niin kauan kuin henki pihisee niin apua kannattaa hakee…työ pitää silti tehdä itse, mutta en mä ainakaan itsekseni pystyis tästäkään paskakaudesta selviämään. jos en olisi hakeutunut hoitoon, niin ei tiedä missä olisin ja missä jamassa. kohta tulee 10 v siitä kun hakeuduin hoitoon ekan kerran. tosin just nyt ottaa päästä tosi rankasti kun ajattelee, että miksi helvetissä täs taas kerran on niin jumissa päänsä kanssa…mut enpäs viitsi lähtee kelaa tota “miksi ja miksi”-juttua, kun ei siihen mitään vastausta ole. en syytä lapsuuttani en geenejäni. enkä itseänikään. mun kemiat vaan on tällaiset. mut olis se silti kiva jos joku maksais mulle sellaisen 2 kertaa viikossa terapian 
heheee…kun noi kelan rahat on jo käytetty…
AARGH, vasta diagnisoitu bipo 
enkä oikeen tiiä mitä tässä miettiä, työkyvytön oon ollu koko vuoden ja ny paiskas vielä loppuvuodenkin saitsua :mrgreen:
Sitten se uhkas ottaa multa bentsoja vekka, ny menee Riva 2+2+1 ja opa 30mg x 3 ja Lyrikatkat (joista en kyllä luovu) Remeron ja uutena Lito, mikä on kaikkien selostusten mukaa ihan täyttä MYRKKYÄ ainaskin maksalle… ja just kun alko mieli kohoo noilla Remeroneilla…
,
joo olen mäkin kelannut ja miettinyt ja pohtinut ja yrittänyt ymmärtää ja osittain ymmärtänytkin - itseäni, taustojani, elämänhistoriaani, kasvatustani, vanhempiani, heidän taustojaan jne jne jne
enää vaan en viitsi kelailla. kelaukset on kelattu. ei auta eikä hyödytä enää. on pärjättävä tässä ja nyt ja näillä eväillä.
jossain kohti lääkkeiden syönti kyllästytti niin, että lopetin kuin seinään ja sehän nyt oli aivan tyhmä teko. reilu vuosi sitten lopetin lääkityksen suunnitellusti, mutta aika pian sen jälkeen avoliitto alkoi rakoilla pahasti ja piti taas aloittaa se pirun lääkkeiden popsiminen. nyt tiedän, että lääkkeet tulevat olemaan osa elämääni varmaan hautaan asti ja enpä jaksa siitäkään stressata. olen vaan kiitollinen, jos löytyy lääke, joka auttaa saamaan jotain tolkkua tähän touhuun…
no kukin tyylillään ja keinoillaan
itse asiassa tätä 2-suuntaisen mielialahäiriön puhkeamista en ole vielä pahemmin kyennyt kelaamaan. on sen verran tuore diagnoosi. vaikeaa on jo se, että en tiedä kauanko tää on mulla ollut ja miksei sitä ole aiemmin todettu. ja miksi on diagnosoitu masennukseksi ja onko mulla aikaisemmin ollutkin vain masennus vai mitä helvettiä…ja milloin olen ollut masentunut ja milloin hypomaaninen vai onko mulla sittenkin sellainen sekamuotoinen versio vai mitä perkelettä…mä olen siis aivan pihalla tän sairauden kanssa.
nyt kun siis ajattelen hieman tarkemmin asiaa, niin en tod ole sinut tämän bipolaarishitin kanssa. päinvastoin. ja siksi kirjoitin aiemmin, että ei huvita kelailla, vaan menköön kemian piikkiin…just joo. kiitos homesick kun autoit oivaltamaan, että olen ihan vihaa täynnä ja kettuuntunut tälle sairaudelle. todellisuudessa ajattelen suurin piirtein näin: “tää ei oo reilua” ei mulla ole mitään kaksisuuntaista mielialahäiriötä “mä oon vaan paska ihminen” “mä oon epänormaali” “en mä ole itse asiassa edes sairas, mä olen vaan huono ihminen” “muut on huonoja ja pinnallisia ja kiittämättömiä ja törkeän onnekkaita ihmisiä” “mä olen epäonnekas”
mikähän kriisin vaihe mulla onkaan menossa…heheeeeee…hulluuuuu 
,
voi vuonna 87 olin vielä niin nuori ja terve, että en edes tiennyt mitä tarkoittaa psyyke hehee…mä sairastuin vasta kolmikymppisenä, mikä lienee aika tyypillinen ikä myöskin. kummatkaan vanhemmat eivät tiedä mitään mun ongelmista, eivätkä tule koskaan tietämäänkään, jos se musta on kiinni. ei niillä riitä voimia eikä kykyjä ymmärttä tai sulattaa tällaisia asioita. ois nekin hyötynyt terapiasta aikoinaan molemmat, mutta valitettavasti ovat syntyneet vääränä vuosikymmenenä…
muistan kyllä,e ttä itsenkin pyin vastaan varmaan puoli vuotta ennen kuin sitten hakeuduin hoitoon. jos olisin uskaltanut aikaisemmin, niin ois ehkä se Hesperian keikka jäänyt väliin, mutta se ainakin pysähdytti kunnolla ja tajus, että juu päässä viiraa nyt…
just tällä hetkellä on taas se levoton olo ja angsti. touhusin tossa kaikenlaista kummaa ja yks vakkaripano kävi kylässä, mut ei sekään nyt rentouttanut riittävästi. lähdenpä kuntosalille, jos se vähän jeesais.
.
kauheeta onneks kaikkien elämä ei ole tällaista - syntyis ruumiita enemmän. tai mistä mä tiedän. onhan kaikilla paskoja oloja, mutta itse haluaisin uskoa siihen, että mun elämä on arvokasta ja rikasta sen takia/siitä huolimatta, että mulla on näitä viirauksia…tosin esim työelämässä ei kannata avautua tästä aiheesta - yhden pari kertaa olen sen tehnyt naiviuttani ja toisella kertaa menetin vakiviran ja toisella ei sijaisuutta jatkettu…eli nyt pidän suuni supussa. tietysti, jos olisi esim julkisesti raitistunut nisti tai juoppo, niin sehän on ihan ok ihmisten mielestä. mutta jos sanot että olet psyykkisesti sairas, mutta hoidossa - nou nou.ei hyvä. epistä…
.
Mä kelailen samoja juttuja.Tai yritän muistella/palauttaa mieleen jotain niiltä ajoilta.Mutta kun tuntuu että muisti ja tietynlainen keskittymiskykykin kadonnu tän sairauden myötä,aina vaan enempi ja enempi.
Varsinainen masennus mulla diagnosoitiin jo n. 14-vuotta sitten.Psykiatri sitten myöhemmin sanoikin että “joo-o,noinhan se justiinsa tuppaa menemään tällasen elämänkaaren omaavan henkilön kanssa” 
No,selvitti se sitä sitten,että kaiken huomioiden;mitä mun elämään on kuulunut+kemiat,perintötekijät,lapsuus jne jne,niin on aika “odotettavissakin ollutta” että tää mulle puhkeais. Sitä on nyt vaikee tässä selittää,mutta se lekuri kuvaili sen vaan niin hyvin. Unohtamatta,että päihteet,tunne-elämän epäväkaa persoonallisuushäiriö (kai muutkin p.häröt??) ja kaksis kulkevat aika hyvin käsikädessä ja usein on vaikeeta erottaa mikä on milloinki mitä,vai kaikki vaan yhtä summaa.
Siks yritänkin muistella ja miettiä,että oliko mulla tätä kaksista tosissaan jo ennen pirin käytön alkamista,ja jos,niin missä vaiheessa se alkoi… niin hiton vaikeeta eritellä noita juttuja,mutta toisaalta mulle itselle se on välttämätöntä selvittää sitä,koska ajattelen kans välillä niin helposti että paskat mulla nyt mitään ole,en halua sitä sairautta ja olen vaan niin huono ihminen ja en vaan osaa elää niinku -normaalit- ihmiset.
Kunnes taas on pakko nöyrtyä,että juu,sairashan tää pää on ja sellasena pysyy 
Toi on mulle se olennainen asia,että puhkesko tää sairaus ennen aineita vai ei.Tiedän että se monilla laukasee sen.Mulla se ainakin pahensi sit tietenkin.Olen mun isosiskolta kysellyt,että onko mulla sen mielestä ollu noita hypoja jo aiemmin,ni kyllä se oli sitä mieltä että on ollu ja olin välillä ihme sekoilija,ja saatoin tehdä hullujakin (ja vääriä,itsekkäitä) juttuja.
Lopulta sitten elämää järkyttävä tapahtuma vei mut melkein kahdeks vuodeks sängyn pohjalle,niin masennuksen syövereihin,etten toivo sellasta kenellekkään.Olin suorastaan toimintakyvytön kaikinpuolin.Siitä kun lähti sitten manioimaan,ni eipä ollut diagnoosista enää epävarmuutta.
Nyt sen sijaan on epävarmuutta,just toi,kun ei tiedä eikä ole oppinu ennakoimaan vielä,että mitä on tulossa,millä voinnilla herää aamulla.tai aamuyöstä,niinku nyt,kun on hieman tätä ylivireyttä taas ilmassa.Itsekseni olen päätelly tän olevan sekamuotoista,kun on niin perkeleen vaihtelevaa tää vuoristorata.
Vaikeaselkoinen sairaus 
itselläni ei 2suuntasta ole diagnosoitu huomasin kyllä viimmeksi piriä vedettyäni että oli semmosta oireiluaja muutenkin oon huomannut maniaoireita itsessäni , diagnoosini on skitso affektiivisuus(masis-muoto), joo mut älkää vetäkö pirii jos on maniaa tai psykoosii
hmm… munkin aineidenkäyttö kyllä osasyy taudin puhkeamiseen ihan varmasti, mutta ei voi olla ainut selitys. mulla myöskin todella toi muisti pätkii - lähimuisti ihan ok, mutta jo puolen vuoden takaiset asiat tuppaa jäämään hämärän peittoon. ja taas kerran: vaikea sanoa onko mulla aina ollut näin laho pää vai liittyykö viiraamiseen…tääkin päivä alkoi tosi hyvin ja nyt yhtäkkiä taas alkaa menee alaspäin ihan väkisin. meinaan mennä salille ja sitä kautta saada mielialaa kohenemaan. huomenna lekuri ja ainakin 10 kysymystä mielessä sille… yksi liittyy juuri persoonallisuuteni tunnepuolen kehittymättömyyteen - olen niin vauva välillä tunne-elämässäni…aika heikko sellainen aikuisen ihmisen tunnehallinta - meen niin täysillä tunteitteni vietäväksi välillä.
hehee Homesick: olispas aika hauskaa ja varmasti ahdistavaakin katsoa jotain psyko-tosi-tv:tä…Mutta joo kyllä pitäisi enemmän ja enemmän puhua asiallisesti ja pelottelematta psyykkisistä sairauksista, kun ne on niin isoja mörköjä vielä monille. ja kun muakin ulkopuoliset katsoo niin varmasti olen ihan ok-tyypin oloinen. tai siis niinhän mä olenkin
joku tuolla aikaisemmin kyseli musiikin vaikutuksista mielialaan…mä olen nyt kuunnellut 2 tuntia Bob Marleytä, kun se antaa jotenkin toiveikkaan olon, kun alkoi taas pipo kiristää siihen tahtiin. kuuntelin mä välillä lynyrdin simple manin ja itkin kuin mikäkin kakara - ihan vollotin, kun tää elämä on niiiiin epäreiluuu! ja nyt mulla on taas aika normi olo…hoh ja huh. pikkasen sekaisin nää fiilikset. pkle.
.
Tietäispä, että johtuuko tää mun levottomuus/ärtyisyys/ajatuksenlento sillon kun en oo pilvessä juuri ton puutteesta vai sitten oisko se hypomaniaa. Noita oireita kyllä oli nuorenakin ennen ku pildenpolton alotin. Nyt vaan ei tiedä, että onko ne nitkuja vai edelleen noita samoja oireita. 
Kohta menee hermot. 
Soitin 4.8 psykiatrian poliklinikalle ja yritin varata kontrollikäyntiin aikaa, niin kuin olin aiemmin lekurin kanssa sopinut. Kolmen kuukauden välein pitäisi käydä kontrollikäynnissä. Nyt sitten sanottiin, että ei tiedetä kuka on minun lääkäri, koska heillä on muutoksia ollut. Käskivät soittaa viikon päästä uudelleen, silloin varmaan jo on tietoa lääkäristäni. Soitan siis viikon päästä ja taas sama juttu, soita viikon päästä uudelleen. Näin siis tein ja jälleen ei tiedetä kuka on tuleva lääkärini ja käskettiin soittaa viikon päästä, he selvittää asiaa. Soitan taas viikon päästä ja nyt sanotaan, ettei tiedä kuka on tuleva lääkärini, mutta soita huomenna eräälle lääkärille, niin hän selvittää tilanteen. Jos reseptit pitää uusia, niin tuo vastaanotolle ja saat kolmen päivän kuluttua lääkkeet. Soitin, mutta en saanut puhelinpäivystyksen aikana lekuria kiinne, vaan puhelin oli koko ajan varattu. Soitan vastaanotolle ja kuinka ollakaan kaikki ovat ruokailemassa, soita tunnin kuluttu uudelleen. Oikeasti ihan kun minulla ei olisi muuta tekemistä kun soitella heille vähän väliä ja arvuutella kuka on lääkäri vai soitanko taas viikon kuluttua uudelleen. Näin tämä hoito suhde menee. 
no huh, vähemmästäkin pompottelusta palaa hermo! kyllä on julkinen terveydenhuolto paikoittain (ja aika moni paikoin) tosi huonossa jamassa - eräs rakas ystävänikin kärsii tuosta pompottelusta. itselläni (kop kop) on hoitokuviot aina pyörineet sujuvasti - kiitos siitä jonnekin ja jollekulle vaikka yläkertaan tai jotain heh…
tänään kävin lekurilla ja kerroin että koko kesä on mennyt kuin vuoristoradassa ja tää lamictal on ihan kuin söis kalkkitabletteja eli ei potki. ja samaa mieltä oli hän ja nyt sitten vaihdetaan lääkitys pikavauhtia. 2 päivää olen ilman mitään ja sitten aloitan Deprakinen. on se pkle jos ei löydy pilleriä, joka laittaa nää mielialan heilahdukset kuriin 
Olen siis niiiiiiiin kypsä näihin oloihin. tänäänkin olen mennyt koko tunneskaalan läpi: uupumus, ilo, ylikierrokset, ärtymys, viha, suru, ahdistus, epätoivo. ihan syvältä tää homma. juuri nyt ja tällä hetkellä olo ihan normaali hallelujah!!!
pikkasen tietysti jänskättää tää lääkitysvaihdos - ja todella toivon hartaasti että toi deprakine ei lihota mua. jos lihottaa vain vähän, niin se ei haittaa, kun pystyy elämäntavoillaan saamaan pois. mutta jos tulee roimasti lisää, niin sit pitää taas vaihtaa lääkettä.
homesick: itkeminen on juu vapauttavaa, mutta voi olla myös pelottavaa, koska jos se ei lopukaan, niin sitten pelkään romahtavani. niin kävi 10 vuotta sitten kun tipahdin kunnolla: kun se itku alkoi, niin sitä kestikin varmaan 10 tuntia putkeen ja piti huilata suljetulla muutama päivä. se on aikamoinen mankeli sekin. enkä halua turvautua suljettuun hoitoon enää. toisaalta tietysti hyvä,e ttä tietää minne mennä, jos kerta kaikkiaan ei pysty pitää pakkaa kasassa omin voimin…
ja homesick: mulla on ainakin tietyt biisit todella itkettäviä. tosin esim tänään piti kelata eteenpäin mp3:sta pari biisiä bussissa, etten ois vajonnut liian mustiin maisemiin…musiikilla on paljon merkitystä, mutta pitää oppia kuuntelee oikeita biisejä oikeaan aikaan
ja vielä tosta polttelusta ja oloista: mulla ainakin polttelun jälkeinen “selviäminen” toi mukanaan levottoman ja epävakaan olon - mutta ei sitä voi tietää kumpi on ensin muna vai kana. ja laukaiseeko imuttelu esim 2-suuntaisen häiriön joillakin. piristä uskon sen helpommin - se on ihan vihovihoviimeinen töhnä.
Bipolaari diagnosoitu 2007, aiempi diagnoosi psykoottinen masennus v. 2003, ongelmia varmaan pitempäänkin.
Lääkeviihteily ei auta asiaa yhtään, mut kun on mania niin tahtoo vielä vielä vielä paremman olon niin että tuntee olevansa überGod.
Mömmöjä menee 200mg Lamictal tasottamaan, 2,5mg Risperdal (aiemmin 5mg) (hypo)maniaa ehkäisemään ja 50mg Sertralin (IMO liian vähän, pitäis olla varmaan 100mg)
Jos muutaman päivän ilman lääkkeitä, kuten tässä muutama viikko sitten tapahtui → suljetulle osastolle, pää meni niin sekaisin, eikä siihen edes liittynyt sekakäyttöä tms. Ei vaan yksinkertaisesti pärjää ilman lääkitystä.
Ja asiaahan ei helpota ne itse määrätyt lääkkeet.
monet pipot näköjään syö montaa eri lääkkeitä vakituisesti. ja taas luin lisää tuosta deprakinestä - enemmän niitä negatiivisia kokemuksia oli luettavissa, mutta kai se on normaalia, että sitä helpommin avautuu, kun joku ei toimi. mä lupaan kyllä kehua sitä, jos on aihetta heh. enkä aio olla kokeilematta vain sen takia, että on painonnousun riski, vaikka kiloja ei tarttis tulla yhtään lisää…voihan sen sitten lopettaa. maksan kestävyyttä olen miettinyt jo muutenkin, kun on niin pitkään syönyt psyyken lääkkeitä (plus päihteet…). no nyt pääsee verikokeisiin, niin siellähän se selviää, jos on arvot liian koholla.
mulle on selvinnyt taas uusi juttu tästä häiriöstä: hypomania tai mania ei välttämättä aina tunnu hyvältä, vaan olla myös sellaista levottomuutta, epävakautta ja hääräämistä ilman logiikkaa. ja fyysistä levottomuutta myös. juu. olen vielä ihan oppipoika. eiku tyttö.