Moikka kaikille!
Siitä on aikaa kun viimeeksi olen lueskellut Lopettajia eli yli 10v sitten ja sain siitä silloin kovasti apua. Silloin lopettamista edelsi 10v juominen. Olen 49v nainen. Toki kännäämistä oli ihan teini-iästä lähtien. Opiskelija elämä hyvinkin kosteaa ja koulut pääosin jäi kesken tai riman yli juuri ja juuri.
Peruskoulussa olin kiusattu ja kotona isä joi ja sisarusteni kanssa jouduimme pelkäämään viikonloppuja ja myös viikollakin öitä ja valvomaan kaikkea pahoja ääniä ja huutoa.
Masennuksesta olen kärsinyt koko ikäni ja saanut siihen hoitoa, käynyt terapiassa yms ja sitä pahinta eli hoitanut itse juomalla pahaa oloa ja yksinäisyyttä.
Tavallaan se kierre ruokki itse itseään.
10 v on pitkä aika juoda ja olla juomatta. Kipuilin molemmissa mutta se juomattomuus ei tuhonnut minua. Alkuun elämä oli viimeinkin upeaa ja ihanaa. Rakastin herätä aamuihin ilman krapulaa.
En oikein itsekkään ymmärrä mitä tapahtui vuosi sitten kun päätin alkaa juoda. Ihan yhden vain koska osaan jo olla juomatta liikaa.
Tiedättekö mitä tapahtui. Uskon että tiedätte.
Join niin monta siideriä kuin oli mahdollista ilman että näytän humalaiselta. Ja tiskillä salaa parit nopeat kun hain siideriä. Kaikki siis ihan kaikki löyti vanhan uran missä mennä.
Puhuin raittiuden kuormittavuudesta eli tarkoitin sitä melkein jokapäiväistä taistelua juomisen himon kanssa. Olinko edes valmis lopettamaan kun en osaa olla haaveilemasta alkoholista.
Siitä monien käyttövuosien aikana muodostui itselle sydänystävä ainoa tuki ja turva kaikessa sosiaalisessa menossa ja ihan yksin kotona lämmittämässä kuin viltti peittona. Sitten se aine alkoi tuhota minua. Päädyin teholle useita kertoja lääkkeitten yliannostusten takia ja viiltelyn. Oli pakko lopettaa jos halusin olla elossa. Ja lopetin. Luin Lopettajia varmaan joka ilta ja sain vertaistukea. Kirjoittamaan en uskaltanut koska häpesin itseäni niin paljon.
Ja nyt olen tässä. Vuoteen on mahtunut joitakin ylilyöntejä alkoholin kanssa. Alkuvuonna esitin itselleni että osaan ottaa vain muutaman saunaoluen. No alkuun se onnistuikin. Kuitenkin pakonomaista oluen ostelua eri paikkoihin ettei lopu ja odotusta milloin saa avata. Sitten tuli jemmat ettei puoliso tiedä juoduista määristä. Varmasti monelle tuttua kauraa nämä jutut.
Nyt olen ollut 2 viikkoa ilman alkoholia. Ja todellakin haluan elää jatkossa elämän ilman alkoholia. 2vkoa sitten oli sellainen änkyrä känni ja yritys ottaa henki itseltä joka onneksi jäi tekemättä koska sammuin. Tästä pelästyneenä ei ole enää seuraavaa kertaa. Tai se voi olla viimeinen.
Olen taas ottanut yhteyttä hoitavaan lääkäriin masennuksen takia joten se väylä on auki. AA:ssa en ole käynyt. Sinne kynnys mulla on liian iso vaikkase on monia auttanut niin miksei muakin.
Koen nyt että on saatava puhua asioista mitkä aiheuttaa masennusta sillä se tila on juomisen halulle kasvualusta.
Olen alkoholistin tytär ja itsekin alkoholisti. Vanhempieni isät olivat alkoholisteja ja paljon suvussa muitakin. Rasitteet on ja pysyy.
Tämmöinen avaus tilanteeseeni.
Eilen ja tänään ollut hankalia päiviä. Olen yksin perheessäni tämän asian takia. Perheeni ei luota minuun ja se on ahdistava tieto. Talossa on alkoholia jotka eivät ole minun. Välillä se tieto on liikaa ja valvottaa. Välillä taas se ei haittaa ollenkaan. Tämmöistä mielialan vaihtelua joka on tosi raskasta myös itselle.
Kun vain osaisin olla välittämättä mitä toiset laittaa suuhunsa. Ja keskittyä siihen mitä en laita omaani.
Tervetuloa @Utu myös kirjoittelemaan palstalle!
Olet ehdottomasti ottanut senkin myötä askeleen kohti parempaa, koska tämä kirjoittaminen on myös meille monille erityisen hyvä työkalu.
Nyt vain päivä, taikka tunti kerrallaan eteenpäin niillä keinoilla, jotka tuntuu oikeilta, siitä se elämää alkaa varmasti taas pikkuhiljaa vakautumaan.
Ei AA ryhmä ole mikään välttämättömyys raitistumiseen, mutta tyhmäähän sitäkin korttia olisi olla katsomatta, jos se ei tunnu mitenkään mahdottomalta ajatukselta.
Itsekin olen tehnyt jo päätöksen osallistua johonkin etäryhmään lähinnä uteliaisuuden vuoksi, kunhan vain saisin senkin tässä aikaiseksi.
Mahtavaa @Utu kun kirjoitit. Osaltani tsemppaan ja ja olen hengessä mukana oman kamppailuni keskellä.
Tuo AA on minullakin ollut mielessä jo pitkään, mutta kynnys on korkea. Heittäytymistä ja itsensä alttiiksi asettamista sekin on. Olen myös pohtinut, mikä rooli uskolla ja erityisesti uskonnolla siellä on. Mutta kai sekin selviäisi, kun paikalle rohkenisi.
Kiitos. Päivä kerrallaan nyt ja välillä tunti kerrallaan. Terapiassa opin että mikä tahansa tunne on tunne joka tulee ja sitten se menee pois. On omissa käsissä valinnat.
Valitsen raittiuden nyt ja huomenna valitsen sen uudestaan.
Tuosta AA toiminnan uskonnollisuudeata en tiedä. Itse en usko mihinkään mitä eri uskonnot tarjoaa siksi on vaikea osallistua mihinkään mikä nojaa yhtään siihen ideologiaan.
Mutta olisi kiva kuulla AA käynneiltä onko se näin.
Raitista päivää sulle
Tervetuloa palstalle @Utu. Minäkin olin 8 vuotta juomatta enkä osaa sanoa olinko vain juomatta vai raitis, koska mullakin oli mielitekoja. Esim. “Jos vielä joisin, joisin nyt.” vaikeissa tilanteissa. Olen nyt juonut ratkeamisen jälkeen 1 vuoden ja 3 kuukautta ja juon enemmän kuin koskaan. Lopettaminenkaan ei ollut ajankohtaista, joten siirryin väliaikaisesti Vähentäjien puolelle. Minulla on masennus- ja ahdistusoireinen ptsd, jota itselääkitsen alkoholilla, vaikka tiedän sen olevan pidemmän päälle hölmöä. Se on silti ollut valitettavan tehokas apu siihen. Sekin on harmi. Olen selaillut netistä AA:n etäkokouksia, mutta en ole saanut aikaan vielä osallistumista, kun itselläkin tökkii AA:n hengellisyys. Lopullisena tavoitteena on silti luopua alkoholista uudelleen kokonaan. Sinulle toivon paljon tsemppiä lopettamiseen, kirjoittelu täällä voi auttaa hyvinkin paljon.
@Lintuanna kirjoituksesi tuntui tutulle mitä omassa elämässäkin on. Alkoholilla turruttamista vaikeina hetkinä. Siihen hetkeen se auttaakin mutta siihen se valitettavasti jää ja lopputulema on moninkertainen pahaolo niin henkinen kyin fyysinen.
Mulla kliksahtaa jo yhden alkoholi hörpyn jälkeen. Siitä ei ole paluuta ns normioloon jos sitä on tarjolla teen kaikkeni että sitä tulee päähän lisää. Nähty on.
Joten kaikkein parasta että se taistelu mitä teen on sitä ensimmäistä kulausta vastaan.
Jäädä paitsi jostain on miete ollut tänään.
Mistä jään paitsi jos en osallistu esim firman pikkujouluihin.
Jos olisin kärpäsenä katossa siellä niin mikä olisi se asia mistä jään paitsi.
Vaikea kuvitella mitään järkevää, silti on se ainainen tunne että jään kaikesta paitsi.
Tiedän tunteen. Se tunne voi sattua lujaakin. Mutta ehkä tuon mietteen “jään kaikesta paitsi”, voisi yrittää kääntää “mitä kaikkea voin saada tilalle”?
@reepu todella hyvä pointti! Kiitos tästä näkövinkkelistä.
Nyt on nautittu kuntosalin hilpeästä tunnelmasta ja endorfiini paukku maistuu todella hyvältä.
Tämänkin päivän sain olla raittiina.
Kippis Elämälle!!
Tänään hankalampi päivä. Ei varsinaisesti tee mieli juoda, on vain väsynyt (johtuu paljolti vähistä yöunista) olo ja että ei jaksa kertakaikkisesti yhtään mitään. Ja tätä elämää.
Koiran kanssa ulkoilua, pienestä sateesta huolimatta oli kaunis päivä.
Joku sanoisi lonkeron harmaa mutta en halua pilata maisemaa sillä mielikuvalla.
Miettinyt kuinka vahvasti alkoholi kuuluu perinteisiin,tapoihin, kulttuuriin, uskontoihin, perhe elämään, saunailtoihin, penkkareihin, nyyttäreihin, häihin, jouluun, juhannukseen, vappuun. Ihan vaan arkeen ja illan kylkeen.
Kun synnytään joku juo vuoksesi, kun kuolet joku juo takiasi. Ja sillä välillä itse juomistasi säätelet tai säännöstelet.
Ja supisuomalaiseen kulttuuriin viina kuuluu vahvasti aina pohjanmaan kautta karjala takaisin vaikka pullo kerrallaan.
Kuuntelin Katri Ylisen kirjan Aamu ilman darraa. Vahva suositus!
Ollaan armollisia itsellemme🩶
Tämä on klassinen esimerkki siitä, miksi Avominnessa sanotaan alkoholisti ja toipuva alkoholisti. Alkoholisti tulee olemaan hautaan saakka alkoholisti, ottaa hän alkoholia tai ei. Itse kävin Avominnet, vertaistukiryhmät ja kaupungin päihdepuolen läpi, aina kuitenkin sorruin, aina. Avominnen kokouksistakin olin usein varannut kotiin jotain “palkitsevaa”. Sitten kun pääsi kotiin, niin ei mennyt kauaa kun oltiin taas tillin tallin, mutta olinhan raitis, niin kyllä minä kännit voin vetäistä. 5 vuotta sitten otin Jumalan armon vastaan ja aloin käymään kirkossa ja rukoilemaan. Alkosta irti pääseminen tapahtui saman tien, ilman mitään tuskia ja alkoholin himoa. Tämä on minun tieni, tsemppiä kaikille muille, minkä tien sitten valitsettekin.
Hyvä, että kirjoitit. Tekee hyvää, kun koostaa omaa historiaansa, ehkä avaa aina lisää silmiäkin. Tunnistan oman tilanteeni monesta kohdasta. Paitsi tietoisesta itsetuhoisuudesta eli en ole yrittänyt tappaa itseäni kaikista elämässä olleista vaikeuksista huolimatta. Olisikohan tuo sinulta hätähuuto? Oletko ollut juttelemassa sosiaaliterapeutin kanssa? Itselläni on heistä hyviä kokemuksia. Lääkärin apu on varmasti myös tarpeen. Masennus on siitä hankala, että siihen pahaan oloon on helppo juoda ja sitten juominen taas lisää ahdistusta ja masennusta. Oletko koskaan kokeillut Antabusta? Sen avulla ja se tukena voi päästä eteenpäin. Se pitää vaan ottaa…Itselläni käytössä kunnes sitten “jotenkin vaan” unohdan sen joksikin aikaa ja sitten voikin juoda. Aina kannattaa hakea apua ja riippuvuustaipumuksen/rasitteen lisäksi taustalla on niitä käsittelemättömiä asioita.
Kiitos @Enkelivalo 3vuoden terapiassa käynnin jälkeen mulla on aika hyviä keinoja elää masennuksen kanssa sillä se varmasti on osa elämääni aina ja hyväksyn sen. Terapia on myös aika uuvuttavaa ja juuri nyt ei ole jaksamista lähteä uudestaan tarpomaan asioita läpi. Syksy ja pimeys on mulle hankalaa aikaa. Tiedostan nämä ja on vain mentävä etiäpäin sano mummo lumessa. Antabusta en ole kokeillut enkä koe että nyt tarvitsen sitä. Tällä hetkellä ei ole halua juoda, sanotaan tilani on stabiili sen suhteen mutta huominen voi tuoda mitä vain. Valmiina ollaan.
Olin tänäänkin kuntosalilla (tästähän tulee tapa!) Jääkaapissa on kylmää vissyä ja muistan juoda riittävästi sekä syödä säännöllisesti vaikkei olisi nälkä.
Toivon raittiiita päiviä sulle ja kaikille.
@Sebu hienoa että uskon voimalla olet saanut itsesi pidettyä raittiina. Se on tärkeintä että pysyy päätöksessä. Päätös on vain itseä varten ja se on elämälle kyllä kiitos!
Muistan kun ensimmäiset viikot olin raitis 10v juomisen jälkeen oli olo kuin olisin tullut uskoon. Elämä oli ihmeellistä. Tunsin ja koin asioita eikä ollut vain krapulaa ja usvaista ja odotusta millon pääsee avaamaan oluen. Se oli uuden oppimista. Aloin kuntoilla säännöllisesti. Painoa putosi paljon. Mutta mitään helppoa se ei ollut. Taistelua himoa vastaan.
Kun katselee kuvaa siltä ajalta (muutaman olen säästänyt) on vaikea tunnistaa itseään sieltä pöhötyksen alta mutta siellä olin. Ja nyt olen tässä kiitollisena että olen elossa.
Hyvät kanssa kulkijat, pysytään päätöksessä!
Muistan omani tarkalleen miten se meni ja usein palaan siihen hetkeen.
Olin noin 10-11 vuotta ja isäni haki minut koulusta. Isällä oli jemmoissa useita pulloja missä milloinkin. Ja istuin takapenkillä hänen takanaan. Jalkoihini kieri 2 täyttä oluttölkkiä. Tätä en muista miksi hetken mielijohteesta aloin avata varovasti reppuani ettei vetoketjun ääni kuulu ja kun puhe täytti auton hivutin 1 tölkin reppuun ja suljin vetoketjun hiljaa kiinni. Asuimme maalla pienellä paikkakunnalla joten matkaa oli ja aikaa. Olin koulukiusattu ja halusin kuolla jo tuossa iässä. Välit vanhempiini oli etäiset. En ole koskaan voinut heille avautua ongelmistani en missään muodossa. Olin totaalisen yksin ja kenties etsin apua siitä oluesta.
Myöhemmin näin ikkunastani kun isäni etsi autosta kadonnutta olutta. Etsi pitkään.
Piilotin oluen vaatekaappiin. En juonut sitä heti vaan kun tiesin että siihen oli hyvä tilaisuus menen metsään sen kanssa ja juon sen.
Avatessa tölkkiä olut kuohui lämpimänä käsille. Se haisi pahalta ja maistui pahemmalle. Kulaus kulaukselta kuitenkin aina vaan paremmalta ihan kuin äidin tekemä kotikalja. Kiirehdin kotiin pesemään hampaita ja tyhjän tölkin heitin ladon alle. Olin tuossa jo kuva alkoholisti isästäni ja tein niinkuin olin nähnyt.
Tunne siitä avuntuomasta lämmöstä kun ei ole ketään muita on läsnä vielä tänäkin päivänä.
Ja mistä tänäpäivänä ja tässä hetkessä koetan pitää loitolla että alkoholi ei anna turvaa se ei suojaa miltään vaan tuhoaa sinut lopulta.
Vaikka lapsuuden ja nuoruuden ajan vihasin isääni ja sen kaiken mitä hänen juominen sai aikaan minulle ja sisaruksilleni ja äidille, ihannoin alkoholia ja että saan humaltua.
Isäni elää ja juo vielä milloin siihen kykenee. Tänä päivänä en tunne oikein mitään häntä kohtaan, ehkä surua että minulla ei ole koskaan ollut isää kehen turvautua.
Kun noin vuosi sitten ajoin alkon pihaan ja tuijotin ovea pitkään. Annoin periksi. Menin kauppaan ja ostin olutta ja viskipullon. Olin 10v ajan taistellut juomishimoa vastaan ja tuona lonkeron harmaana päivänä annoin periksi. Ostin juomat ja piilotin ne autotalliin.
Minut valtasi helpotus. Nyt minulla oli salaisuus mikä oli lapsenakin.
3viikkoa päätöksen tekemisestä💪
Ja edelleen vahva tunne siitä että tämä on loppuelämäni päätös eikä vain välistoppi. Puhuin työkaverillenikin että olen päättänyt luopua juomisesta kokonaan. Ei se hänelle mikään uutispommi ollut kun muutenkin tykkään liikkua paljon. Herätti hänessä itsessäänkin pienen kipinän vähentää alkon käyttöä.
Jotenkin oli luontevaa puhua ihmiselle jolle en ole omasta juomisesta koskaan puhunut että alkoholi ei vaan sovi mulle ja piste.
Hyvää alkavaa raitista viikkoa kaikille!
Huomenta. Minä raitistuin AA.n tuella, luin kirjoja siitä asiasta ensin aika paljon. Ja minuun kolahti se että AA:ssa ei määritellä mikä itsekenenkin Jumala on, se on vain.
Ryhmissä missä minä käyn niin suurin osa porukasta on uskonnottomia, eivät puhu Jumalasta mitään, uskovat ryhmähenkeen, mikä on ihan hyvä, koska ryhmässä ollaan tavoittelemassa raittiutta päivä kerrallaan.
Minusta oli ihanaa kun sai VAPAUDEN elää ilman viinaa. ja ei tarvinnut enää kenellekään luvata etten enää juo.
Ohjelmassa kirjoitetaan Jumalasta, kyllä, mutta jokainen voi valita mitä kuuntelee, mitä tekee, miten käsittää jonkin asian, suvaitsevaisuus on ainakin näissä ryhmissä se aa ja oo. Eli minut hyväksytään porukkaan vaikka puhun uskosta Korkeimpaan, Jumlaan sellaisena kuin sen käsitän. Ja toinen ihminen joka ei usko mihinkään “jumaliin ja kamaliin”, on yhtä arvokas ja saa puhua omasta näkökannasta. Siis jokainen saa olla oma itsensä, mikä minusta on tosi hienoa. Minä saan olla sellainen kuin olen.
Vaikka itse en usko jumaliin niin usko on jollekin toiselle se oma totuus. Välillä jopa ajattelen et kumpa osaisin uskoa johonkin korkeampaan niin tällä kaikella olisi jokin merkitys mutta en vain osaa/pysty näin ajattelemaan. Merkityksen on nähtävä jostain muusta. Usko omaan itseensä ja tulevaisuuden valoisuuteen. Että näkee tulevaisuutta on jo valoisuutta. Kuinka monesti en ole nähnyt kuin tunnin päähän ja se on raskasta tarpoa päivästä toiseen.
Usko siihen että tunteet/olot tulee ja ne menee ja sillä välillä käväisee minussa ja ehkä tärkein päästää niistä irti on jo lähellä sitä että tuntee vapauden tarpeesta turruttaa tunteet alkoholilla.
Kaikki on omasta itsestä kiinni. Ihan kaikki. Mutta ei kukaan ole yksin.
