Olen kahden teini-ikäisen lapsen työssäkäyvä äiti, alkoholistin lapsi ja alkoholisti itsekin. Olen jo vuosia tiedostanut että alkoholista on tullut minulle ongelma. Alkujaankaan se ei ole minulle sopinut, olen aina juonut liikaa. Nuorena käyttö oli sosiaalista, aikuisena käyttöni on alkanut lipsumaan yksin tissutteluun. Juon, koska koen olevani yksinäinen. Pelkään yksin jäämistä, ja kuitenkin ruokin itse sitä tunnetta juomalla. Juominen ahdistaa, ja krapulaisena ahdistaa vielä enemmän. Nousuhumala auttaa tähän yksinäisyyden tunteeseen, mutta seuraavana päivänä ahdistaa vielä enemmän, ja sitä ahdistusta lievitän juomalla uudelleen. Kierre on vaikea saada katkeamaan.
Tänään kaadoin eilen jäljelle jääneet alkoholit viemäriin, etten lievittäisi ahdistustani tänään. Että saisin startin raittiudelle. Juomien hävittäminen tuntui vapauttavalta. Kirjoitin ensimmäistä kertaa ikinä tunteitani ylös koneelle. Annoin ajatusten virrata word- tiedostoon tunnin verran. Huomasin tämän lievittävän ahdistusta. Tilasin täältä 30 päivän verkkokurssin ja toivon todella, että tämä lopetus on viimeinen lopetukseni. Halu on voimakkaampi kuin aikaisemmin, mutta silti pelottaa, että pystynkö tähän. Olen valmis tekemään asian eteen töitä ja toivon, että saan apua vertaistuesta.
Häpeän tunne on suuri, koen olevani huono äiti ja huono työntekijä. Tuntuu, että minulla on suuri salaisuus jota en halua häpeissäni paljastaa kenellekään. En uskalla hakea apua työterveydestä, koska pelkään salaisuuteni paljastumista. Tarvitsisin todennäköisesti antabus- lääkityksen.
Mikä teitä on auttanut raitistumisen alkuvaiheessa? Miten estän sen, etten kävele kauppaan hakemaan lisää sitä myrkkyä? Miten te olette selvinneet vaikeista hetkistä?
Uskon vahvasti, että kun vaan saan tämän kierteen katki ja aloitettua lääkityksen, pystyn raitistumaan. Muutkin ovat pystyneet. Olkoon tämä päivä uuden elämäni ensimmäinen. Ja eilinen olkoot vanhan elämäni viimeinen päivä.
Tekisi mieli varata aika tatuoijalle ja ottaa jokin pieni muistutus tästä päivästä.
Tsemppiä ja itsensä hellimistä ja huoltamista alkuun!
Ja sitten jotain muuta mukavaa tilalle, siitä lähtisin.
Löytyisikö uusi harrastus, tai muuta elämän sisältöä lisää?
Itse yrittänyt mahdollisuuksien rajoissa etsiä.
Kyllä se silti elämä tuntuu välillä ikävältä, tylsältä, turhalta ja yksinäiseltä todellakin.
Mutta kun itsekin etsin juomisesta hetken helpotusta, niin siinä on se vika, ettei voi palata sen jälkeen mihinkään normaaliin tilaan takaisin, vaan siihen samaan omaan tilanteeseen, mutta vain entistä ankeammin fiiliksin, ja mahdollisesti krapulaisena.
Parempi on tasaisemmalla olotilalla kestää omaa tilannettaan, vahvempana kuitenkin kun on juomatta, ja pää toimivana.
Ja yrittää tehdä parannuksia mitä voi silloin kun voi.
Ja muuten vain sinnitellä ja nauttia mistä voi, aina kun voi.
Jos tykkäät lukea, niin naistenkin näkökulmaa löytyy nykyään hyvin juomiseen ja siitä vapautumiseen liittyvää monesta kirjasta. Esim Ira Koivu: Vapaa viinistä, Annie Grace: Selvin päin jne. Läheisen näkökulmasta kiinnostava kirja Johanna Pohjola: Isä pullossa.
Häpeän tunne on varmasti lähes jokaisella meillä jossain vaiheessa ollut läsnä. Mutta se laantuu ajan kanssa. Kaikkea tehtyä ei saa tekemättömäksi ja tärkeämpää onkin se mitä teet nyt ja tulevaisuudessa. Häpeä antaa helposti luvan tai syyn juoda. Siihen kannattaa kiinnittää huomiota.
Avun hakeminen pelottaa aina varmasti mutta väittäisin että suurin osa on jälkikäteen sitä mieltä että se oli paras päätös. Jos et työterveyteen halua niin esimerkiksi päihdepoli on oiva ratkaisu varsinkin jos koet tarvitsevasi lääkkeet. Kannustan rohkaistumaan ja ottamaan sen askeleen että saa suunsa auki terveydenhuollon suuntaan; se askel tuntuu isolta ja onkin mutta sitten asiat lähtevät rullaamaan kohti paljon parempaa Päihdepolia suosittelen vaikka toki terveysasemakin on vaihtoehto, mutta usein päihdepuolella on ihan eri asenne ja ymmärrys
Avun hakemisen lisäksi ensimmäiset päivät ja viikot pidä huolta syömisestä! Nälkä on varma tapa ajautua juomaan. Myös nesteiden (ei alkoholipitoisten ) nauttiminen on tärkeää. Ja lepää jos vaan mahdollista. Väsymys kuuluu kuvioon, kuuntele kehoasi. Hemmottele itseäsi; nyt on lupa tehdä käytännössä mitä vaan kunhan et juo! Käy kävelyllä, herkuttele, laita hyvää ruokaa, istu lämpimässä suihkussa. Mikä vaan sulle toimii. Pahimman juomishimon yllättäessä harhauta aivojasi. Se menee varmasti ohi. Ihan varmasti. Kun et vaan juo. Lasillinen kylmää vettä, hengitä, ota pari palaa suklaata tai syö voileipä.
Kiitos vastauksesta, kiva saada vertaistukea. Olen lukenut/kuunnellut kaikki mainitsemasi kirjat ja niiden lisäksi monia muita, kuunnellut podcastejä jne. Naisnäkökulma tässä kiinnostaa, toisaalta kiinnostaisi mennä AA-kokoukseen, mutta toistaiseksi kynnys on vielä siihen ollut liian suuri. Pelkään, että törmään siellä johonkin tuttuun. Tutkin tänään myös verkkokursseja, ovat vaan aika hintavia. On se jännä juttu, että vaikka juomiseen menee paljon rahaa kuukaudessa, eikä se ole tuntunut rajoittavan juomistani, niin hoidon maksaminen tuntuu silti kalliilta. Vaikka voisi varmasti olla ihan järkevä rahallinen satsaus.
Kävin ulkoilemassa enkä kävellyt kauppaan. Päätös tuntuu tällä kertaa hyvin vahvalta, mutta silti pelottaa. Olen aikaisemmin pystynyt muutamia kertoja olemaan 1-3kk juomatta, silloin päätös on myös tuntunut vahvalta. En ymmärrä, miksi olen rikkonut nämä jaksot kokeilemalla kohtuukäyttöä. Täytyy vaan nöyrästi myöntää: MINÄ EN VOI JUODA YHTÄÄN.
Kiitos vertaistuesta! Tutkin tuota päihdepolia ja soitan sinne huomenna. Mulla on vaan siellä yksi tuttu töissä ja pelkään, että paljastun. Häpeä on ihan valtava. Ehkä se paljastuminenkin olisi hyvästä. Sittenhän ei olisi enää mitään salattavaa ja ongelmani tulisi myös “todeksi”. Lapseni ovat varmasti tietoisia asiasta, vaikka he eivät olekaan tätä ottaneet puheeksi. Olen kyllä juonut yleensä iltaisin ja salaa, mutta en itsekään ollut tyhmä nuorena ja tajusin kyllä että äidilläni on ongelma. Tätä täytyykin vielä pohtia. Jos tulen “kaapista” asian kanssa, niin se varmasti motivoisi raitistumisessa.
Suosittelen kaapista tulemista, se pelottaa mutta se myös helpottaa! Ja voi hyvinkin käydä niin ettei ne perheenjäsenet ainakaan mitenkään yllättyneitä ole vaikka itsekin kuvittelin ettei kukaan tiennyt Lisäyksenä vielä: Lapsille on paljon helpompaa kun asioista puhuu niiden oikeilla nimillä eikä heidän tarvitse miettiä ja huolehtia ja arvailla Tällaisen palautteen ainakin itse sain omiltani. Sen lisäksi että “no kyllä mä sen tiesin”. Mutta on ollut oikeasti sekä vapauttavaa että motivoivaa kun kerroin totuuden
Tervetuloa keskustelemaan kanssamme! Se on jo iso askel, että kerrot asioista niiden oikeilla nimillä täällä. Lisäksi kirjoittaminen varmasti auttaa, ainakin itsellä se on ollut ratkaisevassa roolissa tässä raitistumisen alkumetreillä.
Varmasti motivoi. Minulla oli myös todella iso kynnys kävellä työterveyteen ja sanoa, että tarvitsen apua, mutta se oli iso askel eteenpäin. Työterveydestä asiat eivät kuitenkasn vuoda yhtään minnekkään.
Tunti kerrallaan, päivä kerrallaan. Täältä löytyy paljon hyviä vinkkejä ensimetreille, kokeilet rohkeasti niitä.
Minäkin lähden nyt teinieni kanssa ulos syömään, voin sen hyvällä mielin tehdä, koska vähemmän sinne menee rahaa, mitä meni normaalisti viikonlopun juomisiin.
Herkistyn näistä teidän kaikkien viesteistä kyyneliin! Kiitos niin paljon. Toinen lapsi tulee kotiin vasta illalla, mutta taidan nyt tehdä sen päätöksen, että kerron heille tänään. Kiitos teille vielä.
Tuntuu aivan älyttömältä. Hienolta, pelottavalta mutta toiveikkalta. Nytkö se oikeasti tapahtuu? Nytkö mä pystyn tähän?
Tähän piti vielä sanoa että ensinnäkin; heillä on vaitiolovelvollisuus. Ja toisakseen; voit hyvinkin pyytää ettei tämä tuttu hoida asioitasi. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen.
Mä kun jouduin päivystykseen niin (näin jälkikäteen ajateltuna onneksi) triageen sattui hyvinkin tuttu hoitaja. Pakkohan se oli kertoa totuus ja suhtautuminen oli TODELLA ammattimaista ja ymmärtäväistä, sanoi vielä että sairaushan se on siinä missä muutkin kun rääyin miten kamalan noloa on.
Ja KERTAAKAAN ei ole ottanut asiaa puheeksi ns. siviilissä vaikka törmätty ollaan moneen kertaan.
Kokemaasi häpeää voisi helpottaa se ajatus, että kyse on sairaudesta. Siitä ei parane, mutta sen voi saada remissioon olemalla juomatta.
Kannustan menemään rohkeasti kokeilemaan AA-ryhmää. Eihän sillä mitään väliä ole vaikka tuttuihin törmäisikin, ei siellä kukaan ole muita vahtimassa vaan ihan samasta syystä kuin sinäkin. Parhaassa tapauksessa saatte toisistanne vertaisystävän.
Kiitos paljon teille kaikille. Oon saanut ihan hitosti voimaa tästä keskustelusta. Päätin, että kerron läheisilleni. Parhaalle ystävälleni kerroin päivällä. Hän ei tuominnut, vaan oli tukena. Hän lupasi olla “tukihenkilö” vaikeita tilanteita varten. Sovin myös lasten kanssa, että jutellaan illalla. Huojennus on suuri, kun nyt kerrankin myönnän ongelmani ääneen. Tämä motivoi varmasti myös pysymään raittiina, kun läheiset tietää ongelmastani. Katselin jo paikkakunnan AA-kokouksetkin ja aion kokeilla sitä lähiaikoina. Huomenna soitto päihdepolille. Mietin muutaman viikon sairaslomaa, että jaksaisin hoitaa itseäni, mutta toisaalta pelottaa ajatus lisäajasta kotona. Töissä ajatukset saa kuitenkin hetkeksi muualle kuin ongelmaani.
Se on vähän tapauskohtaista onko sairausloma hyvä vai huono asia. Itselleni (jos olisin ollut työelämässä) se olisi ollut liki välttämätön mutta usein myös se työ tuo niitä rutiineja ja vie ajatuksia muualle. Soita nyt ainakin ensin sinne päihdepolille ja voit vaikka pallotella heidän kanssaan mikä just sulle olisi paras ratkaisu.
Hienoa kun olet uskaltanut kertoa, ihan mahtavaa! Ja huomaatko; mitään pahaa ei tapahtunut? Kyllä se tästä suttaantuu!
Muista myös levätä, kaikkea ei tarvitse ratkaista yhdessä eikä kahdessa päivässä. Ainoastaan sillä on merkitystä ettet juo.
Joo, sinne polille soitan heti ensimmäisenä. Lapset otti asian vastaan hämmentyneinä. Toinen koitti siloitella tilannetta, selkeästi ei halunnut että mulle tulee enempää paha mieli. Sanoi että joskus olen ollut illalla hieman kummallinen mutta muuta ei ole huomannut. En oikein usko tuota.. Toinen taas oli aivan hiljaa. Täytyy jatkaa avointa keskustelua myöhemmin lisää, pala kerrallaan.
Mulla on tapana ylisuorittaa aina kaikessa, joten pidän kyllä mielessäni sen, että en ylisuorittaisi tätä raitistumistakin, siinä on riskinä väsymys ja retkahtaminen. Pidän kyllä mielessä, ja yritän ottaa palan toipumisesta kerrallaan.
Mahtavaa oli huomata, että tosiaan mitään pahaa ei tapahtunut, kun kerroin. Helpotti. Nyt se on sanottu ääneen. Kaikki lähti tästä että uskalsin tänne kirjoittaa, kiitos jokaiselle kommentille. Koskaan en ole päässyt raitistumisyrityksissä tähän ääneen sanomiseen johon te kannustitte.
Myös hieman haikea olo. Nyt se on sitten oikeasti jätettävä hyvästit salaiselle ystävälle, pahan olon turruttajalle. Nyt on keksittävä ja etsittävä uudet toimintamallit, vanha ei selkeästi toiminut.
Pikku askelin lasten kanssa. Itse kerroin että minulta voi tulla kysymään milloin vaan jos asiassa joku mietityttää. Varmasti lapsilla on sulateltavaa ja jokainen käsittelee omalla tavallaan asioita. Anna aikaa, isoin askel on nyt otettu!
Tämä ylisuorittaminen tuntuu olevan aika yleinen vaiva alkoholiongelmaisilla. Mutta sitäkin oppii hillitsemään. Itselleni toimi alkuun mm. se että otin päivittäin aina iltapäivällä 15 minuuttia rauhoittumisaikaa, makasin sohvalla silmät kiinni (kannattaa laittaa herätys! ) ja jotain rentouttavaa musiikkia.
Hienoa! Ole ylpeä itsestäsi!
Haikeus on ymmärrettävää ja aivan täysin inhimillistä. Mutta aika aikaansa kutakin, nyt vaan uusia toimintatapoja kohti. Pikkuhiljaa, ei kaikkea heti nyt
Kiitos @Jussi, kävin illalla kahlailemassa ketjuasi ja otan kuunteluun jossakin välissä. Hyviä kirjoituksia muutenkin.
Tänään soitin polille, sieltä ohjasivat omalle terveysasemalle mutta varoittelivat että jonottaa joutuu kauan. Soitin työterveyteen ja kysyin kuuluuko tällaiset palvelut mulle, ja onneksi kuuluivat. Sain hoitajalle ajan huomiselle ja maanittelin vielä virkailijan varaamaan mulle lääkäriajankin, yllätykseksi sain sen jo keskiviikolle! Molemmat virkailijat kenelle juttelin, olivat todella ymmärtäväisiä ja sanoivat että hyvä että olen tarttunut luuriin. Uskon ja toivon että saan apua.
Onko kenelläkään kokemusta millainen prosessi on saada lääkinnällistä apua, esim antabus? Ilmeisesti pitää käydä labroissa ja joissakin seurannoissa. Mä uskon, että siitä olisi mulle iso hyöty ainakin alkuun. Olen päässyt sinne muutamienkin kuukausien raittiuteen muutamia kertoja, ja sitten hairahtunut kokeilemaan kohtuukäyttöä… Ikinä ei ole onnistunut. Ja nopeasti palannut tissuttelemaan harva se ilta.
Tänään ollut hyvä fiilis, vaikka nukuinkin huonosti. Väsynyt, mutta huojentunut.
Nyt vaan avoimin mielin eteenpäin niin hyvä tulee Antabukseen en osaa ottaa kantaa, käsittääkseni ainakin maksa-arvoja seurataan mutta viisaammat kertokoon tarkemmin.
Unet paranee pikkuhiljaa (kirjaimellisesti, ainakin itsellä on sellaista unielämää että saisi jo jonkun trilogian kirjoitettua ) ja pelkästään jo henkinen puoli väsyttää, toki fyysinen myös. Lepää ja syö
Olet toki itse tilanteesi paras asiantuntija, enkä tiedä tarkemmin mitä puhuitte jne, mutta itse en ehkä lapsille puhuisi alkoholi-ongelmastani. Tai puhua voi tietysti monella tapaa, mutta lapsi voi ottaa asian myös raskaasti. Tai ainakin meidän lapset ottaisi.
Teotkin puhuvat puolestaan - tässä tapauksessa juomattomuus.
Mun äidillä on tapana purkaa mulle huoliaan, niin totean aina hymyssä suin, että mä en ole sun terapeutti
Kirjoitin tämän jo eilen, mutta en lähettänyt, koska en tiedä osasinko tätä tuoda ilmi siten ettet käsitä vain väärin.
On kuitenkin todella hyvä, että sait otettua asian puheeksi kaverin kanssa ja nyt olet ottanut yhteyttä työterveyteen! Tukea kyllä saa kun vaan pyytää!
Antabukseen saa ihan helposti lääkäriltä reseptin, mutta tosiaan maksa-arvoja pitää sen jälkeen seurata.
Toki jokainen tuntee lapsensa parhaiten (ja tietysti ikätaso pitää huomioida) mutta lapset ovat fiksuja ja usein tietävät enemmän kuin ääneen sanotaan. Ongelma siinä onkin vaan se, että kun lapsi ei vielä osaa käsitellä kaikkia asioita, mieli tekee helposti tepposet ja muodostuu vääriä käsityksiä ja mielikuvia. Ja niitä on vaikeampi sitten jälkikäteen korjailla.
Toki nyt puhun vaan omien lasteni kokemuksesta (ja vertaan omaan kokemukseeni lapsena kun toki tiesin ongelmista mutta niistä ei koskaan puhuttu).
) nauttiminen on tärkeää. Ja lepää jos vaan mahdollista. Väsymys kuuluu kuvioon, kuuntele kehoasi. Hemmottele itseäsi; nyt on lupa tehdä käytännössä mitä vaan kunhan et juo! Käy kävelyllä, herkuttele, laita hyvää ruokaa, istu lämpimässä suihkussa. Mikä vaan sulle toimii. Pahimman juomishimon yllättäessä harhauta aivojasi. Se menee varmasti ohi. Ihan varmasti. Kun et vaan juo. Lasillinen kylmää vettä, hengitä, ota pari palaa suklaata tai syö voileipä.
Lisäyksenä vielä: Lapsille on paljon helpompaa kun asioista puhuu niiden oikeilla nimillä eikä heidän tarvitse miettiä ja huolehtia ja arvailla 
Antabukseen en osaa ottaa kantaa, käsittääkseni ainakin maksa-arvoja seurataan mutta viisaammat kertokoon tarkemmin.