Ymmärrän sun tuntosi oikein hyvin. Kyllähän se ero aina pelottaa, yksin jääminen, selviytyminen. Mutta jos sitä vertaa nykyiseen 
Meillä ainakin minä kannan jo nyt päävastuun kaikesta (lapset, taloudenhoito), joten siihen ei suurta muutosta tulisi. Lastenhoitoapu on jo nyt kysyttävä aina varoiksi jostain muualta, kun miehen varaan ei voi laskea. Sekään ei siis muuttuisi. Raha-asiat olen laskenut ja jos erotaan, minä jään tähän taloon asumaan ja selviän kyllä lainaeristäkin. Olenhan ne nytkin maksanut 5kk yksin. Mieheltä olen rahaa saanut hänen työttömyytensä aikana eli tuon 5kk:n aikana 300e. On maksanut omat osansa laskuista, mutta niistäkään ei ole paljon kertynyt, joten olisin saanut jo yh-lisästä ja elatusmaksuista enemmän kuin tuon 300e.
Pärjäisin siis aivan hyvin ilman miestäkin, mutta kun mies ei pärjää ilman minua… omasta mielestään siis.
Sinä selvästikin mietit eroa yhtä intensiivisesti kuin minäkin. Olen jo henkisesti eronnut, käytännön puoli vain vielä tökkii. 
Minä olen tehnyt jopa sellaista, että laskin mitä tulisin saamaan rahaa jos olisin yksin ja vertasin sitä sitten nykyiseen tilanteeseen. Me ollaan jaettu laskut tyyliin; minä maksan 4,5 osaa ja mies 1,5 osaa laskusta (sähkö, vesi, vakuutus yms.). Kun maksoin laskua, maksoin siitä saajalle oman osuuteni ja sen verran mikä on miehen osuus, laitoin omalle toiselle tililleni. Näin siis seurasin sitä, riittäisikö minulla rahat elämiseen yksin lasten kanssa. Ja tuolle tilille jäi jopa hiukan säästöön… eli johtopäätös on siis se, että pärjäisin tässä lasten kanssa oikein mainiosti ja pystyisin jopa saamaan jotain säästöönkin pahan päivän varalle.
Noita hassuja pikkujuttuja tein siksi, että jotenkin vain tarvitsin varmuutta siihen, pystyisinkö pitämään kotini. Meillä on vähän sama juttu kuin teilläkin. Olemme rakentaneet tämän talon itse, tehneet siitä juuri sellaisen kuin olen aina halunnut. Täällä on kaikki oikein, enkä ole todellakaan helpolla valmis siitä luopumaan.
Nyt olen ollut jo jonkin aikaa varma pärjäämisestäni ja olisin valmis jatkamaan yksin. Nyt vain mies on heittäytynyt hankalaksi ja kokeilee taas kerran sitä raitistumistaan. No, onhan minulla varaa antaa hänelle tämä yritys. Ehkä sitä vain tässä iässä kaipaa varmuutta asioihin ja kaikki pitää todistaa ennenkuin siihen voi uskoa. Enää ei riitä energia rajuihin vetoihin ja äkkinäisiin ratkaisuihin.
ja onhan sinulla Hintriikka itsetunnonkohottajia “lähellä”. Minä olen yksi niistä ja potkin sinua kyllä eteenpäin, mihin suuntaan sitten päätätkin lähteä. Itse junnaan vielä hetkisen paikallani, mutta ei lasketa sitä. 
) Olen tietenkin eroakin ajatellut, ihan käytännön asioidenkin kannalta. Asioillahan on taipumus järjestyä, kun ne pistää järjestymään. Erittäin todennäköisesti pystyisin pitämään asunnon yksinkin, kunhan sopisin pankin kanssa lyhennykset sen mukaan.
), ja varmaan se uskoi itsekin. Muutama päivä meni ihan kivasti, mutta sitten se alkoi käyttäytyä oudosti. Luulin sen seonneen tai vähintäänkin, että lääkitys on pahasti pielessä. No, totuus oli tietenkin se, että oli vetänyt pullollisen. Sen jälkeen siltä tuntuu täysin kaikenlainen motivaatio kadonneen. Vastaa “joo” kaikkeen, mitä sille sanoo ja vaikuttaa sinällään kuuntelevan, mutta ei selvästikään kuuntele. Tai ainakaan tajua. Mun pitää lähteä työreissulle, joten mun vanhemmat haki sen vaihteeksi siksi aikaa luokseen. En tiedä, auttaako se juomiseen (tuskin), mutta ainakaan se ei ole kotia sotkemassa ja voin tulla rauhassa reissulta takaisin pelkäämättä, mikä täällä odottaa. Anoppi on liikuttavan naiivi. Se ehdotti, että jos tultaisiin molemmat yhdessä käymään, ja me kaikki voitaisiin sille puhua. Kun tässä on puhuttu niin paljon, että suu kuivuu. 
Laskumappi vaan käteen, pihakeinuun istumaan ja kirjanpitoa aloittelemaan. Siinäpä sitä tekemistä hetkeksi. 
ja eläimen ruokinta ja terveys tulevat myös kärsimään
.
ja terapeutilla käyminen loppui tähän asuntoon muuttamiseen. Mitä tuolta jäi käteen oli esimerkiksi se, että terapeutti suhtautui lämpimästi mieheni juomiseen, mikä on todella harvinaista. Hän arveli, että rytmimme ovat erilaiset, ja mieheni on vaikeuksia pysyä tahdissani, ja sitten hän nollaa ylikierroksilla käyvät aivonsa alkoholilla. Ja juuri aivojen nollaamistahan se tosiaan on 
. Siellä pidempään käyminen olisi varmasti auttanut meitä löytämään oikeasti jotain, mutta nyt luulen että myönteinen suhtautuminen saattoi jopa avata jonkin takaoven alkoholille. Tätä ennenhän se oli vaan pahapaha (pahapahasta on tietysti seurannut se, että mies salaa, ja se salailuhan syö minua kaikkein eniten).
). Sitäkin tuli katsottua läpi sormien, mutta siitä minusta tämä alamäki alkoi. Seuraavana keväänä päätin, että katson syksyyn asti, mutta jos meno ei parane niin lähden. Olisiko meno sitten parantunut, vai jänistinkö, täällä sitä kuitenkin ollaan edelleen.