Kaksi viikkoa raittiutta takana,tällä kertaa.olen keski-ikäinen nainen,säännöllistä juomista takana 15vuotta,raitistumisyrityksiä useita,aa-kin tullut tutuksi.
Nytkin aloitin käymällä aa-ssa mutta ryhmä jäikin kesätauolle!
Olisihan niitä muitakin ryhmiä,mutta nyt olen saanut tukea lukemalla raitistuneiden blogeja,päivä päivältä raittiuden alusta muutaman vuoden takaa tähän päivään.
Todella motivoivaa,ensin löysin 'soberismia’blogin,ja sitten 'kuinkas sitten kävikään’blogin,linkin löysin täältä päihdelinkistä.
Todellakin tuntuu vertaistuelta,ja varmasti tämäkin palsta jossa voi vaihtaa kuulumisia…
Ryhmiin meneminen tuntuu vähän hankalalta nyt kun se tuttu ryhmä jäi tauolle…kokeilen nyt pärjätä tämän netin avulla ja kirjallisuuden,jota olen aiheesta ostanut aa-sta ja muutenkin.
Terve Dorisvonelli, mä olen lähes kuuskymppinen nainen, joka on raittiutta saanut AAssa jo parikymppisestä lähtien kaksi todella pitkää raittiutta. Tämä on nyt kolmatta raittiutta joka ei ihan vielä ole vuoden mittainenkaan. On siis tullut tehtyä kertausharjoituksia juopottelun merkeissä. Tätä raittiutta meinaan hoitaa pysyvästi, enkä unohtaa mistä on kysymys. Alkuun pääsyssä auttaa kun etsii aiheesta paljon tietoa ja ei unohda minkä kanssa ollaan tekemisissä kun oma olo paranee ja pääsee raittiiseen elämään kiinni.
Terve,Helisee!
Niin,minäkin reilu kuukausi sitten yritin viimeksi lopettaa,ja kahden Aa-käynnin jälkeen retkahdin lauantaina kun oli hirveä sadepäivä,tupakat loppui ja poika oli vienyt auton…
Kun sitten viimein ‘pinna kärähtäneenä’ poljin pyörällä 3km kauppaan sateessa niin ostinkin lonkeropackin myös 
Muistin sen siksi koska nyt on prikulleen samanlainen kauhea ilma,poika vei auton,mutta tupakkaa onneksi on,eikä muutenkaan ahdista,onneksi 
Varmasti se onnoiden blogien lukemisen ansiotakin,ymmärrän että sudenkuoppia tulee,mutta ei ole mikään ratkaisu retkahtaa,vaan keksiä muuta tekemstä äkkiä,ja tunne menee tod näköisesti ohi.
Ilmoillehan emme voi mitään,ja onpahan hyvällä omallatunnolla voinut viettää päivän lukien raitistumistarinoita,kun ei ole ainakaan pihahommiin asiaa.
Ymmärrän nyt senkin että raittiuden tukemiseksi on otettava aikaa tämän asian pohtimiseen,jos vain juoksee tukka putkella ,voi ‘totuus’ unohtua.
Nämä viikonloputhan ne on sitä kriittistä aikaa,huomenna on taas työpäivä,ja se on mahtava tehdä ilman joka maanantaista krapulaa
Samoin motivoi se että jo kahden viikon jälkeen on siedettävämpää katsoa itseään peilistä kun pahin turvotus on laskenut.
Ulkonäön rapistuminen onkin ollut minulle yksi suurimpia haittoja juomisessa,vaikka pitäisi olla paljon tärkeämmät syyt,mutta toisaalta olen pelännyt että naamasta se näkyy,jos muuten olenkin onnistunut piilottelemaan juomistani 
Paljon käytetty tekeminen retkahtamisen estämiseen on puhelinsoitto raitistuneelle alkoholistille. Tämä on hyväksi havaittu ja nopeasti toteutettavissa oleva tapa.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Lueskelin omia vanhoja viestejäni joita olen kirjoitellut aina kun olen yrittänyt raittiutta,näköjään.
Nyt on kesä mennyt ryypätessä,tänään piti olla "päivä yksi"mutta eipäs ollutkaan 
Viikon päästä aa-ryhmäni palaa kesätauolta ja haluaisin ennen sitä edes muutaman päivän raittiutta,mutta en saa nyt lopetettua…ajattelen aina että minä vielä tämän kerran ja sitten loppuu.
Kulissitkin on alkaneet jo kaatua,sen verran törkeitä ylilyöntejä on tullut,ja miksei tulisi kun ongelma on koko ajan paheneva.
Olen miettinyt että vaikka olen käynyt aa-ssa,ne askeleet on jääneet mulla kokonaan sisäistämättä.
Mutta haaveilen kyllä raittiudesta koko ajan,minulla ei olisi ainakaan sitä ongelmaa millä täyttäisin juomisen aukon kun on niin paljon mielekästä tekemistä mielessä MITÄ nyt en vaan jaksa/pysty kännissä tai krapulassa…
Mutta,palaan asiaan kun saavutan tuon päivän yksi…ylihuomenna on syntymäpäiväni…se olisi hyvä päivä aloittaa 
Tervehdys dorisv.! Samoilla mennään…“päivä yksi” on kirjoitettu moneen kertaan…tsemppiä! Vielä se päivä tulee, oikeasti. Vertaistukea kehiin nyt!
Tervetuloa palstalle taas Dorisvonelli.! Pysy pls. linjoilla ja pidä mielessäsi, että “huomista” ei tule koskaan!
Tervetuloa takaisin DorisN! Kiva, kun tulit kertomaan kuulumisistasi rehellisesti ja avoimesti, eipä täällä juuri kukaan meistä ole kerrasta raitistunut… Kun on halu raitistua, siitä se lähtee. Jos ei tänään, niin tuloillaan se on
Pysy linjoilla ja voimia raitistumisen! Pikkuhiljaa hyvä tulee…
Kiitos tuestanne,tuntuu hyvältä!Tänään alkoi päiväni Yksi ja sekin tuntuu hyvältä,olen valmistautunut tähän vähentämällä,etten mennyt enää eilen viinikauppaan vaan join miedompia ettei olisi kovin krapulaa kun siihen taas olisi tarvinnut korjaussarjaa…
Jännä,normaali-ihmiset juhlistavat ehkä syntymäpäiviään ottamalla silloin alkoholia,meikäläisillä se onkin toisinpäin…
Jokatapauksessa kiitos että toivotitte minut takaisin,se on tärkeää meille langenneille,kun saa tulla takaisin ilman tuomitsemista,ihan alkaa itkettää 
Palaan huomenna
Onnittelut (tupla)syntymäpäiväsi johdosta!
Hyvää syntymäpäivää dorisvonelli! Lähdetäänpä tästä yhtä matkaa nyt eteenpäin! Ei mullakaan mennyt tämä vkonloppu ilman oluita… 
Kuoharilla vielä “juhlistettiin” viimeistä juomista 
Fiilikset ei ole kovin hyvät, tämä elokuu on juomisten suhteen mennyt ihan pers…n. Ja niin kyllä heinäkuukin. Nyt hetki kerrallaan mennään, ilman alkoa.
Päivä kaksi
Eilinen oli uskomaton päivä…olin kertonut miesystävälleni (emme asu yhdessä,serusteltu 10.v) että olen päättänyt aloittaa raittiuden juuri tuona päivänä ja lisäksi oli vielä syntymäpäiväni,ja MITÄ hän tekee…häipyy aamulla kertomatta mitään,iltapäivällä saan tekstiviestin yritettyäni pari kertaa soittaa,että on muuttoapuna,tulee kohta.
No,laitoin ruokaa,leivoin kakun,joku vieraskin kävi…ja illalla lähdin vielä kaverin pyynnöstä poimimaan marjoja eräältä marjatilalta…kotiuduin puoli kymmenen illalla ja päätin lähteä katsomaan onko mies kotona kun ei ollut näkynyt koko päivänä,eikä soittanut.no ei ollut kotona vieläkään
Voi vittu!
Olin aivan helvetin pöyristynyt,ensin ajattelin että hän yrittää tahallaan sabotoida minun raitistumisyrityksiä,koska muistin että tuo aiemmin kertomani "tupakat loppu,vesisateella kauppaan pyörällä-vitutus retkahdus"päivä oli myös semmoinen että olin pyytänyt häntä tuomaan autolla mulle tupakkaa ja hän sanoi aina että joo kohta…iltapäivällä sitten vasta sanoi ettei ole samalla paikkakunnalla…illalla vasta selvisi että oli ollut koko päivän tyyräämässä tätä exää ja sen ystävää Ikeaan parinsadan kilometrin päähän.
Olenhan minäkin häipynyt ryyppyreissuille,en ole vastannut puhelimeen ja ymmärrän senkin että hän ei kerro missä on ja kauanko menee etten voisi käyttää tilannetta hyväksi ja häipyä itsekin…koko homma on niin vääristynyt ehkäpä juuri tämän minun alkoholi-ja kännipäissään pettämistenkin takia.
No,ei ole kuitenkaan kiva maistaa omaa lääkettään
Illalla en uskaltanut mennä enää ystävänkään luo käymään vaikka hän pyysi kun tilitin tätä puhelimessa,kun tiesin että hän ottaa kaljaa ja riski oli suuri kun vitutti niin ankarasti.
Että semmoinen oli päiväni yksi,ainakin ikimuistoinen jos yhtään sain välitettyä sitä tunnetilaa minkä koin.illalla otin nukahtamislääkkeen ja sen avulla nukuin ihan ok,ja tänään on vielä vapaapäivä,ja kivaa tekemistä,lähden kaupunkiin syömään poikani kanssa kun hän ei eilen päässyt kakkukahville töiden takia.
Mieskin kävi sovintoa hieromassa,suurinpiirtein heitin kakut eteen ja sanoin että vedä naamariis ja häivy. 
En ole vielä valmis antamaan anteeksi ja oikeastaan teki ihan hyvää suuttua.Perkle mua ei kohdella näin!
Kun aina olen ollut liian kiltti ja turruttanut mielipahat alkoholilla,mutta siitä enemmän myöhemmin…päivä kerrallaan
Me päätimme pistää suhteen tauolle,ja minä keskityn nyt tähän raittiuteen.mutta,hirveät tunteet vyöryvät päälle…suru,tuska,epätoivo…
15vuotta sitten aloin juomaan kun erosin avioliitosta,juuri tähän samaan tunteeseen,nyt muistankin.
Joudunko nyt menemään jonkun helvetinmoisen prässin läpi,apua
Mutta niinkuin Andante kivasti sanoit,tuplasynttärit
Aion tehdä kaikkeni että käyn sen läpi ilman alkoholia,että muuttuisin.
Googlasin jo tälle illalle yhden toisen aa-ryhmän,tarvitsen nyt kipeästi vertaistukea
Mieleen tulee vielä kaikenlaisia sanontoja "kaikki mikä ei tapa,kasvattaa"ja “ilman kipua ei ole kasvua”(totta) ja “ei ole oikotietä onneen”
Nyt sain koottua itseni ja kipinkapin kaupunkiin pojan kanssa syömään,ja aa-ryhmään,jos uskallan…?pakotan itseni 
Tsemppiä&voimia Doris!
Kiitos Lintuanna tsempistä,ja sinulla on hyvä tuo lainaus!
En minäkään tarkoita että muuttuisin,paremminkin että olisi enemmän rohkeutta olla oma itsensä ilman alkoholia,kun rohkaisuksikin sitä alunperin on alkanut ottamaan,olen aina ollut ujo ja syrjäänvetäytyvä oudossa seurassa,mutta kun tutustun,niin hyvinkin rempseä.
Näiden kahden puoleni kanssa on sitten pitänyt luovia…
Usein häpeä sitten hyökkää kun on välillä heittäytynyt ,varsinkin kännipäissään
Nytkin vähän hävettää aiemmat kirjoitukseni,kun tunnekuohussa tulee avauduttua ja seuraavassa hetkessä asiat voikin olla taas hyvin,niin tulee mieleen että olisiko pitänyt taas malttaa pitää mölyt mahassaan…
Mutta semmoinen minä olen,ja ne tunteet on aina niin todellisia sillä hetkellä,että semmoista vuoristorataa ja välillä vähän tasaisempaa
Olen usein kadehtinut ihmisiä jotka ovat aina tyyniä ja järkeviä ja uskaltavat sanoa vahvasti ja selkeästi kantansa…minä en tahdo uskaltaa sanoa mitään negatiivista palautetta vaikka olisi aihettakin…sitten voi välillä vähän parisuhteessakin räjähtää kun ei osaa ajoissa sanoa.
Alkoholisti persoona onkin kuulemma yleensä kiltti ja herkkä,ainakin minä olen.
Joku pahoittaa mielen niin heti vedetään pää täyteen
Kyllä tuo suuttuminenkin on parempi ratkaisu kuin pulloon tarttuminen,että otetaan kaikki tunteet vaan raakana
Ainakin pari päivää on ollut melkoista tunnekuohua mutta selvinpäin on nekin kestetty…masennuspäivä kun tulee niin se onkin sitten pahempi rasti…
Doris, parempi päästää höyryjä ulos kuin vetää niitä sisäänsä. Minä vaikenin ja myöntelin aikanani aivan liian kauan. Elin roolia johon muut, etenkin myrkylliset ihmiset olivat tottuneet. Vasta klinikalla v. 2009 minulle selvisi kokonaiskuvioni ja muuttumisen ja muuttamisen tarve ja välttämättömyys. Tottakai rapatessa roiskuu ja ihan hyvä niin. Jos ympäristösi ei tule uuden käyttäytymismallisi kanssa toimeen, vaihda ympäristöä. Vaikka nokka pystyssä. Mielummin ylimielinen kusipää kuin surkea juoppo! :mrgreen:
Doris, parempi päästää höyryjä ulos kuin vetää niitä sisäänsä. Minä vaikenin ja myöntelin aikanani aivan liian kauan. Elin roolia johon muut, etenkin myrkylliset ihmiset olivat tottuneet. Vasta klinikalla v. 2009 minulle selvisi kokonaiskuvioni ja muuttumisen ja muuttamisen tarve ja välttämättömyys. Tottakai rapatessa roiskuu ja ihan hyvä niin. Jos ympäristösi ei tule uuden käyttäytymismallisi kanssa toimeen, vaihda ympäristöä. Vaikka nokka pystyssä. Mielummin ylimielinen kusipää kuin surkea juoppo! :mrgreen:
Tuplana, pöh!!!
Eipä kestä ja kiitos 
. Se on mullekin hyvä ja tärkeä, mun on vaikea olla oma itseni, mutta etenen kokoajan.
Noi sun yllä kirjoittamat jutut kuulostaa NIIN tutuilta! Mullakin on noi kaksi puolta ja usein mullekin käy niin, että jos uskallan näyttää rempseyttäni ja/tai kirjoittaa tunnekuohuissa avoimesti, kadun ja häpeän ja pahimpina päivinä jopa moitin itseäni, että menin ja tein. Ja sama mulla tuokin, että kadehdin tyyniä ja järkeviä, etenkin kun puhuvat usein suoraa asiaa menettämättä silti tyyneyttään. Itse aina kiihdyn, sisäisesti eniten, koska oon elänyt valtavan itsekontrollin alla sosiaalisissa tilanteissa aika hitsin monta vuotta jo ja pitäen kuitenkin asian/suuttumuksen sisälläni. Niinhän siinä on käynyt mullekin, että kun ämpäri on täyttynyt, oon antanut tulla tuutin täydeltä… Ja jälkeen päin taas katunut 
.
Toi kadehtiminen on tavallaan “turhaa”, koska osin noi(kin) em.ihailemamme piirteet on temperamentista kiinni ja nehän meillä on syntyessämme jo.
Tasapainoilenkin nykyään usein sen kanssa, että aionko tosiaan vielä yrittää muuttaa itseäni ihailemakseni ihmiskuvaksi vai oliskohan aika oikeasti vaan hyväksyä itseni sellaisena kun olen . Itsensä hyväksyminen kulkee varmasti jotenkin käsi kädessä raittiiksi opettelemisen kanssa. Mietin, että jaksaako sitä elämää tyyliin selvinpäin elääkään, jos aina juoksee karkuun todellista minäänsä. Aika raskasta ainakin olisi.
Voimia kovasti tunnekuohuihin, itsekin kamppailen niiden kanssa harva se päivä! Ei olla yksin ainakaan .
.