Meidän tosiaan pitää antaa itsellemme anteeksi, samalla kun pyydämme anteeksi muilta. Päästä sinuiksi menneisyyden ja nykypäivän kanssa.
Jotkut joutuvat nousemaan todella alhaalta mustista syövereistä, ne päihderiippuvaiset joilla on tilillään henkirikoksia tai muita kanssaihmisten vahingoittamisia. Niistä selviytymiseen ja toipumiseen ei luultavasti auta kuin kaikkivaltias Jumala.
Olen tavannut sen kaltaisia ihmisiä, ja joskus toipumisen mahti jopa hämmästyttää; kuinka se raitis on ihan uusi ihminen verrattuna siihen olentoon, joka käytti päihteitä ja teki hirveitä tekoja.
Toipuminen ei tietenkään palauta rikoksen uhreja takaisin henkiin, tai korvaa heidän kärsimyksiään. Tämän tietoisuuden kanssa toipuminen on todellinen ihme, jollaisia voi tavata joskus vaikkapa kristillisen päihdetyön parissa.
Se onnistuu, yksinkertaisesti siksi, että sen on pakko onnistua. Jos olisi jatkuvasti vihainen ja katkera itselleen pahaa tehneelle ihmiselle, niin sehän tuhoaisi ihmisen kokonaan. Omassa kokemuksessa minun oli todellakin pakonpakonpakko antaa anteeksi (vaikkei edes pyydetty) jo ajoissa, jo ennenkuin kukaan siitä edes tiesi. Muuten olisin varmaan päätynyt erittäin väärään ratkaisuun. Vuosia siinä meni ja oli kaikenlaisia kriisejä, todella rankkaa aikaa monille. Lopulta asiat saatiin puhuttua selviksi, jotenkin, terapiatunteja on ihmisillä takana varmaan satoja (itse en ole koskaan käynyt) ja lopulta pahantekijä pyysi ihan minultakin anteeksi. Hyi kun tulee kamala olo muistellessa. Mutta me tulemme nykyään ihan normaalisti toimeen. Joskin olen mielelläni toisaalla jos hän on paikalla.
Mutta se on pointtini, että oman terveyteni takia minun on ollut välttämätöntä antaa anteeksi ja päästää irti siitä kokemuksesta.
h-
Hmm, minusta ainakin on parasta, ettà jokainen kirjoittaa juuri siità mistà kokee tarpeelliseksi kertoa ja juuri sillà tyylillà mikà itselle tuntuu sopivalta. Eihàn tàmà oikein muuten veisi omaa tarinaa eteenpàin. Itselleen rehellisesti kirjoittamalla auttaa parhaiten myòs muita. Raitistuminen koskettaa koko elàmàà arkisesta kahvinkeitosta sielun olemassaolon tai olemattomuuden pohdintaa myòten.
.
lizzy, mulla on ollut tosi pitkään juomisajatuksia ja välillä sitä on tullut oikein tapeltua itsensä kanssa, ettei juo. Nyt tosiaan vähän aikaa sitten tuli se vuosi täyteen ja tuntuu että tässä vasta loppukesän aikana alkanut vapautua juomisajatuksista. Ei minusta siitä kannata huonommuutta tuntea, jokainen on omassa tilanteessaan ja selviytyy siitä miten parhaiten taitaa. Kun riittävän kauan on juomatta ja miettii näitä asioita, niin eiköhän se juominenkin ajatuksista ala hälvenemään. Laittaa asioita mielessään tärkeysjärjestykseen, miettii mitä ikäviä asioita omasta juomisesta seuraa jne. Kyllä minä muistan hyvin sen nousuhumalan tunteen, mutta nykyään mieli on aika hyvin siihen yhdistänyt hirveän oksentelun ja morkkiksen… Kyllä se siitä! Jatketaan samalla linjalla. 
Ja en minäkään tänne erityisiä pohdintoja kirjoita. Tuntuu että menee energia ihan vain omaan eteenpäin porskuttamiseen, vielä kun tässä nyt sitten ilmeni epäilyt fyysisestä sairastumisesta. Minusta olet hyvä lisä palstalle ja koen paljon samaistumista sinuun, eli älä turhaan mieti vain kirjoittele kuulumisiasi!
Hemskuta, se on sinullakin siis Liisa puoli vuotta tàynnà. Meni ohi nuo numerot…
Onneksi olkoon ja ajattele miten hienoa, ettà làhdit uuteen yritykseen. Koko tàmàn puolivuotisen olisit voinut tehdà jotain ihan muuta. Onneksi olkoon sydàmeni pohjasta! 
EDIT: Niin ja luuletko, ettà jàtàn Liisan pirtsakat mietteet lukematta.
Rakkauden kerjäläisiä me ihmiset olemme kaikki. Onittelut siis minultakin. 
Liz, olit tosiaankin oikeassa ja tosi rehellinen, kun kirjoitit että kyllä me ajattelemme alkoholia valveillakin suht usein. Johan meidän on ajateltava sitä esim. kirjoittaessa tänne päihdefoorumilla, saati esim. AA:ssa istuessamme. 
Minäkin joudun ajattelemaan erilaisia päihteitä ja niihin liittyviä asioita joka ikinen päivä, joskus jopa kellon ympäri koko päivän.
Onneksi olkoon puolesta vuodesta. Minäkin taivallan tässä pikkuhiljaa kohti omaa aikuisiän ennätystäni, joka on 1 v ja 2 kk. Siihen on kuitenkin matkaa, ja vältän muutenkin ajattelemasta “ennätystä”, etten sitten ennätyksen synnyttyä kompastukin omaan tuuletukseeni. 
Onnea lizzy puolesta vuodesta, minäkään en hoksannut…
Kun luin tuota sun juttua Lizzy, niin yritin kuvitella itseni tuohon tilanteseen, että yrittäisin lopettaa omaa juomistani samalla kun asuisin jonkun kanssa joka juo. Se olisi minulle aika helvettiä. En varmaan onnistuisi lopettamaan jos joutuisin aina vaikeimmilla hetkillä eli viikonloppuisin katseleen kun toinen rauhassa nauttii ne vähät juomansa. Saisin varmaan väännettyä päässäni asian niin, että kun kohtuujunti onnistuu siltä niin se onnistuu multakin kunhan vaan pysyttelen samoissa määrissä kuin se ja sitten retkahtiais taas.
Oot sä aika epeli kun pystyt kamppaileen ton taistelun joka viikonloppu omassa kotona uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Niin, tai enhän mä tiedä onko kyse joka viikonlopusta vaiko vaan silloin tällöin-jutuista. Mutta enivei, ei varmaan onnistuisi multa ainkaan tänhetkisllä eväillä. Ajatuskin hirvittää…
Ei ihme että, sua pukkaa moinen ärsyttämään ja siirryt sohvan toiseen päähän.