Sekaisin viinasta, jo yli 20 vuotta. Välillä ollut hiljaisempia jaksoja, viime vuosina mennyt
huonommin. Yrittänyttä ei laiteta, nyt on loppu ja seinä tullut vastaan. En halua enää tuhlata
elämääni turhuuksiin, viinaan, enkä mihinkään niihin liittyviin ikäviin asiohin.
Päivä kerrallaan haluan kulkea. Tänään on ensimmäinen juomaton päiväni.
Hirvittävästi pettymyksiä elämässä, aivan riittävästi yrityksiä hallita juomista. En onnistu.
Olen alkoholisti. Tämä on lähtökohta!
Tervetuloa!
Mä oon pikkusen edellä: mulla on 10. juomaton päivä. 
Jatka kirjottelua, ja aurinkoista selvää päivää!
Viina on karmea HUUME! se on HUUME missä muutkin. Kyllä sillä hulluksi tulee ja saa itsensä täydeksi sekaboltsiksi. Kuka helpommin,kuka vaikeimmin. Alkoholista vaan kokonaan eroon…Ensin tuntuu että raitis elämä ei ole mahdollista…Mutta kuitenkin pian tajuaa että ilman viinaahan se vasta elämä alkaa. ei kannata tavoitella kohtuukäyttöä, ylimääräisen stressin saa vaan siitä. Lähde seuraamaan Elävää Jumalaa eli Jeesusta. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon. AA:ssa jäät vaan jauhamaan alkoholismiisi. Uskossa jätät taaksesi entisen ja unhoitat sen ja katsoit kohti tulevaa…Uutta Jerusalemia joka laskeutuu alas Taivaasta kun Jeesus palaa toistamiseen! Vain Jeesus kykenee totisesti ja rutosti poistamaan sen tunne-elämän saastan jonka alkoholismi on mieleen myrkyttänyt!
Ei tarvitse kääntyä mihinkään lahkoon, eikä uskoa mitään, mihin ei halua uskoa Tunne-elämän saa muutenkin balanssiin. Päivä kerrallaan on hyvä sääntö. Ajatukselle kohtuukäytöstä ei kannata tosiaankaan antaa mahdollisuutta. onnistumisia!
Minäkin uskon Jumalaan. Olen joutunut elämäni aikana tuirvautumaan Korkeimpaan Voimaan,
joka minulle on Jeesus kristus. Silti uskon, että raitistumisen tiellä täytyy myös laittaa itsensä
likoon, mutta ei lakoon! Luovuttautumista, lopettamisia, uutta tietä ja uutta elämää…
Huomaa että Pörinä-Pirkko on kokenut mielessään jälleensyntymisen. Ruveta nyt täällä paasaamaan uskonjulistusta.
Aloittajalle onnittelut hyvästä oivalluksesta ja tosiaankin, niin kohtuujuominen on vaikia ellei mahdoton laji alkoholi ongelmaiselle. Nimim. mopo karkas ojaan, mutta keula on jo takasi tiellä.
Teretulemast palstalle.
Niin… Jos juomistaan ylipäätään joutuu hallitsemaan eikä onnistu sittenkään muuta kuin tekemään itselleen (ja läheisille, vieläkö niitä sinulla on?) vahinkoa, on parempi lopettaa hallintayritykset kokonaan ja ruveta opettelemaan uutta suuntaa. Jossain vaiheessa voi sitten ymmärtää, miten todellisuudessa se juominen olikin hallinnut ihmistä jo pitkään, eikä toisinpäin kuten sen oli niin kovasti halunnut olevan…
–kh
Kirjoitin tänne ensimmäisen kerran noin neljä vuotta sitten. Minulle oli jollakin tavalla helpotus kertoa avoimesti jonnekin, että olen alkohlolisti. Jokatapauksessa neljä vuotta sitten alkoi uusi jakso elämässäni jota en ole kertaakaan matkan varrella katunut. En tiedä mikä oli varsinainen sykäys, mutta jotenkin tuntui helpottavalta kirjoittaa tuo alkoholisti sana. Siihen saakka ongelmaa oli kaikesta huolimatta jotenkin karttanut.
Ensimmäinen viestini nyt on heti vähän aiheen ohi menevä. Itseäni ärsyttää suunnattomasti Jeesuksen tuputtaminen paikoissa joissa ideana ei ole mikään uskonto. Joka asiastahan voi mainita, mutta juuri tuollainen “uskonjulistus” ei kuulu minnekään muualle kuin sinne omaan kirkkoon ja mahdollisille kanssauskovaisille. Itselläni ainakin loppuu mielenkiinto koko ketjun lukemiseen siinä vaiheessa kun ei enää puhutakaan asiasta, vaan Jeesuksesta. No se siitä, joidenkin ihmisten olisi vaan hyvä ymmärtää että kaikkia ei oikeasti kiinnosta joka ikisessä paikassa kuunnella heidän uskomisiaan. Kyse kun kuitenkin on nimenomaan uskomisesta, joka on jokaisen henkilökohtainen asia…
Uskoon tuleminen on aika monelle alkoholistille tapa päästä irti viinasta. Ei siinä sinällään ole mitään paheksuttavaa. AA:ssa kuulee aika usein kertomuksia, miten raittiutta on etsitty myös herätysliikkeistä. Pärinä-Pertusta tuli uskovainen mega-krapulan jälkeen aika nopealla tahdilla. Sisäinen skeptikkoni hieman kummastelee tapahtumien kulkua. Nimimerkissä on kivat loppusoinnut ja keskustelunavauksissa tiettyä tuttua tyyliä. Toivon mukaan palstalle ei ole ilmestynyt kilpailevaa provovoilijaa, joka keksii uusia nimimerekkejä hieman tilanteen mukaan. 
Näinhän se asia on. Itselleni vaan alkaa maistumaan viina kun pakkotuputetaan Jeesus asioita 
Ei ole provo meininkiä, ihan oikealla asialla ollaan. Itse vaan en osaa päättää onko oma tuleva kirjoituspaikkani täällä lopettajien vai vähentäjien puolella…
En sinun suuntaasi viitannutkaan - pahoittelen jos sellaisen vaikutelman annoin. Täällä on näitä nimimerkkimysteerejä ollut parikin ihan viime viikkoina. Tieyllä tavalla hengelliseen suvaitsevaisuuteen kuuluu kuunnella yhtä sujuvasti Jeesuksen ylistäjiä ja saman herran herjaajia. Meillä jokaisella on oma uskomme ja hyvä niin. Itse olen sen verran nöyrä luonnoltani, etttä jätän taivaspaikasta kilvoittelun minua paremmille ihmisille. Arasti kuitenkin joka aamu pyydän Jumalalta tukea alkavan päivän verran viinasta erossa pysymisessä. Illalla myös kiitollisena mainitsen asiasta - ihan siltä varalta, että asia Jumalaa jaksaisi kiinnostaa.
Aiheuttaako Jeesus sinulle viinanhimoa… 
:mrgreen:
Paha kai se nyt suoraan on lähteä Jeesusta syyttelemään jos alkaa maistumaan Pahitteekseni en laittaisi jos maistuisi vähän vähemmän. Kirjoitin elämästäni pienen viestin tuonne vähentäjien puolelle, jos jotakuta kiinnostaa lukea. En tosiaan oikein tiedä onko mun juttuni se vähentäminen vai olisiko se kuitebnkin pakko pyrkiä lopettamaan täysin. Hyvä huumorintaju täällä ainakin on, positiivista
Mä tiedän pari AA-laista ja tuntuu että siellä katoaa huumorintaju kokonaan. On vaan Se AA-fanaattisuus. Joka on lähstulkoon pahimpien uskisfanaatikkojen tasoa. Olen löytänyt semmooseen porukkaan jossa ei niin uskoa fanaattisesti hihuloida mutta uskotaan kuitenkin! Tyypit on iloista ja menevää porukkaa ja toimivat ja ovat viikonloput ja muut selvinpäin.
Itseasiassa nyt kun otit puheeksi, niin tunnen yhden ukon joka käy AA:ssa, ja on ehkä jäykin äijä mitä maa päällään kantaa. Ja jotenkin sen tuntuinen että se AA on tehnyt kaikista sen mielipiteistä sellaisia liian ehdottomia. Eli joka asiassa on vain yksi oikea tapa toimia - hänen tapansa. Onko noi AA:t muuten sellasia paikkoja joista saa apua? Vai mikä olisi asiallinen paikka alkaa etsiä itselleen apuja?
Vaikka olenkin uusi foorumilla, en kuitenkaan ole uusi lopettamiskuvioiden ja viinan läträämis-
pohdintojen suhteen. AA:ssa olen käynyt useampia kertoja aina silloin tällöin. Jostain syystä
aina on jokin asia alkanut minua ärsyttämään tai vaivaamaan, ehkä sellainen ehdottomuus ja
vaikea päästä sisälle heidän maailmaansa. Uskon, että AA on hyvin tärkeä, ja mahdollisesti
minullekin yksi vaihtoehto, mutta mielestäni ei voi sulkea pois sellaista mahdollisuutta, että
ihan itse jättää kaatamatta viinaa kurkkuunsa. Olen jossain määrin sala-AA:lainen, olen
tilannut AA-kirjallisuutta ja sen verran tosiaan käynyt ryhmissä, että ymmärrän peruskuviot.
Minullekin on ollut valtavan vapauttavaa, kun olen lopulta (vaikka tämä jollain tavalla hirvittääkin)
joutunut myöntämään, että olen alkoholisti. Siis juoppo, juhlija, rahansa ja elämänsä tuhlaaja.
Itsekeskeinen, epäkypsä ja vaikeita tilanteita pakeneva mukavuushaluinen hemmo. Mutta. Ehkä
herkkyyden mukana on jotain hyvääkin, ehkä jotain taiteellisuutta, ehkä jotain potentiaalia.
Olen ajatunut elämässäni melkoiseen yksinäisyyteen. Joitakin kavereita on, varsinkin silloin he aktivoituvat,
kun he haluavat dokata. He eivät ole alkoholisteja, mutta käyttävät (mielestäni) hyväksensä minun heikkouttani
suostua aina juhlimiseen ja “parin tuopin” ottamiseen. Heille pari tuoppia on 4-6 tuoppia, minulle se on 12-15 tuoppia.
Loput juon tietenkin yksin sekoillessa. Vihaan ttä yksinoloa ylitse kaiken, vaikka onhan tässä hyviäkin puolia.
Olen muuten vasta tänä vuonna tajunnut sellaisen järkyttävän asian, että suurin osa suomalaisista
kykenee lopettamaan juomisensa, kun on juonut 4-6 drinkkiä tai tuoppia. Minusta se on täysin ihmeellistä.
Itselläni sellainen on mahdollista ollut vain, jos joku naisystävä ikäänkuin huolehtii, että lopetan juomisen
tietyssä vaiheessa. Sekin on ollut valtavaa itsensä pettämistä. Todellisuudessa olen huomannut, että jos en
ota sitä ensimmäistä ryyppyä (esim. ehtoollisviini on tietenkin minulta pannassa, ja lujassa sellaisessa), niin
en juo seuraavaakaan. Mutta jos juon yhden oluen, kykyni vastustaa juomahimoa vähenee oleellisesti. Toisen ja
kolmannen tuopin kohdalla vielä ajatustasolla luulen, että voi lopettaa milloin vain, mutta niinhän ei ole käynyt kuin
niillä kerroilla, kun minun on valehdeltava itselleni, että näetkö, olet kohtuukäyttäjä. Eli käytän viinaa kohtuullisesti
ensimmäisen kerran ison romahduksen jälkeen, ja sen jälkeen seuraava ryyppykerta on taas ollut perussekoilua.
Olen äärimmäisen väsynyt tähän viinaan. Olen väsynyt siihen, että minun on pakko kirjoittaa ja puhua tästä, etten
ala juomaan. Suoroastaan illusorista. Luulisi, että jos viinaa ei pidä mielessä, niin ei ota, mutta asia ei ole
kohdallani näin. Jos unohdan sen, että olen alkoholisti, ajan itseni joka tapauksessa sellaiseen
tilanteeseen, että kohta minulla on kuppi edessäni, joka muutaman tunnin päästä on nurin, ja moni muukin kuppi.
Sekohead, kirjoitit helkkarin hyvin. Teksti oli aivan kuin kopio omasta elämästäni.
“Minullekin on ollut valtavan vapauttavaa, kun olen lopulta (vaikka tämä jollain tavalla hirvittääkin)
joutunut myöntämään, että olen alkoholisti. Siis juoppo, juhlija, rahansa ja elämänsä tuhlaaja.
Itsekeskeinen, epäkypsä ja vaikeita tilanteita pakeneva mukavuushaluinen hemmo. Mutta. Ehkä
herkkyyden mukana on jotain hyvääkin, ehkä jotain taiteellisuutta, ehkä jotain potentiaalia.”
Ei voinut olla nauramatta kun luin ja ajattelin että kuinka joku voi puhua omalla suulla. Yksi sana mihin kiinnitin huomiota oli toi herkkyys. Olen aina pitänyt itseäni jollain tavalla juuri herkkänä tyyppinä, tämä ilmeisesti on tietynlaisten juoppojen yksi ominaisuus. Lisäksi ihan samaa mietin kuin sinäkin kuinka loputtoman kyllästynyt voi olla jauhamaan viina sitä ja viina tätä. Koko helkkarin elämä pyörii jollain tapaa viinan ympärillä. Ja näin se ei kyllä saisi mennä. Itsellä vaan on vähän sellainen maku suussa että kun kerran opettelee kunnolla juomaan, ei paluuta normaaliin ole. On vähän sellasta meininkiä paikoitellen kuin olis juhannus joka viikko 
Erittäin osuvasti ilmaistu, Meridian! Joo, muistaakseni joku aa-lainen joskus mainitsi, ja olen asiasta
lukenutkin, että juopot ovat yllättävän usein herkkiä. Juoppous on yllätävän yleistä taiteilijoiden ja luovien ihmisten
parissa (sitä kautta herkkiä, pidän tuota sanaa herkkä aavistuksen verran negatiivissävytteisenä,
vähän kuin ujouskin on).
Raimo O. Kojo muuten kirjoitti omassa kirjassaan, että ei taiteilijat kännipäissään ole koskaan luovia, vaan yleensä
taiteilijat ryyppäävät saatuaan jonkun tuotoksensa valmiiksi. Olisiko jonkinlaista maanis-depressiivisyyden
hakemista viinan avulla, että saa tarpeeksi nousuja ja laskuja elämään. Omassa elämässäni on noita laskuja
alkanut ilmaantua reilusti enemmän kuin nousuja, vieläpä kuitti-sellaisina!
