Aivan helvetin kipeä afta suussa 
. Eivätköhän nuokin taas tuosta vain lisäänny, kunhan talvi kunnolla iskee päälle, jos se nyt enää nykyään edes tulee lainkaan 
. Tuppaa olla mulla sellainen talvinen riesa tuo suun limakalvojen kiukuttelu.
Viimeöinen vittupääunettomuusyö huipentui sitten nukahtamiseen kymmeneksi minuutiksi ja unihalvaukseen aamukuuden maissa, eli se siitä sitten. Jokainen tuon kärsinyt tietää että ei kauheasti huvita nukahtaa heti perään - ei sillä että yleensä pystyykään.
No, sainpahan sentään asioilla käytyä aamusta niinkuin piti.
Viikkokausien stressaamisen jälkeen tuli lama. Pentele! Muutoksia on tulossa, ja ne pelottavat, surettavat, vaikka voivat olla itse asiassa hyväksikin…
Ehkä.
Huoli erään kaverin mielenterveydestä. On aiemminkin kärsinyt perusmasiksesta ja paniikkihäiriöstä ja päihteitä on mennyt aina vähän enemmän, kuin hyväksi olisi, vaikkei hän mikään hevijuuseri todellakaan ole. Nyt homma alkaa vaikuttaa siltä, että psykoosi on tuloillaan, ellei ole jo parhaillaan päällä 
. Tapasin kyseistä kaveria tuossa jokin aika sitten ja silloin jo vaikutti siltä, ettei ole todellakaan ihan kunnossa ja oma itsensä. Eilen sitten juttelin puhelimessa erään yhteisen kaverimme kanssa ja hän kertoili, että tilanne alkaa olla aika huolestuttava, kun oli vastikään tätä tyyppiä tavannut.
Minkäpä tuollekaan tekee, kun kyseessä on ns. tyypillinen suomalainen mies, joka ei taatusti mene lääkäriin “pikkuvaivojen” vuoksi, eikä tässä lanssiakaan huoli vielä soitella, kun ei toistaiseksi(Kai. Mistäpä minä täältä käsin tiedän) ole sillä tavalla vaaraksi itselleen ja/tai ympäristölleen, että pakkohoito tulisi kyseeseen. Lisäksi olen aika kyllästynyt huolehtimaan muiden ihmisten ongelmista, olkoon vaikka kuinka hyvä kaveri ja hieno tyyppi. Mulla on ollut ihan riittämiin tekemistä oman pääni kanssa, joten en jaksaisi rassata sitä enempiä muiden sekoamisilla.
Viikkokausia kestäneen stressin jälkeinen romahtaminen masennukseen ja uupumukseen.
Vituttaa pieni relapsi kotona. Vetaisin vaan kaikki lääkkeet, jotka löysin, ennen hullulaan palaamista, mutta tottakai ne olivat sieltä soittaneet häkeen. Filmi aukeaa taas kun on ambulanssia, palokuntaa ja poliisia ihmettelemässä naista. Hävettää ihan hitosti. Naapuritkin varmaan kuulleet ja nähneet jotain, tai muistan hämärästi kun joku ohjattiin ovelta pois, että ”täällä on yksittäinen sairaustapaus eikä mitään nähtävää.”
On vaihteeksi MIKÄÄN_EI_PYSY_MISSÄÄN -päivä! 
sinä pivänä en JUMALISTE saisi KYRPÄÄNI PYSYMÄÄN VITUSSA!!
Kyllä se nyt on masentanut, eikä taida olla vain tavanomaista kaamosankeilua . Tuntuu, että nyt loppui veto tästä naisesta. Mitään ei jaksaisi ja mikään ei kiinnostaisi ja synkkiä ajatuksia puskee. Mm. ajatukset itsensä viiltelystä pyrkivät pintaan ja ne ovat piiiitkään loistaneet täysin poissaolollaan. Toistaiseksi ei ole ollut mitään tarvetta siirtyä ajatuksista tekoihin. Ennemmin koen nuo ajatukset ahdistavina, kuin houkuttelevina, mutta itsepintaisina pakkoajatuksina ne häiritsevät. En ole jaksanut kirjoittaakaan mitään(Siis ihan omaa päiväkirjaa meinaan), koska A) tuntuu, että ajatukset ovat silkkaa mössöä, eikä MITÄÄN irtoa tai B), jos kirjoitan ajatukseni ulos, ne muuttuvat todeksi ja se pelottaa 
. Yleensähän mulla on päinvastoin, että ajatusten uloskirjoittaminen helpottaa oloa ja saa hullummatkin mietteet ihan käsiteltäviin mittasuhteisiin.
Ulkoilemassa olen sentään käynyt joka päivä(Juoksemassa, peruskauppa - ymv. reissut, sekä myös vähän kissojen kanssa, kun ei ole ihan perinteinen loskakuu), koska jos mä en ulos pääse hetkeen, niin sitten saankin jo kaiken toivon heittää. Nukkuminen on onneksi ihan okei, eli jokatoinen yö tai 2/3 öistä nukun ihan hyvin ja jokatoinen tai kolmas yö sitten pyörin itkemässä ja miettimässä synkkiä. Ei tuossa muuten mitään, mutta kun unettomina/vähäunisina öinä on yksin pimeässä ja hiljaisuudessa vielä enemmän aikaa pyöritellä niitä ankeita kelojaan, kuin päiväsaikaan. Syöminen on käynyt tavallistakin heikommaksi ja se nyt ei ainakaan paranna mielialaa. Itseni päihdyttäminen ei ole jaksanut sekään kiinnostaa, mikä on kai laskettavat positiiviseksi asiaksi.
No, nyt sain sentään kirjoitettua tämän verran tuntojani ulos, joten ehkä parempi aamu tänään suht huonoista(Ei sentään aivan valvomiseksi ja pyörimiseksi mennyt) yöunista huolimatta.
Se, että kaikkialla on niin kuollutta. No joo, Winstonihan tuossa kertoi, että masentaa ja sama täällä, joten ei se munkaan panos tänne mikään mainittava ole ollut ainakaan viikkoon.
Vituttaa kun en keksi enää mitään hyvää syytä laiskotella, ei edes krapulan häivää. Pakko lähteä ulos siivoilemaan puutarhassa, en kestä itseäni jos vaan koko päivän taas makaan. Perkele.
(Kiva kun löysin tämän ketjun. Uskoisin että mulla on tänne paljon annettavaa.)
Hyvin sanottu :mrgreen: . Mul ja. Hyyyyvin paljon.
Ahistaa perkeleesti, ja kun nyt olen päättänyt sitoutua hoitoon lässynlässyn en osta sit ekstroja kun Pööpää o ny kiltisti. Vttu. Ja taaas mul o tullu joku saatanan punanen patti iholle, vaiks tää perkeleen asunto on käsitelty viis vtun kertaa ja mää nukun viehättäväs retkisängyssä muovilootien ja jätesäkkien keskellä ja v*ttu uunikin hajosi ja kylppäriin ei tuu sähköä, eikä siel toimi patteri, mutta koskapa olen talon virallinen spitaalinen, ruttotautinen ja kummajainen, mul eijo enää mitään vitun oikeuksia täällä. Ja jos joku soittaa mul se on sitä varten että se tarvii jotain multa. Ou jeah.
Ja pyykkiä riittää vaan ja laskut senkun kasvaa. Siis V I T T U tää menee absurdiksi 
^ Äääh… Tuo lutikkahomma on kyllä saatanasta. Onko se nyt niin, että ne luteet pesiytyivät taloon sun toimintasi seurauksena tai ainakin taloyhtiö on tullut siihen päätökseen? Jotenkin vain jutuistasi saa sen käsityksen, kun kerroit, että vakuutus ei korvaa mitään(Eipä vakuutus tosin korvaa mitään missään tilanteessa, mikäli kyseisessä vakuutussopparissa on pienellä präntättynä, että tuholaisvahingot eivät sitten heidän korvattavakseen kuulu) ja sanot, ettei sulla enää ole mitään oikeuksia ko. talossa. Eipä tämäkään minulle kuulu. Kunhan lämpimikseni toisten asioita taas utelen.
Mietin tuossa taannoin, että olisin, tyystin tapojeni vastaisesti, poistanut tuon aiemman postaukseni. En siksi, että mua haittaisi, jos muut sen lukevat, vaan siksi, mitä siinäkin sanoin: Jos kirjoitan ulos, että masentaa ja on synkkiä ajatuksia, niin ne tulevat todeksi mulle itselleni.
Nyt on ollut jo onneksi vähän nousujohteisempi mieliala. Olen tavannut nyt shrinkkiäni tiiviisti ja se on vähän rauhoittanut, kun hän on sanonut, että ei tässä mitään akuuttia hätää ja esim. pelkoa psykoosista pitäisi olla. Kyseinen rouva on hyvin pätevä ja tuntee mut jo pitkälti yli kymmenen vuoden takaa, joten luotan kyllä sanaansa. Eipä hänellä ole ollut tapana vähätellä mun olojani/vaivojani, vaan on kyllä aikoinaan ilmoittanut mm., että se on sitten nyt välittömästi lähtö hullujenhuoneelle, kun olen ollut oikeasti huonossa kunnossa.
Nyt vituttaa lähinnä tämä, kun ei saa yöllä unta ja sitten ne pahat ajatukset alkavat kiertää päässä kehää, eivätkä jätä rauhaan. Ei siinä auta muu, kuin nousta, keittää kahvit ja aloittaa päivä, kun se pimeässä makaaminen ahdistaa niin pirusti. Päiväsaikaan mulla ei enää mitenkään merkittävästi olekaan ollut masentunut ja ahdistunut fiili. Pimeys ja kylmyys nyt toki luonnollisestikin tekevät vähän apeaksi, mutta toisaalta hyvä niin. Meinaan, että matalan mielialan voi pistää niiden piikkiin, eikä oikean masennuksen 
.
Helvetin pakkoajatukset jaksavat piinata nyt oikein kunnolla . Muuten olenkin piristynyt ja paljon toimintakykyisempi, kuin vielä hetki sitten, mutta nytpä jaksaa sitten kierrättää noita älyvapaita kelojaan. Hirveää katastrofiajattelua tyyliin, millä kaikilla miljardilla tavalla esim. ihan tavallinen kauppareissu voi mennä pieleen. En nyt eilen ihan kuumotellut sitä, että varmasti ufo kaappaa mut matkallani, mutta melkein 
. Eilen kun isäntä ei ollut kotona, kelasin myös koko ajan, että varmasti sille on sattunut jotakin. Jäänyt auton alle tai joku random hörhö on puukottanut. No, mitä tahansa voi toki sattua, mutta jos ukko saa slaagin ja ufo sieppaa mut, niin ei sille sitten mitään voi, se on sen ajan murhe, eivätkä asiat sillä parane, että mä niitä kuumeisesti kelailen etukäteen. Pirun voimia vievää tuo pakkoajattelu ja etenkin, kun varsin hyvin tiedostaa, että se on nimenomaan sitä ja täysin absurdia. Olisin edes psykoosissa, niin ei tarvitsisi miettiä ohessa sitäkin, että tämä on ihan vitun tyhmää :mrgreen: . No niin, en helvetissä toivo psykoosia, mutta onhan tämä vitun turhauttavaa, kun päähän puskee kaikkea järjetöntä ja heti kun yhden pakkokelan onnistuu selättämään, niin varmasti keksin uuden tilalle .
^^/^
Äh, oikeesti mää ny taas dramatisoin, as usual.
Mää oon niin väsy koko asiaan, etten jaksa enää selittää siitä, ku siinä o monenmoista seikkaa, joita ei nyt tässä viitti. Vaan sitä mää en ymmärrä kui eivät täällä tajua, että minä olen se naaraslutikka ja kyse on synnittömästä sikiämisestä halleluja ihme on tapahtunut ja täällä mä munin ympäriinsä näkymättömiä munia, joista sikiää näkymättömiä pirunsikiöitä jotka käyvät puremassa taloyhtiön hallituksen hyypiöitä niitten lihaviin perseisiin 
. Ja sit mää tilaan lutikkain kotisivuilta näytepakkauksia ja sirottelen olioita ympäriinsä, jotta edes joskus joku tulis kylään, kun ne oliot pitää sitten ajaa ulos ammattitaitoisesti eikä pistää jotain kaarnanpalaa kynnyksen päälle ja lukea loitsuja. Eihän ne kaikki oikeasti kuole, vaan menevät johonkin vitun koloon hortoilemaan ja he tulevat takaisin, ja there will be others. Mitään päätöksiä ei ole tehty, ja oma-aloitteisuutta en nyt aio harrastaa yhtiön suuntaan, piste ja riittää siitä ja terkkuja tutuille.
Mää oon vaan aika väsynyt, kun tää homma vähän niinku veny, ja o ollu muita ikäviä juttuja samaan aikaan. Tanssitilan raivasin itelleni. Pienesti teen. Jälkeenpäin sattuu, mut sattukoot.
Pakkoajatukset…
Määki murehin koko ajan jotai samoja juttuja, emmää tienny, että semmoiset on/voivat olla (mun kohalla) pakkoajatuksia. Semmää tiesin, että liedentarkistelu on jonniisortin pakkotoimiintaa. Siis sellainen, jos kääntyy uudestaan ja uudestaan ovelta, käy lieden ääres ja palaa ovelle. Ja takasin. Kerran mä länttäsin käteni sen penteleen lieden päälle ja se oli helvetin kuuma. Käsi vähän paloi, ei sen pahempaa.
Sit on jotain häiritseviä ajatuksia menneisyydestä, jotka nousee aina vaan mieleen, vaiks niillä EI ole mitään väliä enää, ja niitten haluais häipyvän, mut ne vaan palaavat ja uuvuttaa.
Joo, mä kyl kenties tajuan sen hetkellisen toiveen, ett lähtis se järki päästä, ettei olis niin pirun tietoinen koko ajan. Psykoosissa ny ei tajunnut olevansa psykoosissa. Vaan oishan siinä voinut käydä pahasti. Joten, parempi näin, suht järjellisenä ja masentuneena ja neuroottisena. Joo…
Mulki o ny unet vähentyny (syystä ja että ), mut onneksi yöllä pystyin lukemaan, se helpotti 
.
Tsemppiä mielialojen kanssa W. Alkusyksy- ja kevät tuntuu olevan monille just huonointa aikaa. Vaikka juu, tiedän, että sä nimenomaan vihaat pimeää, etkä ns. totu siihen, jollen nyt väärin muista. :mrgreen:
Pystytkö sä ajattelemaan, että kun olet kirjoittanut jonkin mieltä painavan jutun ylös jonnekin, se jää sinne ja ikään kuin kevenee sun hartioilta? Mulla itselläni nimittäin kirjottaminen toimii noin. Siis silloin, kun sitä hiton tekstiä pystyy tuottamaan. Tosiasiahan sun mieliala on, kirjoitit siitä tai et. Mutta ymmärrän kyllä tunteen, että kirjoittaminen konkretisoi asioita. Mä kirjoitin tossa yks päivä elämäni raskaimmasta traumasta ja näyttihän se karsealta ja tosi konkreettiselta siinä paperilla, mutta sitten olikin helppo hengähtää, että sinne se jäi paperille, eikä päähän pyörimään.
Pööpäällekin tsemiä tuohon tappeluun. Mä pelkään lutikoita ihan tosissaan, kun ne on nyt ilmeisestikin lisääntyneet matkailun myötä ja ihan senkin, että porukka hakee roskalavoilta kamaa. Niitä onkin kurja häätää, joten ei ihme, jos sua väsyttää.
Pakkoajatuksia aloin miettimään; ovatko ne tuollaisia ”mitä jos…”-tyylisiä katastrofiajattelumalleja? Jos, niin mun ne ajatukseksi mieltämät kelat taitaa sitten olla kuuloharhoja. Miten te muut koette kuuloharhat, tuleeko pään sisä- vai ulkopuolelta? Mulla ne on kyllä ihan pään sisällä.
Nyt vituttelee migreeni ja opparikutinat
Mun ei-päihde-psykoosista on kauan aikaa, mut jos koetan muistella, mielestäni sen verran, mitä ääniä kuulin…vaikea sanoa, mistä ne vaikuttivat tulevan . Ei ainakaan mitenkään selkeästi mielen ulkopuoleltakaan. Käskyjä hypätä oli, se oli paha, kun olin vaiks autos tai sillal tms. Mut ei niitä ollut kamalan paljon. Joskus oli sellaista, mikä ei kaiketi ole äänten kuulemista, että toisen ihmisen puheääni alkoi kuulostaa kammottavalta, ilkeältä, pahantahtoiselta noh, suunnilleen niinku jonkin demonin tai noidan ääneltä. Kai semmoinen katsotaan pikemminkin aistiharhaksi (?), en tiedä.
On se kiva, kun psykiatrit selittävät asiat potilaalle juu. En tiä, miten nykypäivänä on. Miten sul Nnaana on, selittävätkö lääkärit sulle, mistä -heidän tietämyksellään arvioituna- jossain oireessa on kyse?
Potilaalla kun olis oikeus tietää omasta sairaudestaan ja oireistaan -muutenkin kuin internetin kautta…
Kiitos myös tosi paljon, että jaksat tsempata muita, huolimatta omasta vaikeasta tilanteesta… Onko helpotusta tullut…? Meinaan kun pääset kotilomille, mikä on hyvä. Joskus voi kestää kauan, ennen kuin luotetaan niin paljon potskuun, että sitä päästettäis ulos.
Mua ny vaivaa uupumus ja masennus. Niin kaun ku tätä ötökkkäsotaa piti käydä toden teolla, toimin, toimin, toimin. Nyt kun se näyttäis -kop, kop- rauhottuneen, romahin. Paljon on ollut kaikemmoista muutosta ja hankaluutta muutenkin, ja kun pirunsikiöt söi pikkuhiljaa mun kaikki säästöt -se o yllättävää, kui paljon joutuu ostaan kaikenlaista semmoses tilantees- rahahuolet vyöryy päälle, äh . V*tuttaa kun en ny sit pääse salille, se oli mul tärkeää. Olipahan jotain. Välil jumppaan ja tanssin kotona, mut masis painaa aloitekyvyn ales… Nojaa. Nyt o vaikiat ajat, mut pakko elon o taas joskus kirkastua, eiks 
No Nnaana on niin kultainen ollu aina, et hän jaksaa tsempata muita vaik ittellä olis kuin vaikeaa tahansa.!! Ja siks mä hänestä pidänkin niin paljo.!!
Ja samanlaisia tsemppaajia ootte myös sinä Pööpää ku myös Winston.!!
Et kaikille teille kolmelle saunan ihanille “tukipilareille” tsemppiä ihan sylin täydeltä…!!
Ja ei ihmeempiä vitutuksen aiheita täl erää… eli sori offista… 
Joo, yleensä mulla asioiden paperille paneminen auttaa juuri noin, että ne kutistuvat siinä käsiteltäviin mittasuhteisiin ja sitten niille voi joskus jopa nauraa, että olinpa taas pöhkö, kun tuollaistakin pikkujuttua paisuttelin päässäni tyystin sietämättömäksi. Näin siis silloin, kun kyse on joistakin ns. normaaleista ahdistuksista, fläsäreistä tai stressin aiheista. Nyt mulle puski kuitenkin niin synkkiä depisajatuksia, että ihan tosissani pelkäsin niitä ja siksi tuo ajatus uloskirjoittamisesta tuntui kestämättömältä. Niin, ja lisäksi vielä tuo, että olin sen verran masentunut, että alkeellisemmankaan tekstin tuottaminen ei vain yksinkertaisesti irronnut.
Kuuloharhoista: Mähän kuulen ääniä lähestulkoon päivittäin ja siis kuulen niitä ihan konkreettisesti korvissani, eikä tuo liity mun kohdallani mitenkään masennukseen, psykoottisuuteen tmv. psyyken järkkymiseen. Tämä “ongelma” on ollut mulla ihan lapsesta saakka ja olen siihen niin tottunut, ettei se häiritse mua lainkaan. Lähinnä pidän sitä hauskana juttuna 
. Tutkittu ja hutkittu on, että mistä tuo johtuu, mutta eipä ole mitään tarkkaa ja selittävää syytä selvinnyt, eikä sillä mulle oikeastaan mitään väliäkään ole. Ne kuulemani äänet ovat yleensä tyystin harmitonta ja hupaisaa jutustelua, enkä koe niitä mitenkään pelottavina. Toki joskus masentuneena ja/tai psykoottisena ko. äänet saattavat saada pahansuovan sävyn.
Pakkoajatukseni ovat taas aivan eri juttu, eli ne ovat nimenomaan ajatuksia päässäni ja ne puolestaan voivat olla hyvinkin ahdistavia, häiritseviä ja pelottavia 
.
Nyt ei vituta oikeastaan mikään, mutta saattaapi johtua siitä, että krapulalääkitykseni on vähän turhankin hyvin kunnossa :mrgreen: . Vähän kyllä mietin sitä, oliko se taannoinen metyylifenidaatin ottaminen(dokaamisen lisäksi) hyvä ajatus tähän saumaan, kun mieliala oli jo ennen sitä niin alamaissa, mutta myöhäistä sitä tässä vaiheessa on rypistellä :mrgreen: 
.
Erehdyin tuossa eilen sitten lueskelemaan tarkemminkin osteoporoosista ja nyt vähän ahdistaa ja pelottaa, kun en tiedä, kuinka pahassa mallissa luuntiheystilanteeni tällä haavaa on. Pitäisikö sitä vain nöyrtyä ja mennä lekuriin tsekkauttamaan tilanne ja sitten tarvittaessa aloittaa lääkitys ko. vaivaan. Ei nimittäin huvita tippaakaan päätyä siihen tilanteeseen, että selkäranka napsahtaa poikki kauppakasseja nostaessa tai reisiluu katkeaa lenkkiä juostessa 
. Vituttaa vain kuunnella lääkärissä sitä saarnaa huonosta syömisestä. Oikeassahan se lekuri toki on ja tuo “saarnaaminen” kuuluu sen työnkuvaan, mutta kun se ei vain auta mitään mun kohdallani. Tiedän kyllä itsekin jo ihan valmiiksi, että itseaiheutettuahan tämä pitkälti on ja syömishäiriötä harvemmin faktojen kertomisella parannetaan.
^mene vaan…
Minen usko, että mitään häiriötä parannetaan “valistuksella”… Tietty justiisa nuinha se on, että toimenkuviinsa kuuluu “saarnaaminen”. Ehkä -suopea tulkinta, EN tiedä- toistelevat niitä faktoja, jos vaikka joku kerta ihminen olisikin sille vastaanottavainen, että ajoitus sattuisi semmoiseen saumaan, että olis itse jo niin väsynyt sairauteensa, ettei enää jaksa ja olisi valmis ottamaan vastaan siihen asiaan hoitoa, sikäli kuin sitä tarjotaan, eikä vaan länkytetä. En tiedä, miten sulla Winston tilanne on nimenomaan syömishäiriön hoidos…? Vissiin tapaat jotai shrinkkiä. Utelua 
. Mul sanottiin kökköjä asioita (tietenkin kaikki hoitoalalla työskentelevät ovat “vain ihmisiä”, mutta kun sitä vain toivoisi jotain hienotunteisuutta, varovaisuutta siinä, mitä psyykkisesti sairastavalle sanotaan… ), kun aloin hakea apua, tyyliin “tuohan tuntuu olevan semmoinen muotitauti nykyään” “ehkä teillä koko perhe käy nurkan takana oksentamassa [ ]”. Silti ikävimmät kommentit tuli omaiselta, ymmärryksen puutetta se kaiketi vain oli… Aika yksin silloin aikoinansa oli. Syömishäiriö on muutenkin niin penteleen yksinäistä… Tänä päivänä on syömishäiriöihin erikoistuneita klinikoita, noh, ainaki jossain on . Areenassa on dokumentti (katsoin, ei ollut toivoton) “Dok: Maria ja demoni.” Siinä se anoreksiaa sairastava tyyppi itse kyl mun mielestä osui aivan ytimeen, kun sanoi, että kyse on k o n t r o l l i s t a. Katsoin ohjelman, mun syömishäiriö kun oli sekalainen, oli niitä anorektisiakin kausia, bulimiaa ja jonkinsortin ortoreksia. Urheilu ja (rakas) liikuntaharrastus oli pahassa vaiheessa tuhoavaa, mut lopulta ehkä pelasti, kun halusin oppia ja kehittyä lajissa, ja tajusin, ettei siitä mitään tule, jollei ole hyvässä kunnossa ja s y ö. Se oli silloin tärkeämpää. Nyt olen aika rikki (rikko), että semmoista, mitä ennen tein, en enää pystyisi… Joskus aattelen, että oliko harrastus sen arvoista, että kannatti -mut kun muistelen niitä parhaita hyppyjä ilmassa, kun liitää ja vähän niinku lentää, on irti maasta k o r k e a l l a jonkun sekunnin, päädyn siihen, että oli se ! Luopuminen on ollut sen suhteen todella vaikeaa.
Halluista: mul o vissiin hypnagogisia, nukahtamiseen liittyviä enää. Eipä nuokaan haittaa. Semmoista urheilua ja musiikkia-tyyppistä pälätystä :mrgreen: . Joskus näkyy jotain, epämääräisiä hahmoja. Silloin saatan säpsähtää, vähän pelästyäkin, mutta sitten vaan nukahdan -joten mitäpä niistä…
Veemäistä on edelleen se, etten pääse -monesta syystä, joista ei tässä enempiä -salille. Pian on pakko! Jotain jumppaa ym. olen välil tääl kotona tehnyt. Parempi ois, että menen johonkin paikkaan vain treenaamaan. Aijaa, toi tais v*tuttaa viimeksikin 
. Kyl se muuttuu lähiaikoina, määhän tuun vallan hulluksi täällä kämpillä . Kun en liiku kunnolla säännöllisesti, itseinho -myös syömisen suhteen- lisääntyy. Kyllä sitä kontrollinhalua piisaa - vaan enemmän väärissä asioissa, kuin niissä, joissa itsehillintä olisi hyvä .
Kiitos myös Zeukselle ystävällisistä sanoistasi . Niin sinäkin teet: et ikinä lyttää ketään täällä, vaan kannustat!