Olin eilen ryhmässä, jossa ikähaarukka oli n.80-n.25. Oli mielenkiintoinen ryhmä ja toipumista oikein leijaili ilmassa. Se oli melkein käsin kosketeltavaa tunnetta.
Ryhmään vaan rohkeasti sinäkin.
Eivätkös ne katso jo kuitenkin?
Mutta jos olet sairautesi myöntänyt, apua hakeva ja toipumaan pyrkivä, tuskin kukaan kieroon katsoo. Päinvastoin!
No perhana, miksi joku muu? 
Loppujen lopuksi alkoholismi ei ole lainkaan paha asia heille, jotka lopettavat juomisen. Asia nimittäin avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Toipuessaan saa pohtia moninaisia kysymyksiä, jotka jäävät taviksilta pohtimatta. Olen aivan vakuuttunut, että kunnolla toipunut alkoholisti on ihmisenä aivan mainio tyyppi.
Wau. Enpä olis itse tuota oivaltanut, ainakaan ihan hetkeen. Paljon houkuttelevampi tulevaisuus olisi olla mainio tyyppi kun se juoppo joka harva se päivä saa selitellä tekemisiään tai tekemättä jättämisiään ja joka joutuu kuuntelemaan mitä sitä on taas tullut toilailtua kun ei itse muista.
Tänään tajusin ainakin osasyyn siihen, miksi mulla meni niin kauan tajuta että oon alkoholisti. Olen siis melko äskettäin eronnut suhteesta jonka toinen osapuoli ei ollut alkoholsti, mutta muiden päihteiden kanssa ongelmia riitti. Niinpä mulla oli aina loistava tekosyy; kosto. Jos sä saat vetää mitä nyt vedätkin, niin saan mäkin sit dokaa. Hirveä valtataistelu. Kummatkin oli aina sitä mieltä, että enhän minä tee mitään väärää, mutta kun se toinen.
Niin että nyt kun ollaan erottu, mulla ei ole enää ketään kenen niskoille voisin vierittää syyn. Ihan itse joutuu kantamaan vastuun. Ihmeellistä, miten sitä ihminen oikeuttaa itselleen sen, että “saa” juoda. Ja jos tein joskus jotain typerää, syy ei koskaan ollut minussa.
Paljon sitä näköjään ehtii miettiä muutamassa päivässä jos ei oo koko ajan kännissä… 
Muistuta aina välillä mieleen ne viimeiset kaksi hirveää ryyppyreissua, ja mitä tapahtui.
Juopon mieli on äärimmäisen ovela, se uskottelee, että kohtuukäyttö onnistuu totta kai nyt,
koska olet nyt oppinut, että missään nimessä et enää töpeksi. Tuota ei kannata uskoa, koska
todellisuudessa me alkoholistit yritämme tuhota itsemme viinalla hitaasti. Se on pitkän ajan
tavoitteemme, lyhyen ajan tavoite on sekoilla, koska se on ainoa tapaa elää aidosti. Tämä siis
sitä sairasta alkoholistisen mielen kuvitelmaa.
Juomattomuudessa ei tarvitse tehdä kuin yksi asia: olla juomatta tänään.
Kumpi näistä on säälittävä: se tyyppi joka juo työnsä, perheensä, rahansa, terveytensä ja elämänsä, vai se tyyppi, joka voittaa oman itsensä ja hankkii itselleen kaiken saatavilla olevan avun? Siis tuo jälkimmäinen tyyppihän on suorastaan sankari! Oman itsensä voittaminen on yksi elämän vaikeimpia asioita, oli sitten kyse peloista, estoista tai himoista. Sä olet kääntämässä laivaa oikeaan suuntaan, älä anna periksi. Muista: monet on konstit kun itseänsä huijaa!
Tuttua puhetta! Syy oli aina muiden, jopa Jumalan! Vastuu on minulle ollut yhtä vieras elementti kuin antimateria.
Juopolla on itse asiassa hyvin paljon energiaa ja aikaa, kun vapautuu juomisesta.
Hurjaa, että minä tässä 10 juomattoman päivän jälkeen uskallan jo tsempata, mutta eikä se ole niin, että
olen tänään raitis, se riittää?