Kiitos @Metsanpoika 
1 tykkäys
Onnittelut hienosta rajapyykistä! 
1 tykkäys
Kiitos @Hiiri 
Ylpeä olen itsestäni, vähän yllättynytkin että näinkö helppoa se lopulta oli. Tosiasiassa ei kyllä ole ollut helppoa välillä mutta kokonaisuutena ajatellen. Ei tässä vieläkään auta alkaa henkseleitä paukuttelemaan, nöyrä pitää sairauden edessä olla ja ymmärtää että se retkahtaminen on edelleen mahdollista jos ote herpaantuu.
1 tykkäys
Paljon onnea täältäkin. En halua maalata pirua seinälle, mutta sanon, että nyt kannattaa olla terveellä tavalla skarppina. Voi olla ettei Sinulle tule mitään haluja juoda mutta minulle tuli juurikin sadan päivän kohdalla sellainen voimantunne - ei tässä mitään - hyvin voin juoda lasillisen - ja sitten se tuli todistettua että en voi.
Mutta ihan huikea saavutus siis!!! Onneksi olkoon!!
1 tykkäys
Kiitos sinullekin @kaaosteoria66
Just tänään juttelin sairaanhoitajan kans tästä. Että vaikka vähän voi henkseleitä paukutella (vähän, silleen ettei kukaan näe 
) niin skarppina pitää olla. Toistaiseksi on hyvinkin kristallinkirkkaana mielessä että ei edes sitä yhtä ja miksi ei mutta siihen ei voi tuudittautua yhtään.
1 tykkäys
Onnea!
Ja myös tästä:
Hyvin tajuttu. Mukavaa iltaa!
1 tykkäys
Kiitos @Räpistelijä Samoin kivaa iltaa sulle!
1 tykkäys
Tytär piipahti meillä iltapäivällä ja joi cokista jäillä. Jätti sitten ne jämät lasiin olkkarin pöydälle. Käytiin seuraava keskustelu:
“Voitko laittaa ton sun lasin pois koska sun iskä tulee kohta ja sitten se luulee että mä juon taas ”
“Joo mut eiköhän se tiedä ettet sä enää juo”
Eli, tytön luottamus ainakin saavutettu Antaa kummasti tsemppiä jatkaa samaan malliin.
Ihanaa ja raitista viikonloppua kaikille!
10 tykkäystä
Pitääköhän mun nyt itkeä vai nauraa 
Pienen pohdinnan jälkeen taidan kallistua jälkimmäiseen koska itselleen nauraminen on kaiketi hyvästä
Ajoin sitten ratsiaan tänään. Oli vilkkuja ja valoja ja autoja ja moottoripyöriä. Ja minä, joka veti aivan totaalipaniikin. Siis aivan oppikirjan mukaisen paniikkikohtauksen. En edes käsitä miksi, tiesin kyllä että vaikka kuinka puhkun ja puhallan, mitään ei tapahdu. Paitsi se paniikki mun sisällä. Siinä mä sitten availin ikkunaa naama valkoisena tutisevana ja vapisevana itku kurkussa poliisisedän edessä.
Takavalo ei kuulemma toimi. TAKAVALO EI TOIMI!?!? EI MUUTA!?!? Sen verran sain hillittyä itseni etten vaatimalla vaatinut vähintään puhalluskoetta, huumepikatestikin olisi käynyt. Ei kumpaakaan. Toivotteli turvallista matkaa. Siitäkin huolimatta että mä varmasti näytin siltä että ihme ettei lähdetty verille
Ajoin lähimmän kaupan pihaan keräilemään itseäni, syke alkoi pikkuhiljaa laskea ja mietin (edelleen) että mitä hittoa just tapahtui 
Kaikkea sitä.
9 tykkäystä
Hauskasti kerrottu 
Minulla kävi hiukan samoin, poliisi säikäytti minut kesällä. Minut ne pysäytti ja puhallutti. Syke ehti nousta tappiin heti kun näin poliisiauton, vaikka en ollut ottanut mitään kuukausiin. Silti jännitti puhaltaa 
4 tykkäystä
@Metsanpoika No mä luulen ettei olla ainoita 
Onpahan jotain jännitystä elämässä, puhaltaako nollat vai nollat
2 tykkäystä
Nyt oli sellaiset kauppaostokset, että jopa mä mietin hetken menenkö normi- vai itsepalvelukassalle; lasinpesunestettä, hampaiden purskutusainetta ja cokista
Toisaalta kävin tossa ostarin lähikaupassa niin varmaan arkipäivää. (Valitettavasti, en siis halua loukata ketään!)
Mikä siinä onkin kun on itse hyväksynyt olevansa alkoholisti, olettaa muidenkin näkevän sut sellaisena Joku identiteettikriisi varmaan, mene ja tiedä.
6 tykkäystä
Apua 
niin samaistun - kesällä myös poliisi pysäytti ja menin heti paniikkiin - siitäkin huolimatta että jos olisivat puhalluttaneet niin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta joo ihan muilla asioilla olivat, mutta itsellä se edelleen oli jossakin syvällä se pelko, että jos ajaa ratsiaan ja jäisi kiinni…
2 tykkäystä
Tää viikko on jotenkin TOSI hankala. Joka päivälle jotain ohjelmaa eikä mun emetofobia tai ahdistushäiriö kestä sitä. Mun on vaan niin vaikea olla vastuussa jostain että pitää viedä joku jonnekin sovittuna aikana ja entä jos en pystykään ja sitten pelkästä ajatuksesta jo sekoaa pää ja vatsa.
Ennen näistä on selvinnyt alkoholin avulla mutta nyt kun se keino on pois listalta niin olen kuin ö aapisen laidalla enkä yhtään tiedä mitä tehdä.
Perjantaina molemmille lapsille tulee kaveri yöksi ja sekin ahdistaa. Siis toki ihanaa että tulevat mutta mun emetofobia ei tykkää.
Ja nyt on vasta tiistai 
Olo vaan huononee. Otin tytön kanssa yhteen viesteillä. Tai ei se tosiasiassa mikään yhteenotto ollut, mutta meidän mittapuulla. Hyvin harvoin (jos ikinä) olen joutunut hänelle sanomaan edes tiukemmin ja nyt sanoin että joko mennään mun säännöillä tai ei mennä ollenkaan. Siitähän se riemu repesi ja syyllistäminen kun en vieläkään luota. En luotakaan enkä tiedä tulenko koskaan enää 100% luottamaankaan. Toki se nyt on vähän parantunut tässä vuoden varrella mutta heikoissa kantimissa on edelleen. Vähän kuin se kuuluisa paperi joka rypistyy niin ei sitä enää sileäksi saa.
Mitä sitten tapahtui vuosi sitten? Se sama minkä lähes jokainen meistä on nuoruudessaan tehnyt. Tuli kaverin avustuksella aivan kaatokännissä kotiin, puhalsi päivystyksessä 1,41 promillea sen jälkeen kun oli oksentanut melkein aivonsakin pihalle ja aikaa oli jo ehtinyt kulua sen puolikkaan vodkapullon juomisesta Se huoli ja hätä oli jotain aivan hirveää. Ja se itsensä syyllistäminen äitinä.
Nyt sitten tytön piti tulla huomenna meille mutta ilmoittikin että menee kaverinsa kanssa ajelemaan ja tulee vasta torstaina. Menee veljensä isän luo yöksi kun siellä kämppä tyhjänä. Ilmoitin että mun luona käydään näyttämässä kunto ja tästä suoraan kotiin ja muistutin vielä että mulla on avaimet eikä muuta kuin aikaa.
Jestas mikä paskamyrsky! Yritä siinä sitten selittää että a) hän on alaikäinen ja mä olen hänestä vastuussa ja b) mä olen myös ollut nuori.
No, kai tästäkin taas selvitään mutta nää on niitä hetkiä jotka olisi (muka) helpompi ottaa vastaan muuten kuin selvinpäin.
3 tykkäystä
Yön mietittyäni perustelin tytölle miksi reagoin niinkuin reagoin, kiitin siitä että hän (kaikesta huolimatta) on oppinut luottamaan minuun uudelleen joten menee nyt sitten kaverinsa kanssa ajelemaan ja siitä veljen iskälle nukkumaan kulkematta mun tarkistuspisteen kautta. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta mutta näinhän se usein menee.
Teinit on teinejä ja äidistä irtautuminen on teinien työ.
Teet hyvin nyt: näytät että välität. Äitien tehtävähän ei myöskään aina ole miellyttää lapsiaan.
Minä olen sanonut (luennoinut) omille (viimeisille, juuri tätä aikaa eläville) alaikäisilleni siltä pohjalta että niin, kun teillä nyt ovat kaikki mahdolliset päihteet käden ulottuvilla ja alkoholinkäytöstä on äitinnekin antanut mallia, jota ei olisi tarvinnut antaa, niin voisitteko kuitenkin pitää mielessä tämän: jos nyt sitten jotain juotte, älkää juoko väkeviä.
Ja sitten olen ihan rauhallisesti selittänyt, miksi se on niin vaarallista. Että ensin se ei tunnu missään, mutta äkkiä tuleekin takapotku, taju on pois ja ollaan sairaalassa. Jos joku on sinne tajunnut viedä, ja jos ylipäätään enää ollaan elossa. Eikä se ole mitään hauskanpitoa.
Olen yrittänyt selittää, että pullon kyljessä olisi hyvä lukea max 4,7%. Että viinikin on jo vahva juoma ja että se, mitä tapahtuu parin kolmen miedon pullon jälkeen, ei enää siitä enemmillä pulloilla parane tai hauskemmaksi muutu, vaan vie sekä itsesuojeluvaiston että toimintakyvyn ja on siksi vaarallista. Olen sanonut: laskekaa montako pulloa olette juoneet ja lopettakaa viimeistään siinä kolmannen kohdalla. Parikin riittää, siihen iloiseen hiprakkaan.
Tämähän onkin varsin vakuuttavaa alkoholiriippuvuudesta eroon räpistelevän suusta, mutta ajattelen itse, että teineille on vaan joskus parempi antaa joku käytännön neuvo sosiaalisen juomisen tilanteisiin kun sanoa: älkää juoko ollenkaan. Kun he kumminkin haluavat pysyä joukossa mukana ja meidän alkoholikulttuurimme on mitä on.
Muista päihteistä olen sitten pitänyt ihan omat luentonsa mutta niitä en nyt referoi tähän.
Huoli ja hätä kuuluvat asiaan sen jälkeen kun on kerran sen suloisen nyytin kotiinsa saanut kantaa, niistä ei kai koskaan pääse. Mutta itsensä syyllistäminen äitinä: siihen voi vaikuttaa itse. Ja jossain vaiheessa olisi hyvä niin tehdäkin, ihan vaan siksi että joku muu kyllä syyllistää siitä joka tapauksessa. Jos ei muuten niin sanattomasti, ja jos ei lapsi itse niin ympäröivä maailma, ihme odotuksillaan siitä että kaikkeen on pystyttävä ja vielä pirusti päälle.
No ei ole.
Näin se usein menee. Sinä voit vaikuttaa siihen mihin voit ja muuhun et.
Pääasia että lapsi tietää, että kotiin saa tulla aina, tapahtui mitä hyvänsä. Ja minä uskon, että kun lapsi saa kuulla äidiltään perusteluja siihen, miksi hän reagoi niin kuin reagoi, ja äiti osaa myös kiittää lasta siitä mikä kiitosta kaipaa, lapsi saa silloin mahdollisuuden ymmärtää ja pystyy samalla säilyttämään itsekunnioituksensa ja omanarvontuntonsa. Toisin olisi, jos äiti vain haukkuisi virheistä ja vyöryttäisi oman huolensa lapsen päälle selittämättömän raivon muodossa.
Ihan valtavan hienoa ettet sinä nyt tee niin.
2 tykkäystä
Ja hei, tähän piti vielä sanoa, että nykyäänhän on videopuhelut. Niillä voi korvata tarkistuspisteen kautta käymisen. Vaikkei sieltä ruudulta kaikkea näekään, siitä voi silti saada käsityksen lapsen kunnosta ja siitä, tarvitseeko hän apua vai pärjääkö ilman.
2 tykkäystä
@Räpistelijä Näitä melkolailla samoja ohjeita olen omillenikin antanut. En tiedä mikä aivopieru se vodkapullo oli neidiltä mutta luulen kyllä että oppi kerrasta. JA onni onnettomuudessa, uskalsi tulla kotiin! Siitä kiittelen vieläkin.
Mutta (ja tämä nyt kaikella rakkaudella ja huumorilla) on se nyt kumma ettö tuo tyttö ei osaa riidellä reilusti, sillain huutoraivoamalla niinkuin normaalit teinit, siihen osaisin vastata. Mutta ei. Jos se vielä kerran aloittaa mulle lauseen (psykologiäänellä) “ymmärrän, mutta..” niin mä vannon että on kotiarestissa eläkeikään saakka. Raivostuttavaa! Mutta osoittaa vaan sen että tietää mistä naruista vetää että kiristää äidin hermoja mahdollisimman paljon
2 tykkäystä
Hei totta! Näin taidetaankin toimia. Jo senkin takia että saan nukuttua ensi yönä 
1 tykkäys