Bipolaari(kaksisuuntainen mielialahäiriö)

Lataamo
201

joo ketipinor ja kaikki muutkin lääkkeet vaikuttaa niin yksilöllisesti. itelläni ketipinor 50mg, mutta pääasiallisin lääke onkin 1000mg deprakine. ja ketiapiini väsytti joskus silloin alussa, mutta ei enää - päinvastoin tykkään kuinka se pitää mut tällaisessa hypomaniassa aisoissa. tai siis pitää jos syö. Tässä meni reilu viikko ilman kun en “kerennyt” apteekkiin, niin eipä oo tarvinnut lepäillä paljoa. Tänään meen hakemaan ja yritän saada itseni tasaantumaan. No, mitä tahansa muuta kuin masennus/ahdistusta luoja paratkoon…

vaatikaa hoito ihmiset. ja kun meette sinne hoitoon, niin olkaa niin rehellisiä kuin kehtaatte :slight_smile: minäkin viime viikolla pälätin kaiken: maniat, möhyt, kaljat jne jne. Ja ei se tohtoritäti suuttunut ollenkaan. Ja sit olin niin helpottunut, että itku pääsi…oon mäkin höpsö :smiley:

202

Olipas sit aikamoinen maaninen psykoosi päällä, ku lopetin polttelun.

Siihen liitty sit mahdollisimman monta ulkopuolista kuvioo, eli ajankohta tuli valittua ihan “väärin”.

Sitä se rakkaus teettää.

Omaan läheisriippuvuuteeni sain tutustua oikein kunnolla. Pelkoa ja uhrin syyllisyyttä!

Oon hakenu hyväksyntää ja sen takia ottanu vastaan muitten ihmisten ahdistusta ja huonoa käytöstä. Sai nyt vanhat ystävät takasin kantaakseen omansa. :laughing: Niit ei oikein naurattanu ja muutamaan katkes yhteys, ainaki toistaiseks, ku eivät tajunneet lopettaa, vaikka suoraan sanoin. :laughing: Onneks oli näitä uusia, joihin pystyi mielessään tukeutumaan…

Kyl se niin on, et yhteisö sekoo, ku menettää koiran, jota potkia. Siks tarvitaan työttömiä ja muita potkittavia, et keskiluokka pysyy “tyytyväisenä”.

Tässä muuten taanoin kyselin, onko pääministerillä pallit. Ehkä on, ehkä ei, mut selkärangattomia, ahneita nahjuksia kaikki tyynni! Kehtaavat tuhlata valtavasti inhimillisiä resursseja, ettei kukaan pääsis “hyötymään” toisten kustannuksella, eli saamaan “ilmasta” rahaa. Ihan pihallahan niitten täytyy olla. Ei sitä muuten voi selittää.

Tai sit ne on sosiopaatteja?

Osmo Soininvaarakin jaksoi puhua kansalaispalkasta, kunnes vihreet pääsi kerran hallitukseen. Se juttu lopahti siihen.

Valta korruptoi ja kusi jää pysyvästi päähän? Vanha sanonta kuuluu; “Ahneus alkaa siitä, mihin köyhyys loppuu.”

Pojat isolla hiekkalaatikolla…

Sit jauhetaan talvisodan hengestä. :laughing:

Voi kettu! Pitäiskö muuttaa kuun pimeelle puolelle, ettei näkis tätä surkeutta? :mrgreen:

203

Mitä mieltä olit Yrttiahon puheista? Ympäripyöreää puheensolinaa ripaus huumoria ja sarkasmia joukkoon lisättynä pitämään yllä mielenkiintoa, ettei jokainen vaivu transsiin pulla kahvia mutustellen? Vai löytyikö puheensolinan joukosta jotain mistä saada kiinni ja mikä työntäisi eteenpäin nähden jotain pinnalla pysyvää, jotain joka kannattaa ja pitää pystyssä ja rakentaa tietä työttömälle nyky-yhteiskunnassa?
Minä olin vain kuvaamassa ja jätin korvat sekä aivot narikkaan tullessani sisälle. :laughing: :laughing: :mrgreen:

204

Paha sanoo mitään, ku ei kauheesti oo luottamusta poliitikkoihin jäljellä…

Ehkä nuoremmasta sukupolvesta nousee esiin jotain…

205

Voihan räkä. ihan kun kuulostais vähän tutulta. Tänään viimeksi toi pelko ja uhrin syyllisyys pajautti päähän ja lujaa. Ja lukeehan se tuolla Käypä hoito-suosituksessakin, että kannabiksen käryttely vahvistaa maniaa. siksi sitä olikin niin kiva taas poltella. ei oo köyhä eikä kipee. paitsi just nyt oon. Ja mä oon kanssa AIVAN SUPER HYVÄ ukkosenjohdatin/sijaiskärsijä! Hyvä minä! Taitavaksi kehittynyt ja kovan duunin kautta. Halu vaihtaa uraa on kyllä jo syntynyt…

206

^ Siit ei tunnu olevan mitään hyötyä kuitenkaan. Lähinnä on tullu tuettua muitten huonoa käytöstä… :unamused:

Jokaisen on ite kohdattava tunteensa!

207

joo sitähän täs on yrittänyt tehdä. vaihtelevalla menestyksellä. yksin aika vaikeaa kun tulee niin suppea perspektiivi. omien tunteiden kohtaaminen joo, mutta mitäs sitten kun ne on kohdattu? mitä niille sitten tehdään? ne kun ohjaa käyttäytymistä ja ajattelua - tai siis se on sellainen kehämäinen systeemi. Jonkun mallin mukaan muutos voidaan aloittaa vaikka käyttäytymisen muuttamisella - silleen pakottamalla itsensä toimimaan toisin. Tai sitten voi alkaa toistaa uudenlaisia ajatuksia päässään tyyliin en ole kenenkään hoitaja olen vastuussa omasta elämästäni - en mudien olen arvokas tällaisena kuin olen * ansaitsen rakkautta* …juuu joooo pläääh

208

kuppi :slight_smile: Joo pershäröä tässä on taustalla myös - epävakaata, kehittymätöntä ja riippuvaista. Silloin kun joku ihminen, teko/lause tai tekemättä/sanomatta jättäminen saa mut ihan vuoristoradalle, tiedän kyseessä olevan persoonallisuuden rakenteissa olevan vamman aikaansaama reagointitapa. Vauhti- ja depisjaksot taas kestää pidempään ja eivät mulla ole niin radikaaleja, vaan enemmän sellaisia väripeittoja, jotka laskeutuu elämän ylle ja värittää tekojani ja tunne-elämääni.

Mutta oli sitten pershärö tai m-d, niin ratkaisut saattavat löytyä samoista aineksista: ajatusten, tunteiden ja käytöksen välisten yhteyksien oivaltamisesta ja mikä tärkeintä ennakoinnista! Ja siihen vielä päihdepolitiikka päälle :unamused:

Mun yks suurimpia hauraan jään kohtia on ihmissuhteet ja ennen kaikkea suhde mieheen, josta tykkään “oikeasti”. Silloin hiihdellään ihan sulissa vesissä…Kuten just nyt.

209

no bisse tossa pöydällä on avattuna mullakin…mutta kun tuli otettua pakon edessä aiemmin lääkkeitä, niin ei voi (onneksi) vetää ihan kaksin käsin…

Sanat on ehkä hallussa, mutta elämä ei… Joskus jään itsekin näiden lauseiden huijaamaksi ja luulen, että jes, olen oivaltanut oleellisemman ja jatkan häröilyä. Jotenkin pitäs saada toiminnan tasolle nää “oivallukset”. Enkä mä perhana tiedä yhtään, että miten??? Aika hitsin vitsin monta kertaa oon hakannut päätäni samaan petäjään.

Kevät ja valon lisääntyminen vaikuttaa joo. käpyrauhaseen kai? ja sitä kautta mielialaan ja uneen? jotain tollasta. Vuosi sitten olin ihan samassa - tai oikeastaan pahemmassa - kuosissa ja jouduin sitten lopulta hakeutumaan Auroran päivystykseenkin. Nyt en halua saattaa itseäni ainakaan tieten tahtoen samaan jamaan.

Tuhannen pennin kyssä: mikä on tieten tahtoen tekemistä ja mikä on itsestä riippumatonta patologista? Mä oon ainakin välillä ihan syyntakeeton tai kuvittelen olevani? Vai oonksmä vaan selkärangaton hiiri?

210

just ton fiiliksen saavuttamiseksi mäkin käytän päihteitä. olen niin perkeleen kiinni tässä systeemissä, kun joku käskee selän takana kokoajan näyttää maailmalle että pärjään ja olen fiksu ja taitava ja vittu vaikka mitä. ja mitä merkitystä sillä on?? kun sitten on niin usein niin rikki ja paskana, että ei tunnu mikään riittävän kenellekään.

miksi mulle heikkouden myöntäminen ei voisi olla vahvuutta; suurempaa itsetuntemusta? niinhän sanon muillekin?? ei päde muhun siis.ihan skeidaa.

nytkin olen yksin, vaikka tarvitsisin ihmistä (yhtä tiettyä just nyt). enkä edes ryve itsesäälissä vaan jotenkin sairaasti mietin, että mä ansaitsen tämänkin. kuinka paljon paskaa voi ihminen niellä ennen kuin se oppii pistää suunsa kiinni ja pyörittää päätään “EI ENÄÄ” :neutral_face:

211

"Rakkauden puute johtaa siihen ettei ole varaa olla heikko.
Heikkoutta halveksii se joka on heikkouttaan paossa. "

onks tää totta?

En oo saanut/ottanut vastaan rakkautta. Oon rakkauden puutteessa ja siksi mulla ei ole varaa olla heikko tai näyttää heikkouttani. Ja siksi halveksin omaa heikkouttani ja riippuvuuttani, koska se on se mitä pakenen koko ajan.

"Näin ihminen itse asiassa juoksee pakoon juuri sitä mitä hän ajaa takaa. Hän tavoittelee rakastetuksi ja arvostetuksi tulemisen kokemusta, mutta ei huomaa sen olevan koko ajan hänen selkänsä takana. Se on siellä missä on hänen todellinen olemuksensa, hänen heikkoutensa, hänen inhimillisyytensä. Jos hän sallisi itsensä tulla kohdatuksi heikkona ja avuttomana, hän tavoittaisi rakkauden eli sen, että hän on hyvä ja saa elää hyvää elämää. "

212

Saapas-kuvaus. just nappiin. mä oon saapas. tyhmä kuin talvisaapas. urpo kuin kumisaapas. käytetty kuin Dominan nahkasaapas. perkele. ja sitten vielä suostun siihen. se on mun elämäntehtävä. ehkä sit ens elämässä voisin olla vaikka kävelykeppi? tai sähköpyörätuoli?

213

juuu. hyvä idea. mitenkähän sen sulle lähettäis, kun en oo ikinä privannu täällä. onks se ees mahdollista?öö…

214

Kuppi: sut on lisätty :exclamation:

215

Negatiivisten tunteitten kohtaaminen teki kipeää fyysisisesti ja oli todella pelottavaa. (…niit on paljon jäljellä, mut sain jo pienen aukon puolustukseeni.)

Eihän tunteille mitään voi tehdä? Ne vaan on! :exclamation:

Varmasti ohjailevat toimintaa ja ajattelua, mut ite en oo enää tarttunu ensimmäiseen ajatukseen, vaan ikäänkuin sivustakatsojana seuraan, mihin ajatukset koittaa kuljettaa. Jos ei tunnu järkevältä, koitan miettiä uudestaan…

Sellasta pimeessä haparointiahan tää elämä on… :smiley:

Mokaaminen on sallittua ja tärkeetä on antaa itelleen anteeks. Tärkeetä on myös anteeks pyytäminen muilta, jos on tullu hölmöiltyä…

Rakkauden löysin sisältäni ja koen sen olevan itseni ja heikkouteni hyväksymistä. Kukaan ei ole vahva yksin, eikä oo mitään järkeä yrittää esittää muuta, ku on. Siinä kahlitsee itsensä valheeseen.

Pieni lapsi ei voi muuta, ku yrittää selviytyä. Aikuinen pystyy pyytämään ja ottamaan vastaan apua…

216

just tällä hetkellä tunnen olevani se pieni lapsi, joka yrittää selviytyä ja jota pelottaa ihan perkeleesti…menin sitten eilen ottamaan siideriä ja käryttelemään. kovin fiksua, kun olin jo aivan romahduksen partaalla valmiiksi. nyt täs yritän jotenkin pysyä kasassa duunissa. tekis mieli mennä himaan ja vetää nappii huuleen ja nukkua viikko putkeen. niin pahasti nyt vituttaa ja ahdistaa ja pelottaa ja turhauttaa. karseeta. mä haluan parantua tästä. mä en jaksa enää olla näin paskana. :frowning: :cry: :confused:

217

No, eiköhän sun asiat oo sit kohtuu hyvin, jos on edes kosketuspintaa omaan tuskaan…?

Huonommin on niitten kohdalla, jotka pakenee itseään kaikin keinoin, eikä löydä koskaan perille.

Eteenpäin vaan…vaiko taaksepäin? Totuutta kohti joka tapauksessa.

218

täytyy ajatella tää asia noin :slight_smile: olen itsetuntemuksen polulla ja se ei ole kovinkaan kepeä astelua…mutta eteenpäin ehdottomasti ja kohti sitä totuutta, joka minulle näyttäytyy jo horisontissa…

kaikki nää tuskat ja koettelemuksen hetket pitää vaan ottaa vastaan ja käydä läpi ja jatkaa matkaa. en haluakaan jäädä märehtimään, mutta joskus huomaan olevani ihan jumissa ja silloin on yleensä kyse juuri siitä hylätyksi tulemisen pelosta, joka saa aivan katastrofaaliset mittasuhteet mun tunnemaailmassa. se kuristava tunne ja romahduksen pelko on jotain aivan lamaannuttavaa. mä siis PELKÄÄN. pelko LAMAUTTAA. tämän lajin pelko siis.

ja kuinka ollakaan olen taas ihastunut mieheen, jolla on tätä samaa läheisriippuvuus-problematiikkaa, päihdehäiriötä ja pershäröä kuin mulla ja geeneissä virtaa 2-suunt.pöpöt…tällä hetkellä hän vihaa puolta maailmaa, yrittää päästä kuosiin pitkään jatkuneen ryypiskelyn jälkeen ja taiteilee viekkareiden ja psykoottisten oireiden kanssa. mitenkään muuten en häntä osaa tukea kuin olla läsnä - edes puhelimessa ja ymmärtää, että pinna on kireällä ja energiaa ei riitä “seurusteluun”. mutta omat tarpeeni tässä kyllä jää jalkoihin…mutta ajattelen, että se, jolla on enemmän voimia on velvollinen tukemaan. tilanteet muuttuvat kuitenkin.

219

Ootteko puhunu asiasta?

220

Sitä kutsutaa kauhuks!

Eiköhän toisen läsnäolo oo jo paljon, eikä ehkä oo edes hyvä sillon yrittää puhua, vaan olla ja tuntea?

Siitä sitä “tilaa” sit syntyy molemmille?

Meitä on aina käsketty ponnistelemaan, mut kaikkee ei saa aikaseks väkisin…