Bipolaari(kaksisuuntainen mielialahäiriö)

Lataamo
241

Hei kaikki kohtalontoverit!

Täällä siis yksi kaksisuunnikas. I-tyypin lajia. Sairastellu sellaiset 6-7- vuotta, jos suurimman osan sairaslomalla ja
kuntoutustuella, mutta nyt olen palaamassa työelämään tai no, elämään.

Manian ihannointi on mun korvissa jotenkin kuvottavaa, koska olen saattanut itseni maniassa vaarallisiin tilanteisiin ja aiheuttanut itselleni ja läheisilleni suunnatonta kärsimystä. “Hyvä” olo on vain harhaa ja saa toimimaan lyhytnäköisesti ja täysin harkitsemattomasti. Toiset toki voivat kokea manian eri tavoin, mutta mulle se on ollut toinen maanpäällisistä helveteistäni. Toinen on arvatenkin se matala pää. Masennuksen pahimmassa vaiheessa ei päässä ole ollut muuta ajatusta, kuin että miten täältä pääsee pois…

Kauheimmat kokemukset omien tekemisten lisäksi liittyvät pakkohoitoon ja suljetun osaston meinkeihin. Onko teistä muista joku joutunut tahdonvastaiseen hoitoon? Maniavaiheessa kun ei itsellä ole minkäälaista tajua siitä, että ehkä on vähän pipi. Tavallaan se on hyvä, että on jossain “tallessa”, mutta psykiatriset hoitokäytännöt tuntuu olevan jostain viime vuosisadan alkupuolelta.

Mun mielestä kannattaa hoitaa tautia suunnilleen niillä lääkkeillä, mitä lääkärit määrää. Onneksi vaihtoehtoja tän sairauden kohdalla on aika paljon. Näin jälkiviisaana voin sanoa, että kaikki päihteet on myrkkyä, jos on mieli muutenkin epävakaa. Joskus vielä juon alkoholia, mutta hyvin harvoin ja vähän kerralla.

Uni on tärkein, mä varmistan aina sen, että vähintään 7 tuntia tulee nukuttua. Kaikki säännöllisyys on hyvästä, mikä kyllä kuulostaa tosi tylsältä ja tavallaan se kyllä onkin. Mutta mieluummin hieman tylsää kuin hirveyksiä. En enää kaipaa tunnevyöryjä, joista joskus aikaisemmin ajoittain nautinkin. Pari vuotta on mennyt oireetta, kun olen jaksanut hoitaa itseäni paremmin.

Mun mielestä tästä taudista seuraa väistämättä jonkinasteinen identiteettikriisi, koska oma käytös, kiinnostuksen kohteet, jopa persoonallisuus vaihtelevat jatkuvasti, niin on vaikea tietää siinä, mikä tai kuka sitä sitten lopulta on. Mulla on tossa auttanut se, että on hyväksynyt sairauden ja sen, että ei ole itse terveenä henkilönä päättänyt tehdä asioita, joita teki, kun oli vaikka maaninen. Eli tavallaan niitä ei tarvitsekaan hyväksyä osaksi itseä, kun ei ole oikeastaan itse niitä tehnytkään.

Sori, kun tästä tuli näin pitkä ja tätimäinen. Kaikkea hyvää teille!

242

Kyllä tämä tuntuu aika kurjalta. OLen aina tuntenut itseni erilaiseksi kuin muut ja kokenut asiat yksin, ei kaikkia mutta monet asiat. Vieläkin pelkään esim. siltoja ja monia muita asioita esim. kuolemaa. Nyt lääkityksenä Seroquel 50mg ja sertraliini 150mg. Raateleva on tämä häiriö.

243

[poistettu]

244

No niin… Olen parantunut huomattavasti viimeisen vuoden aikana. Paniikkihäiriöt lähes nollissa.
Jätin kovemmat romppeet viihdekäytöstä pois ja tiputin dokaus kerrat alle 10/vuosi.
Aion vielä puolittaa viinan ja kaljan tuosta tänä vuonna.
Tulen nykyään pienestä määrästäkin känniin ja krapulat ovat todella kovat.
Deprakinen jätin ilta lääkkeistä vuosi sitten pois ja päätin vain nukkua vähintään sen 8 tuntia. (psykiatrini ei tiedä tästä, koska yritin asiasta vihjailla, mutta tuli heti tyrmäävä päätös.) Eli deprat heitän roskiin nykyään ja yhteiskunta maksaa sen 1500mg/vrk. :confused:
Kannabista menee /päivittäin/viikottain eikä asiat jää edes hoitamatta. (olen nyt poltellut yli 15 vuotta päivittäin ja tämä todellakin auttaa oireisiini.) Elän nykyään loistavaa elämää lapsieni ja avovaimoni kanssa ja olen erittäin tyytyväinen elämäni laatuun vaikka tienaan vähemmän kuin laki määrää. Kannabiksen joudun nykyään kasvattamaan itse ihan jo menekin takia. Vaikeaa se on, koska en voi kotona lasteni takia mitään kasvatella… En edes lääkettä jota tarvitsen.

Asiaa helpottaisi suuresti se jos edes kotikasvatus omiin tarpeisiin olisi sallittua.
Itse en tarvitse yhteiskunnan maksamaa respaa tähän, kuhan saisin rauhassa edes rohtoni kasvattaa.
Kuka siis määrää sen mikä on laillista ja mikä ei. Kuka näin järjetöntä systeemiä voi suosia.
Ja miten systeemi on pystytty rakentamaan siten, että en edes äänestämällä voi saada asiaani mihinkään julkisuuteen. olen se 2% joka sairastaa ja ei sairaita kuunnella ja ääni määrät ovat jotain naurettavaa luokkaa
ja jos eduskuntaan saisinkin jonkun asiaa ajamaan niin puolueet kieltää asian käsittelyn.

Sairaita siis hyljitään yhteiskunnassa. en ole mitenkään itsetuhoinen, mutta en saa silti vakuutuksia työtapaturman varalta vaikka teen työtä omalla toiminimellä.
Minun mielestäni tässä mättää pahasti kaikki. Silti olen tyytyväinen. enkä jaksa enempää valittaa.

Raha pyörittää sairasta maailmaa.

245

täälläkin yksi bipo,tyyppiä 2.
olen lapsesta asti kärsinyt masennuksesta,ahdistuksesta ja unihäiriöistä.teini-iässä menin hoitoon nuorisopsykiatrian polille ja siellä oltiin monta vuotta vähän hukassa minun kanssa,eivät oikein keksineet että mikä on ongelmana.helsingistä tuli joku ylilääkäri vierailulle,passittivat minut hälle ja sieltä lähdin kaksisuuntaisen diagnoosin kanssa 18-vuotiaana.ikää nyt 22.
masennuspainotteinen on minullakin,vauhtipäiviä- ja oloja tulee mutta ne tasaantuu aika nopeaa,varsinkin kun itse hoksaa lyödä jarrua ja napsia sen verran lääkettä että pääsee uneen.unettomuus on minulla se suurin vaikuttaja joka heilauttaa hommat liikaan vauhtiin.
lääkityksenä on tällä hetkellä seroquel prolong 300mg.tehokas lääke kyllä,mutta inhottaa olla siitä niin riippuvainen.tarvittaessa on diapamia,imovanea ja stellaa.ja noiden jälkeen mainittujen kanssa meinaa kyllä mennä välillä ihan pelleilyksi…

246

pirii ku vetää ni tulee kai mallitila maniast tai hypomaniast tjsp

247

Mulla bipo tyyppiä I. Jätin lääkkeet n. 1,5 vuotta sitten, samalla kun lopetin päivittäisen päihteiden sekakäytön. Bentsojen päivittäisen käytön ja siitä seuranneen dokausputken aiheuttamaa psykoosia lukuunottamatta olen pysynyt ihan hyvässä kunnossa. Kunhan muistaa olla kuosailematta.

Alkoholia ja kannabista voin käyttää kohtuullisesti. Mihinkään kovempiin aineisiin mun on syytä olla koskematta, varsinkin deelit on mulla aiheuttanut lukuisia psykooseja ja manioita.

Oon ihan tyytyväinen nyt elämään, ainoo et kaverit on vähän jäänyt kun ei viitti hengailla kuosailuporukoissa, kun en edes perus vkl dokailua oikeen harrasta / voi harrastaa. No mut sit on aikaa muille harrastuksille…

Itellä on ainakin todettu että päihteet on voimakkain laukaiseva tekijä stressin ohella. Stressi aiheuttaa päihteidenkäyttöä ja toistepäin. Kunhan muistan nukkua sen 8h vähintään ja pidän unirytmistä kiinni niin olo pysyy siedettävänä. Myös liikuntaa on syytä harrastaa.

Toki mulla on sähkönen Ketipinor-resepti ja muita lääkkeitä laatikossa jemmassa…Just In Case :wink:

248

Täälläkin yksi bipo, mun oireet vaan saattavat vaihtua vuorokauden sisällä. Lääkäri kirjoitti korvaushoitometadonin lisäksi 1500mg Deprakinea ja 500mg Seroquel prolongia. Deprakinen jätin itse pois n. neljä kuukautta sitten pois ja tunnen oloni pirteämmäksi. Toisaalta välillä tuntuu että menee vähän liiankin lujaa… Mutta varsinaista bipolaarista diagnoosia mulle ei voi laittaa koska oireeni vaihtelevat päivittäin. Joskus jopa tunneittain. Mutta auttakaa tietävät, mitä tehdä?

Vai kuulunko siihen pieneen ryhmään joille ei yksinkertaisesti ole diagnoosia olemassa? Mä vain olen tällainen…

249

^ Kyllä mulla ainakin on diagnoosina bipo(muitakin diagnooseja kyllä riittää), vaikka mielialani vaihtelevatkin hyvin tiuhaan, joskus jopa viiden minuutin välein. Enemmän olen kuitenkin masennukseen taipuvaista tyyppiä. Riippuu kai sitten lääkäristä tuokin, että kuka kirjoittaa mitäkin diagnooseja :confused: .

Bipo-lääkkeitä en suostu syömään. Kaikissa, niin mielipidelääkkeissä(jos nyt vaikuttavat lainkaan mihinkään), lepteissä kuin tasaavissakin on aivan liian hirveät sivuvaikutukset, joten mieluummin yritän pärjäillä ilman. Benzoilla mä lähinnä itseäni hoidan ja ns. väärillä lääkkeillä+muilla päihteillä. En tiedä sitten, kuinka hyväksi moinen “hoito” mulle on, mutta toistaiseksi näillä mennään…

250

Mulla mielialat vaihteli pahimmillaan kanssa viidessä minutissa onnellisesta masentuneeseen ihan jo musiikin tahdissa.
Tähän auttaa serotoniinin lisäys.
Serotoniinia saa lisää SSRI:llä, mutta tämäkään ei auta jos ei elämän tapoja hieman muuta. Huomattavasti tärkeämpää on doupin huomiointi.

Vähä serotoniinia TUHOAVIA douppeja pois tai dopamiinia LISÄÄVIÄ douppeja pois ja unta se 8tuntia.
Serotoniini ja dopamiini pitää olla suhteessa toisiinsa kunnossa.

Jos SSRI:tä lisätään ja unta vähennetään niin lopputuloksena on mania ja loputon kierre.
SSRI voi lisätä tunnetta että vähempi uni riittää ja tämän johdosta määrätään yleensä lisäksi iltalääkkeet.

Monikaan näitä iltalääkkeitä tai SSRI:tä ei tarvitsisi jos elämäntapoja rukattaisiin oikein kunnolla.
Ikävä kyllä en itsekkään noin suureen muutokseen ole valmis ja siitä johtuu pieni päihteillä kikkailu.
SSRI aamuisin ja paukkua iltaisin. Tässä on pieni ongelma, koska paukku nostaa dopamiinia pitkällä tähtäimellä,
Mutta auttaa nukkumaan sikeästi. Jos en polttelisi pitäisi paukku korvata jollain muulla, mutta voisin sen jälkeen lopettaa polttelun… Tähän en ainakaan vielä suostu sillä tämä on ollut varmasti paras kokeiluni kaksisuuntaisen hoidossa ja useita lääkkeitä olen kokeillut erittäin huonolla menestyksellä.

Paukku tolejen noustessa (dopamiinin nousu suhteessa serotoniiniin) tämäkään SSRI+paukku kombo ei toimi kunnolla. Sen takia on pidettävä taukoa päivä kaks viikossa pilven polttelusta.

Korjatkaa jos olen mielestäni väärässä niin yritän tehdä vielä jotain toisin.
Mielestäni en kuseta ainakaan pahasti itseäni vaikka ongelmat saattaisi hävitä kokonaan pilven lopettamisen
yhteydessä jos pystyisin nukkumaan sen 8h.
Pilven lopettaminen toisi minulle paljon ongelmia ainakin aluksi sama SSRI:n kanssa.

251

Oon nimeni mukaisesti aivan uutukainen sekä tällä foorumilla että tän ihastuttavan diagnoosini kanssa. Vuosi virallista bipo-elämää takana, oireet alkaneet jo hamassa teini-iässä. Monenlaista jännää oon mäkin puuhaillut viinan ja hypomanian huuruissa, etenkin ennenkun mistään biposta mitään tiesinkään. Tällä hetkellä oon melkeen koko kevään ja kesän jatkuneiden hypoiluiden jäljiltä enemmän vähemmän laskeutumassa sinne huonommalle puolelle tätä tautia…

Mulla ei oo kaveripiirissä ketään jolla olis sama diagnoosi, ja tulinkin tänne ettimään vertaistukea. Niinkun moni muukin on todennut, ei noita “normaaleita” kamuja viitti kovin kuormittaa aiheella… pelästyvät vielä nekin joita en oo ylikuormittanut karkuun. Tai jotain tällästä… Oon saanu aika paskan vastaanoton muutamalta läheiseltä oltuani avoin tästä koko p*skasta. Onkohan muilla semmosii kokemuksia? Ois kiva näitäki pettymyksiä purkaa, jospa en olis ainoo! :mrgreen:

Onko täällä ketä aktiivisia bipoja paikalla, heittäkää mun kaa läpyskää? Mites, onko teillä jotain miittejä tapana järkkää, tai jotain semmosta missä vois iha huoletta puhuu aiheesta iha naamakkainkin?

252

^ Moi Newbie-bipo ja tervetuloa joukkoon kummaan :slight_smile: . Mulla on itselläni diagnosoitu bipo, mutta multa löytyy tuolta papereistani muitakin diagnooseja; on persoonallisuushäiriöitä, syömishäiriötä, psykoosialttiutta, monipäihderiippuvuutta ja ties mitä :unamused: . Mun mielialani vaihtelevat usein todella nopeasti, joskus jopa viiden minuutin välein, joten sinällään en aivan tyypillinen bipo ole, vaikka toki mulla on pidempiä kausia, jolloin joko masennus tai hypomania on enemmän pinnassa. Enemmän olen ollut masennukseen taipuvainen, mitä enemmän ikää on tullut. Nuorempana mulla esiintyi runsaammin hypomaanisuutta ja ihan kunnon maniaakin. Toki noihin mun mahdollisesti hyvinkin nopeisiin mielialavaihteluihin liittyvät myös nuo lukuisat muut ongelmat päänuppini kanssa.

Tosi ikävää, että olet saanut noinkin paljon paskaa niskaasi läheisiltäsi sairautesi vuoksi :frowning: . Eihän sairaudelleen mitään voi, vaikka onkin myönnettävä, että ne pollaviat pistävät ihmisen käyttäytymään väliin todella rasittavasti ja jopa vaarallisesti, joten tavallaan ymmärrän, että jollakin läheisellä saattaa joskus palaa käämi. Itselläni on ainakin takana useita täysin päättömiä tempauksia, joista on koitunut ihan todellista harmiakin, niin itselleni, kuin muillekin ihmisille :frowning: . Päihteillä on toki ollut usein osuutta asioihin, vaikkeikaan välttämättä. Olen minäkin saanut kuulla ja kokea kaikkea ikävää kanssaihmisten taholta sairauteni vuoksi ja väliin jopa mielestäni tyystin syyttä, mutta onneksi kaikkein läheisimmät ihmiseni ovat jaksaneet ymmärtää ja tukea mua yleensä melko hyvin :slight_smile: . Oikeastaan ihan kiitettävästikin, kun miettii, miten hankala ihminen saatan useasti olla. Vieraiden tai puolituttujen jutuista en enää jaksaa niin suuresti välittää, mutta se on perseestä, että olen saanut usein ja saan väliin vieläkin huonoa kohtelua terveydenhuollossa, jossa ihmisten siis pitäisi auttaa mua, eikä suinkaan kohdella, kuin paskakasaa :imp: :frowning: . Kyllähän ammattilaisten nyt tulisi ymmärtää, että sairaus tekee ihmisen mielelle usein tepposiaan, eikä sairas ihminen ole välttämättä lainkaan mikään helppo tapaus :unamused: .

Mä kirjoittelen tänne melko usein ja paljonkin, eri aiheista ja aiheiden vierestä, vähän fiiliksistäni riippuen tosin :smiley: . Vertaistukea pyrin kyllä antamaan, jos vain satun olemaan siihen kykeneväinen, etenkin niille ihmisille, joilla on edes hieman samankaltaisia ongelmia, kuin itselläni. Kirjoittele ihmeessä tänne, jos tahdot purkaa jotakin mieltäsi painavaa :slight_smile: . Eiköhän täällä aina joku jossakin vaiheessa jotakin vastaa, toivon mukaan jotakin asiallista.

Hieman sekavaa selitystä multa jälleen tuli, mutta mennään nyt tällä :smiley: .

253

Komppailen tota Zzoomerin kommenttia:

"Mä muuten varoitan, että Cipralexiä kun popsit, niin itsemurhariski kasvaa. Ja tää ei ole mikään vitsi. Mä olen puhunut useammankin SSRI-lääkkeen syöjän kanssa ja kaikki sanoo samaa. Mä en siksi Cipralexiä uskalla popsia. Sero ei sitten käy viinan kanssa. Yhteisvaikutukset saattaa olla karseita… "

-----> Itse 18-vuotiaana hyppäsin 3. kerroksesta, olin ollut Cipralexeilla 6kk ja kaljotellut. Promillet 1,4 mittasivat ambulanssisa. Tuli vaan todella merkityksetön olo, ja kuin robotti kiipesin sen laidan yli ja läsähdin maahan. Teholle jne. Selvisin ihan jees, L1 ja L2 nikamat murtui, ja pernaan tuli repeämä.
Sit lopetin Cipralexin seinään, en syönyt sitä vaikka sairaalassa laittoivat aina iltalääkkeen mukaan sen 15mg. Ei ollut kovin iso annos, mutta kaljottelun jälkeen tuli tämä tapaus kuitenkin. Olin ihan oikeesti ku robotti sillä hetkellä. Tunsin, ettei millään ole kertakaikkiaan väliä.
Kämppis ihmetteli aamulla himaan tullessa, miks partsin ovi auki mut ketään ei kotona.

Mulle ei ikinä ole diagnosoitu bipoa, mut oon ite sitä mieltä, että mulla on todella vahva taipumus siihen. Maniat on tuttuja kuten myös masikset. Mut en pääse mielenterveystoimiston kautta mihinkään, koska katsovat että mulla on ensisijaisesti päihdeongelma, ja ohjaavat paikalliseen päihdemestaan vaan. Sama laulu joka helvetin kunnassa. Olen ensisijaisesti narkomaani, mutta ite vaan jotenkin tiedän että kaiken takana on tämä KAKSISUUNTAINEN MIELI. Mut en saa hoitoa siihen.

Olen vain jatkanut pyristelyä ja huumeongelma jyrää täysillä. En mä enää jaksa ees pyrkiä hoitoon ton mielenterveyden suhteen. Kun aina vaan tulee se sama juttu että mene katkolle. No on menty, kolmesti, ja kaikki epäonnistuneet. Sit joka epäonnistumisen jälkeen koittavat avohoidossa vierottaa mua aineista jne, mut se ei toimi, olen mieleni vanki ja se on erittäin vahvasti aineisiin päin, koska se helpottaaa olemista niin paljon, ja niin hyvin.

En tiiä…olis vaan kiva jos voisin puhua jonku lekurin kanssa tästä diagnosoinnista, mut keskustelu päättyy aina siihen, että on huumeongelma. No on joo, mut tiedän ite, et se johtuu hyvin todennäköisesti bipoläärisestä häiriöstä. Miten se edes diagnosoidaan? Siinähän tarttee analysoida ihmistä pitkän aikaa, eli tarkoittaako diagnoosin saaminen osastolla olemista vai mitä ihmettä. Olen kerran ollut suljetulla. Manioissani tein aivan järjettömiä juttuja, naps, hetken mielenjohteesta vaan hyppää tyyliin bussiin johki eri kaupunkiin sekoilee jne jne jne. Tulos viikko suljetulla osastolla. Taas epikriisi keskittyi vain päihdeongelmaan.

Ei helevetti :// Cipralexista se alkoi, olin sillon just 18, ja nyt 25-vuotiaana tunnen et oon monta vuotta vaan hyppinyt mielialasta toiseen, ja se määrää elämää.

254

^ Hailioquel, oliko sulla tuota mielialojen heittelyä jo ennen, kuin aloitit minkäänlaisten päihteiden vetämisen? Se päihteily nimittäin itsessään aiheuttaa tuota, vaikka toisaalta olenkin sitä mieltä, omakohtaisen kokemukseni perusteella, että kyllä ihmisellä on jo valmiiksi jotakin häikkää pääkopassa ja pahaa oloa itsensä kanssa, jos ryhtyy kovin rankasti päihteilemään :confused: . Mulla on “onneksi” psykiatrista hoitotaustaa jo ihan pikkulapsesta lähtien, siis ennen mitään päihteilyjä, joten kaiketi sen vuoksi mut on otettu edes jotenkuten vakavasti MT-puolellakin, eikä pistetty aivan kaikkea pelkän päihdeongelman piikkiin, vaikka olen mäkin valitettavasti joutunut aivan tarpeeksi sen päihdeongelmainen-mielenterveysongelmainen -pompottelun uhriksi :angry: :frowning: .

Mä taisin aikoinani saada sen lopullisen bipodiagnoosin suljetulla osastolla, mutta en kyllä nyt voi muistaa, kuinka pitkän aikaa siellä silloin vietin. Toki mun kohdallani oli vahva epäilys biposta jo ennen tuota ja tuon jälkeenkin diagnoosiani on vahvisteltu. Ei mun käsittääkseni bipodiagnoosin saamiseksi tarvita mitään pitkiä tutkimusjaksoja, mutta tämäkin riippuu kaiketi lääkäristä, joka diagnoosin päättää kirjoittaa ja siitä, kuinka selkeästi oireet ovat pinnassa silloin, kun ko. vaiva diagnosoidaan.

255

Paljon täällä näyttää tosiaan porukkaa olevan,joiden kirjoitukset ovat itselleni niin tuttuja,niin tuttuja…

Mä olen miettinyt bibolaarin mahdollisuutta itselläni jo pidemmän aikaa,koska mielialat vaihtelevat siihen malliin,että ei ole ihan “normaalia”.Lisäksi olen helposti masennukseen vajoavaa ihmistyyppiä,mutta masennus on sitten jostain kumman syystä muuttunut aika äkisti siihen toiseen ääripäähän,eli maniaan.Voin kyllä rehellisesti sanottuna “sanoa”,että maniassa mulla on tullut tehtyä elämän pahimmat mokat ja tutustuttua todella vääränlaisiin ihmisiin,kun ei ole oikein otsalohko-osaston pidikkeet toimineet normisti.On ollut itsellä sellainen tunne,että velat on saatavia ja elämä on aivan mahtavaa,vaikka ympäristö on ollut kauhuissaan siitä mitä mä taas olen ruvennut sekoilemaan.Vuosoa sitten tk-lääkäri antoikin mulle bibolaari-diaknoosin,mutta jostain kumman syystä hoito jäi kesken…en itse silloin kokenut olevani valmis myöntämään ongelmaa.

Kesällä olin lähellä psykoosia jolloin mania oli mulla mennyt jo aikamoisen pahaksi.Silloin vaikutti helvetillinen parisuhde…nyt on sitten avioero vireillä jota en ole katunut kyllä päivääkään.

Olen tosiaan keväästä asti yittänyt löytää ammattia-apua selvittämään tilannettani,mutta mitään pidempiaikaista terapiaa en ole saanut.Lisäksi lähetteeni ei kunnalliselle psyk.polille mene jostain kumman syystä läpi.

Olen joutunut aikamoiseen lääkekoukkuun uni-ja rauhoittavien lääkkeiden kanssa.Lähinnä bentsot on mun huono kohtani :blush:

256

Winston, oli mulla 15-vuotiaana ekat masiskokemukset, tosin ne on pahentuneet mitä vanhemmaks käy, ja siinä asiassa isoa rooloa näyttelee tietysti päihteet, se on selvä. aloitin just noin tuhannenjakolmannentoista lopetukseni, en jaksa olla enää ihminen, jolla ei ole vapautta sanoa ei päihteelle.

257

Kiitti Winston-84 :wink:

Nyt tulee avautuminen! Perkele tää tauti osaa olla yks Perkele. Oon lukenut paljon jengin kirjotuksia, ja tunnistan niistä itseni niiiin hyvin. Mulla on ilmeisesti menossa täällä jonkun sortin sekamuotonen, koska ajatukset vaihtuu päivän aikana niiin ääripäästä toiseen. Keksittymiskyky nollassa, ahdistus jossain kahdessasadassa.

Niiiin bipon oppikirjan mukaan oon vedellyt hypomaniassa koko kevään ja kesän… niin universumin ihmeellisyyden huuruissa tutustunut uusiin mahtaviin ihmisiin, siivoten samalla ‘negatiiviset ihmiset’ ympäriltäni… ystäviä siivosin siin samalla pari… Eivätkä oo takas tulos :frowning: tää syksy iski niin vyön alle masiksella ja lääkkeiden noston myötä käynnistyneellä sekamuotosella… levottomuudella, ahdistuksella, pelolla, tulevaisuuden pelolla ja halulla vaan päästä mun elämästä ja minuudesta pois! Samaan aikaan hirvee hinku viel onnistua ja päästä elämässä johonkin muuhunkin kun vaan sen sietämiseen! Äääääääää vääryyttäääää.

Miksi mun pitää olla mä ja miks mun pitää olla tässä mun elämässä? Miksen vois olla joku muu… normaali… jollai ois normaali perhe, ystäväpiiri, koulutus, työ jne jne jne. Kuulostaa aavistuksen ahdistuneelta, eikö?

Onks teillä muilla tällästä? Tai siis… onko teillä ollut tällästä reilu parikymppisenä, ja onks se muuttunut, ja miten sen ootte saaneet muuttumaan? Hjälp.

Entä tuleeko teistä myös hypomaanisina kärkkäitä narsistisia paskoja, jotka kuvittelee pelaavansa sosiaalisia pelejä niin helvetin hyvin ja että oma toiminta on niin helvetin oikeutettua? Sit tulee romahdus ja katumus ja egokuolema ja unohtuu miks piti mennä olemaan niin hemmetin jyrkkä ja ehdoton ja ‘oikeessaa’ ihmissuhteissa? Suomeksi pilata kaikki. Ei ihan kaikkea, mut ne muutamat ihmissuhteet jotka on kariutunut, tuntuukin yhtäkkiä ‘siltä kaikelta’. Hävettää niiiin paljon vaan kaikki mitä on tehnyt vaikka tekohetkellä tuntui vaan niin oikeelta ja oikeuteltulta. Häpeen omaa olemassaoloani. Hävettää et ihmiset alkaa huomata etten ole ihan ok. Hävettää et ne huomaa et mä puutun sosiaalisista tapahtumista, hävettää ettei mua enää nää kuntosalilla tekemäs ennätyksiä (kuten hypomaniassa, vittu jee) vaan oon riutunut lihakseni ja voimani pois täs syömättömyydessä ja nukkumattomuudessani. Tää häpeä on ihan hirvee.

258

^ Jep, jokseenkin tutulta kuulostaa. Mulla oli nuorempana(olen nyt 33, tuo -84 ei tarkoita syntymävuottani) enemmän hypomaanisia ja ihan maanisiakin jaksoja, mutta iän myötä tämä tauti on muuttunut enemmän masennuspainotteiseksi. Toki mulla on tuota äkillistä mielialojen vaihtelua lähes päivittäin, mutta se tuskin johtuu yksin biposta. Taisin kirjoitella tästä jo tuossa aiemmin. Mä olen henk.koht. sitä mieltä, että masennus, kunhan se ei vain mene kovin pahaksi, on parempi olotila, kuin hypomania/mania. Tietty silloin, kun on hypomanioissaan/manioissaan, asiat ovat olevinaan niin helvetin hyvin ja kaikki onnistuu, mutta sieltä on tultava alas jossakin vaiheessa ja sitten kyllä kaduttaa, ahdistaa, vituttaa, masentaa, pelottaa jne. kaikki :angry: :frowning: . Masentuneena tulee harvemmin hölmöiltyä ja mokailtua siinä mittakaavassa, mitä maniassa :unamused: .

Mun mieltäni on siis tasannut ikä ja myös psykoterapiasta, jossa olen käynyt nyt reilut pari vuotta, on ollut mulle suuri apu :slight_smile: . Olen kyllä tottunut asioimaan erilaisten MT-tahojen kanssa lähes koko ikäni, mutta nyt olen vihdoin onnistunut löytämään terapeutin, jonka kanssa mulla natsaa hyvin. Aiemmat kokemukseni psykiatreista, psykologeista ja sairaanhoitajista ovat olleet pitkälti huonoja, vaikka olen toki välillä ihan päteviin ja mukaviinkin tyyppeihin törmännyt. Tietysti omassa asenteessanikin on saattanut olla hieman vikaa :blush: , mutta onko se toisaalta ihmekään, jos asennoidun jo valmiiksi negatiivisesti, kun olen saanut niin paljon kaikenlaista paskaa niskaani MT-ammattilaisilta tässä vuosien saatossa :confused: .

Lääkkeitä en suostu syömään. Tai syön mä toki esim. bentsodiatsepiineja, joihin mulla on paha riippuvuus, mutta masarit, tasarit ja leptit jäävät kyllä koskematta. Kaikenlaisia nappeja muhun on kokeiltu(en voi edes muistaa, mitä kaikkia) ja ne ovat lähinnä voimistaneet oireitani tai sitten tehneet olostani muutoin niin hirveän, että kiitos ei enää :angry: . Koen pärjääväni paremmin ilman, vaikka tämä elo monesti aika pirun vaikeaa onkin.

Newbie-bipo, saanko udella, millainen lääkitys sulla menee tällä hetkellä?

259

Sinänsä harmillista et taudin suunta on masennukseen päin, kun mulla ei tota lähipiiriä ja perhettä juuri ole tukena :confused: ne jaksais kattoo masentunutta säkkiä varmaan paremmin, kuin ‘uudet’ ystävät joita hypomanioissaan hankkii… kun eihän niille voi edes näyttää miltä tuntuu, pelästyvät, et miten olen yhtäkkiä niin perkeleen erilainen. Jäljelle jää vaan ne ‘vanhat’ ystävät, jotka, ai, niin, ajoin ite pois!

Huomaa et jotenkin vielä ihannoin sitä hypomaanisuutta ja energisyyttä ja positiivisuutta, vaikka varjopuolena tulee just se jyrkkyys ja räjähdysherkkyys. Jotenkin niin vaikee kestää tätä häpeää nyt :blush:

Lääkitys on Triptyl 100mg/vrk, Peratsin 12mg/vrk, ja Ketipinor 100mg/vrk. Naama puutuu ja ahdistaa, ja olo on tietysti tokkurainen. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että tällä nostetaan mut nyt masennuksesta pois, et pystyn alkaa taas suunnittelemaan elämää pidemmälle jne. Saa nähdä…

Nyt on niin suuri itseinho/häpeä/ahdistus et :open_mouth:

Mielttömän kiva kyllä et olet tääl kiinnostumassa mun asioista, Winston :slight_smile: :slight_smile:

260

Hmm… Mä en kyllä ymmärrä, miten nuo suuret leptiannokset auttaisivat mitenkään sun masennukseesi :confused: :astonished: . Neuroleptit yleensä nimenomaan aiheuttavat masennusta/tekevät ihmisestä sellaisen zombien, että eipä siinä kovinkaan paljoa jaksa elämäänsä suunnitella mihinkään suuntaan. Noin ne ainakin itselläni toimivat, enkä taatusti ole ainoa. Leptejä nyt määrätään nykyisin täysin käsittämättömin perustein :imp: :open_mouth: . Skitsofrenian hoitoon ne ovat sopivia lääkkeitä(tosin jotkut skitsot kyllä pärjäävät ilmankin, ainakin ilman jatkuvaa leptilääkitystä), samoin myös akuuttien psykoosien katkaisuun tai niin vaikeaan unettomuuteen, ettei siihen auta enää mikään miedompi troppi ja pää uhkaa todellakin levitä, näissä kahdessa viimeisessä tilanteessakin vain mahdollisimman lyhyet kuurit, mutta muuten on tyystin järjetöntä määrätä leptejä joka helvetin paniikkiin, masennukseen, lieviin univaikeuksiin, ahdistuksiin jne. :unamused: Eivät leptit ole tuollaisten vaivojen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, eivät sitten vähimmissäkään määrin. Valitettavasti se saatanan Ketipinor tuntuu olevan nykyään se ensimmäinen vaihtoehto, mitä tyrkytettään, kun ihminen valittelee jotakin psyykkistä vaivaansa :unamused: :smiling_imp: .

Tuo Triptyl saattaisi auttaakin masennukseesi, vaikka omasta mielestäni sekin on aivan hirveä lääke, mutta joillekin se sopii. Voisit kokeilla sitä ilman noita leptejä tai ainakin vähemmillä lepteillä, mutta siinä on toki valtava riski, että sulla lähtee taas hypomaaninen tai jopa maaninen vaihe päälle :confused: .

Onko sulle kokeiltu koskaan mitään tasareita(esim. Deprakine, Lamictal), jotka ovat siis nimenomaan bipon hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä? Mulla itselläni on noistaKIN lääkkeistä aivan paskoja kokemuksia, ts. sain suorastaan hengenvaarallisia sivuoireita, mutta monet bipot kokevat nuo ihan hyviksi lääkkeiksi, eivätkä kärsi pahemmin niiden sivareista.