Moro, Jokke!
Nostan sinulle todella paljon hattua ja toivon kaikkea parasta, sekä iloa ja voimaa raittiuteen.
Kirjoitetuksesi tuntuvat kuin omasta kynästä olisivat syntyneet, paitsi että itselläni on raittiutta vähemmän takana.
Olen 30 vuotias kaveri ja päihdehistoriaa on takana 10sen vuotta. Aloitin oman urani aivan puhtaasti alkoholisoitumalla, mutta “tauti” eteni myöhemmin sekakäytöksi. Mukaan tulivat etenkin Amfetamiini.
Kun alkoi ryyppääminen masentaa ja väsyttää niin pirillä sai potkua baarielämään. Mutta kuningasalkoholi on ollut minulle aina se primus motor. Äitini on myös toipunut alkoholisti ja AA jäsen ollut jo monia monia vuosia, mutta niin surullista kuin se onkin niin ei omena puusta kauaksi pudonnut, jälleen kerran.
Itse olen yrittänyt raitistua parikin kertaa ja pisin raittiuteni kesti about 2 ja puoli kuukautta.
Nyt tuntuu siltä, että olen saavuttanut pohjani ja pääkoppa on aivan rikki. Olen kyllä tiedostanut jo pitään olevani alkoholisti/sekakäyttäjä, mutta aina löysin jonkun tekosyyn siirtää päätöstä tuonnemaksi.
Nyt uutta yritystä takana vain viikko, mutta nyt jotenkin tuntuu siltä että haluan todella onnistua. Sellainen sisäinen tunne on vahva, että tämä on nyt todella nähty. Ihme kyllä olen saanut pidettyä tähän asti kaikki kulissit kunnossa. Minulla on työpaikka ja maalliset asiat suht reilassa. En ole edes ollut töistä koskaan poissa dokailun takia, mutta sen takia olen usein aika poikki kun en koskaan oikeasti lepää. Olin siis dokannut ja vetänyt kamaa kaiken liikenevän vapaa-ajan. Siis tarkoitan, että olen väkisin vääntäytynyt töihin puolikuolleenakin, koska minulla on ollut kova tarve säilyttää kasvoni ja väkisin pitää kulissit yllä.
Kävin itsekin muuten AA:ssa kun viimeksi sen vajaa kolme kuukautta raitistelin. Oli ihan hyvät kokemukset sieltä, mutta nyt en tahdo kehtaa mennä sinne takaisin kun koen olevani luuseri. Puhuin aika mahtailevasti viimeisinä aikoina ulkokultaisia loruja raittiudesta ja sitten seurasikin totaalinen lankeaminen. Ei tunnu hyvältä,ei. Tekisi mieleni olla “vahva” ja selvitä tästä yksinäni, mutta se ei taida olla helppoa. Parempi olisi vain nöyrtyä ja hakea vertaistukea.
Jokke, kun puhuit siitä kaveristasi, joka kritisoi juomattomuutasi niin minulla on juurikin kaverisuhteiden kanssa pelkoja/huolia. Suurin osa kavereistani käyttää myös runsaasti alkoholia ja aika moni vetää amfetamiiniakin aika säännöllisesti, pilveä ja sun muuta. Olen aina ollut pelkuri, heikko ja sortunut muiden mielyttämiseen. Tämä saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta eniten minua koko raitistumisessani häiritsee miten entinen kaveripiirini suhtautuu asiaan. Toisaalta olen erittäin väsynyt ja koen asiat turhankin vainoharhaisesti nyt ja huolestun liikaa. Masennusta pukkaa, mutta tiedän ainakin miksi.
Surullisinta tässä on se, että kavereitani ja minua on lähinnä yhdistänyt eniten tämä elämäntyyli ja päihteet.
Porukoissa ei katsota hyvällä heikkoutta. Ollaan aina pyritty esittämään kovanaamoja niin sanotusti. Surullista myöntää, mutta edellisestä raittiudesta retkahdin juurikin sen takia että en uskaltanut eräässä sosiaalisessa tilanteessa sanoa, että en juo enää. Naurettavaa, mutta totta. Sellaisia me ihmiset ollaan.
Mutta nyt olen väsynyt kaikkeen paskaan ja haluan elää omaa elämääni. Haluan vihdoinkin olla elossa.
Päivä kerrallaan ja olkoon kohtalo meille kummallekin suotuisa. Lykkyä pyttyyn ja kovaa tahtoa, sillä sitä tarvitaan. Haluaisin päästä katkaisuun ja sitä kautta saada breikin tutuista ympäristöistä ja kuvioista, mutta en halua vaarantaa työpaikkaani, enkä leimatua siellä. Olen sellaisella alalla, jossa päihdeongelmia ei katsota hyvällä.
