Huomenna on uusi päivä 
Niin on. Elämä on kuoppainen tie (oho, mikä latteus lipsahti, mutta tottahan se on…)
Hiemoa, että tulit kirjoittelemaan, koska se kertoo halusta jatkaa kuoppien keskeltä ylös.
Minä epäonnistuin surkeasti toukokuisessa lopettamisyrityksessä ja en sitten “kehdannut” Plinkkiin päin vilkaistakaan. Olisi kannattanut.
Halaus Sinulle, ystävä!
(Kummallista, tuo mun viesti oli tuplapostaantunut. Ihan kun ei olisi kerta riittänyt mokomaa valitusta, varmaan tuli nyt kaikille kertakaikkisen selväksi, heh.)
Otan vastaan virtuaalihalauksesi MMA, kiitos todella. Hetkeen perustuva aito symppaava toteamus ei ole koskaan latteaa.
PP, kyllä tosiaan tänään oli se uusi päivä. Päätin sitten juoda toisen kaapissa odottavan punkun ja nolopullon loput 
. Yritän silti kaivaa tästäkin vähästä jotain positiivista: join eilen vain yhden punkun (ei tonkallista) ja ne siiderit kietaisin, en juonut muuta, vaan päätin lopettaa Plinkkiin kirjoittamisen jälkeen. Olin reippaana aamusta pystyssä ja tehnyt tänään kaikenlaista mitä pitikin. Toisekseen tänään en ostanut kaupasta siidereitä, jottei olis mitä joisi - joten tänään oli tarjolla vain tuo yks punkku (juotu) ja kaksi paukkua nolopullosta.
Vähät on siis positiiviset tälle päivää, josko ensi viikolla tulisi rakentavempia. Tämä viikonloppu alkaa olla käärittynä. joten mitäpä tästä sen enempää, ensi viikko on uusi jälleen.
Reilu puoli vuotta on nyt harjoiteltu vähentämistä ja tilannekatsaus on sellainen, ettei tämä ole aivan puihin mennyt.
Arkena juodut siiderit jätin juomatta plinkkiin kirjautumisen jälkeen kokonaan ja join alkoholia vain yhtenä päivänä viikonlopussa kahden sijasta, vähensin myös kerralla nautittuja määriä. Välillä on viikonloppuja jolloin en juo lainkaan, olinpa tuossa keväällä yli vajaa 3 kk kokonaan juomattakin. Mitään “retkahtamista” ylenpalttiseen juomiseen ei tauon jälkeenkään tapahtunut vaan nautin alkoa sitten kun siltä tuntui jonain viikonloppuna, asia oli niin tavanomainen etten edes muista oliko silloin joku tilaisuus vai ei.
En ole käynyt tässä välissä plinkissä lainkaan; joskus foorumi tuli mieleeni toki ja mitäköhän muille kuuluu, toivottavasti hyvää!
Ei tässä edelleenkään mitään henkseleitä tietenkään paukutella. Muutaman kerran olen juonut aivan liikaa ja tunnistan muutoinkin itsestäni sen, että ilman itselle asettamiani rajoja voin edelleen helpostikin ajautua samaan jamaan kuin viime vuonna.
Mutta yhtäkaikki olen kuitenkin iloinen että onnistuin tekemään muutoksia ja toivon, että tämä tilanne pysyy. Jouduin pitkälle sairauslomalle nivelongelman vuoksi eikä sekään ole lisännyt juomista vaikkei krapuloistakaan tarvitsisi välittää. Alkoholi ei määrittele nyt (en uskalla sanoa “enää”, se tuntuisi liian kopealta) elämääni vaan on paremmin oikealla paikallaan. Alkoholiriippuvuustestikään ei enää kilju punaisella, luojan kiitos.
Jatkamme harjoituksia!
Sinun postauksia lukiessa tulee jotenkin hilpeä olo, vaikka asia on vakava. Itse olen juuri tänne eksynyt uusi sielu joka etsii helpotusta ahdinkoonsa. Voin samaistua moniin fiiliksiin joita itse kuvasit, vaikka itselläni ei ole ollut mitään piilopulloja kaapissa. Johtuu varmaan siitä, että jos niitä olisi niin tissutteluksihan se menisi jossain vaiheessa. Parempi vaan kun ei käy alkossa ollenkaan. Eikä sillä, olutihmisiä olen ollut viimeiset viisi vuotta.
Hienoa kuitenkin lukea että kulutuksesi on kuitenkin vähentynyt huomattavasti! Toivottavasti minullekin tästä lähtee uusi, vähän raittiimpi elämä, ja siinä samalla löytäisin todellisen minäni joka on nyt haahuillut pitkin helsinkiä tuolla jossain.
Nonniin! Onnittelut vähentelystä! Kirjoittele aina väillä miten sujuu? 
Kiitos vaan Narkkitehti, mutta eipä tässä ole mitään juhlimisen aihetta. Ja kiitti SininenSmartkin kommentistasi.
Nyt on siis kulunut reilu vuosi vähentämisprojektin aloittamisesta ja vähentäminen siis onnistui; tilanne on suurinpiirtein sama kuin reilu puoli vuotta sitten edellistä postausta kirjoittaessani. Mutta siinä ne sitten olivatkin ne hyvät puolet asiaa hiukankaan kriittisemmin ja pidemmällä kaavalla tarkastellen.
Vähentämisestä ei ole ollut mitään hyötyä. Pikemminkin alkoholin käytön haitat ovat vähitellen vain lisääntyneet. Krapulat ovat nykyään aivan karmeita. Jos juon ”vain” perjantaina, menee koko viikonloppu silti täysin kyvyttömässä tilassa ja olo on toisinaan niin huono, että aamuinen krapularyyppykin käy todella pakottavana mielessä. Jos otan edes vähän vielä lauantai-iltana, on normikankkusen lisäksi tiedossa ainakin maanantaille asti käsien tärinää, hikoilua, sydämentykytystä ja muljahteluja, epämääräisiä vatsakipuja, kipua/painontunnetta ruokatorvessa ja kurkussa, elohiiriä, nukahtamisongelmia ja aamuyöheräilyä, unissa säpsähtelyjä, mieletöntä väsymystä, naama on turvoksissa ja mitään ei jaksa eikä pysty. Kaiken kruunaa tietenkin jäätävä ahdistus, masennus ja henkinen lamaannus.
Lopputulemana tästä vuoden kokemuksesta olen siis saanut lähinnä lievälle-keskivaikelle alkoholismille tyypilliset vieroitusoireet. Epäilin jossain vaiheessa, että juonko oikeasti enemmän mitä kuvittelen, koska fiilis on edelleen puoleen viikkoon asti semmoinen kuin olisi kiskonut kolmen naapurinkin viinat. Mutta kyllä se vain on niin, että mun keho ei enää kestä juomista. Keski-ikäisenä naisena minulle ”sopiva” määrä alkoholia on yksinkertaisesti ilmeisesti sellainen, ettei siitä edes känniin tule.
Juon edelleen selkeästi humalahakusesti ja kertamäärä on edelleen liian suuri (yleensä noin litra viiniä, muutama iso siideri, joskus pari paukkuakin päälle), tosin toisinaan riittää paljon vähempikin saman kännin päälle saamiseksi koska toleranssi on vähentynyt.
Olenkin roikkunut nyt lähinnä tuolla lopettajien puolella vain lueskellen ja alkanut vähitellen kypsytellä mielessäni ajatusta siitä, että eiköhän tämä olisi nyt nähty. Juomisen eduista viivan alle ei tahdo jäädä oikein mitään ja haittalista sen sijaan vain pitenee.
En tiedä mikä tässä nyt jarruttaa… pelko siitä, etten onnistuisikaan? Ryssin tämän kaiken ja alankin kiskomaan kolmin käsin ja minusta tulee juoppo loppuiäkseni?
Sehän tietysti auttaa, että jatkaa juomista entiseen tapaan, eikä edes uskalla tehdä päätöstä yrittää oikeasti raittiimpaa elämää 
Kyllä jaksaa nyt rassata. Plinkissä on niin monta hyvää ketjua, valtava määrä ajatuksia ja mä tiuskin itselleni, että “joo en todella ole kiinnostunut mistään auringonpaisteista ja talvisäistä, musalinkeistä, saunoista, sukankutomista ja whatever mitä kukakin tekee kun ei ryyppää, jaksa ees nyt lukea näitä”.
Ärsytys siis päällä kun julkiääneen aiemmin tänään totesin, ettei tämä vähentynytkään juominen ole mistään kotoisin. Voiko enää typerämpää olla. Jaksaisi nyt ajatella tätä juomisasiaa ollenkaan, tekisi mieli kaapia vaan maton alle koko paska.
Eli ilmeisesti ihan vain siksi keittää, että en “saa” odottaa ens perjantaita ja känniä.
Kosmetologini pisti tekstaria tänään, että olisi vapaa peruutusaika ripsihuoltoon lauantaina aamupäivästä. Ei saakeli pysty, kävi mielessä, harmistus ja ärsytys… ja samantien “ainiin, enhän mä aio olla krapulassa lauantaina”. 
Aika tuttu tunne monille pulloon kietoutuneille varmaankin; pyrkimys järjestellä elämänsä siten, että mikään estäisi juopottelua, ja jos meinaa estää, pitää tehdä ärsyyntyneenä juomisen mahdollistavia uudelleenjärjestelyjä.
Viina meinasi kevyesti kiilata edelle tuossakin asiassa, joka on vain minulle, omaa hyvinvointiani, kauneuttani ja ilosta mieltä edistävä kiva höpöjuttu. Oli hyvä fiilis todeta, että ainakin ensi lauantaina olen vapaa tekemään mitä tahdon, juominen ei sanele päivääni.
Kamalasti olisi viinaa tässä huushollissa, monta litraa ja sorttia, vierasvaroja ja pyhien jäämiä (ei sentään pyhäinjäämistöjä, siitä mun juomatottumukset ovat pitäneet huolen). Mitäköhän niille tekis, juottais anopille? 
Olen arasti ja vastahankaisesti myöntänyt itselleni nyt, miten raskas taakka juomisen häpeäminen minulle aina vain on. Ja kuinka usein tämä häpeä ja voimattomuus asian edessä todellisuudessa vaikuttaa valintoihini.
Että mitä tunnen, kun esitän verukkeita lapsilleni työviikon rasittavuudesta jottei tarvitsisi luvata lähtevänsä mihinkään saadakseni juoda rauhassa illan niin kauan kuin viinaa uppoaa. Tai kun pitää jäädä pois kohtuukäyttäjinä tuntemieni työkavereiden tai ystävien illanvietosta joka kerran koska pelkään, etten osaa hallita juomistani.
Olen erään kerran tehnyt niinkin, että ennen kosteaksi tietämääni illanviettoa päätin vetäistä kunnon kännit edellisenä iltana yksin kotona – siksi, että tiedän ettei seuraavana päivänä viina enää nouse niin nopeasti päähän ja muutenkin hieman takkuisena ensiryypyt tulee nosteltua maltillisempaan tahtiin. Vain alkoholisti voi päätyä näin hämmentävään ja säälittävään ratkaisuun; hankitaan yksin kova känni, jotta seuraavana päivänä voi kiskoa julkisesti vähän huolettomammin yhtä paljon tai enemmän.
Varasin tänään miniloman perheen kanssa ja odotan kovasti lähtöä ensi viikon lopussa. Yhtäältä pohdin jännittyneenä hetkiä joissa juomisimpulssi todennäköisesti iskee; toivottavasti se ei saa tuntemaan itseäni irralliseksi, vieraantuneeksi perheen iloisesta fiiliksestä, haluttomaksi mihinkään muuhun kuin juomiseen. Tai jos niin käy, kestänhän sen, kestänhän? Toisaalta mieleni on rauhallinen – uskallan lähteä, koska nyt haluan uskoa etten juo, haluan yrittää ja onnistua asian päättämisessä ja sen pitämisessä - haluan niin kovasti nauttia tuosta lomasta sen sijaan että olisin väsynyt ja kohmeloinen.
Hetki sitten en olisi suostunut edes varmaan koko matkaa koska en osannut, halunnut ja pystynyt edes harkitsemaan raitista lomaa. Tätä en totea edistymisen merkkinä, vain suurena ja painavana häpeän tunteena.
Tänään perjantaina en halua juoda.
Kyllä kestät sen! Perhe saa raittiin loman ja sinä konkreettista näyttöä että toisinkin voi toimia. Jos mieli askartelisikin juomisen parissa niin se jää vain sinun tietoosi. Häpeän tunne voi olla tosi halvaannuttava ja saattaa juotattaa lisää - yritä, jos pystyt, ajatella itseäsi aina sen kautta mitä muutoksia pystyt tekemään, ei valmiiksi peläten. En kyllä väitä että se olisi helppoa. Mukavaa minilomaa!
Ostin taannoin fonduepadan. Mielessäni kimmelsi taiten valmistettu höyryävä kastike ja perhe koolla kynttilänvalossa. Ostin hyvät juustot ja valkkaria. Reseptini ei aivan onnistunut. Join sen valkkarin, toisenkin, kynttilät unohtuivat kaappiin ja söin juustoja kylmänä kännissä.
Tänään korjaan asian ja pyyhin pölyt padasta. Kaapissa olevaa valkkaripönikkää en uskalla koskea, omenamehua haen. Jos nostaisin pönikän tiskipöydälle ja painaisin punaisesta napista, olen varma että päässäni räjähtää kännihalupommi jonka ydinlaskeuma kaataa honkaa vielä tiistaihin asti.
Kun olin viime keväänä juomatta muutaman kuukauden innostuin laihduttamaan ja kuntoilemaan. Se oli virhe. Painoa kyllä putosi 8 kg, mutta sen jälkeen tein klassisen virheen: mikäs tässä, olen elämäni kunnossa ja pää paikoillaan. Tottahan tässä juoda taas voi. Loppu onkin kirjoitettu muihin plinkin ketjuihin jo valmiiksi. Mitään en niistä näemmä oppinut, ihan itse piti taas tuokin.
Nyt kiellän muut elämänkohennusoperaatiot ehdottomasti itseltäni. En tarttunut oikeaan asiaan enkä oikeasti etsinyt keinoja juomisen lopettamiseen tai syitä juomiseeni. Alkoholismin kanssa painiminen on niin vaivalloinen, tuskainen ja kipeä projekti, ettei sen kylkiäiseksi voi ottaa mitään huomiota hajottavaa. Syön siis juustoja tänään, lämpimänä, ilman viiniä.
Kiitos BIM kannustuksestasi! Olet niin oikeassa siinä, ettei pelolle tule antaa valtaa. Impulssi ja sen tuomat tunteet täytyy vain kohdata, ihan raakana ja sen hyväksyen vaikka kuinka polvia notkuttaisi. Jax on hienosti asiaa omassa ketjussaan purkanut aikanaan ja olen niistä saanut paljon ajateltavaa, myös Aleksin ketjusta, Guardian Angelin ajatuksista, heliseen ja monien muiden - sinunkin BIM.
Marisin tuossa aiemmin, ettei vähennyksestä ole ollut mitään hyötyä. Ei se nyt aivan niinkään ole, krapulanjälkeismasennus puhetta tais olla. Ennen vähennysprojektia viinapäiviä kertyi vuoden aikana arviolta 80. Viime vuoden vähennyksen aikana käytin alkoholia n. 45 päivänä, eli sain pudotettua melkein puolet käyttöpäivistä ilman sen kummempaa tavoitteenasettelua. Kertakäytön määrä väheni noin puolella edelliseen vuoteen ja myös se salaa juominen loppui.
Muutos oli siis oikeastikin merkittävä, mitäs sitä väheksymään - mutta se ei ole vielä likimainkaan riittävä, koska olot ja paska fiilis. Jos mielin saada enemmän hyötyjä irti vähentämisestä, on vähennettävä vain reilusti lisää. Viime vuosi olikin siis hyvä vuosi jos ajattelen tätä vähentämistä enemmänkin portaittaisena projektina; mikään kestävä elämäntapamuutos ei tapahdu hetkessä.
Tämän vuoden tavoitteeni on saada edelleen reilusti juomispäiviä pois kalenterista. Pidän siitä, että mulla on joku selkeä tavoite , ei mikään hampaat irvessä asetettu pakkokeino, vaan sellainen sopiva jonka noudattaminen tuntuisi keveältä ja hyvältä. Sellainen olisi nyt se, että alkoholinkäyttökertoja voisi kertyä tähän kuluvaan plinkki-vuoteeni plusmiinus 15. Se on siis todella suuri vähennys tuohon 50:n käyttökertaan, mutta asiaa pitkään harkittuani tämmöiseen lukuun nyt päädyin ja uskon sen olevan realistinen.
Joitakin rajoitteita täytyy asettaa, tai positiivisemmin sanottuna mun täytyy käyttää "työkaluja” tavoitteen ylläpitämiseksi. Selkein sellainen on, että kotona juominen loppuu kokonaan tai ainakin lähes kokonaan, yksinäiset viikottaiset viinikylvyt eivät sovi tähän tavoitteeseen. Tavoitteena on käyttää alkoholia pääosin ystävien seurassa tai jossain menotilaisuudessa ja siihen tuo yli 10 kertaa vuodessa riittää aivan köykäisesti. Jos menen alle vuositavoitteeni niin good girl, ja jos käyttökertatavoite meinaa karata lapasesta, pitää tehdä tulosvaroitus tähän ketjuun. Käyn raportoimassa tänne käyttökertani, jotta ei tarvitse muistella ja arvuutella vuoden päästä 31.1.2017 tämän vuosiprojektin päätöspäivänä.
Käyttökerroista 1. on takana, oli ne juhlat tammikuun vika viikonloppu. Seuraava meno on tiedossa 2 kk:n kuluttua, joten ellei tässä nyt jotain välissä eteen tule ei myöskään viinapäiviä tule näille viikoille juuri kertymään.
Rento ja hyvä fiilis tänäänkin.
(Karmeita sanahirviöitä tossa ^ ; käyttökertatavoite ja kertakäyttötavoite, vanha suloinen äidinkielenmaikkani itkisi verta jos vielä eläisi, mut pääasia lienee, että itse tajusin mitä käyttöä tavoitella 
.)
Jossain ketjussa oli kommenttia otsikonnin vaikutuksesta omaan ajattelutapaan. Mä haluaisinkin vaihtaa nyt tän ketjun otsikon, koska se ei tunnu enää ajankohtaiseltakaan, mutta en löytänyt/osannut miten - pitääkö tässä johonkin ylläpidolle ilmoittautua? Tuo otsikko viittaa valkkarin kaipuuseen, mutta kyllä tämä ketju kertoo enempi nykyään siitä, saanko minkälaista jälkeä aikaan vähentämistoimillani - tämä vois olla mielummin vaikka Jarrutusjäljet .
Pidä vaan se otsikko, siitä jostain me kaikki lähdetään ja ei kannata unohtaa =)
… Mutta jos kuitenkin haluat vaihtaa, voit tehdä sen menemällä ketjusi ihan ensimmäiseen viestiin ja vaihtaa sieltä sen tuolla ylhäällä olevasta otsikko-laatikosta . Itsekin vaihdoin aikoinaan, koska uskon myönteisten ajatusten voimaan. Eipä aikaakaan, kun todellakin aloin ymmärtää, että SAAN olla juomatta, eikä ole pakko.
Suunnitelmasi kuulostaa fiksulta! Pidän peukkuja
Voi kuinka virkistävää, olette käyneet kommentoimassa! Juuri muutama päivä sitten mielessäni harmittelin, että täällä vähentämössä on niin kuollutta ettei vertaistuestakaan ole mitään tietoa. Tuntuu jopa, että lopettamossa juodaan useissa ketjuissa paaaljon enemmän kuin vähättelijöissä 
. Mokoma jako vähentäjät-lopettajat on minusta epäonnistunut, samat ne on kokemukset ja tunteet niilläkin jotka päättävät reilusti rajoittaa juomistaan, kuin niillä jotka vuosia yrittävät lopettamisesta ränni/lipsuminen toisensa jälkeen ja niillä jotka ovat kokemustensa kautta päätyneet absolutismiin. Monet siirtyvät lopettajiin vain siksi, ettei täällä oikein kukaan kommentoi mitään ketjuihin.
Hieman hiljaa, juu pointtihan tuossakin , mutta enpä usko tarvitsevani otsikkoa muistuttamaan miten upottavassa suossa tarvoin. Jos meinaa unohtua, riittää kuin lukaisen ekan viestin. Oli aika lailla viime hetken herätys.
En tosin ole vielä keksinyt sopivaa otsikkoa. Siis toi Jarrutusjäljet oli siis vitsi - minusta tuo “vaaleankeltainen ajatus” tuo jotain pissamielikuvaa, kusta päässä tai jotain 
, niin en nyt tosiaan oikeasti mitään kakkarantu-otsikointia meinannut laittaa, vaikkakin minusta tämä koko alkoholitouhu onkin ollut tosiaan välillä ihan sitä itteään.
Lintuanna, oukkei - kävinkin tuota vaihtoehtoa jo tsekkaamassa, mutta luulin, että se muokkaa vain ensimmäisen viestin alaotsikoksi jonkin tekstin. Tänks! Kyllä vain se vaikuttaa miten itsestään ajattelee, miten haluan itseni jatkossa kohdata. Päätänkö asetella yhä vain harteilleni uhrin, epäonnistujan ja marttyyrin viittaa, vai haluanko ajatella, että minulla on mahdollisuus, oikeus ja kyky tehdä valintoja. Mulla on ollut taipumusta asettaa muiden tarpeet omieni edelleen, en ole osannut vaatia tai edes kokenut että olisi sopivaa vaatia itselleni mitään - onnellisuutta, hyvää parisuhdetta, mielihyvää, lomia, harrastuksia jne. Muut ensin ja minä sitten joskus jos sittenkään koska “en ansaitse sitä”. Vältän kiistoja, riitelyjä ja teen mielummin kaiken itse kuin pyydän ja jankutan. Ja tuo asenne on johtanut jonkinlaiseen marttyyriuteen, ajatukseen, että en minä enää edes osaa pyytää/mennä/tehdä/elää omaa elämääni muuten kuin muiden kautta heitä miellyttäen. Että jäänpä tänne kotiin turruttamaan itseni, jottei tarvitsisi kohdata omaa surkeuttaan ja sisällötöntä elämäänsä. Mitään epäitsekkyyden tappurakruunua en siis tuosta ajattele saavani, kyse on henkisestä kypsymättömyydestäni. Olisin myös parempi vanhempi ja ystävä jos en olisi henkisesti niin tukahtunut, onneton.
Olen nyt päättäväisesti viimeisen vuoden pyrkinyt repimään itseäni tästä ajatusmallista irti, ja työlästä se on ollut enkä ole vielä likimainkaan edes puolimatkassa.
BIM, kiitos! Onhan se aika korskea tavoite. Mutta yllä kirjoittamaani viitaten, minä olen ansainnut sen. Tai äh, miksi tässä nyt pitäisi ansaita edes mitään, eikös se nyt ole ihan oikeus ja kohtuus, että naisihminen saa elää tavallista elämää, ei sitä pidä millään ansaita - enkä varmasti ole ansainnutkaan. Tuhlannut pikemminkin olen elämääni.
Miniloma onnistui hyvin, tulin levänneenä ja hyvillä mielin kotiin. Alkoholia oli tarjolla tietenkin joka cornerissa ja noteerasin sen, mutta siinäpä se oikeastaan - eli ihan turhaan maalasin mörköjä mieleeni. Ajattelin kyllä välillä juomista, mutta vain siten, että mun ei tarvitse nyt juoda ja on ihan hyvä näin, Hoksasin, että oli muuten elämäni ensimmäinen tuollainen reissu ilman viinaa ja krapulaa! Varasin lauantaina aamupäivälle sellaisen rentoutushoidonkin, ja siinä maatessani tuumasin että kyllä tämä viinipönikän jälkeiset voittaa mennen tullen, rentouduin niin että sormissa asti nipisteli kun nesteet lähtivät kiertämään ja keho antoi periksi. Piti tietenkin itselleen muistuttaa, että “saan” hoitaa itseäni, koska en käyttänyt alkoholiin rahaa - se ainainen “et ole ansainnut tätä” yritti sinnikkäästi nostaa päätään.
Hotelliaamiaisistakin saattoi nauttia sen sijaan, että olisi darudessa kiskonut buranan kyytipojaksi litran omenamehua ja olisi saanut alas vain pari pekonia ja hikisiä prinssinakkeja suolaisennälkään. Oli myös mukavaa tulla kotiin levänneenä, virkeänä ja raikkaana, viinaa juodessa tuommoset reissut ovat niin saakelin raskaita että olis mennyt tämä päivä lähinnä torkkuessa röökinmaku suussa kroppa jokapaikan säryissä. En tiedä mitä perheen nuoriso ajatteli siitä, ettei alkoa käytetty, jotenkin tuntuu etteivät he edes ajatelleet asiaa lainkaan, koska en yleensä tee reissuja heidän kanssa - ja hyvä näin jos eivät ajatelleet mitään - olisivat kyllä huomanneet ja ikävästi, jos olisin jäänyt illalla baariin ja nukkunut krapulaani puolille päivin. Ja hyi sitä itseinhon määrää, jos olisin joutunut ajattelemaan, että olenko jotenkin huonontanut heidän reissukokemusta viinanjuomisellani . Nyt olin vapaa siitäkin.
Summa summarum voin sanoa, että tätä lisää, kiitos.
Tästä lopettajat/vähentäjät -jaosta olen absoluuttiseti eri mieltä. Ajatusmalli on täysin toinen kun tosissaan on lopettamassa kun vaan vähättelee. Aika harvalta se onnistuu.
Minusta vähän tuntuu, että se kommentoijien vähäisyys johtuu siitä, että monet ovat dokaamassa tai elvät sitten, kun ei onnistu, kehtaa kirjoittaa. Sitten on tietysti nuo muutama “huumori” -veikko, jotka kehuvat ryyppäämisellään.