vihaan itseäni!

päivä 25.

Olo suht koht normaali ja seesteinen. Kilojaki karsiutunut pois 3…kevättä odotellen. Univaikeudet ovat tosin vaan pahentuneet. Ennen sitä pystyi sammumaan itsensä uneen muttei enää…nyt vaan odotellaan luonnollista unta. Mutta se on vähäinen hinta kun ajattelee, että olen päässyt bentsokierteestä ja viinanpiru on ainakin tänään kaukana. Iltaisin olen lenkkeillyt ja uimaharrastuskin on otettu taas kaapista. että tällaista tällä kertaa…ei muuta kuin oikeen ihanaa talvipäivää kanssamatkustajille!
-josefiniina-

Hienoa Josefiniina !! Mennään melkein samoilla päivillä…minulla 24. menossa ja eilen tajusin niinkin tärkeän asian, että tämä on nyt pisin aikani juomatta sitten viimeiseen kuuteen vuoteen. “Urani” alkoi vuoden 2007 paikkeilla aluksi viikonloppukuohareilla , pullo per pe ja la. Sitten opettelin valkoviinin maistelemisen vaikka muistelin kuinka pahalta sekin aluksi maistui…kohta aloitinkin jo torstaina ja muistaakseni vuoden 2009-10 vaiheilla viini kuuluikin elämääni päivittäin. Silloin tällöin viikko kaksi juomatta kun morkkis oli ylitsepääsemätön, joskus jopa kolme viikkoa kärvistelin. Mutta koskaan en vuoden 2007 jälkeen ole ollut näin kauan raittiina. Ja olen tästä todella iloinen!

Toivon, että pääset unettomuudestasi eroon, tiedän mitä se on. Lopetin nukahtamispillereiden syömisen marraskuussa ja välillä nukun hyvin ja välillä menee sängyssä pyörimiseen, mutta olen iloinen ja huojentunut että pääsin siitäkin riippuvuudesta eroon. Olen paljon, paljon terävämpi vaikka olisin nukkunut vain muutaman tunnin sen sijaan että heräsin pää tokkurassa keinotekoisen unen jälkeen. Itsellenikin tuo kehon rasittaminen erilaisin kuntoilun avuin on ainakin parantanut nukahtamistani huomattavasti.

Tsemppiä paljon Sinulle!

Meri 24. päivä

Täällä taas. Retkahdus, morkkis ja kaikkea muut päälle…ehkä se taas tästä…

Moi!

Täällähän sitä taas ollaan…Mä en oo myöskään pariin vuoteen aktiivisesti käynyt. Juomia on kulunut vaihtelevasti, välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta katastrofeja ei ole tullut.
Kuitenkin alkoholistille se kohtuujuominen, mitä se sitten ikinä onkaan, ei ole helppoa. Ei kai sellaista olekaan.
Mulla kävi tässä muutama päivä siten, että olin yksin kotona. Kaikki oli ok ja paljon kaikenlaista tekemistä, vapaapäivä kun oli.
Ykskaks iski mieleen, että otanpa yhden paukun, ihan vaan yhden, en yhtään enempää. Heti tuumasta toimeen, vaikka kello ei ollut yhtätoistakaan aamulla. Ja otin. Ja otin toisen ja kolmannen. Enempää ei ollut.
Pyörä alle ja kylälle siideriä ostamaan. Ajattelin ostaa yhden, korkeintaan kaksi. Ostin viisi.
Päivällä klo 14.oo olen kännissä, puolet töistä jää tekemättä. Nukahdan, herään, juon loput. Kun mies tulee kotiin, hän ei sano mitään, en tiedä huomasiko. Olin mielestäni ihan selvä jo silloin.
Tämmöstä kohtuukäyttöä mulla taas.

Lomamatka meni kyllä hyvin, vaikka silloinkin onnistuin viikon aikana hankkimaan pari pientä väkevää miehen huomaamatta ja oluttakin muutaman purkin, rannalla, kun mies lepäsi hotellissa.

Tähän vaan niin väsyy.

Niin että täällä taas ollaan, raittiinakin osaan olla, mutta miten taas välttää nämä retkahdukset ja ajatukset siitä että saanhan minä juoda, ei se ole keneltäkään pois.

Antabus on kyllä mulle muuten hyvä, mutta kun tiedän tarkkaan, miten pian voin ottaa, kun jätän sen pois. Kaikkea on kokeiltu. Ärsyttää ja harmittaa ja kyllästyttää.

Moi Marina! Ikävää, että sullekkin on näin käyny. Mulla oli tosi pitkään selvä kausi. Pari retkahdusta on ollu mutta ei mitää katastrofia, pystyin jättämään yhteen iltaan. Nyt on neljä päivää menny…ja mokaillu olen sen verran, että tuli toi pääkaupungin juoppoputkakin testattua. Niin kauheet morkkikset tuli, et oli pakko jatkaa vielä kotonakin. Mua hävettää niin paljon. Tänään olen kävelly pitkin kämppää ja itkeny…mut nyt on taas pakko ryhdistäytyä. Tiedän, että nää olot helpottaa mut nyt on vaan sellanen olo, et haluun kuolla, nopeesti.

Niinpä. Niin siihen väsyy, vaikkakin turhan hitaasti. Mieleeni kumpuaa noista edellisistä pätkistä joulut sukulaisissa. Jouluaterialla ja muutenkin muiden kesken, juominen oli niin hidasta, ettei sillä saanut itseään “mukavaksi” juotua. Niinpä reissulle tulikin aina pakattua muutama kermalikööripullo ja jotain muuta helposti juotavaa. Toki piti jotain hengityksen ‘raikastajaakin’ olla ottojen jälkeen. Vessassa käynnin yhteydessä oli sopiva hetki vähän juoda salaa. Ja vessassa tulikin vierailutua aina vähän väliä.

Ja samapa tuo missä sitä oli seurassa, jonka juomistahti ei itselle riittänyt. Aina piti jotenkin saada sitä veren alkoholipitoisuutta nostettua. Baarissa oluenhaun yhteydessä pari välipaukkua tms. Piilopullot, salaajuominen, vakaa usko siihen, että muut ei huomaa - niin tyypillistä alkoholistille.

  1. päivä tappomorkkisten jälkeen. 2. selvä päivä…ei hirveesti ole helpottanu. Yöllä en nukkunut minuuttiakaan, selailin vanhoja kirjoituksiani täällä ja ihmettelin itseäni. Haluan normaalin olon, enkä olla tällainen itku-iita…taas itkettää