Taas täällä. Joskus aikaisemminkin muutaman viestin käynyt kirjoittamassa, hetken aikaa yrittänyt olla selvinpäin ja sitten taas retkahtanut.
Sama tarina kuin aina aikaisemminkin. Tulin kolmen päivän reissulta kotiin, lompakko hukassa, puhelin hukassa, puoliso melkoisen raivona, jätin menemättä töihin koska en kehdannut kännissä ilmoittaa etten ole tulossa. Enkä oo uskaltanut soittaa sen jälkeenkään, koska en tiedä miten selittäisin. Tosi älykästä. Kolme päivää olen maannut sohvalla, en ole tehnyt mitään. Katsonut telkkaria ja itkenyt, vuorotellen pelännyt ja toivonut kuolemaa.
Taas morkkiksessa miettinyt, että ei ikinä enää. Pakko yrittää, tuntuu siltä että tää touhu vie multa vielä hengen. Enhän mä ainakaan voi onnistua jos en edes yritä. Toisaalta tekis mieli juosta koko maailmaa pakoon. Mutta pakko tää asia on joskus kohdata.
Tänne ajattelin lähinnä itselleni kirjoitella miten menee. Toivottavasti onnistun paremmin kuin viime yrittämällä… Mutta mielellään otan myös kommentteja vastaan.
Oletko koskaan kokeillut mielikuvaharjoittelua?
Ajattele, minkälaista elämäsi voisi olla kun olet lopettanut juomisen… Minkälainen parisuhteesi olisi, kun välit vaimoon olisivat kunnossa? Kun ei tuntisi pelkoa töihin menemisestä, kun voisi seisoa sanojensa ja tekojensa takana pelkäämättä sitä, mitä on sanonut tai tehnyt? Voisit tehdä kaikkia niitä asioita, jotka nyt ovat jääneet elämästäsi pois, ja tuntisit aitoa mielihyvää tekemisistäsi.
Sitten vain lähdet pikkuhiljaa niitä asioita kohti, auttaen itseäsi saavuttamaan päämääräsi.
Renttu tulee reissuiltansa kotiin, ollaan hyvin monet oltu samassa pisteessä… Korskeat kännipuheet ovat kuin pahaa unta, ja sohvalla makaa vapiseva surkimus, joka on pettänyt kaiken. Kunnon ihmiset menevät töihin ja itse ei uskalla edes katsoa ikkunasta ulos. Kuule, pakko se vain on yrittää… ei ole muuta mahdollisuutta. Siitä kuopasta voi nousta, ja yhtäkkiä raittius voi saada ilmaa siipiensä alle, ja kaikki paha hautautuu menneisyyteen. Voit muuttua ihan uudeksi ihmiseksi, usko siihen. Tai tulla siksi ihmiseksi mikä oikeasti olet. Se viinapiru, joka reissuilla kulkee mukana, on valehtelija - se tekee sinusta jonkun ihan muun kuin mikä olet.
niin, olenko varsinaisesti alkoholisti? sitä olen miettinyt usein, koska en juo esim. päivittäin, vaan n. 1-2 kertaa kuukaudessa. kuitenkin juomiseni on kaukana ns. normaalista tai kohtuukäytöstä. Juon niin kauan kun jalat kantaa tai taju lähtee. jatkan vielä seuraavanakin päivänä jos juomia tai rahaa on. kun aloitan juomaan mikään ei riitä. että sen perusteella voisin luokitella itseni alkoholistiksi.
olen huomannut, että huijaan itseni uskomaan, ettei minulla ole ongelmaa koska voin olla juomatta niin “pitkään” (esim. 3 viikkoa) ja sitten voin “palkita” itseni selvästä ajasta vetämällä pään täyteen. joka kerta kun alan juomaan, päätän, että en ota kuin yhden tai pari ja silti jo pelkään mielessäni lopputulosta, joka poikkeuksetta on katastrofi. miksi sitä aina jotenkin uskoo, että jos sitä sitten tällä kertaa ihan kohtuudella? ei kuulu meikäläisen sanakirjaan silloin kun alkoholista on kysymys.
se pari-kolme viikkoa selvinpäin sujuu helposti, krapula vielä tuoreessa muistissa ja motivaatiota riittää. sen jälkeen sitä alkaa selitellä itselleen mitä ihmeellisimpiä juttuja, tavallaan pyytää itseltään lupaa, että eihän se haittaa jos nyt perjantain kunniaksi muutama… sitä odotan nyt jo kauhulla. sen takia kaikki mahdolliset työkalut käyttöön. tänne kirjoittaminen, jos näiden juttujen lukeminen auttaisi tiukan paikan tullen. jeppe juomapäiväkirja. myös aa on ollut mielessä ja olen jo katsonut koska ovat oman paikkakunnan kokouksetkin… sinne meneminen vaan pelottaa, mutta luulen että siitä olisi apua. se on varmasti vaan se ensimmäinen kerta joka on niin vaikea.
kiitos kaikille kommenteista. niistä todella on apua, tuntuu etten ihan yksin ole tässä tilanteessa ja että toivoa on.
ps. cricket: mielikuvaharjoitusta kokeillessani, pakko sanoa, että siellä mielikuvassa oli joku ihan eri ihminen kuin minä. mutta ehkäpä se on mun tulevaisuus…
Muistan joskus Mallorcalla baarissa kuulleeni, että yksi mies ei voi juoda kuin yhden Lumumban, koska sen jälkeen se on kuin toinen mies. (Sama pätee kyllä myös naisiin )
Jospa sama tapahtuu raitistumisessa? Nyt on vaikea kuvitella itseään siihen tilanteeseen, mutta raitistuneena sitä onkin jo toinen mies Mielikuvaharjoittelulla on sellainen voima, että jos voit kuvitella sen, voit myös toteuttaa sen.
Mutta kannattaa varmaan aloittaa helpommasta päästä ja hankkiutua ryhmään. Se ainakin auttaa!
Tsemiä!
Nyt osuit ankh naulan kantaan! Mun viinan kans meuhkaaminen oli juuri tuollaista kun itsekin kuvailit. Viikolla ei tullu mieleenkään että olis nautiskellu mitään. Sillon tällöin jotain satunnaisia keskiviikkoiltoja. Tipattoman tammikuun pidin tosta vaan. Ei mitään vaikeutta olla ilman. MUTTA sillon ku sitä otti perjantaina ja/tai lauantaina niin ei mitään ylärajaa. Vähintään muisti veks mut aika usein viittä vaille neliveto päällä!
Mä mietin ihan samaa, et olenko alkkis vai en? Helvetin varmasti tuurijuoppo ja alkoholisti! Mä en pehmeempää sanamuotoa edes halua miettiä, koska se minkä myönnän itseni olevan, potkii mua eteenpäin. Kohtuukäyttöä tai sen opettelemista en koskaan tosissani kokeillu. Luulin että tipattomat ajat koulii ja opettaa ottamaan seuraavalla kerralla fiksusti. PASKAN MARJAT JA TERTUT!
Päätin siis lopullisesti pari viikkoa sitte, että tää oli sit tässä! Näin alkuvaiheessa pirun epävarma olo. Kaipaan nyt jo niitä hetkiä hyvän pihvin ja punkun seurassa. Mä en vaan koskaan pohjimmiltani juonut sitä punkkuakaan sen pihvin vuoksi vaan aloittaakseni jonkin asteisen kännnin! Näin on närhen munat… Kuulostaa tutulta tosiaankin sun elämäs!
Nyt lähtee toinen viikonloppu ton päätökseni jälkeen käyntiin. En aio ottaa alkoo. Sen olen päättäny ja se pitää. Oon järkänny koko perheelle mukavaa tekemistä joka potkii eteenpäin. Kaveripiiri, jolle päätöksestäni oon kertonu, laajenee. Muutama frendi on tullu juttelemaan ja kysymään asian tiimoilta mutta ne loput vaikenee. Eipä mua haitanne. Eihän tässä ole kuin itseään katsominen vessan peiliin. Ja vajaan kahden viikon ajan olen YLPEäSTI katsellutkin.
Tsemppiä sulle ankh tulevaan viikonloppuun ja kaikille muillekin. Keksitää tänäkin viikonloppuna jotain muuta tekemistä kuin turhaa pään sekoittamista.
Revontuli, tutunkuuloista tekstiä. Kyllä sitä välillä miettii, että kuinka helvetin tyhmä sitä ihminen on. Ahdistaa kaikki asiat, joita pitäisi nyt alkaa hoitamaan kuntoon. Ottaa vastuu tekemisistään. Ahdistaa se, että tietää itse tehneensä väärin ja sitten pitää kuulla vielä muiden paasaavan siitä. Mutta itsehän olen soppani keittänyt. Toisaalta olen yrittänyt ajatella niin, että tämä on viimeinen kerta, kun joudun setvimään asioita jotka juopottelun takia sekaisin. Enää ikinä ei tarvitsen sen takia häntä koipien välissä selitellä kellekään mitään. Ei ainakaan juomisen takia.
Top tykkänään!! Kuulkaahan, ei Roomaakaan päivässä rakennettu.
Ensin pitää hoitaa oma pää kuntoon. Sitten tulee asioiden vuoro. Se on karkea jako. Tietysti pitää rutiinijutut saada toimimaan, kuten talous yms.
Toipumisen tie on hemmetin pitkä ja kivinen. Kantoa jos jonkinlaista riittää kaskessa. Tulee hyviä hetkiä ja vielä enemmän masennuksen syviä suon silmäkkeitä, jotka houkuttavat “ottamaan ryypyn murheeseen.”
Jokainen kohtaa myös omavoimaisuuden harhakuvia, eli alkaa uskoa parantuneensa. Alkoholismista ei parannuta koskaan. Se on ja pysyy vaikka olisimme juomatta kymmeniä vuosia. Aina, joka ainoa kerta jos tulemme kokeilleeksi kohtuukäyttöä, tulemme vajoamaan entistä syvemmälle. Otammeko siitäkään opiksemme?
Päätökset, että “ei koskaan enää,” ovat suurta itsepetosta. Pahimmasta päästä olevaa kusetusta, joka on monta ihmistä lannistanut. Mitenkäs sitten? Päivä kerrallaan, vain juuri tämä päivä. Tuo ei ole turhaa fraasia, vaan lukemattomien selviytyneiden elämän kokemusta. Se on käsittämätöntä ehkä, mutta toimii ja on toiminut.
Yksin ei pidä jäädä, koska omavoimaisuus sokaisee ja voi joutua juomaan.
Minäkin lähden pian kaltaisteni pariin. Kuuntelemaan kokemuksia ja ehkäpä kertomaankin. En mene tuskaisena tai sen takia, että olisi pakko mennä. Menen kaiken varalta. Kaiken hulvatun varalta, koska oman voiman varaan jääneistä ei ole kuin karmeita kokemuksia.
Mukavaa iltaa!
no, paarma, lähinnä tarkoitin tuolla asioiden hoidolla sitä, että josko sais työpaikan vielä pidettyä… tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että se onnistunee, joten olen kyllä melkoisen onnekas. siis viikkoonhan en ilmoittanut sinne mitään. mutta tänään oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni. kannatti.
se on kyllä melko selvää, että tässä päässä on aikas paljon selviteltävää. juuri tuo on mun pelko, että kuvittelen “parantuneeni”. luulisi jo tajunneen, mutta se on kavalaa, miten oma mieli koettaa huijata.
olen pyöritellyt mielessäni tuota “tänään en ota”. se on oikeastaan aika lohdullinen. ei tarvitse huolehtia koko loppuelämästä, että miten siitä selviää selvinpäin. ei tarvitse huolehtia kuin tästä päivästä, yksi ainoa päivä, kyllä sen kestää. tietysti sama alkaa joka aamu uudestaan, mutta koskaan ei tarvitse jaksaa pidempään kuin yksi päivä.
katsoin jo ensimmäisen kokouksen, mihin aion mennä sunnuntaina. jännittää. mutta samasta syystä kaikki siellä on.
Kauankos olet aikonut työpaikkasi pitää ottamalla vain itseäsi niskasta kiinni? Oletko kokeillut kohottaa itseäsi ilmaan saappaiden varresta nostamalla?
Mene sinne palaveriin mutta jätä ennakkoasenteet ulkopuolelle. Tulet kuulemaan monenmoista juttua ja varmasti tulet olemaan mielessäsi eri mieltä. Jotkut puhuvat jopa Jumalasta. Muista että jos menet, niin teet sen vain itsesi takia, et arvostellaksesi muiden näkemyksiä. Ja mikä parasta; jos tuntuu, ettei tää ole “sinun juttusi,” voit vapaasti, kenenkään estämättä lähteä vaikka kesken palaverin joko etsimään muita tapoja raitistumiseen. Tai voit jatkaa juomistasi.
Mie kävin eilen palaverissa. Läksin tauolta pois. Olin kuullut ja nähnyt tarpeeksi. Mutta en lähtenyt turhautuneena, enkä yhdenkään puheenvuoron takia.
Minusta tuo on kyllä selvää voimattomuutta alkoholiin nähden eli kontrollikyvyn menetystä. “Yksi ryyppy liikaa ja tuhat liian vähän”, niinhän sitä sanotaan. Tarve saada viinaa heti aamulla ja sen johtaminen uuteen humalaan. Vakavia oireita.
Nyt jos toimisit viisaasti niin ottaisit tilanteen vakavasti. Olet vielä juomarin kaaren alkupäässä ja menetykset ovat vielä vähäisiä. Kokemuksesta voin sanoa että kaltaisesi alkoholinkäyttäjän on kyllä hyvin vaikeaa (rehellisesti sanottuna jopa mahdotonta) saada tilannetta enää hallintaan eli ottaisi vain muutaman joskus sulloin tällöin hyvässä seurassa jne jne.
Olen itse ollut raittiina jo pitkään. Itse olen löytänyt avun AA:sta jonne tosiaan ainoana vaatimuksena on “Halu lopettaa juominen” muita vaatimuksia ei ole. Mutta osallistuttuaan kokouksiin saattaa huomata että on alkoholisti siinä missä muutkin.
Voihan paska. Kuten varmaan arvata saattaa, viime yritys ei onnistunut ihan niin kuin piti. Sen jälkeen alamäki on vaan jatkunut. Välillä mä mietin, että kuinka alas sitä oikeesti voi päästä…
Koko kevät ja kesä mennyt ryypätessä. Ei oo työpaikkaa, ei rahaa, lasten huoltajuus vaakalaudalla. Sukulaisiin välit poikki kun ryyppäminen olikin tärkeempää, kun ennalta sovittu tapaaminen.
Mitään asioita en oo hoitanut niin kuin olis pitänyt, vaan just päinvastoin. Monta kertaa kun oon lähtenyt juomaan oon jo ennen ekaa kaljaa miettinyt, että huomenna kaduttaa. Mutta silti vaan on ollut pakko lähtee.
Enpä tiiä, alkaa taas seinä nousta vastaan, pakko yrittää lopettamista. Enpä kyllä usko, että tälläkään kertaa onnistun. Jotenkin vaikee uskoo, jos on niin typerä, että saa elämänsä tähän jamaan, että tässä onnistuis mitään järkevää saamaan aikaseksi. No, en kai mä sentään viel oo lopullisesti luovuttanut kun viel jaksan yrittää…
En usko, että olisi typeryydestä kyse, vaan jos sinullakin on kuin monella muullakin, alkoholismi. Typerää ei ole se, että olet jamassa missä meistä monet ovat ja ovat olleet, mutta se vasta typerää olisi, jos et hakisi apua, kun näet itsekin jamasi. Ylös pääsee jamasta kaikki, joilla on halu kasvanut tehdä loppu juomiselle ja ottaa apua vastaan.
Kukaan ei tiedä kuinka hyväksi sinunkin elämä tuosta kehittyy, mutta se on varma, että yhä huonommaksi se menee, jos jatkat juomista ja kuvitelmia että sitten joskus ja vain saunakaljat yms.
Apua saa, jos olet sen tarpeessa, ja siksi pitääkin kysyä, että oletko?
Ankh, aiemmin pohdit, että olisitko ehkä alkoholisti, että ehkä et vielä. Sanon sinulle kokemuksen vakaalla
rintaäänellä, että juomisesi on erittäin vakavaa laatua, ja täyttää kaikki alkoholistisen juomisen merkit.
Itse olen samassa veneessä, olen taistellut vuosia tätä viinaperkelettä vastaan. Nyt on todella kova halu
(motivaatio) viedä juomattomuus raitistumiseen asti.
Vastaus on löytynyt: olen alkoholisti. Kauan siinä kesti, että sen sai itselleen myönnettyä. Eikä oo vieläkään helppoo hyväksyä sitä. Miks just minä?
Ja avun tarpeessa olen. Oon ollut A-klinikkaan yhteydessä, sain sinne ajan ens viikolle. Olisin kai voinut johonin “päivystysaikaan” mennä sinne, mutta haluan mennä sinne rauhassa, enkä viideksi minuutiksi. Epäilyttää, koska olen joskus aikaisemminkin käynyt siellä, enkä kokenut saavani apua. Mutta eihän sitä tiedä…
Oon myös miettinyt että tarvisinko jonkun lääkityksen, mutta suhtaudun siihenkin aika varauksella. En halua sekoittaa mun päätä millään muullakaan. En tiiä, olisko jostain Antabuksesta hyötyä, se ei kuitenkaan poista viinanhimoa. Eikä lääkkeet lopeta juomista mun puolesta kuitenkaan, itse mun on se tehtävä.
AA-ryhmän oon jo kattonut valmiiksi. Mutta en tiedä menenkö. En tiiä, mikä siinä on niin vaikeaa. Eihän siellä tarvi edes sanoa mitään, jos ei halua. Mutta kynnys on korkea.
Musta on tosi vaikeaa se, että vaikka mä jotenkuten itselleni pystyn myöntämään tosiasiat, mä en haluais myöntää niitä muille koska pelkään leimautumista ja sitä että kaikki alkaa katsomaan mua jotenkin kieroon, että toi on se juoppo.
No, tällaista alkukangertelua. Toivottavasti tällä kertaa kuitenkin päästään jo alkua pidemmälle.
Kynnys taitaa olla korkea sen takia, ettet vielä ole mielessäsi päättänyt, halutako lopettaa vai jatkaa. Jos halu lopettaa on riittävän vahva, kynnykset eivät ole kovin korkeita. On iso askel sinällään, että olet myöntänyt itsellesi olevasi alkoholisti. Tiedät siis, että elämälläsi on sinulle tarjota kaksi suuntaa - juomisen jatkaminen tai juomisen lopettaminen. Siinä tienristeyksessä ei kannata pyöriä arpomassa. Oma elämä vain käy tukalammaksi. Jos lopettaminen ei vielä oikein sytytä, niin nouse takaisin siihen “Rovaniemen junaan” - ehkä tämä ei ole vielä se pysäkki, jolla haluat nousta pois. Sitten, kun pohja on taas lähempänä tulee kyllä uusia tilaisuuksia lopettaa. Toisaalta - mitä aikaisemmin junasta nousee, sen helpommalla pääsee. Valinta on sinun ja sitä kannattaa oikeasti pohtia. Meidän plinnkiläsiten mieliksi ei kannata lopettaa . Meitähän se asia ei koske lainkaan. Eikä työnantajaa, eikä läheisiä. Ihan oikeasti - vain sinusta on kysymys.
)
Kuulkaahan, ei Roomaakaan päivässä rakennettu.
Ihan oikeasti - vain sinusta on kysymys.