Yhden naisen ihmettelyä

Me Lopettajat
41

Juu, YN ja muutkin on yksinäisyyttä valitellut, ei nähdäkseni Andante.

Lisään vielä, että tunnen yksinäisyyden erittäin hyvin mutta ainakaan omalla kohdallani ei tilanne korjaantunut ryyppäämällä tai kotona kykkimällä vaan ryhtymällä käytännön toimenpiteisiin seuran löytämiseksi. Ongelma vaan oli se, että olen tuntenut ja ollut suhteissa niin vaikuttaviin persooniin, että vertailu oli ja on kova.

Miksi noraisin jonkun. Onhan mielenkiintoista nähdä kuinka eri tavoin voi asiohin suhtautua. Kiinnostavaa vaan on tuo minusta jonkinlaista katkeruudelta ja vihamielisyydeltä vaikuttava asenne esim ryhmiä kohtaan mutta tottahan kokemukset voivat olla erilaisia kuten ihmisetkin.

Kuitenkin, nämä meidänkin murheet voi olla pieniä verrattuna esim syöpää sairastavaan tai sodan jalkoihin joutuyneeseen.

Yhtöä lailla, jos minun näkemykseni aiheuttaa närästystä, niin ignore-toiminto on olemassa.

42

Tosi hyvä, että asiat selviävät selvittämällä. Minä jotenkin vierastan täällä jonkun pannaan laittamista. enkä ole sitä vielä henkilökohtaisesti kertaakaan tarpeelliseksi kokenutkaan. Ylläoleva tekstini viittasi oikeaan elämään.

Davelle. Laittaisin yksinäisyyden aika etusijoille myös omassa parantamisen varaa on- listassani. Olen tässä vuosien varsilla kokeillut aika monia eri vaihtoehtoja saadakseni kytkennän omaan paikkakuntaani ja sen raittiisiin asukkaisiin. Seurakunta oli kuvioissa jonkin aikaa, mutta ikärakenne on ongelmallinen. On minulla siihen suuntaan vielä ovia auki, muttei vanhalla intensiivisyydellä. Itseapuryhmiä olen kokeillut myös, mutta ei ole sattunut sopivaa vastaan. Onneksi tulen aika hyvin keskenänikin toimeen enkä joudu turvautumaan minkäänlaisiin hätäratkaisuihin. Joko synkkaa tai sitten ei. Ei enää vanhaan tapaan kompromisseja. Kuitenkin on itsestään selvää, ettei minun ovelleni kukaan tule kolkuttelemaan. Aloite on otettava omiin käsiin. Teenkin niin. Uusi peli, uusi onni.
Omaa näennäisesti surkeaa tilannettani muuten suhteutti aika lailla ne kokemukset joita sain seurakunnan järjestämässä vammaisten ja ei-vammaisten vapaa-ajanviettoryhmässä. Oikein pitäisi muistella, kuinka monta kertaa kuulin jonkun rullatuoliin sidotun ja muutenkin täysin vieraan avun varassa olevan henkilön valittavan pysyvää olotilaansa. En kovinkaan monta. Pistää miettimään.

43

Mulla ainakin on ollut aikoja jolloin fiilis on ollut matala (nimimerkkikin jo kertoo, pitäs vaihtaa). Silloin tuntui kovin tekopiteältä riemuita raittiudesta kun ei ollut riemua. Mutta ymmärrän hyvin, että joskus on hyvä ottaa ongelmaan etäisyyttä. Ei se mitään auta jos kovin alkaa rypemään ongelmissa ja määrittää itsensä ainoastaan ongelman ja siihen liittyvän viiteryhmän kautta. Sen takia en itse käy ryhmissä, koska ajattelen, että onko ne lähibaarin Lissut siellä aa:ssa sen erilaisempia kun juovinakaan. Toivottavasti en loukkaa ketään.

44

Ongelmakeskeisyys päihdeongelmia käsittelevällä foorumilla?

Jaa a… ryhmistäkin löytyy ihan samalla lailla sekä ratkaisukeskeisyyttä, toipumiskeskeisyyttä kuin ongelmakeskeisyyttäkin.

Joillekinhan positiivinen asenne on muiden raitistumistapojen patologista dissaamista. Esimerkiksi ryhmien haukkuminen oikein porukalla tekee hyvää.
Parasta positiivisuutta on muiden ihmisten luokitteleminen negatiivisiksi ja “ongelmaan tuijottaviksi” valittajiksi, ja tämä positiivinen asenne tulee viestittää negatiivisille luusereille mahdollisimman usein.

Ei kannata niinkään kertoa mitä tekee ja mitä tarvitsee, vaan tulee usein korostaa mitä ei aio tehdä ja mitä ei tarvitse. Se on positiivista.

Positiivinen asenne on myös ongelman kieltämistä. “Mitää en oo ikinä ottanut!”, “Minäkö läski? Enhän toki!”
“Ai mikä alkoholiongelma?”

Harmi kun itse tälläinen negatiivinen ihminen, joka kyllä muistan itselläni olleen alkoholiongelma ja muitakin haasteita elämässä. (See, sen verran olen positiivinen, että osaan ajan hengen mukaan välttää sanaa “ongelma” ja korvata se sanalla “haaste” : ).

Tai liekö tuo nyt niin harmi. Päihdehaasteesta voi selvitä, ja kuten eilen 50 v täyttänyt Matti Nykänen joskus filosofoi: ihminen tarvitsee myös hieman vastoinkäymisiä, leijakin nousee vastatuuleen eikä myötätuuleen. :bulb:

t: Lähibaarin Lissu : )

45

Mitäpä jos ongelman ytimeksi onkin vaivihkaa muodostunut se mukava sohva? :bulb:

Viitaten vaikkapa puheena olleeseen yksinäisyyteen. Tai lihavuuteen, as well.

46

Näin on. Omalla kohdallani asioita suhteuttaa lähistöllä oleva kehitysvammaisten päiväkoti. Ihailen hoitajia, jotka jaksavat tehdä iloisin mielin raskasta työtään ja myös hoidokkien positiivisuutta. Tunnen myös toimintaa hyvin koska hyvän ystäväni vammainen lapsi on siellä hoidossa ja olen itsekin antanut sinne kaikenlaista tavaraa esim leluja. Eihän heikoista kukaan huolehdi ja hoitajat ostavat omalla rahallaan esim mausteita, että lapset saisivat vähän maukkaampaa ruokaa. Tämä ystäväni taas on menettänyt molemmat rintansa syövän takia ja koko ajan saa olla pelossa milloin se uudistuu. Silti hän jaksaa olla iloinen ja postiivinen eikä valita.

Toisaalta lähellä on myös toinen päiväkoti ja jos olen surullinen katselen niitten pikkuisten postiivisuutta ja iloisuutta piristyäkseni. Välillä se kyllä vihlaisee kun muistan, että omat lapset kuolivat.

47

Tai jospa se ei enää olekaan ongelma, kun on hyväksynyt sen, ettei minun tarvitse istua kuivinsuin silloin jos se kerran ei ole aidosti hauskaa :bulb: Mikä ei silti estä minua pohtimasta juomisen lopettamista eri näkökulmilta, mitä kuukausi sitten tänne tietääkseni tulin tekemäänkin. Entä jos asetan tavoitteeksi lopettaa kotona/yksin juomisen? Tai lopettaa vaikka kolmeksi kuukaudeksi saadakseni paino- ja kuntoremontin alkuun?

En ole ollenkaan tyytyväinen tähän nykyiseen vähentäjät/lopettajat -jakoon, koska epäilen, etteivät läheskään kaikki voi alusta alkaen tietää, kumpaan ovat pyrkimässä. Omassa ketjussani pohdin kuitenkin asioita omista subjektiivisista lähtökohdistani ja ne voivat sisältää myös lopettamisen toistaiseksi/lopettamisen tietyissä tilanteissa. Ylläpito voi siirtää tai poistaa ketjuni, jos kokee sen olevan väärän sisältöinen tai väärällä puolella, mutta niin kauan kuin se ei reagoi niin “omassa ketjussani” aion pohtia asioita omista lähtökohdistani miellytti se kaikkia tai ei.

Oma kokemukseni on, että minä voin paremmin kun en kuuntele vapaa-aikanani toisten ongelmia. Lähiomaiset ja lähiystävät ovat asia erikseen, mutta heidän keskuudessaan ei energiasyöppöjä olekaan. En kerro työstäni enempää kuin että se on sekä tieto- että “ihmisintensiivistä” ja syö itsessään ihan riittävästi voimavaroja, en kaipaa vapaa-aikanani samanlaisia asioita.

Voi olla, että AA-ryhmät ovat nykyisin erilaisia kuin vuosia sitten. Voi olla, että niissä puhutaan positiivisista asioista. Oma päällimmäinen mielikuvani kuitenkin on, että silloin aikoinaan niissä oltiin kamalassa Tunteessa; kirottiin puolisoja, exiä, ulosottomiehiä, yhteiskuntaa, työtä/työnantajaa/työttömyyttä/työvoimatoimistoa… Oli askel tai teema mikä hyvänsä niin aina oli jokunen, joka sanoi ettei hänellä ole siitä mitään sanottavaa mutta “vituttaa kun…”

Ei minun raittiuttani, hyvinvointiani, elämänasennettani, younameit, edistänyt mitenkään sen kuunteleminen, mikä ihmisiä milloinkin vituttaa. Jos se muille toimii niin kaikin mokomin, mutta ei kai ole kiellettyä kertoa myös sitä, että kaikille se ei välttämättä toimi. Tai ainakaan minulle se ei toimi.

Ensi viikolla, kun palaan töihin, netissä notkumiseen käytettävissä oleva aika vähenee. Elokuun puolelle päästyä, kun kaikki pyörähtää kunnolla taas käyntiin, se jää työaikana koko lailla nollille. Vielä kun vapaa-aikana jättäisi kuluttamatta kaikkea odottelu-, matka- ym “luppoaikaa” roikkumalla kännykällä netissä niin voisi saada taas paljon enemmän aikaiseksi.

(Tulikohan nyt tarpeeksi kursiivia ja boldia ja alleviivauksia… :mrgreen: )

48

Huomenta yksi nainen. Miten niin ketjuasi pitäisi kritisoida? Ei ainakaan tuon toistaiseksi lopettamisen takia. Päinvastoin. Itselleni juuri tämä asenne on ehdottomasti paras. Pitää turhat suorittamispaineet loitolla. Menen vielä askelen pidemmälle ja sanon, että tietoisuus uudelleen aloittamisen mahdollisuudesta pitää minut raittiina. Painotan, ettei ole aikomukseni. Olen kuitenkin tällä hetkellä sen verran vakaa, ettei ajatus kauhistuta jos alan jostain syystä miettimään. Joskus käyn koko tapahtumaketjun alusta loppuun läpi ja tulen siihen tulokseen, etten tarvitse ainetta mihinkään.
Asia joka sensijaan ei todistetusti toimi, on kohtuukäyttö tai jonkinlainen rajaaminen vain tiettyihin aikoihin tai paikkoihin. Mulla se on selvä joko-tai. Selvä linja helpottaa elämääni huomattavasti.

49

Kiitos, andante, asiallisista viesteistä.

Minun pitäisi varmaan saada halu haluta (lopettaa). Siitä se edellisellä kerrallakin lähti, tosin vasta kun ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lopettaminen. Nyt on muita vaihtoehtoja mutta juhannuksen aikaan alkoi jokin kolkutus korvien välissä (ja juhannuksenhan vietin selvinpäin selvässä seurassa ilman minkäänlaisia houkutuksia).

Mutta jotta haluaisi lopettaa niin ensin pitää tulla halu haluta sitä ja sen pitää tulla niin vahvaksi, että alkoholiin voi taas suhtautua kuten tupakkaan tai lihaan: evvk. Minä tuskin pystyn lopettamaan niin pitkään kuin halu juoda on olemassa, ensin pitäisi päästä taas siihen tilaan, että se halu katoaa. Siinä vaiheessa, kun se halu olla juomatta muutama vuosi sitten katosi, oli ihan luontevaa palata alkoholin käyttöön, mutta olenpa ainakin kokenut millaista on elää ilman alkoholia ja ilman minkäänlaista juomishimoa, joten uskon että se on mahdollista. Samalla periaatteella suhtaudun lihansyömiseen tai tupakointiinkin: en ole koskaan niitä itsestäni kieltänyt, mutta sellaista hetkeä ei ainakaan vielä ole tullut että haluaisin niihin palata. Alkoholia ja lihansyöntiä ei ehkä voi verrata, toisessa ei ole kyse addiktiosta, mutta tupakkariippuvuus ei paljon alkoholiriippuvuutta helpompi ole ja silti siitäkin on ollut mahdollista päästä täysin eroon.

50

Niin kyllähän se oma tahto paljon painaa. Olen myös lopettanut tupakoinnin. Minulla oli ihan järjetön tupakantuska ja himo, mutta lopettamismotivaationi oli kovempi.Himo kesti muutaman minuutin ja se oli sellaista väsyttämistä. Sovellan sitä samaa viinaan. Viinan tai sen toivotun vaikutuksen himoja kyllä tulee, mutta nekin menevät ohi kun on puntaroinut sen miksi lopettaa kokonaan. Mutta jokainen tekee omalla tyylillään ja itselleen sopivalla tavalla. Minulla on tuo mielenterveyden ylläpito alkoholia tärkeämpää. Vaikka välillä olen lipsahtanut :frowning:. Mutta nyt eteenpäin ja tämä on vamasti ihan hyvä paikka pohtia motivaatiota.

51

Samoin. Masennuksessa pahinta on se, ettei siitä edes halua nousta, koska millään ei ole mitään väliä. Toivon sydämestäni, etten enää ikinä joudu käymään niissä syvyyksissä, missä muutama vuosi sitten olin. Samaa toivon sinulle ja kaikille muillekin.

52

Moi yksi_nainen. Ihan lyhyesti tuohon haluun haluta. Totta. Itselläni tällainen halu kehittyi jonkinlaisen absoluuttisen kyllästymispisteen saavutettuani. Otanpas viime retkahdukseni esimerkiksi, kun on hyvä pitää mielessään. Se tapahtui vähän yli 2 vuotta sitten lähes päivälleen 3 v. täysraittiuden “kunniaksi”. Sain onneksi muutaman päivän läträiltyäni taas hanskaan. Vaikea saada senaikaisia fiiliksiä vielä muistiin, mutta yksi oleellinen oli kertakaikkinen kyllästyminen touhuun ennenkuin se edes taas oikein alkoikaan. Fiilis, että tämä skeida on nähty niin monta kertaa ennenkin ettei tarvi taas lähteä leikkiin mukaan. Joka ei itselleni edes ole leikkiä vaan kuolemanvakava asia. Letkuissahan olen ollut sisäisen verenvuodon takia, halvaantuminen lähellä ja muisti melkein ulkoavaruudessa. Silti: pelko ei saanut minua katkaisemaan. Vaan homman selvä ajautuminen vanhaan kaavaan annoksen nousun, krapulaheräilyjen yms. kautta. Kaikki jo koettu. Miksi siis pitäisi luopua huomattavasti paremmasta raittiista elämästä? Vaikka lipsahdinkin, niin kukaan ei voi ottaa 3 raitista vuotta eikä sen aikana saavuttamaani pois. Vielähän en ehtinyt tärvellä mitään, join omissa oloissani ketään häiritsemättä.
Tähän asti vanhaan kyllästyminen on kantanut, toivottavasti jatkossakin. :smiley:

53

Sehän olisi loistavaa! Tälläisistä projekteista olisi mielenkiintoista lukea ja antaa tsemppiäkin, ja kenties saada sitä itsekin. :slight_smile:

Kitinä siitä ettei aio mennä AA:han ja se on ihampaska systeemi on varmasti tullut jo selväksi, eli sou f*** what! Siirrytään eteenpäin siis jo?

Joo o!

Pohditaan siis sitä. AA:n mädännäisyys ja saunottamiskuviot on nyt tulleet selväksi, joten aletaan vaan pohtimaan tätä toistaiseksi lopettamista ja tietyissä tilanteissa lopettamista niiku rakentavalta, positiiviselta kannalta.

Millaisia tukikeinoja tai ajatusmalleja tälläsessa voisi olla apuna meillä kaikilla toistaiseksi lopettaneilla? :slight_smile:

54

Moi Keto. Oman kantani ilmaisinkin. Rajaaminen tiettyihin tilanteisiin ei itselläni toimi. Ainakaan ei ennen toiminut. Haaaaa! Kukas siellä taas kuiskii? :imp: En tiedä miten olis nyt. Eikä ole tarvetta kokeillakaan. Tosin: meillä on Caritaksessa sellanen kohtuukäytön kurssi. Ei ole läppä. Pitäisköhän ottaa runsaan viikon päästä neuvojani kanssa puheeksi? Ja aiheuttaa miesparalle syvä turhautumis- ja masennuskohtaus. :laughing: Taidanpa jättää väliin.
Andanteeeeeee! Nuorasi heiluu. Eikä heilu. :smiley:

55

Motto, joka on helpottanut suhtautumistani monissa tilanteissa, nousee väistämättä mieleen viime päivien tekstejäsi lukiessani: Se kovimmin huutaa, joka eniten pelkää.

Siltä varalta, että tarvitset lisää huutomerkkejä, voin liittää niitä valmiiksi tähän copypastettavaksi:
!!!

56

Ai, minun mottoni on ollut "Se vaikenee joka pelkää".

Mutta mitäs mä nyt pelkäisin? :astonished: Huutomerkkien käyttökin on ihan kohtuukäyttöä minulla mielestäni. Yksi ainoa huutomerkki oli edellisessä viestissäni, tässä ei ole yhtään.
Vielä kun pääsis hymiöistä kokonaan eroon.

Hups, korjaan: olihan siinä peräti kolme. Mä oon niin hihkuvainen kun innostun.

Mutta ihan tosi hei yks nainen, jos aatellaan oikeesti positiiviselta kannalta eikä negatiiviselta, niin eiks se olis sitä että pohditaan mitä voisi tehdä eikä suinkaan vaahdota loputtomasti siitä mitä ei aiota tehdä?

Eli mistäs me alotettas kuntoremontti ja/tai alkoholinkäytön toistaiseksi lopettaminen tai vähentäminen?

57

Entä sellainen kuin halu, että löytäisi halun haluta lopettamista? Tai voisi puhua n:nnen kertaluokan halusta. N:n arvo 1 tarkoitttaisi, että haluaa jo itse lopettamista. :slight_smile:

58

Koska uutinen ei liity suoranaisesti alkoholiin niin pohdinpa sitä täällä ikiomassa ketjunassani:

yle.fi/uutiset/evoluutiobiologi_ … ua/6739982

Tuohon on helppo uskoa. Oma masennukseni, burnoutini, mikä sen diagnoosi olisi mahtanut ollakin jos kunnolla olisi tutkittu (“keskivaikeana masennuksena” se papereiheni laitettiin) oli kyllä niin raju, että toimintakyvyttömyyden vuosina en olisi pystynyt edes kuvittelemaan että ylipäänsä joskus vielä haluaisin ihastua. Mutta sittenkin kun vointi lähti paranemaan ja elämä alkoi rullata niin meni vielä pari vuotta niin, että en edes kaivannut parisuhdetta. Itse asiassa yhdessä vaiheessa haaveilin nunnaksi ryhtymisestä (long story, en kerro tässä edes mistä uskonnosta oli kysymys).

Vasta kaksi vuotta olen nyt ollut oikein “haku päällä” eli taitaa olla koko lailla se sama ajanjakso, jonka kuluessa olen vähitellen ajanut alas mielialalääkityksen ja vapautunut siitä toivottavasti lopullisesti.

Vaan uskaltaako sitä koskaan enää ihastuakaan, jos kerran “ihastuminen aivokemiallisena ilmiönä perustuu äkilliseen serotoniinitason romahtamiseen” :question: Ehkä on turvallisempaa vain sopeutua tähän vanhanpiian elämään ja hankkia koirien lisäksi vaikka muutama kissa lisälämpöä yksinäiseen sänkyyn tuomaan… :frowning:

59

Minullakin on kokemusta noista mielialalääkkeistä että tuohon uutiseen on helppo yhtyä.Kokemukseni niistä ovat kuitenkin pääsääntöisesti positiivisia. Jos minulla olisi nuorempana ollut samanlainen lääkitys niin siitä olisi ollut varmasti paljon hyötyä ja ne olisvat saattaneet kääntää elämäni kulun aivan toisenlaiseksi. Mutta eihän silloin 1970/80 luvulla ollut tämän kaltaisia lääkkeitä vielä. Eikä minulla sitäpaitsi ollut diagnosoitukaan masentuneeksi vaikka aivan varmasti sitä näin jälkeenpäin olin…olin hyvin syvässä masennustilassa vuosia sen ymmärrän tänään…ei mitään toivoa tulevaisuudesta…syrjäytynyt nuori aikuinen joka pakonomaisesti joi kun ei kestänyt elämän tarjoamia (kieltämättä rankkoja) vastoinkäymisiä. Ympäristön mielestä olin juoppo,alkoholisti,hullu,spurgu,pummi,paska,paskiainen,outo jne jne. Oleskelin elämän marginaaleissa,autiotaloissa, juoppoputkassa,numerona päihdehuolloin likaisissa mapeissa… meni vuosia ja mikä kauheinta tajusin itse oman tilani mutta en kyennyt itse auttamaan itseäni !

Onneksi kohtalo oli minulle armelias,armeliaampi kuin monelle muulle ja eteeni osui hyviä ihmisiä ja pääsin raitistumisen tielle jolla tänäänkin kävelelen…eli niinku laulettiin “aurinkoista tietä eteenpäin, yksi pieni elefantti…” :smiley: Aivan pian tulee raittiutta 25 vuotta - päivä kerrallaan.

Nuo lääkkeethän ovat semmoisia että ne toimivat kuin Maamme-laulu eli “ei laaksoa ei kukkulaa” eli leikkaavat ne tunne-elämän huiput.

60

Ehdottomasti positiiviset kokemukset minullakin, paitsi siitä yhdestä uudesta lääkkeestä jota kokeiltiin ja joka teki minut hulluksi. Mutta jos sairauteni joskus uusii niin mieluummin valitsen ajoissa lääkityksen kuin alan hoitaa niitä somaattisia oireita alkoholilla, bentsoilla tai muilla “oma-apukonsteilla”.

Toivottavasti ei tarvitse.