Kuinkas monta kertaa arvon Vähentäjät olette olleet katkaisuhoidossa hirveän rännnäämisen jälkeen? Eilen tuli tällä Benderillä koettua semmoiset itkupotkukrapuahorkat että oli pakko lähteä kiireen vilkkaan sairaalaan katkolle tai muuten olisi ollut hengenlähtö lähellä.
Kauheinta oli odottaa vastaanotolla että pääsee maagisen .80 promillen alapuolelle että ottavat hoitoon. Kun lähtötaso on siinä lähemmäs kolmosta, niin sitä käytävällä ravaamista ja pyörimistä ja pään tuskaisaa pitelyä kiinni ettei se olisi lähtenyt irti tuntui kestävän ikuisuuden. Kädet vispaa ja viinapirun voitto tuntuu satavarmalta.
No 8 tunnin helvetin jälkeen päästä sitten armon enkeli suostui antamaan mega-annoksen diapamia ja taikapiikit perseeseen. Siitä se elämä sitten lähti hymyilemään, ja herra Vähentäjä talutettiin lepäilemään henkitoreissaan olevien, aivan mahtavalta tuoksuvien korahtelevien kroonikkojuoppojen viereen. Sitten vaan illan ja yön aikana lisää mansikkasoppaa suuhun niin sai nukuttua pari tuntia kunnes piti saada lisää huumetta koneeseen.
Aamulla sitten lekuri tutki ja totesi että homma hallussa ja että haluatko jatkoapua tilanteeseen. No toki, jos kerta on lähdetty apua pyytämään niin hoidetaan homma loppuun asti. Sieltä sitten sosiaalitantan vastaanotolle ainoana toiveena ettei enää koskaan tarvitsisi kokea katkon kauhuja. Lupasivat laittaa semmoisen lääkityksen että tästä parhaillaan olevasta pamihumalasta selviää hengissä päivä kerrallaan. Semmoinen oli vähentäjän tie. Kuinkas muilla? Toimiiko vähentäminen, vai onko se ainoastaan lisääntymistä?
Tästä päivästä lähtien uskon vähentämisen toimivan vain jos saa ulkopuolista apua, ja sitä kautta päättää lopettaa. Nöyrtyminen pelastaa ihmishenkiä, varsinkin meidän vähentäjien henkiä!