Päätin pitää vapaapäivän jotta ruumis ja sielu jaksaisi paremmin ensi viikon. Talokin on niin kamalassa kaaoksessa, että jotain täytyisi asialle tehdä.
Mikä virhe!
Heräsin seitsemältä vain ja ainoastaan ajattelemaan että kuinka mukavaa olisikin tissutella koko päivä eikä sen varjolla tehdä mitään suurempia. Siivoilla laiskaan tahtiin ja lueskella välillä.
Muutama muukin on heittänyt pyyhkeen kehään ja lopettaneet tipattoman kärvistelyn. Johan tässä mennään kolmatta viikkoa.
Tää kolmannen alku on näköjään mulle se paha vaihe. Pääsenköhän tämän päivän yli?
Pitäisiköhän vaan lähteä työmaalle, saisi ajatukset pois Alkosta.
“Jos teet työtä elääksesi, miksi tappaa itsesi työnteolla?” Klassikosta Hyvät, Pahat ja Rumat.
Niin totta.
Mutta onko paheiden summa vakio niinkuin jostain olen lukenut.
Tuleeko yhden tilalle aina joku muu.
Tupakkakin kävi mielessä aamulla pitkästä aikaa. Luulin jo selättäneeni sen.
Onko jokaiselle syntymässä määrätty tulevien paheiden määrä, vai hankkiiko ihminen tyhmyyttään paheita, joiden määrä jää vakioksi?
Tsemppiä Myskimalva! Sinua harmittaa hirmuisesti, jos heität pyyhkeen kehään. Päätä että ainakaan tänään et tissuttele. Joku toinen päivä niin voit tehdä, jos sitä vielä silloin haluat.
Luulen että meistä monella on ongelmana se, että emme osaa hellittää, laiskotella ja käyttää aikaamme vähemmän hyödyllisesti ja tavoitteellisesti muuten kuin juopottelun siivittämänä. Minä olen opetellut viime aikoina oikein tietoisesti itselleni uutta kuolemansyntiä eli laiskottelua. Luen, luukutan suoratoistopalvelusta hömppäsarjaa, teen käsitöitä - ja viis veisaan vaikka koti on pommin jäljiltä tai olisi jotain muuta ”pitäisi” osastoa odottamassa.
viisasta puhetta, Onsku.
ja kuten sulla mullakin on omakohtaista kokemusta tuosta. kun tietoisesti opettelin sitä, että välillä ja miksei useinkin saa vain olla, niin jokin uusi aluevaltaus se oli. mutta sitä piti tosiaan harjoitella. parhaiten toimi se, että käytin mielessäni sanaa pyjamapäivä ihan kirjaimellisesti. huomenna vietän pyjamapäivää. puhun siis ajasta ennen sairautta.
että tarvitsen pyjamapäivän ja olen ansainnut sen, vaikka osa minusta taisteli vastaan. höpö höpö sinä mitään pyjamapäiviä tartte, tämä oli se vakiokuiske pääkopassani. mutta opettelin hiljentämään tuon äänen.
ennen pyjamapäivää hoidin kauppa-asiat yms siten että kodin kynnyksen yli ei tarvinnut astua. valmistelin lepopäivääni. sitten jotain herkkua, suoratoistopalvelua ja kirjaa tai käsitöitä, mitä milloinkin.
moni sanoo, ettei osaa vain olla. että se on luonnekysymys. mutta olisiko se sittenkin se kritisoiva taustaääni joka siellä puhuu?
joskus tosiaan tuntui siltä, että hankin krapulapäivän koska samalla sain sen kautta lepopäivän. miten hullua!
en tajunnut tätä itsekään miten idioottimaisesti toimin.
eipä silti, juuri tuo Myskimalvan kokema mieliteko ryhtyä nimenomaan tissuttelemaan pyjamapäivänä on sekin tuttua.
mutta eikö tuo mieliteko kiusaa välillä oli se sitten työpäivän jälkeinen ilta tai mikä tahansa päivä.
se nyt vaan on meikäläisten “juttu”. ja sen takia me olemme tänne Plinkkiin päätyneet.
mutta uskon siihen lujasti, että pyjamapäivän harjoittelua raittiina kannattaa harrastaa jotta se alkaisi sujua omalla tutulla painollaan.
Hei Myskimalva (mikä mainio nimimerkki, mistä keksit?) mäkin komppaan
Onnelia ja Sylviaa.
Ja tiedän kyllä omakohtaisesti työuupumuksen läpikäyneenä miten vaikeaa on olla tekemättä mitään. Mut kyllä siihen oppii ja ilman että syyllistää itseään.
Kun on jonkin aikaa harjoitellut tulee " olemisen sietämätön keveys" . Sitä tilaa mäkin aina harjoittelen.
Tsemppiä, kyllä sä pystyt!
Kiitos tsempistä Onneli ja Sylvia, aion viettää tämänkaltaisia päiviä tulevaisuudessa aina kun vaan voin.
Ginger, rakastan sitkeitä, vähään tyytyväisiä myskimalvoja.
Selvisin päivästä juomatta, enkä tehnyt edes mitään kovin merkittävää.
Pengoin vielä toimivasta lämpökompostorista muutaman toukan ja pakkasin eväät ja pilkkikamppeet reppuun. Menin läheiselle järvelle ja kökötin suurimman osan päivästä narraten ahvenia.
Ihan yksin.
Ilman häiriöitä ja kaikkialla olevaa taustahälinää.
Sielu lepäsi, niinkuin ruumiskin.
Siinä tuijotellessa tyhjyyteen ehti mukavasti tutkiskella omaa elämää ja tarkoitusta tällä telluksella.
Pohtia alkoholin merkitystä olemiseen ja tekemiseen.
Kuinka paljon se hallitsee kaikkea.
Miten se on kietoutunut elämääni ja syö kuin loinen fysiikkaani ja psyykettäni.
En vielä tehnyt merkittäviä päätöksiä enkä edes lupauksia, kuhan siinä pohdiskelin.
Katselen kuitenkin tämän tipattoman loppuun, sattui se sitten kuinka paljon tahansa.
Periksi en anna.
Selvisin tästä kiusauksien päivästä silkalla tahdonvoimalla, eikä se mun juomattomuus näköjään muuta tarvi.
Hauskaa, mäkin istuin eilisen pilkillä. Koko viikonloppuna tuli oltua 10 tuntia ulkona. ja ihan oikeasti tehtyä
jotain eikä istuttua nuotiolla ja juotua kaljaa. Hienosti sinnittelit! Onko edes voittajaolo?
Vau Sylvia, me ollaan sit Nätsyn kans cooleja mimmejä!
Juu Nätsy, on ihan päällikkö olo, kantoi eilinen järvellä nököttäminen tähän päivään asti. Sain oikein sujuvasti työtäni eteenpäin, tänään melkein parin päivän edestä!
Taitaa taas Tipaton olla helpompi, kunnes perjantai koittaa…
Nyt iltapuuhat, nukkumaan ja huomenna aikaisin taas innolla sorvin ääreen.
Vitsi miten raisuu Myskimalva ja Nätsy, arvostan! Hieno tapa tutkiskella itseään ja pilkkiä. Mä en varmaan jaksais. Oon sen sijaan sohvannurkassa suklaata puputtamassa ja lukemassa (syy on Enid Blytonin viisikkosarjoissa, niissähän syötiin aina).
Mutta joo vähän vetelä keskitalven fiilis. Lenkki kuitenkin suoritettu. Ei alkoholin kaipuuta muuta kuin saunasta tultaessa häivähdys kylmästä valkoviini lasillisesta. No söin ja join piimää. Voittajaolo. Huomenna jo puolivali kuuta.
Apua!
Mun työni valmistuu tänään.
Tervetuloa kooma.
Toivottavasti en retkahda illalla. Onneksi ei ole perjantai.
Täytyy varmaan lukea uudestaan ja uudestaan Varjoliljan tekstejä läpi, niillä on ihmeen rauhoittava vaikutus muhun.
Pyysin miestäni hakemaan oikein kaupasta kärpäsentoukkia viikonlopuksi, voi taas kököttää. Nyt sitten koomassa. Kalat tykkää.
Huomenna olisi jo 3 viikkoa laskurissa, en voi uskoa silmiäni! Hyvä minä! (Oma kehu paras kehu )
Siinä se sitten lukee.
28 päivää.
Mulle iso saavutus.
Hienoinen pettymys tämä Tipaton ollut, ei ole niitä mahtavia hyviä vaikutuksia taikka tuntemuksia näkynyt.
Huonosti nukun vieläkin, en ole sen energisempi.
Voisikohan kaupat perua?
Saada rahat takaisin?
Ai mutta mä olenkin saanut rahaa näissä kaupoissa.
No, vielä viikko, jos sen kuluessa ihmeitä vaikka tapahtuisi.
Tipaton tammikuu on melkolailla lusittu.
Nyt täytyisi sitten tehdä päätelmiä ajatuksista ja tunteista joita se herätti.
Vaikka kuinka olen purnannut, ettei oloni ole mitenkään radikaalisesti muuttunut, on se kuitenkin valetta.
Korvieni välissä on varsinkin viimeisen viikon aikana tapahtunut huomattavia muutoksia. Niinkuin varmaan monella muullakin tissuttelijalla, ajatus 2 alkottomasta viikosta tuntui pahalle ja mahdottomalle. Halut juomiseen mylläsivät mieltä ja oli jotenkin muka epäreilua, että muu maailma jatkoi juomistaan ja minulta se oli kielletty. Ihan kuin valtiovalta muka olisi antanut sakkouhan?
Ihan oma päätös, josta soimasin itseäni aluksi huomattavan paljon. Pitikin sitten alkaa kilvoittelemaan itsensä kanssa. Ja miksi siitä tyhmänä piti miehelle ja muutamalle kaverille kertoa. Oikeaa kurjuuden maksimointia…
Tosiasiassa nyt kiitän itseäni päätöksestäni. Olen tipattoman oikea mannekiini kun totean sen saaneen tutkiskelemaan suhdettani alkoholiin ja tiedostamaan sen läheisyyden ja vallan.
Tämän viimeisen viikon aikana aion tehdä seuraavan kuukautissuunnitelman, jota aion noudattaa.
Ja maaliskuulle oma.
Mulla näemmä pitää olla tarkka suunnitelma jossa pitäydyn, epämääräiset vähennyslupaukset ilman konkreettisia rajoja eivät toimi.
Eli projektia projektin perään.
Taidan olla projekti riippuvainen…
Niinkuin tipattomaan ketjuun jo avauduin, mikään ei toimi. Tosi onneton olo.
Ja pettynyt.
Ei fiilikset nyt kuitenkaan ole sitä mitä odotin tipattomasta.
Taas on alkanut alkoholi pyöriä mielessä.
Jätän huomiset juhlat väliin, olen sopivasti tulossa fllunssaan, peiton alle ja kuuma rommitoti käteen kun työviikko on pulkassa.
Harmittaa.
Täytyy kuitenkin ottaa screenshot tuosta juomatta laskurista, jos se motivoisi pitämään uuden tipattoman myöhemmin keväällä.
Moi Myskimalva! Juomattomuuden mukanaan tuoma alakuloisuus, kireys ja hajamielisyys(!) ovat minullekin tuttuja juttuja, mutta sinä vaikutat nyt kyllä tosi synkältä ja lannistuneelta! Erittäin ikävä kuulla. Jo tavalliset puulta maistuvat päivätkin ovat välillä melkoinen murheenkryyni. Yritän itse paukuttaa päähäni, että tämä juomattomuus on todellisuudessa vain paluuta normaalien ihmisten normaaliin arkeen - eikä normaali arki taida useinkaan olla sen erityisemmin palkitsevaa tai innostavaa. Normaaleille ihmisille muutaman viikon raittius ei sitäpaitsi ole temppu eikä mikään, mutta ainakin minulle se on jo itsessään melkoinen voitto! Minähän taistelen tässä riippuvuutta vastaan. Niinpä ko. paukuttaminen joskus jopa onnistuu. Kirjoita lisää sinun fiiliksistäsi?
Jaa-a, Wisefool, mitenkähän alkaisin näitä mun solmuja sulle avaamaan…
Toimin yrittäjänä luovalla alalla. Huomasin jossain vaiheessa alkutaivalta että saan suunniteltua huomattavasti hienompia ja monitahoisempia töitä lasi kädessä. Tämä huomio on taivaan tosi, palaute töistäni kertoo sen.
Jossain vaiheessa alkoholista tuli tapa ja sääntö, suunnitteluhomma vaan toimii niin paljon paremmin kun olen hiprakassa.
Tämän tipattoman tammikuun aikana en saanut piirrettyä paperille mitään järkevää, tunsin jopa tyhjän paperin kammoa. Täysin tuntematon käsite mulle aikaisemmin.
Olen siis oikeastaan varmaan masentunut huomatessani että upeat aivoni eivät osaa tuottaa mahtavia suunnitelmia selvin päin, vaan jauhavat keskinkertaista kaikkien muidenkin tuottamaa paskaa, joka ei edes kehitä itseäni ammatillisten taitojen suhteen millään lailla, päinvastoin. Taannuin kuukaudeksi riviin muiden kanssa.
Ja sekös syö ihmistä, ihmistä joka elää vain tavoitellakseen parempaa osaamista, parempaa tulosta, parempia tilauksia.
Eilen parantelin flunssaani muutamalla rommitotilla, tai oikeastaan kasalla rommitoteja. Vietin iltani piirtäen kuumeisesti suunnitelmiani paperille. Ajatus virtasi sujuvasti tuottaen tälle kuulle ennen näkemättömän mahtavia luonnoksia.
Olen siis koukussa alkoholiin, en vain henkilönä, vaan ammattiminänä.
Teen luultavasti konkurssin jos lopetan juomisen kokonaan.
Taannun mielikuvituksettomaksi rivipaskiaiseksi.
Että sillai, tulipahan sanottua “ääneen”.
En yhtään epäile, etteikö alkoholi tai joku muu päihde voisi toimia juuri kuten kuvasit monille luovan alan ihmiselle. Lisäksi vielä jos on vapaa työaikojen ja työyhteisön kontrollista, niin tilaisuus on tarjolla. Jossain se raja kuitenkin näyttää tulee vastaan niiden hyvien vaikutusten suhteen. Esiintyvillä taiteilijoilla ainakin ura tuppaa jäämään lyhyeksi, jos kovin runsasta läträämistä jatkaa vuosikausia.
Vaikea paikkahan tuo tosiaan on, jos tuntuu, että vain alkoholin avulla pääsee luovaan mielentilaan. Haluan kuitenkin uskoa, että on myös muita tapoja ruokkia luovuutta ja lisätä inspiraatiota. Itse kun olen parhaimmillaankin ollut siellä keskirivin keskimmäisellä paikalla , niin olen täysi nolla luovuudesta puhumaan saati neuvoja jakamaan.
ensiksi, Onneli sulla on hyviä ajatuksia aina joten heti veks noi höpötykset sulla on tänään itsetunto kateissa. piristyhän sinä hieno nainen!
Myskimalva: koettu on. olen tännekin kirjoittanut aiheesta sata kertaa. työkirjoittemiseni teho, myös sen taso, nousi kohisten muutaman bissen äärellä. se vaan on totuus. se on aivokemiaa(kin). mutta sitten tulee tämä mutta. toimittuaan ihmeen pitkään, se päättyi se ilo siihen. en osaa määritellä aikaa kuinka kauan harrastin tätä “pienessä melskeessä” tekemistä mutta liian pitkään; senhän kertoo jo se ettei se enää sitten wörkinytkään. jos en varsinaisesti ollut koneella, ja istuskelin vaikkapa tässä ruokapöydän ääressä, iänikuinen huurteinen edessäni, ja muistiinpanovälineet; se ideoiden vyöry oli jotain uskomatonta. sitä mukaan kun olin saanut jonkun muistiinpanon ylös, mieleeni nousi jo toinen. olin flow-tilassa ja kynä lensi. kun olutta oli tullut nautittua esim 6 kpl, alkoi syntyä tietysti myös täyttä skeidaa, mutta tiettyyn pisteeseen saakka kaikki toimi kuin lento. palava, intensiivinen lento. kuin unelma, taika. pää oli nopea. se roihusi. en kuvitellut, vaan myös kustannustoimittaja sanoi jäljestä että huh huh, miten sä kykenit tähän? toisaalta yks exä totesi kerran, että kuulehan, älä unohda että sähän oot ainakin kaksi kirjaa kirjoittanut kännissä, myönnätkö? vähän kirpaisi. toisaalta vähät välitin. ihan sama mulle, ajattelin puupäänä.
tunnistan ja tunnen siis tuskasi. ja kuten muutkin toteavat, et ole yksin ongelmasi kanssa.
mutta miten eteenpäin? en kertakaikkiaan minäkään osaa antaa mitään neuvoja, kosken ole itsekään tietoinen miten se tehdään.
sairauteni(kaan) takia en enää kirjoita ammattimaisesti, mutta olen kyllä huomaavinani, että nyt kun alkonkäyttöni on vähentynyt ratkaisevasti, niin olisinko saanut jotain takaisin siitä menetetystä pelistä minkä tuhosin liiallisella alkoholinkäytöllä. mutta mikä juttu tuo nyt on; se ei lohduta sua yhtään jos sanotaan että oo mahdollisimman raittiina (tai lopeta kokonaan) vaikkapa vuodeksi, niin jo alkaa tahti muuttua. en tiedä, hiton hankala tilanne.
tuossa ainakin teet oikein, että avaudut siitä tänne. äläkä menetä toivoa. toisin kuin mulla, ehkäpä sun tilanne ei ole vielä mennyt liian pitkälle. itselläni se meni, tiedän sen nyt viiveellä vielä varmempana asiana kuin silloin.
)
sulla on tänään itsetunto kateissa. piristyhän sinä hieno nainen!