Kiva kuulla. Ymmärrät siis siitä tulevan hyvän olon. Itse en kirjoita suorituksiani ylös, tällä hetkellä sellainen ahdistaa ja tuntuu muutenkin vieraalta minulle. Minulla ei ole standardeja, muutoin kuin tutut lenkkipolut ja tieto siitä, kuinka pitkiä ne suurinpiirteiden ovat. Uimassa käyn yleensä 30-60min, riippuu fiiliksestä. Kirjasin silloin suoritukseni ylös, kun minulla oli jokin tietty tavoite edessä. Haastavampi, johon piti kasvattaa kuntoa. Kokeilen myös mielelläni uusia lajeja. Kuuntelen kehoa, menen olotilan mukaan.
Täällä ollaan. Liikuntaan tuli naisten vaivoista aiheutuva pieni tauko, mutta onneksi tänään pääsin pyörälenkille. Tuntuu paljon paremmalta. Huomenna olisi tarkoitus mennä taas uimaan. 
Muutoin perheen tai siis lasten kanssa välillä varsin ihania hetkiä, välillä hermoja repivää jankutusta ja riitojen selvittelyä. Miehen kanssa on varsin nuivat välit tällä hetkellä. Sellaista.
Hieno juttu, että täällä ollaan! Itellä sama juttu eli liikunta saa mielen virkeäksi ja sitä kannattaa harrastaa. Aamut on itellä parhaita tässä juomattomuudessa, kun ei ahdista, eikä pelota turhaan kaikki asiat.
Hyvää alkanutta viikkoa!
Moikka
Lueskelin ketjuasi kun näin kesäaamuna on kerrankin aikaa lukea 
onnea elämäntapamuutoksen aloittamisesta ja onnistumisen iloa toivotan myös. Haluaisin kommentoida paria asiaa. Ensinnäkin liikunta on tosi iso asia, tai niin minä sen koen. Minä juoksen, siksi tykkään suositella sitä. Se tuntuu aluksi pahalta mutta siinä kehittyy nopeasti. Kun iskee ahdistus ja jonkinlainen levottomuus, joka taas usein johtaa alkoholinhimoon, niin juoksulenkki on hyvä tilanteen laukaisija (useimmiten). Tai siis näin minulla. Toinen asia mikä minua on motivoinut on lapset. Kirjoitit, että kai lapset jonkinlaisen trauman saisi jos et olisi täällä. Luulenpa, että se olisi kuitenkin enemmän kuin pieni trauma. Sinulla on jonkinlainen itsesi vähättely pahasti päällä mutta usko pois, äidin menettäminen, syystä tai toisesta, on asia mitä lapset pyörittelisivät mielessään aikuisenakin. Sinä olet tärkeä.
Uintireissu takana, mahtava tunne vartalossa. Iloinen mieli.
Liikunnasta tulevaa hyvään oloonkin tulee riippuvaiseksi. Tämä ei varmaan ole uutinen kenellekään, mietin vain. Sen tunteen haluaa saada päivittäin tai vähintään joka toinen päivä. Onkohan sitä ihmisenä vain jotenkin altis riippuvuuksille. Tai jos kokee herkästi ahdistuneisuutta tai alakuloa, tarvitsee jollakin konstilla jonkin sysäyksen takaisin normaalitilaan. Liikunnan, alkoholin, ostosten jne. avulla. Täytyy pitäytyä nyt vain tuossa järkevimmässä vaihtoehdossa.
Kirjoitan ajan kanssa teille vastanneille.
Veteraanikiekkoilija, kyllä, liikunnasta saa niin paljon.
Pecorino, samoin ajattelen. Itsekin pidän juoksemisesta. Periaatteessa kyllä inhoan sitä, mutta siitä tuleva olo on niin mahtava. Nopea ja tehokas tapa pitää kuntoa ja pääkoppaa kunnossa. Rikoin vain polveni vuosia sitten, kun harjoittelin pidemmälle matkalle. Voin edelleen varmaankin juosta kohtalaisia lenkkejä, ehkä max. 7km pururadalla, mutta aluksi tosiaan pitää saada painoa alas, ettei polvet entisestään hajoa. Osaksi tästä syystä tykkään harrastaa monipuolisesti. Eipä pääse yksi osa kropasta krenklaamaan.
Tähän mennessä olen tehnyt 4 uintireissua, 1 kävelylenkin ja pyörälenkin. No ihan kohtalaisesti, jos ottaa tuon pienen tauon huomioon ja aloittelemassa vasta ollaan.
Varmasti lapsille äidin menettäminen on suuri trauma, näin kun sitä ajattelee ulkopuolisena. Välillä vain tuntuu siltä etten ole tehty tähän maailmaan ja vaatimuksiin. Lapset, parisuhde, työ, talous…en repeä tähän kaikkeen. Olen ihan hyvä äiti, pääsääntöisesti. Haluaisin vain olla parempi, jaksavampi, pitkäpinnaisempi. Vaikea selittää… Välillä kaikki vain tuntuu niin synkältä, siltä ettei onnistu missään. Olen varmasti tärkeä lapsilleni. Se, että heillä on äiti, on heille tärkeää. Ja vieläpä jos olen hyvä äiti… Siinäpä sitä on tekemistä. No mutta en vain voi näille arvottomuuden tunteilleni mitään. Kiitos kuitenkin, kun sanoit noin kauniisti.
Olen harvinaisen pitkällä automatkalla nyt, joten on aikaa kirjoitella.
Tänään tein yhden lähentely-yrityksen miehen suuntaan ja jähmeät, eleettömät huulet olivat vastassa. Siitä sitten saunaan itkemään muulta perheeltä salaa. Saan kai ansioni mukaan.
Lasten kanssa kaksi uimareissua tänään. Pyrin riehumaan itse vedessä heidän kanssaan mahdollisimman paljon, että tulee treeni samalla. Viini ei ole ehtinyt käydä mielessä. Pari itkukohtausta samaisesta aiheesta kuin edellisenkin kerran. Lapsi kysyi, miksi sinä itket. No äitillä on vähän pää kipeä, menee nopeasti ohi. Muutoin aurinkoinen päivä on mennyt oikein mukavasti ja elämyksellisesti.
Mitenköhän meidän suhteen käy. Epäilyttää kovasti. Mies on menettänyt täysin luottamuksen minuun. Ihan aiheesta. En kuitenkaan itsekään jaksa elää tällaisessa kovin kauan.
Tänään olin kirjaimellisesti 2 tuntia vedessä lasten kanssa. Välillä kumpikin uivat ja kelluivat selkäni päällä, kun uin eteenpäin. Varsinaista tehotouhua. Hauskaa oli. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun kaipasin viinin tuomaa raukeutta. Aamu oli jotenkin väsynyt, ehkä edellispäivän uinneista. Ja samalla kärttyinen, kuuma… Helle, ei sopisi valittaa. Kiireinen, tuskastuttava lähtö rannalle. Siinä eväitä ostaessa kaupan vieressä oli Alko. Täytyy sanoa, että puhtaasti kiinni jäämisen pelko esti käymästä siellä. Prosessoitavaa on siis vielä paljon. Sitten uiminen vei ajatukset muualle.
kun se juomisenhimo iskee niin kannattaa muistaa, että se menee ohi. Ennemmin tai myöhemmin. Niin kuin huomasit. Kun jaksaa taistella juomishimoa vastaan hetken (joskus aika pitkänkin hetken) niin lopulta huomaa että ohi meni. Ei ole helppoa ei, mutta aika palkitseva olo jälkeenpäin.
Toinen on ennakointi ja HALT (hungry,angry,lonely, tried). Sinulla oli just tuolloin sekä kiukku että väsy. HALT -tiloissa on vaara repsahtaa, niitä on hyvä koittaa välttää ja ainakin tiedostaa että noissa tiloissa on repsahtamisen vaara. Joskus kiukkuisena ja väsyneenä olen mennyt töistä suoraan heseen ja vetänyt yyberison mättöannoksen ihan vaan ennakoin ettei juomishimo iske.
Kiitos Kerttuli neuvosta. Se halu tai tottumus ei todellakaan ollut mikään kevyt olotila. Onneksi tuo pelko pelasti minut tällä kertaa. Suhteellisten nuorten lasten vanhempana niitä kiukku- ja turhautumisolotiloja on aika paljon. Elämä on kuin vuoristorataa äärimmäisestä ilosta ja hauskuudesta päätä repivään raivoon, joka pitää kuitenkin tukahduttaa tiettyyn pisteeseen asti, että on kuitenkin asiallinen vanhempi.
Työni taas on vähän vastaavaa. Joskus voin onnistua osan päivästä huippuhyvin, joskus taas kaikki kaatuu niskaan. Joka päivä on tietty määrä tilanteita, joissa täytyy suoriutua ja ohjata homma niin, että toinen osapuoli on tyytyväinen. Saattaa tulla kiperiä kysymyksiä, haastavia ihmisiä tai edessä voi olla ryhmä ihmisiä, jotka ovat kuuntelemassa ja oppimassa uutta. Osa hyvillä mielin, osa vastentahtoisesti. Arvaa olenko minä ajanut lohtusyömään Heseen tällaisen päivän jälkeen ja usein. Paskaa sataa niskaan vaikka kuinka yrittäisit ja miten päin olisit. Ja kun tätä toistaa viisi päivää viikossa ympäri vuoden… Nyt olen lomalla, minun on kohtuullisen helppo aloittaa elämäntapamuutos. Tämä punnitaan kuitenkin vasta syksyllä ja siitä eteenpäin.
Mutta minäpä pidän nyt pintani ja yritän toimia ennakoivasti tuon mukaan. Aurinkoista päivää sinulle!
yritän nyt tsempata sinua pysymään raittiina, ettet lannistu. Sehän se on pahinta, epätoivo ja lannistuminen.
Usko pois aika tekee tehtävänsä ja asiat loksahtaa paikalleen ajan kanssa.
Minä uskoin raittiuden ihmeeseen sen jälkeen kun olin ollut kaksi viikkoa raittiina. Ja siihen ihmeeseen haluan uskoa edelleen. Mitään ei olisi ellen olisi raitistunut ja pysynyt raittiina. Mutta minulla oli AA-ystävä tukena heti eka päivästä lähtien sain soittaa hänelle ja puhua kun oli paha olla. ja sitähän kyllä välillä oli, samoiten kun oli sitä ihanaa hyvää oloa, ne vuorotteli. Ja tuo ystävä vei minut lenkille, uimaan, tanssimaan, milloin mihinkin etten miettisi liikaa raskaita asioita, joille en voinut yhtään mitään.
Yritä löytää tukihenkilö, ystävä, joku jostain jolle soitta aina kun on paha mieli.
tai kirjoita heti tänne kun ahdistaa, niin se helpottaa. Ajan myötä asiat selkenee, ainakin johonkin suuntaan.
En tuputa sinulle uskontoa, mutta valita voi jonkinlaisen uskon, rakkauden tms. että sille annat huolet ja pyydät voimia, ja kiität kun olet saanut olla raittiina. Tsemppiä kovasti!
Heih Randall, sulla on ainakin hieno aloituspäivä, saat sitten vuoden kasaan just ennenku mulla tulee kaks täyteen 
Mullon duuni [sillon kun mulla sitä on] kans just tommosta vuoristorataa, välillä niin kovin kevyttä ja sit taas ihan täyttä kaaosta. Ja toki join sen takia, toki join ihan kaikista muistakin syistä.
Mä en osaa oikein muuta kuin plinkkaamista suositella, jos alkaa janottaa, taisin ite aluks roikkua täällä melke päätoimisesti [ja toki vieläkin paljon, kun aina olen muutenkin online].
Kovaa päätä ja kärsivällisyyttä! Olet jo tosi pitkällä kuitenki.
Eilen en tainnut kirjoittaa mitään. Kiireinen lomapäivä lasten kanssa uiden ja patikoiden. Onneksi ei ole toistunut tuo olo mistä kirjoitin, mutta nurkan takana se on.
Olipa kiva lukea kirjoituksianne. Kiitos tsempeistä sinisilmä63 Sinä olet ollut onnekas, kun sinulla on ollut tuollainen tukihenkilö. Minun on edelleen erittäin vaikea ajatella AA-ryhmää. En ole ihminen, joka osaisi avautua ryhmässä, vaan jännittäisin vain. Kahden kesken tai kirjoittaen on parempi. Minulla todelliset ystävät ovat eri puolilla Suomea ja toisaalta niin kiireisiä tällä hetkellä oman elämänsä kanssa. Siis ne, jotka tässä lähellä asuvat, etten voi oikein heihin tukeutua. Enkä tiedä miten he suhtautuisivat. Lähetän tämän ennen kuin katoaa.
Nuo uskon kysymykset sitten. Uskon rakkauteen ja elämän elämiseen sen kautta eli tarkoitan kai, että pyrin elämään hetkessä ja tekemään hyvää läheisille tai ylipäätään. “Uskoni” on kai hyvin tähän elämään keskittyvä, ei niinkään tuonpuoleiseen. En ole näitä asioita aivan läpikotaisin miettinyt. En kai siis usko Jumalaan, mutta haluan ajatella, että läheiseni pääsevät jonnekin parempaan paikkaan, kun kuolevat. Puhtaasti itsekkäistä syistä kai… Kuolema on silloin helpompi kestää. Haluaisin kyllä uskoa, sehän olisi hienoa. Ja jokainen saa uskoa mihin tahtoo, hyvä heille. Ehkä minun täytyy hakea joku oma pysti, jolle tunnustan tekoni ja kiitän hyvistä päivistä. 
Ja kirjoitan tänne.
Hei Tyräkki! Hyvä päivä sitten tosiaan Niinpä, tuo työn luonne. Olen tehnyt asialle kuitenkin jotain, joten pitäisi ehkä hiukan helpottaa, kun palaan syksyllä töihin. Täällä minäkin taidan roikkua nyt ihan kiusaksi asti. Koittakaa kestää. Ja tsemppiä sinullekin jatkoon!
Luin tarinasi läpi ja uskon, että pystyt pistämään viinipirun kuriin. Oma matkani on myös aivan alussa ja tämä kohta osui silmään. Parisuhdetta on takana kohta kuusi vuotta ja lapsikin löytyy. Aiemmin en ole missään määrin ollut rehellinen itselleni, joten lukuisat keskustelut omasta alkoholin käytöstä on aina mennyt niin, että olen sanonut puolisolle ne sanat mitkä hän haluaa kuulla, vaikka pääni sisällä olen tiennyt, että se on pelkkää sanahelinää. On tullut kerrottua, että perhe on kaikkeni, mikä toki pitää paikkansa, mutta silti olen tiennyt, että ei oma touhu lopu. “Kyllä mä pystyn sitten tarvittaessa vähentämään”, oli se ajatus päässä, vaikka sanat suusta lupaili muutosta.
Nyt kun on itse oivaltanut, että vähentäminen ei todellakaan onnistu, vaan alkoholin orja tässä ollaan, niin tilanne on huojentava. Tiedostan täysin, että luottamuksen rakentaminen ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan se vaatii tekoja ja aikaa. Varmasti toiselle osapuolelle jää tulevaankin pelko retkahduksista, vaikka aikaa olisi kulunut kuinka. Ja se on hinta minkä olen valmis maksamaan.
Itse ajattelin pitkään ongelmaani puolison/lapsen/läheisten kannalta ja jokainen kerta pohdinta päättyi sanoihin “no olen nyt hetken juomatta/vähennän niin eiköhän kaikilla ole sitten taas kaikki hyvin”. Nyt kun ajatusmaailma vihdoista viimein muuttui minäkeskeiseksi asian suhteen, niin se on vähän jopa naurattanut, kuinka hienosti sitä itselleen osaa valehdella.
Tsemppiä tosiaan tulevaan, en ole vielä paljon tänne kirjoitellut, mutta lukenut paljon muiden tekstejä. Jokaisen tarina on mielestäni jakamisen arvoinen, vaikka tietenkään kaikki eivät identtisellä tavalla toivukaan. Erilaiset näkökulmat on aina hyviä, tärkeintä on kuitenkin tiedostaa se oma tilanne ja olla sen suhteen täysin rehellinen itselleen.
Randall kirjoitti
Ensimmäisen kerran meno jännittää ihan luonnollisesti. Sen haluan kertoa, että niissä ryhmissä käy myös ihmisiä, jotka eivät puhu itsestään mitään. Niin saa olla, koska kaikki on vapaaehtoista. Kirjoittaminen on hyvää, varsinkin sellaisen rehellisen päiväkirjan, jota ei kehtaa näyttää kellekään. Kynällä paperille niin, että tekstin voi tuhota täydellisesti. Palavereissa ihmisten läsnäolo ja elekielen näkeminen on yksi vapauttava ja toipumista edistävä osa kokonaisuutta.
Ystävien suhtautumisen voi tietää vain kokemuksen kautta, ja yleensä se on myönteistä ja kannustavaa.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
“Jos nyt pidät kiinni tuosta elämäntapamuutoksesta, tapahtuu paljon hyviä asioita.” Tämän sain kuulla eilen. Mies päästi lähelle. On seurannut nyt näitä kahta viikkoani ja on ollut ilmeisesti yllättynyt ja ilahtunut. Uskaltaa toivoa edes jotain tulevaisuudelta, ei vielä varmaankaan luota, mutta toivoo ilmeisen kovasti. Ihana ilta.
Rikkeli, kiva kun kirjoitit. Meillä on tosiaan paljon samoja asioita elämässämme. Valitettavasti täytyy todeta, että se vakuuttunut ja levollinen olo ei ole enää samalla tavalla läsnä kuin aiemmin. Nyt olen enemmänkin päivä kerrallaan asenteella. Olen kuitenkin onnistunut nyt tässä paremmin kuin aiemmin, joten toivo elää. Ja nuo miehen sanat.
Itsekin olen tosiaan vakuuttanut aiemmin miehelle, että pistän elämäni kuntoon ja olen kyllä tarkoittanut jokaisella kerralla sitä. Toteutus on flopannut, jäänyt arjen ja kiireen jalkoihin, lupaus unohtunut ja myös tilanteen vakavuus. Toivottavasti sinulla jatkuu myös hyvin tämä taival, tsemppiä kovasti!
Lomapuisto, voi kun se olisikin niin helppoa. Minä uskon aivan täysin, että ihmiset saavat sieltä avun ja paljon tukea. Minulla on kuitenkin tuo ahdistuneisuus taustalla aika vahvana ja tuollaiset kokoukset saavat minussa aikaan niin henkistä pahoinvointia kuin fyysistäkin. Siis ihan fyysisiä oireita. En halua lisätä kuormaani enää enempää. Yritän pitää arkeni ja lomani nyt mahdollisimman stressivapaana. Työssä ja sen tuomissa tilanteissa on tarpeeksi kestämistä. Ja ennen kuin sanot uudelleen, minun on vaikeaa olla tuollaisissa tilanteissa jopa ihan hiljaa. Mitään en sulje kuitenkaan pois. Pidän asian mielessä. Kiitos.
Tänne kyllä kirjoitan ihan rehellisesti. Jollakin tavalla pintapuolisesti, menemättä liikaa yksityiskohtiin, jotta minua ei tunnistettaisi. Kirjoittaminen on se minun juttu. Toki jos löytyy jostakin yllättäen samassa elämäntilanteessa oleva ihminen, voisin harkita vertaistukea ihan livenä.
Raittiina tänäänkin plus 45min kävely.
Sorruin. Muutama siideri. Eipä tässä muuta. 