Eilen tuli käytyä työpäivän päätteeksi uimassa ja sen päälle kaveriporukan illanistujaiset. Tehtiin hyvää ruokaa ja ne joi ketkä joi. Mun juomattomuus ei sen kummemmin aiheuttanut ihmetystä. Mutta ensimmäistä kertaa voin aidosti sanoa, että ilman viinaakin voi olla hauskaa! Ei mua häirinnyt yhtään, että muut joi ja oli tosi kiva ilta. 22:30 lähdin autolla kotiin, nukuin älyttömän hyvät unet ja tänään heräsin virkeänä klo 7. Nyt on edessä yksi talven kauneimmista päivistä. Kylmähän tuolla on (-22), mutta meinaan silti lähteä mettähommia kokeilemaan.
Mettähommat on aina ollut mulle terapiaa ja niin tuntuu olevan monelle muullekin keski-ikäiselle miehelle. Sinne saa kavereita aina helposti mukaan, mutta toisaalta nautin niistä ehkä enemmän yksikseni, kun saa tehdä omaan rauhalliseen tahtiin.
Viinapiru muuten kiusasi eilen aamulla, mutta se lähti nopeasti pois mielestäni. Tällä kertaa en ajanut sitä raivolla pois vaan kuuntelin, että mitä se nyt taas koittaa? Se oli sitä mieltä, että nyt on perjantai, töistä etäpäivä ja eikö nyt voisi palkita vähäsen. Päihdelääkärikin sanoi, että retkahdus ei ole maailmanloppu, vaan niistä voi jopa oppia jotain. No otin dopamiinit vetämällä kolme röökiä putkeen ja sen jälkeen olikin ihan paska olo.
Heh, saa sen paskan olon toki aikaiseksi muullakin kuin etanolilla! Toivottavasti tänään irtoaa aurinkoisessa pakkasmetsässä vielä sellaiset oikein kunnon liikunta-aikaansaamis-työntekemis-eväskahvienjuomis-dopamiinit!
Tupakoinnin lopettaminen on mulla edessä jossain vaiheessa, mutta ei vielä. Pitäähän sitä jotain paheita olla En mä nytkään hirveästi polta, kun ei juo.
Hei, tulin vaan toteamaan, että 10 viikkoa täynnä Aika tarkalleenkin vielä. 10 vk sitten klo 20 kaadoin viimeiset kaljat viemäriin.
Tää tuntuu ihan hullulta. Mä oon viimeksi ollut näin pitkän rupeaman juomatta 6-luokalla vuonna 1993. Ihan hullua
Aikamoinen tutkimusmatka itseen on ollut nämä viikot - ja toki vielä jatkuu, varmaan loppuelämän.
Otanpa tämä kunniaksi tuosta melkein täydestä lavasta yhden kuplivan.. Kuplivan Vischyn!
Edit: unohdin ihan kiittää teitä kaikkia, jotka olette ketjuuni kirjoittaneet ja sydämellä mun kirjoituksista tykänneet Olette olleet todella tärkeä osa tätä taivalta!
Pe 13.2. klo 21:24
Lopetan päivien laskemisen, niillä ei enää tunnu olevan merkitystä.
Viikko on ollut helppo, mutta kyllä se piru vieläkin yrittää tasaisin väliajoin, joskin se yhdistyy enää oikeestaan nälkään. Se tapa miten se yrittää on kuitenkin muuttunut. Mä olen juomattomuudellani todistanut, että ei mulla ole ongelmaa, ihan hyvin voisin ottaa muutaman bissen. Ihan vaan ne humalan hyvät ensipurasut, ei joisi enempää.
No onneksi minun tarvitse.
Tätä pähkäilin tällä viikolla, että mistä tuo ”ei tarvitse” juontaa juurensa? Mullehan se on ollut, että ”en voi”. En oo ymmärtänyt tätä aikaisemmin, enkä tiedä ymmärränkö vieläkään.
Ennen mun tosiaan tarvitsi juoda. Se tarve oli loppumetreillä päivittäinen. Elämä ilman juomista oli tuskaa. Ihan helvettiä. Onneksi se ei sitä enää ole. Mun ei oikeasti tarvitse enää juoda.
Tämä raitistumisprosessini on muuten ajanut parisuhteemme kriisiin. Olen näiden viikkojen aikana vetäytynyt ja pyöritellyt asioita yksin. Suomalainen mies ei puhu. Raitistuminen on kyllä kieltämättä avannut vanhoja haavoja, jotka hyvin sai pidettyä kiinni kemiallisti alkoholilla. Kirjoitan tästä ehkä toinen kerta lisää. Nyt hyvää raitista viikonloppua teille. Kiitetään siitä, että meidän ei tarvitse tänäänkään juoda.
Mulla huominen perjantai vapaa ja heti se piru tuli alkuviikosta olkapäälle istuskelemaan, että ajattele jos antaisit itsellesi palkinnon! Se tunne tuli yllättävän vahvana. Taaskaan en ajanut pirua väkisin pois. Ajattelin vaan, että otetaan loppuviikosta sitten matsi, mulla löytyy antabusta vielä yllin kyllin
No ei se sitten tullut enää takasin. Nyt on pitkä vkloppu edessä eikä oo sen koommin ollut alko mielessä.
Mutta kyllä muuten on ollut sellaista tunteiden vuoristorataa. Tuolla toisessa ketjussa vertasin näitä raitistumisen alkumetrejä, että vähän kun päästäisi heilurin kahleista. Välillä menee parisuhde alamäkeä ja työrintamalla ylämäkeä. Ja sitten yhtäkkiä toistepäin. Kyllä sillon kun joi, niin oli siinä mielessä helpompaa, että se oli semmosta tasasta paskaa koko ajan Ei paljon tunteet heilutellu kunhan aivot vaan sai säännöllisesti sitä etanolia. Tai heiluihan ne krapulan ja nousuhumalan väliä, mutta se heiluriliike oli paljon pienempää ja sitä rytmiä sai ite säätää. Helpoimmalla pääsi kun vaan joka päivä joi. sarkasmihymiö
Mä oon lääkevastainen, mutta oon pari kertaa syönyt mielialalääkkeitä kuurin. Ne toimi mulla vähän samanlailla ku etanoli. Tunteiden heiluriliike vaimeni, mutta toisin kun alkoholista, niin niistä tuli vähäksi aikaa semmonen tasasen hyvä fiilis. Mutta kun puuttui tunteiden alamäet, niin puuttui myös ylämäet. Enhän mä semmosta tasasta jaksa. Pitää olla niitä paskoja päiviä, että osaa arvostaa hyviä päiviä, näin mä sen ajattelen.
Niin muuten sillon ku söi mielialalääkkeitä, niin mulla alkon käyttö lisääntyi, ei tullut morkkiksia mitkä olis jarrutellut.
Semmosta pohdintaa tänään. Nyt syömään ja sitten lähetään lasten kanssa vähän kaupoille
Plinkin kirjoituksia kun lueskelee, niin aika monet meistä matkustavat melkoisella tunteiden vuoristoradalla, minä mukaan lukien. Muistan jostain lukeneeni, että meidän kaltaisilla, äärevillä, vaihtelevilla tunteilla varustetuilla ihmisillä, on taipumusta alkoholismiin.
Raittiuden lisäksi olen työstänyt kuluneen vuoden aikana näitä tunnesäätelytaitoja huh, niiden kanssa olen onnistunut huonommin kuin raittiuden, mutta mennyt eteenpäin kuitenkin. Edelleen harmittaa usein kun kiihdyn nollasta sataan silmänräpäyksessä, ärsyynnyn, kiivastun, vihastun nopeasti ja heti pitäisi alkaa toimimaan. Puoliso on vastakohtani, niinkun usein tuntuu olevan, hän on tasainen ja rauhallinen ihminen. Toisaalta kyllä ilahdun helposti, nauran paljon, innostun asioista ja innostuessani jaksan tehdä asiat tarmokkaasti maaliin jne. asioilla on puolensa. Mutta tuota negatiivista puolta itsessäni olen hiukan yrittänyt työstää.
Täytyy todeta, että viimeinen viikko on ollut hankala. Ei alkoholin suhteen vaan yleisen jaksamisen. Niin työ- kun parisuhderintamalla on pahan olon tunne syventynyt. Kävin viimeviikolla päihdelääkärillä ja hän suositteli aloittamaan mielialalääkityksen. En vielä ottanut reseptiä, mutta olen kallistumassa lääkityksen aloittamiseen. Oli puhetta myös psykoterapiaan hakeutumisesta, sinne haluan ehdottomasti, koska se on ei-kemiallinen hoito.
En olisi osannut kuvitellakkaan, että juomisen lopettaminen aiheuttaa tälläisen kriisin parisuhteessa. Raitistumisprosessin aikana olen avannut kovaa ulkokuortani ja vanhat käsittelemättömät asiat tulevat nyt ulos. Tämä on ollut minulle tärkeä asia ja oikeasti olen jopa nauttinut pahasta olosta - nyt vihdoin saan repiä vanhat haavat auki ja parantaa ne kunnolla. Olen uskonut, että tämän alamäen jälkeen koittaa ylämäki. Ylämäki, jota kipuaa henkisesti paremmin voiva Alberto.
Mutta ei. Tuntuu, että puoliso puukottaa noita haavoja auki ihan todenteolla. Yritämme joka ilta keskustella rakentavasti pienissä paloissa, mutta jokaisen keskustelun jälkeen olen enemmän rikki. Olen enemmän vastaanottava puoli näissä keskusteluissa ja vihellän pelin asiallisesti poikki ennen kun se menee riidaksi. En halua riidellä puolisoni kanssa näistä vanhoista asioista. Riitely aiheuttaa sen, että suojamekanismi menee päälle ja ulkokuori taas kovenee. Tulee takapakkia.
Eilen meni kuitenkin riitelyksi. Tiedän että riitelyssä on aina kaksi osapuolta, enkä halua puolustella itseäni, mutta kaipaan todella sitä, että voisin jollekkin avata täydellä sydämmellä MILTÄ MUSTA TUNTUU. Musta tuntuu, että mua käytetään nyt sylkykuppina, viilletään vanhoja haavoja auki oikeen urakalla, kun kerrankin ne oikein näkyvästi muhun sattuu. Jaksan ottaa jonkun verran vastaan puolisoni pahaa oloa, mutta oman hyvinvointini kannalta se ei ole hyvä juttu.
Olen tosissani nauttinut jollain kierolla tavalla tästä alamäestä. On sattunut, mutta vain kivun kautta voi tapahtua todellista muutosta. Mutta kipu alkaa nyt ylittämään kipukynnyksen.
Tää on ihan outo tilanne. Olen kevään lapsi ja keväisin mulla on aina ollut energiaa vaikka muille jakaa. Nyt ei. Nyt olen masentunut.
Saisitkohan sen puolisosi perheasiain neuvottelukeskukseen? Ihan molempien turvaksi. Se juova Alberto on myös häneltä hukassa. Hitto, paljon voimia sinne. Kevätaurinkoa. Minä taas maswnnun näistä paskaisista hiekkaryöhnävalleista.
Minun kävi näin, olen kirjoitellut siitä omassa ketjussani. Mielestäni melko raskaan ajatusprosessin kävin läpi raittiuden myötä, tuulettelin ullakot ja vanhat varastot oikein oikein kunnolla, yritin järjestellä. Se on puhdistanut mieleni syövereitä. Toki tämä oli ihan vain minun hommeli, ei esim.puolison. Homma on vielä vähän kesken, mutta pahin takanapäin. Tulevaisuus näyttäytyy nyt valoisampana.
Hienoa jos hallitset tämän. Keskustelut ovat varmasti hyvästä, mutta riitely yleensä ei. Joskus olen huomannut, että kun puhuminen kerta toisensa jälkeen meinaa mennä riidaksi, niin aika ei ole ehkä kypsä asiasta puhumiselle…. ehkä sen aika on myöhemmin, jopa vasta pitkän ajan jälkeen…
Parisuhdekiemurat vasta ovat vaikeita, en uskaltaisi alkaa neuvomaan. Raskasta se kuitenkin on, parisuhdevääntö.
Voimia, mutta älä kiusaa itseäsi liikaa, voimavarojen rajoissa, ei ole mitään järkeä väsyttää itseään loputtomalla keskustelullakaan tai väännöllä joka ei johda mihinkään…. muuta kuin pahaan oloon ja mieleen…
Meillä vaimon kanssa menee helposti riitelyksi ja hänen helppo voittaa nämä taistelut palaamalla vahnhoihin minun mokiin. Kuulemma etäännyttänyt meitä jonka hyvin uskon mutta kun juuri nyt kaipaisi sitä rauhaa ja lepoa. Onneksi oma työ vie säännöllisesti pois kotoa jolloin saan rauhassa upota oman pääni sisään ja toteuttaa itse tutkiskelua ilman toisen painostusta. Ymmärrän että toisen osapuolen luottamus menee rikki näissä ralleissa ja jos voisin niin tietenkin korjattaisiin mennyt mutta sille ei enää voi mitään. Tsemppiä Alberto.
Masennus jatkuu. Tää on outoa, kun normaalisti keväisin on ollut puhtia kun pienessä kylässä ja nyt ei saa mitään aikaiseksi. Eilen meni puolison kanssa riidaksi ja annoin tulla kaiken ulos. Se kieltämättä vähän helpotti ja puhdisti ilmaa. Ja alko-piru ei oo enää kovin paljon kuiskutellut, sen kanssa taisteluun ei kulu enää voimia, jos tässä nyt jotain positiivista yrittää hakea.
Työterveyden kautta kävin psykiatrilla ja nyt pitäisi alkaa etsiskelemään terapeuttia. Kyl tää pääkoppa on niin sekasin tällä hetkellä, että en tiedä mitä tästä vielä tulee
Ylihuomenna tulee täyteen 100 pv, äkkiä aika kuluu.
Edellisellä vierailulla päihdelääkärin luona mulle avautui, että taistelut viinanpirua vastaan alkaa olla käyty. Niitä juomishimotunteita ei kannata enää niin voimakkaasti torjua, vaan niitä tunteita täytyy oppia vaan sietämään. Niitä voi jopa ruokkia, mutta erilailla. Niiden pohjalta pyysin AI:ta kuvittamaan mulle oman taisteluni viimeisen profiilikuvan. Laitan ne kaikki nyt tähän järjestykseen.
Heh, saa sen paskan olon toki aikaiseksi muullakin kuin etanolilla! Toivottavasti tänään irtoaa aurinkoisessa pakkasmetsässä vielä sellaiset oikein kunnon liikunta-aikaansaamis-työntekemis-eväskahvienjuomis-dopamiinit!
En mä nytkään hirveästi polta, kun ei juo.
Aika tarkalleenkin vielä. 10 vk sitten klo 20 kaadoin viimeiset kaljat viemäriin.
hyvällä mallilla 
Ei paljon tunteet heilutellu kunhan aivot vaan sai säännöllisesti sitä etanolia. Tai heiluihan ne krapulan ja nousuhumalan väliä, mutta se heiluriliike oli paljon pienempää ja sitä rytmiä sai ite säätää. Helpoimmalla pääsi kun vaan joka päivä joi. sarkasmihymiö
huh, niiden kanssa olen onnistunut huonommin kuin raittiuden, mutta mennyt eteenpäin kuitenkin. Edelleen harmittaa usein kun kiihdyn nollasta sataan silmänräpäyksessä, ärsyynnyn, kiivastun, vihastun nopeasti ja heti pitäisi alkaa toimimaan. Puoliso on vastakohtani, niinkun usein tuntuu olevan, hän on tasainen ja rauhallinen ihminen. Toisaalta kyllä ilahdun helposti, nauran paljon, innostun asioista ja innostuessani jaksan tehdä asiat tarmokkaasti maaliin jne. asioilla on puolensa. Mutta tuota negatiivista puolta itsessäni olen hiukan yrittänyt työstää.
