Al-Anon tuo järkeä alkoholistien läheisten elämään

Kotikanava
281

Hei Rinalda!

Minulta oli niin kauan ilo kadoksissa elämästä, että kun se alkoi pikku hiljaa palautua, en halunnut sitä enää menettää. Nimimerkkikin on muistutuksena siitä, etten anna alkoholismin enkä muidenkaan vastoinkäymisten lannistaa minua. Aina löytyy apua, kun uskaltaa vain nähdä ongelmansa. Välillä se tekee tosi kipeää, mutta kannattaa.
Tavoite on sinullakin kirkas, selviytyminen. On ihanaa kun toivottomuuteen tulee toivoa ja pystyy ajattelemaan, että muutos parempaan on mahdollinen.
Olen itse havainnut saman, että kun rohkaistuu kertomaan luotettaville ihmisille ongelmistaan, ei tulekaan torjutuksi eikä nujerretuksi, vaan saa ymmärrystä. On kuin puhkaisisi ahdistavan kuplan ja saisi raitista ilmaa. Olo kevenee. Usein vielä toisilla on hyvin samanlaisia kokemuksia! Tänään en ole yksin :slight_smile:

282

Kiitos Elämänilo viisaista sanoistasi!
Ymmärrän itseni kohdalla asian nyt niin, että olin viisi vuotta ihmisen kanssa joka vei kaiken energiani niin, etten edes tajunnut olevani sellaisessa ihan tyypillisessä kelkassa, mihin joudutaan kun yritetään elää normaalisti suhteessa, jossa ei alkoholin takia ole normaaleja toimintatapoja. Mun eksäni “ei ollut alkoholisti“ vaikka todellakin oli ja on. Sitten hän jätti minut ennen kuin kerkesin päästä perille näistä koukeroista. Hän otti uuden, uuden ja uuden. Mä olen tehnyt surutyötäni yksin ja jälkikäteen. Ja ymmärrän nyt sekä itseäni että häntä paljon paremmin,toteutimme samanlaista kaavaa kuin muutkin täällä. Ihmeellistä identtistä kaavaa!
No nyt tietenkin haluaisin tavata eksäni ja sanoa jotain tästä mitä nyt ymmärrän. Mutta eihän hän ole näitä joutunut päivääkään miettimään, hän edelleen “pystyy lopettamaan jos vaan haluaa" ja seuraajani uskovat sitä kukin muutaman kuukauden. Summa summarum minun pitäisi olla kiitollinen tiedosta, mitä olen täällä saanut rakkaat samankokeneet. Ja muistaa että eksäni on ihan eri sfääreissä enkä tule koskaan tavoittamaan häntä keskusteluun. Jää vain yksi tehtävä: lakata ikävöimästä. Kaataa asia viemäristä kuin pilalle menneen juoman (joka näyttää hyvältä vaikka ei ole). Ja keksiä itselle uusi elämäntehtävä :slight_smile:
tämä oli tuhanteen kertaan saman toistoa mutta kun en meinaa millään saada itseäni uskomaan.

283

Voi Parveke, uskomatonta miten olet tiivistänyt tähän niin oivaltavasti niin monta samaa asiaa, jotka minäkin olen kokenut!

Minäkin yritin alkuun elää normisuhteessa ja ihmettelin, miksi ei onnistu. Yritin tehdä oman osuuteni hyvin, toivoin ihan tavanomaista puolisoiden välistä tukea, asioista keskustelemista ja sopimista, tavanomaisia arkisia asioita, perhetapahtumia ym.

Meidän monien tarinat todellakin toistavat lähes samaa kaavaa. Vivahde-eroja tietysti on. Meillä pelattiin hylkäämispeliä. Exäni hylkäsi minut monta kertaa ja palasi sitten jonkin ajan kuluttua “muuttuneena” takaisin. Kun sitten lopulta näin ja myönsin tämän pelin luonteen ja kerroin siitä exälleni, ei hän ymmärtänyt sitä lainkaan. Minun todellisuudentajuni oli siis jo herännyt, mutta hän eli täydellisessä kieltämisessä. Mitään muuta ongelmaa ei hänen mielestään ollut kuin “sinä vain et rakasta minua tarpeeksi”. Ja minä olin yrittänyt kaikin tavoin, mitä vain suinkin keksin ja ymmärsin, “rakastaa” häntä, mutta en koskaan onnistunut!

Tämän pelin tai kaavan havaitsemiseen vain menee niin turkasen monta vuotta, että harmittaa ihan. Siksi tuossa aiemmin kirjoitin, että sen alkoholistin tarkkeilemisesta pitäisi yrittää luopua ja alkaa tarkkailla itseään. Miten sairasta oma toiminta voi olla. Miksi minäkin hyväksyin ne hylkäämiset, annoin aina anteeksi, uskoin sinisilmäisesti muutoksiin? Olen oikeasti ihan fiksu nainen! Mutta jokin käsittämätön läheisriippuvuus, jota luulin rakkaudeksi, hylätyksi tulemisen pelko, yksin jäämisen pelko, häpeä…monet tunteet, joita en alkuun edes tunnistanut pitivät minua siinä kiinni.

Ja tuo energian vieminen, jonka mainitsit. Minulla eroprosessi kesti viisi vuotta, VIISI vuotta! Ja koko ajan vei ihan hirveästi energiaa. Just ja just jaksoin käydä töissä ja hoitaa muut asiani. (onhan sekin silti aika paljon :slight_smile:) Ajatukset pyörivät tosi paljon alkoholistissa ja meidän suhteessa. Mutta tein sinnikkäästi töitä sen eteen, että pääsen selville vesille. Muistan miten Al-Anon-ryhmässä sanoin, että tavoitteeni on parantua läheisriippuvuudesta! Siksi olen käynyt jatkuvasti ryhmässä, lukenut paljon, käynyt läpi alkoholistisuhteen käänteitä ja tunteitani kummini (tukihenkilöni) kanssa, kirjoittanut tapahtumia ja oivalluksia muistiin ja välillä palannut niihin. Olen myös seurannut tätä päihdelinkkiä, koska se on monta kertaa palauttanut todellisuudentajuni, kun olen alkanut uskoa alkoholistin perusteluja ja vetoomuksia.

Olen ymmärtänyt ja hyväksynyt, että olen vakavasti sairastunut alkoholistisuhteissa, minulla on taipumus hyvin nopeasti palata samoihin sairaisiin kuvioihin, joita olen ennen noudattanut, jos en hoida itseäni. Luin kerran jostain, että alkoholismin hoito AA:ssa on oman itsen jatkuvaa aivopesua. Niin on minunkin kohdallani. Läheisriippuvuuteni hoito Al-Anonissa tai muilla keinoin on jatkuvaa aivopesua! Onneksi sinnikäs työ myös kannattaa, sillä nyt olen ollut jo vuoden aika tukevalla pohjalla. Tunteeni eivät heittelehdi enää, en ikävöi enää, tunnen oloni usein hyvin onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Olen alkanut harrastaa uusia asioita, joista saan iloa elämään, ja opiskelen lisää. Työkin maittaa aivan eri tavalla. Olen alkanut nauttia elämästä. Uusi elämäntehtäväkin on hakusessa, ja on tainnut löytyäkin jo. Eikä se ole alkoholistimies :smiley:

Siskot, alkoholistisuhteen jälkeenkin on elämää :smiley:

284

^olen miettinyt paljon sitä, miten aloittaessani eksäni kanssa (siitä on seitsemän vuotta ja minun muistoissani olin silloin onnellinen nuori tyttönen - nyt olen vanha kehäraakki - en uskalla edes ajatella, millainen seuraavaksi jos vanhenen tällaista tahtia)…hän sanoi hänen edellisensä haluavan puhua muille jotain. Eksäni usein kysyi multa, onko tämä nainen ottanut yhteyttä. Olin aivan äimänä, minkä ihmeen takia joku vieras ihminen soittelisi mulle.

Nyt mä olen nähnyt muutamien seuraavien kiemurtelevan kuin mato koukussa eksäni kanssa.
Pitäsisikö mun kertoa tätä mitä olen oppinut vai annako seuraavan hakata päätään seinään ja uskoa, että hän(kään) ei ole eksäni rakkauden arvoinen, ellei tee kaikkea kuten hän toivoo, alkaen siitä että pitää nukkua määrätyssä asennossa ja päättyen vaikka siihen, että antaa joka kuukausi palkkansa eksän hyvinvoinnin eteen. Koska vain se on todellista rakkautta, mitä eksäni voi kehua saaneensa muiltakin.
Eksäni seurustelee nyt 2-kymppisen pimun kanssa. Mitä kauemmin tää pimu roikkuu matona koukussa, sitä enemmän häneen sattuu, mutta mähän olen tietenkin vaan katkera vanha ämmä jos puutun siihen jotenkin.
Olkoot!

Minulla on tämä oma työmaa: minä.
En vielä voi puhua elämänilosta, mutta olen mä paljon kyllä oppinut ja tajunnut, pikkuhiljaa jopa hyväksynyt. Pelkäsin etukäteen maaliskuuta, koska olin niin maahanlyöty viime keväänä. Nyt olen ollut ihan hyvillä mielin, en onneni kukkuloilla mutta ihan normaaleissa tunnelmissa. Kirjoitinkin tuonne jonnekin, että olen nyt menestynyt hyvin työssä jne.
Mutta vieläkään en pysty päästämään mieleeni, että joku muu aikuinen voisi olla mulle yhtä tärkeä kuin eksäni. Mä tarkistelen välillä yhteisiltä tutuilta, että se on elossa… mä pelkään, että eksälle sattuu jotain ja mä putoan uudestaan suremaan sitä.
No sellaisia vaiheita tässä surutyössä näköjään on. Kiitos Elämänilo kirjoituksestasi

ja tsemppauksesta

kyllä sitä jaksaa pitkänkin matkan jos uskoo, että on matkalla oikeaas suuntaan ja näkee koko ajan pikkuisen enemmän valoa tunnelissa

[size=200]:slight_smile: [/size]

285

Kävin myös läpi monia kipeitä tunteita ja kaikenlaisia ajatuksia - myös tuon, voisiko elämääni tulla ketään niin rakasta ja tärkeää kuin exäni. Tuntui ihan mahdottomalta luopua siitä unelmasta ja odotuksesta. Ihan todella tuntui siltä, että ei ole elämää sen jälkeen. Mutta:
Kaikki ne ikävät tunteet, pelot ja kummalliset ajatukset ovat nyt takanapäin. Alkoholistiläheiseni on edelleen minulle hyvin rakas, ilahdun kun näen hänet. Mutta kaipauksen tunteet eivät enää nouse pintaan. Olen hyväksynyt! Olen hyväksynyt, että hän on sellainen kuin on, ja olen hyväksynyt, etten voi elää sellaisessa suhteessa. Haluan tasapainoisen, onnellisen ja hyvän elämän, ja hyväksyn, etten voi saada sitä hänen kanssaan.

Minun elämääni on tullut muita asioita, joista nautin - sellaista, mitä en ennen nähnyt, minkä en ymmärtänyt olevan tärkeää, koska olin niin ripustautunut alkoholistiin. Elämä kantaa.

286

Al-Anon tuo myös toivoa alkoholistien läheisten elämään. Ennen kuin sain apua, elin pimeässä ahdistuksessa. Ryhmässä tajusin, että minulla on toivoa!

287

Al-Anonin nettisivuilla al-anon.fi/toipumiskertomuksia on tarina Minkä taakan siirrän lapsilleni?
Moni kohta siinä tuntui hirveän tutulta. Minunkin elämäni pyöri alkoholistin ja pullon ympärillä. Lapset hoituivat jotenkin siinä sivussa. Nyt vasta olen tajunnut, miten paljon huomiota ja energiaa alkoholistiin keskittyminen minulta vei. Luulin, että lapset olivat niin pieniä, etteivät he mitään huomanneet, nähneet eivätkä ymmärtäneet. Eihän se ole totta. Lapset elävät siinä tunneilmapiirissä, näkevät, kuulevat - eivätkä välttämättä ymmärrä, koska kenelläkään ei ole aikaa heihin keskittyä eikä selittää.
Olen kiitollinen, että pääsin aikoinani Al-Anoniin ja ymmärsin edes jotain siitä, miten tärkeää minun toipumiseni on lasten kannalta.

288

Mieheni oli raittiina 5kk, jonka jälkeen repsahduksia on tapahtunut useamman kerran. Raittiina olon aikana hänen teki useasti mieli viinaa. Kertoi, ettei kykene tekemään mitään, kun ei saa ryyppyä. Töissä on käynyt koko ajan. Pelottaa hirveästi, jos alkaa taas se ainainen tissuttelu ja joskus vähän enemmän. En halua enää elää juomarin kanssa. Olen sanonut useasti miehelleni kuinka hieno hän on selvänä. Väkivaltaa ja solvaamista en ole saanut osakseni. Hän on kiltti ja tunnollinen. Talous on kunnossa. Kuntotuslaitoksessa oli kuukauden ja käy säännöllisesti AA-kokouksissa, lisäksi vielä päihdeterapeutin juttusilla kerran kk:ssa. Mikähän on kun ei saa otetta raittiudesta. Tiedän, että 5kk on pieni aika, mutta näytti valoisalta, kun alku meni hienosti, ainakin minun mielestäni. Olen ajatellut, olisikohan minun itseni syytä hakea apua, tuntuu, että alko hallitsee liikaa ajtuksiani. Kyttäämistä ja vahtimista, tiedän tekeväni väärin. Pitäisi elää omaa elämää, mutta…? Tämä viimeinen tapahtui eilen, kun tulin töistä huomasin heti , että oli ottanut. Pettymys ja kiukku on heti päällä. Ilta meni saunotellen ja menimme aikaisin nukkumaan. Suru ja ahdistus oli itselläni. Nukuin katkonaisesti. Lähden jälleen pitkälle lenkille, se helpottaa ainakin vähän. En haluaisi antaa periksi, hän itse ei tahdo hyväksyä ajtusta, ettei hänestä tule kohtuukäyttäjää. Olisihan se hyvä että pystyisi juomaan vain joskus. Tunteeko kukaan alkoholistia, joka on tullut kohtuukäyttäjäksi? Alkoholistin leima myös häiritsee miestäni.

289

Sirumilla: anteeksi, mutta nyt pääsi naurahdus.

Olisihan se hienoa, jos alkoholisti pystyisi kohtuukäyttöön. Mutta ongelma on tuo pohjimmainen ajatus: elämä ilman viinaa ei ole minkään arvoista, KAIKKI olisivat KOKO AJAN humalassa, jos se vaan olisi mahdollista.

NOT! Ei todellakaan! Elämää eletään ilman päihteitä. Piste. Päihteily voi liittyä tilanteeseen, joka eroaa arjesta.

Sinulle ja miehellesi sanoisin, että anna sen juoda, koska juomatonta viinaa on vielä noin paljon.

En minä pahaa tahdo. Mutta maailman muuttaminen ihmisen toiveen mukaiseksi… On sitä yritetty. Luojan tähden sitä on yritetty, hyvällä ja pahalla ja väkisin ja oveluudella. Tietyt lait vaan toimii; painovoima, solujen kemia, Kuningas Alkoholin valta alaimaiseensa.

290

Joo, alkoholistista EI ole koskaan kohtuukäyttäjäksi.

Kieltäminen kasvaa sairauden edetessä.

Onko kukaan kuullut, että a-klinikan tarjoama apu olisi koskaan oikeasti auttanut yhtään alkoholistia? a-klinikallahan kannustetaan kohtuukäyttöön ja sekös on mukava paikka alkoholistille, joka ei halua lopettaa juomistaan. On mukava kun neuvotaan, että juo pienemmästä lasista, aloita 2 tuntia myöhemmin juominen, juo hitain kulauksin, juo hitaampaan tahtiin kuin muu seurue, osta pikkutölkkeinä olut… heh

On järjetön asia miten paljon yhteiskunnan rahoja tuhlataan tehottomaan hoitoon. Mutta ei juova alkoholisti halua kritisoida “apua”, joka antaa juomisen jatkua. Kysykääpä ihan keneltä tahansa oikeasti raittiina elävältä alkoholistilta miten paljon on apua siitä, kun neuvotaan “vahentämään”! Raittiinaelävällä ei ole mitään tarvetta päihteisiin, hän on nöyrä sairautensa edessä. Juominen ei ole vaihtoehto mihinkään tilanteeseen!

Al-Anon tuo järkeä läheisten elämään. Pitää kuitenkin muistaa, että Al-Anon ei saisi olla paikka, mistä hakee apua itsensä uhraamiseen alkoholistin elämässä. Tarkoitan, että kenenkään ei tarvitse jäädä elämään juovan ihmisen kanssa loppuelämäänsä. Voimattumuuden myöntäminen toisen ihmisen käyttäytymiseen nähden ei tarkoita sitä, että on pakko jäädä tuleen makaamaan! Minulle oli todella vaikeaa irrottautua juovasta puolisosta, mutta nyt kun siitä alkaa olemaan parisen kuukautta aikaa mennyt, niin alkaa pikkuhiljaa helpottamaan.

Päivä kerrallaan

291

Pyykkipoika, minulla vastaavia kokemuksia A-klinikasta. Olen ollut sinne monesti yhteydessä hoidon älyttömyydestä, mutta he perustelevat sitä resurssipulalla. Otin yhteyttä myös peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardosoniin, joka kertoi “selvittelevänsä kokonaistilannetta”. Jep jep. Mutta en minä nykyään enää järjestelmää syytä, uskon, että jos ihminen todella haluaa raitistua niin hän löytää siihen kyllä jonkinlaista tukea. Jos ei halua raitistua, niin päihdekuntoutuksesta saa kyllä melkoisen määrän lääkkeitä ja uusia juoppokavereita sekoilun jatkamiseen.

292

niinpä juuri. Aivan hullua ja yhteiskunnan rahojen tuhlaaminen

Al-Anon -järjestö on julkaissut vihkosen: “Kieltämisen karuselli”. Ko. painoksessa on kerrottu ns. ammattiauttajien antamasta “mahdollistamisesta” ja a-klinikalta saa juurikin sitä “tukea”, joka pitäisi saada kitkettyä pois. Kun mahdollistamiseen käytetään rahaa vuodessa kai satoja miljoonia, niin pitäisi ministereidenkin olla kiinnostuneita asioista. Asia on varmasti sellainen, ettei sitä pysty ymmärtämään ilman omakohtaista kokemusta. Pitääkö tässä ottaa, lähteä ja pyrkiä itse jonkinlaiseksi ministeriksi? ;D

Alkoholistilla on valinnan paikka siinä, haluaako apua, vai ei. Läheiset kun muistaa, että holistin hakeutuminen a-klinikan hoitoon on vain yksi muoto kieltää ongelma ja siirtää vastuu muualle, kuin itselle. Mitä enemmän läheiset antaa myöten ja uskoo parempaan ja pettyy pettymysten jälkeenkin, niin niin kauan mahdollistaa toisen ihmisen tarpeen hakea apua itselleen. Holisti kyllä osaa vetää just oikeista naruista pompotellessaan läheisiään. Puoliso on niin valitettavan usein se sylkykuppi, joka saa venyä ja vanua siinä tahdissä, miten holistin mieli muuttuu. Läheisestä tulee ongelma ja jopa läheinen itse saattaa alkaa ajattelemaan, että minun tekemisstä johtuu se, kun toinen ei raitistukaan.

Jokainen, joka miettii suhteen alkuvaiheessa, juoko se toinen osapuoli liikaa, niin suosittelen pakenemaan välittömästi, kun vielä voi. Voihan aina toki erota, mutta päivä-päivältä se on vaikeampaa…

  • Pyykkipoka -
293

En tiedä onko a-klinikan hoitosysteemi muuttunut 20 vuodessa. Silloin kun minä siellä kävin pyrittiin kyllä raittiuteen ja oltiin erittäin ihastuneita kun esim. pyysin antabus-reseptiä. Muita lääkkeitä sieltä ei tarjottukaan.

Alkoholin jättäminen riippuu omasta tahdosta, ja jos holisti pakotetaan omaisten tai yhteiskunnan taholta hoitoon, ei voi kovin paljon onnistuneita tuloksia vaatiakaan. Olettaisin että vähentämisen idea on siinä että yritetään saada paljon juova holisti ensin vähentämään ja huomaamaan elämän laadun parantuminen, jotta hän “älyäisi” päättää lopettaa kokonaan. (Myönnän, todella huono suunnitelma.)
Katkaisuhoiton tarkoitus on nimenomaan selvittää juovan pää jotta hän pystyisi ajattelemaan tilannettaan ja tekemään jatkopäätöksen. Mutta, kuten alussa mainitsin, ketään ei voi väkisin raitistaa. Jos ei tunnista ongelmaansa ei tule oikeita tuloksiakaan.

En minäkään silloin aikoinani a-klinikalla raitistunut koska edelleen haaveilin kohtuukäytöstä. Eihän se onnistunut, mutta alkon käyttö oli kyllä sen jälkeen pitkän aikaa hallinnassa. Ja erilaisista yrityksistäni huolimatta annan kyllä a-klinikalla käynnilleni eniten arvoa, sieltä jäi terapiakäynneistä paljon mietittävää ja opin käsittelemään ongelmiani paremmalla tavalla. Työuupumustani ja alkavaa masennustani olisi vain silloin pitänyt jo heti alkuun hoitaa toisella tavalla. Siitä syytän työterveyshuoltoa jonka ainoa ohje oli vain “yritä nyt jaksaa”. Yrittäminen ei riittänyt, sairastuin vakavaan masennukseen ja yritin hoitaa sitä alkoholilla. Lopulta sain apua mielenterveystoimistosta. Sekin hoito kesti vuosikausia, mutta nyt olen tervehtynyt ja lopettanut juomisen.

294

Hei Sirumilla,

kysymyksesi ja pohdintasi kuulostavat hyvin tutuilta. Ihmettelet, miksei miehesi saa kiinni raittiudesta, vaikka apuakin on hakenut ja koko ajan hakee. En tiedä, lohduttaako sinua yhtään vai tuntuuko vain entistä kauheammalta, mutta: Sinun ei pitäisi lainkaan pohtia syitä siihen. Alkoholistin tekemisten, ajatusten, juomisen, sen syiden yms. miettiminen on täydellistä ajanhukkaa. Todennäköisesti kaikki meidän alkoholistien läheisten päättelyt ovat virhellisiä. Emme voi koskaan ymmärtää alkoholismia emmekä alkoholistia, niin merkillinen sairaus se on.

Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Meidän läheisten ongelmahan on juuri se, että keskitymme koko ajan alkoholistiin. Se ilmiö on niin valtavan voimakas, pelottava ja ahdistava, että se vie läheisen huomion. Siitä juuri minunkin on pitänyt parantua!
Ihanaa, Sirumilla, että sanot: Olisikohan minun itseni syytä hakea apua. OLISI!

Täällä joku jo mainitsikin Al-Anonin vihkosen “Alkoholismi - kieltämisen karuselli”. Siinä sanotaan mm. näin:

“Jos epäilet, että puolisollasi, lapsellasi, vanhemmallasi tai muulla läheiselläsi on alkoholiongelma, sinun kannattaa heti hakea itsellesi apua. Omaa hoitoa ei saisi keskeyttää muutaman kerran jälkeen, sillä muutokset eivät tapahdu hetkessä. Pitkäjänteisyys ja säännöllinen osallistuminen on tärkeää, sillä kokemuksen mukaan kestää pitkään ennen kuin toipumisohjelman tulokset alkavat näkyä. Alkoholistin puoliso on kahden vaihtoehdon välissä: joko hakea itselleen apua tai antaa alkoholismisairauden tuhota itsensä ja perheensä.”

Paljon muutakin viisasta sanotaan tuossa vihkosessa.

Omasta kokemuksesta tiedän myös, että läheisen toipuminen ei tapahdu hetkessä. Vaikka kävin säännöllisesti Al-Anon-ryhmässä, minulla meni pitkään ennen kuin pystyin siirtämään katseeni alkoholistin juomisen ja tekemisten miettimisestä itseeni. Sitten vasta tuli toivoa paremmasta. Kukaan ei voi etukäteen tietää, miten alkoholistin käy: jatkaako juomistaan, raitistuuko, retkahtaako uudelleen juomaan, ja jos raitistuu, niin muuttuuko elämä onnelliseksi. Minäkin ripustin onneni alkoholistiin, mutta sillä tavalla ei tullut onnea. Vasta kun myönsin tosiasiat ja hyväksyin tilanteen, olin valmis muutoksiin, jotka paransivat omaa elämääni ja lasteni elämää. Sekin oli hidasta, mutta palkitsevaa. Al-Anonin tarkoitus ei ole, että läheinen uhraa itsensä alkoholistin hyväksi tai hänen kanssaan elämiseen, koska on voimaton alkoholistin suhteen. Päinvastoin sen tarkoitus on auttaa läheisiä hyvään ja onnelliseen elämään huolimatta siitä, mitä alkoholisti tekee tai mitä hänelle tapahtuu. Minun onneni ei ole alkoholistilta pois.

Sirumilla, hae apua itsellesi, se on parasta mitä voit teidän perheen hyväksi tehdä.

295

Tämä oli kauniisti ja armollisesti sanottu.

Se ei tapahdu hetkessä. Syvästä urasta noustaan hitaasti. Mutta sieltä kuopastakin voi jo katsella taivaita kohti.

296

Kiitos asiallisesta ja lämpimästä vastauksesta “Elämänilo”. Olen ajatellut meneväni keskiviikkona omaisille tarkoitettuun ryhmään. Lapseni ovat jo olleet omillaan kauan, silloin kun he asuivat kotona meillä ei ollut ongelmaa juomisen suhteen. Juominen lisääntyi n.10-vuotta sitten, työpaikalla oli paljon muutoksia ja mies oli selvästi ahdistunut ja masentunut. Työterveydestä sai ensiksi masennuslääkkeitä, jotka eivät sopineet yhtään. :confused: Viinan käyttö lisääntyi pikkuhiljaa, kyllä me olemme paljon keskustelleet. Itselleni valkeni vasta viime keväänä todellisuus. Hän ei voi todellakaan omin avuin ja omalla tahdonvoimalla lopettaa alkon käyttöä. Uskon olevani perusluonteeltani empaattinen kaikkia ihmisiä kohtaan. En ole herkkä tuomitsemaan muita. Tunnen myös omat heikkouteni.Sitä en myönnä, että kaikki alkoholistit ovat itsekkäitä, eikä huolehdi omaisistaan. Meillä on hoidettu …Oikestaan nyt on selityksen makua. Olette hyvät kirjoittajat useasti oikeassa. Kokemus puhuu, en vain tahdo itse myöntää. Rakastan tai rakastan raitista miestäni ja yli kaiken kaikkea kotiin liittyvää. En koe olevani uhri. Tulen onnelliseksi monista asioista, liikunta, puutarhan hoito. Juttelut rakkaiden ystävien kanssa. Luotan ja uskon saavani voimia jokaiseen päivääni Taivaan Isältä. Koville joskus ottaa, kun ei jaksa odottaa. Kiitos!

297

Ehkä me nähdää, täälläkin on ryhmä huomenna :smiley:

Ei ulkoiset puitteet ketään uhriksi leimaa, se on asenne. Jos tuntee itsensä olosuhteiden ja elämän hylkimäksi, on hyvä miettiä miksi. Olen ihan varma, että jokaisella on voima tehdä muutos siihen mitä pystyy muuttamaan. Ihanaa, että sinulla Sirumilla on ympärilläsi asioita, joista nautit.

Elämä on rikkaus.

298

En lähtenyt eilen ryhmään. Tarkoitus oli, mutta se on 40km ajomatkan takana. Teimme pihatöitä, oli kaunis ilma. Varmaan tulee vielä aika, että haen apua. Olen käynyt työterveysasemalla, kiinteä ja säännöllinen keskustelusuhde hoitajan kanssa. Siellä on mahdollisuus puhua paljon henkilökohtaisista asioista. Olen saanut paljon aivan käytännön neuvoja. Hain osa-aika eläkettä vuosi sitten. Se oli elämäni tärkeimpiä ratkasuja. Hoitajana kolmivuorotyössä alkoi olemaan todella kuluttavaa. Ei jaksanut olla paljoakaan muusta kiinnostunut. :laughing: Näistä kirjoituksista ja vastauksista on selkeyttävä vaikutus. Uskon, että ajallaan olen valmis etsimään uusia polkuja. En tunnista itsessäni sellaisia ominaisuuksia, kun läheisriippuvuus. Olen paljon lukenut, aivan kyllästymiseen asti pohtinut kaikenmaailman asioita ja ilmiöitä. Joskus toivoisi voivansa ajatella asioista suoremmin ja yksinkertaisemmin.Tiedän, että ihmiset ovat yksilöitä, kaikkien perheissä on omat ongelmansa. Sana alkoholisti on hyvin leimaava. Jos yrittää puolustaa niin…Kuitenkin itse olen raitis niin usein ihmetellään miksi en halua juoda. Kovin ristiriitaista. Kaikki juhlat mitä ihmiset järjestävät on yleensä alkoholipitoisia enemmän tai vähemmän. En usko, että pelkän maun takia juovat. Taisi mennä asiattomuuden puolelle.Tunnistan olevani vakavan asian kanssa tekemisissä. Ehkä vielä haluaisin elää jotai idylliä.Raittiin miehen kanssa ja harrastaa jotain, vaikkapa ulkona samoilua. Ei mitään ihmeellistä. Kiitos.

299

Hei Sirumilla ja muutkin, jotka ovat pohtineet tai pohtivat Al-Anon-ryhmään menoa

Ryhmään voi mennä koska tahansa jos ja kun siltä tuntuu. Jos tunnet, että tarvitset itsellesi apua, jos ahdistaa, elämä tuntuu synkältä ja tulevaisuus pelottavalta, jos olet yrittänyt jo kaikkea, eikä mikään auta. Al-Anonissa helpottavaa on se, että toiset ovat kokeneet samanlaisia asioita. Sinun ei ole pakko sitoutua mihinkään, ei ryhmässä käyntiin, ei ottamaan vastaan Al-Anon-ohjelmaa eikä mitään muutakaan. Voit vain kokeilla, saisitko helpotusta samanlaista kokeneilta ihmisiltä.

Ja jos olet käynyt joskus, mutta jäänyt pois. Aina voi mennä uudestaan, siihen ei ole mitään estettä.
Tärkeintä on, ettet jää yksin ajatustesi ja ongelmiesi kanssa.

300

… mielestäni sisareni on riippuvainen ryhmästä… muuta elämää ei enää olekkaan, missään muualla ei käy, kaikki aika menee anoneille… kauhistuttaa…koko ajan paasaa toisten juomisesta ja siitä että pitäisi olla selvinpäin, kuollutta ex-miestään syyttää kaikesta vaikka itsekin joi kuin sieni aikoinaan.