Uusia alkuja

Me Lopettajat
1

Olen tähän asti tarinoinut tässä ketjussa paihdelinkki.fi/keskustelu/v … hp?t=15893 , mutta en tunne kuuluvani sen otsikon (“Olen alkoholisoitumassa”) alle. Siksi aloitin kuulumisilleni ja pohdinnoilleni tämän uuden ketjun.

Yksi “uusi alkuni” oli toukokuussa, kun aloin n. 10 vuoden tauon jälkeen juoda:

No, tämä ei tietysti ollut kovin mukava uusi alku.

Mutta tänään, puolitoista kuukautta asiaa pyöriteltyäni (ja tämän ajan kierrettyän hedelmätöntä kolmiota “tekee mieli juoda: juon” - “tekee mieli juoda: en juo”- “ei tee mieli juoda: en olekaan alkoholisti”), sain alulle myös jotain positiivista: kävin ensimmäistä kertaa A-klinikan päivystyksessä! :smiley: Jo kesäkuun alussa soitin sinne, mutten millään saanut mennyksi, vaikka mm. huiskis silloin kovasti rohkaisi. Etukäteen kynnys tuntui tosi korkealta - hävetti, pelotti, nolotti - mutta oikeasti käynti oli tosi leppoisa ja työntekijä oli mukavan tuntuinen. Kaksi asiaa erityisesti ilahdutti: ensinnäkin minut otettiin vakavasti, vaikka juomamääräni ovat jatkuvasti hyvin pieniä (tyyliin yksi pullo keskiolutta/juomakerta). Tähän varmaan vaikutti se, että olen juonut silloin kymmenen vuotta sitten paljon: minulla on selkeä riski alkaa käyttää enemmän. Ja että avuntarpeeni otettiin vakavasti, vaikka en olekaan “pohjalla” - päin vastoin, työntekijä vaikutti tyytyväiseltä, että olin havahtunut ajoissa. Etukäteen olin ollut huolissani, etten ole “tarpeeksi kova juoppo” ollakseni oikeutettu saamaan apua.

Kesälomakauden takia joudun odottelemaan ensimmäistä varsinaista käyntiä parisen viikkoa, mutta sitten aloitan 2-3 käynnin mittaisen tutkimusjakson, jossa kartoitetaan, miten jatkossa edetään. Tuntui myös mukavalta kuulla, että heillä voi päivystyksessä pistäytyä muulloinkin ihan vain kertomassa kuulumisia ja juttelemassa, tai jos tulee halu juoda. Eli ei ole pakko yksin jaksaa odottaa sitä ekaa varattua aikaa.

Ja silti, vaikka käynti oli positiivinen kokemus, eihän olo ole olennaisesti helpottunut. Mulla on nyt lapsi kesäleirillä muutaman päivän ja itselläni vielä kesäloma, ja tajusin jo viime viikolla petaavani itselleni tälle viikolle mahdollisuutta juoda rauhassa. :frowning: Tänään olin lähes koko päivän ulkona, mm. pitkällä pyörälenkillä, etten joisi. Mieli tekee kuitenkin taas, tälläkin hetkellä. Ehkä pitää lähteä uudelleen ulos.

2

Eilen sinnittelin juomahalua vastaan aamupäivällä lenkkeilemällä ystäväni kanssa - sen ainoan ystävän, jolle olen vähän alkoholiongemastani kertonut. Kerroin hänelle myös, että olen hakeutunut a-klinikalle. Hän oli ilmeisesti käsittänyt, että keväinen oivallukseni omasta alkoholismistani oli vain jonkunlainen teoreettinen oivallus siitä, että join liikaa 10 vuotta sitten. Nyt hänelle vasta valkeni, että alkoholismini aiheuttaa sitä, että en tällä hetkellä pysty hallitsemaan juomistani. Hän taisi vähän pelästyä, koska on tähän asti tuntenut minut kunnollisena uskovaisena äiti-ihmisenä. :slight_smile:

Illalla päätin viedä itseni seurakunnan järjestämään naisten saunailtaan: taas paikka, jossa en voisi juoda - hyvä idea siis. Olikin todella nautinto kellua silmät kiinni järvessä ja antaa sadepisaroiden putoilla kasvoille. Oli hyvä olo! :sunglasses:

Sieltä palattuani onnistuin kuitenkin sössimään koko homman: ensin join iltapalan kanssa pullon ykkösolutta. Ei tuntunut miltään. Mutta kun olin oikeastaan jo lähdössä nukkumaan, otinkin jääkaapista valkkaripullon (jonka olin saanut pomoltani lomallelähtiäisiksi… :confused: ja josta olisi pitänyt tietysti hankkiutua heti eroon). Narsk, korkki oli auki, käsi löysi tiskipöydältä lasin ajatusta nopeammin, viini oli lasissa ja saman tien kaadettuna kurkusta alas. Ja kun eka lasi oli kulautettu, totesin, että peli oli menetetty, juodaan sitten niinkuin juopot juo, ja kiskoin lyhyessä ajassa lähes koko pullollisen. Siinä ei ollut mitään erityistä nautintoa, lähinnä join vihaisena itselleni, alkoholismilleni, sille viinipullolle. Täysin hedelmätöntä touhua.

Mutta niinkuin toissapäivänä kirjoitin, tätähän “suunnittelin” jo viime viikolla. Eipä tässä siis oikeastaan ollut mitään yllättävää. En kirjoita tätä hakeakseni oikeutusta juomiselleni, koska sellaista ei ole. Join, koska en pystynyt vastustamaan mielitekoa ja koska pullo oli helposti saatavilla. Silti, edelleen, lopettamisen pitää olla ainoa tavoitteeni, muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja opikseni on tämäkin kokemus otettava.

3

Tunnistan tuon kuvion, että kun on tehnyt jotakin rentouttavaa ja mukavaa, alkaa sen jälkeen omituinen viinahampaan kolotus; ikäänkuin hyvä olo ja onnistuminen pitäisi jotenkin kuitata kännillä. Itsekseen palautua ja analysoida, nollautua. Sitä on niin kiihdyksissä että etsii sammumisen euforiaa. Tai näin ainakin itselläni se on mennyt. Ja siinä tilassa juomisen kauhut eivät näyttäydy mielikuvissa, sitä takertuu vaan kuviteltuun autuuteen.

Pilsneripullon juominen oli jo pikkusormen antaminen pirulle, mutta juomishalusi oli varmaankin jo olemassa aiemmin, niinkuin totesit. Pienen määrän ottaminen ikäänkuin testinä, ja sitten voikin antaa mennä kun on alamäki taas, eikä ikäänkuin voi enää mitään.

Alkoholismin mysteeri on juuri siinä että ei pysty olemaan juomatta vaikka haluaisi. Pitäisi opetella toisenlaisia rentoutumiskeinoja kuin alkoholin juominen, sekä selviämiskeinoja miten toimia kun himo iskee.

4

Tässä on minulle vielä työmaata: en tiedä, miten selviytyä, kun himo iskee. Pääsääntöisesti en esim. pääse lähtemään lenkille silloin, koska lapsi on todennäköisesti silloin nukkumassa, enkä voi jättää häntä yksin.

Yhden edistysaskeleen sentään tänään otin: kaadoin sen viinipullon lopun viemäriin! :slight_smile: Ei siinä ollut kuin pari senttiä pohjalla (ja eilen aamulla siitä oli siipaistu huikka krapulaan :blush: ), mutta tänään sain kaadettua loput pois. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun kaadan juomakelpoista viinaa viemäriin! Jes! :sunglasses:

5

Ainakin voit tehdä juomisen mahdollisimman vaikeaksi. Et pidä kotona minkäänlaista viinaa, et edes ykkösolutta - pullossa pilsneriä on 0,5 annosta alkoholia, ja se kyllä riittää sytyttämään halun juoda lisää.

Viinanhimo menee ohi. Se voi tuntua liekiltä sisälläsi, mutta se menee ohi. Ethän sä aina herkkuja nähdessäsi säntää niitä syömään, etkä hetken päästä muistakaan että näit ne. Sama pätee alkoholiin. Keksi itsellesi tekemistä, lajittele sukkia, tee sudokuristikoita, mitä tahansa mikä vie ajatukset pois pullosta. Ei sun tarvitse lähteä lenkille, päinvastoin: pysy kotona, poissa pullojen luota :slight_smile:

6

Totta mustalla, todellisuudessa ei tiedä, himo on hiipivä ja salakavala ote meistä alkoholisteista. En tietenkään koskaan oppinut sitä hallitsemaan, muutenhan en olisi alkoholisti, mutta opin väistämään sen otteita, kuten täällä kerrotaan, myös ennakkoon voi tehdä jotain, viikonloppuisin join ja aloin perjantaisin, keksin etukäteen perjantaiksi muita tapahtumia, lupasin itseni milloin minnekin. Väistely on osa raitistumista, ei mikään vähäpätöinen asia. Sitä voi tehdä yksinkertaisesti, ei maksa mitään. Usein alussa pidin vesipulloa vieressä ja otin huikkaa, kuten juodessa, täytin mekaanisen tapa tapahtuman.
Usein riittää kun rikomme juomisessa syntyneet tapa tapahtumat,

mutta raittiutta yrittäjille,

7

Ja jos tätä liekkiä lähtee sammuttamaan viinalla, on se kuin sammuttaisi palonalkua bensiinillä.

8

Kiva “nähdä” taas sinua, huiskis! :slight_smile: Joo, muistin kyllä, minkä verran pilsneripullossa on alkoholia - kun samana päivänä ostin sen pilsnerin, mulla oli vain “rautainen” suunnitelma, että ei tarvitse avata (ja juoda) sitä viinipulloa, kun juon ainoastaan pullon pilsneriä. Ei hyvä suunnitelma, näköjään. Ei kannata kokeilla uudelleen. :frowning:

Hyvä pointti: jos kotona ei ole viinaa, voikin ihan hyvillä mielin pysyä kotona, kun tekee mieli. :slight_smile: Varmassa tallessa!

Totta! Nyt pitäiskin taas väistellä: loma loppui, ja työsähköpostista löytyi heti terassikutsu huomisillaksi. :frowning: Olisi “älyttömän hyvä syy” vielä: “viimeistä kertaa tällä porukalla”. Mielessä pyörii, että jos menis vain limpsalle - mutta jääköhän vain siihen? En oikein nyt luota itseeni. Menossa viides päivä ilman pisaraakaan, ja mennyt suht helposti. Mutta mieliteko alkaa jo nostaa päätään, taas (ja lapsenikin lomailee vielä muualla). Viisainta olisi varmaan keksiä huomisillaksi jotain muuta. :confused:

9

Itellä tuli muutama viikko sitten kaadettua puolisen litraa viinaa viemäriin… Mutta sen takia kun kaveri itki/huusi puhelimessa vihaisena/pettyneenä… Itse en olisi sitä ikinä tehnyt.

Nykyisin olen alkanut huomaamaan ettei juominenkaan tunnu aina miltään… Ennen se oli mahtava kokemus, nykyisin lähinnä masentaa/hävettää/kaduttaa se että juon. Rapulatkin on ihan hirveitä jolloin tekee taas mieli juoda lisää…

10

Ellet luota itseesi, älä mene. Yksinkertaista, mutta totta.

11

Oikeastaan toivoinkin, että joku sanoisi minulle tämän. Kiitos, tuhnus. :slight_smile:

12

Olisko johtunut siitä terassireissun ajattelemisesta vai mistä, mutta siinä vaiheessa, kun tänään lähdin töistä, oli taas hirveä hinku juoda. Tuntui, että ihan tärisen. Kun nousin pyörän selkään ja suunnistin sateeseen, olin jo uskomassa sen, mitä Pääni selitti: että nyt on “pakko” ajaa siihen kauempaan ruokakauppaan ja ostaa olutta. Lähikauppaan kaljaostoksille meno nolotti liikaa.

Siinä polkiessa tuli kuitenkin ajatus, että voi hitto sentään, niinkö kovasti pitää viinaa saada, että poljen vaikka sateessa pidemmän lenkin oluen takia! Homma alkoi vaikuttaa jotenkin naurettavalta, ja niin sanoin Päälleni, että nyt kyllä menen omaan lähikauppaan, ja jos niikseen on, ostan sen kaljani vaikka sitten sieltä, häpeillen. Ja meinasin melkein ajaa kumoon yhden vastaantulijan, kun yhtäkkiä muutinkin reittiäni. Kaupassa keräsin ostoksia, puntaroin oluen ostoa, kiersin hyllyjä. Lopulta juomaosastolla poiminkin koriini erilaisen pullon kuplivaa: sitruunanmakuista vissyä! :slight_smile: Ja suuntasin kassalle.

Kun sitten ladoin ostoksiani hihnalle, kuulin, kuinka Pääni raivostuneena huusi minulle:“Mitä sä hullu teet, meinaatko sä lähteä täältä kaupasta pois ilman sitä kaljaa!! Sähän olit jo päättänyt ostaa sen, et voi tehdä tätä mulle!!”. Ja minua rupesi siinä kassalla hymyilyttämään itsekseni. :slight_smile: Mietin, että mitähän se kassa olis sanonut, jos olisin kertonut, että “se tässä vaan mua naurattaa, kun mun Pää on vihainen mulle, kun en ostanu sille olutta…” :laughing:

Pähkähullultahan toi koko sisäinen keskustelu näin jälkikäteen ajateltuna kuulosta - mutta toisaalta kai on hyvä, että tämän piinan keskellä välillä alkaa naurattaa koko touhun älyttömyys. :slight_smile:

13

Niinpä… :laughing: Mäkin jonkin aikaa sitten lähin varta vasten ajaa 10 km matkaa saadakseni kaljaa…tajusin itsekin homman järjettömyyden, mutta sillon olin niin tyhmä, että kävin kuiteskin…järjetöntä touhua…

14

Niin, välillä vaan mikään matka ei ole liian pitkä kaljanhakuun. :frowning:

Mä olen nyt täysin keskittymiskyvytön, juomahommat vaan pyörii mielessä. Työasioissa ei ajatus liikahda ollenkaan, tuijotan ruutua ja livahdan vähän väliä pyörimään täällä plinkissä. Onkohan nämä nyt niitä postakuutteja vieroitusoireita, kun ei pysty ajattelemaan eikä keskittymään, tuntee itsensä täysin hyödyttömäksi ja osaamattomaksi? Eilen oli selkeitä koordinaatio-ongelmiakin, törmäilin välillä kuin humalainen. Ja tuntuu, että vaikka eilen en juonut, juomiseni on vain ajan kysymys, että vain lykkään väistämätöntä. Siis nämä kuluneet kuusi ovat olleet kuivia päiviä, mutta eivät raittiita (jos haluamme käyttää tätä terminologiaa - ja miksi emme haluaisi? :wink: )?

Alan muutenkin tajuta, että jonkunlainen perustavamman elämänasenteen ja -tavan muutoksen tarvitsen. Minut piti “kaidalla tiellä” 10 vuotta vanhemmuuden vastuu. Haaveilin jopa muutaman vuoden ajan toisesta lapsesta - ja ajatuksen yksi sivujuonne oli, että näin takaisin raittiuteni jatkumisen pidempään! :open_mouth: Siis jotenkin tunnistin, että ilman lastani saattaisin juoda, vaikken silloin alkoholistiksi itseäni vielä mieltänytkään. Mutta samalla tämä vastuullisen vanhemmuuden aika on vetänyt minut tosi tiukille: alan väsyä olemaan aina vastuussa kaikesta (ehkä tämä juomisen aloittaminenkin uudelleen juuri nyt liittyy tähän :question: ). Alan oivaltaa, että en jaksa loputtomiin antaa itsestäni kaikkea ja keskittyä (itseni laiminlyöden) “lapsen parhaaseen”. En tahdo enää jaksaa edes huolehtia kodista, eräästä lapseni terveysongelmasta jne. Minun pitää ihan oikeasti alkaa tehdä elämästäni vähemmän kuluttavaa ja enemmän iloista myös minulle itselleni! Sitä kautta voisin ehkä saavuttaa myös tyydyttävän raittiuden? Ettei tarvitsis hoitaa itseään vain humalalla… :cry:

15

Hävettää edes kirjoittaa tänne: join taas eilen. :cry: Tällä kertaa syy ei ollut ylitsepääsemätön viinanhimo, vaan viime päivien tapahtumien laukaisema, itsesäälin kuorruttama tunne siitä, että kukaan ei minua kaipaa, tarvitse eikä rakasta. Tunsin olevani ihan hylätty. Ja tämän tunteen yritin paketoida etanoliin. Mielessä vain pyöri fraasi “tunne-elämän sairaus”, kun pulloa kallistin. Sitähän tämä näköjään on.

Kuusi päivää olin juomatta. Ei kovin hyvä tulos. Ja se kalja ei tosiaankaan salperäisesti hiipinyt oveni taakse piipittämään, että pääsiskö sisälle - itse sen olin edellisenä päivänä kaupan hyllystä poiminut, kassalla maksanut ja kotiin kantanut. Häpeillen. :frowning: Sinä päivänä en juonut, mutta eilen sitten. Hyvin sairauteni onkin kesän aikana kehittynyt: paitsi että mieliteko vaivaa useammin, myös annosmäärä kasvaa koko ajan. Kun kesäkuussa saattoi riittää se yksi pullo keskiolutta, nyt sillä pääsi vain alkuun. Ja homma piti viimeistellä kaapin perältä kaivetulla vanhalla ouzo-pullon jämällä, vaikka tänään on työpäivä. Siivoan näköjään kaappiani pullo kerrallaan, mutta kaadan sisällöt väärään paikkaan, kurkkuuni. Huono menetelmä.

Jospa ne a-klinikalta vihdoin tänään soittaisivat ja kertoisivat, milloin voin tulla. Ja huomenna menen ekaa kertaa katsomaan sitä naisten aa-ryhmää.

16

Tuollaista sattuu, jätä taaksesi ja katso eteenpäin. Olet kuitenkin oikealla tiellä. Hyvä, että menet ryhmiin. ne ovat auttaneet monia alkuun.

17

Kiitos kannustuksesta, Light. Sitä tarvitaan. :frowning:

AA:n auttava puhelin kävikin jo yhtenä päivänä mielessä. Taidan tosiaan soittaa illalla. Kiitos sinullekin, Vaeltaja.

Lämmitti mieltä nämä lempeät vastaukset [millainen voisi olla hymiö Hymyä läpi kyynelten?!] :slight_smile:

18

Soitin äsken sinne Auttavaan puhelimeen. Sinne soittaminenkin tuntui aluksi vaikealta, niin kuin näköjään kaikki avun hakeminen tähän ongelmaan (Sen sanominen ääneen jollekulle, että olen alkoholisti, tuntui vaikealta! Jostain syystä se on ihan eri juttu kuin kirjoittaa se. Ja silti päätin jo etukäteen, että aion sanoa sen. Halusin sanoa sen ääneen.) Mutta kun soitin kännykkänumeroon, joka lupasi apua “kaikkina aikoina”, numero ei vastannut! Tai annoin sen hälyyttää ehkä 5-6 kertaa, sydän pamppaillen, ja kun ei kukaan siihen mennessä vastannut, kanttini petti ja pistin puhelimen kiinni. Ehkä joku olisi kohta vastannut, mutten kestänyt enää odottaa. Onneksi niillä oli toinen, lankapuhelinnumero, jossa päivystetään tiettyinä aikoina, joten hetken rauhoituttuani soitin sinne. Siellä vastasi ensin leppoisa vanhempi mies, ja hetken juteltuamme hän kysyi, haluaisinko jutella jonkun “meidän tytön” ( :smiley: ) kanssa, kun hän ei ymmärrettävästi oikein naisten ryhmästä osaa kertoa. Puhelimeen tuli sitten oikein mukavan tuntuinen ikäiseni nainen, joka kannusti minua tulemaan huomenna sinne ryhmään. Hän sanoi, että voisi itsekin tulla tapaamaan minua sinne. Eli nyt ryhmään tulee huomenna joku, joka tietää odottaa minua! :smiley: On paljon helpompi mennä.

Kaikki olivat siis minulle kilttejä, mutta puhelun jälkeen minua itketti hillittömästi. En tiedä, miksi. :cry:

19

Hyvä. Nythän sinulla on jo oikein tuttu, joka odottaa sinua. Itkeminen on ihan hyvä asia. Se puhdistaa. Sinua varmaan vaan jännitti niin kovasti. Tästä vaan rohkeasti eteenpäin.

20

Tulin juuri ryhmästä. Ja minulla on tavattoman hyvä, levollinen ja valoisa olo! :smiley:

Tämä naisten ryhmä on kuulemma yleensäkin pieni, ja kun osa vakiokävijöistä ei lisäksi ollut paikalla, meitä oli ihan pieni porukka. Aluksi minua jännitti, ja kun ensimmäistä askelta luettiin ääneen, ajatukseni harhailivat välillä muualle. Mutta sitten kun ihmiset alkoivat puhua, kuuntelin ahnaasti jokaisen tarinaa: vaikka kaikki olimme eri-ikäisiä ja taipaleemme oli ollut erilainen, jokaisen tarinasta löysin palasen omaa alkoholistin tarinaani. Minua itketti, kun kuuntelin heitä, ja kun tulin minun vuoroni, kysyin ja sain luvan kuunnella toisten puheenvuorot ensin ja puhua itse viimeisenä. Tuntui tosi hyvältä omin silmin nähdä ihan tavallisen oloisia naisia, jotka ovat kamppailleet saman ongelman kanssa kuin minäkin nyt kamppailen, ja selvinneet. Kerroin sitten oman juomahistoriani ja tuntui hyvältä, kun koin saavani sanoa juuri sen, mitä sillä hetkellä oli mielessä, ilman kiirettä tai pakkoa. Yksi mukavista naisista antoi vielä oman puhelinnumeronsa, ja luvan soittaa hänelle, jos kaipaan vaikka seuraa johonkin toiseen ryhmään mennessäni tms. Kukaan ei vannottanut, että aiotko nyt olla juomatta - toivoivat vain, että tavataan vielä joskus uudestaan. Uskon, että tavataan! :slight_smile:

Kotiin tultua kaivelin sitä pahamaineista yläkaappiani, jossa on vielä muutama pullo. Hetken puntaroinnin jälkeen viemäriin lorisi yksi lahjapullo latvialaista viinaa. Jäi sinne vielä jotain, mutta tämä oli oikein hyvä alku. Tuntuu, että asiat voivat sittenkin järjestyä. :slight_smile:

Nyt lähden pyörälenkille, enkä toivottavasti ajattele viinaa koko viikonloppuna!