Mukavasti selvin päin vaihtui vuosi, ja pitkälti yli kaksi kuukautta on nyt mennyt juomatta. Viime vuosikin tosin vaihtui selvin päin, ja kuukauden olin silloin tammikuussa, ja vielä maalis-huhtikuulla toisen pidemmän pätkän juomatta oma-aloitteisesti, mutta sekavaksi jojoiluksi se meni, ja aloin olla jo niin väsynytkin kaikkeen. Lopulta sekoilin tarpeeksi, ja koin suuren häpeän.
Nyt on kuitenkin niiden seurauksena päihdehoitajan tapaamisia, ja vielä b-peth testailuakin jäljellä.
Ja ilman niitä, ja syksyn kokemusta, olisikin ollut hankala motivoitua pidempään raittiuteen, vaikka hienoa tietysti olisi, jos olisin onnistunut minäkin siihen jo aiemmin, ja ilman kasvojen menetystä. Mutta näin se meni minulla, ja nyt koitan ajatella sen positiivisena asiana.
Olen lukenut aiheeseen liittyviä kirjoja taas enemmänkin. Psykologisia puolia hyvin tulee kelattua, ja nyt Annie Gracen Selvin päin on tällä hetkellä alussa.
Siitä nappaan jo sen, että yritän pitää yllä toiveikkuuden tulevaan, ja olla armollinen itselleni menneiden suhteen. Tiedostamatonta mieltä ruokitaan positiivisin mielikuvin, muistelen mukavia selvin päin vietettyjä hetkiä. Ajattelen juhlia, joihin ei alkoholi kuulu jne.
Kirja etenee, ja sen pitäisi vapauttaa mieltä sinne syötetyistä mielikuvista, kuten alkoholin positiivisista puolista.
Ira Koivun Vapaa viinistä kirja sopi myös hyvin tähän hetkeen mulle.
Sieltä poimin myös, että neljä kuukautta menisi aikaa siihen, että uusiutuisi “aivojen asetukset” kun on totuttanut itsensä juomaan liikaa. Sen jälkeenkin voi olla riski varmasti lipsahtaa uudestaan juomaan liikaa, ja kuten monelle; kohtuuden tavoittelu voi olla vaikeaa, ja kokonaan lopettaminen helpompaa. Mutta oma tavoite voisi nyt ainakin ensi alkuun olla se 4kk juomatta, ja katsotaan sitten. Tässä Annie Gracen kirjankin vaikutuksia tunnustellen tutkin, mihin malliin onnistun saamaan ajatukseni.
Oma kokemus tipattomasta tammikuusta, että se voi olla herättelijä, mutta siinä on myös riskinsä. Jos ongelma on päässyt suureksi, niin se kuukausi voi olla sellainen, että helmikuulla homma menee vain pahemmaksi, ellei ole hyvää jatkosuunnitelmaa, ja jotain suunnitelmien tueksi.
Ja ne juurisyyt…miksi on alkanut juomaan. Miten on oman hyvinvoinnin kanssa asiat.
Minäkin valitsin huonon lääkintäkeinon suruun ja ikäviin tunteisiin. Eli lääkinnän sijaan myrkytyksen… sitten kun tarpeeksi paljon, tarpeeksi pitkään sitä tekee, on vaikea tehdä muutosta. Nyt jo kuitenkin parin kuukauden toipumisen jälkeen ajatukset ja kroppa alkaa olla paremmassa kunnossa, ja uutta virtaa löytyä.
Yksi alkuvuoden päivä oli kyllä tosi ikäviä tunteita täynnä, ja vanhat katkeruudet ja viha vaivasi, mutta tuli seuraava päivä taas ihan eri fiiliksin. Pyrin muistamaan, että tunteet vaihtelevat. Se ei ole aina kiinni päivän tapahtumistakaan, miltä joskus tuntuu, jos masentaa, tai ottaa päähän. Saattaa tulla taas ihan hyviä fiiliksiä huonompien jälkeen. Teen mitä voin käytännön asioiden suhteen, koitan järjestellä tilanteita paremmaksi itselleni, mutta silti rauhassa. Yritän pysyä toiveikkaana.
Ken kerran keksitään, sitä aina epäillään.
Nyt jo sen verran toipuneena koen olevani, yritän järjestellä käytännön asioita taas toimimaan. Ja se vielä tukisi toipumista ja elämää, että saisi käytännön pyörimään, ja töitäkin taas tuomaan rahaa.
Syksyn siis olin irtisanottuna omasta syystä johtuen, enkä siis saanut rahoja mistään, kun olin karenssissa, mutta onneksi selvisin jotenkin.
En tiedä, olisiko voinut mennä nuo kuviot jotenkin muuten, olisinko voinut saada sairaslomaa jotain kautta, vai menikö se juna jo siinä mokaillessa. Alkoholiin sekoaminen ei taida olla syy sairaslomalle. Olin siis vähän kuin omaehtoisella, omakustanteisella sairaslomalla.
Alkoholin käyttö ajatellaan varmaan yleisesti olevan käyttäjän heikkoutta ja sairautta, omaa syytä. Vaikka ihan hyvin taas voisin ajatella itse olleeni kaiken kuormituksen ja alkoholin käytön vuoksi todellakin sairasloman tarpeessa.
Joka tapauksessa tosiaan nyt uusi vuosi ja uudet kujeet. Ja olen jopa kiitollinen siitä, että oma luisuni päättyi kuitenkin varsin nopsaan ja näyttävästi. Edessä olisi saattanut olla vielä pitkä ja väsyttävä tie ilman tätä.
Alkoholin aiheuttama riippuvuus syntyy todellakin salakavalasti. Minäkin ajattelin olevani vahva ja älykäs, mutta eihän se sitä katsonut. Todettu fakta nyt käytännössä itsellenikin on, että tarpeeksi paljon ja tarpeeksi usein kun riippuvutta aiheuttavaa ainetta nauttii, niin tulee riippuvaiseksi. En ollut immuuni minäkään. Yllätys yllätys?!
Mutta moni pystyy pitämään aineen käyttönsä vain pienissä lipsunnoissa, ei se kaikilla lähde luisumaan niin pahasti.
Ilmeisesti lääketieteessä ei ole löytynyt todisteita siitä, että geenit tai muut tekijät suoraan selittäisivät alkoholismin puhkeamista, mutta tietyt geenit voivat altistaa ja edesauttaa. En tiedä omasta geenistöstä. Tahdonvoimaa tuntui olleen ja olin harkitsevainen ja addiktioita ei ollut ennestään, enkä tunnista suurempaa taipumusta addiktoitumisiin.
Joka tapauksessa itsellä tosiaan tuli tämä usein ja paljon juominen vauhdittamaan riippuvuutta siihen malliin, että alkoholisoituminen tuli selvästi havaittavaksi.
Onko tästä sitten enää paluuta alkupäähän, ja tarviiko sinne palata.
Annie Gracen kirjan lukeminen jatkuu, ja edelleen tosi hyvältä vaikuttaa, ja hyviä ajatuksia synnyttää. Tai poistaa. Omia tiedostamattomia ehdollistettuja uskomuksia alkoholin hyödyistä.
Osa, jonka alkoholisoituminen ei tule havaittavaksi, voi jatkaa vielä tulella leikkimistä, kun taas minä olen esiintuloni kanssa leikinpilaaja, jossa voi ajatella olevan jotain vikaa itsessäni asian vuoksi, ja minut kannattanee myös eristää pois näkyvistä, jolloin voi itse jatkaa leikkiä, ja juoda myrkkyä, jota itse kuvittelee hallitsevansa, eikä tarvitse ajatella sen olevan riski. Yhtä suuri riski kuin se minullekin oli, vaikka en sitä myös aiemmin tajunnut, vaan yhtälailla olin tulella leikkimässä, ja eristämässä joukosta omakseen ne, joilla oli se ongelma.
Nyt voin huomata, että ongelma voi tulla, ja se tuli myös minulle. Olen valaistunut, ja nyt voin avoimin mielin tämän asian suhteen olla viisaampi, kuin koskaan aiemmin.
Nythän voin olla jopa jollain lailla parempi ihminen, kuin ennen, kokemusta rikkaampi, ja asioita käsitellyt, ja voisin jopa olla parempi työntekijäkin. Mutta olenko nyt työnantajalle sittenkin suurempi riski? Kun olen kerran seonnut, voinko seota helpommin uudelleen? Kun olen kerran alkoholin kanssa menettänyt otteen niin pahasti, niin päädynkö helpommin samaan pisteeseen tai pahempaan uudestaan, eli olenko suurempi riski kuin kaikki muut työntekijät?
Ehkä. Ehkä aivot ovat nyt niin vinksallaan, että jos joisin vielä, niin liiallisen alkoholin käyttämisen asetukset kytkeytyisivät päälle nopsemmin ja uudestaan, ja voisinko taas päätyä uudestaan samaan tilanteeseen, tai pahempaan?
Juomatta ollessani en aikakaan päädy. Jos juon, saatan tosiaan olla nykyään riski, vaikken sitä joskus juodessani ollutkaan. Ennenkö päästi tilnteen luisumaan tarpeeksi pitkälle.
Ja koska olen riski, niin minua ei voi palkata enää uudestaan työhön, jossa olin?
Ainakin nyt itse yritin. Soitin tahoille, jotka olivat syksyllä todistamassa sekoamistani, ja jotka irtisanoivat minut. Sanoin, että olisin valmis uudestaan töihin, ja yritin kertoa toipumisestani.
Mutta voi olla, että olen edelleen epäiltyjen listalla, ja sinnekö myös jään.
Viisainta varmasti tutkia nyt laajasti vaihtoehtoja myös ihan eri paikoista, ja eri aloilta. Kyllä se tästä.
Toiveikkaana kaikesta huolimatta.
Yksinäinen kirjakerhoni jatkaa toimintaansa… vaikka eräs vanhempi nainenkin joskus sanoi: kun luet kirjoja, et ole koskaan yksin.
Sairauslomaa voi saada ihan keneltä tahansa lääkäriltä, jos on työkyvytön mistä tahansa syystä. Riippuu toki lääkäristä, kirjoittaako saikkua. Alkoholin vuoksi sekoilu -sairauslomat kuitenkin yleensä tuppaavat menemään ICD-10-luokituksen Z-koodilla ja työnantajat yleensä maksavat sairausloman aikaista palkkaa varsin nihkeästi näistä Z-koodi-saikuista, kun varsinaisesta sairaudesta ei ole kyse. Ja jos sinut oli irtisanottu, et palkkaa toki muutoinkaan olisi saanut.
Kelan sairauspäivärahaa voi saada 10 omavastuupäivän jälkeen, mutta sekin päätetään Kelassa tapauskohtaisesti, saako vai ei. Sinun tapauksessasi aika todennäköistä, että ei, mutta ei sen hakeminen mitään maksa.
Toimeentulotukea voi saada sitten, jos rahat ovat loppu, eikä lisää tule mistään. Ilmeisesti sinulla kuitenkin oli/on tilillä sen verran, että pärjäsit, joten siinä tapauksessa et ole oikeutettu toimeentulotukeen.
Kiitos, itse välillä huonosti jaksan selvitellä näitä. Ja tuossa sekavassa tilanteessa meni järkytyksestä ym. toipuessa, ja koinkin kai että olen “ansainnut rangaistuksen”. Kyllä, onneksi pärjäsin, sain takautuvasti palkkaa, ja säästöjäkin oli vähän.
Nyt kun jotain uutta keksisi sitten, ja jos autonkin saisin käyttöön, tai myytyä pois. Siinäkin on muutama tonni kiinni, ja sen puolesta tyhmää, että se on seissyt paikallaan monta kuukautta, enkä saanut sitäkään laitettua seisontavakuutukseen. Nyt pakkasilla yritän akkua välillä latailla. (Auton ja itseni😄) ja lääkärin määräämä ajokielto jatkuu yhä, näillä näkymin helmikuulle, jolloin kai olisi toivoa saada lääkäriaikaa, josta sitten uusi arvio, jolla saada ajo-oikeus takaisin. Olisi ollut kiva saada jo aiemminkin, että käytännön asiat senkin puolesta helpottaisi.
Nyt sillä pitkittämisellä ei ole enää juomattomuuden ja ajokyvyn kanssa mitään tekemistä.
Mutta muutama viikko täytyy vain jaksaa odotella, kun ei muuta voi.
Kevättä kohti sitkeästi.
Ajokielto ja päihdehoitajan tapaamiset muuten olivat lopulta hyvä juttu. Laskin vain niin, että kun lokakuulla ne alkoi, niin tammikuulla kolmen kuukauden päästä olisivat ohi. Mutta hoitaja arvioi, että pitää ensin saada p-beth arvot alas, ja kolmeksi kuukaudeksi määrätty seuranta alkaisi vasta myöhemmin.
B-peth testi näytti ekalla kertaa marraskuun alussa kohtuukäytön lukemia, 0,23. Ja vielä marraskuun lopussa karvan yli “mittaamattoman”, 0,05. Joulukuun alussa vasta pääsin 0,03, tai pienempi tulokseen, eli olemattomaan
fosfolipidin määrään punasolujen kalvoilla, siitä testi kertoo. Tuota ainetta kertyy punasolujen pintaan vain alkoholia käytettäessä. Jossain oli, että 2-4 viikon ajalta näyttää tuon pitoisuuden, mutta kyllä omat punasolut ainakin hyvin sitkeästi pysyivät pinnoitettuna, kun kesti yli kuusi viikkoa viimeisestä kohtuukäyttö-kokeilustani, että testissä ei enää pitoisuuksia näkynyt.
Itseä saan syyttää siitä kohtuukokeilusta siinä ennen hoitajan tapaamista kyllä.
Muuten testiin olisin heti voinut mennä puhtaan tuloksen antamaan, kun olin ollut juomatta siitä suuresta sekoilustani, töissä kännissä toikkaroinnin jälkeen, puolitoista kuukautta. Mutta niin vain tuli päähän ajatus, että enhän minä voi olla sairas, vaan täytyy pystyä kohtuudella juomaan, niin kuin joskus ennenkin olen pystynyt. Näytän sen nyt vielä ennen hoitajan tapaamista.
Joskus tosiaan olin se kohtuujuoja, mutta en tajunnut, että liika juominen todella muuttaa aivojen asetuksia. Olin saanut liikaa, liian usein juomalla, tehtyä muutoksia fysiikkaani, ja kohtuu ei enää onnistunut. Join siis jälleen enemmän kun piti, ja koko viikonlopun, yksin kun olin. Sitten lopetin ja kärsin vieroitusoireita, ja loivensin niitä juomalla viikolla vähitellen loput viinit mitä oli viikonlopulta jäänyt, ja ostin vielä olutpäkin. Nyt tuosta sixbackista 5,3 prosenttista olutta on jäänyt vielä puolet kaappiin, ja siellä ne edelleen ovat. Ja rauhassa saavat olla.
Tuli se päihdehoitajan tapaaminen, ja todettiiin, että nyt täytyy olla kokonaan juomatta, kohtuukäyttöä ei voi tavoitella. Ensin se vielä vain kuulosti kamalalta, mutta sitten se vapautti. Olikin vapauttavaa kun lupasin, että olen siis kolme kuukautta kokonaan juomatta. Ei tarvinnut enää arpoa. Sen jälkeen jopa tuli sellainen naksahdus, että tajusikin jotenkin, että nuohan ovatkin pahanmakuisia, olutkin. Miksi niitä joisinkaan.
Kännissä töissä oleminen todella oli järkytys itsellenikin, ja sekin riitti raitistamaan ensin hyväksi toviksi ennen hoitajan tapaamista. Selviämisaseman kautta menin kiltisti avokatkolle, kun sinne kehoitettiin, vaikka kaameista känneistä olen aiemmin kotonakin toipunut, ja saanut poikki juomiset. Tuostakin olisin varmaan selvinnyt itsekseni, mutta tulipa koettua sekin, niin jää mieleen kunnolla, ja varmaan aivoille ja elimistölle oli lempeämpää saada b-vitamiinit ja lääkkeet. Valvoin tuskissani niidenkin kanssa, kun tekoani mietin ja heräilin pitkään öisin, ja olin päivisinkin järkyttyneenä, ja yritin vain pitää itseni kasassa ja toiminnassa. Lapset olivat isällään onneksi sen avokatkon ajan. Ja myöhemmin taas luonani onneksi. He ovat aina olleet tärkeimmät, vaikka viini sumentaa ajatuksia, ja nyt jos takaisin saisin ajassa mennä, en joisi heidän aikanaan, varsinkin jos olen ainut aikuinen talossa.
Muutaman vuoden ajan, vaikka sainkin pidettyä ihmeen hyvin arjen kasassa, olen välillä aiheuttanut hämminkiä, ihmetystä, huolta, mitä kaikkea lapsi voi tuntea, kun vanhempi on kuin vieras nautittuaan alkoholia. Suurimmat sukeltelut tein kun olivat isällään, ja muuten join enimmäkseen kun sain heidät nukkumaan. Pystyin pitämään kyllä taukojakin, mutta homma lipsui pahemmaksi.
Onneksi en vielä nuorempana ollut niin riippuvainen.
Raskausajat olin raitis. Pikkulapsivaiheessakin join satunnaisesti, pystyin vielä olemaan se, joka juo pari lasia viiniä, ja menee nukkumaan.
Tämä oma juominen lähti varsinaisesti liikkeelle erosta, ja sen tuomista kamalista tunteista, syvästä surusta ja tuskasta. Korona-aika vielä lisäsi yksinäisyyttä, ja eron jälkeen tuli koko muukin eletty elämä jotenkin käsittelyyn. Vielä koitin myös kävellä metsässä, ja muuta entistä keinoa purkaa ja palautua, kirjoitin ym. mutta juominen toi helpon turrutuksen, viiniä ja olutta, välillä vahvempiakin. Yksin. Olin todella yksinäinen. En edes niin rajoittanut itseäni, sallin määrien kasvaa. Kauan kestinkin hyvin. Sain arjen pysymään kasassa, tehtyä töitä, opiskeltuakin samalla, jopa yhdet avoimen yliopiston perusopinnotkin suoritin.
Mutta homma paheni, ja lopulta luisui tähän viime vuoden jojoilujen kautta.
Tuo sitkeys mikä siltikin, kaikesta huolimatta pysyi ajatuksissa, että täytyy pystyä kohtuukäyttöön, en halua olla sairas. Miten se vielä nosti päätään tuon loppurysäyksen jälkeenkin. Ja kaiken muun mitä jo olin ennen sitä tehnyt.
Ja miten vaikeaa, vaikka se on nyt helpottanutkin, on edelleen hyväksyä tehneensä itselleen ehkä peruuttamattomia muutoksia, joiden vuoksi kohtuu ei enää ole mahdollista. Yhä vain mietin, että jos puolen vuoden tai vuoden päästä olisi aivot, asetukset korjaantuneet. Voisinkin taas olla se parin lasin juoja. Olla se normaali! Hyvänen aika… on se ihmeellinen aine tai ihmeellisen aseman me olemme sille antaneet. Palvottu alkoholi, elämään kuuluva, niin tärkeä…miksi ihmeessä?
Nyt voin hyvin. Elimistöllä kyllä todella kestää toipua, ainakaan mulle ei kuukausi vielä auttanut. Eikä puolitoista.
Ne tipattomat tammi- ja maaliskuutkin viime vuonna. Silloinkaan en jotenkin tuntenut tai tunnistanut suurempia himoja juoda, oli ok olla ilmankin, tunsin vähän tylsyyttä ja apeutta, ja päätöstä ei vielä tarvinnut tehdä tulevasta. Ja niiden jälkeen join, vaikka ei suurta iloa juomisestakaan ollut. Siitä oli tullut tapa, se normaali mihin palata. Ja vanha normaali oli unohtunut. Normaali hyvä olo ilman alkoholia. Kumman kauan kestääkin, että turtumisen jälkeen taas toipuu muistamaan ja tajuamaan miltä tuntuu hyvä normaali olotila.
Nyt on ihan hyvä.
Peruuttaa en voi ajassa taaksepäin, en muuttaa enkä korjata menneitä. Koitan ottaa opiksi, ja olla kiitollinen siitä, että päädyin lopulta tähän. Ja todella kiitollinen olen siitä, ettei mitään vieläkin pahempaa tapahtunut. Tarpeeksi jo tapahtui.
Mikään ei ole järjen hallinnassa silloin kun on lamannut itsensä hermostoon vaikuttavalla myrkyllä. Silloin ei voi luottaa omaan järkeensä, itseensä täysin. Silloin saattaa tehdä huonoja valintoja. Monesti tekeekin.
Ja itsepäisyys ja äly eivät alkoholismissa auta, saattavat vauhdittaakin vain riippuvuuden syntyä. Luotat älykyyteesi, etkä tajua riippuvuuden kehittyvän, itsepäisesti jatkat, vaikka jo tiedostamattasi olet riippuvainen. Ja kun sen tajuat, edelleen älykkyyttäsi luulet, että voit hallita riippuvuuden, joka pitää kieltääkin viimeiseen saakka. Että voisi kuulua laumaan, olla mukana leikissä. Joka on lopulta ihan tosi outo leikki, mutta siinä vain koko yhteiskuntamme pyörii alkoholilla, riippuvuutta aiheuttavalla aineella, leikkimisen äärellä.
Olin viisi vuotta juomatta. Eräillä syntymäpäiväjuhlilla lasillinen,pari viiniä, tosi miellyttävä kokemus. Kuvittelin silloin osaavani .Ja siitä alkoi yhdeksän vuoden läträys.
Yhdeksän vuoden jälkeen en enää jaksa juoda.. Terveyshuolien vuoksi aloin kiinnittää huomion ruokailuun, syön kolmen tunnin välein. Käyn kaupassa kerran viikossa, en mene sinne nälkäisenä. Olen ollut kaksi kk juomatta.
Lainaus ei taas onnistunutkaan, en jaksa tehdä sitä uudestaan, mutta Luode kirjoitti:
“Peruuttaa en voi ajassa taaksepäin, en muuttaa enkä korjata menneitä.
Ja itsepäisyys ja äly eivät alkoholismissa auta, saattavat vauhdittaakin vain riippuvuuden syntyä. Luotat älykyyteesi, etkä tajua riippuvuuden kehittyvän, itsepäisesti jatkat, vaikka jo tiedostamattasi olet riippuvainen. Ja kun sen tajuat, edelleen älykkyyttäsi luulet, että voit hallita riippuvuuden, joka pitää kieltääkin viimeiseen saakka. Että voisi kuulua laumaan, olla mukana leikissä. Joka on lopulta ihan tosi outo leikki, mutta siinä vain koko yhteiskuntamme pyörii alkoholilla, riippuvuutta aiheuttavalla aineella, leikkimisen äärellä.
~ Luode
Ensimmäistä lausetta yritän muistuttaa itselleni, vaikka se ei helppoa olekaan. Ja jatko oli hyvin sanottu - että siihen leikkiin on mennyt niin kauan mukaan , että on saanut kehitettyä riippuvuuden. Toisille onnistuu kohtuukäyttö, minulle ei. Olen ajatellut, että jos jostain syystä joisin nyt, pitäisi etukäteen tehdä itselleen selväksi, että varautuu siihen, että se ei missään tapauksessa pysy kohtuudessa, enhän enää aikoihin juonut yhtä tai kahta, vaan humaltuakseni.
Tuon kirjan, Annie Grace: Selvinpäin, tarkoitus on auttaa ihmistä tajuamaan totuus alkoholista, ja miksi sitä oikeastaan juodaan. Ja päätymään siihen, että ymmärtää ettei tarvitse juoda, saa olla vapaa ja onnellinen.
Ei menetä mitään, vaan saa. Ei luovu, vaan pääsee vapaaksi.
Mutta opitut virheelliset luulot alkoholista ovat sitkeästi mielessä. Niitä pitää käsitellä ja muuttaa ajatusmaailmansa.
Se on vaikeaa, ja siksi minäkin yhä vain kaiken jälkeenkin kirjoitan vähentäjissä.
En ole ehkä täysin valmis vieläkään tuossa ajattelun muutoksessa.
Mutta hyvällä tiellä. Voin jopa vielä onnellisena lopettaakin.
Työstän ajatuksia, luen ja mietin, ja laitan etapin olla juomatta pidemmälle. Eli korkki ei tosiaan narahda nyt heti kun seuranta loppuu. En odota sitä sormet syyhyten… olen jo saanut kiinni ilosta ja hyvästä olosta ilman alkoholia. Aion pitää siitä nyt vielä kiinni.
Taitaa tulla toistonakin, mutta kun päihdehoitajan kanssa keskustelussa kävi ilmi, että pitää olla täysin juomatta kolmen kuukauden ajoseurannan ja labrojen vuoksi, niin ensin ajatukset harasivat vastaan, että kohtuukäyttöäkään ei muka hyväksytä.
Mutta sitten sain jonkinlaisen rauhan, kun tajusin, ettei tarvi kohtuukäyttöä miettiä enää hetkeen.
Ja pystyin ajattelemaan yhtäkkiä myös jotenkin niin, etteivät alkoholijuomat maistukaan niin hyviltä ja pahojahan ovatkin…
Aika hyvin sitten meni vailla himoja, lukemisten ym. parissa, mutta nyt viikonloppuna juuri kun 3kk oli tulossa siitä viimeisestä kohtuukokeilusta, niin äkkiä alkoikin olla ajatuksia juomisesta.
Johtuiko hammasoperaatiosta, joka aiheutti kipuja ja esti ruuasta nauttimistakin. Vai hankalasta asioiden hoitamisesta entisen puolison kanssa ja siitä harmituksista ja päänvaivasta.
Vai siitä, että menin juomaan pari lasillista kotikaljaa, kaupasta, 1,1%. Voisiko niin pieni määrä alkoholia aktivoida riippuvuutta, ja tuo ajattelu kesti parikin päivää sen kotikaljan juomisesta.
Toisaalta jouluna join myös kotitekoista kotikaljaa lasin per ateria, enkä huomannut sen jälkeen mitään.
Ja 0,5% ns. alkoholittomat ei ole myöskään hetkauttaneet aiemmin.
Mikähän se hetkauttavan raja sitten itselle olisi, jos se siitä oli kiinni.
Ehkä kuitenkin noiden muiden juttujen piikkiin menee, ja oli siinä yksi illallinen suunnitelmissa, mihin sitä viiniä korvaavaa juomaa alkoi miettiä, ja jäikin miettimään viiniä.
Jos muuten korvaavia alkoholittomia versioita on kohtuullisen hyviäkin vaihtoehtoja, niin punaviinistä sellaista korviketta on kyllä turha mielestäni etsiä. Mieluummin sitten vaikka vain normaalia mehua tilalle, eikä hapanta mehua.
Minulle on parikin näitä asioita opiskellutta kertonut, että nämä etapit - 3kk, 6kk ja vuosi - ovat niitä retkahdusalttiimpia hetkiä juomattomuudessa. Sen tiedostaminen on ainakin itseäni auttanut pääsemään niistä yli.
Vaikka yksilötasolla se ei kaikilla noin mene, niin oma kokemukseni tukee tuota. Ja ilmeisesti pätee sinullakin. Tietenkin ne juomisajatukset näyttäytyvät reaktiona ikäviin tunteisiin, mutta riippuvuudesta siinä on pohjimmiltaan kyse eikä hammaskivusta.
Kiitos @Teme70 Hyvä tietää, että voisi olla myös noilla etapeillakin asiassa vaikutusta. Mikähän siinäkin sitten on, joku tietty aivojen muutoksen tai toipumisen väliarviopiste?
Joo kyllä hammaskipuun ja muuhun löytyy muitakin lääkkeitä, kuin alkoholi, jolla jo melkoisen kokovartalopuudutuksen hankinkin sillä juomakerralla, joka tähän lopputörttöilyyni lopulta johti. Silloin tekosyynä todellakin oli tuo viisaudenhammas, mikä oli vuoden vaivannut välillä enemmän ja vähemmän.
Olin viikonloppuna perjantain jo ollut selvänä, ja tarkoitus olikin viettää juomatta viikonloppu, ja varmaan taas pidempäänkin. Hyvä tarkoitus!
Sitten oli kaapissa jallupullo, minkä olin hankkinut lahjaksi. No sehän olikin hyvä korkata, ja ottaa pienesti vain hampaalle. Tietysti! Huvittavaa on vielä se, että mulla oli sellainen lääkemitta jäänyt kaappiin jostain, niin aloin vielä muka sillä ensin mitata annosta.
Ja selviämisasemalle johti lopulta tie.
Nyt tästäkin voi repiä jotain huumoria, tragikomediaa?
Ehkä ihan hyvä, että se hammas nyt viimein leikattiin. Ristinkin sen jo viinahampaaksi viisaudenhampaan sijaan. Viisautta se ei tosiaan tuonut.
Nyt kun vielä toivun kunnolla tästä leikkauksesta, niin hyvä, että tämä hampaan tarina tulee päätökseensä.
Kipuja ja harmeja on ja on ollut kyllä kaikenlaista. Mutta niinhän se on, että paremmin pärjää ja selviää elämästä selvänä.
Kuitenkin hyvä tiedostaa, että ne voivat olla riskejä kivut ja hankaluudetkin. Kun menettää niitä muita hyvinvoinnin lähteitä: ruoka, saunakin tässä tapauksessa, ja kun tuntee kipua, ja on hankalaa, siihen vielä muuta murhetta ja päänvaivaa, ja huonot yöunet, niin pitäisi vain muistaa, että alkoholi ei auta siinäkään kohtaa.
Onneksi nyt oli vielä labratkin päällä. Olisinko jopa sitten taas lähtenyt juomaan sitä vain yhtä, vai olisiko muuten toiminut järki.
Ainakin aktivoiduin täällä, ja kävin lukemassa lopettajienkin puolella ketjuja. Vielä pitää varastoon miettiä muitakin työkaluja.
Nyt vasta kun labrat loppuvat, niin pitää todella olla päätös, ja jatkon suhteen parempi suunnitelma valmiina.
Kiitos myös vielä @Rentunruusu ja @Maia aiemmista kommenteista, ja kokemuksista, jotka muistuttavat nekin "kohtuukäyttö"yritysten riskeistä.
Pysytään skarppeina!
Sitä yrittää huumorinkin kautta käsitellä asioita, kun ei muuta voi.
Toki kauhistus vieläkin vaivaa omista teoista, kun niitä muistelee, mutta yritän keskittyä siihen, mitä on tällä hetkellä ja tulevassa.
Nyt kun on voinut keskittyä itseensä, ja toipumiseen, ja jo toipunutkin, niin on mieli rauhaisampi ja avartunut.
Olen puolustuskykyisempi. Pystyn käsittelemään asioita fiksummin. Jaksan paremmin.
Ihmissuhdekiemurat, asioiden puljaamiset ja hankaluudet kun tulee eteen, en ole kuitenkaan haavoittunut, väsynyt, turta, häpeissäni, pahoinvoiva.
Konfliktit aiheuttavat silti pelkoa ja ahdistusta. Juontaa ilmeisesti juurensa menneeseen. Kaikkeen ei silti tarvitse mennä mukaan, ja taisteluita voi koitta välttääkin mitä voi.
Ja kun kohdalle osuu välien selvittelyä, niin osaan paremmin silti, rauhallisemmin käsitellä ja tiedän, että voi ja pitää oman hyvinvoinnin ja olon eteen tehdä jotain, parantaa mieltään tasapainoon.
Hyvän mielen metsästykseen itselläni avantosauna toimii. Asioiden ylöskirjoittaminen voi auttaa. Ajattelu. Hengitys. Luonnossa liikkuminen. Juttelu ulkopuolisen kanssa. Ja arjessa keskittyä sen toimivuuteen. Haasteet kerrallaan palasina kun niitä tulee. Ehkä se kuitenkin kaikki aina jotenkin menee, kaikki järjestyy jollain tavalla. Tämä ajattelu voi auttaa ja rauhoittaa.
Muistiin nämä tänne.