Heips kaikki,kiitos kannustuksesta!
Tuo häpeä onkin yksi suurimmista ongelmistani jota olen iänkaiken tuntenut,ja vaikka terapiassa terapeuttini yritti siitä minua vapauttaa varsinkin kun häpesin kännisekoilujani että"kukaan muu ei niitä enää muistele" niin sehän aina vapauttikin minut että no lähdenkin sitten tästä juomaan!Kun se terapiakin oli sopivasti pe-iltana niin tavallaan sain sieltä vaan synninpäästön.
No,toki se ylenpalttinen itsensä soimaaminenkin taas ajaa juomaan,että ehkä jotain siltä väliltä.
Nyt olen rauhallisella mielellä tämän raittiuden aloituksen kanssa koska en suoraan aloittanut jonkun hirveän mokan jälkeen itsesyytöksissä että"pakko raitistua" vaan vähän aikaa valmistauduin lopettamaan…toki niitä mokia tuli sitä ennen useampana vkl …
Siksi olinkin järkyttynyt kun miesystävä sinä ensimmäisenä pvänä järjesti mulle sellaisen tunnekuohun vaikka tiesi että sinä päivänä olen päättänyt aloittaa…mutta se asia on nyt sovittu.
Niinkuin Lintuanna sanoit,minullakin on aina ollut se että jos pitäisi sanoa jollekin jotain vähänkään negatiivista palautetta,kiihdyn heti ja äänikin alkaa väräjään ja lopuksi kuitenkin pehmitän sitä että "no ei se mitään,kyllähän minullekin sattuu “jne ettei vaan toiselle tule paha mieli…
Töissä olen oppinut kyllä jo sanomaan ei…
Kyllähän tuo juominen vie itsetunnon,mutta kun ensimmäisen kerran aa-n avulla sain raittiutta 3kk niin itsetunto kohahti niin paljon että minusta tuli liian omavoimainen ja siihen se sitten kaatuikin.
Se aa meni jotenkin"päähän”
No ens ma oma ryhmäni alkaa taas,mukavaa!
Hei Jax!
Tottakai minullakin tuota paatumista omiin mokiin on tapahtunut tosi paljon,eihän sitä jaksa koko ajan hävetäkään olemassaoloaan,ja sitten on noussut semmoinen uhma että minä teen mitä lystään,se ei kuulu kenellekään!
Sekin on tavallaan totta,oma elämähän on jokaisella,ja määräysvalta siihen mutta jos sitten itsekin kärsii niistä tekemisistään…
Tarkoitatko ettet ole Koskaan käynyt AA-ssa?ymmärsinkö oikein?
Jos et niin mene ihmeessä,ensi kerran kun menin vuosia sitten olin aivan että hitto,vihdoin viimein löysin omieni joukkoon!
Se että puhuttiin asioista niiden oikeilla nimillä ja samaa kieltä,oli aivan mahtavaa.
Tosin kun herkkiä ihmisiä ollaan,joskus saatoin pahastua jostain pikku kommentista jonka koin olevan minulle suunnattu ja kerran itsekin tahtomattani pahoitin erään henkilön mielen…
Andante kun puhuit noista roolien vetämisestä,itse vedin avioliittoaikoina sellaista täydellisen perheenäidin roolia että Oscarin vois antaa…rn uskonut että kelpaan muuten ja suoritin elämää,ja olin ns.ulkoa ohjautuva
Eron myötä purin ulkoiset kulissini ja yritin sieltä pohjalta löytää itseni…
Ikävä kyllä löysin myös alkoholin elämääni sulostuttamaan ja tuo prosessi on sen takia vähän viivästynyt.
Mielestäni alkoholi pysäyttää jonkun tunne-elämän kehityksen ja luulen että oma aikuiseksi kasvaminen on vielä edessä vaikka 50v.lähestyy 
Voimia!
Usein (mullekin) käy niin, että kun on juonut puolison kanssa, niin kun jompikumpi kokee tuleensa tien päähän dokaamisen kanssa ja haluaa muutosta tulee ero… Tai ainakin on pakko ottaa etäisyyttä, jos toinen jatkaa entisellä tiellä… Tavoitteet on liian erilaiset ja sitten sieltä viinan alta alkaa kuoriintua esiin ihan eri ihminen ja suhteen dynamiikka ei vaan enää toimi.
Itsesi kanssa elät koko elämäsi ja olet itsesi tärkein ihminen. Mun on kanssa ollut pakko yrittää keskittyä ihan itteeni, yrittää saada itseni ja oma elämä kuntoon ja kaikki ylimääränen tunnekuohu voi vesittää tämän prosessin. Multa lähti tässä raitistumishommassa jotenkin totaalisesti matto alta ja menetin niin paljon… Oikeastaan vain “minä” olen jäljellä ja pelko terveysongelmista. Tässä koitan rakentaa alkua aika tyhjästä. Kohta siis mulla kuukausi raittiutta.
Päivä kerrallaan, askel askeleelta eteenpäin. Pelastetaan itsemme ja katsotaan mihin sitten päätyy. Doris olet kyllä hienosti selättänyt jo muutaman vaaranpaikan! 
Kiitos samoin sinulle Mariamagdaleena!
Niin,opin jo edellisestä suhteesta että kaksi juoppoa ei sovi yhteen,meno meni jo niin hurjaksi…myöhemmin hän on ollut kyllä pidempiäkin aikoja raittiina kuin minä…
Mutta tämä nykyinen ei juo juurikaan,tai ei ainakaan koskaan humalahakuisesti,hän on sanonut että jos joku asia lähtee häntä viemään,hän lopettaa sen.
Onhan hän minun seurassa ottanut enemmän kuin muuten ottaisi,mutta baariin hän ei minun kanssani ole enää aikoihin lähtenyt,yksin olen karannut yleensä siinä vaiheessa kun olis kannattanut mennä jo nukkumaan…
Joo,tunnekuohut ja masennuspäivät on minulle olleet kompastuskiviä,ne on opeteltava ohittamaan muilla konsteilla kuin juomalla.
Onneksi nyt on tosi hiljaista töissä että saan keskittyä tähän raittiuden hoitamiseen varmasti koko syksyn enemmän ja kun tulee kiireempi niin olisin jo vahvempi torjumaan mielitekoja…olen muka palkinnut itseäni raskaan viikon jälkeen alkoholilla.
Mieluummin teen vähemmän töitä ettei ole sitten niin voimakkaasti sitä tarvetta.
Oma terveys on kaikkein tärkeintä ja olen liian kauan laiminlyönyt sitä…tupakanpolttokin pitäisi piakkoin lopettaa kun on jo pari vuotta ollut siitäkin oireita,mutta en nyt ihan vielä samaan syssyyn kun vasta 5.pvä raittiina.
Tsemppiä Dorisvonelli! Onpa niin tuttua räiskyntää, ihan samaistuin sinun juttuihin. Mutta päivä kerrallaan raittiutta ja ensimmäiset asiat ensiksi!
6.pvä raittiina ja kääntyy jo iltaan…vaikka ei sillä etteikö ehtis jos mieli tekis mutta onneksi ei tee.
Eikä sitä kaikkiin mielitekoihin auta lähteä jos meinaa raittiina pysyä
Päivä päivältä alkaa ajatella selkeämmin mitä kauemmas alkoholista erkanee,kuinka hullua sellainen juominen onkaan,mitä minäkin olen harrastanut!
Ja miltä se on näyttänyt ulospäin niille jotka ovat nähneet…itsehän sitä ei näe eikä monesti edes muista.
Ja olen joutunut sen sulkemaankin mielestä selvinpäin koska muuten ei viitsisi enää kauppaan tai töihinkään mennä ,muihin tilaisuuksiin en enää omalla paikkakunnalla ole aikoihin osallistunut.
No silloin kun en vielä juonut,en siltikään nauttinut mistään yleisötilaisuuksista,sellaiset on aina ahdistaneet…
Olen paljon miettinyt suhdettani alkoholiin viime päivät ja olen todennut etten hallitse alkoholinkäyttöäni(yllätys yllätys)
Siis sen jälkeen kun otan ensimmäisen,minusta tulee matkustaja.
Siihen junaan en enää haluaisi lähteä!
Raitista perjantai-iltaa kaikille!
Ja Jax,rohkeutta sinulle mennä Aa-han
,muistan kun itse uskaltauduin eka kerran,se tuntui mahtavalta!.
Niinhän se on Jax,ettei liikaa pidä ajatella mitä muut ajattelee kun ei sitä kuitenkaan tiedä ajatteleeko ne mitään,niin turha murehtia mutta krapulassa ja morkkiksessa sitä kulkee sivukujia ja kesällä oli hyvä piiloutua aurinkolasien taakse,vähän niinkuin jänis pistää pään pensaaseen ja luulee ettei peto näe
Aivan mahtavaahan se olisi ettei itseään tarvitsisi enää häpeillä…
Siinä riittää kun pysyy raittiina päivän kerrallaan.
Huomenna lähden kesälavalle ensimmäisen ja viimeisen kerran tälle kesälle…kaveri sanoi että tulkaa aiemmin hakemaan että otetaan muutamat naukut.
No sanoin olevani kuskina ja että olen aloittanut pidemmänkin raittiuden.
Hän on oikea ystävä ja ymmärtää kyllä mutta itsellään ei ole mitään ongelmaa…
Eikä minuakaan huoleta muu kuin se osaanko selvinpäin tanssia mutta opetellaan!
Tänään koin taas äkkiromahduksen mustaan aukkoon.
Koin hylätyksi tulemisen tunteita miesystävän taholta,joo,
Vakuutin että hän voi mennä mutta sitten käperryin peiton alle ja mietin jo kaikkea rekkaa päin ajamisesta lähtien…
Muistan samat tilanteet jo avioliitostani,silloin en vielä osannut turruttaa niitä alkoholilla.
Nyt kun en juo,muistan miksi olen alkanut juomaan.
En ole kestänyt näitä tunteita…
Luulin että kun en juo ,itsetuntoni olisi jo parempi kuin nuorempana…
Haluaisin olla sosiaalisempi ja tasapainoisempi mutta en ole ja eihän tässä simbsalabim voi sellaiseksi muuttua.
Onneksi sain aika äkkiä tunnetilani muutettua,enkä lähtenyt alkoholin ostoon vaikka Tottakai sekin oli jo mielessä.
Olen tätä plinkkiä luettuani oppinut tunnistamaan käyttäytymismallini,ja tietenkin aiemmista retkahduksista,sen missä tilanteissa juomishalu naksahtaa päälle.
Tuo hylätyksi tulemisen tunne on varmasti aika yleinen syy ja juontuu jostain ihan lapsuudesta,on se sen verran kipeä tunne…mutta yritän nyt aikuisen tavoin käsitellä sitä 
Poikakin on kotona niin en voi vaipua itsesääliin peiton alle kovin pitkäksi aikaa…
Kuten tuolla jonkun toisen ketjussa kerroinkin,olen muutaman kerran kun olen kokenut itseni pahasti loukatuksi,esim.äitiyttäni on arvosteltu,että on ottanut tosi kipeää,niin hankkinut itselleni lohdutukseksi uuden eläimen…niitä on nyt seitsemän,ja vaikka se tuntuu paljolta elän tässä nyt kuitenkin lapsuuden haavettani todeksi.
Asun maalla,ja on sellainen asuinpaikka että eläintenpito on mahdollista ja olen ollut aina eläinrakas.
Eläimet vie ajatukset pois ikävistä asioista ja saan niiltä sellaista ehdotonta rakkautta jota olen aina kaivannut,ja kai niitä uskaltaa rakastaa takaisin ilma tuota hylätyksi tulemisen pelkoa.Koska jos minua on parisuhteessa rakastettukin,olen kyllä tehnyt kaikkeni testatakseni sitä ja ehkä vielä sittenkin on jonkinlainen torjunta päällä.
Olen varmaan pahasti traumatisoitunut tai sitten vaan niin pirun herkkä luonne…ehkä sekäettä ja yksi lapsistani (aikuisia kaikki jo) tulee perässä aivan samoja uria(ihmeellinen tuo sukupolvien välinen ketju)
että kyllä se on sitä herkkyyttäkin että yksi kokee saman lapsuuden traumaattisemmin kuin toinen…
Huhhuh,mikä vuodatus,mutta en juo,tämä saman toistamisen kaava on katkaistava :mrgreen:
Kiitos tuesta Jax!
Hienoa että sait mentyä kokoukseen,sekin on hyvä tuki tässä asiassa,itsekin menen maanantaina.
Eilen pakotin itseni lenkille koirien kanssa ihan kävellen,yleensä pakkaan ne autoon ja vien metsään irti juoksemaan ja siinäkin on ollut useimmiten mies kuskina kun itse olen tissutellut…
Mutta nyt aloitan lenkkeilyn niiden kanssa,se auttaa ahdistukseen…mitä enemmän ahdistaa niin sitä kovemmin vaan tossua toisen eteen.
Lähdimme kuitenkin illalla sinne tansseihin ja hetkittäin oli hauskaakin.
Tanssikin sujui ihmeen hyvin,normaalisti olen ollut aika jäykkä selvinpäin…
Juoda ei tehnyt mieli mutta tarkkailin muita ja ihmettelin miten kukaan ei ollut mitenkään hirveässä humalassa…itse olisin jo loppuvaiheessa varmasti ollut niin mietin miltä olisi ulkopuolisena tuntunut nähdä niin humalainen nainen siellä…huhhuh,varmaan kauhealta!Mieskin kiitteli että hänellä oli hauskaa ja hän sai rentoutua kun minä en ollut juonut(ei juonut itsekään)
Vielä tuosta eilisestä ahdistuksesta,niin huomaan että olen edelleen läheisriippuvainen,ja tietysti alkoholistin tapaan itsekeskeinen mutta jospa ne piirteet alkaa ajan myötä helpottaa…
Olen usein ihmetellyt tuttavapiirissä ettei kaikkien maailma romahdakaan vaikka parisuhteessa vastaavia tapahtuis,vaan ne elää vaan tasaisesti omaa elämäänsä…
Tämä oma touhu tuntuukin aivan naurettavalta
Millaista siellä kokouksessa oli Jax?
Kävin tänään aa-ssa,pitkästä aikaa.
Kyllä oli kiva käydä ja totesin että minulle on hyväksi käydä siellä,ettei totuus unohtuisi
Täällä ulkopuolella voi herkästi tulla tunne että “kaikkihan ottaa viikonloppuisin,voinhan minäkin”
mutta aa-ssa muistaa että mepä alkoholistit ei voidakaan ottaa,ottakoon ne jotka vielä voi.
Otin jopa vastuutehtävän,sitoutuakseni tähän raittiuteen,se tuntui hyvältä tähän saumaan,pitää pysyä ainakin 2kk raittiina kun olen luvannut sen homman…aiemmin en olisi ollut valmis sitoutumaan mihinkään siellä mutta nyt kumma kyllä olin…
Jax,käyhän sinäkin uudelleen,se on kuin ilmaista terapiaa!
Hyvällä fiiliksellä,9.pvä raittiina
Huomenta tännekkin ja tsemppiä raittuteen!
Minulle sanottiin ryhmässä että käy vaikka kymmenen kertaa täällä ja mieti onko tämä paikka sinun paikka, että älä hylkää heti eka kerralla. No, ei minun tarvinnutkaan miettiä, heti tuntui kotoisalta ja sellaiselta paikalta missä tämmöinen juoppokin voi tuntea olevansa ihminen. ei syyllistetty eikä painostettu mihinkään. Ei luettu lakitekstiä, eikä sanottu että minun pitää tehdä näin tai näin, vaan kaikki on ehdotuksia ja toisten kokemuksia joista saan ottaa sen mikä minulle sopii. Voin kokeilla kaikenlaista, erehtyäkin enkä ole silti naurettava.
ja mikä helpotus kun olenkin sairas, en enää ole tyhmä, idiootti, moraaliton jne… ja jo muutaman vuoden kuluttua itseluottamus palautuu terveemmäksi jos hoidan itseäni.
Mutta ensimmäiset asiat ensiksi, eli ei heti kovin syviä mietteitä ettei liikaa ahdistu kun itseään tutkii liikaa.
Itsessäni löysin erityisherkän ja traumatisoituneen ihmisen piirteet, ja se oli helpottavaa kun tajuaa minkälainen on, on ollut jo syntyessään.
Mutta päivä kerrallaan aluksi vain selvinpäin ja ilman suuria lupauksia pysyä raittiina!
Hei Jax ja Huolestunut läheinen!
Todellakin sain sieltä ryhmästä positiivista energiaa ja uskoa että minäkin voin raitistua.
Erityisherkkä ja traumatisoitunut olen minäkin,vasta tänä vuonna minulle on selvinnyt etten ole yksin,vaan erityisherkillekin on oma vertaistukiryhmänsä ja fb-ryhmäkin…
Herkkyydenkin voisi kääntää vahvuudeksi,kunhan sen itsessään kunnolla hyväksyy.
Tavallaan se aa-ssa puhuttu Korkeampi voima on minulle sitä että saa kokea tulleensa hyväksytyksi kaikista vioistaan huolimatta ja nähdyksi omana itsenään ilman tuomitsemista,vitsi se tuntuu hyvältä!
Ja “miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,siell’ läsnä on jumalakin” sanoi jo Eino Leinokin.
Joo Jax,olen tosi hyvällä tuulella.
Pitää kuitenkin pitää jalat maassa ettei tule liian suuria nousuja ja laskuja
Onnellinen tietysti saa olla jos siltä tuntuu,onnihan on tässä ja nyt,sen minäkin olen alkanut ymmärtää…
Aina olen tavoitellut sitä jostain muualta enkä ole huomannutkaan että minullahan on se jo.
Vaikka jos joku muu pantaisiin minun housuihin,hän voisi ajatella että asiat on surkeasti.vouti vie kuudesosan tuloistani,konkurssi voi tulla milloin tahansa,asiakkaat on vähentyneet puoleen ehkä juurikin krapulapäivieni ja kännisekoilujen takia,ajan 24 vuotta vanhalla pikkuautolla joka on ainoa omaisuuteni,
mutta tänään olen iloinen ja onnellinen
Hyvää selvää päivää kaikille!
Päivä 11.alkaa.
Eipä ole ollut juomahimoja,no ,suklaata söin eilen mutta siihenkään ei ole sellaista himoa kuin yhden raittiusyrityksen aikana meni levy illassa…ja sitten olin pettynyt kun paino ei pudonnutkaan ja “mikään ei muuttunut” ja aloin juomaan.
Olen kyllä nukkunut tosi hyvin.Ja se että töissä on hiljaista on tähän saumaan hyvä,niin ehdin työstää tätä asiaa ja viettää aikaa täällä ja lukea toisten tarinoita.
Minullakin pahin on jos on liian kiireinen viikko töissä,olen kyllä silloin elementissäni ja perjantaina alkaa jo kuumottaa kuinka juhlistan onnistunutta työviikkoa laittamalla hyvän pihvi-illallisen ja sehän vaatii ehdottomasti kylkeen pullon punaviiniä,tai ehkä kaksi kuitenkin varalta…tai sama ostaa pänikkä,onhan päivä vielä huomennakin…
Ja siihen vielä miehen viskipullosta ruokaryypyt,joita alan kärttää myöhemmin kiihtyvällä tahdilla kun ‘ei tunnu missään ja se piristää!’
No lopputulos että sammun sohvalle ellen sitten saa viirausta että pitää lähteä baariin-johon mies ei enää minun kanssa suostu lähtemään,ei päästäisi minuakaan,jos en ehdi sammua, karkaan vaikka vessan ikkunasta ilman kenkiä…
Jos ihmeen kaupalla satun pääsemään sisään ,menen istumaan kenen tahansa pöytään ja kun tulee hyvä Biisi,innostun ja hyppään pöydälle tanssimaan ja hämärästi muistan kun portsari juoksee ottamaan alas ja ehkä soittaa taksin tai joskus poliisin viemään minut kotiin,jos olen jo aivan jalaton.
Ja sitten sunnuntai-iltaan jatkuneen loiventelun jälkeen taas maanantaina tekopirteänä töihin asiakaspalveluun pikkupaikkakunnalla…tai kauppaan.
No onhan se yhtä helvettiä ja syö naista sisältäpäin ja nakertaa itsetuntoa terävillä hampaillaan,ja sydänkin on kipiä kuin Mimosan hipiä…
Kuvailen tätä itsellenikin muistutukseksi jos minua vielä alkaa tehdä mieli hienosti syödä viinin kanssa! niin voi vähän palautella mieleen.
Mutta työhommasta; huomaan että monet täällä tekevät paljon töitä, ja itse huomasin jo aiemmin että jos aion raitistua,minun on selkeästi vähennettävä työntekoa ettei mieli liikaa rasitu…olen joskus tehnyt kymmenen tunnin päiviä mutta nykyään n.6 tuntia on ihan sopiva.
Vaikka luulee ettei se taloudellisesti ole mahdollista niin paljonko menee ryypätessä ja rellestäessä…ja kun on raskas työ-raskaat huvit 
No sellaisia mietteitä tänään,raitista syyspäivää kaikille!
