Haralbant, arvelet, että herpes piileksii selkärangassasi. Siellä se juoppogeenikin on joittenkin mielestä, kun väittävät että juoppolallin raitistumiseen ei tarvita kuin selkärankaa.
On taas kiitollinen olo, kun sain tässä eräänä palaveri-iltana tavata raitistuneita aa-laisia alkoholisteja ja palaverin jälkeen jutella ihmiselämästä.
Tätäkin viestiketjua lukiessani totean, että on mainio asia, että AA on syntynyt, ja että se on täysin vapaaehtoinen ja mielenkiintoinen tapa saada elää raittiina. 12 askellen ohjelmaahan ei kukaan ole pystynyt noudattamaan täydellisesti, en minäkään saamastani pitkästä raittiudestani huolimatta.
Lizzy, Lizzy! Varo, ettet lähde väärään suuntaan. Alkoholismi on sairaus. Sellaiseksi luokiteltu ja sellaisena pysyvä. Piste. Täysin sama mitä AA tai BB tähän sanovat.
Voi tosiaan olla, ettet olekaan alkoholisti. Entäs sitten? Sitä parempi. Ja vielä parempi jos kuitenkin käyttäydyt yhtä varovasti kuin jos olisit. Pelaa varman päälle.
Kotivalolle: Korkeampi voima tai jumaluus AA:n konseptissa on myös sellainen ikuisuusteema, että en lähde sitä tässä vääntämään. Minulle tällainen “korkeampi voima” on se ei-rationaalinen osa elämänhallinnassani jolle voin sälyttää vastuun sitten kun oma ymmärrykseni tai järkiperäiset keinot eivät enää riitä. Tai voimani loppuvat.
Lisään tähän,etten ole kirkkouskovainen,mutta olen löytänyt usein apua ja lohtua vaikeissa tilanteissa juuri kristillisistä piireistä. Kukin halunsa mukaan.
Eli sairauden kieltämällä retkahtanut alkoholisti selviäisi retkahduksestaan paljon nopeammin, niinkö? Bullshit.
Alkoholismin sairausluonne ei ole AA:n keksimä vaikka se onkin vaikuttanut ajatuksen yleistymiseen, vaan siihen suuntaan on esitetty ajatuksia jo ajanlaskumme alun aikoihin (mm. Seneca).
Lääketieteellisissä piireissä alkoholismi luokiteltiin sairaudeksi 1956, mutta debattia asiasta on lääketieteellisissä piireissäkin käyty paljon aiemmin.
Se onko jokin oireyhtymä tai terveydellinen ongelma sairaus, ei yleensä tosin ole mielipideasia mutta toki sitä voi mielipideasiana pitää. Minä voin esimerkiksi päättää olla sitä mieltä, että diabetes ei ole sairaus, mutta lohduttaako se paljonkaan diabetesta sairastavia, tai auttaako se heitä hoitamaan vaivaansa?
Onko skitsofreenikolle oleellista, onko skitsofrenia sairaus vaiko vain joukko useita erilaisia psyyken häiriöitä, ja paranisiko hänen psykoosinsa päättämällä että skitsofrenia ei ole sairaus, joten lopettakoon hulluttelemisen.
Menneinä vuosisatoina alkoholismia pidettiin vaihtelevasti joko moraalittomuutena, henkisenä heikkoutena tai mielisairautena. Ennen päihdehoitojen kehittymistä alkoholistejakin hoidettiin mm. mielisairaaloissa.
Sitä, että sä olet vuosien ajan kertonut saaneesi AA:sta raittiuden, ja nyt esitelmöit mitä keikkea siellä ajatellaankaan ja puhutaan väärin.
Ikäänkuin sinulla olisi kaunaa tai ylenkatsetta AA:ta kohtaan, vaikka syytä voisi olla pikemminkin kiitollisuuteen. Vähän sama ilmiö kuin kanttoonalla, vaikka hän kyllä ilmaisee sen ihan eri tavalla.
Vertaistuen vaihtaminen yksilöterapiaan ja ammattiapuun on kyllä ihan hieno homma, mutta sen ettei tarvitse enää jotain tiettyä tukimuotoa, ei sentään kannata antaa nousta päähän, eihän?
Ajatella, että mä kävin itse läpi tämän AA-kriittisyys vaiheen jo joitain vuosia sitten! Nyttemmin ei ole enää tarpeen kritisoida mitään tukikeinoja tai (itse)hoitomuotoja, vaikken niihin itse turvaudukaan.
Ja sanottakoon nyt kaikille vielä selvyyden vuoksi, että minä en käy AA:ssa, jos joku sellaista arvelee. Tai jos käyn, niin aika harvoin. Viimeksi huhtikuussa 2012.
Tuo sana “KAIKKI” on aina niin metka näissä keskusteluissa.
Mites on, lizzy, uskotko että JOTKUT menevät Jellinekin käyrää pitkin?
Se, ettet juuri sinä mene, ei tarkoita etteikö KUKAAN menisi.
Alkoholismi voi olla harjoiteltu tapa , tai sitten se voi olla jo ekasta huikasta lapsena/teininä alkanut addiktio. Esimerkiksi minun juomisessani oli alkoholistisia piirteitä jo ekasta kännistä 15-vuotiaana lähtien.
Nykyisin tapaa päihderiippuvaisia, joilla päihteiden ongelmakäyttö on alkanut jo joskus 12 -vuotiaana.
Eivät he ole ehtineet opetella tapaansa kovinkaan kauan.
Eikä tarvitse kummoistakaan kristallipalloa nähdäkseen, että heidän tilanteensa ja addiktionsa tulee todennäköisesti pahenemaan ilman tehokkaita tukitoimia ja apua, vaikka he onnistuisivat välttymään AA:n ja NA:n turmiollisilta ajatuksilta.
Tarkoittanet kenties nimenomaisesti ykköstyypin diabetestä, sitä synnynnäistä, joka joutuu piikittämään itseensä insuliiniä? Kakkostyypin diabetes taas mitä luultavimmin kunkin itse itselleen kovalla mässäämisellä hankittu elämäntapasairaus, jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä ykköstyypin kanssa. Kakkostyypistä paranee lähes sataprosenttisen varmasti kun hankkiutuu läskeistään eroon.
Ykköstyypin diabetes ei muuten ole välttämättä synnynnäinen, vaan sen voi saada vaikkapa haimatulehduksen seurauksena.
Ykköstyypin diabeteksessa haima ei pysty tuottamaan enää lainkaan insuliinia, kakkostyypissä se pystyy tuottamaan sitä hiukkasen.
En minä mitään esitelmöi. Kerroin mikä on kantani Korkeampaan Voimaan eli Jumalaan. Kerroin myös, että minun mielestäni alkoholismi ei ole sairaus.
Lisäksi kerroin, että projektiivisen identifikaation mekanismi ajaa retkahtaneen (AA-tietoisen) alkoholistin juomaan enemmän, koska syyllisyys.
Minulla ei ole mitään kaunaa AA:ta kohtaan eikä ylenkatsetta. Siinä touhussa (so. ryhmätoiminnassa, kirjallisuudessa) on vain paljon sellaista, jota en hyväksy. En suhtaudu asiaan mitenkään tunteenomaisesti, vaan “kylmän” analyyttisesti.
En myöskään ymmärrä, että miksi luulet (vai luuletko?) etten olisi kiitollinen AA:n olemassaolosta. En ole kirjoittanut tai ilmaissut, että en olisi.
Ehkä tässä on jokin informaation vähyydestä johtuva väärinkäsitys, koska en ole kirjoittanut niistä asioista jotka AA:ssa on omasta mielestäni “oikein”.
Ei kannata tehdä turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä muutaman viestin perusteella.
Skitsofrenia- ja diabetes -vertauksiin en ota kantaa, koska mielestäni niillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
En retkahda juomaan jos vaikka menisin ehtoolliselle ensi sunnuntaina ja ottaisin kirkkoviiniä tilkan. Enhän menisi ensisijaisesti viiniä (esim. Vinetto) litkimään vaan menisin nimenomaan ehtoolliselle. En kuitenkaan ole raittiuteni aikana käynyt ehtoollisella mutta se ei johdu siitä että pelkäisin retkahtamista vaan pelkästään siitä että kokisin itseni epärehelliseksi kun en sisimmässäni mitenkään usko em. sakramenttiin ja en ole sisäistänyt sen symbolismia.
Olen raittiuden aikana vahingossa ottanut lasista jossa oli alkoholia. Reaktio oli säikähdys ja suun sisällön sylkäisy pois. En alkanut hillittömästi juomaan eikä minun alkanut tekemään viinaa mieli.
Onko alkoholismini pahentunut raitiina ollessani ? Hankalahko kysymys johon ei oikein voi antaa yksiselitteistä vastausta. Mutta ei se ainakaan ole lieventynyt raitiina ollessani. Minulla on aika vahva sisäinen tunne että alkaisin melko nopeasti juomaan samalla tapaa kuin silloin kuin lopetin eli hyvin pakonomaisesti. Toisaalta olen aina juonut sairaalloisella(epänormaalilla) tavalla, heti nuorena hyvin humalahakuisesti niin paljon kuin viinaa riitti,koskaan en lähtenyt kesken pois mistään ryyppytilaisuudesta, myöhemmin sitten juomaputkia jotka aina päättyivät jonkinmoiseen henkiseen konkurssiin.
Sillä tavalla alkoholismini on tietysti pahentunut että olen nykyisin paljon vanhempi kuin lopettaessani ja nyt ei yksinkertaisesti fysiikka kestäisi sitä 24/7 juomista niin pitkään kuin nuorempana.
Mulle tulee se tunne, että jotkut puhuu aidasta, toiset seipäästä, jotkut aidan etupuolesta ja toiset takapuolesta. Siis aidan.
Käytätte tässä keskustelussa esim käsitettä “alkoholismi” ilman että teillä on siitä yhteneväinen määritelmä. Se on huono lähtökohta millekään rakentavalle keskustelulle.
Keskustelua voisi helpottaa, jos olisimme yhtä mieltä siitä mitä jotkut sanat tarkoittavat. En tiedä onko tarpeen yrittää saada selvyyttä eri tapoihin… onnistuisiko se? Olisiko siitä hyötyä?
Varmasti tieteellisiäkin määritelmiä löytyy netistä, mutta lisään Vineton listaan itselleni olennaisia pointteja. Minulla koko ajatteluni ja toimintani oli fixaantunut aineen ympärille. Esimerkkinä hankkimisen, nauttimisen ja seurausten hoitamiseen ja peittämiseen liittyvät kokonaisvaltaiset pohdiskelut. Lisänä suunnaton levottomuus jos alkoholia ei ollut käsillä tai helposti saatavilla. No, tuohon helppoon saatavuuten sen verran, että monesti lähdin keskellä yötä marssille avoimille bensa-asemille saadakseni lisää. Pelko lähteä asunnosta ilman taskumattia. Joskus jopa maastoon piilotettuja pulloja vaelluksiani helpottamaan.
Viimeisinä aikoina täydellinen toimintakyvyttömyys ilman promilleja. Täydellinen orjuus.
Huh! Noin se juuri meni ! Olen ollut pitkään raittiina,neljännes vuosisadan jo ! Lopetin 33-vuotiaana ja pian täytän 58 vuotta ! Pitkässä raittiudessa on juuri se paradoksi että vuodet etäännyttävät vähitellen omasta juomakaaresta. Oma juominen on kuin entinen ystävä joka muuttui petolliseksi vihamieheksi ja jonka kuva vääjäämättä haalistuu vuosien kuluessa. Mutta kun tuon kirjoitit niin mieleeni palautui ne kammottavat epätoivon hetket kun viina loppui ja sen himo jäyti ja oli talsittava öisiä kylmiä katuja, etsittävä seuraa elämän marginaaleista, sekopäisenä, ainoana lohtuna viinan suoma hetkellinen unohdus !
Ei - tuonne helvettiin en aio enää palata ! Toisaalta olen hirveän kiitollinen elämälle että en jäänyt sinne !
Niin totta. Tähän kiteytyy ainakin oma kokemukseni alkoholismista. Tai vieläkin tarkemmin suurin ahdistuneisuus syntyi, jos alkoholia oli saatavilla, mutta se ei varsinaisesti ollut minun. Tai kokonaan minun. Eli jollakulla oli alkoholia, ja oli epävarmaa saisinko minä siitä. Tai vaikka yhteinen pullo jonkun kanssa! Karmaisevaa!
No tämän olet sanonut usein ennenkin. Mutta kun ihmiset sairastuvat addikitioihin myös ihan riippumatta heidän varhaislapsuuden kokemuksistaan, tai ihan kaikenlaisilla varhaislapsuuden kokemuksilla.
Voisi oikeastaan sanoa, että alkoholismi/huumeriippuvuus eivät johdu ankeasta lapsuudesta vaan toisin päin: ankea lapsuus johtuu usein (omien vanhempien) alkoholismista/huumeriippuvuudesta.
Tietysti nämä ongelmat usein periytyvät suoraan alenevassa polvessa. Kuten muuten periytyy syrjäytyminen, ja vaikkapa sosiaalihuollon asiakkuuskin.
Samanlaisilla lapsuuden kokemuksilla ja jopa samasta perheestä kasvaa hyvin erilaisia ihmisiä: joillekin kehittyy addiktioita ja joillekin ei.
Geenitkin tuntuvat joskus olevan valikoivia sisarusparvessa, ja joskus alkoholismi-geenikin hyppää peräti sukupolven yli.
Varmaa on vain se, että alttius päihdeaddiktioon siirtyy myös geeneissä, joskin addiktion puhkeamiseen tarvitaan myös tietyt olosuhteet ja polttoaineeksi itse päihde.
En tiedä mitä muut tarkoittaa alkoholismilla, mutta minä tarkoitan sillä aina alkoholiriippuvuutta. Myöskin latentissa vaiheessa olevaa ja oireetonta, eli vierottuneessa vaiheessa olevaa (raitis), jolloin sitä ei tietenkään voisi enää diagnosoida lääketieteellisesti, koska diagnoosi tehdään oireiden (aineenkäyttöön liittyvien piirteiden) perusteella.
[i]Päihderiippuvuus sairautena todetaan lääketieteellisellä diagnoosilla, joka edeltää sairauden hoitoa. Kansainvälisissä riippuvuussairauksien diagnostisissa kriteeristöissä ICD-10 ja DSM-IV päihderiippuvuus todetaan, jos henkilöllä esiintyy kuluneen vuoden aikana vähintään kolme seuraavista kriteereistä yhtäaikaisesti vähintään yhden kuukauden ajan:
• Pakonomainen halu tai himo käyttää ainetta.
• Heikentynyt kyky hallita aineen käytön aloittamista, määrää tai lopettamista.
• Vieroitusoireet.
• Sietokyvyn kasvu.
• Aineen käyttö muodostuu elämän keskeiseksi asiaksi.
• Käyttö jatkuu huolimatta sen aiheuttamista kiistattomista haitoista.[/i]
Tarkoitan varhaislapsuudella ikää 0-18 kk. Lyhyesti sanottuna häiriöt ja puutteet objektisuhteissa, suhteessa hoitavaan Toiseen tällä aikavälillä altistavat erilaisille häiriöille myohemmässä iässä, myös addiktioille. - Jos lapsi ei saa tuolloin riittävästi sisäistettyä hyviä self-objekteja, tämä kostautuu myöhemmin muun muassa turvattomuuden, ulkopuolisuuden ja rakkaudettomuuden tunteina. Sisäistäminen tapahtuu hoitajan (yleensä äidin) peilaamisen tuloksena.
En siis tarkoita mitään varsinaista “ankeaa” lapsuutta. Olihan omanikin näennäisesti onnellinen. Siitä jäi vaan puuttumaan empaattinen äidillinen hoiva, joka muodostui onnettomuudeksi vasta aikuiselle minälle. Tai sanotaanko, että se hoiva jäi vajaaksi: äiti oli emotionaalisesti poissa, koska isä joi. Äidin aika ja energia meni murehtimiseen, isän juomiseen. Jäin kantamaan niin sanotusti kuolleen äidin kuvaa, joka sinällään jo aiheutti masennusta ja lohduttomuutta. Ja kuuluuhan vanha freudilainen vitsikin:“It’s all about your mother!”
Ongelmat, häiriöt ja traumaattisuus periytyvät. Se on totta, mutta mielestäni on aika kaukaa haettua, että syy olisi jossain mystisissä “geeneissä”. Edellä mainittujen perinnöllisyyden selittää mielestäni paremmin niin sanottu taakkasiirtymä - transfer - joka pähkinänkuoressa tarkoittaa, että hoitava vanhempi/vanhemmat “vahingossa” istuttavat lapseen vääriä objekti- ja itsemielikuvia. Tämä tapahtuu verbaalisesti, mutta paremmin ilmein, käytöksin ja sen avulla, mistä hoitava vanhempi/vanhemmat eivät puhu mitään ja jonka viisas lapsi intuitiivisesti aistii. Näin esimerkiksi sukupolvien selvittämättömät traumat jatkavat elämistään seuraavissa sukupolvien piilotajunnassa.
Se, että ulkoisesti samanlaisilla lapsuuden kokemuksilla tulee erilaisia ihmisiä (addikteja, ei-addikteja) johtuu tietenkin siitä, että ei ole olemassa kahta täysin samanlaista sisäistä maailmaa. Olemmehan yksilöitä jokainen. Eikä ole mitenkään selvää, että esimerkiksi kaksi saman perheen lasta saisivat osakseen juuri saman verran oikeanlaista vanhemmuutta.
Ps. Joskus kovin ihmetellään, että miten jostakin tuli alkoholisti, vaikka perheessä ei juotu. Edelleen, päihteillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Pps. En edelleenkään allekirjoita, että addiktiot olisivat sairaus. Ne syntyvät aina jonkin tarpeeseen. Se, että addiktiot syntyvät jonkin tarpeeseen tarkoittaa, että on jäänyt jostain paitsi.
Addiktio (alkoholismi, narkomania ym.) on siis varhaislapsuuden kokemusten salakielinen ilmaus.
Sen avulla haetaan tyydytystä puutteelliseksi jääneelle tarpeelle.
Tämä tarve naamioidaan addiktion välineen, alkoholin tai huumeen muotoon ja todellinen puute jää näkymättömiin niin kauaksi aikaa kuin addiktio jatkuu.
Runollisesti sanottuna addiktio korvaa rakastetuksi tulemisen ja rakastettuna olemisen kokemuksen. Addiktiolla torjutaan sitä ahdistusta, jonka vahingot rakkauden alueella ovat saaneet aikaan.
Kun miespuolinen alkoholisti hörppää tuopistaan, se on surumielinen ele etäisen äidin kunniaksi. Naispuolisen narkomaanin ruiskuttaessa amfetamiinia suoneensa, on se elegia isättömyydelle.
Tässä ketjussa on älyttömästi asioita, joita tekisi mieli kommentoida, mutta ennen aamupäivän palaveria on vain rajallisesti aikaa, joten katsotaan minkä verran ehdin vaikkapa lopusta alkuun päin.
Minä uskon alkoholiriippuvuuden geneettiseen ja biologiseen taustaan. Toisilla on geneettinen alttius sairastua riippuvuuksiin, ja Suomessa alkoholi on useimmille se ensisijainen päihde. Koska en ole minkään sortin luonnontieteilijä enkä aiheeseen vuosiin enää perehtynyt niin en osaa sitä tarkemmin määritellä, mutta mielihyväreseptoreiden kanssa ollaan uskoakseni jotenkin tekemisissä.
Ja koska kyseessä on somaattinen/biologinen/whatever sairaus, niin oma uskoni sen hoitamiseen puhumalla on hyvin rajallinen. Itseapuryhmiin tässä lähinnä viittaan. Asiantuntevan terapeutin avulla voi ehkä saada uusia tapoja käsitellä asioita, mutta ei se em. diabeteskaan sillä paranisi, että käy kolme kertaa viikossa puhumassa muiden diabeetikkojen kanssa siitä, ettei ole tänäänkään syönyt sokeria.
(Kyllä, minä suhtaudun aika kyynisesti AA:han enkä edes yritä peitellä sitä. Voi olla, että se on auttanut monia, mutta väitän että se on tehnyt myös paljon vahinkoa. Mutta ehkä siitä aiheesta lisää jossain muualla, tämähän ei ole AA-ketju.)
Lääketieteellisissä diagnooseissa riippuvuuden määrittelemiseen käytetään tosiaankin viimeisen vuoden aikana tapahtunutta toimintaa. Itsehoidossa suositellaan täyttä pidättäytymistä alkoholin käytöstä, mutta ei yhtä ehdottomasti kuin AA:ssa tai siihen perustuvissa hoitolaitoksissa. Terveyskirjaston tekstissä, johon joku viittasi, kirjoitetaan: Jos alkoholin käyttö on johtanut jatkuvaan pakkoon käyttää humalahakuisesti alkoholia, on useimmille lähes mahdotonta siirtyä alkoholin hallittuun käyttöön ilman 3–6 kuukauden pituista täysraittiutta.
Ja jälleen huom. minä en suosittele kenellekään alkoholin käyttämistä, en annosten laskemista, en kokeilemista mutta keskustelupalstalla pitää voida myös kehottaa kyseenalaistamaan asioita.
Minuun ei tällä hetkellä sovi noista mikään, onneksi. Mutta en myöskään laskisi liikaa tuon määritelmän varaan, koska kyseessä on tosiaan vain jonkun tahon tekemä määritelmä.
Tuo ”sisäinen tunne” on juuri se, mistä puhuin kun puhuin itseääntoteuttavasta ennusteesta. En edelleenkään kehota kokeilemaan vaan kysyn, retorisesti (!), että voiko siitä ollakin enemmän haittaa kuin hyötyä, että päähän on iskostettu (joku käytti sanaa aivopesu) ajatus, että jos raittiina ollut ottaa alkoholia niin hänen on väistämättä juotava itsensä siltojen alle. Mutta ehkä pointtini tältä osin on tullut jo selväksi.
Juuri näin. AA on syntynyt Yhdysvalloissa, Keskilännessä, kristityissä piireissä, ja silloin KV on tarkoittanut nimenomaan Jumalaa sellaisena kuin se/hänet kristinuskossa käsitetään. Myöhemmin, kun liikkeeseen on tullut muiden uskontokuntien jäseniä ja ateisteja, se on vesitetty Korkeammaksi Voimaksi, jonka kukin voi ymmärtää omalla tavallaan. Mutta lämpöpatterin tai ryhmän käyttö KV:na on jo aika kaukana siitäkin. Ohjelma ei liioin puhu ryhmissä käymisestä, se puhuu nimenomaan askelten ottamisesta, ja se askelten ottaminen tarkoittaa mm. rukoilemista. Anyway, kun tämä ei siis ole AA-ketju niin totean, että itse eroan kotivalosta siinä, että minulle taas nimenomaan henkilökohtainen usko ”Korkeampaan Voimaan” (en täällä avaa enempää miten uskon tai mihin uskontokuntaan kuulun) on ollut ratkaiseva.
Amen ja tattis.
Tekisi mieli kysyä, että mitä sanomaa sitten palavereissa tulokkaille saatat, jos et itsekään ole ohjelmaa ottanut käyttöön mutta ehkä kysyn jossain toisessa kontekstissa…
Arkkitehti vastatkoon omasta puolestaan, minua laskeminen ja numerot eivät kiinnosta. Itse en ole mainostanut saati kehottanut ketään mihinkään, vain yrittänyt herättää keskustelua siitä, voiko jokin uskomus kääntyä haitalliseksi. Ja kuten toteat, kyse on vain yksittäisen ihmisen ajatuksista. Minulla ei ole täällä minkäänlaista auktoriteettiasemaa, kuka tahansa voi laittaa minut ignoreen jolloin ei tarvitse edes lukea pohdintojani. Suosittelen jopa tekemään sen, jos ärsyttää. AA-palaverissa on vaikeampi laittaa ketään ignoreen ja etenkin tulokas kuvittelee helposti, että ympärillä olevat ihmiset ovat jollain lailla ”auktoriteettiasemassa” suhteessa häneen; että heillä on sellaista tietoa mitä hänellä ei ole, ja että hänen kannattaa omaksua se tieto. Kuitenkin ryhmässä voi olla ihmisiä, jotka eivät ole yhtään sen “toipuneempia” ja ihmisiä, jotka ovat siellä ihan muista syistä kuin alkoholiongelman takia.
Olen. Enkä ikinä enää halua pudota siihen pimeään kuoppaan, missä kävin!
Pelko lähteä asunnosta ilman taskumattia. Joskus jopa maastoon piilotettuja pulloja vaelluksiani helpottamaan.