Viimeinen todellinen lomapäivä tältä vuodelta kääntyy loppuaan kohti ja tuntuu aika haikealta. Viimeinen todellinen siinä mielessä, että huomenna illalla pitää jo kaivaa taas esille silityslautaa ja -rautaa ja muita vermeitä, eikä enää parane itkeä vaikka miltä tuntuisi, ettei se näkyisi maanantaina naamasta.
Onnistunut loma kokonaisuudessaan (vaikka ei yhtäjaksoisena voinut viettääkään); paljon mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia ja kohtaamisia; aikaa tavata vanhoja ystäviä; käydä sukuloimassa ja liikkua niin maalla, merellä kuin ilmassa.
Se, mikä nyt itkettää on sen hyväksyminen, että pohjimmiltaan tämäkin kesä meni taas yksin ja edessä on yhtä yksinäinen syksy kuin edelliset.
Sen verran tällä viikolla jo eteni asiat, vaikka Suomi on lähes täysin kiinni heinäkuussa, että parhaassa tapauksessa saan syksylle pienen sivuduunin. Jotain erilaista kuin mitä teen päätyökseni (enkä samanlaista saisi tehdäkään, työsopimukseni kieltää sen) ja samaan aikaan kuitenkin sellaista, mitä voin tehdä kotoa käsin. Wish me luck! Jokainen sentti on tervetullut mutta ennen kaikkea kaikki uusi tekeminen on tervetullutta, etenkin kun se tuo vaihtelua sille mitä päivätyö on.
Tänään aion kuitenkin ihan suoraan sanottuna siirtyä istumaan tuonne parvekkeelle pimenevään iltaan ja itkeä tätä yksinäisyyttäni. Koirat on nyt lenkitetty eivätkä enää tälle illalle kaipaa huomiota saati virikkeitä, ja aamulla voin suojautua lippiksellä ja aurinkolaseilla ennen kuin taas painelen niiden kanssa tuonne pusikkoihin syömään mustikoita ja villivadelmia niin ettei kenenkään tarvitse nähdä itkettyneitä silmiäni.
Tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa - kai se ennen pitkää jostain löytyy, pakkohan sen on.
Ja kiitollisuuslistalle tuli joka tapauksessa tämänkin kesän aikana paljon merkintöjä, se on pääasia.
Myöhäinen vielä. Onko sinulla mitään mahdollisuutta tehdä pientäkään reissua johonkin? Ihan vaan vaikka pariksi päiväksi? Saadaksesi siirrettyä itsesi tilanteesta ulos.
Ei tämän kesän lomabudjetilla enää, ei. Viikko sitten palasin siltä varsinaiselta, kauan ja hartaasti odotetulta reissultani; alkukesän ensimmäisellä lomapätkällä käväisin vain kaupunkilomalla ja muuten reissaaminen on jäänytkin Suomen rajojen sisälle (ja Tallinnaan mutta sehän on melkein sama asia).
Mutta minulle ei nyt oikein avaudu, että miten ja mihin tarkoitit reissun auttavan Kiitos ehdotuksesta, kuitenkin.
Minua se auttoi siirtämään itseni akuuttisesta tilanneympäristöstä pois. Tietoista maantieteellistä pakoa. Tosin tilanteeni oli tuolloin huomattavasti pahempi. Kyllähän nykyäänkin seinät tuntuvat joskus kaatuvan päälle, mutta eri syistä. Täytyy tosin rehellisyyden nimissä lisätä, ettei matkailu minua millään lailla raitistanut enkä mitään suurempia reissuja tehnytkään. Positiivista oli, että vieraassa ympäristössä on oltava muutenkin skarpimpana eikä uskalla vetää ainakaan heti mitään sikalärvejä.
Pienimuotoinen karkuunlähtö voi kyllä auttaa tiukassa tilanteessa. Jos vaikka hyppäisi junaan ilman päämäärää ja ajelisi 2 tuntia johonkin, katsastaisi paikan ja ajelisi takaisin.
Ei Suomessa. Suomessa kaksi tuntia junalla maksaisi enemmän kuin halpalento johonkin Euroopan pääkaupunkiin ja se juna olisi todennäköisesti niin pahasti myöhässä, että paluujunaan ei olisi mitään mahdollisuutta ehtiä :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:
Huomenna on edessä paluu arkeen, siellä on jo buukattuna tapaamisia ym, ei ole enää mitään mahdollisuutta jatkaa lomaa. Joskus syksyllä voi sitten ottaa ylityötunteja vapaina, eikä niitä rahana meillä saisikaan.
Ja koirallinen ihminenhän ei voi tehdä spontaaneja irtiottoja muutenkaan.
Sen verran hiljainen työpäivä, että ehtii surffailla netissä. Kävin lueskelemassa Kiloklubia ja sieltä eksyin jonkun kirjoittajan omaan blogiin ja löysin kirjoituksen, joka osui ja upposi: kaljamahalady.blogspot.fi/2013/0 … ta_22.html
En ole perehtynyt mindfulnessiin mutta huomasin, että osa sen ajatuksista on minulle tuttua, olen itse käyttänyt vain mielikuvina lentäviä lintuja: “Halujen ja niihin liittyvien tunteiden voi sen sijaan antaa olla, tulla ja mennä mitenkään niitä torjumatta, mutta silti pysyä päätöksessään ettei aio käyttäytyä nyt niiden ehdottomalla tavalla.”
Myös blogin edellisessä kirjoituksessa on asiaa. Onko joku lukenut tuon Mindfulness-kirjan? Kannattaisiko hankkia?
nyt voi taas pyyhkiä yhden asian yli To Do -listalta. Sain kuin sainkin vietyä itseni eilisiltana ulos “pitkän kaavan mukaan”, ensin parit ystävättären kanssa ja sitten, kun hän ei lähtenyt mukaan, yksin jatkoille paikkaan, jossa on jo pitkään pitänyt käydä. Ja niin turhaan. Bändi oli ihan ok, samoin musiikki, mutta jengin keski-ikä oli arviolta 30. Koko illan aikana näin kaksi arviolta ikäistäni ihmistä, naisia tietty. Olihan se kiva tanssia ja jutella random-tyyppien kanssa, ja hyvä että tuli hoidettua keikka pois hiertämästä, mutta edelleenkään en tiedä, missä voi tavata ikäisiäni miehiä. Terassilla ollessa yksi kyllä vilkutti kovasti silmää ja kiersi kuin kissa kuumaa puuroa - silloin vaimonsa/tyttöystävänsä ei huomannut
Alkuillan ystävättäreni säästää ostaakseen muutaman vuoden kuluttua, kun hän jää eläkkeelle, talon jostain Välimeren maasta. Hänellä on selkeä tavoite, hän tietää mitä haluaa. Miksi minä en? Hän on hyväksynyt sen, että on yksin ja suunnittelee tulevaisuutensa sen mukaisesti. Miksi minun piti monen vuoden jälkeen alkaa taas haaveilla jostain muusta?
Ja seuraava kunnon lomakin on vasta ensi kesänä, ettei voi edes haaveilla seuraavasta matkasta. Loppusyksystä voin ottaa pidennetyn viikonloppuvapaan, mutta eipä siinä ajassa ehdi oikein muuta tehdä kuin kaupunkiloman jonnekin päin Eurooppaa.
Mitähän sitä tekisi tälle elämälleen/tällä elämällään
Kiitos kirjavinkistä, Vinetto. Näin sen jo heti kohta postaamisesi jälkeen, mutta en silloin jäänyt kirjoittelemaan palstalle ja sitten se unohtui. Olen joskus aikoinaan ostanut tuon kirjan englanninkielisenä, joten jostain päin hyllyäni sen pitäisi löytäkin. Pitää varmaan kaivaa esille.
En tällä hetkellä kovin paljon kirjoittele tänne, lukemassa käyn välillä, mutta arki-iltaisin kun en juo niin ei huvita myöskään käyttää aikaa alkoholin ajattelemiseen, ja viikonloppuna en halua kirjoittaa, jos olen korkannut. Yritän ylipäänsä vähentää netissä käyttämääni vapaa-aikaa. Se on eri asia, jos joudun muutenkin istumaan koneella, kuten nyt tai iltaisin opiskelujutuissa.
Aika mielenkiintoisia asioita tapahtuu. Aikaisemmin jo kerroin (jonkun toisen ketjussa), kuinka out-of-the-blue vanha ystävä otti yhteyttä ja tapasimme ja keskustelimme hyvin hengellisistä asioista, samoista kysymyksistä joita täällä puitiin (vainoharhaisena mietin tietysti jo, että onko hän tunnistanut minut, mutta todennäköisyys on äärimmäisen pieni). Ja nyt sähköpostiini tupsahti viesti ihmiseltä, jota en itse edes tunne mutta joka tuntee/tietää minut ja haluaisi minut mukaan tiettyyn toimintaan. En kerro tarkemmin mistä on kysymys, mutta kuvaan sen niin että “hengelliseen vapaaehtoistoimintaan”. Joka vieläpä sopisi täydellisesti aikatauluuni, koska se ei vaatisi liikaa eikä ajoittuisi arki-iltoihin.
Jonkin sortin ahaa-elämys tuli ihan out of the blue tässä lueskellessani. Lukemaani tekstiin sisältyi ajatus “hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita”, vaikka sitä ei siinä ihan noin suoraan ilmaistu, ja se palautti reilun viiden vuoden takaisiin tunnelmiin.
Jotenkin naiivisti raitistuttuani nimenomaan hengellisen kokemuksen (AA:n kolmas askel) avulla uskoin, että hyvitettyäni tekoni ja eläessäni AA:n ohjeiden (10.-11. askel) mukaisesti raittiina ja muutenkin omasta mielestäni eettisesti ja moraalisesti kestävällä tavalla, minullekin kuuluisi tapahtua hyviä asioita. Mutta niiden sijaan kaikki meni yhä pahemmin p*seelleen, ja vaikka tosiaan tein välillä 12-tuntisia työpäiviä (+ matkat) ja siihen päälle luottamus- ja vapaaehtoisjuttuja ja yritin tukea aikuistuvaa lastani (ystäville ei riittänyt enää energiaa) niin huonostihan siinä vain kävi. Tuloksena olivat työkkäri, sossu, diakonia ja ulosottomies ja se kamala lamaannustila, kun voimat loppuivat.
Siinä kohtaa minulla loppui usko tuohon elämänfilosofiaan, että hyville ihmisille tapahtuisi hyviä asioita, ja sen myötä halu olla “hyvä”. Eihän minusta pahaa saa edelleenkään tekemälläkään, olen ihan liian kiltti ja rehellinen, mutta ehkä entistä opportunistisempi ja ihan varmasti kyynisempi.
Jotain ilmeisesti pää on kuitenkin alkanut työstää, vaikka tietoisesti en alkoholia, juomista tai juomattomuutta haluakaan pohtia ja puntaroida.
YN, pidän hieman paussia ja sen takia vain ihan pikku heitto tuohon automaattiseen raittiuden ihanuuteen. Näen itseni pikkurattaana isommissa ympyröissä. Iso ratas pyörii täysin ilman minuakin eikä varmastikaan meikäläisen ehdoilla. Riippumatta siitä juonko vai en. Pikkurattaan mikrokosmokseen raittius vaikuttaa välittömästi. Vaikka hyviä asioita ei välttämättä tapahdukaan, näen ison rattaan pyörähdykset ja voin aivan toisella tavalla reagoida tai ylipäätänsä suhtautua tapahtumiin. Hyviin ja huonoihin. Niihin joihin voin vaikuttaa ja niihin joita tapahtuu joka tapauksessa. Aamen.
Eiköhän ihmisille keskimäärin tapahdu vain ihmisten asioita niin hyville kuin pahoillekin. En itse asiassa usko että elämässä onkaan erikseen hyvä ja erikseen pahoja asioita. On vain asioita jotka kuuluvat elämään. Asian koen pahana kun se tapahtuu minulle. Jos se sama asia tapahtuisi vaikkapa tuolle kolmannen kerroksen veemäiselle tyypille niin minun mielestä se ei olisi lainkaan paha.
Vierastan tuota AA:ssa tapahtuvaa vimmattua askelten suorittamista ja niiden “ottamista” ja tekemistä. Olen sitä kyllä joskus aikoinaan tehnyt paljonkin ja osannut AA-kirjallisuuden melkein ulkoa. En osaa pitää ohjelmaa jonkinmoisena opintosuorituksena ja askeleita moduleina jotka läpäistyäni saan palkinnon. Isossa Kirjassa pidän virheellisesti suomennettuna sitä kohtaa jossa sanotaan “harvoin olemme nähneet henkilön epäonnistuvan joka on noudattanut ohjelmaamme tunnollisesti”… jotenkin järkevämmin pitäisi ilmaista alkutekstin osa " Rarely have we seen a person fail who has thoroughly followed our path…" En osaa noudattaa edes liikennesääntöjä enkä kaupungin järjestyssääntöjä tunnollisesti niin miten sitten tuollaisia hengellisiä pykäliä !
Hengellisyyteni ja henkisyyteni on - tai ainakin tavoitteeni on - lähinnä tuollaista mitä Eckhart Tolle kuvaa Läsnäolon voimassaan. Tässä ja nyt. Minulla ei ole ongelmia tässä ja nyt. Tulevaisuudessa minulla on kyllä asioita jotka tulee hoitaa mutta ei ongelmia.
Elämässä tapahtuu hyviä asioita, kun yrittää elää hyvin.
Oma elämänasenne ei tietenkään suojaa vastoinkäymisiltä tai murheilta, vaan nekin kuuluvat elämään. Elämästä ei tule pelkkää ruusuilla tanssimista ja euforiaa vaikka miten hyppäisi 12 x 12 askelta.
Itse tykkään sanoista kuten balanssi eli tasapaino, ja elämänhallinta. Kun on tietyt mahdollisuudet hallita omaa elämää, se antaa toiveikkuutta ja optimismia. Se ei toki sulje pois etteikö saisi olla hengellinen tai myöntää olevansa vaikkapa voimaton alkoholin suhteen. Keliaakikkokin joutuu myöntämään voimattomuutensa gluteenin suhteen, ja elämään sen mukaan.
Itsensä kanssa sopusoinnussa eläminen niin fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti on avain. Jos käytän päihteitä addiktiivisesti, se haittaa kaikkia nuita osa-alueita.
Tai sama jos käyttäydyn muulla tavalla addiktiivisesti, eli vaikkapa syön liikaa.
On hyvä oivaltaa mikä on itselle hyväksi, ja lopettaa itsensä vahingoittaminen.
Ei tämän kesän lomabudjetilla enää, ei. Viikko sitten palasin siltä varsinaiselta, kauan ja hartaasti odotetulta reissultani; alkukesän ensimmäisellä lomapätkällä käväisin vain kaupunkilomalla ja muuten reissaaminen on jäänytkin Suomen rajojen sisälle (ja Tallinnaan mutta sehän on melkein sama asia).
