Dave, jos ajattelumallini on niin usein täällä esiintynyt, niin ei kai sitä enää voi omituiseksi kutsua. Ehkäpä se on normaali kuitenkin. Jokainen ajattelee asioista omalla tavallaan, ja peilaa niitä usein omiin kokemuksiinsa.
Huh. Kirjoittelen palstalle nyt ekaa viestiäni. Samaistuin vahvasti ketjun aloittajaan. Olen polttanut satoja siltoja, sekoillut ja sotkenut.
Menee muutama päivä ihan fyysisessäkin krapulassa ja morkkiksissa ja sitten taas olis kiva juoda, vaikka lupasi itselleen että ei enää. Kaveripiiri on pienentynyt, ihmiset katoaa luonnollisesti ympäriltä.
Koetan ajatella sitä raitista hyvää oloa, mikä mulla on huomenna. Kattoa telkkaa, ulkoilla, kävin uimassakin. Raittiina jaksan henkisestikin niin paljon paremmin, ja tietty fyysisestikin.
No voidaanhan siihen käyttää sitten muutakin ilmaisua. Ajattelumalli on epälooginen tai ei rationaalinen. Jos se tuttu on siellä jo ennestään niin eihän hän millään lailla tuomitse vaan haluaa auttaa.
Minulla ei ollut yhtään tuttua kun eka kerran menin mutta missään en ole saanut niin lämmintä ja ystävällistä vastaanottoa.
En ole aikoihin käynyt mutta jos vaikka kuulisin, että joku tuttuni on menossa niin tukisin ja kannustaisin. On se jännää, että monella on rohkeutta julkisesti kännissä meuhkata mutta sen tunnustaminen, että tarvitsee apua ja myös hakee sitä, niin siihen ei rohkeus riitä.
Mieti nyt, että ovatko tuttavat aa-laiset raittiina. Eiköhän heistä joku jo aavista, että kolmikymppinen sekoileva juova nainen taitaa olla alkoholisti.
Alkoholismi on krooninen sairaus. Ainoa tepsivä hoito on täydellinen pidättäytyminen päihteistä. Alkoholistinkin on mahdollista luopua juomisesta. AA:han on tosin pääsyvaatimus: halu lopettaa juominen, siis halu, ei päätös.
Minulle raittius aukeni sillä päätöksellä, että läksin hakemaan apua.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Hei nymeria!
Ryhmiä on ruvettu nimittämään kaupunginosan, kadun tai jonkin muun idean mukaan. Kuukauden viimeinen kokous on joskus sovittu esimerkiksi avo-kokoukseksi, eli siihen voivat osallistua muutkin kuin alkoholistit. Kaikkiin maailman AA-kokouksiin olet tervetullut, suomenkielisiäkin on Ruotsissa, Virossa, Espanjassa, USA:ssa ja muuallakin.
Jotkut käyvät kerran viikossa omakseen ottamassa tutussa ryhmässä, jotkut harvemmin, jotkut jopa monta kertaa viikossa eri ryhmissä. Jokainen voi itse päättää omista käynneistään.
Muistan ensimmäisistä tuttavien tapaamisesta, että ne ovat olleet helpotuksen, ilon ja yhteenkuuluvuuden hetkiä. Tietenkin palavereista myös saa eriasteisia tuttuja, jopa ystäviä.
Tänään et ole yksin
Suosittelen menemään ensimmäisellä kertaa avoimeen kokoukseen. Sellaiset kokoukset ovat avoimia muillekin kuin alkoholisteille eli sinne voi mennä myös esimerkiksi alkoholistin läheinen, ystävä, alan opiskelija tai joku muu, jolla ei ole itsellään ongelmaa. Kokouksissa on varmasti edelleen kaiken ikäisiä. Kokouskäytännöt vaihtelevat, mutta sinun ei tarvitse tietää eikä osata etukäteen yhtään mitään, sen kun marssit paikalle. Jos on kiertävä puheenvuoro, niin voit omalla vuorollasi sanoa vain, että tulit vain kuuntelemaan (avoimessa kokouksessa ei tarvitse esittäytyä olevansa “Nymeria, alkoholisti”).
Jos innostut AA-toiminnasta niin ota tukihenkilöiksesi vain naisia.
Moikka Nymeria! Miten menee?
Heippa ja kiitos kysymästä, edelleen juomatta ollaan! 
Ollut tässä loppuviikko niin täynnä ohjelmaa ja sukuloimisia etten ole kerennyt kirjoittaa kun kännykällä en ole jaksanut näpytellä, Jännä juttu että olen hirveästi halunnut tulla tänne lukemaan ja kirjoittamaan, yön pikkutunneilla olen sitten saattanut selailla kännykästä plinkkiä 
Torstaina olin töissä ja raskaan vuoron jälkeen olin todella ärsyyntynyt ja väsynyt, teki välillä mieli purskahtaa itkuun mutta uskon sen myös johtuvan siitä että tiesin etten tavalliseen tapaan voinutkaan purkaa stressiä alkoholia kittaamalla. Illalla olo oli jo parempi ja rennompi ja perjantaikin meni ihan hyvin ilman suurempia mielitekoja, vaikka saunaillassa hiipi mieleen useita kertoja alkoholipirulainen. Olen huomannut että suurimmat mielihalut tulevat nälkäisenä kun en ole syönyt moneen tuntiin. Syötyäni ei tee enää mieli alkoholia.
Kahden viikon rajapyykki lähestyy. Väsymys on edelleen vahvasti läsnä, välillä olo samanlainen kuin krapulassa ollessani kun join. Hiipinyt se inhottava ajatus mieleen että “jos tämä olo on samanlaista kuin juodessa niin miksei sitten voi juoda, ainakin silloin sai hetken hyvän olon kun joi niitä ensimmäisiä”. Päätös kuitenkin vahvana takaraivossa. Kun muistelee krapulaa, niin onhan tämä silti parempi olotila kuin silloin. Ei tarvitse hävetä ja miettiä aamuisin toilailujaan eikä maata sängyssä miettien “miksi taas”, “tämän on loputtava”. Aamuihminen en ole muutenkaan joten suotakoon nämä väsyneet aamut, kyllä tästä aina parin kupin jälkeen sitten piristyy. Ja onhan tässä säästetty rahaakin varmaan 150e edestä ellei enemmänkin.
Tänään selvänä.
Kiva kuulla Nymeria!
Täällä myös selvä viikonloppu kohta takana. Perjantaina käytiin pubissa syömässä ja join kokista. Tarjoilija katteli selvästi pikkaisen ihmeissään. Olin autolla, niin ei tullut kiusaustakaan juoda. Oli hauska käydä pitkästä aikaa ajelemassa. Kyydittävällä oli pari olutta mukana, pari kertaa se oluen tuoksu kävi houkuttavasti nenään, mutta meni äkkiä ohi… Huomenna 3 viikkoa juomatta. Kävin äsken pyöräilemässä ja välähti päähän se lause että “lopettaminen tekee vapaaksi”. Mun ei tarvii enää kärsiä, rikkoa, olla jonkun muun kuin itseni vietävänä. Tästä on hyvä jatkaa.
Miten sillanrakentaja itselläsi on mennyt?
Onnea kolmesta viikosta! 
Onko ollut hankalaa olla juomatta? Millaiset taustat itselläsi on juomisen kanssa? Olisi kiva kuulla tarinoita
Kiitos toivotuksista. Tarinani lie aika perinteinen. Noin 20 vuotta sitten, n.13-vuotiaana join ekat kännit. Olo oli kuin olisin tullut kotiin. Mahtava fiilis.
Kerrat ja määrät alkoholin käytössä oli toki ensimmäisinä vuosina vähäisempiä, mutta olen tiedostanut aina että alko vaikuttaa muhun pikkaisen erilailla kuin muihin. En koskaan tissuttele, vaan känni pitää saada. Kova meno päällä. Muut on varmaan luulleet, että oon ottanut muutakin kun alkoa… Krapulassa kauhea fyysinen ja henkinen darra. Ase suuhun kuulostaa tutulta. Ei ole enä millään mitään merkistystä. Mielenterveysongelmia, masennusta, poltettuja siltoja… Muutama vuosi sitten havahduin ensi kertaa siihen, että mun masennus- ym.ongelmat on todella alkon käytön seurausta. Kouluttauduin niihin aikoihin uudelleen, keksin uusia harrastuksia ja sain uutta pontta elämään. Ekaa kertaa elämässä ylipäänsä harrastin mitään, enkä myöskään etsinyt porukasta uusia ryyppykavereita. En ole koskaan myös kokenut ansaitsevani mitään hyvää, ja niihin aikoihin ymmärsin, että olen myös jonkin arvoinen, jopa joillekin toisille ihmisille.
Täytyy sanoa, että upeaa että tällainen ryhmä on olemassa, olen saanut paljon vertaistukea täältä. Olisi kiva kuulla myös teidän kokemuksia. Ja aika vähän vielä tullut luettua näitä ketjua loppujen lopuksi, joten saa linkata mielenkiintoisia keskustelujakin. Kiitos myös AA:han liittyvistä kommenteista. Selvitän paikkakunnan tapaamisia.
Tsemppiä Nymeria sinullekin!
Moneen asiaan voin samaistua.
Itse vedin myös n. 13-14v ekat kännit, tosin itselleni se oli hyvin ahdistava kokemus ja silloin lausuin ensimmäistä kertaa ne kuuluisat sanat, ei enää ikinä. 18 vuotiaana pidettiin kaverilla synttärit ja sain lahjaksi paketin, missä oli mm. 6-pack kaljaa, kotiin en sitä viitsinyt viedä vaikka täysikäinen olinkin, joten jätin sen kaverille ja kävin seuraavalla viikolla usein kylässä ja join aina yhden. En ollut koskaan ennen juonut kaljaa ja siitä meidän helvetillinen yhteismatkamme alkoi.
Muutettuani omilleni n. 19v tykkäsin pitää silloin tällöin muutamaa kaljaa kaapissa ja juoda illalla yhden-kaksi. Silloin ei ollut mitään himoa juoda mutta jotenkin se “kuului asiaan” juoda saunakalja, tekiväthän vanhemmatkin ihmiset niin. Silloin jo muistan ajatelleeni, tästä saattaa tulla ongelma, voiko tästä tulla ongelma?
Vuosia kuitenkin join kohtuullisesti (siis nykyiseen verrattuna, “vain” to-la kännit) eikä alkoholi hallinnut minua, vasta viime vuodet se on päässyt niskan päälle niin, että koko elämä pyörii alkoholin ja sen hankkimisen ympärillä enkä yhden tuopin jälkeen pysty lopettamaan.
Jostain syystä tuo kalja on minulle se pahin. Saatuani ensimmäisen huikan se on kuin elämän eliksiiriä eikä jano lopu. Joskus yritin sitäkin että en juo kaljaa, muita juomia vaan. Humalaan tuleminen ehkä hieman hidastui kun juomatahti oli hitaampi mutta tarpeeksi kännissä sitten “palkitsi” itsensä sillä kaljalla taas… 
Ei tuo alkoholin orjana oleminen ole elämisen arvoista elämää. Yritän painaa mieleeni ne aamut kun herään häpeissäni miettien “kun olisi se ase jolla ampua itseni” ja makaan koko päivän vältellen ulos liikkumista. Avaan whatsappin ja luen ne viestit mistä en muista mitään, häpeän lisää ja poistan keskustelut leikkien kuin mitään ei olisi tapahtunut. Poistan kaikki todistusaineistot ja uskottelen itselleni etten ole sanonut kellekään mitään tyhmää ja “mitä en muista, ei ole tapahtunut”. Ajattelen että muutkin ovat olleet niin humalassa etteivät muista. Asetin myös itselleni aina budjetin niistä vähistä rahoista mitä oli, 50e meni helposti pelkästään pubissa. Humalassa ei edes huomannut paljonko sitä rahaa oli eikä huomannut sen menoa, seuraavana aamuna vitutti katsoa tilin saldoa sen ollessa 2e.
Nyt ei tarvitse tietenkään taistella sitä häpeää vastaan aamuisin, vaan itse juomisen halua vastaan iltaisin. Työstressin ja vastoinkäymisten purkamiseen on keksittävä uudet keinot, lenkkeily on osoittautunut ainakin toimivaksi. Aivot täytyy opetella “sammuttamaan” jollain muulla kuin alkoholilla.
Vuosia sitten join vielä kirkkaita, mutta sain “neronleimauksen”, että kirkkaat ei sovi mulle ja keskityin juomaan juopotellessa vain olutta. Olis varmaan sydärin paikka, jos näkis tynnyreissä elämän aikana juodut oluet. Tai esim. kaikki tuopit jalkapallokentälle viereikkäin laitettuna. Kauhea määrä hommaa elimistölle suodattaa sitä skeidaa.
Tää oli kanssa tuttua, “todistusaineiston hävitys” Mitä en näe/muista, sitä ei ole tapahtunut. Muistan myös ihan väärin tapahtuneita asioita. Muistan aamulla, että olen nähnyt kaverin ja jutellut jotain mukavia ja jatkanut matkaa, mutta käy ilmi että todellisuudessa olen vaan ilkeillyt ja vettuillut tms… Pelottavaa.
Itse olen kanssa saanut liikunnasta iloa, lähinnä yksilötasolla järjestettävissä olevia juttuja siis lenkkeilyä, uintia ja yks parhaista terapiamuodoista on mulle metsä. Siellä käyskentely auttaa oikomaan pään sisällä olevia kiemuroita.
Tänään tulee täyteen 2 viikkoa ja olo on hyvä, silmääni monta päivää vaivannut elohiiri on lähtenyt lätkimään ja aamuvuoro töissä meni mukavasti. Tänään energiaakin riittänyt verrattaen aiempiin päiviin eikä pinnakaan ole ollut lyhyt.
Kävin ystävälläni töiden jälkeen tukena, kun hänellä ollut omia koettelemuksia. Juteltiin pitkään ja hänen kertoessaan avoimesti omista murheistaan tuli mieleeni ajatus, pitäisikö minunkin kertoa salaisuuteni. Pyörittelin pitkän tovin asiaa mielessäni, kunnes päätin kertoa. Ne sanat oli vaikea sanoa ääneen, “mä oon alkoholisti”. Kyyneleet tulivat silmiin heti kun aloin asiasta kertomaan ja hän halasi minua ja sanoi, että kyllä hän tietää. Sovimme, että asia jää vielä meidän väliseksemme, en halua kaikille kavereilleni vielä asiasta puhua, en ole valmis siihen. Kuitenkin oli suuri askel kertoa tämä ja hetken jopa kaduin sitä, kerroin hänellekin, että asian ääneen sanominen on kuin tuomio, ei koskaan enää saa juoda. Hän otti asian hyvin ja olo oli kevyt kotiin kävellessäni. Nyt joku tietää synkän “salaisuuteni” ja tiedän että minulla on ainakin yksi ihminen kenelle voin jutella tästä asiasta, muutenkin kuin täällä plinkissä.
Tervehdys! Uusi Plinkkiläinen hakee vertaistukea. Olen lukenyt Plinkkiä jo vuosia mutta vasta tänään päätin aloittaa oman viestiketjuni. Tutun kuuloista tarinaa pakonomaisesta juomisesta joka hallitsee elämää. Oma juomiseni on ollut kerta viikossa mutta kunnon känni päälle. Tavoitteena vain kamala humala jossa ei ole mitään järkeä. Seuraavana aamuna (yleensä lauantaina) kamala krapula ja morkkis että menin taas sortumaan juomiseen. Juon pääosin vain viiniä ja sitä kuluukin sitten reilu 1,5 pulloa illassa. Muisti menee ja seuraavana aamuna saa selata puhelinta ja Facebookia mitä kaikkea typerää sitä on taas tullut kirjoiteltua je kenelle…
Tänään päätin hakea apua. En jaksa enää tätä touhua. Ahdistaa mutta jospa se tästä kunhan pääsee vauhtiin. 
Muuten elämä suht mallillaan opiskelua uuteen ammattiin ja aktiivista liikuntaa joka ei sovi tähän kuvioon mitenkään 
Eipä tänne mitään kummempaa. Väsyttää syksyn pimeys vaan
Hei Tähtisade!
Mielestäni olet ottanut ensimmäisen askelen oikeaan suuntaan, raittiuteen ja pakonomaisesta juomisesta vapautumiseen. Päätin minäkin aikoinaan hakea apua, kun kohtuujuominen ei onnistunut omin päätöksin. Avun hakemispäätökseni toteutin avaamalla AA-palaveripaikan oven. Jännitti mutta helpotti.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Hei Lomapuisto! Kiitos tsempeistä! Olen nyt vakavasit harkinnut tuota AA:ssa käymistä. Sitä en ole vielä kokeillut vaikka mielessä onkin joskus käynyt. Täytyy tutkia lähialueiden AA -ryhmät jos sieltä löytyisi jokin sopiva minulle. Kaikki keinot on nyt otettava käyttöön että raittius vihdoin ja viimein onnistuisi. Se on nähty että kohtuukäyttö on mahdotonta ja tämän syksyn aikana olen huomannut että pakonomaisuus on vahvempaa kuin aiemmin eli holisimi etenee hitaasi mutta varmasti…
Kuinka usein itse käyt AA -ryhmässä?
Tähtisade kirjoitti
Hei, kiitos kysymyksestäsi!
Käyn palavereissa pari kertaa viikossa. Asun Hesassa, ja täällähän niitä on tarjolla aamun kello seitsemästä lähtien. Valinnan varaa siis on, myös naisten omia ryhmiä. On ihmisiä, jotka käyvät muutaman kerran viikossa tai muutaman kerran vuodessa.
Viikko-ohjelmassani on yksi ns. oma ryhmä, eli se, jossa vuorollani hoidan jonkin palvelutehtävän, joista näkyvin on ovien avaaminen, kahvinkeittovuoro tai palaverin vetäminen. Sekin on vapaaehtoinen, sinänsä hyvin palkitseva juttu. Muissa ryhmissä käynnin valitsen sopivan ajan tai kulkuyhteyksien mukaan. Joskus sovin toisen aa-laisen kanssa, että mennäänpä jonnekin, missä ei olla aikoihin tai jopa koskaan käyty. Toisinaan käyn onnittelemassa raittiita vuosia täyttäviä heidän kakkupalavereissaan.
Raittiuden mukana on syntynyt myös ystävyyssuhteita, jolloin voidaan tavata kodeissa tai kaupungilla kahviloissa.
Loma- ja työmatkoilla olen käynyt aivan vierailla paikkakunnilla, ja myös vieraissa maissa. Kielitaidottomanakin olen käynyt Pietarissa sikäläisessä kokouksessa. Tsaikka oli hyvää ja kohtelu ystävällistä.
Muistan, että tappiolle jääneenä kynnys astua apua hakemaan oli korkea. Herkkänä ihmisenä en itkultani saanut sanotuksi muuta kuin että olen alkoholisti, mutta se suun aukaisu avasi tien vapautua alkoholin juomisesta. Olin oikeassa paikassa oikealla hetkellä, oman pohjani saavuttaneena.
Sinulla on kaikki samat mahdollisuudet terveeseen raittiuteen kuin tuhansilla muillakin suomalaisilla alkoholismista kärsivillä.
Tänään et ole yksin