Uudet tuulet

Me Lopettajat
1

Nonni. Tänä sunnuntaina tuli täyteen tasan pari viikkoa viimeisestä huikasta, milloin tuli muki ns. täyteen. Johan sitä tulikin vedettyä taas sellaset pari vuotta päivittäin, enemmän tai vähemmän, mut prommilleissa kuitenkin lähes koko ajan.
Ekan viikon kärsimykset on lusittu ja nyt alkaa olee taas elävien kirjoissa. Ruoka on alkanu maistumaan ja muutenki saanu ajatuksia hiljalleen kasaan. Ensimmäinen epätoivon hetkikin on ylitetty, ku on tajunnut jutella oikeitten ihmisten kanssa rehellisesti ja suoraan, mitään säästelemättä tai salailematta.

Se mitä olen lueskellut muitten tarinoita niin aika vastaava tää omakin on. Just täytin 46 ja siitä tuli samalla mun eka ikäkriisi, ku tajusin et täs on nyt ryypätty aikalailla 30 vuotta elämästä. Kymmeniä kertoja on tullut luvattua et nyt loppu, niinku täälläkin on valitettavan monen kohdalla on käynyt. Aina on palattu takas lähtöruutuun, joka kerta vaan hieman edellistä kärsineempänä ja kulahtaneempana. Mikä siis olisi nyt tällä kertaa toisin.

Ensimmäistä kertaa en ole esimerkiksi edes miettinyt, et minäkö koko lopun ikääni raitis! Se on ollu mulle se pahin mahdollinen ajatus lähestyä päihteetöntä elämää, eli usko tekemiseen on puuttunut täysin vaikka tahto olisi ollut kuinka kova.
Lupaukset olla ainakin “niin ja näin pitkään juomatta” on ollut se toinen moka. Sillee niistä päivistä on tullut sellaista puurtamista ajatustensa kanssa, et nyt on vasta pari viikkoa takana ja jotkut ovat olleet täälläkin jo vuosia juomatta.
No niin ne muutkin ovat aloittaneet jostain, eli olen pyrkinyt jättämään kiireen tyystin pois ja turhat lupaukset sen mukana. Eihän ne aiemmatkaan lupaukset ole kovin pitkään kestäneet.

Sitten se mitä on varmasti jokaiselle alussa hoettu, et ota kaikki mahdollinen apu vastaan minkä vaan pystyt saamaan, niin olen tehnytkin. AA-palaverissakin jo kävin ja sain sieltä ihan mukavan kipinän. Se ei tosin ollut ihan ensimmäinen kerta, mut ensimmäinen sellainen, mistä jäi hyvä mieli kanssatovereitten kannustamana asiani suhteen. Mut otettiin vastaan tavallaan ensikertalaisena, ku aikaa edellisestä on kulunut jo kauan. Sitä en osaa sanoa et millainen osa tai mitä roolia aa tulee tässä toipumisessani näyttelemään, mut menen kun siltä tuntuu. En ole tehnyt itelleni mitään lukujärjestystä.

Sitten A-klinikka. Siitäkin on kokemusta lukuisia kertoja, mut nyt varasin ajan ja pyysin saada pidempää hoitosuhdetta, koska tarkoituksena ei ole nyt lähteä sinne penkomaan menneisyyttäni sen enempää, vaan katsomaan mahdollisuuksiani ja suunnittelemaan tulevaisuuttani. Tavallaan päivittämään tilannetta viikoittain ja samalla se on yksi realistinen tavoite, etsiä ja löytää keinot olla ratkeamatta siinä välissä. Tiistaina eka käynti, toivottavasti homma lähtee käyntiin sillee ku ajattelen.

Työ. Se on ollut mulle jotenkin pakkomielle osoittaa olevani vielä “jotain” heti kun olen pystynyt töitä hakemaan parin viikon juomattomuuden jälkeen. Sainkin loistavan duunipaikan vuos sitte näihin aikoihin. No, jotenki se oikeutti mun vääristyneessä mielentilassa ottamaan työpäivän päätteeks illalla muutaman “rentouttavan” ja hetken se toimikin. Mut vain hetken. Äkkiä ne muutama olikin jo 12 tölkkiä joka ilta ja aamuisin klo. 5:15 heräsin jatkuvasti vain huonokuntoisempana, lopulta niin huonossa jamassa et otin loparit! Piti löytää lisää aikaa juomiselle.

No, mulla kävi tuuri kun törmäsin paikallisessa baarissa tuttuun kaveriin jolla oli remontti alkamassa. Tuli selväksi et mä en ollut siin vaiheessa missään hommissa ni se pyys mua, koska olin hyvässä maineessa ammattini suhteen. Eli jälki oli aina priimaa. Sovittiin et hommalla ei ole mikään kiire, et teen sen mukaan mitä jaksan. No sehän mahdollisti harrastuksen jatkamisen mainiosti ku kelarahat juoksi ja liksaa sai pimeenä näppiin. Duunissakaan ei tarvinnut olla selvinpäin, oli perso jätkä viinalle se kaveri itsekin ja yleensä “työmaapalaverit” pidettiinkin juuri samaisessa baarissa.

8 kuukautta sen muija jaksoi katella sitä “edistymistä” ja olinkin homman kanssa loppusuoralla, mut sit romahti. En päässy enää kunnolla käymään sielläkään ja sen teki loppuun kaverit porukalla muutamassa päivässä. No, ollaan hyvissä väleissä vaik pikkase jäi sellane paskanmaku suuhun molemmille, ku se kusi sit lopulta. Siit on nyt pari kuukautta. Tällä kertaa ei työ tule olemaan mitenkään ensisijainen tavoite. Mua on suorastaan kielletty edes miettimästä sitä ennenku olen todella saanut aluks itteni oikeesti kuntoon.

No mutta, jos kypsyi sen muija siihen työmaahan, ni omani kypsyi (tai oli kypsynyt jo ajat sitten) mun dokaamiseen. Tammikuun lopulla ilmoitti et eiks ois parempi jos muutan omaan kämppään. Mä olin samaa mieltä. Tiesin et sit ainakaan mun ei tartte piiloitella mitään ja saan juoda miten huvittaa. Helmikuun 1. päivä sain avaimet omaan yksiöön
Kolme viikkoa ehdin asua ja tänne oli kertynyt jo lähes 250 tyhjää tölkkiä! Toissa sunnuntaina sitten katselin sitä kasaa, missä ne tölkit oli muovikasseisaan ja niistä jääneitä laatikkoja. Olo oli aivan tajuttoman huono ja jääkaapissa oli 7 kylmää olutta. Mä join ne ja samalla päätin et nyt saatana. Nyt riitti ja siihen loppui tän kertainen putki.

Nyt ku olen tosiaan jutellut ihan ammatti ihmisten ja muutaman uskotun kaverin/ ystävän kanssa tästä mun tilanteesta, ni ne tavallaan avas mun silmät, ku juoppokaveritkin sanoivat et paras ratkaisu aikoihin. Se yllätti.
Tosin pienenä kauneusvirheenä samat kaverit on kyllä kokeillut kepillä jäätä, et vieläks on “tauko päällä”, eli suomeks tuutko kaljalle. Oon pysynyt aika vaivattomasti sanomaan ei ja jos on vähänkin ollut epävarmuutta, niin oon ottanu yhteyttä niihin jotka sanonu et soita tai ota yhteyttä millo vaan jos tuntuu vähänkin “siltä”.

Et sellaista. Ajattelin kirjoittaa nää jutut tänne ihan vaan siks, et onhan tääkin terapiaa siinä missä mikä tahansa tapa käsitellä omaa tilannettaan/ ongelmaa. Ja onpahan ainakin tallella jos alkaa vähänkin napsumaan, ni voi lukea et miten viimekertaisen ryyppyreissun kanssa kävi!

Mukavaa kevään odotusta kaikille.

2

Tarinasi ja taustasi perusteella olet löytänyt oikeaan paikkaan! Tervetuloa minun puolestani!

3

Siitä se lähtee.
Kun ensimmäiset viikot on otettu etäisyyttä ja höyryt päästä haihtuneet niin sitten alkaa uuden elämäntavan vahvistuminen ja vanhan vähitellen unohtuminen. Kenellä se sitten minkäkin aikaa kestää, saattaa vaihdella kovastikin.

Mutta, jokainen päivä tuo lisää etäisyyttä entiseen.

Tervetuloa vaan tänne juttelemaan, kenties tämä toimii sinunkin kohdallasi osana päihdeongelmattoman elämisen tavan muodostumista.

Pelottava ajatus “loppuelämän päihteettömyydestä” varmaankin tuntuu raskaalta taakalta, kun asian noin päin ajattelee.
Kuitenkin, kun etäisyys kasvaa, ja selvänä oleminen alkaa tuntumaan yhtä luonnolliselta kuin pienessä hutikassa oleminen eneen, tup kysymys “loppuelämästä” alkaa menettämään merkitystään. Ei tuollaista valintaa juomisen ja juomattomuuden välillä sitten enää oikeastaan ole olemassa, ei ole minullekaan tullut tosissani enää vuosiin mieleen sellaista alkaa miettimään. Se juomisajatus kun alkaa tuntumaan kovin vieraalta, sitten kun aika ja uudet tottumukset ovat sen kysymyksen ohi ajaneet.

Eli, se ongelma useimmiten ratkeaa ihan itsestään, eikä siinä sitten mitään pelottavaa ole.

Vaikea sitä voi olla uskoa, niin kauan kuin jossain alitajunnassa kuitenkin vielä nakuttaa ne vanhat ajatuskuviot mutta totta se on, aikansa kutakin , ihmisen ajatusmaailma muuttuu.

4

Seilaaja kirjoitti

Olet onnellisessa asemassa, kun sulla on niitä puhelinnumeroita sellaisilta kavereilta, joille voit soittaa ennen ekaa huikkaa milloin tahansa. Älä pelkää äläkä ujostele käyttää niitä.
Tänään et ole yksin

5

Kiitoksia vaan molemmille metsien miehille ja lomapuistolle, tää maanantai kahvikupposen kanssa tuntuu kyllä niin hyvältä kun miettii missä oikein rämmin viel tovi sitten.

Toihan olisi se unelmatilanne mihin varmasti jokainen pyrkii omalla tavallaan. Se et ne loputkin höyryt on poistuneet päästä, vienee aikaa mut ei se mitään, mulla on nyt parhaimmat mahdolliset eväät onnistua mikäli oma mieli ei vaan ala tekemään tepposia. Nyt ainakin fiilis on hyvin leppoisa ja rauhallinen.

Tää on tosiaan oivallinen paikka päivitellä tilannetta, purkaa tarvittaessa tuntojaan ja myöskin vastaavati saada tsemppiä muilta, jotka ovat käyneet nää ensimetrit läpi onnistuen ja siten antaa singnaalia, et se on omallakin kohdalla mahdollista jos vaan pystyy itse asennoitumaan siihen oikealla tavalla.

Mä kävin tossa viimeviikolla hakemassa kirjastosta vanhaan tyyliini alan lukemista, mut jotenkin tällä kertaa en jaksanut lukea kolmesta kirjasta kuin kahden osalta sellaiset 100 sivua molemmista. Alkoi jotenkin ahdistamaan se jatkuva sanahelinä alkoholi, alkoholismi, päihteet, jne. ku jutellut niin paljo messengerin ja puhelimen välityksellä asiasta läheisimpien kanssa + sit se aa ja tk-hoitajan vastaanotto, A-klinikka ym, ni en halua vähätellä, mut sellane 24/7 raitistelu alkaa sekin ottaa voimille, lähinnä pääkopassa siis. Ajattelin et palautan kirjat ja haen jotain ihan toisenlaista luettavaa. Elokuva-friikkinä mul on onnex Netflix, sielt löytyy kaikkea vähä joka lähtöön.

Jäi tosta ylipitkästä aloitustekstistä mainitsematta se, et me ei suinkaan olla erottu, ainoastaan asumuserosta tässä on kysymys ja puolison kanssa ollaan tekemisissä päivittäin jollain tavalla. Sitä kun se sano et tää on nyt vaan väliaikaista, siihen en osaa vastata nyt just mitään. Hieman se on ihmetellyt et miten nyt tulikin tällainen käänne, kun oli varma et ryyppään itteni taas sairaalakuntoon, ni sen sijaan laitoinkin korkin kiinni. Mä vastasin rehellisesti et just siks, etten joisi itteeni siihen sairaalakuntoon tai ties vaikka hautaan asti, ni oli vaan pakko. Ja et ne jatkuvat yhä pahenevat aamut alkoi suoraan sanottuna v*tuttaa niin paljo, et tein päätöksen yrittää tosissani. Onhan se nähnyt mun aiemmatkin yritykset, mut siitä hieman ihmeissään et oon ottanu nyt kaikki mahdolliset jutut mukaan tähän toipumiseen. En pelkästään vaan odottele et aika parantaa (ja olen kohta taas juomakunnossa). Toivottavasti tällä kertaa ei mee niin.

En todellakaan ujostele, päinvastoin toivon vaan etten ole lopulta liiaksi taakaksi kenellekään. Olen yhä siitä niin ihmeissäni et kuinka monelle tää on ollut helpotus kuulla, et mun ryyppyputki on lopultakin poikki. Miks kukaan ei sano sitä suoraan silloin ku näkee mut tilassa, missä ollaan jo aika syvällä suossa? Ehkä se johtuu ihan itestäni? Kännissä ku sitä vähättelee niin omaa dokaamistaan vaikka sisin tietää tarkalleen, et liikaa on ylitetty jo ajat sitten!

6

Moi Seilaaja. Tervetuloa vaan mukaan minunkin puolestani. Kovin on yhtalaista tarinaa. Itsekin karsin jonkinmoisen ikakriisin viime vuonna ja sitten putket vaan syveni ja piteni. Melkein koko 2017 oli sellaista hallavalia meininkia ja aina hanta koipien valissa takaisin tuloa raittiuden pariin kauhukrapuloiden jalkeen. Loydat ketjustani muutaman “hyvan” kuvauksen minkalaiset jalkimainingit voi tulla ryyppyputkista. Luen niita uudestaan ja uudestaan niin ei “parit” oluet kiinnosta kun tietaa miten siina taas voi kayda.
Jos alkaa suuta napsua niin tanne vaan kirjoittelemaan. Hyvaa terapiaa.
Aurinkoista paivaa sinne Suomeen.
SW10

7

Tervetuloa palstalle minunkin puolestani, Seilaaja. Kiinnitin huomiota siihen, että sinulla on varsin selkeät kuviot raitistumisprojektissasi. Mielestäni hyvä, että karsit sellaista pois joka tuntuu painolastilta ja aiheuttaa yritykseesi liikaa pakkosuorittamisen makua. Joskus vähemmän on enemmän; pätee myös siihen että otat etäisyyttä nykyiseen kumppaniisi. Kuten itse mainitset, minkään ei tarvitse olla lopullista. Hengähdystauko tutusta ja ehkä ei niinkään turvallisesta voi auttaa kummasti.
Tsemppiä edelleen.

8

Kiva kun kirjoitit Seilaaja. Ollaan kaikki saman asian ympärillä. Vaikka itsellä on ikää reilusti vähemmän ja tilanne alkoholin suhteen ei koskaan ehtinyt (kop kop) yhtä pahasti päästä käsistä, niin silti samanlaisten asioiden ympärillä sitä ajatukset pyörivät.

Kirjoitit ensimmäisessä viestissä, että terapeuttista kirjoittaa omista tuntemuksista. Sitä se minustakin on ollut. Joskus osa kommentoi kun saa jonkinlaisen yhtymäkohdan omasta tilanteestaan joko nyt tai aiemmin, ja niitä on aina kiva sitten lukea ja peilata omaan tilanteeseen.

Mielestäni kannattaa kuunnella tosi tarkasti omaa mieltä ja kroppaa, antaa itselle aikaa paitsi miettiä omaa dokailuhistoriaa ja miksi sitä ei halua enää toistaa. Mutta yhtä lailla antaa myöskin vapaata aikaa, jossa et ole raitis 24/7. Oikeastaan olen huomannut, että raittiina oleminen ei määrittele sen enempää mua ihmisenä kuin koskaan aiemminkaan, eikä sitä tarvitse olla raivoraitis kuin muutamana hankalana tuntina viikonloppuilloissa. Ja mitä pidempään on ollut juomatta, sitä helpompaa se on ollut, ja sitä vähemmän tarvitsee olla raivoraitis myöskään silloin jos/kun se houkutus juomiseen iskee päälle.

Eli, lempeyttä itseä kohtaan. Aluksi on vaikeaa, sitten siitä tulee helpompaa. Taaksekin päin voi joskus käydä matka. Se on elämää se. Kaiken ei tarvitse tapahtua heti.

Mukavaa viikkoa sinulle.

9

Moi SW10 ja andante, kiitoksia kirjoituksistanne vaikka enhän mä täällä ihan uus tuttavuus ole, niinku liittymispäivämäärästä huomaa. Se meni vaan viimeks niin nopeesti reisille koko raitistelu etten viittiny enää jatkaa samaa stooria, mielummin puhtaalta pöydältä.

Andante kirjoitti

Joo täs on nyt ollu vähä pakko ottaa kaikki keinot käyttöön ja niistä muodostunee nuo selkeät kuviot, minkä toivon tuovan mukanaan hieman enemmän kärsivällisyyttä tällä kertaa tän koko projektin suhteen. Ja toi etäisyyttä kumppaniin on myös sama juttu, vähä niinku pakko ku se meni ihan mahdottomaksi jatkaa enää saman katon alla ja tuskin olisin edes yrittänyt tsempata juomisen suhteen näin kovasti, jos olisin aloittanu tän siellä talossa. Liian monet yritykset menny sillee, ettei oma kumppanikaan ottanu niitä enää todesta. Ois vaan odottanu et koska se korkki napsahtaa taas auki ja sama meno jatkuu. Näin on parempi molemmille.

SW10. Luin sun juttuas oikein antaumuksella varmaan tunnin, teki välillä kyl oikein pahaa sun puolestas ja samalla tuli omat vastaavat olotilat muistoihin niin elävinä, et hyi saatana! Mulla toi työpaikka juopottelu oli aikoinaan mahdollista viel 2000-luvun alkupuolelle saakka, ennenku rakennusala alkoi ns. sivistymään ja kaikki normit, pykälät ja luvat piti olla kunnossa et pääsi edes työmaalle ja tarkkailu tekemiseen tuli sellaiseksi, ettei siel nykyään kyl enää juuri edes vanhalle viinalle parane haista, puhumattakaan et joisi. Kenkää tulis aika nopeesti. Mut joo, ihan virallisissa duunissa ryypiskelin varmaan silloin 90-luvun puolesta välistä aina siihen saakka ku ei työt enää maittanut. Joskus 2008 tais loppua viimeisin oikea duuni ja siitä se lopullinen alamäki. Toi puol vuotta minkä jaksoin viimevuonna yrittää palata alalle, oli sellainen “susi jo syntyessään” - kokeilu. Ei jaksanu vetää 7:00-15:30 päivää ku krapulassa joka aamu. Oikeastaan viimeiset kymmenisen vuotta oon tehnyt lähinnä yksittäisiä pikkukeikkoja silloin tällöin omiin nimiini.

Sit noi sun retkahdukset. On se sullakin ollut melkoista menoa. Ihme et oot yleensäkin pystyny käymään töissä! Se mua ainakin ihmetytti ja ihmetyttää vieläkin? Mä en pystyis. Ehkä oon juonu sit 10 vuotta enemmän ku sä ja toi ku kuitenkin käyt lenkillä jne. tekee sen, et sulla parempi yleiskunto luulisin. Hyvä niin.
Sä annoit kans itestäsi sellaisen hyvin selkeän kuvan pukuineen päivineen, et pakko korjata tuo puoli omassa “profiilissakin”. Ton mun alkutekstin perusteella vois kuvitella et oon ku joku vanha läski raksaduunari lapio kourassa kaivamassa ojaa kännissä! :smiley: En valitettavasti ole. Mä oon muusikko ja mitoiltani suht tavallinen, ku geenit on sellaiset ettei mulle edes kaljamahaa ole kunnolla kertynyt. Ulkonäkö taitaa olla enempi rock-henkinen tavis mustissa vaatteissani ku juoppo raksaduunari. Rakennusalan viimeistelytyöntekijöihin kuulun ammatiltani ja siks sitä viinaa ei nykyään olis mitenkään mahdollista sovittaa työarkeen. Tää oli mulle tärkee kohta!

Mut nyt me ollaan oltu sit suunnilleen saman verran juomatta jos päivissä mitataan. Sulla oli niin hyviä jaksoja et toivottavasti se viinipullojen roudaaminen kotiin jäisi. Mä yritän kiertää oluthyllyt kaukaa, vaikka mahdotontahan se täällä nykyään on ku R-kioskin ovenkin avaa, ni ensimmäisenä tömää puolentoista metrin korkuiseen LongDrink 5,5% laatikkokasaan! Täytyy tunnustaa myös yks juttu. Kun lueskeli sun retkahduksista, ni hetken kävi jo mielessä ihan kummallisia juttuja. Siks oli hypättävä viimeiselle sivulle ja käytävä välillä röökillä ja haukkaamassa happea. Paluu maanpinnalle tulkoon!! :laughing:

Mut oli oikeesti mielenkiintoista luettavaa ja kiitti viel itelleski ku kommentoit. Yritetään nyt vaan skarpata molemmat, tai mun kohdalla pysyä kuivilla nyt nää ekat viikot. Mukavaa työviikkoa!

10

Moi AitoailoaKohti!

Toi oli niin hienosti kirjoitettu et kiitos tosi paljon! :slight_smile:

Mukavaa viikkoa sullekin!

11

Moro vaan Seilaaja.
Eteenpäin ja selvinpäin.
Itse olen ollut hetken aikaa selvänä. Nyt viimepäivät aika halvaannuttavia. Onneksi rakentelin viinan kestävää suojamuuria ympärilleni viimeiset yhdeksän kuukautta.
On ystäviä jotka asian ymmärtävät.
On päihdepalvelun ovet avoin.
On Antabus.
On sukset joilla hiihtää kilpaa viinamadon kanssa…

Sitkeesti eteenpäin. :slight_smile: :slight_smile:

12

Moro vaan 0132. Sullahan näyttäis olevan homma hyvin hallussa ja juuri tuo tärkeä suojamuuri, sisältäen monipuolisesti jeesiä vähän laajemminkin kuullostaa hyvältä, ettet joudu yksin kärvistelemään. Itelle ei nuo Antabukset sovi ku vatsa eikä maksa oikein tykkää. Muutoin aika samat metodit paitsi sukset puuttuu! :smiley: Tsemppiä!

Eilinen oli pikkasen kummallinen päivä ku vietin täällä varmaan 8 tuntia lueskellen yhden jos toisenkin tarinoita retkahduksineen ja välillä joutu tosiaan ottaa happea ku oma raitistelu oli paikoin koetuksella. Ei se, et olisin nyt kaljakauppaan ollut lähdössä, mut se et sen taikajuoman hetkellinen kaipuu vilahti mielessä, niin ennen nukkumaanmenoa oli pikkasen levoton olo. No se oli eilen, nyt taas uus päivä ja uudet kujeet, fiilis taas ihan jees.

SW10 on kirjoitellut unistaan, joissa juodaan ja ollaan jopa aidontuntuisesti kännissä, niin jäi mainitsematta et itelläkin vastaavia ollut harva se yö. Nytkin heräsin ihan kummallisesta unesta ja olokin oli herätessä hieman pöhnäinen. Meni hetki tajuta et sehän oli vaan unta, ettei mulla mitään darraa ole ja nousin ylös sängystä kahvinkeittoon. Hieman hymyilytti, et kuin toi saamarin viina seuraa tosiaan uniinkin. Ei meinaa jättää rauhaan hetkeksikään!

Mikään muu ei nyt oikeastaan harmita ku se, et nyt ku kaipais vähä ulkoilua ku ollu neljän seinän sisällä pikkase liikaakin, ni tääl sataa toista päivää putkeen vettä eikä kevään merkkejä ole näköpiirissä ennusteiden mukaan viel pitkään aikaan. Plääh… Päivänjatkoja kuitenkin tasapuolisesti kaikille.

13

Seilaaja kirjoitti

Kiva että avoimesti ja myönteisesti kirjoittelet alkaneesta raittiudestasi, tuntemuksistasi ja aktiivisesta avun ja tuen hausta. Ja niin kuin itsekin kirjoitat, ei kannata väsyttää itseään. Ei touhuamalla eikä odottamalla kaikkien asioiden paranevan heti raitistuessa. Uuteen elämään on hyvä ottaa yhdeksi ohjenuoraksi maltti ja kohtuus kaikessa, paitsi alkoholin osalta ehdoton nollatoleranssi. Sulla on nyt tukenasi monta tapaa, niistä osa saattaa karsiutua pois, mutta raittiista ystävistä ja aa-tovereista jotkut voivat muodostaa loppuelämäsi jatkuvan tukipiirin. Niihin kannattaa satsata ja muistaa, että aa:n vertaistuki on aina kaksisuuntaista. Sinäkin olet jo ollut tukena palavereissa pitkäänkin raittiina olleille. Jos haluat, voit liittyä mihin tahansa ryhmään jäseneksi, mutta sekään ei ole pakollista. Jokainen palaverikäynti kuitenkin on hyvä ja tuottoisa sijoitus. Tunti-pari viikossa antaa suuren mahdollisuuden pysyvään raittiuteen. Näin voin kirjoittaa omasta kokemuksestani, enkä suinkaan ole tässä asiassa yksin.
Jokainen raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen aihe.

Hiljaa hyvä tulee

14

Moi Seilaaja. Kiitti kommenteista. Itsekin joskus ihmettelen etta miten ihmeessa pystyin olemaan toissa, jos viikonkin oli valkoviinia menussa aamusta iltaan. Noi pari viimeista repsua oli kylla rankkoja – fyysisesti olo oli niin huono kun olla ja voi muutaman paivan ja henkisesti palautuminen oli rankinta. Yleensa olen erittain hyva nukkumaan mutta noiden seikkailujen jalkeen unettomuus rassasi ja se todella kavi kunnon ja hermojen paalle.
Joo, koitellaan valtella lonkeroita ja viineja. Joskus on vaikeaa, onnekseni monet mun kavereista (ovat himojuoksijoita) eivat oikeastaan juo kuin sen yhden punaviinilasin jouluaterialla joten se juttu tukee raitistumisprosessia. Ja nykyaan valttelen “kavereita” jotka vaan puhuvat dokaamisesta. Ei niita onneksi paljon ole. Ja suosittelen eroon paasemista jos sulla niita on.
Hyvaa tiistaita, seuraan tarinaasi! :smiley:
SW10

15

Taidat olla asian ytimessä.
Helposti käy niin että “raitistelun” alkuvaiheessa ongelmakeskeisyys pursuaa yli äyräidensä, vähän kaikkea ajatellaan ongelman kautta ja ongelma voi alkaa ahdistamaan jopa enemmän kuin juodessa.

Tarkoitus kai on kuitenkin se, että ongelman osuus “ajatuksissa, sanoissa ja teoissa” kutistuu hiljalleen, näivettyy kun sitä ei ruokita eikä tikulla tökitä, ja kaikki se muu, sanotaan nyt vaikka “terveemmäksi” elämänsisällöksi, valtaa ajatuksia yhä enemmän.

Elämän ongelmia voi olla hyvä miettiä ihan harrastuksena enemmänkin sitten kun ongelma on omalta kohdalta hoidettu kuntoon, voi olla että se näyttää sitten selkeämmältä ja sitä voi katsella enemmän kokonaisuutena kuin paiseena omassa persiissä.

Elokuvat ovat varmasti yksi hyvä keino suunnata ajatuksia ihan jonnekin muualle. Ja kun ajatukset on saatu irti ongelmasta, niin kyllä sitä miettimistä elämässä riittää. Ei ainakaan minulta ole murehtimisen aiheet koskaan loppuneet. Jos ei sitten ne positiivisemmatkaan mietteet, kyllä niitäkin joka päivälle piisaa.

16

Moro lomapuisto. Mä en edelleenkään kyseenalaista tai epäile millään tavoin tuon aa:n toimivuutta ja ratkaisua onnistua monien kohdalla, senhän ovat tuhannet raitistuneet osoittanut toimivaksi tavaksi päästä eroon viinasta, lainaten Raimo O. Kojon kirjan nimeä.

Itselläni on kuitenkin rakennettu sellainen verkosto ympärilleni, joihin kuuluu mm. ystäväni, joka pääsi myös eroon juomisesta juurikin aa:n avulla, on nyt ollut 1 vuoden ja 9 kk juomatta lukuunottamatta yhtä retkahdusta.
Toinen hyvä ystävättäreni on ammatiltaan päihdealan työntekijä paikallisella katkaisuhoito/ mielenterveys vastaanottokodissa. Näitten kahden kanssa ollaan kuulolla päivittäin, ainakin lähes.
Sit on pari ihan tavallista lapsuudenkaveria, joitten kanssa ollaan oltu enemmän tai vähemmän tekemisissä koko elämä aina aikuisikään kasvamiseen asti, ollaan nähty toistemme perheitten synty lapsineen kaikkineen, jaettu niin ilot kuin surutkin, joihin ei ole kuulunut välttämättä mitenkään alkoholi, eli ovat niin sanottuja uskottuja veljiä joille voi puhua mistä tahansa ja koska vain.

Ehkä tän vuoksi en koe ainakaan juuri nyt tarvetta mennä näihin palavereihin kuuntelemaan ja kenties kertoilemaan jotain omista kokemuksista, kun tavallaan työstän sitä jatkuvasti olemalla yhteyksissä näihin ympärillä oleviin tukipilareihin, joita en voi tarpeeksi kiittää.

Mut sitähän ei voi koskaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja millaisesta avusta koen saavani parhaimman hyödyn irti. Ties vaikka se olisikin ne aa-palaverit osana kokonaisuutta? Mut juuri nyt en koe niitä tarpeelliseksi.

17

Tervehdys SW10 ja mies metsänreunasta!

Toi juomakaverien pois jättäminen tai niistä eroon pääsy ei ole mulla sinänsä ongelma, koska tietävät etten mä lähde kaljalle jos sen kerran sanon. Voivat ehkä viikonlopun lähestyessä joskus “tunnustella” kuulumisia, mut oon vastannut ihan suoraan et hyvin voin ja en oo nyt tulossa ku mulla on “muuta puuhaa”. Se on kelvannut vastauksena ja yleensäkin jos puhelin soi poikkeuksellisen myöhään tai vkl. iltaisin, jätän vastaamatta. Samoin viesteihin. Ehdin kyllä vastailemaan sitte kun tiedän ettei soittaja ole ainakaan perseet olalla!
Aika monella ilmeisesti ongelmana juuri ne entiset “ystävät” jotka ovat sittemmin osottautuneet vain juomakavereiksi, ni suosittelen viisaampien sanoja lainatakseni ottaa niihin alkuun “tarpeeksi etäisyyttä” ja katsoa sitten ketä jää jäljelle? Saman olen itsekin tehnyt ja niin moneen kertaan jo, et tiedän tasan ketkä ovat pelkkää ryyppyseuraa ja keitten kanssa voi sit olla tekemisissä ilman alkoakin. Ei niitä montaa ole, mut ei tarvitsekaan.

Sit mies metsänreunasta. Oisin voinut kopioida sun koko tekstin tähän, oli jälleen niin hyvin sanottu. Mut toi teksti osui kyllä hyvin tähän tilanteeseen ku kirjoitit:

Noin ku sen oppis ajattelemaan niin vois huokaista. Uskon kyllä aika vahvasti et se tästä tasaantuu. Itse asiassa aiempiin yrityksiini verrattuna ei sitä vuoristorataa ole ollut juuri lainkaan. Mieli on yhä vahvana ja parhaani mukaan yritän pitää mietteet positiivisena. Ja vaikkei nyt jatkuvasti olisikaan “helppoa”, niin en ole päästänyt tällä kertaa sitä viinanhimoa lähellekään. Ei ole tarvinnut edes turvautua viimeisiin keinoihin ainakaan vielä, koska olen lähes päivittäin tukiverkostoni kanssa tekemisissä yhtälailla kuin käyn täälläkin. Ne yhdessä pitävät jalat tukevasti maanpinnalla. (kop, kop)…

18

Huomenta.

Olipas raskas osio tää kolmas alkanut viikko. Aikamoinen masis iski ku tyhjästä, ei mitään juomahimoja vaan ihme romahdus henkisellä puolella. Vettä satoi kaks päivää taukoamatta alkuun ja sit tuli työkkäri aktiivimalleineen niskaan, kelakorvaukset viivästy ja kaikkee sellaista. Keskiviikkona sit päätin et nyt liikenteeseen ku aurinkokin paistoi.
Kävin MRoom:ssa eli “miesten kauneushoitolassa” parturissa vähä niinku hemmoteltavana. Pesivät hiukset hoitoaineineen, levittivät kasvovoiteet ja leikkaus. Ainakin hiukset nuoreni 10 vuotta, pärstästä en osaa sanoa :wink:

Samalla reissulla tuli sit nähtyä yks pitkäaikaisimmista kavereistani, mitä olen asuskellut 10 vuotta nykyisessä kaupungissani. Vaihdettiin pikaisesti kuulumisia ja se sai mut houkuteltua tuttuun baariin kahville, veti kyl ite bisseä.
No päätettiin sit samalla pelata bilistä muutama frame, ku se ollut aina tapana siin juomisen ohessa. Viiteen voittoon ja “bisse” vetona oli se perinteinen betsi. 1-1 tilanteessa sanoin röökillä et pelataaks vaan neljään. Aloin olemaan jo todella kaukana mukavuus alueeltani. Pelien jälkeen sanoin et lähen tekee nyt himaan safkaa, et ollaan kuulolla. Kotona sit päätin et sai jäädä vähään aikaan viimeiseksi kokeiluksi, et “olenko jo tarpeaksi vahva”.

Eilinen oli jo vähä parempi. Hain tavaroita meidän ok-talolta. Lähinnä musiikkiin liittyvää (mikseri/ raituri, kitarat, efktipedaalit jne. + pari taulua) Sisustelin muutenkin kämppää et sai muuttolaatikot pois silmistä. Nyt ku aamulla kattelin eilisiä saavutuksiani, niin hyvältä näytti. Mielikin jo vakaa ja sellane ahdistus hävinnyt. En osaa sanoa et oisko tossa ollut ennen vanhaa se paikka, missä tulee se retkahdus? Ainakin hyvin lähellä oltiin, mut sain pidettyä pään kylmänä ja siitä iloinen. Ei siis tarvinnu nollata laskuria eikä pelätä myöskään sitä, et nyt on perjantai. Sellaista.

Mukavaa viikonloppua kaikille :slight_smile:

19

Mä haluaisin lisätä viel tohon edelliseen sen, et jälleen kerran en voi liikaa kiittää ja korostaa mun tukihenkilöitä, joille asiasta sai purkaa tuntemuksiaan, sai palautetta “et se kuuluu asiaan, tähän prosessiin ja menee kyllä ohi”.
Ilman heitä olisin ollut kyl ns. kusessa, jos ois yksin joutunut pähkäilemään et mikä nyt on vialla ja miten korjata tilanne. Kuulemma kolmas päoivä, kolmas viikko ja kolmas kuukausi ovat niitä hankalimpia. En tiedä sit et onks siinä mitään perää, mut ainakin mun kohdalla se oli totaalinen henkinen notkahdus, onneks vaan lyhyt sellainen.

20

Käytin tuota samaa “joka kolmas” -metodia tupakointia lopettaessani. En tiedä onko itseään toteuttava ennuste, mutta tuntui tosi hyvältä kun osasi jo etukäteen varautua isompaan kiusaukseen. Siinä jotenkin jäi huomaamatta että välilläkin teki mieli polttaa, kun valmistautui pahempaan hetkeen. Siitä pahemmasta pääsi sitten helpommin yli kun oli jo valmistautunut.

Hyvin voi soveltaa myös juomisen hallintaan.Tarpeen mukaan noita aikajaksojakin voi säädellä omaan taisteluun sopivaksi.