Olen uusi täällä ja kiitollinen siitä että löysin tämän ryhmän. Oma juomishistoriani on pitkä. Olen käyttänyt alkoholia jo 15-vuotiaasta lähtien ja aina humalahakuisesti. Viime vuosina juominen on lisääntynyt ja kerta-annokset kasvaneet. Olen akateemiseti koulututettu, hyvässä ammatissa ja lapset 14 ja 17 vuotiaat, jotka ovat huolissaan tihentyneestä juomisestani. Vaikka olen itsekkin ollut huolissani jo pitkään juomisestani, ystäväni soitto “onko aihetta huolestua” sai minut tajuamaan, että en enää voi peitellä jo viikottaiseksi muuttunut alkoholin käyttöä. Viimeviikonloppuna tapahtui humalapäissäni nolo yhteenotto lasteni kanssa joka aukaisi silmäni; olen tosi syvällä alkoholinkäytön kanssani ja nyt siihen on kertakaikkisesti tultava muutos. Halu lopettaa alkoholikäyttö kokonaan on ainut vaihtoehto minulle. Ja halu on nyt niin valtavan suuri, että hakeuduin lukemaan kokemuksianne lopettamisesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Häpeä estää minua ainakin vielä liittymistä AA-kerhoon. Minkälaisia kokemuksia teillä on Antabuksen käytöstä? Se voisi olla yksi vaihtoehto päästä raitistumissa alkuun. En enää jaksa tällaista elämää ja siihen liittyvää valtavaa syyllisyyttä lasteni puolesta, puhumattakaan niistä kauheista morkkiksista. Haluan lopettaa alkoholin käytön kokonaan ja toivon saavani näin alkuun tukea teiltä jotka olette jo raitistuneet tai raitistumisen alussa. Olettko päässette millaisilla tukiverkostoilla irti alkoholista vaiko ihan omin avuin.? Nyt aion taistella TODELLA päästäkseni tästä kierteestä eroon.Olen 47-vuotias nainen ja joten oman terveydenkin kannalta haluan sen tehdä ja ennenkaikkea lasteni!!
Tervetuloa mukaan,
minä kuulun myös niihin joiden juomishistorialla on pituutta paljon.
Kymmeniä vuosia, ja viimeiset vuosikymmenet suunnilleen joka päivä. Kaikki tekeminen piti jo valikoida sen mukaan että joka päivälle jäi mahdollisuus myös “palautumiseen” alkoholin avulla.
Yli viisikymppisenä sitten päätin lopettaa, kun alkoi itsestäkin tuntumaan järjettömältä se sidonnaisuus ryyppyihin.
Joku joskus sanoi minulle että miehelle usein tulee järki päähän vasta viisikymppisenä, mutta silloin sillä ei enää ole mitään käyttöä…
Ei se ihan noinkaan ollut, nyt parin vuoden selvänäolon jälkeen ei tunnu lainkaan siltä että elämä olisi kulkenut ohi ja muutos olisi ollut myöhäistä.
Tekemistä riittää ja kun alkohlin käyttö ei enää rajoita osallistumista mihinkään, on jotenkin taas elämään lipsahtanut monenlaisia uusia asioita… välillä tuntuu kuin uutta nuoruutta tässä elelisi.
Jo se, että joka aamu herää pirteänä ilman tokkuraista muistelua edellisillan kaljoittelusta on melkoinen muutos.
Ne raitistumiskeinot… niitä on sitten monenlaisia. Kannattaa harkita mikä tuntuu itselle luontevalta ja mitä kaikkea haluaa raittiuteensa sisällyttää. Kaikilla tavoilla onnistuu, kun niin haluaa, toiselle nyt vaan toinen tapa elää on luonnollisemman tuntuinen kuin toiselle.
Minä en lähtenyt mihinkään “hoidettavaksi”, alkuun sen parin viikon irtaantumisajan tappelin mielitekojeni kanssa, iloitsin siitä että jokainen päivä oli edes hiukan edellistä helpompi ja jollain tavoin kai vahvistin niitä positiivisia puolia ajattelussani.
Ensimmäisinä päivinä toistin varmasti tuhat kertaa itselleni että alkoholi on minulle täysin merkityksetön aine eikä sen olemassaololla ole minulle mitään merkitystä. Ja tarpeeksi toistettuna se oli sitten täysin totta. Niin se itsesuggestio toimii.
Kai siinä muutakin oli, omiin voimiin uskominen, huomion kiinnittäminen kaikkeen hyvään jota sentään pikkuisen itsestänikin löysin, tekemisen löytäminen tyhjälle ajalle, hiukan elämänhallinnan parantelua koko skaalan alueella ja irtaantuminen koko juom isen ajattelusta… ja siitä se lähti, aika on todella hyvä lääke.
Tänne aloin kirjoittelemaan kun olin ollut pari viikkoa selvänä, ja se jäi jotenkin tavaksi, silloin tällöin jotain jutustella.
Alkuun tosiaan pyrin olemaan mahdollisimman kaukana kaikesta päihteiden miettimisestä, lukuunottamatta tätä palstaa jossa mielestäni asioita voi katsella hiukan kauempaa, objektiivisemmin, ilman sitoutumista liikaa asiaan.
No, nyt sitten, kun etäisyyttä asiaan on tullut, olen jo mukana ihan fyysisestikin muutamassa elämäntapoihin, myös päihteiden osalta, vaikuttavassa hommassa , kansalaistoimijana, eikä asia tunnu enää mitenkään sellaiselta että se voisi minun elämääni tuoda päihteitä minua kiusaamaan.
Huono muisti on minulle ollut suuri pelastus, tai sitten vaan onnistuin kovin hyvin tekemään juomisen itselleni omalla kohdalla täysin yhdentekeväksi, ei se ole ensimmäisten selvien päivien jälkeen enää edes houkutellut.
Mutta, raittiutensa ja elämäntapansa voi valita itse, se mikä on yhdelle luonnollista ja sopivaa, on jollekin toiselle kiusallista ja ahdistavaa… koko tulevaisuuttaan tuskin kukaan pystyy suunnittelemaan, mutta omiin asenteisiinsa voi vaikuttaa todella paljon, ja itseensä kannattaa uskoa!
Hei vaan ja tervetuloa kirjavaan joukkoomme. Yhteistä meillä kaikilla täällä on se että juominen on karannut täysin lapasesta. Hieno asia että olet huomannut oman riippuvuutesi.
N. 7 vuotta sitten havahduin huomaamaan oman alkoholismini. Sain psykiatrilta ensimmäisen antabus reseptini muutama vuosi sitten. Käytin sitä ajoittain, suunnittelin etukäteen koska otan viimeisen että voin sitten taas tiettynä viikonloppuna ottaa 
Kaksi vuotta sitten tuli se viimeinen stoppi. Koin jotain mitä en osaa selittää… tuli vaan kertakaikkiaan se tilanne että nyt juominen loppui tähän. Halu lopettaa oli ihan suunnattoman voimakas, halusin onnistua. Aloin käyttää antabusta säännöllisesti. Hiljakseen sitten vähentelin sen käyttöä, saatoin ottaa vain kerran viikossa yhden jos tuntui että on hankala päivä tulossa. Sitten vähitellen huomasin etten sitä tarvitse enää ollenkaan koska en halua enää juoda eikä minun tarvitse juoda, kestän tämän elämän ihan " raakana " 
A-klinikalla kävin parikertaa, luin alkoholismista, löysin tämän plinkin joka on ollut ihan suunnattoman hyvänä apuna. Psykoterapian olen käynyt läpi.
Etsi itsellesi sopivat apuvälineet. Yhdelle sopii yhdenlainen apu, toiselle joku muu. Onhan pelastusliivejäkin erivärisiä
Ihmisen normi olotila on olla selvinpäin.
Hei! Minäkin olen vasta raittiuden alkutaipalella. Olen tilannut AA kirjallisuutta. Yrittänyt keksiä mukaavaa tekemistä (ei likaa ettei tule stressiä), laittanut ja ostanut itselle hyvää syömistä. Ja tietysti limpparia.Vertaistukena olen käyttänyt tätä linkkiä, minulla on terapia istunnot 1 kertaa kahessa viikossa ja AA. Toivotan sinulle hyvää raittiuden alkua. Päivä kerrallaan!
Kiitos mies metsänreunasta ja jaana.muru kannustavista sanoista! Viime yö meni näitä viestiketjuja lukiessa mikä antoi kyllä hurjasti toivoa ja tsemppiä omaan raitistumiseeni.
Itse olen tiedostanut jo vuosien ajan, että olen alkoholisti ja minulle ei riitä pari viinilasillista ruoan kanssa vaan juominen jatkuu ja päättyy aina humalatilaan ja parin kolmen päivän putkeen. Olen miettinyt juomisen lopettamista jo parisen vuotta mutta selitellyt itselleni erinäisillä tekosyillä, miksi en aloita tänään tai
huomenna. Vähitellen olen alkanut ymmärtämään, että juomiseni näkyy työpaikalla jatkuvana väsymyksenä, mielialojen vaihtumisena ja myös lähimmät ystävät alkavat kiinnittää siihen huomiota. Juomisen jatkuva peitteleminen on raskasta ja myös henkisesti olen lopussa ainaisen syyllisyyteni kanssa. Ymmärrän myös sen, että kohdallani ei riitä juomisen vähentäminen, on raitistuttava pysyvästi, eliniäksi. Toisaalta ajatus on hirmu vapauttava ja toisaalta kauhistuttaa, “eikö koskaan enää?”. Eilen täällä viestejä lukiessani tajusin myös sen että juomiseni on paljolti myös tapasidonnaista.
Tiedän, että tuleva tie on taistelujen tie, mutta nyt aion taistelun aloittaa, kesälomani ja vuorotteluvapaajaksoni kunniaksi ja toivottavasti palata virkistyneenä ja levänneenä alkutalvesta töihin. Ps. yritin kyllä selitellä itselleni että kyllä kesän kunniaksi voisi aloitusta siirtää elokuulle, mutta tiedän että monen viikon putken jälkeen se on vielä vaikeampaa. Kesäkuussa olin jo kolme viikkoa selvänä ja nautin aamulenkeistä ja piristyneestä mielentilastani. Kunnes viimeviikonloppu oli sitä mitä oli. 
Kunpa nyt en retkahtaisi!! Halua ja tahtoa todella löytyy! Tänne kirjoittaminen ja teidän tarinoiden lukeminen on antanut alkusysäykselle valtavan tsempin päälle! Ja harkitsen kyllä antabusta näin alkuvaiheen päätökseni tueksi.
1960 kiitos myös sinulle tsempeistä!! Sinä ja muut ketkä olette tai olette käyneet terapiassa, mitä kautta haitte / pääsitte terapiaan??
Tervetuloa joukkoon Titu! Olet ottanut ensimmäisen tärkeän askeleen tunnustamalla, että sinulla on ongelma. Alkoholi vaikuttaa ihmisiin eri tavalla, mutta kaikkiin se vaikuttaa, muuten sitä ei juotaisi. Kun juo tarpeeksi kauan riittävän suuria määriä, niin lähes jokainen meistä alkoholisoituu. Alkoholi tekee riippuvaiseksi. Se koukuttaa.
Jos haluat raitistua, sinun pitää ensiksi juuriasi myöten ymmärtää, että olet juoppo. Juoppo ei voi juoda. Tässä prosesissa hyvä keino on tuo, mitä Mies Metsänreunasta (kavereiden kesken MM) on harrastanut: hoe itsellesi, että alkoholilla ei ole sinulle merkitystä. Hoe samalla itsellesi olevasi juoppo. Ja että juoppo ei saa juoda.
Jaana Muru sanoi toisen tärkeän asian, joka meiltä juopoilta vanhalla märällä kaudella pääsi unohtumaan: Raittius on ihmisen normaali olotila. Siinä ei ole mitään seliteltävää. Se ei ole häpeä eikä se ole vamma. Ihminen on luontojaan raitis.
Monelle meistä, kuten myös minulle, kokonaan juomatta oleminen on aika helppoa. Vähentäminen ei onnistu, sillä en halua juoda vähän. Viina vie mennessään. Taukojen jälkeen juon hyvin pian isompia määriä, kuin aiemmin. Juomatta on hyvä olla. Raittius on rikkaus, eikä mikään taakka.
Raittiuden aloitus tuntuu vaikealta monenkin syyn takia. Kannattaa varmasti hakea apua A-klinikalta, lääkäriltä tai AA-sta. Mutta ole siellä jämäkkä. Monella on kokemusta siitä, että kaikki lääkärit eivät ota alkoholistin hätää todesta. Lue Audenten kokemukset. Itselläni on samanlaisia.
Lopettaminen voi onnistua toisinaan myös ihan itsekseen. MM on kertonut siitä. Peppi ja Kitty muistaakseni myös. Minä olen yksi esimerki. Mutta helposti se ei onnistu meiltä keneltäkään. Jotenkin olen ymmärtänyt, että onnistuneeseen raitistumiseen tarvitaan muutaman perusasian syvällinen ymmärtäminen:
- Olen juoppo.
- En voi juoda koskaan, enkä missään tilanteessa.
- Haihattelu “vähentämisestä” ja “taukojen pitämisestä” pitää lopettaa.
- Raittiudesta tulee osata nauttia. Se ei ihan oikeasti ole mikään taakka.
Tsemppiä, rohkeutta ja voimaa jättää ensimmäinen ryyppy ottamatta!
Tervetuloa mukaan Titu!
Omalla kohdallani olen käyttänyt raittiuden tukena kaikkea mahdollista tukea, jota saatavilla on ollut. Psykoterapiaan pääsin sitä kautta, kun olin käynyt oman kuntani mielenterveystoimistossa jo pitkään, eikä heillä ollut tarjota tiiviimpää aikataulua kuin yksi kerta kuukaudessa. Hakeuduin psykiatrian polin kautta nk. terapia arvioon ja sen myötä sain Kelalta korvauksen käynteihini. Tämän jälkeen pyysin Kelalta listan terapeuteista jotka kuuluivat heidän korvauksen piiriin ja sitten tuosta listalta soittelemalla löysin itselleni sopivan terapeutin. Kuljin kolme vuotta tiiviissä terapiassa ja sain siitä apua. Omalla kohdallani kävin samaan aikaan AA-ryhmässä, käyttäen osana prosessointia sekä omaa tukihenkilöäni siellä, että jatkuvaa kirjoittamista asioista. Kaikki tuo auttoi minua pysymään raittiina päivän kerrallaan ja tänään edelleen elän yhtä päivää raittiina, ottaen vastaan kaikkea sitä apua mitä tälle päivää tuon etapin saavuttamiseksi tulen tarvitsemaan. Kun raittiuden eteen haluaa alkaa työskentelemään, työkaluja on olemassa paljon ja parasta niissä, ne eivät sulje toisiaan pois.
Hei Titu
Vaikuttava päätös sinulta. 4kk sitten olin samassa tilanteessa. Aluksi julkistin aikomukseni perheeni jäsenille.Luin plinkkiin kirjoittavien tarinoita,sain niistä voimaa omaan taisteluuni. Lipitin kivennäisvesiä ,herkuttelin hyvällä ruoalla, ja söin suklaata, jota en aikaisemmin syönyt. Pari ensimmäistä viikkoa olivat vaikeita. Nyt seuraan edelleen plinkin tarinoita ja joskus itsekin osallistun keskusteluun. Päihdeasiat kiinnostavat ja luen myös alan kirjallisuutta. Toivoisinkin jo pikkuhiljaa pääseväni eroon päihdeasioiden pohtimisesta mutta taitaa olla elinikäistä tämä juttu.
Moi Titu,
Antabus voi estää juomisen, mutta juomisen mielihalua se ei poista. Eli vaikka dokaaminen olisi teknisesti mahdotonta, saattaa joutua kärvistelemään juomishalun kanssa. Siihenkin ois hyvä keksiä jotain keinoja, ettei elämä ihan kynsien pureskeluksi mene. 
Kirjoitit että “häpeä estää liittymästä AA-kerhoon”? Häpeä ei ole kuitenkaan estänyt juomista?
En mitenkään erityisesti tuputa AA:ta, mutta kyllä eri tukikeinoja kannattaa hyödyntää ennakkoluulottomasti jotta löytää itselleen sopivimman tavan.
Vertaistukitoimintaa on tarjolla monella taholla, ellei sitten jokin “häpeä” estä siihen osallistumista.
Heippa ja kiitokset kommentoinnista niin kanssasisaret kuin -veljetkin! Ymmärrän hyvin Ketstoxin ihmetyksen “häpeän” tunteesta. Kyllä, niin ristiriitaista kuin se onkin, tunnen häpeää paljastaa itseni alkoholistiksi vieraille ihmisille kasvotusten. En silti väheksy mitään auttamisen muotoa, ja ehkä häpeä hälvenee raitistumisen myötä, toivon mukaan myös itsetuntoni saa vahvistusta. Asun pienessä pohjoisen kaupungissa jossa toimin myös opettajana, joten haluan suojella itseäni ja lapsiani leimautumiselta tässä vaiheessa. Pahin pelkoni on, että lapseni joutuvat kuulemaan solvauksia juoposta opesta joka sattuu olemaan heidän äitinsä. Ymmärtänette mitä tarkoitan? Haluan kasvaa ja vahvistua raittiudestani ennenkuin olen valmis jakamaan kokemuksiani muiden kanssa kasvotusten. AA-kerho ei ole minun ykkösvaihtoehtoni tässä vaiheessa. En tiedä onko koskaan. Onneksi minulla on pari hyvää ystävätärtä joilta saan myös vahvistusta tässä asiassa. Ja liikunta eri muodoissa on myös valtavasti mielihyvää tuottava terapiamuoto, onneksi se on kulkenut mukanani kaikki nämä huuruisetkin vuodet. Tänään minulle on aivan selvää, että aion raitistua. Tahto on kova eikä alkoholia tee mieli, tänään. Tiedän, että sudenkuoppia osuu matkan varrelle ja niitä varten kuvittelisin antabuksen olevan hätävara?? Ja toivottavasti tämä loppuelämä ei nyt mene ihan kynsienpureskeluksi Täältäkin saan paljon sisua päämäärälleni!! Kiitos teidän. Ja tsemppiä manteli sinullekkin!! Kyllä minä aion päivitellä kuulumisiani tiuhaan, pysyhän mukana
Titulle onnitteluja ja rohkaisuja: kyllä sinä selviät. Sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti.
Taustakuvauksessasi oli paljon yhteistä minun tilanteeni kanssa, ikäeroakaan ei paljoa ole. Minä lopetin juomisen vuosi ja neljä kuukautta sitten (piti oikein sormilla laskea, alun jälkeen kuukaudet ovat vähitellen menettäneet merkityksensä raittiusaikaa laskettaessa.
Raitistumisen reittejä on monenlaisia. Minä kuulun tuohon teoreetikko-kastiin, joka mieluummin lukee ja kirjoittaa kuin puhuu. Juomishimokin katosi aika alkumetreillä. Yritä kaikkia keinoja, jotka ulottuvillasi ovat, ja jos ei narunpää sieltä löydy, niin juomista parempi vaihtoehto on lähteä kokeilemaan sellaisia reittejä, jotka itseä pelottavat. Lopettaminen on pääasia.
Minulla(kin?) juomisen lopettamisen motivaatio kumpusi siitä, että halusin olla jotain muuta kuin se hahmo, joksi olin itseäni juomassa. Jos en parempi niin ainakin tietoisempi äiti, ja ehkäpä joskus isoäiti jolle uskaltaa lapsenlapsen tuoda hoitoonkin. Keski-iässä myös erilaiset terveysongelmat alkavat kolkutella, eikä niidenkään välttäminen minulle merkityksetön tekijä ollut.
Aikaa ja malttia haluan aina toivottaa aloittajalle. Minä olin ensimmäiset viikot ja kuukaudet todella uupunut, osin varmaan fyysisen toipumisen takia (olin “tasainen tissuttelija”), mutta varmasti osin sen henkisen tunnemyrskyn takia jota lopettamiseen liittyen kävin läpi. Onneksi aloitat lomalla: varaa aikaa omaan lepäämiseesi. Ja jaksa odottaa: kyllä se siitä. Kirjoita tuntemuksiasi ja pelkojasi muistiin sitä mukaa kun ne vastaan kävelevät, huomaat myöhemmin että kehitystä tapahtuu vaikka sitä ei itse juuri siinä hetkessä huomaa.
Jonain päivänä huomaat, että sinulla on aikaa. Aikaa tehdä kaikkea sitä, joka sinut tekee aidosti iloiseksi, saa sinut rentoutumaan niin että hyvä olo tuntuu vielä seuraavanakin päivänä.
Shokkihoitoa jos kaipaat, niin lue Kotikanavaa tai Lasista lapsuutta.
Voi metsatahti, luin kirjoitustasi uudelleen ja uudelleen…jos joku minua tuntematta uskoo selviytymiseeni, minä haluan uskoa siihen enemmän ja enemmän!!
Olen ollut alkoholista jollain tapaa riippuvainen varmaan ensikokeilusta lähtien. Ensin ne tavalliset nuoruuden hulluttelut, sitten opiskelijabiletystä, pikkuhiljaa kotona tissuttelua raskaan työpäivän jälkeen, lopulta kaappijuoppo ja viimeisen vuoden aikana olen ostanut viinikanistereita kotiin vaikka aina ei ole edes tehnyt juoda. Juonut olen kuitenkin. Tammikuussa äitini kuoli yllättäin (ei kylläkään alkoholiin vaan äkilliseen sydänkohtaukseen) jonka jälkeen aloin miettimään millaista elämää minä olen viettänyt viimeiset vuodet. Ja millaista elämää haluan elää jäljellä olevat vuodet. En uskalla vielä lukea mainitsemiasi kirjoja koska syyllisyys kalvaa sisintäni niin KOVIN! Kaikesta juomisesta ja tissuttelusta huolimatta, olen pitänyt lapsistani aina niin hyvän huolen kuin niissä huuruissa olen kyennyt, töistä en myöskään ole ollut poissa, vaikka joinakin aamuina ehkä syytä olisi ollut.
Kesäkuussa pidin koulujen loppumisen jälkeen pisimmän katkon alkoholista moneen vuoteen, kolme viikkoa koska olin niin uupunut kaikesta. Pelkäsin krapulaa ja morkkista, enkä uskaltanut siinä väsymyksessä sitä edes ajatella. Viime viikonloppuna tuttavaperhe oli käymässä meillä ja tuttuun tapaan korkattiin Fresitaa ja kuohuvaa. Oikeasti, en tuntenut itseäni hilpeäksi, en seuralliseksi enkä etenkään sosiaaliseksi, enemmänkin mietin miksi helvetissä tätä pitää litkiä, kun ei se anna enää muuta kuin turtuneen tunteen. Jotenkin alkoi tuntua, että tämä on tässä. En vaan jaksa enää. Ikinä ennen tunne ja varmuus alkoholin totaalisesta lopettamisesta ei ole ollut näin vahva. Nyt en halua tätä tunnetta missata. En halua että alkoholi määrittelee enää päivieni kulkua, en halua juoda enää. Ajatus on vapautta ja helpottava, toisaalta mahdoton ja pelottava. Mutta kuten sanoit, pienin askelin eteenpäin. Haluan uskoa siihen, että onnistun.
Hyvin tutun oloinen on tarinasi. Minulla lopettamispäätöksen takana on vahvasti lasteni huoli äidin tissuttelusta ja se, että silmäni avautuivat sen huolen myötä totaalisesti itseni suhteen. Myös juomisen pakonomaisuus on tuttua. En saanut enää samanlaista nautintoa ja hilpeyttä lasillisesta tai parista kuin ennen. Piti juoda monta lasia ja mitä siitä sain. En muuta kuin pelkkää turtumusta ja pöhnää.
Itselläni antabus on ollut tukena tämän kaksi viikkoa. Minulle se sopii hyvin. Olen tyytyväinen lääkkeeseen ja sen tuomaan varmistukseen, että en todellakaan paitsi halua niin voi juoda. Aikaisemmat raittiuspyrkimykset ovat yleensä lopahtaneet 2-4 vkon kuluttua, kun olen alkanut kuvitella, että voin sittenkin juoda yhden. Nyt en lankea siihen ansaan niin helposti, kun on antabus. Olen tosissani, perhana!
Voimia sinulle. Olet tehnyt hyvän päätöksen ja uskon sinun onnistuvan!
Hienoa Audente 1, niin olen minäkin tosissani, perhanan tosissani. Luin aamulla viestiketjusi ja kommentoinkin sinne!
Eilen kävin pitkän lenkin ja tänä sateisena aamuna tunnen sen hyvänolon vieläkin. Liikunta, ihan missä muodossa tahansa, on kyllä itselleni tärkeä henkireikä viemään ajatuksiani elämänmyönteisempään ja päihteettömään arkeen. Oli ihana herätä ajatus kirkkaana ja muistaa päätökseni, tänään en juo!
Ensi viikolla alkavatkin sitten varsinaiset koettelemusten viikot 
On tiedossa häitä, syntymäpäiväjuhlia, risteilyä, ystävien kanssa mökkilomaa jne. Vaikka tahto on kova, tilasin silti työterveyslääkärille ajan toivossa saada antabusresepti varmistamaan selustaani viinan kiusauksilta. Tosin olen jo kertonut ystävilleni, että varatkaa juhlapöytiin muutama alkoholiton juhlajuoma, aioin kokeilla miltä tuntuu viettää kesä selvinpäin. En rohjennut vielä ilmaista, että korkki pysyy kiinni myös kesän jälkeenkin
Mukavaa kesäpäivää kaikille kanssakulkijoille ja tsemppiä tähänkin päivään!!
Terkut Titulle. Ensimmäiset viikot raittiuspäätöksen jälkeen ovat varmasti vähän hämmentäviä. Pystynköhän tähän? Tarkoittaako tämä nyt sitä, että olen alkoholsti? Kuinka kerron ihmisille? Mitä minun pitää tehdä, jotta päätökseni pitää? Kaikenlaista pyörii päässä, mutta hiljalleen ajatukset kyllä selviävät. Minusta alussa kannattaa keskittyä siihen, että ei ota sitä ensimmäistä ryyppyä ja opetella kohtamaan elämän eri tilanteita raittiina.
Minä olen saanut raittiudesta ihmeellistä sisältöä elämään. Pelkästään se, että pyrin pysyttelemään raittiina tuo minulle jonkinlaista tyydytystä ja onnistumisen tunnetta. En osaa tätä oikein selittää. Olen ilmeisesti “Bernstainilainen juoppo” (liike on tärleämpää kuin päämäärä, Eduard Bernstein 1850 - 1932). Voiko juoppo oikein saavuttakaan mitään päämäärää raittiuden suhteen? Ei tule pistettä, jonka jälkeen voin taas juoda. Tämä on loppuelämän retki, ja hyvä niin.
Liikunta on varmasti sinulle hyvä apu raitistumisessa. Se nostaa mielialaa ja antaa henkistä rotia. On mukavaa, kun vpoi liikkua ilman krapulan ja kännin asettamia rajoituksia. Onnea matkaan! Olen vakuuttunut, että onnistunut. Sinulla on monta hyvää syytä elää hyvää raitista elämää.
Kiitos Lorda kannustuksesta!!
Olen tällä hetkellä eniten hämmennyksissä siitä päättäväisyydestäni, mikä mieleni on vallannut. Jotenkin on vain selvää, etten entiseen aio palata. Vaikka joskus repsahtaisinkin, en anna periksi (tällä hetkellä kylläkin alkoholi ja sen tuoma turrutus suorastaan ällöttää). Täällä on niin monia saman käyneitä läpi joka valaa minuun uskoa selviytymiseeni.
Tiedättekö muuten mistä olen myös helpottunut? Ettei minun tarvitse juoda viikonloppuna vaikka tapaankin ystäviäni 
Viimeaikoina juomiseni on ollut lähes pakonomaista, join vaikka aina ei tehnyt edes mieli. Jotenkin tuntuu kuin katselisin ulkopuolisen silmin käyttäytymistäni enkä lakkaa hämmästelemästä???
Onneksi ihminen ei tiedä kaikkea mitä edessä päin on, voi vain kerätä voimia ja kulkea lapsenomaisin silmin eteenpäin. Tuskin kuitenkaan se näin auvoista aina on, mutta nyt nautin tästä hetkestä enkä murehdi tulevaa. Olo on kuin Liisa Ihmemaassa Voisin verrata sitä melkein kuin vankilasta vapautuisin ja ihmettelen, tällaistako täällä onkin? Näin ihanaa ja valloittavaa, harmi kun olen ollut niiiiin kauan poissa. Surullista, mutta kyllä minä eheydyn. Kuten kaikki me.
Mullakin on sama helpotuksen tunne, että onneksi ei tarvitse juoda, kun edessä on näitä tilaisuuksia, joissa olen aikaisemmin juonut yhtenä innokkaimmista. Kun se ei nyt ihan niin hauskaa enää ollutkaan:( Mökkiloma on kohta alkamassa, vieraita tulossa… Ihanaa, sielläkään ei tarvitse juoda… Tokihan pieni pelkokin on siitä, että miltä se juomattomuus tuntuu. Mutta parasta on, että olen vapaa siitä jatkuvasta miettimisestä, että joko voi avata viinin, pitäisikö lopettaa, voiko jo ottaa seuraavan juoman, miksi piti juoda näin paljon, pitäisi pitää välipäivä, pystynkö menemään lenkille, olenko ajokunnossa… On siinä ollut päänvaiva kerrakseen.
…