Monta vuotta olen miettinyt sekä vähentämistä että lopettamista. Koko ajan olen tiennyt, että joskus tulen siihen pisteeseen, jolloin sanon, että riittää. Päässä on kuulunut ajatus “mä tiedän, että vielä joku päivä tää loppuu”. Olen kokeillut vähetää erilaisin strategioin. Olen kokeillut kolmea viikkoa ilman, juomista joka toinen viikonloppu, kerran viikossa ja aina jotenkin kuitenkin päätynyt juomaan parhaimmillaan heti maanantaina. Paras oli viime vuonna näihin aikoihin aloitettu 100 päivää, joka onnistui hyvin (alun vieroitusoireiden jälkeen). Nyt jälkikäteen olen ajatellut, että miksi minulla oli 100 päivän jälkeen pettynyt olo? Olinhan onnistunut! Johtuikohan siitä, että “sain” taas juoda, joka aiheutti ahdistuksen -KYLLÄ …ja sitten taas join.
Minun juomiseni on viinin juontia ja yksin kotona. Kovemmat alkojuomat eivät ole koskaan sopineet ja olut ja siideri saavat hapoillaan vatsan kivistämään (ja sitä paitsi eivät tunnu missään…) Pahimmillan join viikossa kolme pönikkää punaviiniä ja varuiksi piti hakea lauantaina vielä yksi, ettei varmasti lopu kesken. Jeps ja kävin töissä, mutta onneksi ei autolla. Tämä vaihe oli vuosina 2011-2012. Sitten minulle alkoi hiipimään mieleen ajatus, että voisikohan olla niin, että nyt ollaan menossa aika kovaa sitä tiettyä asiaa (alkoholismia) kohti. On kestänyt kuitenkin nämä vuodet, että olen myöntänyt riippuvuuden ja oman voimattomuuden alkoholin suhteen. Se tieto on ollut alitajunnassa, mutta en ole myöntänyt sitä. Syitä tähän on monta: oma ylpeys, eihän minulle nyt niin voi käydä -asenne, tilanteen vähättely, välinpitämättömyys, halu vain siirtää vielä ratkaisua, riippuvuus… Pikku hiljaa totuus on kuitenkin voittamassa ja myönnän nyt tilanteeni. En halua, en voi, en kestä juomista enää!
Viime vuosina olen laittanut juomattomat päivät kalenteriin ja ollut jokaisesta ylpeä. Tilanne on nyt kuitenkin siinä pisteessä, että en jaksa enää yhtään viinipulloa, nöyryytystä, ahdistusta, tuskaa, alemmuuden tunnetta, väsymystä, itsesyytöstä … Minun on nyt vain lopetettava.
Nyt on tullut ensimmäinen viikko täyteen ilman alkoa ja pienin pienin askelin alkaa raitistuminen. Tämä tuntuu minuutti minuutilta niin hyvältä. Suvanto hetket ovat joka päivä siinä klo. 16-18, mutta selviytymisessä on auttanut ulkona kävely ja välillä (saa nauraa) olen istunut yksin hiljaa vessassa ja keskittynyt vain hengittämään rauhallisesti :O). Vaikeimpana hetkinä, joita on ollut kaksi, niin ajattelin, että saat juoda ja käydä hakemassa viiniä heti, kun olet rauhoittunut ja samassa hetkessä minulla on tullut kirkkaana ajatuksena -EI EN HALUA ENÄÄ! Tuntuu, että olen ollut valmiimpi raitistumiseen, kun olen uskaltanut itselleni myöntää.
Aikaisemmin olen aina silloin tällöin ollut tuolla vähentäjissä lukemassa viestejä, mutta ei enää. Kiitos ihmiset, että olen saanut lukea teidän kirjoituksia täällä lopettajien puolella. Ne ovat auttaneet alkuun ja antaneet tunteen, että viinihuurun jälkeen tulee jotain paljon parempaa.
) niin ihan mustikuvan kanssa vällyjen väliin ja “filmi” poikki. Olen muutenkin nukkunut kuin tukki kuluneen viikon aikana.
Ja usein noiden kävelylenkkien lopuksi. Onko muilla tällaista? Aivan kuin kuona irtoaisi???
. Ostin pepperoni pizzan ja sen kanssa kylmää maitoa