Vineton ketju

Tämä ketju on tarkoitettu kaikille asioille. Täällä Plinkissähän näyttää olevan paljon ns. kaikkien alojen asiantuntijoita. Näin on hyvä.

Ketjun perustajana en tule vuodattamaan kyyneleitä siitä että MINUN ketjuani tullaan sotkemaan asioilla jotka eivät oikeasti kuulu MINUN ketjuuni.

Tänne saa syytää mitä ikinä sielu sietää - sontaa ja ruusuja ja kaikea siltä välin kuitenkin muistaen ne säännöt mitä portaalin ylläpitäjä on määrittänyt.

paihdelinkki.fi/kavijoille/p … en-saannot

Päivän mietelauseeni 10-08-2013

Ellet pysty olemaan läsnä nykyhetkessä edes tavallisissa olosuhteissa – istuessasi yksin huoneessa, kävellessäsi metsässä tai kuunnellessasi toista ihmistä – et varmastikaan kykene pysymään tietoisena, kun jokin ’menee vikaan’ tai joudut kohtaamaan vaikeita ihmisiä tai tilanteita, kun menetät tai olet menettämäisilläsi jotain. Silloin syntyy sinua hallitseva reaktio, joka on perimmältään aina jonkinlaista syvälle tiedostamattomaan työnnettyä pelkoa. Nuo haasteet ovat sinulle testi, ja niihin vastaaminen osoittaa itsellesi ja muille, miten pitkälle olet tietoisuuden tilassasi edennyt; ei se, miten kauan voit istua silmät suljettuina tai se, millaisia näkyjä näet.
—Eckhart Tolle—

AA-kokouksessa tänään. Hyvä palaveri. Tulokkaana nuori henkilö. Lähistöllä asuntola jossa asuu paljon päihdeongelmaisia nuoria ihmisiä, sellaisia kuin itse olin reilut 30 vuotta sitten. Nykyisin ongelmat ovat vielä paljon monisyisempiä,useita päihteitä höystettynä vakavilla mielenterveyden vaurioilla.Yhteiskunta on muuttunut paljon kovemmaksi. Tälläisille ihmisille ei juuri armoa tunnuta annettavan. Mitäs ovat itse menneet itsensä syrjäyttämään - vapaaehtoisesti syrjäyttämään itsensä. Hyvin menestyvät kansalaiset ovat huolissaan häiriöistä ja asuntojen hintojen laskusta jopa 200 euroa per neliö lehtikirjoitusten perusteella.

Oma osuus tuli suoritettua.Ovet avattua ja kahvit keitettyä. Oma kokemus jaettua,kerrottua että on mahdollisuus selviytyä ihmisen elämään. Että toivoa on olemassa vaikka sitä ei juuri nyt näkyisikään. Päivä voi olla pilvinen mutta aurinko on silti olemassa - tänäänkin.

Huomenna uudet asiat ja tapahtumat - jos aamulla vielä hengitetään.

Kaikista maailman asioista raittius tuotti rauhallista iloa tänäänkin.

Ei kai tässä ketjussa ole korkeampi voima haudattuna? Henkimaailma hönkäile rivien välistä? :slight_smile:

Tuosta Vineton mainitsemasta päihdeongelmaisten asuntolasta tuli mieleen, että mun mielestä nykyajan epäkohta on, että on etupäässä päihteellistä asumispalvelua. Sellaista jossa saa käyttää tai ainakin olla päihtyneenä. Toki sellaisiakin tarvitaan, mutta “märissä” asuntoloissa toipumaan halukkaan on lähes mahdotonta yrittää raitistumista. Ympäristö siihen on liian mahdoton.

Täysin päihteettömiä asuntoloita tai tukiasuntoloita on minusta liian vähän. Sellaisia joissa on hyvä toipua ja oppia raitista elämää ja asumista raittiissa seurassa. Minule ei tule pk-seudulta montakaan sellaista paikkaa mieleen.

Päivän mietelause:

Oikea diagnoosi on tärkeä, mutta diagnoosin ei tarvitse olla stigma. :bulb:

Kaikkien asioiden ketjussa kaikki asiat ovat vaihtuneet yön aikana. Hyvä niin…
Sain kurkistella vanhaa itseäni viikonlopun aikana erään humalaisen naisen muodossa. Huhhahheijaa, siitä tilanteesta on kuljettu tovi toiseen suuntaan, luojan kiitos. Tavallaan muutos on nopea, tavallaan ei. Akuutti ongelma poistuu lopettamalla päihteen käytön, mutta addiktion muovaama ajattelu ja tunne-elämä muuttuu hitaammin.

basi, sait kurkistella vanhaa itseäsi, ja vanhassa itsessähän on se hyvä puoli, että halutessaan sen saa nopeasti takaisin. Ellei sitä halua, on tarpeen pitää kiinni raittiudesta. Tänäänkin eka huikka on liikaa. Lapsellisen yksinkertaista, mutta näin uskon. Jatketaan päivä kerrallaan

Huomenta kaikille!

Sitä tässä pieni ihminen miettii aamukahvin lomassa, että olenko aina alkoholisti kerran siihen sairastuttuani? Onko kerran tupakoitsija aina tupakoitsija, vaikka olisi lopettanut? Loputtomiin näitä esimerkkejä olisi. Välillä ajattelen, että sain tämän sairauden aikuisiässä, ihan kuin allergian ja allergian kanssa on opittava elämään niin ettei sitä allergian lähdettä käytä, muutoin on vakavat seuraukset.

Join kuusi vuotta, ja nyt kohta 8 kk raittiina. Tiedän, se on lyhyt aika, paljon lyhyempi kuin juovan Merin aikana.

Leppoisaa sunnuntaita!

Meri :slight_smile:

Kyllä tuo 8kk on jo huomattava aika. Ei se oleminen tuosta enää ajan myötä kovin muutu. Aika kuluessaan ainoastaan antaa laajempaa näkökulmaa,perspektiiviä,menneisyyteen.

Päivän mietelause

Ikääntyminen on kuin vuorelle kiipeämistä.Hengästyttää mutta näköalat paranevat.

Minua taasen hämmästyttää ja kummastuttaa sellainen seikka, että tuolla lehtien mielipideosastoilla törmää hyvin usein sellaiseen väittämään, että Suomessa juoppoja ja narkkeja hyysätään, ja “oikeasti sairaat” eivät saa mitään apua. Olen ihmetellyt, että mistä tämä kumpuaa…? Väitehän on täysin päinvastainen, kuin Vineton viestissään kirjoittama: “Tälläisille ihmisille ei juuri armoa tunnuta annettavan. Mitäs ovat itse menneet itsensä syrjäyttämään - vapaaehtoisesti syrjäyttämään itsensä”

No, toisaalta, siellä määritellään kaikki jostain vaarallisesta ilmiöstä jollain lailla huolestuneet henkilöt kukkahattutädeiksi, joten ei niille kirjoituksille voine kovin suurta painoarvoa antaa.

Leppoisaa sunnuntaita minunkin puuolestani.

Törmäsin viikonloppuna ihmiseen, joka on hyvin pitkällä alkoholismiaan. Humala oli tuolloinkin vahva, juonut kahden kuukauden ajan joka päivä pullon kirkkaita. Näin edessäni ihmisraunion, joka näytti luovuttaneen elämästä. Likainen, virtsat ja ulosteet housuissa, vaatteet oksennukselta haisevana ja edellisestä ruokailusta aikaa päiviä… Yritin auttaa häntä, mutta tunsin itseni voimattomaksi. Puhuin hänelle rehellisesti, kysyin miksi hän juo. Kysyin onko hän saanut apua ongelmaansa, vastauksesta sain selvää A-klinikka käynnit, katkot, Myllyhoidon ym… siis lähes koko repertuaarin avuista. Kysymykseeni miksi juo sain vastaukseksi " En tiedä."
Soitin ambulanssin ja hän pääsi ainakin hetkeksi avun piiriin.

Itselläni oli surullinen ja toivoton olo. Vaikka ulkoinen kuori olikin “ränsistynyt” näin ihmisen silmissä anovan ja väsyneen katseen. Väsymys elämää ja omaa tilaansa kohtaan oli pysähdyttävä. Olisin halunnut auttaa enemmän, vaikka tiedän etten olisi voinut tehdä tämän enempää. Olihan tämä ihminen minulle täysin tuntematon.

Mietin tapahtuneen jälkeen pystyvätkö hoitohenkilökunta näkemään tuon ihmisen kaiken likaisen ulkokuoren alta ja kohtelemaan häntä ihmisenä, ei juoppona, laitakatujen kulkurina, spurguna, deekuna… Vaan ihmisenä joka toivoo apua, koska itse ei pysty auttamaan itseään. Toivon koko sydämestäni niin.

Metsänpeikko

Oma kokemukseni juoma-ajalta on aika positiivinen.Sain sen hoidon mikä kuuluikin.Kerran olin sammunut kadulle ja minut oli viety tapaturma-asemalle.Hämärästi muistan olleeni toimenpidepöydällä kai kädet sidottuina ja sitten ilmeisesti lääkäri pyysi kättelemään ja puristamaan kädestään niin kovasti kuin pystyin.Aamulla löysin taskustani papereita “…tuotu kuljetuksella Mannerheimintieltä. Aikaan ja paikkaan orientoitunut,tuntee nimensä,käsien puristuvoima normaali…”

Poliiseistakaan ei ole valittamista,asiallista touhua vaikka jouduin aika usein putkaan ja en olisi aina ollut kovin halukaskaan viettämään aikaani siellä. Kerran tosin vetivät käsiraudat niin saamarin tiukalle että tunto palautui täysin vasta muutaman kuukauden päästä mutta se siitä.

Ja eikun ulos fillaroimaan ja nauttimaan elokuun kauniista suvesta vielä tänään . :smiley:

Minäkin sain ns. päihdeasiakkaana ollessani ihan hyvää kohtaamista hoitopaikoissa, joista en tosin omaa kovin laajaa kokemusta. A-klinikka ja sen katko, ja lisäksi yksityinen lääkäriasema, jonka työnantaja sillon tarjosi. On melko itsestäänselvää että viimeksimainitussakin vastaanotto oli suopea kun edustin maksavaa asiakasta. :slight_smile:

Julkisessa terveydenhuollossa kyllä uskon että voi kohdata monenmoista asennetta vielä nykysinkin. Mutta toki työskentely vaikkapa ensiapupoliklinikalla vaatii tekijöiltään ihan ensiluokkaista ammattitaitoa ja pitkää pinnaa ja kylmäpäisyyttä. Itse en varmaan menisi. Etenkin yövuorot on etupäässä arvaamattomien ja äänekkäiden päihtyneiden potilaiden paikkailua.

Minusta on mukavaa lueskella ajoittain amk:oiden Theseus-tietakannasta sairhaanhoitaja- ja sosionomi-opiskeiljoiden opinnäytetöitä, joissa käsitellään päihdeasioita. Yksi hyvä oli esimerkiksi sh-noviisin selonteko siitä miten terveysasemalla osataan kohdata alkoholiongelmainen perheenisä. : )

Mutta, by the way, Mirtillon kirjoitus edellä osuu täsmälliesesti minunkin tuntoihini. Siksi en edes viitsi yleensä lukea nettijulkaisujen, esim. iltapäivälehtien lukijakommentteja päihdeaiheisista artikeleista. Kyllä minä niistä niin mieleni pahoitan. :confused:

Peikkoselle täydet pinnat toiminnasta. Yksi lisäys kuitenkin tilannetta tietämättä. Kerroitko hänelle oman taustasi? Oman kokemukseni mukaan positiivinen esimerkki vakuuttaa enemmän kuin pitkät puheet. Eikä tarvitse millään lailla pullistella vaan kertoa asiallisesti, että olotila on itsellekin tuttu- vaikkei ehkä noin räikeänäkään. Antaa pohjalla olevalle toivoa paremmasta. Ja ennenkaikkea tunteen, että pohjalta pääsee vielä jaloilleenkin. Edellyttäen, että jotain menee sillä hetkellä ilman saarnoja jakeluunkin.

En kertonut omasta taustastani muuten kuin sanomalla hänelle, että tiedän miten hankalaa alkoholin kanssa on taistella. Toivoin, että hän olisi ymmärtänyt puheeni sisällöstä sen, että omaa omakohtaista kokemusta on sillä harvan ihmisen olen kuullut puhuvan nolla-päivistä, laitoshoidosta, elämästä minuutti/tunti/päivä kerrallaan. Olihan hänellä jo kokemusta noiden päihdehoitojen tiimoilta. Yritin viestiä hienovaraisesti, että minä todellakin ymmärrän. En vai esitä ymmärtäväni. Katse, jonka tuo henkilö minuun loi oli mielestäni sellainen, että hän tiesi.
Tilanne ei ollut sellainen, että olisi voinut puhua syvällisemmin. Se oli nopeasti ohi.
Kuitenkin hän ja hänen katseensa jäi mieleeni.

Metsänpeikko

Tärkeä muistutus. Tähän tarvitaan kärsivällisyyttä. Onneksi tieto siitä, että päihteiden lopettamisen jälkeen muuttuu vielä moni asia elämässä, antaa myös lisää kärsivällisyyttä :slight_smile:

Monilla se voi olla noinkin.

Itse koen vain, että saan asioita aikaiseksi ja tekemättömien asioiden aiheuttama ahdistus on vähentynyt merkittävästi kun koko ajan ei ole kännissä unohtaakseen arjen tai krapulassa, jossa ei kykene kuin kirjoja lukemaan.

Mutta minulla on tunne, että olen onnekas eikä minulla ole ollut niitä ikäviä vaivoja, joista täällä ihmiset ovat kertoneet, ahdistusreaktioita, karmeita lapsuuskokemuksia yms. Ikäviä asioita on toki elämässä sattunut.

…hitaammin, mutta muuttuupa kuutenkin. Alkuun en uskonut siihen ollenkaan, nyt on jo vähän pakko, kun todisteitakin alkaa olla. Minullapa on sellainenkin kerettiläinen uskomus, että jokaisen lopettavan juopon ajattelu ja tunne-elämä jotain muokkausta kaipaa taustoista huolimatta, koska se itse addiktio muuttaa tervettäkin tunne-elämää. Kenen muutostarpeet sitten ovat isompia ja kenen pienempiä onkin eri juttu. Puhumattakaan ovatko ne tietoisia ensinkään. Sehän on se paradoksi, että aika on yksi parhaista lääkkeistä, kun kärsimätön malttaisi vaan… :smiley:

Aika parantaa haavoja, joitain arpia kyllä jää mutta ihan täysin en juomisajan " hulluutta " haluakaan unohtaa, koska muisto siitä pitää minut raittiina tänäänkin. Joskus olen manaillut kovastikin sitä, että aamulla ennenkuin silmät auki saa, niin vyöryy kamalia muistoja mieleen… Nyt olen alkanut huomaamaan, että ne ovat jo hiukan vaimenneet. Voi mennä jo tunteja, että ne eivät vaivaa :slight_smile:

Tunne-elämän parantuminen kestää mutta hitaasti hyvä tulee.

Olen jo jonkin aikaa halunnut kysyä kauan (vuosia)raittiina olleilta että tapahtuuko tunne-elämän parantumista vielä vaikka kahden vuoden raittiuden jälkeen, vai tapahtuvatko kaikki muutokset esim. ensimmäisen vuoden aikana tms…

Äh, jotenkin tyhmä kysymys, nyt kun kirjoitin sen, mutta lähetänpä silti. Omassa prosessissa joku kohta taas käynnissä, mistä ei tunnu pääsevän yli. 10 kk raittiutta nyt. Tunne-elämän kanssa vaikeuksia, ollut aina. Kun join olin tasaisempi, nyt joko onneton tai onnellinen.

En jotenkaan halua jäädä tilaan, jossa raittius on elämänsisältöni, vaan elämänsisältöni on mahdollista raittiuden avulla…hmmm.

Luin juuri Anthony De Mellon “havahtumisen”. Sitä työstän nyt päässäni. Sain kirjasta todella paljon, ja suosittelen!