Lähtölaskuri näyttää 18 päivää ja 2 tuntia. Sitten alkaa yksi odotetuimmista juomattoman ajan ensimmäisistä, kesälomareissu.
Asiat napsahtivat mukavasti kohdilleen, kun päämies järjestää kolmen päivän työtapahtuman Rodoksella. Päätin, että samalla pidän lomaa kolme päivää ennen ja kolme päivää jälkeen. Ajankohta kävi myös naisystävälleni, joten hän lähtee mukaan.
Tapahtuma pidetään viiden tähden rantahotellissa ja hän saa nauttia sen ajan täysillä intohimostaan, rannalla olemisesta ja uimisesta. Minä en niistä niin perusta varsinkaan Välimeren kesähelteessä, joten muihin päiviin mahtuu mukaan myös minulle mieluisia juttuja hyvällä omatunnolla.
Olen suunnitellut matkaa huolella. Reissumme ovat pyörineet pääosin (varsinkin minun) alkoholinkäytön tahdissa. Nyt mennään ihan eri tahtiin.
Varasin auton koko ajaksi. Työjuttua ennen ja sen jälkeen varaamani kämpät ovat mahdollisimman rauhallisella alueella lähellä rantaa ja niissä voi kokkailla itse. Terassi loikoilua ja lukemista varten. Pystymme ajamaan saaren ravintolalöytöjen perässä. Kuntosalit ja luontokohteet on skoutattu. Kaikkea sellaista, mikä molemmille tuo mielihyvää.
Tässä kaikessa suunnittelussa kieltämättä paljon auttoi tekoäly. Hyvällä ohjeistuksella sieltä saa hyviä vinkkejä, joiden varaan on hyvä rakentaa.
Etukäteen en ainakaan koe jääväni mistään paitsi kun en voi juoda. Mieleen toki häivähtelee hyviä hetkiä lasin ääressä, mutta kun realismia olisi aamusta iltaan pöhnässä epätoivoisesti nousua hakien… Kiitos mutta ei kiitos.
Juuri nyt koen reissun suhteen vapauden huumaa. Voimme itse päättää, mitä teemme, alkoholi ei sitä puolestamme tee. Odotan jokaista aamua ja niitä varten lähtee kyllä pari kahvipakettia täältä mukaan ![]()
Ja tiedättekö mikä tässä on kaikkein parasta? Kaikki se oma raha mitä tähän matkaan uppoaa, on takuuvarmasti ehtinyt säästyä juomattomasta alkoholista.


