Olkoon tämä ketjuni. Otan mielelläni vastaan näkemyksiä ja saa hangata vastakarvaan, ne herättelevät parhaiten. Olen täyttämässä 40 vuotta ja alkoholi on ollut osa elämääni 17-vuotiaasta lähtien. Vielä ylä-asteikäisenä olin täysin varma, etten koskaan tule koskemaan alkoholiin, onhan se MYRKKY.
Kuolema, menetys ja väkivalta astui elämääni noihin aikoihin kun olin aikuistumassa ja alkoholista löysin lohtuni. Kun tässä mietin, niin tiedänkö edes kuka olen… Olen juonut iloon, suruun, tuskaan, onnistumisiin, epäonnistumisiin, halunnut juoda buustatakseni kauniita asioita, halunnut juoda pimeimpään kauhuun ja tuskaan saadakseni hetken helpotuksen ja rauhan.
Olen vastuun- ja velvollisuudentuntoinen ihminen, sekä syvään häpeään taipuvainen ihminen, ja olen varmaan noilla ominaisuuksilla onnistunut pitämään itseni työelämässä ja tunnollisena. Minussa asuu myös kuitenkin syvää, sietämätöntä vihaa ja vitutusta kaikkea väärää kohtaan. Kirjoitinkin aiemmin että kissani ovat pitäneet nenäni pinnan yläpuolella. Mutta olen syvästi satuttanut läheisiäni, sanonut, joskus suorastaan raivonnut heille omaa tuskaani. Viime kesänä pikkusiskoni sanoi, ettei hän voi olla enää tekemisissä kanssani alkoholinkäyttöni ja käytökseni takia.
Olen varmaan siksi täällä. En haluaisi kuolla niin että häviäisin tämän taistelun enkä saisi korjattua tai eheytettyä sitä mitä olen rikkonut.
Tervetuloa, Reepu, palstalle oman ketjunkin muodossa. Oma ketju on hyvä, siihen voi kirjoittaa mitä mieleen sattuu ikinä juolahtamaankaan ja prosessi tukee juomisen lopettamista. Vinkkaus myös plinkin Uusi alku -kurssista, jos et ole vielä käynyt sitä. Tsemppiä!
Älä soimaa itseäsi, hyvin monet on sokeita omalle juomiselle. Siitä ei varmasti ole myöskään helppoa ottaa palautetta vastaan, sekin on ymmärrettävää. Nyt olet jo paljon pidemmällä ja voithan kokeilla, jos pikkusiskoa helpottaa jo se tieto, että teet töitä juomisen lopettamiseksi. Ihana toi pakastemustikka -juttu ja, että jaksoit tsempata tuntematonta. <3
Hei ja tervetuloa Reepu. Sinulla on ihana sisko! Ihana kun sanoo suoraan että etkö voisi olla juomatta. Minun lapset sanoivat minulle, he olivat peloissaan kun join. Ymmärrän että heille taisi jäädä aikamoiset traumat siitä ajasta. Ja ilman terapiaa ja AA-ryhmiä en olisi varmaan jaksanut pysya raittiina. sen verran kamalaa oli syyllisyys ja häpeä kun muistin ja tajusin minkälainen olin ollut.
Apua on saatavilla, ei tarvi yksin yrittää, niinkuin minä ensin yritin yksin ja ihmettelin kun en onnistunut pysymään raittiina. Ihmeellisesti sitä sitten porukassa on helpompaa muiden kanssa mennä eteenpäin.
Juu… Lauri Tähkää kuuntelin ja itkin ja itkin, itkin suruni pois kun rakkaani minut jätti, lähti pois. On hyvä että itkee, mutta mieluummin selvinpäin.
Nuorempana olin juurikin sellainen etten apua pyytänyt. Hammasta purren vain ja “minä kyllä näytän että pärjään”. Oikeastaan jo lapsuudessa sain kokea ettei itkeminen ole hyvä asia vaan häpeällistä, noloa. Enkä ymmärtänyt että olin alkoholisti, ja että siihen voi hakea apua. Ei, vaan itse yritin kaikenlaisilla konsteilla ja vakuutteluilla pysyä juomatta… enkä päässyt enää loppuvaiheessa viikkoakaan, etten joisi, ja aina sammuksiin asti. Eli se paheni koko ajan.
Mutta on mahdollisuus hypätä pois siitä kierteestä ajoissa, ettei tarvi mennä niin pohjalle kuin toiset, voi aiemmin lopettaa.
Minulle oli kova kynnys myöntää että olen alkoholisti. Kyllä siinä meni kauan ennenkuin ilman häpeää sen sanoin. Juopoksi kyllä itseäni sanoin. Nyt voin sanoa että olen raitis alkoholisti, en tosin jokapaikassa sitä mainosta.
Moikka! Tunnistan paljon mitä kerrot. Olen suunnilleen samoja ikiä, juonut aivan liian nuoresta, paennut kaikkia tunteita ja elämää. Mulla myös mun eläimet on ollut se mikä pitänyt kiinni elämässä.
Ja tuo mitä kirjotit yksin pärjäämisestä, tunnistan. En ole itse kertonut ääneen oikeastaan kenellekään. En koko totuutta. Yksin on pärjätty aina.
Jos kaipaat vertaistukea, niin saa laittaa viestiä.
Niin samanlaista ollut. Nuorena siis just toi pärjäämisen kulttuuri ja aina piti olla hyvällä tuulella. Viha ja suru oli sellaista rangaistavaa käytöstä jota ei saanut näkyä. Ei saanut olla heikko, tarvitseva. Itkeminen oli kaikista pahinta olit tosi heikko jos itkit. Muistan äitinkin raivoavan mulle, koska olin uupunut koulussa ja ahdistunut ja menin siitä terkkarille apua hakemaan, johon äitikin kutsuttiin. Olin tosi hämillään sillon, kun äiti huus mulle että en voi olla ahdistunut, masentunut tai surullinen, koska mulla ei oo kuolemaan johtavaa sairautta.
Sit jos itketti ni piti itkeä jossain jemmassa hiljaa ja koki siitä huonommuuden tunneita. Tosi perseestä jättää lapsi yksi selvittämään asioita, joita ei ymmärrä. Tässähän sitä aikuisena sit näkyy kaikki haitallisina käytösmalleina ja jää vieläkin usein yksin selvittelemään asioita yksin ja paisuttelemaan omassa päässä.
Ihan hirveitä juttuja ku jälkikäteen miettii. Meni tosi monta vuotta päästä siihen pisteeseen, että antoi itselle lupaa itkemiseen. Nyt sitten 34 vuotiaana on hienoa opetella tunnetaitoja. Mutta olen jotenkin tosi iloinen, kun näen että nykyajan lapsille opetetaan niitä taitoja tulee tosi hyvä fiilis siitä, että kaikki tunteet on sallittuja.
Mutta eipä se vanhempienkaan vika ole. Ei ne ollut tiennyt. Jatkanut sitä samaa vanhaa mallia, mitä niille näytettiin lapsena. Onneks meillä on valinta kantaa vastuu itsestä ja opetella pois tästä.
Hieno juttu että ymmärrät ettei äitisikään muuta osannut kuin mitä oli oppinut omilta vanhemmiltaan.
Olen käynyt erilaisia kursseja, luentoja kuunnellut ja vertaistukiryhmissä oppinut että ainakin minun vanhemmilla on sota-aika heitä vammauttanut ja kova elämä mitä he joutuivat elämään, että pysyivät hengissä. Ei ollut heillä aikaa miettiä miten pitää elää, oli vain hankittava leipää pöytään ja rakennettava talo ja tehtävä töitä hirmuisesti. Arvostan heitä, koska ilman heidän uurastustaan ei olisi tätä hyvin vointia kuin nyt on. Suvussani on alkoholisteja aika paljon. Suruun ja iloon on otettu.
olen jo pitkään ollut raittiina. Alussa olin todella vihainen ja katkera kaikelle, mutta niin on mieli muuttunut. Onneksi. Mutta on todella hyvä asia että saa purkaa vihansa ja katkeruutensa jossain hyväksyvässä ilmapiirissä, näin minä sen koin ja en enää ole katkera enkä vihainen.
Ai niin… Anna-Liisa Valtavaaran kirjat olivat minulle suureksi avuksi. Ja hänen luennoillaan kävin.
Hyvää sunnuntaita ja raitista sellaista. mukava herätä uuteen aamuun selvinpäin edelleen, eikä enää ahdista erokaan… no… toivottavasti ei tule enää ahdistus yksinolosta kun tuon kirjoitin. Totta se kait on että aika parantaa haavat. Eihän sitä tiedä mitä mukavaa elämällä on vielä tarjottavana, ihan nurkan takana
Onnittelut kahdesta viikosta ja kahdesta päivästä! Toivottavasti ahdistuksesi helpottaa, vaikka kuulostaa siltä, että itkeminen voi palvella jotain tärkeää tarkoitusta. Minä oikein odotan, että pystyisin taas itkemään. Ahdistus on kyllä ihan kamalaa. Voimia!
@Reepu olen hirveän pahoillani siitä, mitä olet kokenut. Se on jotain, mitä kenenkään ei koskaan pitäisi joutua kokemaan. Olen itse joutunut vakavan vainoamisen kohteeksi ja kokenut myös vakavan vapaudenriiston. Yleensä en tästä puhu, ettei minua tunnisteta tai muuta. Luettuani kirjoituksesi, halusin jakaa. Minun koirani kuoli traumaattisesti ennen kuin aloin uudelleen juomaan. Tukehtui syliini keuhkoödeeman takia. Täysin yllättäen. Ei tokikaan voi verrata, mutta haluan silti sanoa, että tavallaan et ole ainoa. Minäkin pyristelen täällä raittiiksi, vaikka en aina jaksaisi tai siihen uskoisi. Ei menetetä toivoa, jooko?
Huomenta. Tukinainen ry. on sellainen yhdistys josta saa apua. Itse olen käynyt sen järjestämän kurssin ja olin myös ryhmässä silloin kun raitistuin. Väkivaltakokemukset on minullekin tuttuja, mutta ihmeesti niiden vaikutus on loppunut, kun hain niihin apua ja sain tukea. Enää ei oikeastaan tunnu yhtään missään, se on eletty elämä, taakse jäänyt ja nyt elän tätä päivää. Enää en ole toisten revittävänä ja raiskattavana. Olen turvassa ja suojassa. ja en ainakaan humalatilan aiheuttamana lähde kaupungille vaaratilanteisiin, siitä olen onnellinen.
kannattaa käydä tukinainen ry. sivuilla siellä on myös nettiryhmiä.
Ihana pieni sinulla on ollut.
Oman rakkaan sydän ystävän menetin äkillisesti kolmisen vuotta sitten. Tuntui ettei elämä voi jatkua, syvissä vesissä mentiin. Lemmikit on sellaisia ystäviä,etten koskaan voi luottaa ja rakastaa ketään kuin noita karvakavereita
Minut piti myös pinnalla aikoinaan eläimet. Kissat ja koira. Niiden takia hillitsin juomista ja yhä edelleen ne on tärkeitä ja mietin miten ne pärjäisi jos ryhtyisin juomaan.
Koira on jo 12 ja enää einole pitkä matka yhteistä taivalta. Sen menetys tulee olemaan kauhean raskasta. Tulee olemaan itseasiassa vaikeampaa kuin isän kuolema jos totta puhutaan.
Kissat taas on jokainen niin omanlainen ja niiden kanssa tulee olemaan vielä pitkä tie edessä. Jonain päivänä kuitenkin edessä on luopuminen ja koska en ole naimisissa enkä seurustele tulen viettämään hyvin yksinäistä elämää jossain vaiheessa tulevsisuudessa mutta olen jo päättänyt että sitten ryhdyn reppureissaamaan niin suomessa kuin euroopassa.
Eläimet pitää minut selvänä ja muistisairas äitini jonka kanssa en halua menettää yhtään päivää humalaan ja krapulaan. Minun on oltava ,ja haluan olla selvänä, huolehtiakseni tästä oudosta perheestäni
Voimia sinulle Reepu!
Eläinystäviä olen minäkin surrut joskus pitkään, siru on ollut jopa suurempi kuin menetettyjen ihmisten kohdalla. Se menetys on läsnä joka hetki siinä arjessa, kun lemmikki puuttuu.
Oman koiran lisäksi tällä hetkellä nautin luonnon eläimistä ja linnuista, kun seuraan niiden touhuja, pidän helteillä juottopisteitä ja talvella ruokin luntuja ja oravia. Eläinten olemassaolo tuo merkitystä ja paljon iloa elämään.
Hei @Reepu! Olen hiljattain aloitellut täällä ja luin ketjusi tässä hiljakseen. Kiitos arvokkaista ajatuksista. Sinulla on ollut selvästi paljon murhetta elämässäsi, toivottavasti raittius auttaa näiden käsittelyssä ja eteenpäin. Apua kannattaa hakea ja sitä on toivottavasti tarjolla, ei kannata jäädä murheinensa yksin. Hyvää kesän alkua ja voimia jatkoon!
Kannattaa hakeutua avun piiriin, sellaista on tarjolla! Työterveys, kirkko, AA, julkinen terveydenhuolto, auttava puhelin, ystävät. Kokeile vaikka koko sarja ennen kuin annat periksi. Mulle tuo AA on hyvä, siellä kaikki tietää mikä on homman nimi ja ryhmää löytyy joka päivälle. Niillä on myös päivystävä puhelin.
Me kaikki ollaan retkahdettu, muuten ei varmaan tarvitsisi täällä pyöriä… joten olet ystävien seurassa!
Sulla on siinä mielessä asiat oikealla tolalla että kirjoitat tänne vaikka olisit jo korkannut, useammat unohtaa sillä sekunnilla tämän kaiken raitistelusta kun narahtaa ja palaa asiaan sitten kun pohja on taas saavutettu (kuten itse). Se tarkoittaa että olet mielessäsi parantumisen polulla! Retkahduksessa on myös se hyvä puoli että siitä on mahdollista oppia! Omat retkahdukset alkaa viikkoja ennen korkkaamista eri tyyppisillä petailuilla. Sulla on nyt mahdollisuus oman käden kautta tutkailla fiiliksiä mikä tähän johti.
Raitistumisyrityksissä taas on se huono puoli että siinä myötä katoaa se viimeinenkin ilo alkoholin juontiin. Joten sitten kun siltä tuntuu että nyt on pohja kosketettu, korkki kiinni ja auttavaan puhelimeen. Siitä se taas lähtee!
Myös minun on vaikeaa enää uskaltaa kirjoittaa. Yritän silti pysyä palstalla ja hyvä, että sinäkin kirjoitat. Monet rämpii suossa joskus kauankin ennen kuin tulee se viimeinen kerta. Sinulla oli kuitenkin juuri hieno, lähes parin kuukauden onnistuminen alla, mistä voit olla ylpeä ja iloinenkin, vaikka ymmärrän, ettei tunteitaan voi pakottaa.
Kissojen menetys on selvästi ollut sinulle kova paikka. Olen pahoillani puolestasi siitä. Tiedän, että juuri niitä kissoja ei voi mikään korvata, mutta oletko miettinyt uuden kissan hankkimista? Toivottavasti en loukkaa sinua kysymällä siitä. Totta kai on tärkeää kunnioittaa edesmenneiden kissojesi muistoa.
Mietin myös, kuten raisumojito, että voisitko kokeilla hakeutua uudelleen avun piiriin? Ihan käsittämätöntä, mistä syystä hoitosi on evätty! Olisiko sekin kuitenkin lääkäristä kiinni? Minä pääsin hoitoon, vaikka on hiukset ja muutenkin ulkonäkö huoliteltu. Jos kokeilisit eri lääkäriä?
Makuuhuoneesi kuulostaa aivan ihanalta, olet selvästi luova ja kekseliäs persoona. Ehkä ne vahvuudet tulee vielä auttamaan sinua raitistumisessakin.
Oma ketju on hyvä, siihen voi kirjoittaa mitä mieleen sattuu ikinä juolahtamaankaan ja prosessi tukee juomisen lopettamista. Vinkkaus myös plinkin Uusi alku -kurssista, jos et ole vielä käynyt sitä. Tsemppiä!
