Kirjailijalle kävi kömmähdys. Retkahdin ja taas olen aloittamassa nousuani alusta
Retkahtelu on aika helvetin uuvuttavaa! Mutta sillä tuntuu olevan eräänlainen tarinan kaari. Olen retkahdellut 2-3 kuukauden välein eikä juominen ole pysynyt tosiaankaan missään pikkutissuttelussa. Tuloksena se, että kaljoittelen parista päivästä muutamaan, tulen tietenkin aika hemmetin kipeäksi ja lopetan. Aloitan “uuden elämän” ja se lähteekin siitä taas suttaantumaan. Olen jumittunut ajatukseen, että tietyin väliajoin tulee “tiukka paikka”. Jumittamiseni tuntuu olevan oikeastaan sitä, että näillä ajatuksilla jo tavallaan käsikirjoitan tarinan seuraavan vaiheen edeltäkäsin. Minun siis “kuuluukin” retkahtaa, koska “niin se menee”.
Tätä on riippuvuus. Homma olisikin yksinkertaista, jos sen voisi ratkaista vain lopettamalla juomisen. Se, joka ei ole juonut itseään riippuvaiseksi, pystyy siihen. Meikäläisellä homma etenee vähän toisella tavalla: en pysty lopettamaan, koska en hallitse juomista tai juomattomuuttani millään tavalla. En voi kuin luovuttaa.
Syitähän retkahtamisille voisi löytyä vaikka millä mitalla. Mutta jotenkin tuntuu, ettei niiden tonkiminen auta tämän varsinaisen kierteen katkaisemisessa. Omaa sielunrauhaa täytyy hoitaa omin keinoinsa, mutta juomisesta irti pääsemiseksi täytyy varmaan tehdä muutakin. Olen menossa A-klinikalle, ehkä sieltä voisi aloittaa noiden konstien etsimisen.
Muuten on tätä vaihetta edeltäneet elämänvaiheet osoittaneet hyvin menemisenkin merkkejä. Ongelma on vain juominen ja sen kanssa jatkuva tuskailu, josta en ole millään osannut löytää tietäni ulos. Omat keinot eivät oikein tunnu riittävän
Eihän siinä mitään uutta ja ihmeelistä ole, että alkoholisti retkahtaa. Pääasia on nousta aina jalolleen. Tuollainen kolmen kuukauden välein retkahtaminen saattaa viitata siihen, ettet ole vielä oppinut käsittelmään kasutuvia turhautumisen tunteita. Ikäänkuin paine kasvaa, kunnes joutuu nollaamaan viinalla. Tätä näkee tuolla AA-ryhmissä paljon. Joku joutuu kärsimään tästä retkahtelusta vuosikaudetkin, ennekuin se oikea ajatus naksahtaa kohdalleen - jollain ei naksahda koskaan.
Itseäni on auttanut alkoholismin ajattelu myös tunne-elämän sairautena. Se kasvava paine johtuu tunteista, joita ei oikein osaa käsitellä. Milloinpa sen taidon olisi oppinut, kun teini-iästä asti ongelman on ratkaissut juomalla. Tässä asiassa minulle ollut AA-ryhmästä paljon apua. Olen ikäänkuin puhunut pois kasvavan paineen omassa ryhmässäni. Vähin erin olen myös oppinut tunnistamaan ja käsittelemään noita tunteita.
Sitä “poispuhumista” taidan itsekin olla tarvitsemassa. Juuri tuossa mainitsemassani syklissä tarina etenee siten, että joitain päiviä tai viikkoja ennen retkahtamista ajatukset ja tunteet jo ikään kuin lankeavat. Alkaa jonkinlainen petailu, tien valmistaminen kohti kapakkaa. Paine kasvaa myös sen myötä, mitä pidempään on kulunut aikaa edellisestä retkahduksesta: parin-kolmen kuukauden aikana edelliseen möhlimiseen on jo syntynyt ajallinen etäisyys eikä se tapauksena tavallaan merkitse “mitään”. Elämä ja oleminen tasaantuvat loppujen lopuksi melko nopeasti, omalla kohdallani muutamassa viikossa.
Jokin ei silti vain ole tässä nykytilanteessani vielä loksahtanut paikoilleen. Se ajatuksen naksahdus, josta puhut, mutta jonka en usko millään tavalla tapahtuvan kuin itsestään. Se vaatii toimintaa, uskoakseni juuri poispuhumista…
Itsetutkiskelua päivittäin ja oman käyttäytymisen analysointia. Minulla oli noita muutaman kuukauden taukoja ja lopettamisia myös monta. Ennen onnistumistani (toistaiseksi) muutin taktiikkaa siten, että aloin ajatella suhdettani elämään ja alkoholiin. No retkahdin vielä kerran, mutta se johtui vain “työn tekemisen” unohtumisesta. En vapautunut alkoholista sillä, etten ajatellut sitä, vaan koska tein melko juurevaa pohdintaa joka päivä.
Jotkut pitävät sitä rankkana, mutta minulle se on ollut vain valaisevaa. Ja tietysti aina auttaa, jos on toinen juomatta oleva alkoholisti keskustelukumppanina, mieluiten useampia.
Tuost retkahdussyklistä ja sen tunnistamisesta jo reilusti etukäteen on varsin mainio itsehoitokirjakin olemassa. Muistaakseni toinen kirjoittajista oli joku Miller. Kirjassa oli tunnistettu nelisenkymmentä retkahdukseen johtavaa käytttäytymistä. Niistä jokaisen kehoitettiin valitsemaan viisi itselleen tyypillisisntä ja laatimaan ohjeen mukaan suunnitelma tuon tekijän eliminoimiseksi, kun se sattuu kohdalle. Toimintatapa on vahvasti kokemuspohjainen ja toimii. Kirjasta on puhuttu joskus tälläkin palstalla.
Minäkin olen raittiina ja aloitin vasta loman! Se onkin ensimmäinen kesälomani kahteen vuoteen. Paljon on ehtinyt tapahtua, paljon on pois levättävää.
Kompastuin ja kaaduin. Olen taas noussut pystyyn ja aion jatkaa matkaani. Olin viime viikolla kovin väsynyt ja turhautunut itseeni. Olen pahoillani. Olen lopen kyllästynyt retkahteluihini. Siihen, että elämä kyllä sujuu ja kaikki on hyvin. Kunnes juon! Juodessani saan kaiken, enkä vähiten päätäni, sekaisin saman tien. Ratkaisevaa on se ensimmäinen ryyppy taikka tuoppi, oli klisee eli ei. Sen kohdalla valinta ratkaisee, yksin sen. Sorruttuani reitti on aika… no ei ainakaan selvä. Jättämällä sen ensimmäiseni ottamatta saatan ehkä joutua kärvistelemään juomishimoissani. Ehkä varttitunnin, ehkä muutaman päivän. Mutta se kärvistely ei tapa. Ja sen saa purettua muuhunkin.
Valheellisuutta en jaksa. Sen kanssa on mahdotonta elää täysipainoista elämää. Ei voi olla kahta elämää. Yhtä, jota elää ja toista, jota piilottelee. Avoimuus ja rehellisyys ovat ehkä sittenkin ne ainoat rakentavat tavat, jolla oman elämän kokonaisuutta voi lähestyä. Olen vahva, mutta olen myös helvetin heikko. Hanskaan monet asiat, mutta juomista en voi hallita. Se on minulle miestä väkevämpi, ylivoimainen vastus, sisäinen perkeleeni.
Tänään minulle riittää se, että pidän tuon perkeleeni loitolla. Elän tämän päiväni sellaisena kuin se on. En sellaisena, jollainen se olisi humalassa. Haluan löytää ilon, oman tieni. Haluan itseni takaisin!
Varmasti löydät sen. Joskus se vain näyttää vaativan useamman “ensimmäisen lasillisen”. Vanhan opin mukaanhan se ei ole synti että retkahtaa, mutta se on, jos ei hae apua tai auta itseään. Päivä kerrallaan homma hoituu ja joskus itselläni on parempi jakaa päivä vielä pienempiin osiin.
Mutta mikäs siinä, tiedät mistä on kyse ja toivotan positiivista matkaa ilon ja oman tiesi löytämiseen!
Kiitos! Ajattelen niin, että juominen on surkeaa, mutta ongelman kanssa elämisen ei tarvitse sitä olla. Jos ja kun rehellisiä ollaan, on raittius tarjonnut minulle aina paljon oivalluksia ja kasvunpaikkoja, tehnyt elämästäni rikasta. En osaa kaivata juomisen tilalle mitään erityistä uutta: eiköhän sen tilalle tule muuta joka tapauksessa. Pilkon päiväni osiin ja tarvittaessa vaikka tuntini
Alkoholi on kyllä sellaisen “elämyksen” tuottaja, että minulla tuntui ylivoimaiselta ajatella elämää ilman sitä. Tylsäähän se ainakin tulisi olemaan. Vähitellen normaalien pientenkin asioiden merkitys alkaa kasvaa ja alkoholimuistot onneksi jäädä unholaan. Tuntuu kuin aistitkin olisivat herkistyneet. Elämä on sitä hienoa tavallista arkea taas.
Aika ja ensimmäisen juomatta jättäminen ovat juopotteluhimolle tuhoisa yhdistelmä, ja olen itse sen lisäksi funtsinut elämää ja suhtautumistani siihen muutaman minuutin päivittäin. Välillä on ollut vaikeatakin, mutta silloin olen vain antanut ajan kulua, syönyt hyvin ja levännyt. Kaikki muut mieliteothan ovat sallittuja päihteitä lukuunottamatta
Niin ovat! Olen kaiken lisäksi vieläpä hyvinkin addiktoitunut tupakoitsija, mutta juuri tällä hetkellä en oikein pysty edes miettimään sen lopettamista vaikka toisaalta juuri sen kohdalla olen tässä tullut sitä pohtineeksi, miten kemikalisoitunut olenkin. Hyvin syöminen on kyllä mainio juomishimon tappaja. Sama juttu, kun juo oikein ison lasillisen kylmää vissyä. Taistelustrategiaani kuuluu myös siitä huolehtiminen, etten ala valvoa liian myöhään, vaikka lomalla olenkin. Lomalla oleminenkin tuntuu juuri nyt hyvältä. Voin keskittää huomion itseeni ja tähän “juttuuni”. Työtahdin ollessa kiivaimmillaan lähtee niin ikään helposti lapasesta ja voi alkaa juotattaa. Joten tässä mielessä olosuhteet ovat kunnossa.
Älä “rääkkää” itseäsi liikaa kerralla. Itse muinoin yritin yhtä aikaa raitistua, laihtua, olla supermutsi ja himourheilija, se episodi päättyi viikon ryyppyputkeen. Ole aluksi vain juomatta, keskity siihen. Sitten kun raittius tuntuu hyvälle, paremmalta ku viinan kanssa sekoilu, voinet harkita röökauksen lopettamista. Asia kerrallaan, olen oppinut.
Aivan samaa mieltä olen minäkin. Alkoholiin keskittyisin ja kaikkien muiden paheiden aika tulee myöhemmin jos on tullakseen. Rentoa fiilistä on aika vaikea saavuttaa, jos kaiken lopettaa kerralla. Alkoholihan se kuitenkin meillä on ykkösmyrkky. Loistava aika muuten lopettaa juominen tuo kesäloma
Vielä tuli sellainen hoitopaikassa opittu (en tiedä alkuperää, olisiko AA) juttu kuin HALT (= hungry, angry, lonely, tired). Noiden välttäminen vähentää retkahtamisen vaaraa melkoisesti. Lepo vähentää viimeistä ja tupakoinnin jatkaminen toistaiseksi ainakin toista. Hyvää lomaa!
Kiitoksia vinkeistä, tsempistä ja yleensä myötäelämisestä!
Tuntuu tosiaan hyvältä olla lomalla, poissa kaikesta metelistä ja vaateista, joita ilman tulen nyt paremmin toimeen myös tämän alkoholikysymyksen kanssa. Sanotaanko näin, että myös tietyt houkutukset pysyvät paremmin loitolla, kun pidän ne kotioven toisella puolella. Vaimoke on päivät töissä, joten yksinkin saan olla: on itse asiassa aika mielenkiintoista ottaa vastaan erilaisia tunteita, jotka tässä päivien hiljaisuudessa tulevat vastaan. Ajatukset ja tunteet ovat yhä melko jäsentymätöntä mössöä. Tällä ilmaisulla voisin samalla kuvailla sitä, mitä koen juomisen pitkällä aikavälillä aiheuttavan, vaikkei se päivittäistä tai edes viikottaistakaan olisi ollut: jatkuva stressi “ykkösmyrkyn” ympärillä johtaa kaiken huomion kiinnittymiseen vain itseensä; tällöin yhteys omaan sisäisyyteen jää huonolle hoidolle - ja häiriintyy.
Tämä on tällainen vaihe. Olen yhä alkoholin typerryttämä, ongelmani stressaama, monin tavoin keinoton. En tiedä, miten selviän tulevista vaikeuksista. Ehkei niihin olekaan olemassa muuta yleispätevää konstia kuin yksinkertaisesti pysytellä “kuivilla”. Loput konstailut jäänevät spontaanin luovuuden varaan. Erilaisiin tilanteisiin täytyy jotenkin varautua. Käydä ne mielessään läpi jonkinlaisena mielikuvaharjoituksena ja sitten vain edetä pää kylmänä. En ole tällä hetkellä kovin kiinnostunut ajasta, jonka olen tähän mennessä ollut selvinpäin. Tuntuu kuin ongelman kanssa selviäminen pitäisi aloittaa joka aamu nollasta. Aikaa ei ole vielä kulunut tarpeeksi.
Juuri tällä hetkellä en voi auttaa itseäni muuten kuin välttelemällä karikoita ja seilaamalla vain ja ainoastaan turvallisimmilla vesillä. Olen heikko.
Joku muu voi varmaankin tarkentaa, mutta AA:lla on sellainen ohuehko kirja (keltainen kansi), jossa on muistaakseni 20-30 juttua raitistumisen alkuajan kompastuskivistä, kuten “vihaisuudesta” (tai kuivasta humalasta), jonka vallitessa viina yleensä mainiosti maistuisi. Yleensäkin siinä on pirun hyvin käyty läpi keinoja estää juominen ja kasvaa muutenkin alkoholipersoonasta ulos. Yksittäinen luku kirjassa on lyhyt, eikä tuossa kirjassa puhuta uskonasioista mitään. Käytin sitä alussa ja siitä oli minulle paljon apua.
En löydä omaa kirjaani juuri nyt, mutta esim. S&S tai joku muu voisi varmaan tarkentaa kirjan nimen ja mistä sen voi tilata. Nehän eivät maksa juuri mitään ja kaikki apu on alussa tarpeen.
Tuli vielä mieleen, että osa haluaa toipumisensa aikana tehdä paljon asioita, jotta viina pysyy poissa mielestä. Itse lähinnä lepäilin ja funtsin elämääni, mitä en juovana aikana tehnyt. Tapansa kullakin.
