Unet

Se on myös jännä juttu, kun kuulemma REM-univaihe kestää kerrallaan n. 5 min. ja ylipäätäänkin se aika, minkä näkee unia yön aikana on hyvin lyhyt. Yksilöllistä vaihtelua toki tuossakin juuri noista yllämainitsemistani seikoista riippuen, mutta joka tapauksessa, jos lähdetään siitä, että nukkuu säädylliset 7-8 h unet, niin tosi vähän siitä ajasta unia katselee. Silloin kun on oikein villi yö, niin tuntuu, että se western tai scifi-seikkailu kaikkine moninaisine käänteineen kestää vähintään kokopitkän leffan verran, ellei jopa vuosia :open_mouth: :laughing: .

^
Luonnon oma editointipaja tekee siitä koosteen, joka vain tuntuu pitkältä leffalta.
Eihän sen tarinan kertomiseen mene kuin puoli minuuttia.
Toistuva sama uni selittynee sillä, ettei vain ole muuhun aineksia
hallussa sillä isäntäeläimellä ja paukut ei riitä vaihtuviin ideoihin.

Kun vaan saa tuon remmin koisattua, niin ei pää hajoa, sillä ilman
remmiä tarpeeksi kauan oltuaan ihminen hajoaa kemiallisesti
ja se näkyy sitten todellisena hulluutena.

Joku lähiyö näin unta, että olin paratiisissa:

Lähiapteekin hyllyllä buranoitten ja panadolien joukossa oli pakkaus, jossa luki Nembutal. Reseptivapaissa käsikauppalääkeissä. Sitä onnen ja turvan tunnetta…
Ja mistä helvetistä mää ton nimen edes revin sinne uneeni… :open_mouth: .
Olisin ymmärtänyt onneni, jos siellä reseptivapaissa olisi ollut Xanor.
Semmonen paratiisi minulla, vain minä ja minun pillerini, muuta en vissiin tarvi :angry: .

Sen jälkeen, kun olin lopettanut oppareiden käytön ja siis jo kaikki fyysiset reflani lusinut, näin ehkä reilun vuoden ajan(?) vetounia, tosin niin, että ne vähenivät kokoajan. Nyt en ole enää aikoihin nähnyt mitään huumeisiin liittyviä unia. En ainakaan muista. Alkoholi tulee kyllä uniin silloin tällöin, mutta ei sillä tavoin, että ryyppääminen olisi unessa jotenkin pääosassa, enkä mä niissä unissa tunne olevani kännissä. Ne ovat sellaisia unia, jossa vain olen tilanteessa X, johon siis hereilläoloelämässäni(Olipa hassu sana) liittyisi alkoholin juominen/viinapäihtymys.

Nuo vetounet eivät koskaan aiheuttaneet mulle vetohimoja, ts. herättyäni totesin, että jaahas, sellainen uni tällä kertaa, onhan sitä kaikkia kummallisempiakin unia tullut nähtyä ja jatkoin elämääni asiaa sen enempiä pohtimatta. Huvittavaa noissa oli kuitenkin se, että heti herättyäni, kun olin vielä unenpöpperössä, tunsin aivan konkreettisesti olevani nuokuissa :astonished: . No, se fiilis haihtui kyllä välittömästi, kun olin päässyt sängystä ylös ja saanut aloitettua aamutoimeni.

^
En määkään kyl unessa tavoittanut sitä kivaa tilaa, joka vaiks nousuhumaloissa oli.
Unipäihtymystila olis kyl ihankiva. Tulisko sitten kenties unikrapula :laughing: ??
On se unessaoloelämä aika hassua… :astonished: .
Paitsi painajaiset, luojankiitos niitä ei ole näkynyt, huh.
Joitain painajaisia muistan hyvin kaukaa, tai joissain harhatiloissa nähtyjä puolipainajaisia.
Jollain tapaa nekin asiat, joita unessa näkee, kummiskin ovat….

Ihan pikkuriikkinen ja lievä harmitukseni ei liittynyt näkemäni unen sisältöön (barbituraatteja reseptivapaasti apteekista, siihen näpsäkästi buranoitten ja panadolien lomaan sijoiteltuna whattaheck :open_mouth: !!!) vaan kaiketi siihen, että katsoin taapäin pilleribuustielämääni, hetken. Ihanjees että se olikin vain unta. Luulen :open_mouth: . Tätä ajatusta ei kannattane jatkaa :wink: .

Silloin kun olin nuori opiskelija, näin “mielenkiintoisia” unia siitä, että a.menin ruokalaan syömään ja ruoka oli pahaa tai b.menin kirjastoon.
Kun elämässä sattuu ja tapahtuu, näkee mielenkiintoisia unia :unamused: .
Yleensä monenmoisiin kummallisiin tulkintoihin taipuvainen shrinkkikään ei saanut noista kyl yhtää mitää irti :unamused: .

Mitä unta näitte viime yönä??? Niille onnekkaille, jotka näkivät ja jotka muistavat. Minä joko en nähnyt, tai sitten nekin ovat unohtuneet.

Silloin, kun vielä aktiivisesti käytin sitä sun tätä roinaa, näin välillä unia, että sain jostakin ihan taivaan lahjana kilokaupalla Sepon henoiinia, amfetamiinin perkelettä, joitakin tosi kivoja lääkkeitä ja mitä nyt milloinkin. Sitten istuin ihan onnellisena niiden päällä, kun riittävät mulle koko loppuelämäkseni, vaikka kuinka vimmatusti narkkaisin, eikä tarvitse enää koskaan säätää, miettiä ja tuhlata rahojaan. En unissani edes vetänyt niitä, vaan sain vain tuosta tiedosta ja omistamisen onnesta jumalattomat kiksit :laughing: . Sitten herätessäni olin aina hirveän pettynyt :mrgreen: :neutral_face: .

Viime yönä näin unta eräästä traumaattisesta tapauksesta, joka tapahtui jo lapsuudessani. Tuo tulee uniin aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Sittenpä en saanutkaan enää unta, kun olin itseni ko. unesta herättänyt ja nyt on vähän puolivaloinen olo. Ei tässä mitään hirveää univelkaa onneksi ole, mutta olisi pitänyt nousta ylös samointein, eikä jäädä pyörimään ja tuskailemaan, josko vielä uni tulisi. Se kun aiheuttaa mulle herkästi sitä, että päivä ei tunnu lähtevän käyntiin ollenkaan.

^^ Emmä aina muista katseltuja unikuvia ja utuisia uneksintafilkkojani tai aina edes tunnu mitään näkevänikään tai muistavani, mutta tässä uudessa osoitteessa olen nyt näinä viikkoina nähnyt joka yö unia ja se on mahtavaa.

Hakusanoja unissani on lähteminen, koirani, yleinen sekoilu ja kiire, eroottinen säväys ja jokunainen.

Olin hiljattain kerännyt kamojani ja lähdössä taas jonnekin kaiketi koirani kaa ja kovassa kiireessa
aivan ennen deadlinea kippasin siihen muuttokuormaani mulle hereilläoloelämässä jo unohtuneet
vanhan ajan valokuva-albumit, joita en ole katellut vuosiin ja näin jännnästi se alitajunta vain toimii.

Ehkä futiskisat tulee kohta yönäytökseen ja saan tietää, voittaako Saksa taas kerran mestaruuden, mutta siihen ei yleensä unennäkijän ennustajalahjaa tarvitse, että Englanti putoaa alta aikayksikön ja uivat takaisin saarellensa.

näin unta, että mun kotiin tultiin tuomitsemaan minua jostain virheestä, pah

se, että jokin uni on jäänyt mieleen on kuiteskin merkki siitä, että unta on ylipäänsä nähnyt. sen taas pitäis kai kertoa siitä, että on ollut myös syvässä unessa l.aivot on saaneet levätä…(?)

Mää olen viime aikoina nähnyt hirmu voimakkaita ja eläviä unia, niinkuin sanotaan. Monessa olen ollut kovin eksynyt ja avuton. Unissa tunteet ovat hyvin selkeinä, tunnistettavina. Hereillä taas jotai ihme sotkua ja ailahtelua.
Olen miettinyt useita kertoja Winstonin unta siitä, että on kaikkia päihteitä, mitä tarvii ja niin paljon ku tarvii… Sillonhan “kaikki” on niinku pitää…? Sillonhan on “kaikki”, mitä ylipäänsä tarvii…? Silloinhan on turvassa, ehyt ja rento. Onko se uni addiktion ytimessä??? Mummielestä on.

Näen toistuvasti unia kavereistani ja ystävistä, joko nykyisistä tai entisistä. Ei mitään ihmeellistä, lähinnä aika kummia juttuja. Pimeitä vaiks siksi, että joitain ihmisiä en ole ajatellut, tietääkseni, aikoihin. Kai net sitten jollai tapaa on mun mieles kummiskii, vaikken päiväl tietoisesti pohtisi. Tai ehkä jokin asia vain päiväl tuo jonkun vanhan/entisen kaverin tai ystävän mieleen. Assosiaatioita, jostain muistin poimuista…

Näin unta, että puhdistin leivänpaahdinta ja ravistelin sitä vimmatusti ylösalaisin, koska sen pohjalla oli jotakin roskaa, joka ei ottanut irrotakseen. Heräsin sitten siihen, että sheikkasin raivokkaasti vesipulloa, jota mulla on tapana pitää yöpöydällä :laughing: . Onneksi vesipulloa, enkä esimerkiksi kissaa tai isäntää kurkusta :open_mouth: .

Joskus luin uutista jostakusta seksuaalirikollisesta, olikohan vieläpä lapsenraiskaaja, joka väitti kivenkovaan tehneensä tekonsa unissaan ja näin yritti luikerrella vastuusta. Oli vielä ihan suomalainen tyyppi, ei mitään jenkkien sekoilua. No, ei tuo tietenkään mennyt oikeudessa läpi ja hyvä niin. Onhan niitä kuultu monia muitakin varsin mielenkiintoisia meriselityksiä erinäisiltä rikollisilta, miksi se rikos X vain tapahtui. Periaatteessa tuo unissaan raiskaaminen voisi kuitenkin olla mahdollista. Ovathan unissakävelijät puuhanneet kaikenlaista aivan höpöä, tosin yleensä kai huomattavasti harmittomampia juttuja :confused: .

Ei enneunia, kun unia ei juurikaan näy mutta on lisännyt intuitioo ja sen tarkkuutta selvästi.

^ Eikö tuo ole hieman huolestuttavaa, jos ei näe lainkaan unia? Itselläni ainakin unien näkemättömyys kertoo joko paskasta unenlaadusta tai prakailevasta mielenterveydestä. Monesti nämä kulkevat käsikädessä ja munaa ja kanaa voi halutessaan arpoa. Vaikeasti masentuneena ja/tai pyskoottisena en koskaan näe unia, vaikka tuntimäärällisesti nukkuisinkin ihan okei. Myös jos mulla on paljon univelkaa alla ja alan kuittailla sitä, en aluksi näe unia lainkaan. Sitten kun unia alkaa näkyä, tiedän, että nyt tilanne on normalisoitumassa ja olen saanut levättyä tarpeeksi. Usein tunnen itseni aamuisin sitä virkeämmäksi ja levänneemmäksi, mitä villimpiä filmejä olen yöllä katsellut, vaikkeivat olisi edes olleet ensinkään kivoja unia. Jos yö on mennyt tyystin filmi poikki -pimeässä, päivä ei järjestäen lähde kovinkaan hyvin käyntiin. Uneni voivat välillä olla kyllä pirun tylsiä, tyyliin jotakin kahvinkeittelyä ja kadulla kävelemistä, joihin ei liity sitä vähääkään dramatiikkaa, mitä noita hommia hereillä puuhatessa, mutta yleensä siis jotakin unta muistan nähneeni, jos pää nyt kutakuinkin(minun mittapuullani) on kunnossa.

Ja niinhän ne sanovat asiasta enemmän tietävätkin, että syvä uni lepuuttaa kropan ja REM-uni lataa aivot.

Pitäs käydä unitutkimuksissa ja ostaa sänky yksilöllisesti. Kannabis jatkuvasti imettynä erityisesti indica iltaisin tekee joillekin tuota. Voi olla pitkäsjuoksus haittaa. Vain indicat siis tekee tuota. Tai voi kai olla, etten vain muista niitä unia :slight_smile:

Ihan pirtee olen kun herään ja “latautunut” :slight_smile: Nukun n.8h yössä eli ihan ok. Välil vain 20minan päivätorkut.

Useesti uniin ja paremminki painajaisiin tulee koirani.Nii järkyttäviä juttuja on niille käyny et oon itkeny itseni näännyksiin unissa.Aina herätessä ja horroksessa ihmettelee et onks ne oikeesti tuos vieressä nukkumas ja kaikki hyvin.Ja oikeesti kaikki on koirilla hyvin.Saavat ylenmäärin rakkautta ja huolenpitoa.Et aika ihmeellistä on tuo unimaailma :cry:

Mulla oli tuossa lokakuussa masentuneempi kausi, joka ei siis mennyt pelkän kaamosmurjottelun piikkiin. Silloin en juurikaan nähnyt unia ja jos ehkä jotain öisin näkyikin, niin ne olivat sellaista mössöä, joista ei jäänyt pienintäkään muistikuvaa aamuksi. Onneksi tuo masistelu meni ihan itsekseen ohitse varsin nopeasti ja sen jälkeen alkoikin oikein kunnon painajaismaratoni, joka kesti varmaan viikon. Eivät olleet kivoja unia ensinkään ja niitä kyllä riitti ihan tarpeeksi joka helvetin yö, mutta mielialani koheni sitä myötä, mitä enemmän painajaisia katselin ja lopulta aloin löytää unistani ihan hyviä oivalluksia siitä, mikä mieltäni oli sillä kertaa vetänyt maihin. Parempi siis katsella yöt kaiket kauhufilmejäkin, kuin masennella hereilläoloaikansa :smiley: .

Mun pahimmissa painajaisissani ei ole mitään irtopäitä ja mörököllejä(Toki tuollaisiakin unia tulee joskus nähtyä, eivätkä ne kivoja ole, mutta eivät jää siis mitenkään vaivaamaan ja ahdistamaan aamulla, saati, että ahdistaisi käydä seuraavana iltana nukkumaan niiden vuoksi), vaan kaikkein ahdistavimmissa ja kaameimmissa unissa olen tilanteessa X, jossa ei sinänsä ole välttämättä mitään kovin erikoista, mutta yritän selittää jotakin hätääni tai pahaa oloani jollekulle, se vain vähättelee ja nauraa päin naamaa ja lyttää mut täysin. Esim. yritän selittää häkeen, että nyt on sellainen ja sellainen tilanne päällä, tulkaa äkkiä ja sitten eivät ota mua lainkaan vakavasti ja vittuilevat vain. Tai yritän kertoa jollekulle rakkaalle ja läheiselle ihmiselle jostakin mieltäni painavasta murheesta ja se vain nauraa paskaisesti ja on ilkeä. Tuollaiset unet ovat sellaisia, että usein herään itkuuni ja niistä jää kurja ja ahdistava olo vielä pitkäksi aikaa heräämisen jälkeen :frowning: .

Mulla on toistunut viimeiset viikot sama painajainen lähes joka yö. Unessa yritän tavoittaa ex-miestäni siinä koskaan onnistumatta. En muista numeroa, enkä pääse numeropalveluun…

Ennen toistuva painajaisen teema oli, etten ehdi hakemaan lasta ajoissa päivähoidosta. Aina oli jokin este tai hidaste.

Sitä ennen näin toistuvasti painajaista, jossa opiskelin vielä ja opintotukikuukaudet olivat loppumassa. Voi sitä helpotusta, kun heräsin painajaisesta ja tajusin valmistuneeni jo vuosia sitten! :smiley:

^ Joo, mulla on melko usein tuon tyyppisiä unia, että pitäisi tehdä jotakin ja sillä olisi kiirekin ja sitten se homma ei vain ota onnistuakseen syistä X, Y ja Z.

Tyypillinen on juuri tuo puhelimen kanssa säätäminen: Pitäisi saada soitettua jokin elintärkeä puhelu ja sitten en millään onnistu näpyttelemään numeroa oikein tai löydä sitä puhelimen listalta. Jos lopulta saankin puhelun yhdistymään, se menee väärään numeroon, akku loppuu juuri siinä kohtaa tmv.

Toinen tavallinen on se, että olen lähdössä kotoani jollekin tärkeälle menolle ja alkaa olla jo kiire ja sitten en löydä kotiavaimia tai käsilaukkua, jossa ovat kaikki tärkeät tavarat, kuten ne avaimet, lompakko sisältöineen jne. Tuossa kotoalähtöunessa saattaa olla usein ongelmana sekin, etten saa asunnon ovea menemään lukkoon lähtiessäni ja jään tuskailemaan sen kanssa.

Sitten on sellainen usein toistuva uni, että olen jossakin rakennuksessa ja mun pitäisi päästä nopeasti ulos sieltä, koska se palaa/on vaarassa romahtaa just nyt/siellä vaanii kirvesmurhaaja ja sitten en tietenkään löydä ovea tahi muuta ulostumisreittiä tai sitten kissani on jossain ko. rakennuksessa piileksimässä ja mun pitää löytää ja pelastaa se ennen kun karkaan yhtään mihinkään.

Omalla kohdallani en laske näitä unia varsinaisiksi painajaisiksi, mutta siitä nuo kyllä kielivät, että mulla on TAAS stressiä jostakin asiasta. Tai sitten jokin asia on keskeneräinen ja vieläpä syistä, joihin en voi itse vaikuttaa ja sekös aiheuttaa mulle ankaraa vitutusta.

Varsin painajaispainotteinen tämä ketju(Myönnän kyllä, etten nyt lukenut tätä niin kovin tarkoin läpi), mutta tyypillistä Plinkin Saunaahan tällainen, että kaikki ikävät asiat kyllä muistetaan marmattaa ja Vittumaista tänään on suosituin ketju :mrgreen: . Eikö kukaan näe koskaan mitään tosi kivoja unia? Eipä tule tosin nyt itsellenikään mieleen mitään erityisempää. Vaikkei läheskään kaikissa unissani ole mitään ikävää tai ahdistavaa elementtiä, niin sitten ovat sen verran neutraaleja tai tylsiä, että aika sama, katseleeko noita vai ei. Poislukien jotkin seksiunet, jotka ovat olleet varsin jees, mutta häveliäisyyden puuskassani en nyt avaudu niiden yksityiskohdista :sunglasses: .

Onko kenelläkään kokemusta selkounista/lucid dreamingista? Itse muistan pari sellaista juttua(Näistä ei ole kovinkaan kauan), kun tajusin selkeästi sen “hetken”, kun siirryin hereiltä uneen ja sitten unessa ihan tietoisesti päätin lähteä katsastamaan sellaisia paikkoja, jotka ovat siis aivan oikeasti olemassa, mutta joissa en ollut käynyt vuosiin. Lähdin siis unessa kulkemaan tuttuja reittejä ko. mestoihin ja perille päästyäni niitä ihmettelin ja totesin, että ovat aivan ennallaan. Sitten on näitä unia, kun pystyn unessa juoksemaan tosi lujaa ja vaivattomasti jossakin vaikeakulkuisessa maastossa, koska päätän tehdä niin ja se on kivaa. Ihan oikeasta lucid dreamingista mulla ei ole kokemusta. Tarkoitan siis sellaista, että unissaan pystyy ihan tarkoituksella treenaamaan puheen pitämistä/laulamista/tanssimista/whatever siten, että siitä treenistä on ihan konkreettista hyötyä oikeassa elämässä. Tuollainen vaatisi jo enemmänkin täysin tietoista lucid dreamingin harjoittelua ja mulla ei moiseen viitseliäisyys riitä. Mulla kun on nukkumaan käydessäni yleensä tärkeintä, että saan unenpäästä kiinni mahdollisimman helposti.

Uskon, että unissa on paljon symboliikkaa(Ei tietenkään kaikissa. Monet unet ovat vain ns. täyteunia), jonka tulkitsemista voi soveltaa oman psyykensä ymmärtämiseen ja kasassa pitämiseen. Tästä olemme keskustelleet psykiatrinikin kanssa useamman kerran. MUTTA sitä unien symboliikkaa ei TIETENKÄÄN voi tulkita tsekkaamalla herättyään jostakin valmiiksi skriivatusta unikirjasta selityksiä tyyliin: näin unessani lentävän lohikäärmeen tai palavan pensaan ja se tarkoittaa sitä ja tätä. Tuollaiset opukset ovat täyttä höpöhöpöhumpuukia :unamused: :mrgreen: . Jotta unien symboliikkaa voisi tulkita, on totta kai tunnettava tarkoin nimenomaisen uneksijan kokemukset, elämäntilanne, persoonallisuus, mielenmaisema jne. Näihin soveltamalla unisymboliikkaa voi sitten tulkita yksilöllisesti, ei suinkaan mihinkään “universaaleihin merkkeihin” perustuen.

Enneunista vielä: Olen joskus “nähnyt” sellaisia. No, tietenkään en usko tuollaiseen. Varsin rationaalisen maailmankatsomuksen omaavana(Silloin, kun en ole aivan umpipsykoosissa, ehheh) selitän nuo kokemukset puhtaasti valemuistoilla. Jos siis olen tilanteessa/paikassa, josta olen muka aivan varmasti nähnyt unta juuri sellaisena joskus aiemmin, niin tietenkään en ole koskaan oikeasti nähnyt sitä unta. Aivoni vain tekevät tepposet ja saavat mut siinä tilanteessa valemuistamaan, että olisin nähnyt ko. unta. Hieman samankaltainen ilmiö siis, kuin deja vu.

mää nään aika paljon painajaisia. mutta ei ne sillä tavalla ole mua haitanneet. aamusin, kun herää niin menee hetki, että mitä tässä nyt oikein tapahtuu…

ketiapiinilääkityksen ollessa päällä nään juurikin noita painajaisia. mulle, kun tuo keppana tuppaa maistuun, niin monet kerrat olen nähnyt sellasta unta, että kello on viittä vaille 9 illalla. kauheella kiireellä kauppaan ja sit siinä unessa ettii kaljahyllyä. ei vain tahdo löytyä ja kello käy. lopulta löydän, mutta kello on jo yli ysin. kassallakin yleensä joku säätää jonkun lottolappujensa kanssa ja aika vaan käy. sitä en nyt muista, että olenko saanut ne kaljat, vai en. vittumaista panikointia kuitenkin tuossa unessa.

toinen yks painajainen, mikä on jäänyt mieleen aika vahvasti. sekin ketiapiinin alla. yksi serkkuni on oikein reipas ja voi hyvin ja on lapset ja vaimot, eikä käytä päihteitä. jostain kumman syystä se tuli mun luokse totaalisen masentuneena jonkun pienen pistoolin kanssa. kerto, ettei jaksa enempää ja haluaa päästä päiviltään. olin iha paniikissa siinä, että munko se pitäisi tehdä? ja niiin se sano, että mun pitäis pistää kuula kalloon. panikoin ja ajattelin, että tästähän tulee kakkua vuositolkulla, että en voi tehdä sitä. jostain syystä sitten kuitenkin tein sen. serkkuni meni polvilleen ja selkä mua päin. siinä sitten pistin piipun takaraivolle ja paniikinomaisessa tilassa vedin liipasimesta. eihän se siihen kuollut. vaikersi vaan, että laita lisää. ja määhän sitten vielä enemmän paniikissa ajattelin, että ei mennyt ihan putkeen ja nyt tuo kärsii ja kituu tuossa. että lisää kuteja vaan. kolmisen kuulaa jouduin laittaa ennenkun se kuoli. siinä kohtaa taisin herätä hiestä märkänä ja totaalisen paniikissa. piti oikein pistää valot päälle ja tutkia koko kämppä, että mitä oikein on tapahtunut. unessa oli verta kaikkialla, mutta oikeasti mitään ei ollut tapahtunut ja kaikki oli hyvin. tuo uni jäi kyllä vaivaamaan aika pitkäksi aikaa. vieläkin mietiskelen, että mistähän se oikein kertoo, vaikka tuosta unesta on jo yli vuosi. ?!?! vai oliko puhtaasti ketiapiinin syytä. sehän aiheuttaa painajaisia. :angry: