Kiitos TvT! Uskon kyllä itsekin, että ennen pitkää onnistun tavoitteessani. Onhan tässä pikkasen kompuroitu, mutta kuulunee asiaan.
Kai se on pakko avata ajatusten Vantaanjoki aiheesta AA. Siinä on kaksi asiaa, joita en ymmärrä. Tai ymmärtää ei ole ihan oikea termi, ehkä käyttäisin sanontaa “jaksa ymmärtää.” Ensimmäinen on se, mitä kaikki AA-kriitikot tapaavat sanoa: nousee karvat pystyyn heti, kun ruvetaan julistamaan korkeammista voimista ja oman heikkouden hyväksymisestä. Eikä se muuta asiaa, että “jokainen saa uskoa vaikka hottentottiin korkeampana voimana, ei sen tartte olla Jumala”. Tässä vaan ulkoistetaan raitistuminen sille hottentotille. Kyllä se on ihan omasta päänupista lähdettävä.
En myöskään pysty uskomaan, että alkoholismi on sairaus. Se on itseaiheutettu tilanne, josta voi hyvin astua ulos. Kunhan ei tee asiasta niin helvetin dramaattista. En voi sille mitään, että puistattaa lukea, kun joku rummuttaa ihan hillittömästi “miten paljon kivempaa ja parempaa on ilman viinaa.” Tulee sellainen protesth too much -olo. Koska kyllähän me kaikki tiedämme, että juopottelu on parhaimmillaan ihan perhanan hauskaa. Jos ei olisi, miksi kukaan joisi.
Riippuvuus voi toki olla, mutta ei se mielestäni diagnoosiksi riitä. Riippuvuus syntyy, kun toistetaan jotakin asiaa riittävän usein. On mahdollista myös poisoppia. Senkun vaan lopettaa, tai vähentää. Ei se ole ydinfysiikkaa.
Toinen juttu, mikä AA:ssa rasittaa, on lahkoutuminen. Se jo raitistunutkin ramppaa vielä 10 tipattoman vuoden jälkeen kokouksissa latelemassa, kuinka monta päivää on ollut raittiina ja miten kamala juoppo hän aikoinaan oli. Ketä tällainen rypeminen auttaa? Mielestäni tässä oikein roikutaan niissä viimeisissä alkoholin höyryissä mukana, vaikka ihan varmasti asiaa ei kannattaisi enää edes hetkellisesti ajatella. Samalla raitistumisesta tehdään joku vuoria siirtävä ihmeteko, johon koko identiteetti pohjautuu. Näin raittiina pysymiselle luodaan järjettömät paineet ja jokaikinen päivä on sitä, että pelätään ja ennaltaehkäistään sitä kaiken laukaisevaa Ensimmäistä Ryyppyä.
Mutta jokainen tehköön miten huvittaa. En aio tulla räkyttämään Lopettajat-palstan AA-kerhoketjuihin, se ei minulle kuulu, enhän edes ole lopettaja. Omassa ketjussani kyllä ajattelin sanoa, mitä mielessä liikkuu. Saa kommentoida ja saa loukkaantua kaikin mokomin.
Eilen oli ihan jees. Väsytti tosin kovasti heti aamusta asti. Suorastaan pilkin konttorilla ja kävin todella hitaalla.
Lounaaksi tomaatteja, pari karjalanpiirakkaa, viinirypäleitä ja kinkkusalaatti. Ja siltikin kotiin tullessa aivan saatanallinen syötätys. Vedin sitten sika-annoksen kasvis-linssi-lihasoppaa ja toivoin, että josko se tästä. No ei!
Pakko oli vielä saada PULLAA ja MAITOA, sitten helpotti ja keskityin lukemiseen. Ja nukahdin kuuden-seitsemän maissa, heräten sitten taas 00.20. Söin pari-kolme desiä jäätelöä ja luin kirjaa, kunnes rupesi nukuttamaan. Ylös sitten viiden jälkeen.
Jätin aamucrossin suosiolla väliin, oli aivan pökkyräinen olo (koska keskiyöllä otin melatoniinia. Melatoniini pitäisi ottaa hyvissä ajoin illalla, note to self.)
Töihin seiskaksi ja aamun aikana sainkin hoidettua inhottavasti roikkuneet rästihommat alta pois.
Elättelen toivetta, että tekisin sen kuntoilurupeaman töiden jälkeen. Kroppa on kylllä pikkasen jumissa, mutta mehän tällä palstalla tiedämme, että SILLÄ SE LÄHTEE, MILLÄ ON TULLUTKIN! 
Eilen ei sentään tullut yhtään viinimielitekoa. Se pronssirouvakaan ei istunut kantaterassillaan.
Mitenhän saisin unirytmin normaalimmaksi? Tuntien iltapäiväunet eivät kyllä ole missään nimessä työssäkäyvälle suositeltavaa elämistä.
