Pitkän jahkailun ja miettimisen jälkeen menin pari kuukautta sitten Al-Anon-ryhmään. Ensin luin täältä päihdelinkistä kokemuksia ja ihmettelin. Miten voikin olla niin samanlaista! Helpotti ihan kauheasti. Mutta hävetti myös oma tyhmyys ja järjettömyys. Miten olin niin pitkään uskonut alkoholistin puheita, luottanut ja pettynyt taas, riidellyt ja uhkaillut ja toisaalta tullut uhkailluksi, petetyksi ja huonosti kohdelluksi!
Halusin päästä jotenkin siitä kierteestä irti ja selvemmille vesille. Niin menin ryhmään.
Al-Anonissa opin, ettei se tyhmyyttä ollutkaan. Alkoholismi on koko perheen sairaus, ja me läheiset vääjäämättä sairastumme siitä järjettömyydestä, missä elämme.
Olo on jo paljon helpompi. Alan pikku hiljaa uskoa tulevaisuuteen, vaikka kaikki on vieläkin ihan sekaisin.
Voimia meille kaikille.
Syksyn tullen on taas aika nostaa tämä ketju.
Hei Nopsasti,
sinulla on tuossa Al-Anonin kotisivulinkissä virhe. Puuttuu yksi a. Kuuluisi olla www.al-anon.fi
Al-Anon on julkaissut uuden kirjan: neljännen askeleen itsetutkiskeluoppaan Avain itsetuntemukseen. Olen jonkin verran jo sen avulla työskennellyt, ja tuntuu hyvältä. Se kaivautuu meikäläiseen pinnan alle. Nostaa esiin niitä syitä, miksi olen joutunut alkoholistisiin suhteisiin, roikkunut niissä ja antanut käyttää itseäni hyväksi.
Tosi kauan puhuin ryhmässäkin vain alkoholistista, mietin, miksi hän toimii niin kuin toimii ja yritin hallita ja muuttaa häntä. Mutta niin kuin Avain itsetuntemukseen -kirjan esittelyssäkin sanotaan: “Al-Anonin ohjelma kuitenkin kehottaa alkoholistien läheisiä tutkimaan itseään. Käänne parempaan voi perustua vain meissä itsessämme tapahtuvaan muutokseen.”
Kirjaa voi tilata Al-Anonin nettisivujen kautta, lue lisää: al-anon.fi/23-uutuus-avain-itsetuntemukseen, mutta sen työstäminen yksin on hankalaa, ehkä mahdotontakin. Olisi hyvä käydä ryhmässä ja yrittää opiskella 12 toipumisaskelta, jotta olisi valmis työskentelemään itsensä kanssa ja toipumaan. Mutta vinkkinä tämä niille, jotka ryhmässä jo käyvät.
Toipumisen syksyä kaikille : )
Minä kirjoitin omaelämänkerran.
Aina kun tunnen “retkahtaneeni” lähärikohtaukseen, mietin, miksi näin kävi. Elämänkertaa on hyvä täydentää sitä mukaa, kun “muistaa” jonkin tapahtuman tai tilanteen, mitä silloin joskus kauan sitten on tapahtunut. Minä itse koen, että ymmärrykseni omaan läheisriippuvuuteeni aukesi vasta, kun kirjoitin sen omaelämänkerran. Vielä kirjoittaessa ei ihan kaikki auennut, mutta kun sitä sitten lukee ja täydentää, niin ei liene parempaa terapiaa itselle voi ollakaan.
Oma läheisriippuvuuteni johtuu osin perimästä - suvussa on voimakkaasti läheisriippuvaisesti käyttäytyviä. Minun läheisriippuvuuteni alkoi kehittymään jo alle kouluiässä. Hyväksymisen saamisen tarpeen tyydyttämiseni meni oman tahtoni edelle. Koulukiusaaminen oli todella tehokas katalyytti omassa läheisriippuvuusongelmassani…
4 -askel on tärkeä askel ja sen tekeminen oikeasti antaa paljon.
Hyvä terveys -lehden nettisivuilla on artikkeli, joka kuvaa tosi hyvin minun elämääni ennen Al-Anon-ryhmään menoa:
Joulun aikaankaan ei tarvitse olla yksin ahdistuksensa kanssa. AA:n auttava puhelin Helsingissä ja Al-Anonin auttavat puhelimet ympäri maan päivystävät. Katso päivystysajat täältä:
al-anon.fi/puhelimet
Kaikilla on oikeus hyvään jouluun, mutta meille alkoholistien läheisille se usein tarkoittaa sitä, että joudumme tekemään kipeitä päätöksiä omaksi ja lastemme hyväksi. Hyvää joulua!
Olipa hyvä artikkeli tuo Hyvä Terveys -lehdessä ollut, kiitos linkityksestä. Löytyi heti kättelyssä se suurin syy, miksi itselläni kesti 11 vuotta myöntää totuus: On nöyryyttävää myöntää itselleen tehneensä aikoinaan väärän valinnan. Varsinkin kun äitini minua varoitti jo heti alkuunsa… Kuinka ‘tyhmänylpeä’ sitä olikaan! Ettei vaan äiti pääsisi sanomaan niitä kuuluisia sanoja: ‘mitä minä sanoin’ 
Ja sitten tämä: Kun salailuissa ollaan tarpeeksi pitkällä, ongelmajuojan suojelemiseksi kotiin ei esimerkiksi enää kutsuta vieraita. Ja tarpeen tullen vaimo saattaa ilmoittaa miehen töihin, että tämä on kotona flunssassa, vaikka todellinen syy on pullossa. Lapset kiedotaan samaan verkkoon. Heidän pitää valehdella kotiasioista koulussa eikä kavereita voi tuoda kotiin.
Alkoholismi rajoittaa ja invalidisoi koko perheen elämän samalla tavalla kuin väkivalta tai narsismi - se karsii kaiken ylimääräisen ympäriltä ja lopuksi perheen voimat on valjastettu vain yhtä asiaa varten: ollan hiljaa ja kuljetaan matalana, ettei vaan kukaan kiinnitä huomiota.
Onpa todella valaiseva artikkeli ja kuinka paljon siitä löytyykään itsellekin tuttuja asioita. Ikävä kyllä.
Tämä olen huomannut ja usein kysynytkin mieheltä, että onko mitään asiaa mistä olet iloinen ja onnellinen. Harvoinpa vastausta tulee…
Tätä olen lausetta olen viime aikoina hakemalla hakenut, kun olen miettinyt, että jaksanko vielä. 
Fyysistä väkivaltaa meillä onneksi ei ole ollut, mies tietää kyllä että siinä menee viimeinen raja. Sen tein selväksi jo suhteen alkupuolella. Mustasukkaisuutta ja alistamista kyllä riittää. 
Onneksi tämä on jo toteutunut, että ehkä vielä tästä jotain tulee.
Itsenäistymiseni alkoikin jo aikaisemmin, mutta silloin en tiedostanut vielä itsekään, että muutokseni johtuikin miehen alkoholismista. Vasta nyt olen tajunnut, että ehkä se oli alitajuinen käsky opetella uuteen elämäänkin. 
Raitista Joulua kaikille.
Raitista joulua minunkin puolestani ja paljon paljon iloa teidän jouluunne Sirpaleenako. Nuo sinun pohtimiset jotenkin ovat niiiiiiiiin tuttuja…
Tuossa artikkelissa on monta kohtaa, jotka ovat tosi tuttuja.
En oikein tunnista itsessäni sitä, että olisin herkkä ja huolehtivainen, mutta silti olen jotenkin vaistomaisesti etsinyt miehen, josta ei ollut tasaveroiseksi kumppaniksi. Jo alusta saakka suhteessa minä olin vahva pärjääjä ja mies heikompi. Minä olin se, joka huolehti viime kädessä siitä, että kaikki toimii, tulee tehtyä ja huolehdittua. Vastasin lapsista ja raha-asioista, kodinhoidosta. Tämä epätasapaino vain voimistui sitä mukaa kun miehen alkoholismi paheni. Tietenkin siksi, että hänestä tuli entistä vastuuttomampi, mutta erityisesti siksi, että minä otin entistä enemmän vastuuta, koska pelkäsin niin katastrofeja. Kuten jutussa sanottiin: “valta siirtyi juomattomalle osapuolelle.” (No, ei täysin juomattomalle, kyllähän minäkin alkoholia käytin, mutta kohtuullisesti. Minulla oli homma hanskassa.) Valta siis siirtyi minulle. Eikä miehen sitten paljon muusta enää tarvinnut huolehtiakaan kuin siitä että viinaa riittää.
Toivo on myös totta. Kestin elämää, jota en olisi ikinä etukäteen uskonut. Olin sitä mieltä, etten ikinä sietäisi sellaista mieheltä enkä avioliitolta. Ja niin vain siedin ja kestin. Koska toivoin. Toivon ja aina vain toivoin. Kuitenkin kaikki meni koko ajan huonompaan suuntaan. Uskoin lupauksia enkä uskaltanut nähdä todellisuutta, miten usein lupaukset oli petetty - itse asiassa aina ne oli petetty, tuskin koskaan pidetty.
Elämästäni todella katosi ilo ja huumori. Tottakai olosuhteet olivat surkeat. Niin olisi käynyt kenelle tahansa ja niin alkoholistien läheisille käy. Mutta onneksi ystäväni kertoi Al-Anon-ryhmästä ja vei minut sinne. Vähitellen opin, että ratkaisut ovat MINUN kädessäni. Minun ei pitänyt odottaa, että alkoholisti tekee muutoksia ja tekee minutkin onnellliseksi. Minun piti hyväksyä alkoholismi sairautena ja alkoholisti ihmisenä, joka juo kunnes itse pääsee siihen pisteeseen, että juomisen aiheuttama ahdistus saa hänet hakemaan apua. Siihen saattaisi mennä vaikka kuinka kauan.
Minulla oli mahdollisuus tehdä oman itseni eteen paljonkin. Samalla autoin myös lapsiani. Ryhmän avulla aloin ymmärtää, millainen sairaus alkoholismi on ja mitä se oli aiheuttanut minulle. Aloin tehdä työtä itseni kanssa, muuttaakseni oman elämäni hyväksi ja elämisen arvoiseksi. Ja se todella tapahtui!
Tätä joulua sain viettää lasteni kanssa yhdessä ilman pelkoja, paineita tai ahdistuksia. Olen kiitollinen.
Tuossa HyväTerveys-lehden jutussa, johon aiemmin linkkasin sanotaan: Apua saa avautumalla
Lainaus: "Kirsti Aalto painottaa, että kun juomisongelmaisen kanssa ei enää jaksa, avun saanti edellyttää aina, että salaisuutensa uskaltaa kertoa jollekin.
– Kertomalla suuri osa taakasta putoaa. Silloin huomaa, ettei ole asiansa kanssa yksin, vaan alkoholismin vaikutuspiirissä elää paljon puolisoita ja perheitä. Tilanteensa myöntämistä ei tarvitse hävetä. Kenelle tahansa voi käydä niin, ettei selviydy ilman muiden apua."
Tämän olen huomannut käytännössä monta kertaa Al-Anon-ryhmässä. Jos rohkenen puhua siellä jostain kipeästä asiasta, aivan varmasti joku muu ryhmäläinen avautuu myös samantyyppisestä aiheesta. Syntyy valtava helpotuksen, jakamisen ja lämmön tunne. Toivo siitä, että voi selvitä.
Jossakin ketjussa kysyttiin (en nyt muista missä), onko olemassa chat-ryhmää, jossa voisi keskustella näistä aiheista.
En tiedä chat-ryhmää, mutta Al-Anonilla on sähköpostiryhmä el-anon, joka toimii Al-Anonin periaatteiden eli 12 askeleen ja 12 perinteen pohjalta. Liittymisohjeet kotisivulta www.al-anon.fi
Ryhmässä keskustellaan nimettöminä.
Todella hyvä artikkeli, jossa tiivistettynä alkoholistin läheisen elämän vaiheet ja eri puolet. Itse sain avun Al-Anonista, vertaistuen voima on oikeasti aivan mahtava. Alkoholistiperheessä elää kuin kuplassa, jossa kaikki kietotuu sairauteen ja juomiseen. Ryhmässä käyminen avasi ainakin itselleni tien ulos kuplasta, ulos maailmaan, muiden ihmisten pariin. Lisäksi samaa kokeneiden ihmisten kanssa keskustelu on ihmeen voimaannuttavaa, suosittelen.
Hei
Olen lhellä 60 vuotta . Nykyisin olen aika usein masentunut mieheni juomisen takia. En jaksa elää normaalia elämää, k’yd’ ihmisten luona, kutsua vieraita elää sosiaalista elämää koska häpeän. Käyn vielä töissä mutta mieheni on ptkäkaisistyötn ja alkoholisti joten hänen tulonsa menevät täysin juomiseen ja tupákanpolttoon. Yritän pitää taloutta yllä maksaa laskut ja osaa ruokaa mutta tuntuu että en kohta jaksa enää. Anteeksi virheet kirjoituksessa en osaa oikein käytää ohjelmaa. Yritän edelleen toteuttaa omaa unelmaa eli maksaa velkani pois ja nauttia elämästä omalla tavallani. Rohkeutta ei vaan riitä jättää elämääni tuhoavaa miestä
Hei Vieras,
ymmärrän hyvin, ettet jaksa pitää yllä sosiaalisia suhteita. Alkoholismi perheessä vie kerta kaikkiaan voimat - monella tapaa. Ja teillä on jo takana pitkä parisuhde, jossa sinä olet yrittänyt pitää rakenteita pystyssä jo pitkään. Voimat uupuvat.
Minulla on takana kaksi alkoholistista parisuhdetta. Ne aiheuttivat juuri tuota mainitsemaasi häpeää. Tunsin itseni niin paljon muita huonommaksi, että oli vaikea solmia ja ylläpitää ihmissuhteita. Työpaikallakaan en kehdannut kertoa elämästäni mitään työkavereille. Kaikilla näytti olevan asiat niin hienosti. Minun viikonlopuissani ja lomissani ei ollut mitään kertomista.
Olen käynyt pitkään Al-Anon-ryhmässä ja ryhmän ja ohjelman avulla häpeäni on lieventynyt. Olen myös käynyt AA:n avopalavereissa. Toisten alkoholistien ja läheisten kokemusten kuunteleminen on auttanut asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Ymmärrän alkoholismin sairautena, joka vahingoittaa kaikkia perheenjäseniä.
Ei sinun tarvitse olla valmis eroamaan miehestäsi, mutta voit hakea itsellesi apua jaksaaksesi ja selvittääksesi elämäntilannettasi. Al-Anon-ryhmään voi mennä vaikka kerran kuuntelemaan ja katsomaan, voisiko se olla sinulle oikea paikka. Suosittelemme kyllä, että ryhmässä kannattaisi käydä esimerkiksi 10 kertaa , jotta siitä saisi paremman käsityksen, ja sitten vasta päättää, onko Al-Anon minua varten. Mutta jokainen voi tehdä niin kuin hänestä parhaalta tuntuu.
Olet arvokas ihminen, sinulla on oikeus hyvään elämään.
Täällä Kotikanavalla moni pohtii alkoholistin tilannetta, miettii maksa-arvoja, pohtii raitistumismahdollisuuksia, tarttuu pieniin toivonmerkkeihin, tuskailee, pitäisikö erota vai ei ja jos eroaa, mitä tapahtuu alkoholistille, lapsille, itselle. Moneen viestiketjuun tekisi mieli kirjoittaa ja kertoa omista kokemuksista, mutta en jaksa kirjoittaa niin paljon. Siksi kirjoitan tänne ja toivon, että sattuisitte lukemaan.
Olen pohtinut kaikkia noita ylläolevia asioita ja paljon paljon muuta. Minulla on ollut tukena Al-Anon-ryhmä - silloin ei nettiä vielä ollut keksittykään kun sinne menin. Al-Anonissa sain heti kuulla, että läheinen on täysin voimaton alkoholistin ja alkoholismin suhteen. En ole aiheuttanut alkoholismia, en voi sitä hallita enkä parantaa. Ryhmässä puhuttiin myös alkoholismisairaudesta realistisesti. Ymmärsin, että kyse on riippuvuudesta, juomisen pakkomielteestä. Kun riippuvuus on syntynyt, ei ihminen enää pysty valitsemaan, juoko vai ei, vaan juominen on pakonomaista.
Alkoholismi ei ole pelkkää juomista, vaan se on vakava kokonaisvaltainen psyykkinen, fyysinen ja hengellinen sairaus. Eräs läheisiä erityisesti hämmentävä piirre on ongelman kieltäminen. Alkoholisti yrittää turvata kaikin keinoin mahdollisuuden juoda: alkoholihan on hänelle elintärkeä aine. Siksi hän valehtelee, syyttelee, kieltää juomisen määrän, kieltää avun tarpeen, väittää, ettei AA (tai joku muu hoito) sovi hänelle. Kun hän joutuu oikein tiukalle, hän voi hetkellisesti myöntää, että juo liikaa, on alkoholisti, tarvitsee apua, tai voi jonkin aikaa olla juomattakin. Näin hän saa läheisen perumaan uhkauksensa erota tai jättää hänet tai tehdä jotain muuta ratkaisevaa. Ja kun läheinen on tähän ansaan langennut, voi alkoholisti taas jatkaa entistä toimintaansa.
Omasta kokemuksestani sanoisin, että läheisen on mahdotonta toimia järkevästi sellaisissa olosuhteissa. Ainakin itse olin aivan sekaisin siinä karusellissa. Vasta kun pääsin ryhmään aloin ymmärtää, mitä meillä oikeastaan tapahtui, ja sitten vähitellen selvitellä, mitä minä voisin tehdä itseni ja lasteni hyväksi.
Tärkeintä on minusta, että löytää jonkin keinon alkaa purkaa asioita sisältään. Pitkään (26 v) juomarin rinnalla eläneenä, ja asian kätkeneenä, heräsin viimein 2-3 kk sitten etsimään apua. Pitkään olin kieltänyt asian itseltäni, ja vielä pidempään muilta.
Siinä ahdistuksessani löysin Päihdelinkin. Pari viikkoa sitten uskalsin ensimmäisen kerran kirjoittaa jonkun ketjuun, tällä viikolla avasin omankin. Olen viimein päässyt käsittelemään asiaa, joka on varjostanut elämääni kauan ilman, että edes olen sitä täysin tiedostanut. On uskomattoman vapauttavaa kertoa tunteistaan ja ongelmistaan ja saada vertaistukea. Monelle varmasti Al-Anon on hyvä paikka, ja voi keskustella silmästä silmään. Minä taas haluan ainakin vielä pysyä naamaltani tuntemattomana. Ehkä yksi syy, että en halua vatvoa näitä asioita koko ajan. Minunkin paikkakuntani on suht pieni, ja puolituttuja voisi olla tapaamisissa. Kenties tulisivat kadulla vastaan ja kysyisivät miten menee. Kun lähden ovesta ulos, en yleensä mieti näitä asioita, vaan elämässäni on paljon muutakin. Haluan käsitellä asiaa itsekkäästi silloin kun minulle sopii, enkä vaikkapa kesken kauniin kevätpäivän ulkoillessa alkaa miettimään näitä - jos kerran pystyn irtautumaan. Mietin näitä asioita liikaakin kotona, ja kotona tietokoneen ääressä tällä palstalla voi käydä itsekkäästi silloin, kun oma mielentila sitä vaatii. Esim. seinänaapuri (kerrostalossa) on tietenkin nähnyt usein mieheni juovuksissa; hän on seurallinen ja ehkäpä hyväntahtoinenkin nainen, mutta minua rasittaa vietävästi, kun hän alkaa utsimaan, miten paljon mieheni nyt juo ja tyrkyttää esim. lenkkiseuraa minulle. Olen yksinäinen susi, viihdyn siis oikeastikin paljon yksin, ja haluan nämä vaikeudetkin käsitellä omaan tahtiini ja omilla ehdoillani, enkä alkaa raportoimaan esim. naapurille kun häneen törmään.
Mutta minäkin, yksinäinen susi, olen tajunnut etten selviä aivan yksin, ja vertaistuki, jota saan täältä Plinkistä, on jo lyhyessä ajassa saanut minut hyvään toipumisen alkuun; ja myös kaikki se konkreettinen tieto auttaa, mitä täältä tulee - kun asioita pähkäilee ja tulee johonkin johtopäätökseen, sitten muiden tarinoita lukiessaan huomaakin, että asia ei ollutkaan uusi ja ainutlaatuinen: ei kaikkea tarvitse keksiä ja päätellä alusta asti itse, vaan voi oppia muiden kokemuksista. Olen myös huomannut jo lyhyellä ajalla, että tähän jää vähän niinkuin koukkuun, pitää käydä monta kertaa päivässä katsomassa millaisia ajatuksia täältä löytyy. Ja kyllä, se auttaa omassa prosessissa ja tervehtymisessä aivan ratkaisevan paljon. Mutta sitten välillä tulee päiviä, että tuntuu, että ajatukset pyörivät liikaa siinä samassa asiassa, ja pitää ottaa hetki etäisyyttä. Ja sitten taas palata… Siihen nämä sivut tuovat hyvän mahdollisuuden.
Suosittelen vertaistukea todella - kunpa kaikki tietäisivät, että sellaista on olemassa, paljolta kärsimykseltä jollei nyt aivan vältyttäisi, niin voitaisi pienentää huomattavasti. Mutta on myös hyvä, että on erilaisia muotoja, kun meitä ihmisiäkin on erilaisia, toiset sosiaalisempia, toiset enemmän oman tiensä kulkijoita.
Minun ei ollut tarkoitus “mainostaa” Al-Anonia, vaan kirjoitin tähän ketjuun, koska minulla ei ole omaa ketjua ja olen saanut apua Al-Anonista.
Tarkoitukseni oli painottaa alkoholismisairauden luonnetta, koska se on niin hämmentävä ja sekoitti ainakin minun mieleni niin, etten meinannut millään päästä selvemmille vesille. Olin valtavan ahdistunut, valoa ei tuntunut olevan missään. Miehen juominen hallitsi koko elämää.
Olen kokenut niin, että kun hyväksyin voimattomuuteni alkoholistin ja alkoholismin suhteen ja pystyin jättämään jatkuvan tarkkailemisen, alkoi vasta tulla helpotusta. Niin kauan kuin minunkin elämäni “pyöri pullon ympärillä”, oli kaikki toivotona. Vasta kun aloin miettiä omaa jaksamistani ja elämääni, pystyin tekemään järkeviä päätöksiä ja pysymään niissä. Ei se siltikään helppoa ollut, vuosia kului, mutta pikku hiljaa elämäni parani.
Al-Anonin lisäksi olen oppinut ymmärtämään alkoholismia AA:n avopalavereissa, joissa alkoholistit ovat itse kertoneet, miten he ovat juoneet ja miten raitistuneet. Myös tästä päihdelinkistä on ollut minulle valtavasti apua. Tarinat ovat palauttaneet minut monta kertaa oikeille raiteille, kun olen alkanut epäillä omaa järkeäni ja havaintokykyäni. Mahtavia oivalluksia täältä saa!
Minusta on tärkeintä, että läheiset saavat apua ja vertaistukea - jokainen löytää varmasti itselleen sopivan paikan. Voimia kaikille. Pidetään huolta itsestämme.
Hei Elämänilo!
En minä tuota mainoksena ajatellutkaan 
Olen ilman muuta samaa mieltä, että Al-Anon on hyvä paikka saada vertaistukea ja kannustan ihmisiä hakemaan apua! Olenhan juuri itsekin ollut viimeiset kuukaudet sellaisen ahdistuksen kourissa, etten ole juurikaan saanut tehtyä töitäni ja aamuisin klo 4 olen herännyt itkeskelemään, enkä enää ole saanut unta. Huolestuin että sairastun ihan fyysisesti kun en edes nukkunut ja olin koko ajan onneton. Siksi viimein tajusin, että pitää hakea apua. Enkä meinannut millään tajuta mistä sitä löytäisin. Mietinkin ensin Al-Anonia, mutta syistä joita kerroin, en itse sinne pystynyt menemään; tarvitsin vielä anonyymimmän keinon ja se löytyi täältä netistä.
Olen kuitenkin myös huomannut, nyt kun viimeisen kahden viikon aikana olen hieman raottanut tätä onnettomuuttani myös kolmelle tuntemalleni ihmiselle, että on hyvin vapauttavaa, kun kertookin todellisen syyn esim. sille, ettei saa jotain työtä tehtyä, eikä peittele kodin ongelmia, niin kuin tähän asti olen tehnyt. Olen alkanut vapautua tästä ahdistuksesta ja saanut jo vähän työkykyäkin takaisin. Juuri nyt olen tekemässä erästä rästityötä, joka olisi pitänyt olla valmis joulukuun lopussa, mutta olin aivan lamaantunut, enkä pystynyt sitä aloittamaan. Sanoin viime viikolla ko. asiakkaalle, että en ole kyennyt töihin, koska mieheni alkoholin käyttö on karannut käsistä, enkä jaksa. Ko. asiakas ymmärsi ja hänellä oli itsellään ollut 20 vuotta sitten sama tilanne, tosin vaimon kanssa. Jäi hyvä mieli toisin kuin ennen, kun olen vastaavassa tilanteessa vedonnut kiireeseen, unohtamiseen tms eli ottanut syyt itselleni ja peitellyt ongelmaa.
Eli summa summarum, asiasta PITÄÄ kertoa ja keskustella jonkun kanssa tavalla tai toisella, netissä, ystävien kanssa, Al-Anonissa, mikä on itselle omin keino - ei saa jäädä yksin. Liian moni meistä hautoo näitä asioita yksin vuosikausia, minä mukaan lukien. Ja kuten mun välillä ristiriitaisista viesteistä näkee, yhtä ylä- ja alamäkeä tämä setviminen meinaa olla Muiden kokemukset antavat vähän selkeyttä tähän hullun myllyyn.
Ihana nimimerkki sulla tuo Elämänilo! Pyritään siihen!