Yhden naisen ihmettelyä

Tässä ketjussa saavat toki ihmetellä ja kummastella elämänilmiöitä muutkin, mutta ajattelinpa, että itsekkäästi kasaan tämän otsikon alle omia testituloksiani ja ajatuksiani, jotta on helpompi niitä sitten myöhemminkin tutkailla.

Kipinän sain Tunnelukko-testistä (tunnelukkosi.fi/testi.php), jonka äsken tein toisen ketjun innoittamana. Ja sitten tein vielä uudestaan niin rehellisesti ja avoimesti kuin pystyin (yritin oman ensimmäisen reaktioni lisäksi pohtia, kuinka esimerkiksi lähiomaiseni, työkaverini tai esimieheni vastaisivat jos heiltä kysyttäisiin miten hyvin väittämät kuvaavat minua - oli muuten aika työlästä!)

Tunnevaje: erittäin vahva
Saatat välttää rakkaussuhteita, suhteet jäävät lyhyeksi tai sitten suojaat itseäsi ihastumalla henkilöön joka ei ole saatavilla. Voi jossain määrin pitää paikkansa ottaen huomioon, että lähes kaikki merkittävät suhteeni viimeisten 20 vuoden aikana ovat olleet ns. etäsuhteita. Saatat odottaa, että rakastettusi pitäisi lukea ajatuksesi ja osaisi automaattisesti tyydyttää hellyyden ja läheisyyden tarpeesi. Sinulle ei ole ehkä tullut mieleesikään ilmaista tarvettasi, sen sijaan saatat vetäytyä tai loukkaantua jos toinen ei pysty täyttämään rakastetuksi tulemisen kaipuutasi. Totta tuokin.

Kaltoin kohtelu: vahva
Sinun on yleensä vaikea luottaa ihmisiin. Saatat suhtautua epäillen toisten aikomuksiin ja uskot läheistesi pettävän sinut tavalla tai toisella. Et päästä ketään lähellesi etkä uskalla avautua ihmissuhteissasi. Eipä tuohon ole paljon lisättävää. Minulla on muutama todella läheinen ihminen, joihin luotan, ja tutustun helposti uusiin ihmisiin (jotka luottavat minuun ja avautuvat minulle hyvin nopeasti) mutta en avaudu helposti.

Riittämätön itsekontrolli: vahva
Tunnelukon kuvaus ei sovi minuun juuri ollenkaan, korkeat pisteet tulivat juomiskäyttäytymisestäni ja siitä, että inhoan rutiineja. Vihaa ilmaisen usein sulkeutumalla, joten siitäkin tuli kaksi pistettä, vaikka käyttäytymiseni ei välttämättä tarkoita riittämätöntä itsekontrollia.

Uhrautuminen: vahva
En koe syyllisyyttä siitä, että toisinaan laitan myös omat tunteeni etusijalle. Sen sijaan nämä pitivät täysin paikkansa: Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.

Vajavuus: keskivahva
Tämä olikin aika mielenkiintoinen! Olemassaoloasi leimaa arvottomuuden kokemus, joka ilmenee uskomuksena omasta kelvottomuudesta. Saatat puhua itsestäsi alentavaan sävyyn, olet kriittinen, ankara ja vihainen itsellesi. Ikään kuin sinussa olisi sisimmässäsi jotain häpeällistä ja vastenmielistä, joka pitää piilossa. En koe arvottomuuden kokemuksia ja ammatillinen itsetuntoni on erittäin hyvä. Tiedän olevani hyvä työssäni, selviytyväni monenlaisista haasteista ja olevani ihmisenä arvokas ja paljon enemmänkin kuin vain “kelvollinen”. On kuitenkin yksi elämänalue, missä en kelpaa: naisena. Vaihdevuoteni ovat alkamassa/alkaneet, olen jo monta vuotta sitten muuttunut miesten silmissä näkymättömäksi, ja sitä pyörää ei enää pysty pyöräyttämään taakse päin. Sen hyväksyminen, että minusta tulee yksinäinen mummeli, ei tapahdu yhdessä yössä eikä vippaskonsteilla.

Hylkääminen: keskivahva
Menetyksen pelko ohjaa elämääsi - olet huolissasi yksin jäämisestä. Siinä se tulikin. Pelkäät jääväsi yksin ja luultavasti takerrut läheisiin ihmisiisi, mutta samalla karkotat heidät luotasi - pahin pelkosi on kuin itseään toteuttava ennuste. Menettämisen pelkoa seuraa luottamuksen puute joka tulee usein ilmi kontrollointina, omistushaluisuutena ja mustasukkaisuutena. Ei pidä paikkaansa. Minulla on aikuinen lapsi ja vaikka häntä aika ajoin ikävöin niin en koskaan ole takertunut, päinvastoin, olen rohkaissut häntä lähtemään jo nuorena maailmalle.

Alistuminen: keskivahva
En oikein tunnista itseäni. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Nimenomaan myönnyn asioihin jotka eivät tunnu minusta erityisen tärkeiltä eli en koe vaivan arvoiseksi tehdä niistä numeroa.

Emotionaalinen estyneisyys: heikko
Sinun on vaikea ilmaista tunteitasi spontaanisti. Sinusta on hämmentävää ilmaista positiivisia kiintymyksen tai välittämisen tunteita toisille ihmisille. Uskot että tunteet on parempi pitää sisällään ja siksi pyrit kontrolloimaan itseäsi, varsinkin muiden seurassa. Sisällesi on luultavasti kertynyt paljon vihaa ja mielipahaa, joka on ilmaisematta. Sinusta saattaa tuntua että olet kuin painetynnyri, joka saattaa purkautua milloin tahansa, siksi yrität hallita tekemisiäsi ja tunteitasi.Alku pitää paikkansa, loppu ei.

Hyväksynnän haku: heikko
En oikein tunnista itseäni.

Masennustesti/DEPS-seula (vastaamo.fi/masennustesti/): 6 pistettä, ei masennusta

Persoonallisuustesti (Big-five) (vastaamo.fi/persoonallisuustesti/):
Huom. asteikko -10 - +10

  • ulospäinsuuntautuneisuus 5,5. Olet verbaalinen ja puhelias, esteetön ja tarmokas. Uskallat tehdä aloitteen ja ryhtyä toimeen. Vuorovaikutustilanteissa osaat pitää puolesi.
  • sovinnallisuus 5,5. Olet todennäköisesti lämmin, sydämellinen ja ymmärtäväinen muita ihmisiä kohtaan. Olet innokas yhteistyöhön, luotat ihmisiin ja autat muita silloin kuin sinulla on siihen mahdollisuus. Olet todennäköisesti mukava ja miellyttävä sekä ystäviesi että tuntemattomia ihmisiä kohtaan.
  • tunnollisuus 0. Vähemmän tunnollisuus-pisteitä saanut on epäjohdonmukaisempi ja sattumavaraisempi. Hän voi joskus olla huolimaton ja käyttäytyä välinpitämättömästi, minkä seurauksena jotkut saattavat pitää hänet epäluotettavana tai sekavana. (Omasta mielestäni tunnollisuuden puutteeni ilmenee kyllä ennen kaikkea suhteessa ympäristöön eikä ihmisiin)
  • emotionaalinen tasapaino 2. Henkilö, jolla on vähemmän pisteitä emotionaalisen tasapainon ulottuvuudella, on herkempi, tunteellisempi ja alttiimpi kokemaan liikkuvia tunteita. Hän on todennäköisesti temperamenttinen ja loukkaantuu helposti. Hän saattaa joissakin tilanteissa olla pelokas, epävarma, jännittynyt tai kateelllinen.
  • älyllisyys/mielikuvitus 5,5. Olet todennäköisesti luova, kekseliäs ja innovatiivinen. Olet avoin uusille ajatuksille, ja pidät syvällisistä keskusteluista. Haluat ymmärtää itseäsi ja maailmasi, ja olet ehkä kiinnostunut filosofiasta tai taiteesta. Muut näkevät sinut intellektuaalisena, älykkäänä ja ehkä myös kompleksina ja omaperäisenä persoonana.

SADD 9-13
Audit 14-20

SADDissa on ihan selkeitä ei koskaan -vaihtoehtoja (Jätätkö juomisen takia aterioita väliin? Tarvitsetko rankan juomisen jälkeisenä aamuna krapularyypyn saadaksesi itsesi käyntiin? Onko sinulla rankan juomisen jälkeisenä aamuna käsien vapinaa? Heräätkö rankan juomisen jälkeen oksentamaan? Näetkö rankan juomisen jälkeen pelottavia harhanäkyjä?) ja loput vaihtelevat välillä joskus/usein.

Audit-pisteet asettuvat välille 14-20. Auditin vaihtoehdot eivät oikein kata juomistapaani, jossa viikolla voin ottaa 2-6 annosta/ilta (tai en yhtään ja niitäkin iltoja voi olla monta peräkkäin) mutta pe ja la-iltojen määrät alkavat ykkösellä eli ovat luokkaa 12-16. Mutta Audit nyt kuitenkin selvästi osoittaa, että riskikulutuksesta on kyse enkä ole siitä yllättynyt.

Hoh, ihan normi psykopaattiahan sieltä kuoriutuu: Ulkopuolinen, tunnevajaa, impulsiivinen ja itseoikeutettu oman tien kulkija. Siis lähes täydellinen alkoholiongelmaisten keskustelupalstalle kirjoittaja! :laughing:

Keskivahva: Ulkopuolisuus, Tunnevaje, Oikeutus, Riittämätön itsekontrolli.

Heikko: Emotionaalinen estyneisyys, Hylkääminen.

Ei tunnelukkoa: Pessimistisyys, Hyväksynnän haku, Epäonnistuminen, Vajavuus, Suojattomuus, Kaltoin kohtelu, Uhrautuminen, Riippuvuus, Alistuminen, Kietoutuneisuus, Vaativuus, Rankaisevuus.

Summa summarum: Alkoholi auttaa nähtävästi muodostamaan tunnesidettä muun maailman kanssa. Ei varmastikkaan tavattoman harvinainen motivaatio siemailla Jumalten Nektaria aina välillä. Mites muilla? :slight_smile:

Laitanpä tänne vielä autobiografiani pähkinänkuoressa, eli

Vuosituhannen alussa join itsetuhoisesti. Olin 1990-luvun lopulta alkaen kärsinyt epämääräisestä huimauksesta, säryistä, “paineentunteesta päässä”, tasapainohäiriöistä, näköhäiriöistä, yliherkkyydestä äänille, äkillisistä ahdistuskohtauksista ja mitä kaikkea niitä olikin. Poskionteloista tai korvista ei löytynyt vikaa, hartioita jumpattiin, ei löytynyt mitään elimellistä vikaa. Mielialani ei ollut maassa, ei ollut tapahtunut mitään erityistä mikä olisi saanut epäilemään masennusta; olin työssä josta pidin ja joka ei kuormittanut liikaa, elin kouluikäisen lapsen kanssa kaksin ja arki oli kaikin puolin kunnossa. Niinpä kukaan ei edes ehdottanut diagnoosiksi depressiota.

Jatkuva huimaus ja särky kuitenkin väsyttivät ja koska ne helpottuivat alkoholilla niin siitä tuli aika houkutteleva vaihtoehto. Yksinhuoltajaksi jäätyäni olin ensin juonut vain bailatessani eli niinä viikonloppuina, kun lapsi oli isällään. Siitä se kuitenkin nopeasti kehittyi juomiseksi joka viikonloppu eli myös lapsen kotiviikonloppuina, tosin ei kovin paljon. Oli aika, jolloin ruokakaupasta ostettu litran keskiolutpullo tai mieto viini (max 4,7 %) riitti hyvin.

2000-luvun alkupuolella määrät kasvoivat kuitenkin nopeasti ja olo senkun pahentui, ja parissa vuodessa olin siinä tilassa, että tutuiksi tulivat sairaalat, katko, päihdekuntoutus, A-klinikka ja oma terveyskeskus. Siinä vaiheessa sain vihdoin myös mielialalääkityksen. Raitistuin ja raittiutta kesti reilut kuusi, lähemmäs seitsemän vuotta. Alussa kävin AA:ssa ja uskoin raittiuteni olevan AA-ohjelman ansiota, ryhmiä en kuitenkaan missään vaiheessa tuntenut omikseni. Viimeiset vuodet olin raittiina ilman mitään yhteyttä AA:han tai toipumisohjelmaan.

Raittiuden ja lääkityksen avulla somaattiset depressio-oireeni katosivat aika hyvin, mutta toimintakykyni romahti niin että neljä vuotta sitten olin aivan pohjalla. Menetin kaiken muun paitsi katon pään päältä (kiitos diakonia-avun, joka teki poikkeuksen ja auttoi vuokrassa vaikka niitä ei periaatteessa makseta) ja suhteet läheisiini (siinä vaiheessa jo täysi-ikäiseksi ennättänyt lapsi + vanhempani). En nähnyt enää mitään syytä olla juomatta, kun halu siihen oli jo palannut, joten jonakin kauniina kesäpäivänä korkkasin pitkästä aikaa valkoviinin ruuan seuraksi.

Siitä alkaen olen juonut, en itsetuhoisesti enkä negatiivisiin fiiliksiin vaan osana arkeani. Liikaa, eittämättä, mutta toisaalta en ole jättänyt alkoholin takia mitään tekemättä. Elämä on taas rahahuolia ja ylipainoa lukuun ottamatta kasassa ja olen onnellisempi kuin vuosikausiin. Nautin tavallisesta arjesta, nautin työstäni, olen taas se iloinen ja sosiaalinen ihminen, joka olen viimeksi ollut 90-luvulla. Jaksan tavata ihmisiä, harrastaa, opiskella töiden ohella, osallistua erilaisiin aktiviteetteihin… Ja olen voinut lopettaa mielialalääkkeet.

Mitä sitten teen lopettajien palstalla? En tiedä. Aikoinaan, kun lopetin tupakoinnin, se edellytti vuoden “psyykkaamista” ja sen jälkeen lopetin sen kerrasta. Ennen edellistä raitistumistani minun piti hakata päätäni noin vuoden verran seinään ennen kuin se onnistui. Koska juon kuitenkin selvästi liikaa tällä hetkellä ja siitä on omat haittansa niin lopettaminen olisi järkevä vaihtoehto - ehkä. Mutta ennen kuin olen kypsä päätökseen niin tarvitsen aikaa pohtia mitä kaikkea se käytännössä taas tarkoittaisi ja miten se vaikuttaisi muihin asioihin elämässäni.

Sitä teen täällä.

Päihdelinkin mielialatesti (RBDI): 5 pistettä eli lievä masennus.

En pidä tulosta kuitenkaan hälyttävänä, koska tiedän itse mistä vastauksista pisteet kertyivät ja miksi.

Kiitos erittäin selventävästä kirjoituksestasi, yksi_nainen. Ensimmäiseksi haluan sanoa, että on erittäin järkevää pitää tilannettaan myös toisten (eli meidän plinkkiläisten) avulla hallinnassa vaikka ei mitään katastrofaalista olisikaan tapahtunut tai ennakoitavissa.
Minulla on monessa suhteessa samankaltainen tarina takanani. Raitistumisestani saan kiittää paikallista päihdeneuvontapistettä (Caritas) sekä Diakoniaa. Näihin minulla on jo n. 6 vuotta kestänyt hyvä yhteydenpito. Lopullinen “läpimurto” tapahtui kuitenkin v. 2008 pitempiaikaisessa klinikkaterapiassa. Ryhmien konseptitkin tunnen, mutten ole lämmennyt niille. En katso tarvitsevani raittiuden ylläpitoon - sosiaaliseen kanssakäymiseen voisin kyllä vielä kokeilla paria AA:n ulkopuolella toimivaa.
Hyvä, että olet ongelmatietoinen ja osaat varoa luiskahtamista vanhaan. Ei kait sitten olekaan mitään syytä lopettaa kokonaan- mitenkäs olisi vähentäminen? Jos tuohonkaan on syytä. Niin kauan kun asiat rullaavat, miksi niitä muuttamaan? Ellei taloudellisista syistä Suomen hinnat huomioon ottaen. :mrgreen:

Tänä iltana on taas askarruttanut ajan riittäminen (lue: riittämättömyys). Febussakin siitä jo tein avauksen ja sain muutaman kommentin, mutta kirjaanpa vielä tännekin ajatuksiani.

Täytän reilun vuoden kuluttua 50. Elämä on väistämättä jo yli puolenvälin (tai vaikka eläisin vanhaksi niin toimintakykyinen elämä on varmasti yli puolenvälin) Ja on niin älyttömästi asioita, joita haluaisin tehdä mutta en millään enää ehdi! Väitöskirja - mahdollinen mutta epätodennäköinen. Pari uutta tutkintoa ihan vain omasta mielenkiinnosta - not likely, ehkä vähän opintoja avoimessa yliopistossa. Kokonaan uusi ammatti kaikilla niillä aloilla, joilla haluaisin/olisin halunnut elämässäni työskennellä (matkaoppaana, sairaanhoitajana, toimittajana, kääntäjänä, tutkijana, arkeologina…) - not gonna happen, olisi riittävästi haastetta löytää ylipäänsä minkäänlaista työpaikkaa, jos nykyinen työ loppuisi. Kirjan kirjoittaminen - mahdollisuuksien rajoissa, puuttuu vain idea, juoni ja kustantaja :smiley: Monia, monia muita asioita, mitä haluaisin tehdä työn/opintojen/arkielämän merkeissä.

Ja matkailu… Maailmassa on lukemattomia paikkoja, missä en ikinä ehdi käydä :frowning: . En ehkä ehtisi vaikka voittaisin lotossa (mikä on aika epätodennäköistä, kun en pelaa rahapelejä), saati tällä tahdilla, kun varaa on max kahteen matkaan vuodessa ja niihinkin vain Euroopan sisällä.

Materiaalisia haaveita minulla ei (enää) ole, ei ole ollut aikoihin. En haaveile omistusasunnosta, autosta (en omista edes ajokorttia), kauniista huonekaluista, merkkivaatteista, isosta pankkitilistä (olisi mahtavaa jos siellä olisi edes se parin kuukauden “puskuri” mitä suositellaan olevan säästössä, mutta ei onnistu millään seuraavien 5-10 vuoden aikana). Lapsia en ole koskaan halunnut enempää kuin yhden, mummoksi olisi mukava tulla mutta se(kään) ei ole minun vallassani.

Liekö tämä nyt jotain viidenkympin kriisiä tai viivästynyttä neljänkympin kriisiä, mutta elämän rajallisuus on taas tänä iltana mietityttänyt. Ei niin pahasti, että olisi alkanut ahdistaa, mutta jonkin verran surettaa. On ihan mahtavaa, että on kesä, ja olen tänäkin iltana istunut tuolla rantakallioilla imemässä talteen lämpöä ja valoa ja luonnon ääniä, mutta loppulomakin on ohi ennen kuin tajuankaan ja sitten ollaankin jo melkein syksyssä. Eikä juuri tätä kesää saa ikinä enää takaisin :neutral_face:

Jos joku on kokenut samanlaisia fiiliksiä niin saa kernaasti jakaa, mutta muuatta kollegaani lainaten: ei oo pakko :slight_smile:

Tuttuja fiiliksiähän nuo ovat. Se on sitä keski-ikää. Yritän kuitenkin opetella elämään “tässä-ja-nyt”. Jotenkin kirjoituksestasi nousi mieleen turkkilaisen Nazim Hikmet’in runo “Ennen lähtöä”

Ennen lähtöä, minulla on vielä paljon tekemistä
ennen lähtöä
Pelastin kauriin salakytän luodilta
uupunut on vielä virvoittamatta
Otin puusta appelsiinin
se on vielä kuorimatta
Tähysin tähtien paljoutta
niin moni tähti vielä tavoittamatta
Ammensin vettä kaivostani
vesi on vielä laseihin kaatamatta
Poimin ruusuja, ne ovat hajallaan
malja vielä veistämättä
Elämä ei vielä ole kyllästynyt
rakastamaan
Ennen lähtöä, minulla on vielä paljon tekemistä
ennen lähtöä

Suom: Brita Polttila

Hyvää iltaa yksi_nainen. Tai oikeastaan jo melkein huomenta teillä. Luin kirjoituksesi suurella mielenkiinnolla koska siitä huokuu samanlainen ajattelemiseen pysähtymisen maku jota itselläni on ollut jo kauemminkin. Meillä on jollain lailla samankaltainen tilanne. Ja sitten taas ei ole.
Minun ajankäyttöni ongelma on, että minulla on sitä liikaa. Tai ei oikeastaan. Kaikilla meillä on ajanlaskusysteemissämme 24/7 käytettävissä. Vaan mihin sitä pitäisi käyttää ja miten? Mulla on vuosia 5 enemmän mittarissa, mutta elämäntilanne sellainen, että uusorientoituminen olisi tarpeellinen. Olen ollut jo pitempään työkyvyttömyyseläkkeellä. Jouduin/pääsin sille alkoholin aiheuttamien terveydellisten seurauksien takia. Paraikaa pöydälläni on paksu lomakenippu, jolla aion hakea pidennystä marraskuussa loppuvaan ensimmäiseen 3 vuoden jaksoon.
Olen jo niin usein katsellut taaksepäin menetettyjä tilaisuuksia ja menetyksiä murehtien, että en suoraan sanoen enää jaksa. Enkä pidä sitä edes tarpeellisena. Katse eteenpäin on tärkeämpi. Tässä täytyy mainita, että olin kirjoituksistasi päätellen huomattavasti syvemmällä ja todella lähellä lopullista brakausta niin sosiaalisesti kuin terveydellisestikin.
Eteenpäin katsoessa olen tietysti tehnyt tilitasetta myös menneistä. Ja pystynyt näkemään ne loppuneina omina ajanjaksoinaan jotka ovat ohi. Niin hyvät kuin huonotkin. Tunti “nolla” tavallaan. Tärkein oivallukseni on ollut, että kaikki on vielä mahdollista jos vaan pysyy terveenä=raittiina. Ei siksi, että kaipaisin jotain materiaalista tai yllätyksellistä ja vauhdikasta elämää. Näitä on ollut tarpeeksi - onneksi. Sillä olen tajunnut, että ne eivät merkitse mitään. Todella tärkeää on kyky olla jokaisessa pienessäkin hetkessä täysillä läsnä.
Tämä oivallus paistaa viimeisistä lauseistasi läpi. Tämä kesä ja sinun rantakalliosi. Ne merkitsevät jotain. Elä fiiliksiäsi täysillä. Näin nuorina emme ikinä enää koe tätä hetkeä! :wink:

PS. Teksteissäsi on syvyyttä ja luen niitä mielelläni. Inspiroit minua juuri suuresti voittamaan laiskuuteni ja hypätä lähipäivinä omaa ketjuani päivittelemään. Siis päivittämään. :smiley:

Ihana! Palautti mieleeni otteen yhdestä lempparirunostani:

… Minulla on lupauksia pidettävänä,
ja maileja kuljettavana ennen lepoa,
ja maileja kuljettavana ennen lepoa.

(Robert Frost: Pysähtyminen metsässä lumisena iltana)

Ja lisään listaan: en ikinä ehdi lukea kaikkia ikinä kirjoitettuja hyviä runoja :confused:

Kiitos. Itseni inspiroin nyt vällyjen väliin, koska vaikka nyt ei ihan aamutunteja täällä vietetä niin vielä huomisaamuna herätys on kuitenkin armottoman aikainen.

Kiitokset niin naiselle kuin Andantelle, ajatuksia herättävää mietiskelyä!

Kai se on minullekin selvää, että aika tekee tehtävänsä jokaisen kohdalla -sitten aikanaan. Silti, jotenkin munusta tuntuu oudolta ajatella itseäni edes keski-ikäisenä, saati sitten vanhenevana.

Arvot ja arvostukset ovat varmasti muuttuneet, ainakin pienemmissä asioissa. Ehkä ne suuret linjat, maailmankatsomukselliset ja moraaliset kuitenkin ovat lähellä niitä jotka silloin nuoruudessa, maailmaa uusin ja avoimin silmin katsoessa ja vakavasti pohtiessa muotoutuivat.

Materialistiset ja omaan sijaintiin ihmisten arvoasteikossa liittyvät tavoitteet ovat kyllä kuivuneet, jotenkin on alkanut tuntumaan siltä että minullahan on itse asiassa kaikkea mitä tarvitsen niiden asioiden suhteen.

Ei ole juuri omaisuutta, ympärillä oleva roina on lähinnä työkaluja, aikansa elänyttä epäkuranttia roinaa jolla silti voi joskus jonkun idean toteuttaa -jos siltä sattuu tuntumaan. Minkäänlaista oppiarvoa tai koulutusta ei ole, mutta olisiko sellaisellakaan niin väliä. Uusia asioita opin mielelläni, mutta vain valikoiden , silloin kun sattuu huvittamaan ja asia kiinnostamaan. Matkustamisestakaan en ole innostunut. Olisinko jossain muualla onnellisempi? Enpä usko. ( no, jos rahaa olisi, niin ehkä vois pahimmat pakkaskaudet viettää jossain leudommassa ilmastossa…)

Ystäviä? Sen verran kuin jaksan ystävyyssuhteita ylläpitää, tuntuu siltä ettei tässä yksinäisten ihmisten maailmassa ole kovinkaan vaikeaa kerätä ympärilleen isompaakin kaveriporukkaa jos sellaista haluaa. Minulle nyt kuitenkin riittää se muutama kaveri, joiden kanssa edes jatkuva yhteydenpito ei niin välttämätön ole. Siinä muuten on tapahtunut vuosien mittaan aikalailla muutosta. Joskus nuorempana oli kaikenkaltaisia jännityksiä, mietiskelyä siitä mitä minusta nyt nuo muut ajattelevat, kelpaanko joukkoon jne.

Ikää on nyt 58, eli kai se sitten on ainakin keski-ikää? Mutta, ihan reippaaseen ruumiilliseen työhön (ja sovitusti lyhytaikaiseen urakkaan, ettei tule elinkautisen makua siihenkään :slight_smile: ) tästä taas tänäänkin olen lähdössä, eikä vielä mitään tuntua ole siitä että jotain vanhuudenheikkouden alkua olisi ilmassa… tottakai olen sitä mieltä, että parempi olisi kokonaisuuden kannalta jos ensin kaikki alle kolmekymppiset pääsisivät/joutuisivat ansiotyöhön, kiipeilemään rakennustelineille ja vanhat ikänsä töitä tehneet äijät keksiköön itselleen ajankulua… he kun kuitenkin harvemmin pelkästä tekemisen puutteesta ja turhautumisesta lähtevät kaduille mummuja potkimaan ja uusia huumeita kaupustelemaan… se kun vaikuttaa kumminkin jotenkin, se nuorempana omaksuttu kulttuuri…

Mutta, noin kokonaisuutena ajatellen, minusta tuntuu siltä että monenlaiseen vielä ehdin mukaan, ja muuttumaankin ehtii, tämä elämäni.

Huomenta MM. Tossahan asia on pähkinänkuoressa! Juuri samanlainen tunne on itselläni ollut siitä lähtien kun aloin raitistua. Paluuta menneisiin, mutta yhä sisälläni oleviin peruspilareihin. Antaa varmuutta ja ennenkaikkea sen verran etäisyyttä nykyiseen, että orientoituminen uuteen vanhaan on helpompaa.
Minulla on sen verran käyttövaroja, että tulen toimeen. Ja nipistämällä ja centtiä venyttämällä jää sen verran, että voin taas harkita jotain halpaa matkustusmuotoakin. Mitä onnellisuuteen jossain muualla tulee- itselläni se ei aikanaan toiminut. Olin pariinkin otteeseen muutamia kuukausia ulkomailla tarkoituksenani muuttaa sinne kokonaan. Kokeilin sekä Suomea että Espanjaa. Tosin vielä aika raskaasti juovana. Tämä oli myös sitä kohtuukäytöstä haaveilun aikaa. Varmasti maastamuuttohaluihini liittyikin aikalailla maantieteellistä pakoa. Harvoin onnistuu. Mutta itselleni tuli yksi tärkeä asia selväksi. Ongelmat on ratkaistava siellä missä ne ovat syntyneetkin. Muuten jotain jää avoimeksi.
Kyllä minäkin vielä aion monenlaiseen mukaan. Tietoisena siitä, että lopullisesti lähtiessäni en ota mitään mukaan. Viimeisessä paidassa ei ole taskuja. :mrgreen:

Minulle matkustaminen on aina ollut Se Juttu, kakarasta saakka. Istuin jo lapsena nenä kiinni karttakirjassa ja haaveilen kuinka joskus vielä käyn kaikissa niissä kiinnostavissa paikoissa. Kun yo-kirjoitukset olivat ohi niin pakkasin rinkan ja lähdin kolmeksi viikoksi reilaamaan, silloin vanhemmat eivät enää pystyneet estämään. Veljeni tai vanhempani puolestaan eivät ole välittäneet lainkaan matkustamisesta. En tiedä mitä mustalaisverta suoniini on eksynyt :smiley: Minulla on ihan kirjaimellisesti pitkä lista paikoista, joissa haluan vielä käydä. Valitettavasti se ei tällä vauhdilla lyhene ollenkaan, mutta kasvaa sitäkin enemmän toisesta päästä.

Ulkomaille muuttaminen ei ainakaan tällä hetkellä ole ajankohtaista. Onhan tämä pahuksen kallis ja kylmä maa, ja täältä on kallista matkustella muualle (kateellisena katselen niitä hintoja, joilla esimerkiksi Lontoosta pääsisi viettämään vaikka talvista viikonloppua jonnekin lämpimään - täällä samalla hinnalla ei pääsisi Helsingistä Turkuun!), ammattini ei kuitenkaan mahdollista ihan helposti työllistymistä muihin maihin, eikä kielitaitonikaan riittäisi nykyisen kaltaisiin tehtäviin muissa kuin englanninkielisissä maissa.

Mutta ehkä joskus…

Kiitos vinkistä yksi_nainen64

Tässä mun tolokset (noissa on kyllä paljon totta):

Tunnelukko Voimakkuus

Tunnevaje vahva
Ulkopuolisuus keskivahva
Riittämätön itsekontrolli keskivahva
Alistuminen keskivahva
Hyväksynnän haku keskivahva
Riippuvuus heikko
Oikeutus heikko
Rankaisevuus heikko
Vaativuus heikko
Uhrautuminen heikko
Emotionaalinen estyneisyys ei tunnelukkoa
Kaltoin kohtelu ei tunnelukkoa
Vajavuus ei tunnelukkoa
Epäonnistuminen ei tunnelukkoa
Pessimistisyys ei tunnelukkoa
Hylkääminen ei tunnelukkoa
Suojattomuus ei tunnelukkoa
Kietoutuneisuus ei tunnelukkoa

Kännykällä mobiililiittymästä ihan pieni muistiinpano matkoilta:

Silloin neljä vuotta sitten, kun lakkasin ajattelemasta että en ikinä enää saa/voi juoda, uskoin myös että “juominen jatkuu siitä mihin se jäi”. Niinpä oletin myös, että kun lähden matkoille niin taas pitää ostaa jo Helsingin tax-freesta pieni jägermeister ja juoda sitä salaa ensin lentoaseman vessassa ja sitten koneessa - mutta ei onneksi ole tarvinnut. Sen ensimmäisen matkan aikana yritin, toisen matkan yritin aloittaa skumpalla mutta ei onnistunut. Nyt olen ottanut; kävin syömässä pitkän kaavan mukaan eli apeririivi, ruokaviini ja digestiivi - mutta enää ei tarvitse juoda vessassa salaa.

Tämä kännyllä kirjoittaminen on sen verran hankalaa että voi jäädä vähiin :-/

Minäkin tykkäsin aikoinaan ryypätä lentokoneessa, enkä edes salaa vaan ihan avoimesti lentoemänniltä tilattuja juomia. (alkumatkasta tilattuja, keskivaiheessa pyydettyjä, ja loppumatkasta aneltuja juomia : ))

Huhhei että sitä ehtiikin lennolla Helsingistä johonkin Delhiin taikka Bangkokiin hilata ihtensä kohtalaisiin lärveihin, joka sitten kuitenkin yölennoilla kääntyy vääjäämättä laskuhumalaksi tai krapulaksi. Jossa onkin sitten kiva raahustaa uuteen eksoottiseen maahan, ja kohdata passintarkastajien ym. pelottavat naamat.
Saati sitten kädet lievästi täristen täyttää niitä loputtomia lippusia ja lappusia, joita joutuu täyttämään etenkin Intiaan saapuessa. :astonished:

Laivassa dokaaminen on vielä “hauskempaa” kuin lentsikassa. Olenhan useaan otteeseen kertonut ilmaveivistäni, jonka veivasin laivan rappusissa saapuessamme orkesterin kanssa “maailmaa valloittamasta” Baltiasta, heinäkuussa 2007. Kilin kolin sanoivat ketjut ja vyöt. Ja kitaralaukku.

Wow, siitäkin ilmaveivistä tulee kuluneeksi päivälleen kuusi (sex på svenska) vuotta.

[quote=“Ketostix”]
Minäkin tykkäsin aikoinaan ryypätä lentokoneessa, enkä edes salaa vaan ihan avoimesti lentoemänniltä tilattuja juomia. (alkumatkasta tilattuja, keskivaiheessa pyydettyjä, ja loppumatkasta aneltuja juomia : ))

Tuttuja on tarinat, minulle tosin kävi kerran lentokoneessa jopa niin, että tarjoilu lopetettiin minulle kokonaan.
Vähänkö hävetti :blush: Tosin, minähän laiton koko jutun huonon asiakaspalvelun piikkiin ja uhkasin tehdä valituksen… en sitten kuitenkaan tehnyt :sunglasses:

Minä en edes pahimpaan aikaan voinut ottaa matkustaessani lärvätsaloja, koska jos olisin sen tehnyt niin olisi käynyt huonosti: kuka muu minusta olisi huolehtinut kuin minä itse? Ja naimisissa ollessani minä olin se, joka huolehti molemmista, itsestäni ja ex-puolisostani. Minä ostin matkat, hoidin lähtöselvitykset, olin ainoa joka puhui kieliä, varmistin että rahat riittävät, katsoin että noustaan oikeaan bussiin jne jne. Ja eron jälkeen yksin matkustellessani olisin luultavasti jäänyt Helsinki-Vantaalle, jos olisin vetänyt lärvit.

Mutta paljonhan minä join, ja nimenomaan salaa, koska pieni budjetti ei sallinut lentokenttä-/lentokonehintaisten drinkkien vetämistä mielinmäärin. Ja nyt tosiaan tajusin ottaneeni faktana sen, kuinka lukemattomia kertoja kuulin sanottavan, että juominen jatkuu siitä mihin se jäi. Ja kun otin sen faktana niin hankin sen piilopullon ja aloitin jo vessassa. Onneksi enää ei tarvitse. Minulla oli aivan ihana matka; kävelin paljon, näin paljon, tapasin paljon ihmisiä ja juttelin heidän kanssaan… En yksinkertaisesti olisi kyennyt niihin retkiin, jos olisin edelleen kuvitellut, että on pakko juoda aamusta asti (tai edes että iltaisin pitää juoda itsensä sammuksiin). Ihan pieni romanssinpoikanenkin oli, sellainen laivat kohtaavat yössä -juttu, jota voisi karkeasti nimittää myös p:llä alkavalla nelikirjaimisella suomenkielisellä sanalla, ja siitäkin jäi ihan hyvä mieli. Suomessa en ole saanut seksiä puoleentoista vuoteen lainkaan.

Ja se on se, minkä takia tuskin edes haluan lopettaa juomista kokonaan. En jaksa istua kapakoissa selvinpäin. Olen minäkin laulanut karaokea selvinpäin, tanssinut, bailannut ja hoilannut, mutta vain koska kuvittelin, että niin kuuluu tehdä. Mutta sittenpä olikin huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto jäädä kotisohvalle ja nyt olen ollut vuosikausia yksin ja itsetuntoni naisena on nollassa. En halua enää jatkuvia yhden yön juttujakaan, se oli kuluttavaa aikaa, mutta haluan taas nauttia elämästä. Ja miehistä.

Toinen asia, minkä mittakaavan ihan oikeasti nyt vasta tajuan, oli sen loppuunpalamiseni/masennukseni syvyys. Saatoin matkustaa toiseen maahan, tuttuun kohteeseen, vain linnoittautuakseni siellä halpaan hotellihuoneeseeni syömään ja nukkumaan. Kerran kyseisen hotellin isäntä totesikin minulle, että “ai niin, olet se rouva joka tulee aina tänne lepäämään” ja se vähän hätkäytti, mutta silloin en jaksanut muuta kuin nukkua, ja kuitenkin jonnekin oli pakko päästä. Koko pitkän viikonlopun aikana saatoin tehdä yhden kunnon kävelyreissun kaupungilla johonkin etukäteen suunnittelemaani nähtävyyteen tutustumassa, ja siinä kaikki.

Viikonloppuna, kun tulin kotiin, itkin niin että silmäni muurautuivat umpeen, kun ajattelin tätä yksinäisyyttäni. Ystäviä on, tuttavia on, töitä ja kaikkea muuta on, elämä on parempaa kuin vuosikausiin, mutta ei ketään joka koskettaisi, pitäisi hyvänä. Yksinäisiä öitä kerta toisensa jälkeen, sadoittain… itse asiassa pelkästään viimeisimmän suhteen loppumisen jälkeen jo tuhansittain :frowning: Sellainen, joka ei itse sitä ole kokenut, tuskin ymmärtää miltä se tuntuu. Täytän vuoden kuluttua viisikymmentä, menopaussin ennakko-oireita on ollut jo jonkin aikaa - onko siis kohtaloni olla yksi lukuisista yksinäisistä vanhuksista tässä maassa?