Bipolaari(kaksisuuntainen mielialahäiriö)

Lataamo
261

Ei ole kokeiltu muita kuin noita mitä vetelen… Ensin tosi pienellä annostuksella, vetelin noin vuoden samoja ja omasta mielestäni voin hyvin, pitkäänkin. Sitten kevätaurinko alkoi nostaa hypoa esiin 2013 alkuvuonna, jota rauhoittelin polttelemalla kukkaa päivittäin ja ketipinorilla ja diapamilla varmistin et unta tulee aina vähintään se 7-8h…

Tavallaan siis tiedostin et nousussa ollaan, mutta sitten kuitenkaan en pystynyt näkemään koko kuvaa ja tajuamaan, et pitää lopettaa myös se jatkuva tekeminen. Olin hypomaaninen kannabiksen pitkittämänä(?) jostain huhtikuusta heinäkuuhun… Monta kuukautta tahkosin kun hullu, tein, tein, tein, näin ihmisisä, urheilin, dokailin satunnaisesti, mut eniten keskityin treeniin. Eikä kukaan lähipiirissä ‘uskaltanut’ sanoa et nyt ei oo ehkä kaikki enää ihan normaalisti. Muutama on sanonut jälkikäteen miettineensä sanovansa, muttei ole viitsinyt koska suuttusin. Poikaystävä raukkakin sanoi vaan että vaikutin niin onnelliselta…

Nyt vaan pelkään ihan hulluna kaikkea ja etenkin sitä, mitä olen itse päihteilylläni ja hypon pitkittymisellä aiheuttanut omalle päälleni :cry: tuntuu meinaan tosi, tosi paskalta, liekkö lääkekokatilin peruja vai pitkän hypon ja kannabiksen aikaansaannos, vai molempi parempi?

Mitä luulet Winston, noustaanko täältä vielä ‘normaalin’ käsitteen lähettyvillekkään? Olo on enemmän vähemmän psykoottinen tän ahdistuksen ja häpeän kautta. Pelottaa ihan helvetisti.

262

Mahdotontahan mun on sun tulevaisuuttasi ennustaa, mutta kyllä mä aina olen jotenkin, ehkä väliin… krhm… hieman kyseenalaisin keinoinkin :blush: , noista paskoista oloistani noussut ja elämäni on jatkunut taas valoisampana. Yleensä bipossa nuo vaihtelut ovat kuitenkin ohimeneviä(ei kai se muuten bipolaarihäiriö olisikaan :confused: ) ja useimmille tulee niitä ihan tasaisiakin vaiheita, kun eivät ole sen enempää masentuneita, kuin hypomaanisiakaan. Mä tiedän kyllä omakohtaisesta kokemuksestani, että kun on siellä depiksen syövereissä ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle, niin eivätpä tällaiset järkipuheet ja/tai lohdutuksen sanat paljoa auta. Ei niihin silloin jaksa uskoa, mutta todennäköistä se silti on, että sun olosi helpottaa tuosta vielä :slight_smile: . Kunhan et vain tekisi itsellesi mitään peruuttamatonta, plz :frowning: .

Millainen sun olosi nyt on? Onko yhtään parempi? Jos ei, niin mä suosittelisin puhumaan lääkärille siitä, voisiko sun lääkitystäsi rukata johonkin parempaan suuntaan. Tietenkään lekuri ei välttämättä ota moisia puheita kuuleviin korviinsa, senkin olen valitettavasti joutunut kokemaan, mutta voithan siinä tapauksessa yrittää vaihtaa lääkäriä, jos vain voimasi suinkin sellaiseen riittävät. Toki voit yrittää rukata lääkitystäsi myös ominpäin, mutta silloin suosittelen äärimmäistä varovaisuutta; ei mitään seinäänlopetuksia, elleivät ne ole jostakin syystä aivan välttämättömiä ja kuulostele hyvin tarkoin omia olojasi. Tosin se lääkärin avulla tehty lääkityksen muutoskin saattaa viedä vain ojasta allikkoon :frowning: :confused: . Nämä lääkeasiat voivat olla monesti hyvin hankalia, valitan.

Miten sun päihteiden käyttösi nyt “jaksaa”? Sori, jos olen lukenut jälleen puusilmäisesti ja olet selittänyt samat asiat jo useampaan otteeseen :blush: . Kannabiksesta ainakin puhuit. Jos sä nyt pystyt olemaan ilman päihteitä tai ainakin vähemmillä päihteillä, niin sen luulisi jo jeesaavan oloasi jonkin verran. Ei tietenkään välttämättä heti, mutta ajan kanssa :slight_smile: . Ymmärrän toki sen, ettet välttämättä kestä noita olojasi selvänä.

Hurjasti voimia sulle :slight_smile: .

Edit: Mä en oikein ottanut selvää tuosta sun perhe-/lähipiiritilanteestasi, eikä se toki mulle kuulukaan, mutta jos sulla suinkin on jonkinlaiset hyvät välit esim. vanhempiisi, niin ota heihin rohkeasti yhteyttä. Mä ymmärrän sen, ettet tahdo kuormittaa ja vaivata läheisiäsi ongelmillasi, mä olen itsekin potenut moisesta hirvittävää syyllisyyttä, mutta saatat hyvinkin saada apua ja tukea, sillä yksin sun on melko vaikeaa pidemmän päälle pärjätä. Niin, ja vaikka nyt olisitkin aivan varma, noissa oloissasi, etteivät ne ystäväsi, jotka siivosit elämästäsi, tule enää koskaan takaisin, niin toisinkin voi käydä :wink: . Mäkin olen saanut takaisin vanhoja ystäviäni, jotka luulin menettäneeni iäksi, kunhan menoni rauhoittui ja sain rakennettua luottamusta takaisin :slight_smile: . Joitain ystäviä olen kyllä menettänyt lopullisestikin :frowning: . Tai no, mistä sitäkään voi täysin varmaksi tietää, kun elämää on kuitenkin vielä jäljellä :confused: .

Tuliko multa taas vähän sekava sepustus??? No, ei voi mitään. Toivottavasti tästä oli edes jotakin pikkiriikkistä apua :confused: .

263

No olipas kiva, kun löytyi tällainenkin palsta ja oikeen sopiva aihe. Minä olen paljon kirjoitellut tuolla lopettajien puolella ja vaahdonnut tätä tautiani sielläkin, mutta olisko tää otollisempi ympäristö?

Mulla on sellanen pulma, että selevästi olen kaksisuuntainen, mutta eräästä syystä ei mulle tällä hetkellä voi diagnoosia asettaa. Olen käynyt psykoanalyyttisessä psykoterapiassa kolme vuotta, josta nyt vuoden Kelan kuntoutuspsykoterapiana. Sairastumiseni tapahtui ollessani yksin ulkomaanmatkalla suurkaupungissa, romahdin totaalisesti lähes täydellisestä toiminta- ja työkyvystä kahdeksan kuukautta kestäneeseen psykoosiin. Pikku hiljaa tämä mielialavaihtuvuus on tullut mukaan. Mutta mutta. Siitä diagnoosista. Kelan käypä hoito -suositusten mukaan kaksisuuntaisen hoitoon ei oikea hoitomuoto ole psykoanalyyttinen psykoterapia, vaan pitäisi olla esimerkiksi kognitiivista psykoterapiaa. Jos mulla olis dg, saisin lääkitykseni kelan kunnon korvauksilla edullisesti. Mulla menee Abilify nyt 7,5 mg aamuisin. Lisäksi on unta antamaan Ketipinor satanen. Tällä hetkellä se ei anna unta, kohta kaks viikkoo nukkunu rytmissä kaksi valvottua yötä, yksi hyvin nukuttu. Ai niin siihen aiheeseen diagnostiikasta vielä. Mun dg on pitkäaikainen määrittelemätön mielialahäiriö. Olen käyttänyt Kelan sairauspäivärahat loppuun ja hain lääkärin lausunnolla vakuutusyhtiötä kuntoutustukea, aluksi neljälle kuukaudelle. Tuli hylky. Tein valituksen. Tuli uus hylky. Nyt se on menossa muutoksenhakulautakunnassa ja kestää vielä noin puoli vuotta. Jos olis se oikea diagnoosi, olisi minulle varmaan myönnetty kuntoutustuki. Nyt en saa mitään toimeentuloa, kolmeen kuukauteen on säästöt syöty. Kelalla on menossa työttömyyskorvaushakemus, mutta te-toimisto ei ole vielä tehnyt sitä vitun työvoimapoliittista lausuntoa, joten sekin kestää. Kertakaikkisen vittumainen tilanne.

Nyt on vauhti päällä. Puolitioista vuotta masennusta, ahdistuneisuutta, psykoosin pelkoa. Eräs erittäin kiihdyttävä ja ahistava tuskaa tuottava asia laukaisi tämän. Teen ja touhuan, ettei vain tarvitsisi pysähtyä ajattelemaan hetkeksikään sitä erästä asiaa joka mieltäni painaa. Olen saatana siivonnut yötä myöten koko huoneiston kohta lattiasta kattoon. Vittu ku ei riitä, että siivoo siivouskomeronkin, kun on pakko pestä ne helevetin siivousainepurkitkin. Ja muuta vastaavaa. Mieheni on ihan kyllästynyt ja sanoo että osastolle pitäsi mennä. Se on hankala ajatus, kun epäilen etten pääse terapiaani sieltä, se on kaksi kertaa viikossa ja aivan välttämätön lähestulkoon olemassaololleni.

Nyt on tässä unettomuudessa se hyvä puoli että silloin ei juotata. Jos joisin, nukkuisin päivällä, mutten yöllä sitä vähääkään, mitä nyt välillä. Jollen sitte vetäsi lärvejä illalla. Toisaalta tämä onnen autuas hypomaniavaihe olis kyllä hyvä “syy” juoda, tulisko sitten vautsi vau vieläki mahtavampi fiilis?

AA:ssa käyn ja saan sieltä verratonta tukea. Mutta sielläkin olen jo vähän maaninen. Olen vasta aloittanut koko ryhmässä käynnit ja eikös jo pitänyt ängätä lukijaksi. Oli mikä tahansa vihje että voisi olla esillä ni minä olen valmis. Pitäsi kuunnella muita ja puhua jotain tolkullista eikä kivuta esille.

Mies ei ymmärrä ollenkaan. Onhan se huolissaan, mutta jotenkin välittyy sellainen viesti, että ihan kuin tämä olisi jotenkin itsesäädeltävissä oleva olotila. “Yrittäisit nyt edes nukkua”. Vittu joo siitä se onki kiinni, etten o tarpeeks yrittäny. Poika on (17 v) luultavasti mielissään, kun jaksan sen kanssa tehdä juttuja, leipoa ja laittaa ruokaa ja semmoista, mihin teini nyt suostuu. Mutta ehkä se on myös hämmentynyt, kun vasta olin ihan alamaissa enkä mitään jaksanut ja nyt on tämmöstä.

Nyt pitää jo lopettaa, ettei mene ihan romaaniksi. Huh huh.

264

^ Moi, Wesole :slight_smile: .

Mä mietin tuota sun lääkitystäsi :confused: . Olisikohan siinä vähän parantamisen/muuttamisen varaa? En todellakaan ole lääkäri tai farmakologi, mutta sulla menee nyt kahta eri leptiä, eikä käsittääkseni mitään muuta ja nuo leptit nyt eivät ole varsinaisesti bipon hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, vaikka niitä nykyisin määrätäänkin joka helvetin vaivaan :imp: . Toki leptit tulevat bipon hoidossakin kyseeseen, jos ihminen on akuutissa psykoosissa tai riski luiskahtaa psykoosiin on todella suuri, mutta oikeammat lääkkeet bipon hoitoon olisivat ns. tasarit(esim. Lamictal tai Deprakine).

Sanoit, ettet saa nukuttua Ketipinorilla. Kuinka pitkään olet syönyt sitä? Sun toleranssisi siihen on saattanut kasvaa ja siksi se ei tuo enää unta tuolla annoksella :confused: . Lisäksi tuo Abilify on sellainen vähän kumma lääke, että vaikka se onkin neurolepti, se voi kuitenkin lähinnä piristää. Sun kannattaisi keskustella lääkärisi kanssa noista lääkitysasioista. Mä en itse suostu noita tasareita syömään, vaikka mulla onkin bipo, koska mulla on aivan järkyttäviä kokemuksia niistä, mutta monille bipoille ne auttavat, eivätkä sivuoireet ole mitään sietämättömiä, tai niitä ei välttämättä tule lainkaan. Mun tavastani hoitaa mielenterveysongelmiani ei välttämättä kannata kenenkään ottaa mallia :blush: .

Mitään varsinaista mielipidelääkettä(SSRI/SNRI) sun ei ainakaan huoli tuohon vetää mukaan, jos kerran olet tällä hetkellä maaninen.

Mulle tulee itsellenikin väliin noita “kohtauksia”, että mun on esim. puunattava koko kämppä lattiasta kattoon ja vähän ylitsekin tai vaikka, vittu, maalattava mun porukoiden koko pihan aita yhdellä rysäyksellä, mutta ne liittyvät juuri tuohon ahdistuksen torjuntaan, eli kun teen ja teen ja teen jotakin konkreettista hirveällä vimmalla, niin eipähän tarvitse liikoja ajatella :unamused: . Varsinaiset maaniset/hypomaaniset vaiheet ovat vähentyneet mulla iän myötä(olen nyt 33) ja mun sairauteni on muuttunut enemmän masennuspainotteiseksi. Nuorempana mulla oli enemmän hypomanioita ja ihan oikeita manioitakin, mutta tämä lienee ihan “normaalia”, koska mulla on 2. tyypin bipo, ainakin papereiden mukaan. Tulee mulle toki vieläkin ajoittain hypomaanisia fiiliksiä ja mielialani saattavat muutenkin heitellä aivan laidasta laitaan jopa viiden minuutin välein :open_mouth: , mutta siihen lienevät syinä myös muut MT-häiriöni, joita mulla kyllä riittää vaikka muille jaettaviksi.

En tiedä, minkä ikäinen olet(Olet saattanut mainita sen tuolla Lopettamossa, mutten ole lukenut niin tarkoin viestejäsi, tai ainakaan en muista), mutta tuskin olet enää ihan mikään nuori tyttö, jos sulla kerran on 17-vuotias lapsikin. Sun kohdallasi en siis valitettavasti uskalla lohduttaa sillä, että ikä tasaa tuota sairautta :frowning: . Voihan se toki niinkin vielä mennä, mistäpä sitä koskaan tietää, mutta oma kokemukseni on se, että mulla meni paljon lujempaa ja paljon sekavammin nuorempana. Mulla todettiin bipo joskus parikymppisenä(?). Mun vointiani on auttanut ikä ja nykyisin myös äärimmäisen hyvä terapeutti. Lääkkeitä en bipoon syö. Mulla on ihan omat lääkitykseni, jotka auttavat kyllä, mutta loppupeleissä taitavat vetää mua vain syvemmälle suohon :unamused: :frowning: .

Tsemppiä sulle, että saisit lääkitys- toimeentulo- ym. asiasi hoitoon, sekä paremmin ymmärrystä läheisiltäsi :slight_smile: .

265

Juu justiinsa kirjoitin tuonne lopettajien puolelle asiasta. Mutta kas kun tekstiä syntyy ni lataan tännekin.

Lääkärissä tänä aamuna. Aika paketti. En oikein tajua. Mutta olen kovin auktoriteettiuskoinen ja teen kuten tohtori käskee. Eli pidetään edelleen se Abilify aamussa. Se on ollut mulle todella hyvä, taittoi ääriahdistuksen ja pitää psykoosin loitolla. Mulla on ollut nimittäin pitkä psykoottinen jakso kolme vuotta sitten, kahdeksan kuukautta. Ei harhoja, vaan totaalinen tyhjyys, itseni kadottaminen lopullisesti, en tiennyt sinä aikana muuta, kuin sen etten ikinä millloinkaan pääse siitä täydellisen kuolemaa kammottavamman tyhyyden ja ikuisen putoamisen tilasta pois. Mutta pääsin. Suoranaisia harhoja ei ole ollut, sellaisia prepsykoottisia tuntemuksia erilaisten hahmojen olemassaolosta, viimemmäksi vähän viikko sitten, mutta menivät ohi.
Juu ja tohtori sanoi, että nyt jarrua päälle, ja käski ottaa päivällä 5 mg Zyprexaa ja illalla 10. Ja lisäksi muutaman päivän ajan vielä Ketipinorkin iltaan, se satanen. Että semmonen paketti! Kolme antipsykoottia kerralla vaan! Huh huh. Mutta ei ole tarkoitus niitä jatkaa näin, vaan tiistaina päätetään, otetaanko Keti isolle annokselle vai Zyprexa.

Mun molemmilla veljillä on sama tauti, tai ainakin toinen heistä on diagnosoitu, toisella samoja piirteitä kait vain. Ja isän siskolla oli, kunnes (luultavasti) päätti itse päivänsä depiksessä.

Mulla tuo sama juttu, että on sellaisia asioita, joita ei halua ja voi ajatella, niin on touhuttava jatkuvasti. Niin teen edelleen. Viime yö meni valvoessa kokonaan. Sitä edellisenä nukuin kuitenkin noin kymmenen tuntia. Eli vähä niinku joka toinen yö unta joka toinen ei. Mutta on tämä ihan puhdasta sairautta tämä vauhdikkuus myös, ei pelkästään erään kammottavan asian kieltämistä. Se kammoasia on tänään saanut erään erittäin järkyttävän käänteen. Eli touhutaan sitte vittu niin kauan ku tätä kestää.

Mutta oloni on oikeastaan nyt aika riemukas. Ja vähän vituttaa, että tätä se saatanan puoskari käy katkomaan. Jos tuleeki sitten depressio. Jos se on yhtä syvä kuin tämä ihanuus on korkea?

Ketipinor ei o menny ku pari kuukautta, ensin oli 50 ja ny on se 100. Aluksi antoi hyvin unta, mutta ku tämä vauhti alkoi, ni ei sitte yhtään. Unia se kyllä teetättää silloin ku nukkuu, vaikka tunninkin vain, ja se ei mua haittaa. On kaikkea kivaa ja jännää käsiteltävää terapiassakin kaiken vaudin keskellä.

Jaa jaa ,tämä vauhtimimmi lähtee ny pesemään saunan! Ihanaa!

266

Sain aikanaan diagnoosin, mutta en hyväksynyt sitä. Kerroin, että mulla on ADHD, mutta se ei kuulemma merkinnyt mitään, kun sitä ei silloin aikuisille diagnosoitu. Olin siis päätynyt suljetulle päihdepsykoosin vuoksi. Kieltäminen tulkittiin tietysti sairaudentunnottomuudeksi. Pääsin pois ja lopetin lääkityksen, mitä olis pitänyt kuulemma jatkaa lopunikää. En pamahtanut psykoosiin, vaikka niin oli uhkailtu. Noin kymmenen vuotta siitä ja todettiin, samassa sairaalassa, että on ADHD (tai sen jälkitilaksi sen diagnosoi, vaikka yksityisellä puolella todettiin, että kyllä kriteerit täyttyy ja sieltä onneksi sain lopulta consertan). Myös joutuivat toteamaan, että aikaisempi diagnoosi tod.näk. ollut väärä Sittemmin olen tajunnut, että kakkostyypin alkoholismikin taisi olla sillon kun join. Eli ei valitettavasti aina noi hätäseen laaditut diagnoosit pidä paikkaansa. Muutenkin varsinkin tuo päihdepsykiatria on monilta osin ongelmallista ja tehdään paljon virheitä. Eli mulla noi maanisuudeksi tulkitut vaiheet olivat joko mpulsiivisuutta tai päihteisiin liittynyttä maanisuutta, ja masennukset olivat päihteettömiä jaksoja, toisin sanoin laskuja… Sekä nuoruuden pohdintoja ja identiteetin etsimiseen liittyviä asioita.

267

Jumalien keinu

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta,
eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
he heittävät häntä
välillä taivaan ja maan,
siksi kuin järjen valon häneltä ne vievät.

Ja kuka maailmojen mahdin kuuluttaja on,
hän tänään pilvien äärellä kulkee,
ja huomenna makaa
maassa niin syvällä,
kuin koski, mi vuorten
kuilussa kuohuu.

Kuka keinussa jumalien keinuu,
ei hällä elon aika pitkä ole.
Syyn, syyttömyyden
hän huiput nähköön;
sitten tulkohon tuima yö.

Eino Leino, Kangastuksia

268

Hankala juttu

269

Aika hiljaista täällä lataamossa, mutta kirjoitanpa kuitenkin, vaikka sitten itselleni vain.

Vauhtini saatiin jonkinlaiseen hallintaan ja tolkulliseen kuntoon lisäämällä Abilify 15 mg:aan ja unet kuntoon Ketipinor 200:lla. Hyvät on tropit. Edelleen touhuan kyllä kaiken aikaa, en enää niin maanisesti kuin vielä viikko sitten, mutta kaikenlainen keskittymistä vaativa on vaikeaa. Pystyn kuitenkin nyt jopa hetkisen katsomaan televisiota jos neulon samalla. Ja siivoon vain joka toinen päivä.

Tuli tässä selväksi, että molemmat veljet sairastavat tätä samaa tautia. Heillä kummallakin tilanne kohtuullisen vakaa nyt. Kumpikin hypomanian aikana on stressaantunut ja tuskaisen ahdistunut. Ei mielialan kohoamista, niinkuin minulla. Tosin ihmiset ympärilläni (terapeuttini, pappini) sanovat, että olen ahdistunut. Terapeutilleni oikein suutuin, kun meni mokoma puoskari semmoista väittämään! Mullahan menee edelleen lujaa! Hyvät fiilikset, uusia harrastuksia, suunnitelmia ja vaikka mitä! Vaan on se jännä, kaipa se sitten näkyy se ahdistus ulospäin,vaika itse en sitä koekaan. Ymmärrän siis, että mulla olisi kaikki syyt olla vihainen, katkera, ahdistunut, tuskainen, raivoissani. Mutta en todellakaan halua olla ja jos kerran touhuaminen toimii, niin jaktetaan sitten sitä. Pahat asiat piippuhyllylle vaan. Jospa ei juna heilahtelisi niin, että tipahtavat sieltä niskaani, vauhti kun on kuitenkin vielä tässä junassa kohtuullisen kova.

Onni on, että edelleenkään ei juotata. Tai ehkä valehtelen, jos väitän etteikö yhtään ole juominen käynyt mielessä. On se tietenkin, mutta pysyy kurissa, eikä ole juomasuunnitelmia. Vaan jos tämä taittuu ahdistuksen ja masennuksen puolelle, niin siinäpä ollaan sitten juotatusten kanssa pulassa luultavasti. No, nyt on nyt, eikä vielä huominen.

Nyt otan iltatropit ja painun tunnin päästä unille.

270

Hmmm. Täältähän löytyi paljon porukkaa, joihin on helppo samaistua. Tutun kuuloista settiä. :smiley:

271

Vauhti alkaa hiipua. Ahdistus palaa. Pelottaa, pelottaa, pelottaa. En millään jaksaisi masennuksen syöveriä nyt. Mielummin olisin vauhdikas ja ylienerginen, silloin jaksaa mitä vaan ja olo on mitä mainioin. Tosin vauhti oli lähellä mennä liiallisuuksiin. Olen ajatellut kyllä, että tälle taudille sinällään ei pieni mieli mitään mahda, mutta kaipa sitä pystyy ponnistellen ja tiedostaen hieman kontrolloimaan. Mulla oli vauhtiviikoilla ihan hullu ajatus ostaa uusi auto. Entinen on ihan hyvä ja melko uusikin vielä, enkä tarvitse sitä tällä hetkellä kuin kauppakassina kerran viikossa. Ponnistelin tuota halua vastaan ja vaivoin sain itseni tyynnytettyä, etten lähtenyt uutta koeajamaan. Siinä ylivirkeässä valvomisen tilassa ei oikein autoilukaan ole suotavaa. Tuhlasin kyllä liikaa kalliiseen kosmetiikkaan, jota ei varmaan oikeesti kukaan tarvii. Vähät rahani menivät Sokkarin kosmetiikkaan. Innostuin myös myönteisistä asioista, kuten neulomisesta, teen vauvanvaatteita edelleen Venäjälle, lastenkoteihin. En edelleenkään pysty olemaan kauan paikallaan, joten puuhaa on oltava. Jos se masennus tulee, niin tiedän, että se voi tuoda tullessaan myös sen pahimmista pahimman, itsetuhoisuuden. Siinäkin kai omaa tahtoa kysytään, toteutanko suunnitelmiani, vai enkö. On tää helvetti vieköön paha tauti.

272

Vuoristoratani vie nyt alaspäin, kovaa vauhtia ja jarrut on ihan paskana. Ja voimat vähissä, ettei jaksaisi jarruttaakaan. Pelkkää synkkää masennustakin jaksaa paremmin, kuin tätä vaihetta, jolloin repivä ahdistus on läsnä. Kun depressio on syvyimmillään ja suunnattomin ahdistus loitommalla, voi nukkua kipuansa pois. Nyt on se unettomuuskin vaivana, pitkiä ja yksinäisiä ovat yön tunnit. Myös ne aavistelemani itsetuhoiset ajatukset ryntäävät kimppuuni. Nyt kysytään sitä omaa tahtoa, en tee mitään itselleni. Muiden tähden sitten vaikka, en halua tuottaa sellaista määrätöntä tuskaa läheisilleni.
Juomahimot kasvaa aina tämän alamäen myötä, tässä sama juttu, en jaksa itseni tähden, läheisteni tähden jaksan olla raittiina. Vaikka sanotaan, että raittius voi olla pysyvää vain jos sen tekee itsensä tähden. En jaksa itseäni, ei kiinnosta, mutta sen verran on ymmärrystä tallella, että teen kaikkeni rakkaimpieni tähden.

Kunhan tässä hengittelen, olen olemassa, hiljaa ja sisäänpäinkääntyneenä. Koitan ymmärtää, että tämäkin menee ohitse.

273

Olen lukenut tämän palstan nyt tänään kokonaisuudessaan. Kiitos kaikille teille, jotka olette jakaneet kokemuksianne. Olen itkenyt niin paljon, omaa tuskaani ja elämäntilannettani, mutta myös ilosta ja hämmennyksestä, koska niin monet täältä lukemani asiat ovat niin tuttuja. Olen täällä ”oikeassa elämässäni” hyvin hyvin yksin ja tuntuu jotenkin lämmittävältä tajuta, että muillakin on samanlaisia kokemuksia ja ongelmia.

Tällä hetkellä oma diagnoosini on ”mielialan aaltoiluhäiriö”. Olen masentunut ja toisinaan hypomaaninen, mutta myös sekamuotoisia jaksoja on ollut. Täyttä maniaa ei koskaan. Ex-psykiatrini (tällä hetkellä hoitosuhdetta ei ole mihinkään suuntaan) oli sitä mieltä, että toimintakykyni on niin hyvä, ettei hän halua ”leimata” minua bipodiagnoosilla. Kuitenkin isäni sairastaa I-tyypin bipoa ja olen melkolailla vakuuttunut, että minullakin vähintään II-tyyppi on. Huomenna on uudessa kotikaupungissa aika psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka kautta toivottavasti pääsen psykiatrille. On mahdollista että siitä seuraava etappi on osastolle, koska tämänhetkinen tilanne on aika helvetillinen.

Aamulla pääsin sairaalasta, tikkasivat käteni kasaan kun eilen juovuspäissään viiltelin kun avokki lähti kävelemään ja muutenkin koko elämä on ollut viimeisen vuoden aivan hirveää. Kävin viime vuodenvaihteessa osastolla itsetuhoisuuden vuoksi ja sieltä päästyäni painoin kesään asti hulluna hypomaniassa. Hoidin opiskelut, sain ammatin, työpaikan (40-50h/vko), hoidin mummoani joka tarvitsi apua vähintään kerran päivässä, joskus kahdesti ja nukuin keskimäärin viitisen tuntia yössä.

Kesällä isä yritti tappaa itsensä ja silloin meikäläinen romahti. Jäin sairaslomalle (jolla olen edelleen) ja aloitin sitten hirveän dokausputken. Muutama päivä aina välillä selvin päin ja sitten mentiin muutama päivä täydessä koomassa. Nyt tuntuu että homma romahtaa käsiin - tarvitsen ne antabukset tai osastohoitoa tai lääkkeitä tai jotain, koska pää ei kestä. Haluaisin vaan kuolla, mutta samaan aikaan selvitä. Tämä on yhtä helvettiä.

Tuon edellisen Wesolen postauksen voisin allekirjoittaa täysin. Minulla on juuri samanlainen olo nyt.

Mutta ei muuta kuin voimia kaikille :>

274

Vasta kaksi sivua lukenut tätä lankaa, mutta pakko varmuudeksi kommentoida siltä varalta ettei kukaan muu ole:
Kaksisuuntaisen kanssa ei pitäisi masennukseen tarkoitettuja SSRI lääkkeitä käyttää, ne vain voimistavat bipon oireita.

Nimimerkillä 3,5 vuotta näin. Nyt lamotrigiini vasta muutaman viikon ollut päällä, mistä tietoa etsiessä tännekin löysin ja heti piti rekkautua kommentoimaan. :slight_smile:

:smiley: Hah, vähän lisäystä päästyäni sivulle viisi. Sen verran monella näyttää ssri olevan mukana kombossa, että aloin epäilemään että yhdistelmässä niiden käyttö kenties voikin olla järkevää. Mutta siis tietojeni mukaan pelkkä masis-lääkitys vain pahentaa bipon oireita.
Muokkaillaan ja lisäillään ajatusten tullessa vastaan vielä lisää, näin ennustan koska itseaiheutettu vipinä päällä ja sen tuhannen rautaa tulessa :stuck_out_tongue:

275

^ Kyllähän perusmielipidelääkkeiden(SSRI/SNRI) käytöstä voi olla bipollekin ihan oikeaa hyötyä, mikäli bipo on ennemmin masennuspainotteinen ja/tai on paha masennusjakso päällä. Toki bipoilla noiden troppien käytössä on noudatettava suurempaa varovaisuutta, kuin ns. normaaleilla masentuneilla ja saattavathan nuo aiheuttaa hypomaanista/maanista oireilua sellaisillakin ihmisillä, joilla ei oikeasti ole biposta tietoakaan. HUOM!: Itselläni on bipo, monenlaista SSRI-/SNRI-lääkettä kokeiltu vuosien saatossa masennukseen ja itse tulin noista kaikista vain hullummaksi, eli mulla pahensivat oireita, enkä enää kuunaan suostu noihin koskemaan :angry: . SSRI-lääkkeen suosiollisella avustuksella olen myös saanut elämäni ensimmäisen ja TOIVOTTAVASTI viimeisen oikean manian :open_mouth: . Hypomanioita on kyllä sitten riittänyt useitakin ihan ilman, että mikään ylimääräinen kemia olisi niihin vaikuttanut. Mulla tosin myös varsinaiset bipolääkkeet, eli tasarit vain pahensivat oireitani, joten eivätpä nekään kaikille bipoille sovellu.

276

Eilen sain reseptit tämmöseen:

  • Ketipinor 100mg (1-3kpl iltaisin unettomuuteen)
  • Deprakine (Natriumvalproaatti) 300 mg (1 kpl iltaisin)

Saas nähdä tuleeko otettua… :wink:

277

Jälkimmäisestä en ole kuullutkaan. Ensimmäistä olen syönyt nyt 2 päivää 50 mg illalla ja sain nukuttua. Sulla hiukan isompi annos. Syö niitä lääkkeitä ainakin kokeeksi, jos lekuri on määrännyt. Niillä voi olla ihan positiivinen vaikutus, mutta monesti lääkkeitä aloitettaessa voi muutama päivä mennä hiukan tai erittäin väsyneenä.

Ja minulla ei siis ole pipoa, vaan ihan vaan stressiunettomuutta ja juopottelusta johtuvaa.

278

Toi Deprakine 300 mg on melko pieni annos. Tuskin narkkiksen vauhti sillä hyytyy, kun ei munkaan. :laughing: Tosin en tällä hetkellä kärsikään mistään maniasta, mutta jos mulla sattuu masennuksen keskellä hyvä päivä niin ei toi Deprakine tosiaan mua hyydytä. :laughing: Enää. Ekan kerran, kun heräsin ton Deprakinen oton jälkeen, niin vittu että oli sellainen olo kuin joku ois lyönyt halolla päähän.

600 mg taitaa olla se perusannos. Itse tosin syön vaan tuota 300 mg, koska kuten sanottu, en ole juuri nyt maaninen/hypomaaninen. Korkeimmillaan tota voi syödä 1500 mg päivässä, jonka luulisi jarruttavan suakin. En kyllä todellakaan suosittele, koska siinä on maksavaurion riski korkeilla annoksilla ja varsinkin, kun teet niitä kokeilujasi muillakin substansseilla.