Viikonloppu takana. Oli aika kiireistä. Pojan harrastuksia, synttäreitä ja vähän lomailuakin, kun vietettiin pidennettyä viikonloppua. Kuningas A oli mukana viikonloppuna, mutta sillä oli vaan pieni osa tätä Mies siis otti iltaisin, mutta pysyi alle viidessä kaljassa joka ilta ja ilman motkotusta Joten voisin sanoa, että ihan onnistunut toinen viikonloppu, osallistui harrastuksiinkin.
Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Jos suu kunnolla napsuu, niin ei siihen silloin mikään auta. Ei vaikka kuinka huomattelis ja olis ahdistunut.
Tämä mulla on vielä seurannan alla. Viime viikonloppu vähän yllätti. Otti noinkin monta ja pystyi lopettamaan siihen. Tosin en kyllä odota, että ne kunnon nollaukset tähän jää, mutta, ehkä se jonkinlaisen herätyksen on kokenut.
Jatkanpa taas tätä tilitystä. Ajattelin, että pidän tätä vähän niinkuin päiväkirjatyyppisesti. Kommentoidakin toki saa (Käyn kyllä lueskelemassa teidän muidenkin tekstejä, mutta kommentoiminen on jäänyt aika pienelle.)
Taas yksi viikonloppu takana.
Viime viikon puolen välin tienoilla otin vähän tätä asiaa vielä puheeksi ja kerroin, minkälaista haluaisin meidän elämämme olevan. Eli tavallista perhe-elämää, missä olisi perheen yhteinen aika, meidän kahden keskinen aika, oma aika (=harrastukset ym.) ja vastuu tasapainossa. Mies ei oikein kommentoinut mitenkään, mutta kyllä sitä vähän jäi mietityttämään.
Huonojen kelien takia oltiin viikonloppu pääosin kotosalla eikä lähdetty viikonloppupaikkaan.
Kumpanakin päivänä mies otti. Ei kuitenkaan mitään kaatokänniä, mikä yleensä on ollut tapana.
Perjantaina käytiin miehen kanssa kävelemässä, mitä tapahtuu todella harvoin. Saatiin puhuttua ihan jokapäiväisistä asioista, mikä tuntui musta tosi kivalta. Tuntui, että oltais jopa löydetty vähän takaisinpäin keskusteluyhteyttä, mikä on ollut hukassa. Kävelyn jälkeen sitten mentiin naapurissa käymään, missä sitten otti jonkin verran. Jäivät saunomaan, kun lähdin lasten kanssa nukkumaan.
Lauantaina heräsi ennen minua ja oli lasten kanssa aamulla eikä ottanut korjausta. Olin lauantain poissa nuoremman lapsen kanssa ja mies vietti aikaansa pojan ja naapureiden kanssa moottoriurheilun parissa. Otti myöskin lauantaina, kun olin tullut kotiin. Oli kolmisen tuntia illasta pois ja kotiin tullessaan oli aikas kännissä, mitä ihmettelin, kun oli reissullansa ottanut viidestä seitsemään lonkeroo. (Koko päivänä ehkä noin kymmenen.) Ihmetteli itsekin kuntoaan ja oli kuulemma syömiset jäänyt huonolle silloin päivällä. Korjausta ei ottanut sunnuntainakaan, mikä sinänsä on mun mielestä edistystä. Tosin lepäämiseksi meni kyllä puoli päivää.
Mun mielestä pientä edistystä olis ilmassa. Saas nähdä miten jatkuu. Juhannusta jännityksellä odottaessa. Toivottavasti kelit suosis ja päästäis kotinurkista pois, niin vois olla helpompaa olla ottamatta.
Toivon, ettet pahastu siitä, mitä aion nyt sanoa. Jätä vaikka lukematta, jos se tuntuu pahalta, sillä tarkoituksena ei ole loukata. Haluan kuitenkin nostaa tämän kissan pöydälle. Se, mikä sinusta tuntuu nyt edistykseltä - ja hyvä niin, en halua tyrmätä tunteitasi - on kuitenkin aikamoinen klisee tällä palstalla. Alkoholistille ei ole olemassa kohtuukäyttöä. Kaikkien meidän retkut ja ex-retkut on pystyneet joskus vähän himmailemaan juomisen kanssa ja muistan itsekin, kun pidin merkittävänä sitä, että eksäni ei joku aamu ottanut korjaussarjaa tai ei ottanut viikolla lainkaan. Saati sitten, jos se pohti, että jokohan tämä on liikaa. Mitään merkittävää en siinä enää näin jälkikäteen näe. Normaalijuoja ei ota korjaussarjaa, saati tee numeroa siitä. Ja kohtuukäytön yrittäminen alkoholistille, ei ole mikään saavutus. Alkoholistin ongelma ei ole määrä, vaan tapa juoda ja yhdistää juominen kaikkeen toimintaan.
Kiitos Lintu kirjoituksestasi. Jos aikoisin loukkaantua vastauksista, niin en kirjoittaisi tänne. Osasyy, miksi tänne kirjoitan ja täällä lueskelen, on, että saisin erilaisia näkökulmia asiaan ja miettimisen aihetta. Kuten taas tämäkin. Jotenkin olen ajatellut, että ongelmana on juurikin tuo määrä ja korjaaminen, mutta tässä on paljon enemmän “järkeä”.
Viime viikolla tuli Yleltä Inhimillinen tekijä, jossa kolme raitistunutta alkoholistia kertoi tarinaansa. Jos ehdit ja jaksat, suosittelen katsomaan netistä. Heiltä sai avaavia näkökantoja alkoholismiin=)
Kiitos vinkistä En ole vielä ehtinyt katsoa, mutta tarkoitus on kyllä jossain vaiheessa.
Juhannus olis sitten melkein takana.
Me ollaan lomailtu torstaista asti ja pieni pelko oli alkuviikosta kuinka loppuviikko menee.
Mielestäni meni suht hyvin. Torstaina meillä ei auennut yksikään tölkki Vietettiin päivää perheen voimin tekemättä mitään ihmeellistä.
Perjantaina lähdettiin aamulla juhannuksen viettoon saareen. Perjantaina mies tissutteli vähän siinä päivän mittaan ja illalla otti sitten jokusen enemmän, mutta ei voi sanoa kunnon känniä, pienen hiprakan korkeintaan. Oli ottanut alkometrin mukaan ja päivällä välillä puhalsi sihen ja näytti, kuinka se näytti nollaa, vaikka olikin tissutellut.
Lauantaipäivä meni samalla tapaa kuin perjantaipäiväkin, mutta illalla on ottanut kunnolla, kun kotiutui vasta yöllä neljän aikaan.
Korjaussarjat on tänään jättänyt ottamatta. Se on mielestäni hyvinkin positiivista. Näyttää ainakin yrittävän muuttaa käytöstään
Viikon päästä alkaakin loma. Sitä sitten jännitetäänkin seuraavaksi
Ikävä sanoa, mutta olen kyllä tässä asiassa Verityn kanssa samaa mieltä. Alkoholisti tekee mitä tahansa, siis oikeasti ihan mitä tahansa, että saa asiansa mallilleen ja läheisensä ns. “hyvälle mielelle”, joka puolestaan sitten mahdollistaa juomisen jatkumisen. Erittäin tyypillistä on tuo yhtäkkinen “kyky” hillitä juomista. Se, ettei alkoholisti juo päiviin tai viikkoihin ei tosiaankaan ole merkki siitä, että alkoholinkäyttö olisi hallinnnassa. Pikemminkin päin vastoin: jos alkoholinkäyttö suhteellisen nopeasti tällaisten nenänvalkaisuviikkojen) jälkeen on entisellä mallilla tai entistä pahemmin on se nimenomaan merkki siitä, että ongelmia on.
Ihan vastaava asia on tuo, että ulkoistetaan ongelma ja pyydetään lupaa juoda joku tietty määrä. Ensinnäkin, ennemmin tai myöhemmin homma lähtee käsistä, ja toiseksi alkoholistit ovat varsin taitavia jemmaamaan pulloja.
Minulla itselläni kesti varsin pitkään tajuta, minkälaista peliä puolisoni pyöritti. Puolisoni raitistumisen jälkeen olen kuullut useiden muiden alkoholistien toistavan samaa tarinaa: mikä tahansa valhe, valkoinen valhe tai myönnytys jolla sai edes jonkunlaisen juomarauhan ja vaimon pois niskasta oli sen valheen arvoinen. Valheita saatettiin kertoa vaikkei se oikeastaan ollut edes tarpeen, tai sitten vaikkapa petaamaan juomista kuukauden päähän.
Tämä valheiden labyrintti on ihan toivoton selvitettävä läheiselle, jos läheinen ei ymmärrä minkälainen tauti alkoholismi on sairautena ja minkälaisia oireita se aiheuttaa. Vaikka meillä kaikilla on persoonina täysin erilaiset juovat läheiset, niin alkoholisteina he kaikki ovat melkein kuin samasta puusta veistettyjä!
Mikä siis neuvoksi? No ensinnäkin, ei tietenkään ole syytä vaipua epätoivoon. Et halua erota miehestäsi ja se on siis lähtökohta. Mutta miten käsitellä tätä nykyistä tilannetta, ja ehkä vielä saada omaan elämään järkeä, toivoa ja onnea? Tällä hetkellä käytät paljon palstatilaa sen kertaamiseen, miten juovalla alkoholistilla on mennyt viimeaikoina. Se on ihan ymmärrettävää ja hyvä siinä mielessä, että jälkeenpäin on helppo lukea näitä kirjoituksia ja palauttaa itselleen mieleen mitä elämä on todella ollut sen sijaan millaista muistaa sen olleen. Ehdottaisin kuitenkin, että Al-Anonin oppien, ja Lintukin sen taisi tuossa mainita, mukaisesti keroisit siitä, miltä sinusta tuntuu tai mitä sinä olet viime aikoina tehnyt oman toipumisesi edistämiseksi. Tämä saattaa kuulostaa kummalliselta ajatukselta, koska sinun ongelmasihan on se juova puoliso. Ehdotan tätä lähestymistapaa siksi, että olet jo aikasi yrittänyt puolisoasi raitistaa eikä se toistaiseksi ole tuottanut merkittävää tulosta. Voisit ehkä nyt kokeilla muuttaa itseäsi, ja katsoa saako se aikaan muutoksen myös puolisossasi. Hyvällä alulla jo olet, koska olet täällä!
Kiitoksia taas ajattelemisen aiheesta Tuota viikonloppukertomusta on paljon helpompi alkaa tänne kirjoittamaan, kuin sitä miltä itsestä tuntuu. No, yritetään nyt kuitenkin.
Totta on, etten haluaisi erota. Mutta olen toisaalta tiedostanut sen, ettei muuta vaihtoehtoa ole, jollei juominen ainakin vähene (täysraittiutta en pysty vaatimaan) ja parisuhteen asiat parannu. Miettinyt olen, mitä mahdollisen eron jälkeen tapahtuu, kuinka selviäisin rahallisesti yms. Mutta olen ajatellut seurailla tilannetta vielä jonkin aikaa.
Sen jälkeen, kun keskustelin lääkärin kanssa meidän tilanteestamme (oli muuten aika iso askel minulle), niin nyt ainakin tuntuu, että olemme saaneet keskusteluyhteyttä palautettua ja puhumme muustakin kuin työasioista. Olen yrittänyt nyt jakaa vastuuta arjesta hälle ja siinäkin mielestäni olen jonkin verran onnistunut. En suostu hoitamaan kaikkea enään yksin (jos kerran parisuhteessa ollaan, asiahan on eri jos erotaan). Lasten kanssa oleminen lisääntyy, kun iltakouluni taas syksyllä jatkuu. Saavat viettää aikaa ihan keskenään, mikä tekee mielestäni hyvää ihan kaikille osapuolille.
Juomisen vähentäminen ja perheen kanssa ajan viettäminen näinä muutamana viikkona on vaikuttanut minuun siten, ettei pinna ole enään koko ajan niin kireällä. Tosin aikahan sen näyttää, kuinka tämä jatkuu. “Vain” viikonloppujuomisen vuoksi toivoisin, että vielä olisi mahdollista laittaa jarru päälle.
Hei Delfi,
Omista tunteista puhuminen on vaikeaa. Selvästikin yritit edellisessä viestissäsi, mutta ei se siltä tuntunut. Kerroit mitä olet tehnyt ja mitä aiot tehdä, mutta et siitä, miltä sinusta tuntuu. Yritä uudemman kerran.
Jatketaanpa sitten harjoittelua.
Tällä hetkellä olo on väsynyt. Olen nukkunut huonosti koko viikon. Heräilen vähän väliä öisin, mikä ei ole minun tapaistani. En tiedä jännitänkö alkavaa lomaa ja sen tuomia mahdollisia pettymyksiä vai mikähän tähän on syynä. Odotan niin perheen kanssa vietettyä aikaa, mutta samalla pelkään riippakiven osallistumista lomaan liikaa ja sen tuomaa pettymystä. Esitin kyllä miehelle toiveen, ettei alkoholi olisi koko ajan mukana. Tosin sain kommentin, että miksi se haittaa jos pari ottaa. Vastasin siihen, että olis ihan kiva kun pystyis olemaan meidän kanssa ilman sitä kaljatölkkiä. Välillä tuntuu, että tästä voisi vielä tulla jotain ja välillä olisin valmis luovuttamaan. Tuntuu kyllä välillä, että olisi pitänyt luovuttaa ajat sitten, niin olisi ollut helpompaa, kuin 15 vuoden jälkeen. Nyt pelissä on paljon enemmän: mm. ero veisi lapsilta kaverit, ihanteellisen asuinpaikan ja tuntuu, että myös isän kanssa oleminen vähentyisi. Jotenkin on sellainen olo, että sitten miehellä ei olisi enään mitään syytä olla selvinpäin. En halua riistää isää lapsilta ja kyllähän tässä itselläkin tunteita miestä kohtaan on. En ole vielä valmis luovuttamaan.
Lainasin eilen kirjastosta kirjan Selvitymistarina - alkoholi parisuhteessa. Onko kellään kokemuksia? En vielä ole jaksanut lukea, mutta viimeistään lomalla sen teen ja riippuen millainen se on, niin pyydän miestäkin sitä vilkaisemaan.
Katselin muuten sen Inhimillisen tekijän, josta joku vinkkasi. Aikamoisia tarinoita, mutta eniten ehkä hätkähdytti heidän iät. Kaikki oli raitistunut noin kolmikymppisinä eli mun mittapuun mukaan nuorina (minähän olen samaa ikää ). Heräsi ajatus, että onko enään myöhemmin mitään toivoa?
Toivottavasti onnistuin nyt paremmin, jollen niin jatketaan harjoittelua
Menit Ellis niin asian ytimeen ku voi! Mie niin komppaan tätä. Kaikki holistit on samanlaisia (mie oon tällä palstalla miettiny monta kertaa, et herranen aika, täällähän kirjotetaan MIUN miehestä ). Holistin kanssa katoo itte ellei tajuu tota mitä Ellis kirjotti. Miulla kesti kauan ja vieläki on pitkä matka eessä. Delfi, mie luen siun teksteistä että sie oot taistelija. Sie et suostu katoomaan. Oo ylpee itestäs. Tee mitä vaan mut älä anna periks, lupaathan?
Kiitos maximemma Lupaan olla antamatta periksi, ainakaan vielä.
Vietin illan lukemalla Tuulevi ja Henrik Aschanin Selviämistarina - alkoholi parisuhteessa -kirjaa. Suosittelen. Se herätti aikalailla tuntemuksia. Kun olin lukenut siitä ensimmäiset kymmenen sivua, niin ajattelin, että olenko unissani alkanut kirjailijaksi, niin omalta kirjoitus tuntui.
Voin tunnustaa, että sairastan itse myös alkoholismia läheisen ominaisuudessa. Siellä Tuulevi mm. kertoi, kuinka oli vuosien saatossa ottanut kaikki kodin arkiaskareet, lasten hoidon ja harrastukset kaikki omalle kontolleen ja ottanut marttyyrin osan. Minä hoidan, kun ei tuo hoida kuitenkaan tai sitten tekee sen ihan väärin. Hoitanut olen kaikki minäkin ja jopa kuvitellut sen olevan ihan normaalia. Nyt sain jonkinlaista herätystä asiaan ja mietinnässä nyt onkin, miten siitä pääsisin eroon. Terapiaa? Ajattelin ennen kirjan lukemista, että mieskin voisi kirjan lukea. Ilman muuta voi, mutta en ala enään alkoholismia koskevia materiaaleja tuputtamaan. Kaipa miehen on se pohja itse löydettävä, nyt minä vaan odottelen ja koitan tehdä töitä oman pääkoppani kanssa. Toivon mukaan se pohja löytyy ennenkuin on liian myöhäistä.
Kiitoksia kanssasisaret! Olette saaneet minut todella miettimään.
Sain eilen tehtyä jonkinlaisen päätöksen itseni muuttamisesta. Nyt pikkuhiljaa alan sitä toteuttamaan. Ensimmäinen askel eilen oli, kun miehelle kerroin, että minulla on ongelma ja minun täytyy muuttua. Se tarkoittaa sitä, että meidän perhe-elämäkin tulee muuttumaan. En suostu enään kantamaan kaikkea vastuuta yksin, koska tässä perheessä on kaksi aikuista. Yritän lopettaa miehenkin kohtelemisen lapsena (oli kuulemma huomannut, että niin teen). No eilen mies ilmoitti, että tänään aloitellaan kesälomaa eli siis juomiseksi menee tämä ilta. Minä totesin siihen, että minä aloittelen sitten huomenna, lastenhoitovuoro on hänellä. Saas nähdä kuinka käy. Veneilystäkin oli puhetta, ilmoitin, että hän voi veneellä kyllä ottaa, mutta minulla on oikeus päätökseen etten lähde sitä sinne katselemaan. Mies ilmoitti eilen, että olen muuttunut ihmeeliseksi lukemani kirjan ja näiden nettilukemisieni jälkeen. Jotain on siis jo tapahtunut.
Kerroin miehelle myös sen, että hänellä on alkoholiongelma, mutta minä en voi sille mitään. Minä en voi vaikuttaa ryyppäämiseen, mutta toivon, että paljon puhuttu pohja tulee nopeasti vastaan ja ymmärtää hän ymmärtää itse tehdä asialle jotain.
Tänään aloittelen lomani lasten kanssa menemällä rannalle ja huomenna, kun minulla pitäisi olla omaa aikaa, ajattelin lomanaloitukseni viettää jonkun hömpänpömppä-kirjan kanssa ja taidanpa repästä ja hakea huomenna herneitä kirjan kaveriksi ja ison pullon vichyä
Minusta vaikuttaa siltä, että olet tehnyt jo aika paljon lyhyessä ajassa. Jatkahan samaan tyyliin!
Muutama varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan:
Lapset ovat alkoholismista kärsivässä perheessä yleensä täysin puolustuskyvyttömiä, ja voisi jopa sanoa että pelivälineitä. Toisin kuin juovan alkoholistin puoliso, joka ehkä on elänyt ns. normaalin lapsuuden (ainakin mitä juomiseen tulee), perheen lapset ovat voineet elää alkoholismin vaikutuspiirissä koko ikänsä. Siksi vanhemmillakaan lapsilla ei välttämättä ole henkisiä työkaluja käsitellä juopunutta isää tai äitiä.
Erityisesti pienten lasten kyseessä ollesssa kannattaa todella miettiä, pystyykö lapsia jättämään juovan alkoholistin kanssa yksin. Vaikka kuinka tällä hetkellä ajattelisit, että niin pitkälle puolisosi ei mene että lasten kanssa keskenään ollessaan juo, niin mikäli juominen jatkuu näet että sekin päivä koittaa. Minulla on tästä aiheesta kokemusta, eikä peruuttamaton vahinko ollut kaukana.
En halua pelotella, mutta haluan että katson tosiasioita silmiin. Mikäli haluat viettää levollisen ja nautinnollisen vapaapäivän tai tehdä pienen viikonloppumatkan, huolehdithan siitä että lapsillasi on sellainen hoitaja joihin he pystyvät luottamaan.
Missään nimessä en aio lasten kustannuksella ottaa omaa aikaa. Siinä suhteessa vastuun jakamista ei voi pakottaa. Jollei mies olisi selvinpäin tai järjestäisi hoitoa, niin jättäisin toki omat menoni menemättä, en lasta jätä ryyppämisen keskelle ilman selvää aikuista. Miksikään viikonloppureissuksi en vielä heitä jättäisi keskenään, toki en sellaisissa ole kyllä käynytkään.
Tänään todellakin aion ottaa hieman sitä omaa aikaa alennusmyyntien muodossa. Tein viime yönä miehelle selväksi, kun pyysi joustoa tähän päivään, että hänellä on yhtälailla vastuu lapsista ja eikä hänkään kysele minulta, että sopiiko minun nyt hoitaa lapsia tai onko minulla jotain suunnitelmia, vaan olettaa heti, että kun hän menee reissuillensa, niin minä huolehdin. Niinhän minä toki teenkin. Kyllä minä voin jättää omat menoni lasten vuoksi pois. Mutta en minä sitä hänelle kerro. Koitti minua syyllistää, että lähtee sitten baariin, kun en kerran jousta. (Ei kuitenkaan mennyt.) Minäpä en suostunut ottamaan syyllisyyttä siitä, sanoin, että senkun menet, mutta tänään neljältä alkaa lastenhoitovuoro. En raivonnut ollenkaan vaan totesin ihan rauhalllisesti ja menin nukkumaan. (olen jopa hieman ylpeä itsestäni, kun en alkanut huutamaan tai itkemään.)
Tänäänpä on sitten ottanut koko päivän, mutta oli aamulla sopinut veljensä kanssa, että lapset menevät heille tänään yökylään. Jotain vastuuntuntoa siis on ja minä voin huoletta viettää vapaailtaa.
Kävimme aamupäivällä lasten kanssa uimassa ja kyllä meillä oli pitkästä aikaa oikein mukavaa. Joku ilo tuntui minustakin vielä löytyvän.
Tästä on hyvä jatkaa
Tarkoitin, että vaikka jättäisi lapsen selvälle aikuiselle, niin se aikuinen voi alkaa lastenhoitovuoron aikana juomaan eikä olekaan enää selvä siinä vaiheessa kun puoliso palaa takaisin.
Hyvä juttu että lastenhoito järjestyi ja pääsit lehvähtämään!
Minusta tuntuu ettei ainakaan vielä olla tuossa pisteessä. Pystyy kyllä olemaan ottamatta, kun ei ota yhtään.
Kävimme kahdestaan Tallinnan reissun, molemmat ihan limsalinjalla, ja meillä oli ihan hauskaa loppujenlopuksi. Tein itseni kanssa kyllä töitä, jotten olisi alkanut puimaan viime viikonlopun ryyppyputkea, mutta onnistuin. Taas tuntui hieman jotain yhteyttä löytyvän. Tosin taas tänään petyin kyllä, kun näin kaljatölkin miehen kourassa. Ei montaa ole ottanut, mutta kuitenkin. Katsotaan taas kuinka tämä jatkuu.
Tällä viikolla olen ottanut omaa aikaa, olen käynyt lenkillä ja pitkästä aikaa kampaajalla. Itsestä huolehtiminenhan tuntuu kannattavan, paljon parempi on mieli. Sen vaan oli unohtanut Mitähän kivaa sitä huomenna tekisi? No se jää nähtäväksi.
Jatkanpa tätä “päiväkirjan” kirjoittamista.
Tällä hetkellä on mieli apeana. Osaksi varmasti johtuu vesisateesta. Lomakin alkaa olla loppusuoralla. Kuningas A on ollut mukana lomanvietossa, mutta ei kovin vahvasti. Kahden viikon aikana on tainnut miehellä olla neljä täysin alkoholivapaata päivää. Yleensä on ottanut iltapäivästä jokusen, niin, että on ajoissa nukkumassa ja seuraavana päivänä ilman krapulaa. Loman toinen putki on nyt päällä, aloitti eilen. Kovin pitkään ei kyllä voi jatkaa, kun tarvitsee olla lasten kanssa maanantaina heti aamusta.
Kotitöihin on osallistunut ja muutenkin lasten kanssa ollut enemmän eli vastuun jakamista on harjoiteltu ja aika hyvin on mielestäni mennyt. Ajattelin jatkaa päivääni nyt ruoan laitolla ja kirjan lukemisella.
Lomat on sitten kaiken kaikkiaan ohi. Olisin vielä voinut kyllä jatkaa lepäämistä.
Viime viikon maanantaina mies hoiti velvollisuutensa, selvinpäin, mutta krapulassa. Alkuviikko meillä meni aika hiljaisissa oloissa. Pidin lomaa vielä viime viikon lopun ja sellaista lomaa olisi voinut jatkaakin. Mies oli koko viikon ottamatta ja touhuttiin kaikkea kivaa yhdessä.
Lomalla tuli nukuttua n. 11 tunnin yöunia melkein joka yö. Jotain univelkaa on kyllä kertynyt vaikka mitään lyhyitä en ole koskaan nukkunut. Äidin kanssa juttelin asiasta ja totesi, että kyllä väsymyksessä on jotain henkistäkin mukana. Kyllähän siinä onkin. Alan olemaan todella väsynyt taas. Kohta kokonainen viikko töitä takana ja taas olisi loman tarpeessa. Onhan tässä jonkin verran myös työstressiä. Öisin heräilen aina välillä ja sitten jonkin aikaa menee aina, että saa uudestaan unenpäästä kiinni.
Onneksi huomisen jälkeen on viikonloppu. Toivottavasti kolmas pyörä ei vietä sitä meidän kanssamme, mutta pahoin pelkään. Täytyy sitten vaan keksiä jotain kivaa itselle ja lapsille.
No niin, nyt se tapahtui. Olen aiemmin ajatellut, että onneksi sentään ei tarvitse väkivaltaa kotona pelätä, mutta nyt ilmeisesti tarvitsee.
Sain eilen kutsun (joita saan todella harvoin enään minnekään, kun en ikinä pääse) kesäteatteriin, joka olisi ollut tänään. Kysyin mieheltä, että voisiko olla lasten kanssa tänään illalla, jotta olisin päässyt. Sain vastaukseksi, ettei sovi, koska tänään on ohjelmassa kolme promillea, ja naurut päälle. En vastannut silloin siihen mitään, mutta loppupäivän olin itku kurkussa. Tärkeämpää on mennä juomaan, kuin päästää minua hieman tuulettumaan, varsinkin, kun olen kyllä kertonut, kuinka väsynyt olen. Ihmetteli sitten illalla, miksi mökötän. Vastasin siihen juuri tuon, että tuntuu tosi kurjalta jäädä taas arvomaailmassa kaljoittelun jälkeen.
Sitten yks kaks voiveitsi lensi minun ja lapsen ohitse ja osui mehukannuun, johon tuli reikä. Lapsihan alkoi samantien itkeä, kun pelästyi niin paljon. Ja minä samassa.
Siinä lasta lohduttaessani päätin, että kun kerran en tähän olooni saa kotona apua tai tukea, niin varaan lääkärille ajan. Maanantaina menen, aika on nyt varattuna. Sitten keskustelin lasten kanssa, että minulla on luultavasti masennus, koska väsyttää ja hermostuttaa koko ajan. Ilmoitin myös meneväni lääkäriin ja hakevani apua. Vanhemmalla lapsella tuntui olevan suurin pelko siitä se, että voiko siihen kuolla. Siinä sitä sitten itkettiin lasten kanssa ja mies käveli ohitse ja totesi, että ihme vinkujia koko sakki. Sen jälkeen ei olla miehen kanssa puhuttu. Näin hienosti meillä aloitellaan viikonloppua.
Onneksi on hienoa keliä, niin voi lasten kanssa lähteä jonnekin kyläilemään tms. Tai vaikka hakemaan niitä muistitikkuja, joita suunniteltiin lasten kanssa laittaa mun päähäni, sinisiä ja punaisia, jottei mun pää olis niin täynnä asioita ja pystyis nukkuun kunnolla.
Mies siis otti iltaisin, mutta pysyi alle viidessä kaljassa joka ilta ja ilman motkotusta 
(Käyn kyllä lueskelemassa teidän muidenkin tekstejä, mutta kommentoiminen on jäänyt aika pienelle.)
Vietettiin päivää perheen voimin tekemättä mitään ihmeellistä.
). Heräsi ajatus, että onko enään myöhemmin mitään toivoa?
). Holistin kanssa katoo itte ellei tajuu tota mitä Ellis kirjotti. Miulla kesti kauan ja vieläki on pitkä matka eessä. Delfi, mie luen siun teksteistä että sie oot taistelija. Sie et suostu katoomaan. Oo ylpee itestäs. Tee mitä vaan mut älä anna periks, lupaathan?
Mitähän kivaa sitä huomenna tekisi? No se jää nähtäväksi. 
Tärkeämpää on mennä juomaan, kuin päästää minua hieman tuulettumaan, varsinkin, kun olen kyllä kertonut, kuinka väsynyt olen. Ihmetteli sitten illalla, miksi mökötän. Vastasin siihen juuri tuon, että tuntuu tosi kurjalta jäädä taas arvomaailmassa kaljoittelun jälkeen.