Jäätelönhimolle antauduin tänään. Viinanhimoa ei onneksi enää ole. Jos olisi, sille en antautuisi. Siinä on raittiuden perusta.
Antautuu kuka tahtoo mutta minä en .Jos vielä juon niin juon koska tahdon en enää siksi että antautuisin. Siinä on rehellisyyden perusta. Ei selityksiä eikä antautumisia. Vastuu on minun.
[Poistettu henkilökohtaisuuksia -Päihdelinkin moderaattori]
Kolmannelle sivulle asti päästiin! 
Itse asiassa tämä on jopa pienoinen positiivinen yllätys.
Eikös olekin hienoa! Tää kuuluu varmaan ennätyksiin.
Mikäköhän ton yhden persettä kiristää?
[Poistettu henkilökohtaisuuksia -Päihdelinkin moderaattori]
Niin, ketäs tässä nyt on mollattu?
[Poistettu keskustelun provosointia -Päihdelinkin moderaattori]
Ei sun sinne AA:han ole pakko mennä jos ei kiinnosta. Sitäpaitsi mulle on aivan sama mitä mun aa-ryhmä ajattelee mun plinkistä olosta ja sekin on aivan sama olenko tervetullut kokouksiin. Niissä käynti on vain minusta itsestäni kiinni.
Elkää hyvät ihmiset riidelkö pikkuseikoista, juoppoja tai ei. Olen viime aikoina seurannut keskusteluja täällä, kun olen pulassa itseni kanssa ja siksi olen lääkinnyt itseäni viinalla. Haluaisin kirjoittaa tänne, kysellä, udella, ihmetellä ääneen. Mutta alkaa pelottamaan, että mua vedetään turpaan.
Mutta siis, iso kiitos kaikenlaisille känni- ja selviytymistarinoille. Erilaiset näkökohdat ovat antaneet paljon kelattavaa!
Ei sua turpaan vedetä! - Tää yksi nimimerkki vain ei kestä mun kommentointiani ollenkaan. Ei kestä totuutta alkoholismista. Kirjoottele ihmeessä, äläkä jää yssin probleemin kanssa. Ensimmäisen kerran raitistuin noin 40 vuotta sitten. Muutamia vuosia meni ja aloin kokeilemaan kohtuukäyttöä silloin tällöin. Välillä olin parikin vuotta raittiina, mutta lopputulos oli vuosien kulttua selvä alkoholisti mikä alkoholisti. Raitistuin jälleen ja olin yli 13 vuotta raittiina. Ajattelin parantuneeni täysin. Alkoholiin ei ollut minkäänlaisia mielitekoja sekä asiaa en enää ajatellut millään tavalla. - Vaan miten kävi! Yks kaunis kesäehtoo hyppäsin autoon ja survaisin hakemaan olutta ja miten kävi jälleen. Nyt kävi todella huonosti.
Nyt olen kolmatta kertaa raittiina. Nyt en unohda enää tämän raittiuden ylläpitämisen tärkeyttä! Se on asia jota ei koskaan tule unohtaa.
Hyppää tänne sekaan vaan reippaasti.
[Poistettu henkilökohtaisuuksia -Päihdelinkin moderaattori]
Kiitoksia. Jos tääl onkin välillä ärtynyttä ilmapiiriä joidenkin kirjoittajien välillä, niin suurimmalta osin antoisaa pohdintaa. Erilaiset tavat tehdä asioita antavat uusia lähestymistapoja omiin mietintöihin.
Jos antautuminen on tämän keskustelun teemana, niin en ehkä osaa osallistua. En osaa antautua tai heittäytyä ja siksi terapiakin on aika turhaa, kokeilin joskus. Antaudun kuitenkin nostamalla käteni pystyyn, kun olen vaan niin rakastunut viinan juomiseen, vaikka se ei ole viisasta. Luultavasti edessä on jossain vaiheessa viinan juonnin lopettaminen.
Juon viinaa, nytkin, koska se on ollut ainut rauhoittava lääke mulle vuosia ja vuosia. Vuosikymmeniä. Masennuslääkkeitäkin olen kokeillut, mutta lopulta käytin niitä saadakseni unta illalla, ettei tarvitse hakea lisää juomista tai lähteä kapakkaan. Nykyään juon vähemmän kuin joitain vuosia sitten. Tai ehkä enemmän, mutta tasaisemmin, harkitummin, eikä mua tuoda ambulanssilla kotiin oksentamaan aivotärähtäneenä tai viedä jonnekin poliisipetiin tarkkailtavaksi. Enkä ole viiltänyt itseäni vuosiin. Yksi paukku on vielä ja sitten alan nukkumaan. Miehen kanssa sovittiin, että ti,ke,to ollaan juomatta ja se pitää. Ollaan yhdessä puhuttu, että varmaan pitäisi lopettaa juominen kokonaan. Tai suurimmaksi osaa aikaa. En vaan tykkää olla mä selvinpäin, itseinhoa ja ahdistusta, näen itseni ja kaikki valintani rumina.
En mene AA-kerhoon. Väkivaltainen juoppoisäni kävi siellä, mutta ei auttanut. Onneksi kuoli, niin oli joku mahdollisuus elämään meillä pienillä. Pääasiassa en mene mihinkään aa-tapaamiseen, koska olen liian introvertti enkä usko, että niistä on mitään hyötyä mulle. Ei pysty, ei kykene, ei halua. Joko saan jonkun taudin ja kuolen tai tulen jonkun ihmeellisen oivalluksen kautta järkiini. Kuolema kyllä houkuttaisi. Mutta en haluaisi tuskaa lapsille ja niiden lapsille.
Tänään ilman alkoholia tasan 28 vuotta ! Ja palstallakin tällä samalla nimimerkillä tasan 9 vuotta !
Onneksi antauduin silloin heinäkuussa -88 . Ilman sitä olisi hautakiveni kaiverrukset jouduttu jo kultaamaan uudestaankin.
Elämä on laiffii.
Tulen taas vuoden päästä kurkkaamaan tänne tai sitten en jos Haravamies katsoo parhaimmaksi korjata minut pois !
Siihen asti - eläkää ihmisiksi !
Vinetto ONNEA! Tohtiiko kysyä minkä ikäinen suunnilleen olit kun raitis elämäntapa iski tosissaan?
Onnea Vinetto! Tollasen fiiliksen haluan. Mitä sun antautuminen tarkoittaa? Mitä tapahtui, mikä oivallus vapautti sut riippuvuudesta, miten jaksoit kohdata omat paskafiilikset ja menneisyyden, mistä sait voimia uskoa ittees? Tuut varmaan vuoden kuluttua vastaamaan. Mun eka känni oli 24.7.75.
Mä olen täältä lukenut useampaan kertaan, että terapia on aika turhaa hommaa jos ryyppää vielä. Itse olen kokenut, että alkoholi vie tehon masennuslääkkeiltä, kun se itsessäänkin aiheuttaa masennusta. Eli niitäkin on turha syödä mikäli ryyppää. Ei sinne kerhoon ole pakko mennä. Minua se on kyllä auttanut.
Tulee vähän sellainen tunne, ettet sä ole vielä ryypännyt tarpeeksi. Kyllä sä sitten tiedät kun on kuppia tullut otettua kylliksi. Ei ihminen väkikisin raitistu. Mut jos on kymmeniä vuosia ryypännyt, niin eihän se ihan yksniitistä ole se raitistuminen.
Ollaan sentään jostakin samaa mieltä, mut eihän se ole meidän ongelma.
Kännissä ja nappipäissään terapiaan…tuttua joskus taannoisilta ajoita ja ainut mitä hain, oli reseptit bentsoihin esittämällä jotain muuta mitä oikeasti olin. En suosittele, sillä mikään ei ole pahempaa katseltavaa kuin lääkeriippuvaisen tuskat kun ei saa edes yhtä pamia, millä tosin ei ole kuin lumevaikutus.
Sit toisekseen, mun mielestä kännissä on helppo suunnitella lopettamista ja varsinkin jos saa sihen vastakaikua.
Teeppä sama selvinpäin ja muutaman päivän mehulinjan jälkeen. Voisit saada ehkä tästäkin jotain hyötyä.
(tai mistä minä mitään tiedän)
Vinetolle iso hanska!
Jos viina ja sen juomisen seuraukset ovat ongelma, niin on aivan sama miten siitä itsensä eroon järjestää ja asian näkee. Sillä ei ole mitään merkitystä. Miten kukakin sitten haluaa menneisyytensä ja alkoholiongelmansa nähdä tänä päivänä? Silläkään ei ole mitään merkitystä kenellekkään muulle, kuin asianomaiselle itselleen. Oma polku ja omat valinnat, arvoasteikkoa ei näihin ole. Miltä jonkun toisen elämä näyttää raitistumisen jälkeen ei ole minun asiani arvostella. Ylipäätään monien elämä voi näyttää kummalliselta mielestäni, vaikka heillä ei alkoholiongelmaa ja raitistumista taustallaan edes olisi. Mikähän kumma ahtaus siihen ajatteluun sitten joskus tulee, kun näistä käsitteistä ja näkemyksistä jaksetaan väitellä hamaan hautaan? Hullunmoinen juominen on saatu loppumaan tavalla tai toisella, se on pääasia. Eläköön ja näkeköön asiat kukin miten haluaa. Raittius on yhdeltä kulmalta kuitenkin hyvin simppeli ja kaikkia lopettaneita yhdistävä asia; päihteet eivät kuulu raittiin ihmisen ruokavalioon. Eivät ne kaikki lihansyöjätkään/kasvissyöjät ruokavalionsa syitä samalla tavalla näe, saatika elämää tai elämänkatsomusta. Ihmisiähän me ollaan ihmisten joukossa. Alkoholiongelmasta irrottautuminen tarkoittaa myös omien näkemysten (koskien omaa alkoholiongelmaa) kuitistumista yhden ihmisen kokoisiksi.
[size=150]Onnea Vinetolle! Raittiita päiviä sekä tyyneyttä.[/size]
Kännissä ja napeissa terapiaan, huh, kuulostaa pelottavalta, tollaista en olis uskaltanut. Vuosikymmenien juominen ei mulla tarkoita yötäpäivää juomista. Tipattomat tammikuut pidetty, lasten, salitreenien, harrastusten ja töiden takia joku kontrolli ollut. Paljon tyhmiä ylilyöntejä ollut joitain vuosia sitten. Viime aikoina ollaan miehen kanssa alettu kelaamaan viinan juonnin lopettamista. Siitä on meille paljon kivaa, mutta mulle myös paljon lisää ahdistusta.