Olen lopettanut juomisen melkein 9 kk sitten. Olin juonut 14 vuotta. Alottanut jo 16v. Nyt kun olen ollut juomatta huomaan, että entinen minä eli kemiallinen minäni rapisee pois ja tilalle jää vain tyhjää. En oikeastaan ole enää kukaan kun en ole se alkoholisti. Olen täysin tyhjä. En tiedä kuinka lähteä rakentamaan uutta minuutta. Kuinka löytää todellinen minäni? Onko kukaan näin hukassa itsensä kanssa??
Voih… tässäpä tämä pulma, joka minusta usein liittyy ns. alkoholistin identiteettiin. Jotkuthan pitävät kiinni tästä identiteetistä vasta raittiina, alkaen istua ryhmissä muistuttamassa itselleen ja muille olevansa alkoholisteja. Se on ihan okei, jos siitä saa avun.
Jos ihmisen minuus ja persoona, ja elämäntapa on rakentunut pitkälti juuri päihteen varaan, voi raitistumisestakin tulla vain kuivuus, jonkinlainen autiuden tila, juuri tuollainen “en ole enää kukaan?” -tila, ellei uutta ala rakentumaan entisen tilalle.
Peikkotar, pikku hiljaa voisit alkaa kuitenkin löytämään niitä rakennuspalikoita, joista rakentuu uusi Sinä ja Sinun uusi elämä.
Oliko sinulla päihdeaikoina jotain haaveita tai suunnitelmia, joita et voinut alkaa toteuttamaan päihdeongelman takia? Jos oli, nyt olisi aika alkaa toteuttaa niitä. 
Voit etsiä päihteetöntä seuraakin vertaisryhmien lisäksi mm. erilaisista päihteettömistä ajanviettopaikoista, joissa tapaa ihmisiä.
Iloa syksyysi!
PS. Anteeksi, yritän olla antamatta mitään neuvoja Lopettajille, koska en itse ole lopettaja tai raitis, mutta nyt ajattelin tähän kirjoittaa kun tähän ei muitakaan kommentteja ollut.
Sisältöä selvään päivään, sitä kai tarvittais.
Harrastuksia, tavoitteita, kokemuksia, mitä kukin tärkeänä pitää.
Dalai Lamako se sanoi että elämän tarkoitus on onnen etsiminen -siis ettei vissiin sen löytyminen vaan se etsintä- eli että kunhan hommassa kiinni pysyy niin siinähän elämä rattoisasti kuluu.
Ihan vakavasti ottaen, onneksi on paljon kaikenlaista selville ihmisille tarkoitettua toimintaa, siis jos haluaa osana jotain porukkaa touhuta ja osallistua. Itsekseen harrastaessa taas ei ole ongelmaa senkään vertaa, omat juttunsa kun voi aina julistaa päihdevapaiksi toiminnoiksi.
Identiteetin puuttuminen… jotenkin tunnistan kyllä olotilan, itseltään hukassa olemisen. Mutta sitten taas, asiaa voi funtsia toiseltakin kannalta. Ihan taas kerran äärimmäisen suppeasta perspektiivistä katsottuna eli yhden ihmisen omakohtaisen näköalaneulansilmän läpi tihrustettuna; jos nyt minun pitäisi yhtäkkiä alkaa omaa identiteettiäni määrittelemään, niin mahtaiusko siitämitään järjellistä syntytä? Saattaisi jonkinlainen lista ominaisuuksista ja ajatuksista, habituksesta ja osallisuudesta omaan sosiaaliseen verkostoon kovalla pään raapimisella ja mutinalla höystettynä syntyä -mutta sen sisältö voisi olla hyvinkin vain just tänään paikkansa pitävä. Huomenna tai ensi viikolla, kun mieliala on pikkuisen toinen ja asiat hiukan eri tolalla, kiinnostuksen kohteet vähän eri painopisteissä ja päivänkohtaiset tarpeet eri jutissa, voisi se oman olemuksen selitys olla jo ihan toisenlainen.
En tosiaan usko että osaisin semmoista identiteettiäni kovin tarkkaan määritellä. Ja mihin minä oikeastaan semmoista tarvitsisin?
Kun olo on ihan mukava ja rauhallinen, tekmistä riittää ihan niin paljon kuin näin laiska äijä tehdä viitsii, mielenkiintoisia asioita on maailma väärällään, monessa hommassa jopa pääsen tuntemaan itseni tarpeelliseksi, ruoka ja uni maittavat eikä kummempia murheita ole -tarttisko siinä sitten olla niin tarklkaa tietoa itsestä?
Ettei vaan olisi tämä itsetutkistelun ja mahtavien elämysten, valaistumisten ja neroutta hipovien itseäpenkovien terapiointien myötä tullut pienelle ihmiselle liian suuria odotuksia sen itsensämäärittelyn suhteen?
Täytyykö tässä nyt niin tarkkaan kaikkea itsestäänkään tietää?
Täytyykö sen kiinnostaa ihmistä?
Eikö sekin voisi riittää että sovinnossa itsensä kanssa ja ihmisistä tykäten taapertaa eteenpäin ja elämä on enemmän kivaa kuin murehtimista?
Ainakaan ei kannata rajoittaa identiteettiään yhteen osaan itsestä, esimerkiksi suhteeseen päihteisiin. Siinä tulee elämä tylsäksi -kyllä me aikalailla monipuolisempia kaikki kuitenkin olemme.
Peikkotar,
Onhan se luonnollista, että juomisen jäätyä ihmiselle syntyy tyhjää tilaa. Uuden rakentamiselle onkin etsittävä uusi suunta, jopa täyskäännöksiä tehden. Minulle suuntaviivat rupesivat löytymään liityttyäni AA:han. Palavereissa olen voinut toisten alkoholistien kokemuksista löytää itseäni joko samaistumalla tai huomaamalla eron itseni ja toisen ihmisen välillä. Sillä tavoin olen pikkuhiljaa hyväksynyt ominaispiirteitäni, niin heikkouksia kuin lahjojanikin. Raitis elämä mahdollistaa luopua itselle haitallisista tavoista ja rohkaisee ottamaan käyttöön omia lahjojaan. Näin työssä ja harrastuksissa, myös uusissa.
Koen kiitollisuutta siitä, että minut ohjattiin maailmanlaajuisen AA:n piiriin hakemaan raittiutta. Sen olen saanut ja lisäksi laajan vertaistukiverkoston, kavereita, ystäviä ja perheystäviäkin.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Metsänreunalaisen kanssa olen pitkälti samoilla linjoilla. Kaikki sellainen turha koohottaminen ja sinkoilu tuntuu jäävän tässä raittiuden myötä pois. Askel hidastuu, eikä ole kiire koko ajan jonnekin. Eihän ne ongelmat elämästä mihinkään häviä, mutta helpompi ne on nyt kohdata ja jotenkin ne omat puutteetkin pystyy toisella tapaa kokemaan ja näkemään.
Niinhän sitä alkuun kuvitteli, että elämä loppuu siihen kun alkoholi jää eikä mitään kivaa enää voi tehdä, mutta aika tavalla päälaelleenhan tuo kuvitelma hitaasti on kääntynyt. Sosiaalisesta elämästä on lähtenyt valtava pala pois, ei siitä mihinkään pääse. Mutta tiedäppä nyt tuostakaan sitten, että mitä sekin sosiaalinen elämä sitten oli, että oliko se kaiken sen väärtiä muka sitten. Hauskaa se ei ainakaan enää ollut.
Hienoa on nykyään se, että tajuaa pystyvänsä tekemään ihan mitä tahansa sellaista, mihin ei silloin juopotellessa ollut mahdollisuutta, koska se addiktio kaappaa sillä tavalla ihmisen mukanaan. Voin siis tehdä sellaisia asioita, jotka aidosti kiinnostavat minua ja jopa lähteä saavuttamaan omia unelmiani. Kun ei enää tarvi funtsia sitä, miten kelpaa toisille ihmisille.
Hauskaa se ei enää loppuajasta todellakaan ollut. Mut kun koko elämä on rakentunut alkoholin varaan, siitä irroittauduttua huomaa olevansa kuin tyhjä. Ajatukset, käyttäytyminen , kaikki oli alkoholin ohjaamaa. Nyt sit vaikea tietää kuka sitä oikein on ja miten tulisi käyttäytyä. Tunnen olevani niin hukassa. Olen kuin vieras itselleni ja niin yksin ongelmani kanssa. Enkä tiedä onko aa oikea paikka miule tai mistä etsiä muita samassa tilanteessa olevia/saman läpikäyneitä. Kun jotenkin vain tunnen olevani kuin eri planeetalta. Kaikki on uutta ja vierasta.
No minä ainakin olin juuri noihin aikoihin ihan samojen ajatusten kanssa liikkeellä. Se tyhjyyden tunne minussa vielä tänäpäivänäkin on aina silloin tällöin vallalla, mutta olen kuitenkin huomannut että mitä pidemmälle tulee raittiutta, niin sitä enemmän se tyhjyys alkaa täyttymään jollain muulla. Hyvät jaksot pitenevät ja kurjat lyhenevät. Ja aina vain paranee, minusta tuntuu jopa että elämäni olisi vasta aluillaan. 
Useissa kaupungeissa on nimenomaan päihteistä tai mielenterveysongelmista toipuneille/toipuville tarkoitettuja toimintakeskuksia. Parhaimmillaan niissä toki on myös sellaisia ihmisiä joille ei ole esim. alkoholista ole edes ehtinyt ongelmaa muodostumaan, ovat löytäneet fiksumpia harrastuksia ajoissa.
Ja ne kohtaamispaikat-toimintakeskukset- millä nimellä mikäkin ylläpitäjä sitten haluaa niitä markkinoida - ovat usein ihan hyviuä paikkoja uusien asioiden opetteluun.
Toki on sitten niitäkin, joissa takerrutaan vaikkapa alkoholiongelman pinnallapitämiseen eikä siinä sitten eteenpäin elämässä oikein päästäkään.
Kun täällä jo AA:n toimintaa mainostettiin, niin heitän muutaman tahon lisää -toimivat varmasti ihan yhtä innolla, osaavasti, monipuolisesti … toki sitten laatu ja taso vaihtelee kovasti
A-killoilla on aika monipuolista toimintaa, Ehyt ry:n kohtaamispaikat toimivat, uskonnollisilla järjetöillä kuten kirkolla, sininauhaliitolla jne on omia juttujaan, joissakin paikoissa kunnan/kaupungin sosiaalitoimi tai joskus jopa päihdehuolto tai psykososiaaliset yksiköt ovat perustaneet tällaisia paikkoja. Joskus muistan että on perustettu jopa nimenomaan päivä/toimintakeskuksen pyörittämistä varten yhdistytksiä jotka muuten ovat sitten olleet sitoutumattomia mihinkään ja usein toimineet noiden edellämainittujen yhteistyökanavina.
Työttömien yhdistykset järjestävät paljon toimintaa, joka ainakin joillakin paikkakunnilla on myös päihteetöntä
Mielenterveysyhdistykset ja mielenterveyden tukiyhdistykset ylläpitävät useita tuollaisia paikkoja. Olen poikennut joissakin katsomassa ja ihan asiallista hommaa sekin.
Päihteettömiä ja päihdeongelmattomia elämäntapoja tottakai toimin allaan edistäävät myös lukuisat muut yhdistykset, joilla ei ihan jokapäiväistä toimintaa ole.
Niillä muuten on usein jopa puutetta toimista jäsenistä jotka antaisivat panoksensa toiminnan vauhdittamiseen.
Ja sitten, kaikki ne satatuhatta yhdistystä, jotka eivät erikseen ihan toimintasuunnitelmassa mainitse päihteitä, mutta tarjoavat vaihtoehtoja pilvin pimein.
Kaikki muu siis käy paitsi kapakat, ne ovat sitä päinvastaista tarkoitusta varten. Ei vaihtoehdoista pulaa tule.
Pikemmin ongelma voi olla siinä, kun miettii mihin haluaisi keskittyä, millaisten toimintojen parissa haluaisi aikaansa kulutrtaa seuraavina vuosina, haluaako oppia jotain, hankkia tietoja ja taitoja, kehittää fyysistä kuntoa -kenties suuntautua johonkin ihan spesiaalijuttuun kuten erilaisten sähkötolppien tai rantahiekkamuodostelmien bongaamiseen -vai olisko kulttuuri, esimerkiksi musiikki se oma juttu -ehkäpä kirjalölisuus? Tai voishan sitä itsekin kirjoitella, ja siinäkin voi tavata uusia ihmisä.
Tai jos on taipuvainen hengellisyyteen, salatieteisiin, taikuuteen ja loitsuihin - joka sortin jumaliselle löytyy oma poppoo.
onhan niitä…minä muuten tykkään kovasti kirjastoista, noiden muiden ohella.
Ei kai auta muu kuin lähteä haahuilemaan, poiketa muina miehinä yhdistykseen jos toiseenkin, mieluummin silloin kun siellä vähiten osataan odottaa. Ja sitten, niihin suupuheisiin ei paljon kannata perustaa. Parasta on pyytää mukaan ensimmäiseksi yhdistyksen säännöt, edellisen vuoden toimintakertomus ja uusi toimintasuunnitelma. Niistä selviää paitsi toiminnan olemus, myös se, millaista porukkaa vallan kahvassa ja suuntaviivoja vetämässä on.
Mutta miten paljon siinä sitten saa itsestään tietoa? Sitä en osaa sanoa.
Mitä tietoa itsestä tarttis olla?
Älykkyysosamäärän saa mensan kokeilla, urheilusuoritukset voi mitata… maailmankatsomuyksensa kukin tiennee ilman tutkimusta… samoin sen miten muiden ihmisten kanssa toimeen tulee.
Ja se sitten, mikä sattuisi kiinnostamaan, siihen ongelmaan kai taas törmättiin… kait sitä on sitten vaan itsensä kanssa mietittävä. Ei sitä kukaan muu voi toiselle kertoa eikä askelmerkkejä asettaa.
Olisko noissa nyt mitään mikä vois kelvata edes kokeeksi asti?
Kiitos ikzu! Eli aikaa myöten helpottaa. Toivotaan. Kärsimättömänä ihmisenä tuntuu vaikealle odottaa, että tämä tunne edes hiukan helpottuisi. Lisää kärsivällisyyden opettelua… Mutta minuu helpottaa jo se tieto etten ole ainut joka tuntee näin ja joskus se tunne helpottaa. Kyl mie tunnen että elän elämää vasta nyt ensimmäisen kerran. Että vasta nyt mie elän aidosti omana itsenä(vaikkakin oma itse on hakusessa vielä). Kaikki vaan on uuden opettelua. Jo esim. se että mistä ns normaalit ihmiset puhuvat.
Hei mies metsänreunasta! Kuulostaa hyvälle…en nääs itse oikein osannut lähteä etsimään ko “ryhmiä” mistään. Kun ei ole hajuakaan kuka tarjoaa apua. Aa:sta olin kyl kuullu, mut en oikein tiedä onko oikea paikka miule. Kaipaan jotain uutta alkoholin tilalle. Täyttämään sen jättisuuren tyhjiön. Kun ennen alkoholi oli = koko elämä. Nyt niin orpona asian tiimoilta.
Olen omalla kohdallani huomannut että näin selvänä ollessa maailma on täynnänsä mahdollisuuksia.
Pöhnässä kun piti aina valikoida ne menot ja harrastukset sen mukaan ettei homma päässyt kovin pahasti jokapäiväistä juopottelua haittaamaan.
Paljon aukeni ovia -ihan mielenkiintoisiakin.
Olet muuten mielestäni ihan loistavasti paranemassa päihdeongelmasta-alkoholismista-juoppoudesta- taas saa valita nimen ihan itse.
Sitä minusta osoittaa selvimmin se, että olet jo kiinnostunut tästä päihteettömästä elämästä etkä taaksejääneestä alkoholismista.
Peikkotar hyvä, en minäkään tiedä, onko AA oikea paikka sinulle. Tiedän kuitenkin, että se on tai on ollut minun lisäksi oikea paikka parille miljoonalle alkoholistille, jotka ovat halunneet pysäyttää juomisensa, säilyttää raittiutensa ja muuttaa elämäänsä. Sen uskon tietäväni, että osallistumalla vaikka sivusta seuraajana muutamiin palavereihin voit selvittää, onko se oikea paikka sinulle. Sinustahan nyt on kysymys. Olet nyt raittiina, mutta kaipaat jotakin sisältöä tyhjältä tuntuvaan elämääsi.
Sinulla on tänään hyvät, rehelliset lähtökohdat rohkaistua tekemään jotain toisin kuin mitä olet tehnyt päätymällä tämänhetkiseen tilaasi.
Monen palaveripaikan seinällä on taulu, jossa lukee: Tänään et ole yksin
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Saman ongelman kanssa kai minäkin alan olemaan kun puolisen vuotta ollut raittiina. Moni asia pyörinyt alkoholin ympärillä niin sen tilalle tulee valtava tyhjiö. Kai se on se Tabula Rasa eli tyhjä taulu. Muistin tuon vertauksen. Eli tuon idea on, että ihminen on alussa kuin tyhjä taulu. Taiteilija maalaa taulua vuosien varrella. Siihen muodostuu kuvioita mihin muodostuu ihmisen identiteetti eli se mikä olet. Ehkä tässä tapauksessa jos ryyppää niin juopon naama on maalarin taulussa. Sitten kun on raittiina, niin tuo kuvitteelinen maalari maalaa valkoisella tuon naaman pois, niin edessä on taas tuo ‘tyhjä taulu’ eli se Tabula Rasa(jostain tv-sarjasta kuullut tämän Tabula Rasan 
). Uusi elämä aloitettava ja sen kuvitteellisen maalarin on aloitettava maalaamaan sitä taulua. Näin kai se on?
Tuo vertauskuvakin tulee mieleen. Tuntuu tosiaan murenevan alkoholistin identiteetti pikkuhiljaa, mikä vähän pelottaa. Tuntuu, että tuota vertauskuvallista taulua se maalari vetelee valkoisella maalilla. Juopon naamataulu peittyy valkean maalin alle. Ja se juopon naamataulu kuvastaa minua… Näin ollen minä häviän??? 
Niin tässä jo tuli monia vinkkejä ihmisiltä. Itse oon samassa jamassa ja se tyhjyyden tunne hiukan pelottaa. MM tuolla puheli, että kapakka ei ole oikea paikka. Siellä se juopon naama taas ilmestyy tuohon tauluun. Vaan sen valkoisen maalin tilalle pitää alkaa löytämään uusia kauniita värejä. Uudenlaista juttua. Tässä muutaman kerran käynyt ihastelemassa paria kaunista metsälampea.
Uhkaavaa se tavallaan on kun juopon identiteetti katoaa. Juopon naama peittyy valkoisella maalilla. Tyhjyyden tilalla pitäis äkkiseltään keksiä jotain ettei ala tuumailemaan juominkien perään. Kai se on helpompi olla siellä tutussa helvetissä kuin astella tuntemattomaan paratiisiin. Vai mitenkä toi menikään…??
Vaikka on kulunut jo9kk, tunnen ensimmäistä kertaa että asiat ovat toisin. Ensimmäistä kertaa myönnän itselleni(pakahtuen itkuun)syvällä sydämessäni, että olen alkoholisti. Olin sen kyllä äänen sanonut, mutten koskaan uskonut sen olevan totta. Vasta nyt näen kuinka paljon se todellisuudessa vaikutti elämääni ja ajatteluuni. Sehän oli koko elämäni. Kaikki määräytyi alkoholin ehdoilla. Nyt asioista päätin minä itse. Olin vastuussa.Kerrankin myönsin oikeasti olevani heikko. En vain sanonut asioita, vaan myös tarkoitin sitä mitä sanoin.
Punatulkku…aivan ihana vertauskuva. Tuntuu vain että pensseli hukassa. Täytyy kai ajatella, että harva taiteilijakaan sekunnissa saa inspiraation ja saa taulun maalattua. Hyvä työ vaatii aikaa.
“Taulun tyhjentäminen” päihdeongelman ympärillä pyörivistä asioista ottaa aikansa -ja se aika varmaan on jokaisella erilainen.
Jonain päivänä se sitten vaan on selvää, ettei alkoholismi omakohtaisena ongelmana ole enää ajankohtainen eikä elämää tarvitse sen miettimisellä täytttää. Ja silloin sitten voi siihen “tauluun” alkaa ihan muunsisältöistä juttua kehittelemään.
Tyhjiöllä on taipumus täyttyä, kunhan ei itse laita hanttiin, eli kunhan lakkaa katselemasta sinne taaksepäin.
Ei tämän päivän hommia kannata vertailla siihen alkoholistisen ajan päivien sisältöön - ei sillä vanhassa roikkumisella päästä eteenpäin.
Taitaa olla sinun kohdallasi nyt aikakausi kääntymässä, tilaa uudelle —älähän hätäile, joka päivä löytyy vähän jotain.
Jotenkin vielä hetki sitten aivot ajattelivat alkoholistin tavoin. Nyt kun ne ajatukset hävisivät, tuntuu olo tosi tyhjälle. Ehkä se on se uusi lehti…tilaa uudelle. Olen vain niin oudon tilanteen edessä. Aika…se tuntuu kuluvan liian hitaasti. Tahtoisin oppia heti tuntemaan itseni…lienee mahdotonta. Ihanaa kyllä saada kannustusta ja neuvoja muilta. En ole yksin! Jotkut ymmärtävät… Kai se on just niin, et tuttu helvetti vieraan taivaan voittaa. Mut en anna helvetin viedä mukanaan. Se olis se pahin vaihtoehto. Mie jatkan eteenpäin, kohti taivasta, vaikka se vieras viel onkin.
Sehän se onkin kun osaisi olla hättäilemättä. Halu oppia uutta on niin kova. 
Sama täällä. Ei sinne helvettiin viitti astua kun on päässyt uuden eteen… Tässäpä on pidempää raittiina olleille hyvä pähkinä purtavaksi. Miten ootte raittiin identiteetin rakentaneet? Vai onko se niin kuin MM sanoi, että se rakentuu hiljalleen…?? 
Mielenkiintoinen keskustelu kun monet kai saman kysymyksen äärellä… Peikkotar sen puki sanoiksi…