Päivä 120.
Päivät kulkee eikä ole tullut juomishaluja. Oikeastaan päinvastaisia oloja. Kuunnellut kirjoja meditaatioista, hengittelystä, kaikkeudesta, jumalista. Kokenut asioita joita on vaikea pukea sanoiksi. Jonkinlainen hengellinen herääminen on tapahtunut mietiskellessä. En voi sanoa että uskoontulo mutta jotain vastaavaa.
Sauna-jääkylmävesi dippailut saaneet jatkoa ja ne on todella hyväksi havaittu, niin keholle kuin mielelle. En osaa kuvailla riittävästi sitä tunnetta kun löylyistä laskeutuu veteen ja vaikka aivot huutaa kylmää pois täältä ja pian, mieli ja tahto laskeutuu kaulaa myöden, kädet pitää kiinni kaiteesta ja käsivarret kyljessä kiinni.
Hengittelet rauhassa. Aivan kuin kohta leijut siinä ja hengität muutaman minuutin ja takaisin saunaan. Voisi jopa verrata nousuhumalaan mutta vieläkin parempaa ja puhdasta, aitoa onnen tunnetta.
Olin juovana kova saunomaan. Tosin joskus taisin sammua ennen saunankiuastakin. Raittiina saunomiset ovat olleet harvempia ja kuin jotain puuttuisi saunomisessa.
Olen nyt ymmärtänyt että mun mieli ja keho tatvitsee ääripäät, kylmä ja kuuma. Raitis tai juova. Herkut tai herkkulakko. Vaikea toteuttaa jotain siltä väliltä. Mutta opettelen läsnäoloa ihan kaikessa. Vähenänyt sosiaalista mediaa. Mutta täällä käyn edelleen ja tärkeä paikka maadoittua jos alan leijua liikaa
Opetellut joka päivä miettimään asioita joista olen kiitollinen. Olen tuntenut onnellisuuden tunnetta (siis muulloinkin kuin dippailessa) olen ollut innostunut asioista tai tulevista asioista.
Antanut tunteiden virrata läpi kehon.
Jos alkoholilla on valta vaikuttaa mieliimme niin kuinka suuri valta onkaan omilla ajatuksillamme. Kun alkoholin kemiallinen valta on hiipunut jäljelle jää mieli jonka hermomyrkky on muovannut.
Jo pelkästään se että hengittelee ja keskittyy vain siihen hengitykseen on alku sisäiseen rauhaan.
Vartti päivässä, siihen pyrin. Välillä ei onnistu mutta tämä matka on ihan alussa vielä.