poisto
Tervetuloa Me Vähentäjiin Dispo!
Itse liityin Päihdelinkkiin viime syksynä ja nyt menee aika mukavasti kohtuukäytöllä.
Täytyy todeta että tuo 40 - 50 annosta viikossa on etenkin naiselle aika riskikäyttöä.
Täytyy myös valitettavasti todeta että täällä Me Vähentäjissä on välillä keskustelu melko hiljaista, toisin kuin Me Lopettajissa.
Sinun kannattaisi lukea erään naisen ketju " Vaaleankeltainen ajatus " kun kelaa vähän tätä vähentäjiä taaksepäin.
Valitettavasti kyseinen viisas nimimerkki lopetti keskustelun kun oli vakiinnuttanut kohtuukäyttönsä. Toivottavasti hän on pysynyt kohtuudessa.
Onnea ja menestystä Sinulle! 
t. Juhani
Seuraava tekstini saattaa kiukuttaa tai saatat jopa loukkaantua.
Noilla määrillä, käyttöajalla, käyttötavalla siis juomahistoriallasi et tule onnistumaan ns. kohtuukäytössä. Maksa-arvot todella voivat olla vielä viitearvoissa vaikka maksa on jo sairastunut. Se, ettei tule krapulaa, kertoo elimistön tottumisesta, ei siitä että olisi tosi hyvä juoppo jolla on mainio aineenvaihdunta ja muita kestävämpi keho. Lopettaminen on erittäin hyvä vaihtoehto.
Edittiä.
Tämä on minun tarinani, minun lankani. Saa lukea, saa kommentoida, mutta mieluummin siten, että se vanha ohjenuora on mittapuuna: jos et keksi mitään positiivista sanottavaa, ole mieluummin vaiti.
Laitan tähän viestiin uudelleen aloitukseni. Jos sen lukee, kannattaa lukea kokonaan ja miettiä, miksi sama asia on esitetty kahdella vastakkaisella ja kärjistetyllä tavalla. Jos ei avaudu, ei voi mitään.
Kutsukaa Dispoksi vaan. Ajattelin aloittaa tavalla, joka toivottavasti avaa omia silmiäni. Tiedän, että ryypiskelen liikaa ja että vähättelen ongelmaani. (Oikein tekee huonoa kirjoittaa sana ’ongelma’). Ajatuksen kirkastamiseksi ensin syyt, miksi voin ihan hyvin jatkaa juomista samaan malliin:
- Olen jo 44-vuotias, jos alkoholi minut veisi hautaan, olisi vienyt jo.
- Mitäs se haittaa, jos olenkin tällainen ns. funktionaalinen juoppo?
- Kukaan ei edes aavista.
- Terveys, maksa- ja veriarvot ovat erittäin hyvät.
- Lanttukin leikkaa.
- Hoidan työni menestyksekkäästi ja maksan omat laskuni, eikö se riitä?
- En koe olevani alkoholisti.
- Todellisiin rapajuoppoihin verrattuna juon aika vähän.
- Voin olla ilmankin eikä tee tiukkaakaan.
- En ole koskaan telonut itseäni, ajanut autolla, joutunut putkaan tai eksynyt väärään sänkyyn alkoholin takia.
- Minulla on aivan poikkeuksellisen hyvä aineenvaihdunta, kun juon, pissin viinin saman tien pois.
- Humalassa on niin kivaa.
- Hyvät tyypit ryyppää sopivasti.
Huhhuh. Listaanpa sitten syyt, joiden takia olisi syytä lopettaa dokailu:
- Olen jo 44-vuotias. Ei kukaan voi määrättömiä juoda ilman fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia.
- Juon 40-50 annosta viikossa, kuutena päivänä viikossa. Rahaa törsään alkoholiin 200-300 euroa kuukaudessa.
- Ihan varmasti jotkut hieman ihmettelee, että kylläpäs tädille maistuu.
- Eihän ne maksa-arvot kaikkea kerro. Jos nyt suolisto kestääkin, pää taatusti prakaa.
- Tein suuntaa-antavan nettiälykkyystestin ja sain tulokseksi 81. On tuohon jokunen malja nostettu.
- Mistä lähtien siitä pitää antaa kunniakirja, että tekee perusasiat eli elättää itsensä ja käy töissä?
- Todellisiin rapajuoppoihin verrattuna juon ihan reippaasti.
- Voin olla, mutta en halua.
- Olen viettänyt unettomia öitä, kärsinyt krapulaa, morkkista, oksentanut, saanut kolme kertaa black-outin.
- Joo, ihan varmaan se viini menee suusta suoraan virtsarakkoon.
- Humalassa on kivaa ehkä tunnin-kaksi, sitten ei niin kivaa.
- Mitä on sopivasti? Ei ainakaan joka päivä ja litra viiniä.
Tästä sen pitäisi lähteä, järkevän elämän. Tavoitteena ei ole absolutismi vaan se, että ensinnäkin lopettaisin yksin juomisen. Se on mielitapani juoda ja voi pojat, kyllä minä juonkin. Seurassa osaan olla sivistyneesti.
Toki jatkossa voi miettiä vakavasti seurassakin juomisen viisautta, mutta itselläni se jää ehkä kertaan kahdessa kuukaudessa.
Oli todella, todella vaikeaa tehdä tänne aloitus. Edelleenkin koen jääräpäisesti, että en ole saanut juoda tarpeekseni, vaikka rationaalisesti vaikea uskoa, etteikö 20 vuoden aikana olisi saanut otettua yllin kyllin.
Aloittelin siis noin 26-vuotiaana ja hyvin opin. Palaan huomenna tarinoimaan. Viimeksi join perjantaina (8 annosta) ja lauantaina ei sen kummempia kankkusia. Viikonloppu meni siis raittiisti, erittäin mukavasti ja levollisesti. Samaan tapaan tämä maanantai.
Meinasin eilen heittää kirjoitusmielessä lusikan nurkkaan. Yön yli nukuttuani tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Aion kirjoittaa, todennäköisesti joka päivä. Ja kyllä, uskon vakaasti, että pystyn vähentämään ilman ongelmia. Ja näillä nykyannoksilla jopa puolittaminen on iso askel eteenpäin.
Niinpä en ihan ymmärrä, mitä lizzy kuvittelee saavansa aikaan kipittämällä kertomaan, että ”ei tule onnistumaan?” Et sinä minua tunne. Minä tunnen itse itseni. Taustoja ja syitä (tosin kyseessä ovat mielestäni aina tekosyyt) olisin avannut pikkuhiljaa. En haluaisi oksentaa kaikkea ulos yhdellä rykäyksellä.
Jos sallitte?
Kuuluttaisin myös sitä kriittistä otetta lukemiseen ja tulkintaan. Aloitukseni ei ollut paras mahdollinen, koska itseironia ja sarkasmi ovat minulle tyypillisiä keinoja käsitellä hankalia tilanteita. Joten mukana saattoi ehkä mahdollisesti olla asioiden ja ajatusten kärjistämistä.
En todellakaan ole juonut 20 vuotta putkeen, saati pulloa päivässä. Kyseessä on kolmen viimeisimmän vuoden kehityskulku, ja toki se on erittäin huolestuttava. Miksi muuten olisin täällä, hemmetin Päihdelinkissä, joka jo terminä saa mahan vellomaan?
Nuoruusvuosina en juonut tippaakaan. Opiskelut menivät täysin selvin päin. Hoidin homman nopeasti ja hyvillä arvosanoilla. Alaa en kerro, mutta FT on taskussa. Juomisen aloittelu tapahtui vasta työelämään siirryttyäni. Jaa miksi? En tiedä, olen asiaa kovasti yrittänyt pohtia. Lapsuus oli hyvä, vanhemmat rakastavat, puitteet kunnossa, tukea ja turvaa oli. Ehkä sysäyksen antoi se, että olin katraan nuorimmainen ja vanhemmille teki todella tiukkaa päästää pahnanpohjimmainen itsenäistymään ja omilleen asumaan. Muistan haaveilleeni lukioaikoina, että ”sitten kun pääsen opiskelemaan, nautin täysillä siitä, että päätän omat asiat ja saan istua mukavassa solukämpässäni sukkaa kutoen ja punaviiniä juoden”.
Yhtään sukkaa en ole kutonut, BTW.
Lizzyn kauhuksi voin kertoa, että alle kolmikymppisenä join täysin tolkuttomasti ja (syystä, josta en tiedä) itsetuhoisesti. Totta kai taustalla oli jotakin muuta kuin halu hillua tuhannen humalassa. En vaan ole saanut kiinni siitä, mitä se voisi olla. Elämänmuutos oli liian iso ja nopea? Vai vaikuttiko se, että pölähdin rauhallisesta opiskelijaelämästä suinpäin vilkkaaseen ja sosiaalisesti vaativaan työympäristöön? Ehkä se pohjimmainen ujous, epävarmuus ja pelko pärjäämisestä?
Menetiedä.
Tässä raapaisu taustasta. Jatkoa tulee.
Meneillään neljäs viinitön päivä. Olo on hyvä ja sanan paremman puutteessa raikas. Vieroitusoireita ei ole, tosin eiköhän joku hurmanhenki kiirehdi valistamaan, että ”ne tulee sit viikon päästä.”
Sitä odotellessa, peace out.
Hienoa DISPO ettet heittänyt lusikkaa nurkkaan! Ja mitä tulee kohtuukäytön saavuttamiseen, niin kokeilemallahan se selviää. Kun yrittää vaikka vuoden parhaansa ja katsoo mikä on tulos.
t. Juhani
Kiitos juhanikari.
Olen lueskellut PL-ketjuja jo parisen vuotta, sinun tarinaasi myös.
Nyt on töissä hiljaista. Menee sesongeittain. Välillä kiire, välillä ei mitään tekemistä.
Ajattelin tänään avata hieman lähimenneisyyttä. Kuppi rupesi kallistumaan enenevissä määrin kolmisen vuotta sitten. Palaan asiaan, täytyy vielä haudutella itsekseni. Hassua, miten erilaiseksi kirjoitustyylini muuttuu tällä palstalla. Kai se on jotakin tunnistamisen pelkoa. Olisi kammottavaa, jos esimerkiksi työkaverit bongaisivat täältä. Mutta toisaalta, jos bongaisivat, niin epäilemättä olisivat itsekin jonkinsorttisia ongelmatapauksia.
Nuoren Dispon juoppovuodet
Mieluummin olisin kertomatta. Tätä ei kukaan elävä sielu tiedä.
Mutta mutta. Minulla on sellainen hytinä, että olen ihan itse tietoisesti rakentanut juomisongelman. Pakko myöntää, että drugs ja rokkenroll kaikkine häröilyineen ovat aina viehättäneet. Olen ahminut Jim Morrison -henkisiä elämänkertoja nuoresta asti.
Kuten joku tuolla Lopettajissa sanoi, rappiokulttuurilla on tietty vinha viehätys. Käsissä ovat kuluneet myös Hollywoodin kulta-ajan karmeimpien juoppojen muistelmat ja heistä kirjoitetut tarinat. Nuorena ja naiivina tuli kai yhdistettyä suosio, rikkaus ja päihteet. Ja jännittävä elämä.
Muistan, kun vuonna 1996 olin kesälomalla opiskelujen vaatimassa työharjoittelussa. Tylsähköä konttorihommaa. Olin aika yksinäinen. Minulla ei muistaakseni ollut edes puhelinta, saati tietokonetta tai pääsyä internetiin. Kesä oli kuuma ja pitkästyttävä.
Rahaa sentään tuli harjoittelusta. Eräänä kauniina myöhäisiltapäivänä, konttorin ovien sulkeuduttua, kävelin paikalliseen levykauppaan. Olin pitkään halunnut ostaa Desperado-elokuvan soundtrackin.
Pyörittelin levyä kädessäni. Yhtäkkiä mieleeni tuli, että voisin samalla rahalla ostaa pullon vodkaa.
Niin minä sitten ostin. Ai että oli olevinaan hyvää, kun töiden jälkeen kylmän suihkun kautta suuntasi jääkaapille ja otti drinksun, pari.
Kai se jo tuosta alkoi.
Varsinainen riemu repesi opiskeluaikojen jälkeen. Pääsin valmistuttuani hyväpalkkaiseen työhön ja totta puhuen en tiennyt, mitä rahoillani tekisin. Asunnonosto ei ikinä ole kiinnostanut. Eikä eläk esäästäminen. Niinpä ostelin levyjä, vaatteita, kenkiä ja – alkomahoolia. Kaikkea turhaa.
28-vuotiaana olin jo aika pahassa pinteessä. Näin jälkikäteen mietittynä. Join joka helvetin päivä, kaksin käsin. Ihan vaan juomisen ja humaltumisen ilosta. Vodkaa vieläpä. ”Oma perinnereseptini” oli jäitä, Absolutia ja lantringiksi päärynäsiideriä, totta kai.
Kammottavaa. Sitten minä vaan join, kunnes rupesi nukuttamaan. Aloitin juomisen heti työstä päästyä, tyhjään mahaan. Meni paremmin tukkaan. Illalla sitten söin jotakin rasvaista, jos söin. Aamuyöstä heräsin ihmettelemään ja vielä tuolloinkin usein vetäisin pari drinkkiä, että saisin nukuttua aamuun asti.
Tarvitseeko edes kertoa, että töissä oli yleensä mukana loiventavaa. Oman työhuoneen iloja.
Ihme, ettei henki lähtenyt. Että sellaista se oli. Annoksia en laskenut, pörräsin vaan menemään. 0,7 litran pullo ei yleensä riittänyt kahdeksikaan päiväksi.
Helvetin karmeaa, kyllä, ja samalla vastustamatonta. Tätä jatkui ehkä vuoden verran. Sitten tuli muutos. Siitä enemmän huomenna.
Tänään on ollut hyvä päivä. Nukuin hyvin, olo on pirteä, söin lounaaksi mahtavan itsetehdyn salaatin ja vitamiinit päälle. Syömiset ovat ihan laiskuuden takia olleet kammottavat viime viikkoina; lounaaksi olen saattanut napata pullaa tai levyn suklaata. Vihanneksia tai hedelmiä ei ole juuri lautasella näkynyt.
Huomenta Dispo! Mukava kuulla että sulla sujuu raitistelu hyvin. Meillä on tänään suuri päivä.No sitä juhlistetaan raittiuden merkeissä.
Tosin vaimon sisko miehineen kutsui meidät jo ensi viikon alkuun Munkkiniemen Torpanrantaan isolle salaattilautaselle ja oluttuopposelle kun on luvattu hyvät terassikelitkin. Mutta nyt ensin raitis viikonloppu!
t. Juhani
Kiitos juhanikari ja kiva kuulla, että elämässä on iloa ja hyviä tapahtumia! Eläkkeellä on aikaa ja vapautta.
Mjoo, tänään heräsin viiden maissa ja siivosin ennen töihin lähtöä. Myönnän ihan suorin jaloin, että jo tuolloin kävi mielessä (tai kävi ja kävi, käytönnössä tuli mieleen ja jäi) että tänään olisi superhienoa ottaa kylmää valkoviiniä perjantain kunniaksi. Ja katsoa Netflixistä Konttorin jenkkijaksoja ja höröttää ääneen.
Mielihalu on tuolla otsalohkossa koko ajan. Tästä voi tulla vaikea päivä, mutta kun ajattelee, miten kiva on nukkua kunnolla ja herätä virkeänä, niin halu laimenee. Juodessa uni on mitä on. Ja minulle käy aina niin, että noin kahden-kolmen aikaan aamuyöstä on ensinnäkin kauhea jano ja toisaalta aina sama mietintä: oliko se viini nyt tämän kahden tunnin pyörimisen arvoista? Vettä menee yöllä melkein kertahuikalla puolitoista litraa, tietenkin, kun ensin on illalla kuivattanut kroppaa huolella.
Yäh, Dispo-kiltti, tee itsellesi palvelus ja jätä vinkku tänään sinne Alkoon, sellaisille, jotka osaavat sitä hyvän ruoan kanssa kohtuudella nauttia.
Eilen nukuin kuin maasika. Tulin töistä, söin hiukan ja painuin vaakatasoon lukemaan Jens Lapiduksen VIP-Rummet’ia. Rupesi unettamaan. Otanpa pienet tirsat. Torkahdin viideltä ja heräsin iltakymmeneltä. Pesin hampaat ja painuin takaisin pehkuihin. Heräsin viideltä ja vau, miten levännyt olo!
Jaahans, sitten lupasin kertoa viimeisten kolmen vuoden ryystämisestä ja ”syistä” sen takana.
Kuten aiemmin sanoin, kaikki syyt ovat tekosyitä. Toisaalta en nyt osaa itseäni kauheasti soimata siitä, miten tilanne (tosin omalla aktiivisella toiminnallani) ajautui nykyiseen.
Minulla on aina ollut ongelmia selän kanssa. Kolme vuotta sitten se niin sanotusti meni totaalilakkoon ja juntturaan. En kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, ajattelin, että selkäkremppoja tulee ja menee. Meni joitakin viikkoja. Junttura siirtyi polveen ja sieltä nilkkaan. Muutaman päivän kuluttua en päässyt enää kunnolla kävelemään.
Leikkauspöydälle siis.
Ikävä kyllä olin vitkutellut asian kanssa sen verran pitkään, että sain pysyvän hermovaurion. Selkä on ja pysyy kipeänä, ei kestä rasitusta, ei saa helpotusta edes vahvoista särkylääkkeistä, rajoittaa elämää. Nilkka on siinä kunnossa, että se ei taivu kunnolla. En voi kävellä nopeasti, saati juosta. Se tuntuu pahalta. Tanssiharrastus jäi saman tien. Nilkka on sen verran epävarma, että kävelyä mutkikkaampaa ei pysty harrastamaan.
Että tällaiseen saumaanhan on erittäin hyvä ottaa alkoholia. Vituttaa ja vähän masentaa. Ei ikinä enää juoksulenkkejä tai jazztanssia.
Mutta tekosyy yhtä kaikki. On liikuntamuotoja, joita voin harrastaa. Se vaan, että en ole harrastanut. Kapinamieli on ollut kova. Minähän en ui, jos en voi juosta.
Painoa on totta kai tullut lisää. Aiemmin elämä oli aktiivista, paljon hyötyliikuntaa ja muut heilumiset päälle.
Mutta jotenkin olen ryypiskelemällä turruttanut koko asian. Mitä siitä, jos en pysty kunnolla kyykistymään, kun pitää jotakin ottaa sängyn alta? Onko se nyt niin vakavaa, jos kauppaan kävellessä 8-kymppiset mummot liikkuvat ripeämmin? Paino nousee mutta so what, sisäinen kauneus ja silleen.
Nyt yritän tähän turtuneisuuteen muutosta. Kuntosalilla voi ihan hyvin käydä, siellä ei juuri juosta. Crosstrainer on loistava keksintö ja käsipainot samoin.
Ja kun luovun siitä lähes 50 alkoholiannoksesta per viikko, energian sisäänotto vähenee likimain sen yhden rasvakilon sisältämän kalorimäärän verran. Jo tämän pitäisi vaikuttaa painoon näkyvästi.
Olo onkin parempi ja kevyempi. Housut eivät kinnaa enää viime viikon tapaan. Ehkä tämä tästä?
Raitista viikonloppua!
Tosin perjantaina tuli sellainen “notkahdus”, että ystävän kanssa käytiin töiden jälkeen neuvoa-antavalla. Join yhden Jack&Coke -juoman. Maistui tunkkaiselta.
Iho on niin paljon parempi ja kirkkaampi, mieliala korkealla ja nukun hyvin.
Tähän voisi tottua 
Ja toki voisin siirtyä Lopettajien puolelle, mutta. Minulle ehdottomat kiellot eivät oikein toimi, päinvastoin. Saavat aikaan kapinareaktion, joka puolestaan johtaa äärimmäisyyksiin.
Firmalla on mennyt lamasta huolimatta oikein hyvin. Palkinnoksi on sitten vähän pidemmän kaavan kesäjuhlat. Tämä pikkuisen huolettaa. En usko, että jaksan olla selvin päin kun toiset tinttaavat. Toisaalta, seurassa osaan olla jotakuinkin siististi.
Katsotaan. Kyllä noissa juhlissa voi juoda vissyäkin, ei kukaan ihmettele. Se vaan, että toisten “tosi hyvät” hiprakkajutut ovat sitten tooooodella väsyttäviä.
Joku voisi sanoa, että Dispo petaa itselleen sallittua sortumista. No niinhän minä petaankin. Mutta. Tavoitteena on edelleen se, että YKSIN EI JUODA. Seurassa voi ottaa.
Pahoittelen, jos tämä kuulostaa törkeältä. Ei se sitä ihan kuitenkaan ole. Seurassa nauttimani holi on pisara meressä. Keskimäärin käyn töiden jälkeen kaverin kanssa lasillisella kaksi kertaa kuussa. Juomme kaksi annosta ja sitten kotiin.
Ja juhlissa käyn ehkä kaksi-kolme kertaa vuodessa.
Pitäisi varmaan lähteä ulos ihmettelemään auringonpaistetta.
Mistä kirjoittaisin?
Jotenkin koen turhanpäiväiseksi rämpiä muisteloissa. En koe, että se on kovinkaan terapeuttista.
Olo on edelleen hyvä, ei ole tullut vieroitusoireita. Kai ne nyt olis jo tulleet.
Liikuntaa pitäisi aloittaa. Ruokavaliota olen jo parin viikon ajan työstänyt, lähinnä siten, että tuppaan lautaselle ja kattiloihin runsaasti kasviksia. Niillä on hyvä keventää ja vitamiinit tulee samalla.
Kohta voisi ruveta rajoittamaan hiilihydraatteja eli leipä, pasta ja riisi vähemälle. Luonnollisesti myös pullat ja jäätelöt. Suklaata tai karkkeja tai keksejä en juuri syö.
Nyt on varhaiskaali ihan parasta. Käytän pikaisesti öljyssä pannulla ja voila, hyvä lisuke proteiinille tai pohja salaattiin.
Onpas HARVINAISEN tylsä päivä.
Istun konttorilla ja selaan nettiä. Laskutettavaa työtä ei juuri nyt ole. Eli saan palkkaa netin selaamisesta. Ei niin kivaa kun mitä voisi kuvitella.
Pitäisikö sittenkin muistella menneitä? Onhan se hyvä, jos kuuluu näppäimistön rapinaa välillä.
Dispo kolmikymppisenä
Elin siis vuoden-pari vodkalla ja päärynäsiiderillä. Alle kolmikymppisenä kuntokin kesti ja sitäpaitsi, kaikki joivat. Tai ainakin kaikki silloisessa työpaikassani joivat. Kosteata oli, nimipäiviäkin juhlittiin kuohuvalla.
No, aika aikaansa kutakin. Viisastuin pikkaisen ja lopetin kirkkailla läträämisen. Taisin olla puoli vuotta selvin päin ja siitä eteenpäin oli muutama seesteinen vuosi, joiden aikana juoppous oli lähinnä tuurijuoppoutta. Ainahan drinksulle syy löytyy.
Ongelma uusiutui tuossa kolmivitosena. Raastava parisuhde. Kammottava työpaikka. Siinäpä ne syyt, jos syitä etsii.
Tässäkin aika toi viisautta ja uuden työpaikan ja uuden suhteen, joka olikin hyvä. En ollut absolutisti, mutta seurustelu ex-urheilijan kanssa piti kaidalla polulla ja aktiivisena. Liikuttiin yhdessä, matkustettiin, käytiin taidenäyttelyissä ja museoissa, remontoitiin. Viikonloppuisin kyllä meni pe-la parisen pulloa viiniä per lärvi.
Suhde päättyi. Elämä jatkui. Vuonna 2010 siirryin nykyiseen työhöni. Alkuvuodet olivat hyviä, en juurikaan juonut, paitsi - hehhooo - silloin kun join. Elämä oli kuitenkin aktiivista, liikuin paljon ja puuhasin yhtä sun toista.
Sitten tapahtui jotakin kummallista, Tai tapahtui ja tapahtui, pikemminkin hiipi hiljaa. Viininjuonti lisääntyi. Kohisemalla. Alkoihin tuli tällaiset mehupurkkia muistuttavat litran tölkkiviinit. Paholaisen keksintö! Ja minähän innostuin. Niitä kolmilitraisia päniköitä vierastin, koska tapanani oli juoda ne kerralla ja siitä tulikin jo huono olo.
Join säännöllisen epäsäännöllisesti, ihan vaan humaltumisen ilosta. Itsekseni. Ajatus lentää promilleissa ja sitten kun on saanut riittävästi, kömpii sänkyyn ja nukkuu. Siis nukkuu 4 tuntia ja sitten herää janoon ja vitutukseen ja morkkikseen.
Tähän sitten se selkä-nilkkahaveri niin avot. Pullomeressä oltiin.
En oikein tajua vieläkään, mikä se idea tässä oli. Siis miksi join. Tylsyys, laiskuus, pysähtyneisyys, tapa, tottumus, “koska Amy Winehousekin juo”.
Sormet väsyy, pidän paussia.
En saanut aikaiseksi kirjoittaa eilen yhtään enempää. Jospa nyt sitten lisää.
Töissä lusiminen jatkuu. Kesälomaan vielä kuukausi.
Viime kesä meni….no, Netflixin ja mojitojen merkeissä. Sanoisin, että pohjakosketus oli lähellä. Minulle oli kertynyt 7 viikkoa lomaa ja kauniista suunnitelmista huolimatta, mitään en saanut aikaiseksi. Tosin olen sitä mieltä, että lomalle ei kannata suunnitella liikaa ohjelmaa ja että luova loisiminen on ihan terveellistä. Mutta ei se, että istuu nokka telkkarissa ja aloittaa viinit heti aamukahvien jälkeen.
Joten tänä kesänä fiksummin. Toivottavasti.
Millainen sitten olen humalassa? Iloinen, nauravainen, kova puhumaan. Toisaalta väsyn, kun olen määräni juonut, ja sitten haluan vain omaan sänkyyn nukkumaan. Kamalimmat humalat ovat olleet sellaisia, että syystä tai toisesta olen ollut kavereiden/kollegoiden kanssa ulkona tai jossakin asiakastilaisuudessa, josta on sitten lähdetty omalla porukalla baariin ”työstämään” tapahtumaa.
Näitä on onneksi ollut harvoin, mutta voin vakuuttaa, että kun ekat viinit juodaan iltapäivällä kello 16, on pakki aika sekaisin kello 04.00, ihan vaan lasi per tunti -menetelmällä (ja tuo on ammattilaisella aika leppoisa tahti).
Yksin en ole koskaan pörrännyt baareissa. Riskit on liian isot.
Mikähän on pahin rimanalitukseni humalassa? Ehkä se, että olin pelti kiinni SUKUJUHLISSA ja minut laitettiin taksilla kotiin kello 22 illalla, kun muut vasta aloittelivat. Sitä ennen olin polttanut tupakkaa (en tupakoi) ja tipahtanut tuolilta isoäitini ja muiden sukulaisten iloksi. Heti taksista ulos hoiputtuani oksensin kadulle. Ja jatkoin yrjöämistä kylppärissä. Hyi saatana. Ei vähään aikaan maistunut.
Tuosta on nyt onneksi 17 vuotta.
Tänään on ihan normaali päivä. Aamulla heräsin kuuden aikaan, kahvittelut ja aamutoimet ja töihin. Koneella istumista, palaveria, vähäisten töiden edistämistä. Iltapäivällä kaupan kautta kotiin. Hyvää ruokaa ja kirja käteen. Tirsat. En muuta kaipaakaan.
Tietenkin, jos olisi mahdollista juoda tonkka viiniä ja nukkua hyvin ja näyttää superfreesiltä aamulla, mikä ettei. Mutta se vaan ei toimi noin. Onneksi. Ja onneksi Suomessa ei saa viinejä ruokakaupasta. Joisin taatusti tuplat enemmän kuin nyt. Nimittäin minua nolottaa käydä Alkossa. Ei niin paljon, etten kävisi, mutta kuitenkin.
Näinä töittöminä päivinä on aikaa lukea Lopettajien ja Vähentäjien tarinoita.
En oikein tiedä, mitä ajatella. Tunnelma kaikissa ketjuissa - ehkä Sauna-osastoa lukuunottamatta - on ankea ja jotenkin toivoton. Vähentäjät suurin piirten tyrmätään suohon. AA ja lopettaminen kuukausien ja vuosien kärsimisineen on se oikea tie.
Voiko alkoholismista kirjoittaa ironisesti tai humoristisesti? Muistaakseni täällä liikkui yhteen aikaan Megakettu, jolla oli hauskat jutut. Winstonia ja Korkinkadottajaa unohtamatta. Tietenkin se kääntöpuoli oli se, että aikamoista rypemistä oli heidän polkunsa (anteeksi).
Mutta eikö olisi mitään kultaista keskitietä?
Minä en aio angstiutua juomisen tai juomattomuuden kanssa. Alkoholista ei pidä tehdä sen isompaa ongelmaa kuin se on.
Minulla on ollut tosi hauskaa viinin äärellä, hyvässä seurassa. On toki ollut viinaa ilman kivaakin. Mutta se, että etsitään juhlallisesti syitä ryyppäämiseen lapsuudesta tai olohuoneen virtahevoista tai koulukiusaamisesta…ok, jos se helpottaa rotin pitämistä, mikäs siinä. Mutta ei ole minua varten.
Äitini on aina ollut ongelmakäyttäjä, mutta ei hän ole minun juomisestani vastuussa. Ihan itse olen.
Ja elämässä olisi hyvä hyväksyä myös se fakta, että vaikka miten haluat, kaikille ilmiöille ei löydy yksiselitteistä juurisyytä. On asioita, joita ei voi järjellä selittää. Joten sellaisten vatvominen kannattaa lopettaa ja vaan tehdä. Muuttaa asiat.
Minä ajattelin nyt muuttaa juomistottumukseni. Todennäköisesti tulen sortumaan matkan varrella. Mutta se on sen ajan murhe. Tänään menee hyvin ja eilen meni hyvin. Rinse and repeat.
Ei raittiina eläminen ole rypemistä tai hampaiden kiristelyä. Itse ainakaan en tiedä mitään parempaa olotilaa Voisin ottaa mutta en halua.
^ hienoa, jos ei ole…kokonaisuutena tuli vain vähän ontto olo. Että hampaat irvessä pelätään sitä väistämätöntä sortumista viinan kiroihin.
Mielestäni meidän juoppojen on syytä iloita yhdestäkin selvästä päivästä, yhdestä selvästä viikosta, saati sitten kuukaudesta. PIkkuhiljaa.
Minä vedän kohtuukäytön rajan siihen, että ryyppääminen tuntuu vielä hyvältä. Täällä Vähättelijöissä tarkoituksena on rajata brenkun kiskominen juuri sille keskikaistalle, eli ei läträtä liian paljon, mutta ei myöskään liian vähän, vaan ainostaan sopivasti. Se mikäli kullekin on sopiva määrä, on täysin yksilökohtaista.
^ Me Vähättelijät, hehheh…juuri näin.
Minulla tosiaan mitään muuta tavoitetta tällä hetkellä kuin lopettaa yksin kotona tinttaaminen. Uskon lujasti, että onnistun. Tuskin tähän hommaan kannattaa tappiomielellä edes lähteä.
Ruodussa edelleenkin. Elämä on ihan jees. En tunne “raittiushumalaa” saati kuivaa sellaista. Elo on tasaista ja turvallista ja kaikin puolin hyvää.
Ainoa oire, joka kertoo, mitä on tullut liian pitkään tehtyä, on valtava univelka. Eilenkin töistä kotiin tullessani söin ja sitten pötkähdin lukemaan jännäriä. No kuinkas ollakaan, nukahdin ja heräsin iltakymmenen jälkeen. Neljän tunnin tupluurit, joopa. Onneksi pystyn myös yöllä nukkumaan ja summa summarum, aamuviideltä ylös reippaana.
Aamunhyhmässä kokeilin jopa vähän crosstraineriakin. Kyllähän tuota voisi ruveta polkemaan. Olen virkeimmilläni aamusta, joten huomenna voisin ottaa session. Musiikkia nappikuulokkeisiin ja eikun sisähiihtämään. Selkää pitäisi ehdottomasti kuntouttaa, ja tuohon crossi on kohdallani osuva kuin päivänvarjo cocktailiin (joo, alkohuumoria 
)
Lisäksi olisi hyvä, jos nuo 4-5 tunnin nokoset jäisivät väliin. Tai nukkuisin ne ihan yön aikana.
Olen erittäin nihkeästi innostuvaa sorttia. En välitä matkustamisesta, käsitöistä, taiteesta, kokkaamisesta, sisustamisesta, enpä just mistään muusta kuin kirjallisuudesta ja musiikin kuuntelusta. Tätä vasten on aika vaikea keksiä mitään ryypiskelyn korvaavaa aktiviteettia. Toisaalta olen niin laiska, että enpä isommin tekemistä töiden lisäksi kaipaakaan.
Nuorempana tuli rehkittyä ns. iso remmi päällä. Nyt tuntuu, että haluaa vaan nautiskella aherruksen hedelmistä. Joten miksi ei?
Myöhemmin mahdollisesti lisää. Alityöllisyys jatkuu.
- ollaan yhdessä outoja -
Puuh, meidän taloudessa eukko on alkanut määrittelemään kohtuukäytön siten että mun ryyppääminen, oli se sitten runsaampaa tai vähäisempää, ei tunnu hänestä hyvältä. Ei mennyt kuin kuukausi rentoa yhteiseloa kun aletaan kiristämään piparilla pulloa kiinni, prkl! Onneksi kohta pikkuhiljaa löytynee lisää riidanaiheita, niin saapi sitten poikamiehenä ryypiskella ihan miten itsestä hyvältä tuntuu… 