Jännittää kirjoittaa tänne, enkä oikein tiedä mistä aloittaisin… Haluan kuitenkin tulla mukaan suoraan tänne “lopettajien” puolelle, koska haluan tehdä jotain minulle ja läheisilleni pahaa oloa aiheuttavalle juomiselleni. Tiedän myös, ettei vähentäminen toimi kohdallani, sitäkin on yritetty useamman kerran.
Vaikka lopettamisajatus juuri nyt tuntuukin isolta asialta, niin mitään ei saa jos ei edes yritä, joten aion yrittää niin kauan kuin onnistun!
Toistaiseksi lopettelu on sujunut aina tarvittessa ihan hyvin omin voimin, mutta ongelmani on ollut se, että muutaman viikon raitistelun jälkeen kuvittelen hallitsevani homman. Ja kun sitten annan itselleni luvan kokeilla kohtuukäyttöä ja muka “vähentämistä”, niin se ei onnistu kuin korkeintaan päivän pari. Sitten palataankin jo takaisin vanhoihin kuvioihin. Olen pettynyt itseeni tosi monta kertaa.
Täältä Päihdelinkin kirjoituksista olen silti monet kerrat saanut voimia pysyä raittiina vaikeinakin päivinä. Kiitos siitä kanssakulkijat!
PS: Tulipas hiukan sekavaa tekstiä, vaikka tänään ollaankin ihan raittiilla linjalla…!
Làmpimàsti tervetuloa Syystuulet.
Lukemalla toisten kirjoituksia saa paljon, mutta jakamalla myòs omaa tarinaansa saa ehkà vielàkin enemmàn. Jànnààhàn se on itsestààn kertoa ja etenkin ottaa vastaan kommentointia sen tiimoilta. Eipà hàtàà, kyllà tààllà enimmàkseen vallitsee hyvà ja kannustava henki, joka voi olla just se tarvittava tsemppi tai sitten lisàtsemppi raitistumiselle. Eiku nàppis sauhuamaan vaan ja kertomaan ehkà vàhàn tarkemmin (sitten kun siltà tuntuu) itsestà, historiastasi, juomisesta, lopetteluista jne. Sillà tavalla saa ehkà parhaiten esille niità uusia nàkòkulmia juuri siihen omaan tilanteeseen.
Samaa vikaa minulla, pienen tauon jälkeen tuntuu, että homma on hallussa ja pystyn kohtuukäyttöön, mutta se ajatus unohtuu jo ensimmäisen jälkeen. Miten se voikaan niin unohtua? Siksi alkoi jotenkin tuntua, että muutos on tarpeen, vai tämäkö on minun elämäni tarina, kännissä vaeltamssa kaduilla etsimässä lisää juomista ja yksinäistä kännimokellusta kotona.
Niinhän se on, että kun vähentäminen ei onnistu, niin “helpommalla” pääsee, kun heittää kokonaan pois. Itse kyllästyin siihen, että kyttäilin omaa alkoholin käyttöäni. Eli “…apua, taas tekee mieli, voiskohan ottaa vai eiköhän vois, ehkä huomenna tai en tiedä, miksei tänään, oisko lähikuppilassa tuttuja, jos kävis kattoon, eihän sitä pakko oo ottaa…” jne. ja sitten taas mentiin. Ei tarvi miettiä moisia, kun ei juo, niin ei juo.
Tosi tosi paljon tsemppiä sinulle ja raitista tätä päivää.
Kiitos basi ja Lisey72 tervetulotoivotuksista! Täällä tuntuu tosiaan vallitsevan hyvä yhteen hiileen puhaltamisen henki, tuntuu kuin olisi tullut ystävien joukkoon! Palaan omiin kuulumisiini myöhemmin… Nyt on olo vielä hiukan sellainen, että pitää ensin miettiä mistä olikaan tulossa ja minne menossa…
Kiitos Ketostix! Ajattelin että jospa näin syksyn myötä uudet tuulet alkaisivat puhaltaa minunkin elämässäni!
Näitä tarinoita lukiessa on usein tuntunut, että olisin itsekin voinut kirjoittaa monet niistä. Niin samanlaisia ne ovat olleet kuin omani. Minäkin olen keski-ikäinen nainen, joka aloitti alkoholin käytön 2-kymppisenä nuoruuden ystävien seurassa. Vuosien kuluessa “viihdekäyttö” muuttui vähitellen tapajuomiseksi ja perheen perustamisen myötä siirtyi lähinnä kotona tapahtuvaksi. Samaten juodut määrät kasvoivat vähitellen, ja alkoholi hivuttautui viikonloppujen lisäksi mukaan myös arki-iltoihin. Ja vuosi vuodelta koko ajan siis enemmän ja enemmän… Olen jo todella pitkään tiedostanut, että vähintäänkin suurkuluttajia tässä ollaan, mutta sitten jotenkin vain aina siirtänyt tähän ikävään asiaan tarttumista. Ehkä sitten uutena vuotena aloitan uuden elämän…? Tai kuntokuurin kesällä…? Tai kesäloman jälkeen raittiin syksyn…? Typerää itsensä pettämistä.
Viime kesänä kuitenkin vihdoin havahduin tilanteeseeni. Lomalla tuli monta kertaa juhlittua useita päiviä peräkkäin, jolloin krapulatkin muuttuivat entistä kamalammiksi. Samanlaisia tykytyksiä, univaikeuksia, alakuloa jne. kuten monella muullakin. Ikävimmät oireet helpottivat suunnilleen vuorokaudessa, mutta säikäyttivät silti. Silloin aloin etsiä tietoa päihdeongelmista, ja aluksi pelkästään negatiivisista terveysvaikutuksista lukeminen sai minut haluamaan pitämään taukoa juomisesta ja miettimään asioita. Tajusin myös että viime vuosina kunnon tauot olivat jääneet pitämättä ja olin todella laiminlyönyt itsestäni huolehtimisen. Onneksi löysin silloin myös tämän Päihdelinkin, jonka kirjoituksia suorastaan ahmin itseeni. Täältä löytyy paljon kokemuksen tuomaa viisautta.
Kesän jälkeen olen sitten mietiskellyt, että pitäisikö vähentää vai lopettaa. Olen pitänyt viikon parin taukoja ja yrittänyt kohtuukäyttöä. Yleensä kuitenkin muutaman onnistuneen illan jälkeen käyttö on vähitellen luisunut taas takaisin sinne vanhaan malliin, jolloin sekoan annosten laskemisessa ja tulee juotua myös arkisin. Seuraavana päivänä olen yleensä ollut varma vain siitä, että liian montahan niitä meni taas…
Nyt siis yritän jälleen kuivatella ja hakea uutta suuntaa elämälle. Tämän syksyn aiempien lyhyiden kuivien kausien perusteella tiedän jo, että raittiina on hauskempaa ja voin ja jaksan paremmin. Suurin haasteeni onkin pysyä tällä tiellä ja nöyrtyä sen asian edessä, ettei minusta taida olla vähentäjäksi. Ja etten taas heti kohta lankeaisi siihen ansaan, että jos nyt kuitenkin vielä kokeilisin sitä kohtuukäyttöä…
Tunnen kyllä myötuntoa sinua kohtaan. Samalla tavalla minula, en nuorena ollut enkä nuorena aikuisenakaan mitenkää humalahakuinen. Mutta siiten tapahtui käänne, joskus 2005, kun aloin juoda suruuni ja vastaoikäymisiin ja vaikka tilanne muuttui, tapa jäi elämään, Tässä sitä kuivatellaan, ei kai sinunkaan juuri tänään tarvitse päättää, voisitko olla kohtuukäyttäjä. Entä jos ottaisit miettimisaikka vaikka vuoteen 2015 saakka?
Kiitos KM47! Samana päivänä rekisteröidyimme tänne mukaan, eikä ikäeroakaan ole kuin muutama vuosi. Tuetaan siis toisiamme kohti parempia päiviä! Sikäli olen kuitenkin hiukan eri tilanteessa kuin sinä, että minulla on vielä kotona asuvaa nuorisoa (olen siis hiukan nuorempi). Siinä on taas yksi ISO syy lisää yrittää muuttaa elämän suuntaa. Menneitähän ei meistä kukaan enää pysty muuttamaan ja siksi minäkin yritän olla vatvomatta niitä liikaa (tosin ehkä joskus myöhemmin tulee sekin aika, kun haluan käydä niitä läpi ymmärtääkseni paremmin itseäni). Mutta tähän hetkeen ja tulevaan pystyn vielä vaikuttamaan, ja haluaisin pystyä näyttämään lapsilleni parempaa esimerkkiä ja olemaan enemmän aidosti läsnä heidän elämässään.
Olen myös huolissani työssä jaksamisestani. Mitä vanhemmaksi sitä tulee, niin sitä vaikeammaksi se muutenkin käy. Saatika sitten jos on jatkuvasti väsähtänyt ja alavireinen. En nyt voi sanoa rakastavani työtäni, mutta on se silti tärkeää minulle. Ihan jo siksi, että ilman työssäkäyntiä pelkäisin ongelmieni vain pahenevan nopeasti. Pitempi joutenolo ei sovi laiskalle luonteelleni, vaikka siitä varmaan aluksi nauttisinkin…
Terveysasiat myös mietityttävät. Olen muutaman kerran nähnyt läheltä kuinka nopeasti juominen voi tuhota terveyden lopullisesti (ja johtaa hautaan saakka). Ja valitettavastihan naiset ovat kai tuplasti miehiä alttiimpia näille sairauksille? Vai oliko se niin, että ne etenevät kaksi kertaa nopeammin? No, joka tapauksessa, näissä mainitsemissani tapauksissa mukana oli lisäksi vielä lääkitys perussairauteen ja/tai tupakointi. Ei siinä sitten montaa vuotta tarvittukaan, kun elimistö sanoi yhteistyösopimuksen irti. Itse en käytä lääkkeitä enkä tupakoi, mutta kyllähän tuo silti pistää miettimään…
Kaikesta huolimatta mukavaa raitista viikon jatkoa kaikille ja toivottavasti sinulla KM47 oli kiva elokuvailta!
Minullakin on vielä yksi nuoruusikäinen lapsi kotona. Viime joulukuussa, kun olin pikkujouluissa, hän lähetti minulle teksitviestin “äiti, kaadoin sinun siideitä viemäriin, kun olen niin huolissani sinusta”. Kännissä mietin, että eihän minulla siellä ole siideriä kuin olutta. Kotiin mentyäni huomasin, että 6-packistä oli vielä 2 jääkaapissa, minulla oli hätä siitä, ei lapsesta. Olen ollut ns. hiljainen juoja, istun keittiössä ja juon ja jotenkin luullut, ettei se ketään haittaa. En tiedä, kuinka otan tämän asian puheeksi hänen kanssa, olen tästä niin pahoillani. Olen jo monesti luvannut muutosta, ja hän on siihen todennut, ettei usko minun siihen pystyvän, koska en ole siihen aikaisemmin pystynytkään.
Tämä ilta meni kuitenkin hyvin! Yksi voitettu päivä takana!
KM47, kun noita “voitettuja päiviä” kertyy vielä hiukan lisää, niin varmaan myös lapsesi huomaa jotain muuttuneen. Ehkä silloin voisi olla luonteva hetki ottaa asiat puheeksi hänen kanssaan, mitä luulet?
Minäkin mietin (liian) kauan miten puhua näistä asioista nuorimmaiseni kanssa. Halusin odottaa sopivaa hetkeä, enkä esimerkiksi krapulapäivän morkkiksessa ruveta “tilittämään” mitään hänelle. Toisaalta tiesin etten myöskään halua luvata hänelle jotain sellaista, jota en kuitenkaan ehkä pystyisi pitämään tyyliin “nyt raitistun tästä heti”… Luonteva hetki koitti kuitenkin hänen omien alkoholi-kokeilujensa myötä. Erään ikävän yön (jolloin onneksi itse olin selvä) jälkeen juttelimme yhdessä alkoholin vaaroista (varsinkin nuorena aloittaessa), väärinkäytön periytyvyydestä, kuinka huono esimerkki olen ollut jne. Silloin kerroin myös alkaneeni tosissani yrittää vähentää juomistani, jonka hän ehkä oli jo huomannutkin? Lapsi vaikutti helpottuneelta, joskin ymmärrättevästi hiukan varautuneesti… Tuntui että hän oli jo kauan odottanut tätä keskustelua, jota ei itse ollut osannut / uskaltanut aloittaa. Eikä tietysti tarvinnutkaan. Lapsi on lapsi teininäkin ja aikuisen pitäisi kyetä kantamaan se vanhemman vastuu… Ja tässä kohtaa oma vuosikausien itsekkyyteni taas kyllä hävettää minua! Mutta niin kuin jo aiemmin kirjoitin, niin loputtomat itsesyytökset menneisyyden tapahtumista eivät kauheasti hyödytä ketään, joten yritän mieluummin keskittyä nykyhetkessä elämiseen ja tehdä tästä päivästä paremman. Ja lapseni kanssa käymäni keskustelu teki joka tapauksessa hyvää meille molemmille ja antoi minulle taas lisätsemppiä jatkaa raittiimpaa elämää.
Raitistelu on toistaiseksi sujunut hyvin, peräti jo kokonaista 6 päivää!
Olin niin pettynyt edellisen lomaviikkoni liialliseen “juhlistamiseen” ja sitä seuranneeseen kaikkinaisen kamalaan olotilaan, että yhtään ei ole vielä tehnyt tiukkaa.
Olen lukenut paljon tämän sivuston tarinoita ja mietiskellyt asioita. Olen myös nauttinut monista ihan arkisista asioista: ulkoilusta auringonpaisteessa, ensilumesta, saunomisesta, lukemisesta, leipomisesta, neulomisesta, perheen kanssa touhuamisesta jne. Aika ei ole käynyt pitkäksi, koska tykkään puuhata itsekseni kaikennäköistä. Tuntuu että nyt siitä on jopa hyötyä, että satun olemaan näin tylsän sorttinen ihminen… Ei ole mitään hinkua lähteä baareihin eikä painetta siitä, ettei keksisi mitään tekemistä.
Pelkään vaan, että taas kun alkaa mennä liian tasaisesti, niin kiusaus kokeilla kohtuukäyttöä kasvaa. Ja siihen en kykene. Sen olen jo oppinut. Tavoitteenani onkin näin aluksi ohittaa se parin viikon rajapyykki selvin päin. Tämä viikonloppu ei tee tiukkaa, mutta viikon kuluttua voi olla jo eri fiilikset…
Nyt kuitenkin nautin ajatuksesta, että huomenna & sunnuntaina saan herätä aamulla pirteänä vapaapäivän viettoon ja tehdä kaikkea mukavaa koko päivän. Hauskaa, raitista viikonloppua kaikille!
Hei syystuulet! Se päivä kerrallaan on kulunut mutta aina yhtä uusi ajatus, jonka avulla niin moni meistä selviytyy ihan kirjaimellisestikin. On oikeasti ajattelemisen ja sisäistämisen arvoinen. Koittaa vain keskittää ajatuksensa käsillä olevaan päivään, ja olla liikoja ajattelematta tulevaisuutta. Hyvää raitista tätä päivää!
Totta! Kiitos kommentistasi Iiris82. Yritän oppia olemaan hoppuilematta…
Työviikko takana, ulkona upea lenkkisää. Eli nyt siis tästä päivästä nauttimaan!
Saman kysymyksen kanssa minäin painiskelen. 6 raitis päivä menossa ja pelottava viikonloppu edessä. Yritän pysytellä selvinpäin, kohtuukäyttäjäksi minä en nyt halua palata, kohtuus ohittui jo kauan sitten.
Toivottavasti KM47 keksit viikonlopuksi paljon tekemistä, niin ei ehdi kärvistellä turhaan… Itsekin olen yrittänyt haalia kaikenlaista. Näin alkuun se tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta. Tsemppiä sinne!
Kyllä, nyt olo on jo luottavaisempi, ei tee edes mieli, kun oli niin kiva herätä ilman pahaa makua suussa ja ilman alkavaa jysäriä. Lähden aamukahville kahvilaan.
No tulihan se sieltä kuitenkin: oudon levoton olo myöhään perjantai-iltana… Kai se sitten vaan on niin, että kun parikymmentä vuotta on tottunu perjantaisin juomaan sen lasilillisen tai kaks (tai kakskymmentä ), niin ei se tapa niin äkkiä unohdu…
Ainoo poikkeus oli, jos lauantaisin oli aikaisin aamulla jotain tärkeetä tekemistä, niin sitten saattoi perjantaina jäädä väliin. Mutta aina sekään ei estellyt, vaan välillä sitä sitten lähti seuraavana aamuna liikenteeseen silmät ristissä ja pää kipeänä… Tai sitten toinen järkevä vaihtoehto: jos en perjantaina voi juoda, niin täytyyhän sitä sitten edes torstaina ottaa muutama. Elämä tosiaan pyöri sen pullon ympärillä. Ei ollut enää omia valintoja, vaan kaikki päätökset johti samaan lopputulokseen. Kun nyt teen tän ja ton, niin sitten voin lähteä baariin… Kun käyn kaupassa ja siivoan, niin ruuan kanssa voin sitten korkkaa viinipullon jne.
Kuinka mukavaa onkaan herätä tällaseen vapaapäivään, kun voi koko päivän itse valita mitä huvittaa tehdä! Tällastako tää “normaalien ihmisten” elämä onkin?
Joo, mutta tosiaan eilen siis muuten niin mukavan päivän jälkeen tuli vaan sellanen tunne, että no eiks tässä nyt sitten tänään muuta enää tapahdukaan? Pyöriskelin kotosalla levottomana pari tuntia, yritin katsoa tv:n hömppäsarjoja ja söin karkkia. Sitten onneks alkoi väsyttää, menin nukkumaan ja se oli tältä erää siinä.
Toi alkoholi-addiktion vaihtuminen herkkuaddiktioksi on kanssa ihan oma lukunsa, mutten jaksa vielä hirmuisesti murehtia siitä. Moni muukin kyllä tuntuu kirjoittaneen samasta asiasta tällä palstalla. Mutta kunhan nyt sais ensin nää isommat ongelmat selätettyä… Eli se on just sitä: askel askeleelta, päivä kerrallaan.
Voi kun tuttuja juttuja syystuulet tuokin, että jos ei voinut juoda pe niin joi sitten to. Ihan kuin olisi ollut jokin velvoite juoda tietty määrä viikossa, juomatta jättämistä harvoin osasi miettiä.
Eikö olekin raitis viikonloppu aika magee? Se on ihan outoo herätä viikonloppuaamuna ja tajuta että hetkinen, tässähän ollaan ihan kunnossa, aikasin kenties hereillä ja vapaana tekeen mitä vaan eihän sitä hetkeen meinannut tajutakaan! Muutaman raittiin viikonlopun jälkeen huomasi senkin, kuinka paljon on aikaa. Viikonloput saivat aivan uuden merkityksen ja ihanaa, kun voi aloittaa levätyn viikonlopun jälkeen uuden viikonkin pirteänä sen sijaan, että maanantainakin olisi vielä kuuluisa krapula ja vapina, tai ainakin hyvin alakuloinen olo.
Hyvää jatkoa sinne ja oikein mukavaa raitista viikonloppua!
Luonteva hetki koitti kuitenkin hänen omien alkoholi-kokeilujensa myötä. Erään ikävän yön (jolloin onneksi itse olin selvä) jälkeen juttelimme yhdessä alkoholin vaaroista (varsinkin nuorena aloittaessa), väärinkäytön periytyvyydestä, kuinka huono esimerkki olen ollut jne. Silloin kerroin myös alkaneeni tosissani yrittää vähentää juomistani, jonka hän ehkä oli jo huomannutkin? Lapsi vaikutti helpottuneelta, joskin ymmärrättevästi hiukan varautuneesti… Tuntui että hän oli jo kauan odottanut tätä keskustelua, jota ei itse ollut osannut / uskaltanut aloittaa. Eikä tietysti tarvinnutkaan. Lapsi on lapsi teininäkin ja aikuisen pitäisi kyetä kantamaan se vanhemman vastuu… Ja tässä kohtaa oma vuosikausien itsekkyyteni taas kyllä hävettää minua! 
Mutta niin kuin jo aiemmin kirjoitin, niin loputtomat itsesyytökset menneisyyden tapahtumista eivät kauheasti hyödytä ketään, joten yritän mieluummin keskittyä nykyhetkessä elämiseen ja tehdä tästä päivästä paremman. Ja lapseni kanssa käymäni keskustelu teki joka tapauksessa hyvää meille molemmille ja antoi minulle taas lisätsemppiä jatkaa raittiimpaa elämää.
On oikeasti ajattelemisen ja sisäistämisen arvoinen. Koittaa vain keskittää ajatuksensa käsillä olevaan päivään, ja olla liikoja ajattelematta tulevaisuutta. Hyvää raitista tätä päivää!