Itselle oli myös se morkkis juuri se mikä herätti tekemään jotain, kun mikään fyysinen ongelma ei herättänyt tekemään muutosta elämään. Pää oli hajota siitä paineesta joka juomisella, valheilla, peloilla, ongelmilla, masennuksilla, paniikeilla, ahdistuksilla, häpeällä, vihalla, kaunalla ja katkeruudella oli täytetty.
Toivottavasti sinä löydät tästä raittiudesta ja elämäsi päivästä sen jonkin, jotta ei tarvitse teeskennellä mitään, edes onneaan. Siitäkin kannattaa olla kiitollinen ja onnellinen, että sinulla on mahdollisuus tehdä tänään jotain itsesi hyväksi.
Olla ottamatta sitä ensimmäistä. Siinäkin on paljon enemmän, kuin monella muulla. Siitäkin kannattaa olla kiitollinen ja iloinen.
Raitista päivänalkua ja jatkoa sinnekin.
Viha kumpuaa valtavasta syyllisyyden tuskasta, jota ihminen ei ole vielä kypsä edes kohtaamaan. Tuo syyllisyys kääntää ihmisen vihaamaan itseään, mutta tuollainen kestämätön itseviha on pakko kääntää muihin ihmisiin - muuten ei voisi elää. Vaatii suunnatonta rohkeutta kohdata omat pelkonsa, jotta voi pelotta kohdata kaikki muutkin omat tunteensa. Tuon syyllisyyden kimppuun pääsee vasta aivan viimeisenä - sitten, kun on valmis hyväksymään itsensä itsensä kokoisena ihmisenä. Ei yhtään itseään suurempana, eikä yhtään itseään pienempänä. Vasta silloin ihminen voi lopullisesti oivaltaa, että nän on hyvä. Nöyryys on itsensä hyväksymistä juuri sellaisena, kuin on. Moni ihminen vetää herneen nenäänsä heti, kun häntä kehoitetaan nöyrtymään.
Minulla on koira. Se ei matele minun edessäni, vaikka ei hangoittelekaan minun tahtoani vastaan. Nöyryys ei ole nöyristelyä. Ihmisen pitää yhtä nöyrästi tunnustaa oma hyvyytensä, kuin huonoutensakin. Meillä suomalaisilla on paha tapa kieltää hyvyytemme. Se estää myös olemasta itsensä kokoinen. Nöyryyden opiskelu on nöyrtymistä tosiasioiden edessä - kovin vaikea laji.
Poistimpa kirjoitukseni 
Suosittelen kuntoutumiseen/laitoshoitoon lähtemistä ihan oma kohtaisten kokemusten perusteella. Tuntuu
että olet kypsytellyt asiaa. Alku aina hankalaa, mutta itse olen saanut avun katkojen ja kuntoutusten avulla.
Vaikka se onkin ollut vähän vuoristorataa, mutta apua on ollut ja on. Ilman saamiani oppeja en olisi tässä
ja nyt ja raittiina. Edistystä on tapahtunut.
Tsemppiä kovasti Lizzy.
Viimeinen mahdollisuus kannattaa katsoa loppuun asti, eikä antaa minkään mahdottoman esteen tulla väliin, kun niillä hoidon esteillä tuppaa olemaan omat seurauksensa.
Itseäni perhe ei estänyt juomaan, kuten ei työtkään saati sitten mitkään lait ja pykälät. Hoitoon minä lähdin vasta sitten, kuin kaikki oljenkorret oli käytetty (siis juotu), perhe syösty sairastelemaan ja työt, terveys, rahat menetetty. Miksi se onkaan niin, että hoitoon meno vaati ensiksi mahdottomia esteitä ja juominen taas ei. Juomiselle minä en latonut esteitä, kun tarve vaati, mutta hoidolle kylläkin.
No minä tarvitsin kaikki koetukset, esteet, ongelmat ja viimeiset mahdollisuudetkin, kunnes olin siinä pisteessä, ettei ollut mitään esteitä millekään.
Tsemppiä raittiisiin päiviin!
Ei muuten ole mitenkään epänormaalia, etteikö hoitoon menevä alkoholisti juo viimeiset vapaapäivänsä, kuin varmistaakseen pääsynsä meidän alkoholistien joukkoon. Harvempi sitä on aluksi niin sairas, että tuntisi olevansa sairas, mutta jos tarvitsee apua ja tukea sekä raitistumisen ihmettä, niin eihän se ole, kuin itsestä kiinni mitä haluaa.
Minkälainen ihminen on laitoshoitokuntoinen, siis miten paljon juonut, ongelmia kerännyt ja niissä kierinyt, jotta kelpaisi laitokseen? Kuka sen määrittelee ja miten se määritellään, jos sellaista edes voidaan määritellä erikseen.
Laitoksiin usein kyllä mennään vasta pakosta, siis sitten vasta, kun jokin ulkopuolinen seikka vaatii sitä, kun se oma halu on niistä kiinni. Itselle myllyhoito oli pelkoa perheen menettämisestä, kun työn olin jo menettänyt.
Toivon todellakin, että löydät ratkaisut ja raittiuden joka kantaa, oli se sitten hoidossa saatu tai hoidotta. Raittiudesta ei tarvitse maksaa mitään, mutta se on kyllä hyvä, että on olemassa hyviä hoitopaikkoja, joissa löytää sen lopullisen halun raitistua, jos ne omat siivet ei kanna.
Tämä elämä on suunnattomasti täynnä mahdollisuuksia, joten älä sinä sitten jätä käyttämättä mitään sellaista, joka auttaa sinua, jos koet tarvitsevasi apua. Raitistumisella on sekin hyvä puoli, että ne kaikki muut mahdollisuudet saa käyttöönsä, kun juovilla ei ole kuin se yksi.
Ihan tosissaan minulla on käytössä vielä sekin mahdollisuus, että joisin, mutta tietysti tiedän senkin mitä siitä seuraa, joten tyydyn kaikkiin niihin muihin, kun ne jotenkin tuntuu paremmilta ja uusiakin pukkaa päälle, mutta mitään kiirettä ei ole omia mitään mitä en enää tarvitse.
Moi Lissu,
onhan se itsensä ja elämänsä tuhoaminen juomalla myös aika ehdotonta touhua. Jos tuo ajatus, vaikka auttaisi vähän…
Kaikki käskeminen ja suosittelu muiden taholta on ollut itselleni aina vaikeaa. Älä ajattele näin -neuvot muuttuvat helposti käänteisiksi. Aika inhimillistä mielestäni. Ja kyllä minä ainakin olen ajatellut tuon asian ehdottomasti, loppuelämää koskevaksi eli tavallaan päivä kerrallaan -sääntöä vastaan. Silti elän päivä kerrallaan raittiina. Otappa tästä jotain tolkkua. 