Hei hyvät ystävät,
Tutustukaapa Al-Anoniin. Se on olemassa ihan pelkästään alkoholistien läheisiä varten. Siellä opetellaan irrottautumaan alkoholistista rakkaudella. Toiset irrottautuvat eroamatta ja toiset taas saavat voimia eroamiseen. Minä erosin, mutta vaikeaa se oli. Nyt sekä x-äni että minun elämä sujuu paremmin. Hän on raittiina ja minä pystyn elämään ilman häntä.
Kannattaa olla ennakkoluuloton ja käydä muutaman kerran Al-Anonissa ennen kuin tuomitsee sen. Ryhmissä on rakastava ja ystävällinen ilmapiiri. Siellä on järkevää tekemistä ja siellä saa ystäviä. Ryhmistä saa tietoa Al-Anonin kotisivulta www.al-anon.fi . Ryhmissä saa myös olla kriittinen ja epäilevä. Ei tarvitse kertoa omaa nimeää, mutta jokin nimi voisi kuitenkin olla.
Jos uskallaudutte ryhmään, kertokaapa täällä ensivaikutelmistanne, ja vaikka ette menisikään, kertokaa ajatuksistanne tällaisesta vertaistuesta. Uskotteko, että vertaistuki voi auttaa?
M.
Eikö tämän skientologi-touhun mainostamista voisi jo rajoittaa.
Kuulehan Zeppo, mieti tarkkaa mitä kirjoitat .
Al-anon on toiminut suomessa yli 50 vuotta eikä millään tavalla liity skientologoaan.
Al anon on puhtaasti vertaistukiryhmä josta moni on saanut apua.
Ota selvää asioista ennenkuin sanot tuollasista.
Eli toimiiko al-anon kristilliseltä pohjalta? Silloin se on ihan hyvä asia. Ihmettelin vain kun “selviytymis”-tarinoissa oli kertomus jossa joku oli joogaamalla päässyt eroon alkoholismista. Ei kuulosta kovin kristilliseltä vaan pelkästään epäilyttävältä…
Hei,
Mitäs oletta mieltä, saisko tuosta al-anon ryhmistä apua…vähän epäilyttää. Mulla oli lapsuudessa alkoholisti isä ja äidillekin maistui… olen nyt aikuisena huomannut että lapsuudesta johtuvat traumat ovat nostaneet päätään.oli puhumattomuutta, salailua, väheksymistä, alistamista ja kaikkea siltä väliltä. Olen ihmetellyt miksi oloni on se mikä on kaiki on peräisin ilmeisesti lapsuudesta…onko jollain samanlaisia kokemuksia…mistä olette saaneet avun 
Hei vieras,
Kannattaa toki yrittää Al-Anonia. Käy siellä muitakin vastaavassa tilanteessa olevia. Eihän yrittämisestä mitään haittaakaan ole.
Terveisin M.
Al-anon on riippumaton järjestö,ei ota kantaa mihinkään uskonnon suuntaulsiin. Saat usko ihan mihin itse haluat , ainoa vaatimus Al-anon jäsenyyten on että jkou läheinen on aiheuttanut juomisellaan sinulle ongelmia tai hankaluuksia omassa elämässä.
Kannattaa käydä ryhmässä muutama kerta ja päättää itse sopikko se sinulle vai ei . Vain itse voi päättä mikä itselleen sopii.
toimiiko…
Ahaa, näin toimii siis…
Olen käynyt Al-anon ryhmässä kohta vuoden verran ja se on kyllä auttanut minua. Olen huomannut että en ole näiden ongelmien kanssa yksin, ja miten sekaisin minunkin elämäni on mennyt alkoholistin rinnalla. Toisien samanlaisissa tilanteissa elävien kanssa puhuminen on ollut minulle tärkeää, ei nämä asiat olekaan vain minun ongelmia vaan monien monien…
Lisäksi olen alkanut pikkuhijaa ymmärtämään omaa käytöstäni, ja kuinka tuhoisia ajattelumalleja minulla on ollut ja on edelleenkin…
Ryhmässä kannattaa muistaa että olemme sairastuneet vuosien kuluessa eikä sellaista sotkua pään sisällä saa järjestykseen hetkessä vaan kyseessä on pitkä prosessi.
Ja netissähän toimii myös El-anon sähköpostien välityksellä…
Kiinnostais, mutta en mä näin pienellä paikkakunnalla vois kuvitellakaan lähteväni tommoseen kokoukseen…
Hävettää liikaa tunnustaa, että oon joutunnu tällaseen tilanteeseen, että miehelle pullo on tärkeempää ku minä ja yhteinen vauva…
Oli jo ihan hemmetin iso askel mulle kirjautua tänne palstalle…
Myös minä asun tosi pienellä paikkakunnalla ja en voi kuvitellakaan meneväni moiseen ryhmään, ainakaan juuri nyt.
Minä olen kyllä vasta ihan äskettäin pystynyt myöntämään itselleni ongelmien vakavuuden, joten ehkä se ryhmään meneminen ei tunnu niin pahalta myöhemmin.
Tästäkin foorumista on jo tosi paljon apua… On se kumma miten hirveästi pitää hävetä toisen ongelmaa…
Onko teidän paikkakunnillanne Al-Anon-ryhmää? Näätte sen ryhmäluettelosta www.al-anon.fi
Vaikeaa minullekin oli ensimmäinen kerta - eli en uskaltanut mennä sinne kirkon kellariin, kun ajattelin, että kaikki tuntevat minut ja kaikki näkevät, missä kamalassa tilanteessa olen. Kiersin vain muutaman kerran kirkkoa. Nykyään tiedän, että kukaan ulkopuolinen ei tiedä eikä kysele, mihin olen menossa. Enää minun ei tarvitse pujahtaa ryhmään. Olen vapaa!
Jokainen menee Al-Anon-ryhmään samasta syystä - olemme alkoholistin läheisiä. On vaikea kuvata, miten huojentuneina tulokkaat lähtevät kotiin ryhmän päätyttyä. Jo parin viikon kuluttua he ovat kuin uusia ihmisiä.
Unissäkävelijä kirjoitti
Tästäkin foorumista on jo tosi paljon apua… On se kumma miten hirveästi pitää hävetä toisen ongelmaa…
Päihdelinkki on syntynyt tarpeeseen. Kiitos A-klinikkasäätiölle
M…
Tarkistin jo asian, paikkakunnallani on ryhmä. En vain oikeasti pysty menemään sinne vielä…
Todennäköisesti menen vielä, mutta juuri nyt en kyllä saa rohkaistua itseäni millään.
Nopsasti, mä tiedän että täälläkin on ryhmiä…
Mutta samalla mä tiedän monta alkoholisin läheistä ja heihin mä pelkään siellä törmääväni.
Tässä kylässä juorut kulkee nopeammin ku mikään flunssavirus… Enkä mä kestä mitään sääliviä katseita enkä selän takana supisemista.
Mä en toisaalta ole edes niitä ihmisiä, ketkä pystyy ja haluaa muiden edessä alkaa puhumaan.
Mä ymmärrän toisaalta, että parasta ois kai kylmästi pistää välit poikki.
Mutta mä en silloin ikinä pärjäis. En taloudellisesti, enkä ton lapsen kanssa muuteskaan. Enkä mä tahdo yksinhuoltajan leimaa.
Enkä mä tahdo viedä tytöltä isäänsä.
Vitun turhaanhan mä täällä netissä kaikille itken asioita, kun eihän ne siitä mikskään muutu. Ukko on taas baarissa ja mä tytön kanssa kotona.
Ei tästä pääse yli eikä ympäri.
Mä oon ollu ihan vitun tyhmä. Ois pitänny tajuta laittaa suhde poikki jo alussa, kun alko olla vaikeeta eikä yhden ylämäen aikana saada lasta.
Hei Aurora,
Al-Anonissa olemme monesti ihmetelleet omia pelkojamme tulla ryhmään ja tunnustaa siten, että olemme alkoholistin läheisiä, vaikka alkoholistin törmäilyt ovat ihan julkista kamaa. Juoruuvathan ihmiset juopoista, vaikka läheiset eivät ryhmissä kävisikään, ja säälivät perhettä. Minusta tässä asetelmassa on jotain kummallista. Siis jos osaa näytellä, ettei välitä koko asiasta, on jotenkin vahvoilla.
On hyvin epätodennäköistä, että tuttusi (kirjoitit: mä tiedän monta alkoholisin läheistä ja heihin mä pelkään siellä törmääväni) käyvät Al-Anonissa ja jos siellä heitä on, niin samasta syystä ovat kuin Sinä.
Al-Anonissa tapahtuu jotain ihmeellistä. Jonkun ajan kuluttua ei enää häpeä koko juomista. Sitä miettii vaan, onko nykyinen olotila itselle paras, vai voisiko sille tehdä jotain. Al-Anonissa ei säälitä ryhmätovereita eikä juoruta toisista. Tiedämme tarkasti, mitä juopon kanssa eläminen on ja kuinka herkkä läheinen on. Etsimme vain ratkaisua siihen, miten parantaisimme omaa elämäämme.
Al-Anonissa mietimme tarkkaan eroamistakin. Joidenkin perhe-elämä seestyy, kun saamme purkaa mieltämme ja kun saamme kuulla muiden kokemuksia. Etkä Sinä turhaan asioistasi täälläkään puhu. Puhumalla asiat selviävät mielessäsi ja osaat tehdä oikeita ratkaisuja. Saat kaiken lisäksi lukea muiden ajatuksia ja kokemuksia asiasta.
Mitä jos matkustaisit vähän pitemmälle katsomaan, millaista Al-Anon-ryhmässä oikein on. Huomaisit huojentuvasi ja saavasi uusia voimavaroja.
M.
Al anon sopii varmasti joillekin. Mutta on myös ihmisiä, jotka eivät pidä ryhmistä vaan haluavat keskustella ammatti-ihmisen kanssa kahden kesken. He saavat sitä tärkeää vertaistukea sitten esim. Päihdelinkin kautta.
Aurora, hei! Haepa sinäkin ensin apua ihan mielenterveystoimiston sairaanhoitajalta. Myös a-klinikoilta saa apua vaikka itse ei päihteitä käyttäisikään. Kun olet alkuun avun hakemisessa päässyt, on ehkä helpompaa mennä sen jälkeen johonkin ryhmään. Toivon, että kaikki päihteiden väärinkäyttäjien läheiset hakisivat apua itselleen. Elämä lähtee sujumaan paljon helpommin eikä kaikkia taakkoja tarvitse kantaa yksin. Apu on monesti vain yhden ajanvarauksen päässä.
Ajattelin kertoa omasta elämästäni.
Kuusi vuotta sitten elämäni oli yhtä kaaosta, poika 5v. ja tytär 16v ja mies vain joi. Elämäni oli aivan sekaisin.
Olin ottanut kodin kaikki työt tehtäväkseni, miehellä oli vapaus juoda.
Kun juomisputki loppui alkoi minun huutoni ja kiukutteluni.
Häpesin miestäni, kuinka naapurit näkivät hänen toilailunsa, eristäydyin kotiin. En kutsunut enää vieraita, koska siitä olisi taas saattanut alkaa uusi putki.
Al-Anonin oven avasin uupuneena. Sain hyvän vastaanoton, toisten puheenvuorot olivat kuin omasta elämästäni. En ollut enää yksin, myös muut olivat toimineet samalla tavalla: mm. etsineet piilotettuja pulloja, kaataneet viinaa viemäriin, huutaneet, uhanneet erolla, tutkineet lompakon ja kännykän puhelut.
Ostin Al-Anon kirjallisuutta, soittelin uusille ystävilleni ja kävin viikottain ryhmässä. Istumme pöydän ääressä, puheenvuoro on kiertävä. Omalla vuorollani purin vihaani, kaunaani, häpeääni ja vähitellen ymmärsin myös itse käyttäytyväni väärin.
Aloin nähdä perheeni pahoivoinnin. Ymmärsin, että alkoholismi on koko perheen sairaus, joka vaikuttaa jokaiseen jäseneen.
Kun minä muutuin, muuttui myös koko perheemme elämä.
En enää mennyt mukaan turhiin riitoihin ja aloin elää. Meillä on hyvä iskulause: “Elä ja anna Elää”.
Mieheni juominen lisääntyi, hän menetti korttinsa, tuli sairaalareissuja ym.
Muutama vuosi sitten hän meni AA:han ja yrittää nyt elää raittiina omalla tavallaan. Sortuu välillä juomaan n. 3kk välein.
Pääasia on kuitenkin, että meillä vallitsee rauhallinen ilmapiiri. Minä elän elämääni, en hänen. Olen muuttunut, tasapainoinen omaa elämääni elävä iloinen ihminen.
Hei!
Al-anonin ryhmissä käyneet. Kertokaahan lisää ensimmäisestä kerrastanne ryhmässä. Kuinka voititte pelkonne ja uskalsitte astua kynnyksen yli? Miltä ryhmässä käyminen tuntui? Kiinnitettiinkö uuteen tulokkaaseen hirmuisesti huomiota vai pystyittekö sulautumaan massaan?
Minkälainen tunnelma ryhmässä oli?
Ehkä joskus vielä itsekin uskaltaudun…
Hei!
“Olen Minni, alkoholistin puoliso”. Näillä sanoilla esiinnyn ryhmässä.
Epätoivoni oli se, etten saanut miestäni raitistumaan vaikka kuinka yritin. Hain apua A-klinikalta, vaikka itselläni ei ole alkoholiongelmaa. Sieltä ehdotettiin minulle Kalliolan Klinikoiden läheiskurssia.
Sinne sitten menin 5pv kurssille. Olin tuolloin jo jättänyt avioerohakemuksen. Kurssilla opimme alkoholismi-sairaudesta ja pidimme Al-Anon-palavereja. Kurssin jälkeen soitin AA:n auttavaan puhelimeen ja sain lähimmän ryhmän tiedot.
Löysin paikan ja avasin oven.
Sisällä kirkon takkahuoneessa istui vajaa 10 hengen ryhmä.
Kerroin, että tulen ensimmäistä kertaa. Minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi.
Yksi jäsen luki kirjasta tervetulotoivotuksen, ensimmäisen askeleen ja päivän tekstin.
“Myönsimme, että olemme voimattomia alkoholia vastaan”= 1. askel.
Puheenvuorot kiersivät, kukaan ei keskeyttänyt toista, eikä neuvonut. Samaistuin toisten kertomuksiin, minua itketti.
Omalla vuorollani purin tuskaani ja kerroin mitä kaikkea olin joutunut häpeämään ja kestämään ja nenäliina oli ahkerassa käytössä.
Pöydällä oli taulu, jossa lukee " Mitä kuulet täällä, mitä näet täällä, anna sen jäädä tänne, kun lähdet täältä". olin tullut paikkaan jossa saatoin puhua. Palaverin pituus on kaksi tuntia.
Minulle kerrottiin, että Al-Anonissa suositellaan ettei pitäisi tehdä hätiköityjä ratkaisuja tunnekuohussa. Olisi hyvä käydä jonkun aikaa ryhmässä, jos vaikka ajatukset selkiytyisivät.
Tuosta kerrasta on mennyt kuusi vuotta aikaa! Muistan elävästi sen hetken vieläkin. Aistin tyyneyden, ilon ja tasapainoisuuden toisista, halusin saada tuon tunnetilan itselleni. Sain puhelinnumeroita, ja minulle sanottiin, että saisin soittaa jos siltä tuntuu.
En eronnut, ostin kirjoja ja sitouduin ryhmään. Al-Anon pelasti elämäni. Kerron mielelläni lisää, kysy vain.
Hienoa minni!
ette eronneet? miten tänäpäivänä kuusi vuotta jälkeenpäin? mietitkö vielä eroa?