Neuvostoliiton sotilaille puolestaan opetettiin, että suomalaisten johtajat ovat “fasisteja” ja verenhimoisia kapitalisteja, työläisten vihollisia ynnä muuta, vaikka Talvisodan syttyessä Suomi oli vielä puolueeton ja puolueettomuuteen uskova maa. Meitä oli huikeat 3,8 miljoonaa, joka muodosti suuren uhan Työläisten paratiisille.
Mutta oli siinä Suomen pakkasiin viskatuilla ukrainalaisilla, gruusialaisilla ym. Puna-armeijan sotilailla ihmettelemistö, että mihin tässä jouduttiinkaan ja minkä ihmeen takia. Syyttömiähän he siihen olivat.
Miettimisrauha muuten tarkoittaa aika usein juopottelu- tai huumeidenkäyttärauhaa. Tämä on ihan totta, ilman sarkasmia.
Toipumiseen johtavat oivallukset voivat syntyä joskus vasta sitten, kun on tarpeeksi saanut kärsiä ilman mitään apua. Huumevierotukseen voi olla parin viikon jono, jonka aikana ei auta muuta kuin jatkaa narkkaamista. Sinä aikana ei oikein NA:hankaan tule mentyä.
Sama alkoholistilla, jos rankka putki päällä ja katkolle ei pääsekään heti. Juomista ei oikein pysty lopettamaan, jos siitä seuraavat olotilat ovat liian vaikeita ja pelottavia. Katkolle pääsemättömyys antaa usein mainittua miettimisrauhaa yllin kyllin, sikäli kun päihtyneenä tulee mietittyä.
Saattaahan tuo sivutuotteena vaikuttaa tai saattaa olla vaikuttamattakin jonkun juopotteluun.
Suutari pysyköön lestissään on hyvä ohje. Se on tuottanut kaunista tulosta alkoholistien juomisen lopettamisen ja raittiuden tukemisen ainoaksi päätarkoituksekseen omaksuneen liikkeen toiminnassa.
Ja uskokaa tai älkää: vaikka olisi alkoholisti eikä tänään ota ekaa ryyppyä, ei tule humalaan. Tämän kun muistaa, voi taas illalla käydä kiitollisin mielin levolle.
Ellei juo viinaa, ei tule viinasta humalaan. Monista äärimmäisen yksinkertaisistakin itsestäänselvyyksistä voidaan usein todeta että onhan niitä poikkeuksiakin, mutta tämän kohdalla en osaa kuvitella että niitäkään olisi.
Jos tuo asia on sataprosenttisen varma, siis ettei tule viinasta humalaan jos ei viinaa ota, niin paraneeko todennäköisyys siitä yli sadan prosentin jos sen viinaan koskemattomuuden lisäksi vielä kymmenkunta kertaa päivässä hartaasti rukoilee? Vai säilyykö asia ihan sellaisenaan, selvänäolona, rukoilli tai ei?
Siinä kai se ongelma on jota täsä nyt yritetään ratkaista yhdessä miettimällä.
En näe kysymyksessä ongelmaa. Kukaanhan ei ole ehdottanut kymmenkunta kertaa päivässä rukoilemista. Ei edes yhdeksää kertaa.
Itse asiassa ainakaan minulle kukaan ei ole ehdottanut rukoilemista yhtään kertaa. Onko sinulle?
Ja on kerrottu esimerkkejä miten rukoilemalla ja kiittämällä asiat hoidetaan kuntoon.
Itse asiassa olen elämäni aikana joutunutkin osallistumaan rukoilemiseen satoja kertoja. Ellei tuhansia. Luultavasti se on jotain urautumia aivoihini jättänyt, sekin, toistolla ne asenteet sinne manipuloidaan.
En minäkään ajatteluni puolesta vapaa ole siitä junttauksesta jota tämän ikäluokan ihmisille tehtiin. Jokainen kansakoulupäivä aloitettiin rukoilemalla ja sitä sisältyi oppiaineisiin, kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin ja juhliin, se oli integroitu kaikkeen mitä elämässä tapahtui.
Vähitellen olen päässyt suuresta osasta sitä taakkaa irti, mutta lujassa se on ollut. Herran ja Herrojen pelko, nöyryys ja synnintunto kaikesta mahdollisesta.
Ja kyllä se sieltä vieläkin, joinakin harmaina marraskuun masentavina aamuina, synkimpinä hetkinä, pilkahtaa. Lujassa se on.
No kun ongelmaksi monelle alkoholistille muodostuu se harhakäsitys, että pitkä ja helpolta tuntuva raitis aika mahdollistaa, että hiukan voi ottaa joutumatta vaikeuksiin. Yleensä joutuu vaikeuksiin ennemmin tai myöhemmin.
Alkoholismi on krooninen ja parantumaton sairaus. Siksi raitistuneen alkoholistin on syytä pitää mielessään joka päivä, että vain raittiina hänellä on mahdollisuus toipua ja elää yhteiskunnan tavallisena jäsenenä. On ehdottomasti torjuttava semmoinen harhaluulo, että hän jonain kertana voisi ottaa kuten tavalliset, siis fyysisesti ja psyykkisesti terveemmät ihmiset.
Rukous on yksi tapa muistuttaa alkoholismin tuhoavasta todellisuudesta. Yksi tapa on lukea tai kirjoittaa tänne. On varmaan muitakin,
Jokaisessa tapauksessa raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen paikka.
Eikö loitsu ole kuitenkin tehokkaampi kuin rukous?
Jos siis oletetaan että molemmat ovat tosiasioihin perustuvia henkimaailmaanvaikuttamiskeinoja.
Rukous lähtee olettamuksesta että Korkeampi Voima (minkä hengen kukin sitten sen kohteeksi ottaa) tekee itsenäisesti päätöksen suostuuko toimimaan rukouksen ehdottamalla tavalla . Ellei henkeä huvita niin se toimii joko täysin päinvastaisesti tai jättää toimimatta mitenkään (sellaistakin kuulemma sattuu!)
Loitsu taas lienee Korkeamman Voiman eli jonkun hengen tai luonnonvoiman kannalta pakottavampi määräys. Kun loitsun lukija vain osaa asiansa, Voiman on taivuttava. Kyseessä on siis enemmän käsky kuin pyyntö.
Jos nyt alkaisin noihin uskomaan, niin loitsun varaan kai enemmän laskisin.
Asiaa on aika paljon tutkittukin ja nimenomaan tuolla omalla uskomisella on iso merkitys. Jos siis uskot loitsuihin, sinun kannattaa panostaa loitsumiseen. Jossain päin maailmaa tällainen sairauksien poisloitsuminen on arvostettua ammattityötä. Hyvä ammattiloitsuja saa aivan oikeasti monenlaisia sairauksia poisloitsuttua. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joidenkin sairauksien kohdalla lääkäreiden keinot ovat tehokkampia. Minulle tyyneysrukouksen vaikuttavuus piilee sen sisällössä, eikä sen kohteessa.
Sitäkin ontutkittu ja todetu, että ihmisen oma elimisto pystyy parantamaan monenlaisia sairauksia, ja usko paranemiseen on prosessissa vaikuttava tekijä.
Aivan samoin homma toimii toisinpäin. Joissakin kulttuureissa usko pahaa tekeviin loitsuihin on niin vahva, että ihminen joka lujasti uskoo että hänet on noiduttu kuolemansairaaksi, todellakin alkaa kuolemaan. Elimistö kertakaikkiaan alkaa tuhoamaan itseään.
Hypnoosia ja erilaisia terapiamuotoja käytetään joskus hyvin menestyksellisesti, ja ehkäpä jokainen ihminen osaa ihan luonnostaan “komentaa itseään” parempaan tai huonompaan suuntaan.
Riippuvuudet ovat yksi esimerkki siitä miten ihmiset voivat vaikuttaa itseensä. Riippuvuudet vahvistuvat kun niiden vahvistumiseen uskoo lujasti, ja paraneminenkin on usein kiinni siitä uskooko ihminen edes voivansa parantua. Kun kuitenkin on lähes aina kysymys myös monen asian yhteisvaikutuksesta, ei paraneminen aina onnistu pelkällä “lujalla uskolla”. Tarvitaan usein myös konkreettista hoitoa, joko psyykkistä tai fyysistä. Ei asia ihan yksinkertainen ole.
Kuitenkin, se lienee jo tutkittua totuutta, että paranemiseen vaikuttaa oma asenne ja nimenomaan usko siihen että paranemista tapahtuu.
Smokki: “Minulle tyyneysrukouksen vaikuttavuus piilee sen sisällössä, eikä sen kohteessa”.
Ei se niin helppoa ole kaikille tai lähtökohtaisesti saletissa, sillä valitettavasti matkan varrella juoponuraa voi olla
monia moraalisesti radikaaleja airahduksia ja haureuksia, joiden jäljiltä on vaikeampi palata ns. hyvän ihmisen rooliin.
Ainakin mulla oli vuosikymmeniä huomattavasti kapeutunut moraali, jonka väitän nykyään olevan ns. normaalin ja oon “ihan hyvä” ihminen, keskimäärin ja käytösnumeron osalta ja vuorovaikutusarvioiden jopa kelpoinen, ainakin tosielämässä eli livenä.
Miten sitten määrittelen hyvän ihmisen ? No, sellanen tyyppi, joka ei liikaa vaikeuta toisten elämiä ja rohkenee olla omaitsensä ja toteuttaa itseään rakentavasti ja joka kehittyy koko ajan ja oppii ja haluaa oppia elämää
ja rakastaa jne, ihan tavisjuttuja lopultakin.
Vertaan tyynäriä hernariin, sillä herneksen veto nokkaan on keskivertojuopolla todella yleistä ja
ilmavaivat ovat sitä henkistä porua. Ja tästäkin lausumasta voi tykätä kyttyrää ja repiä ikenet.
Pelkkää muovista sanahelinää on monet latteudut ja viisaukset, jos ne ei millään tavoin kosketa käyttäjäänsä.
Maaliin osuessaan tulee hienoja oivalluksia, jotka tuntuvat tuoreilta ja uusilta, vaikka ovatkin vuosituhansia iältään.
Kuten mm. Smokki ja Sikari toisessa ketjussa totesi, kristinuskokin on koottu monista aineksista. Yhtenä kriteerinä aineistoa valittaessa oli valta ja sen säilyminen.
Rukoukset on tehty Jumaliin vaikuttamisen lisäksi myös opettamaan rukoilijoita ajattelemaan “oikein”
Usein päällimmäisenä on opetus ettei pidä kapinoida, vastustaa niitä joilla valta on, vaan nöyrtyä.
Huomenta.
Meitä alkoholisoituneitakin on niin monenlaisia ja erilailla alkoholisoituneita, on “puhtoisia” ja meitä jotka olemme “synnissä rypeneet” ja siltä väliltä. Minulla ainakin oli maine kyseenalainen, kun estot meni humalassa. Kun raitistuin kadehdin suunnattomasti niitä muita naisia, jotka olivat kiltisti juoneet vain kotona, eivätkä olleet mihinkään riettauden teille lähteneet humalassa. Joten voitte uskoa, että oli vaikeaa kuvitella olevani tarpeeksi puhdas ja hyvä rukoilemaan Jumalaa apuun. Siis ennenkuin tapasin toisen raitistuneen alkoholistin jonka kautta pääsin raittiuden tielle. Meni kauan ennenkuin uskoin, että Jumala oikeasti voisi minua rakastaa. Se oli vaikeaa. Yleensäkin kukaan voisi rakastaa. Mutta niin vain aloin tajuta, että Jumala ei tosiaan ole julma ja rankaiseva, vaan armoa ja rakkautta.
Vieläkään en ole ihan täysin varma olenko ihan hyväksytty johonkin tosi uskovaisten piiriin, tai mihinkään piiriin, jossa ihmisen pitää olla jotain. Varovainen olen. En halua tyrkyttää itseäni mihinkään missä on epävarmaa sanotaanko minulle, että et ole meidän porukkaan tervetullut. En tiedä tuliko tuo tunne huonon käytökseni myötä juopottelussa vai onko se ihan jostain muusta syystä tullut minuun.
Mutta näillä mennään ja ihan hyvin on mennyt. Sitä se kait minun kohdalla tyyneys on, että hyväksyn, että olen tällaisenaan ihan hyvä ihminen. menneisyyttä en voi muuttaa, voin muuttaa vain tämän päivän tekemisiäni sitä mukaa kuin niitä tulee, huomisen asioihin voin vaikuttaa sen verran että jos en juo tai tee muuta pahaa tänään niin ehken tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa tästä päivästä (tuo viisaus ei ole oma keksimäni vaan joku muu sen on jo aiemmin sanonut).
Minulta vaati eilen rohkeutta muuttua kun oli sanottava tiukka ei, se on vaikeaa kun kyseessä on nuori henkilö ja läheinen, mutta muuta en voinut vaikka ahdisti kyllä sen jälkeen.
Hyvää lauantaipäivää kaikille!
Kolme vuotta meni minullakin tyyneysrukouksen oppimiseen. Kuuntelin tuhansia puheenvuoroja AA-palavereissa. Joukkoon mahtui koko skaala änkyräateisteista uskoon hurahtaneisiin. Samalla jakaumalla meni puheet uskonasioissa, kuin kapakankin päydässä. Aika moni kipuili, kun Jumala mainittiin - puhuttiin lämpöatterista, jumalista ja kamalista.
Jossain vaiheessa oivalsin senkin, ettei AA:n ohjelmassa kerrota Jumalasta mitään. Rinta rinnan on mainittu teisti, agnostikko ja ateisti. Ohjelmassa puhutaan Korkeammasta Voimasta, kuten itse sen ymärrämme. Koulussa ja riparilla riitti, kun kokeeseen osasi ulkomuistista kirjoittaa uskontunnustuksen. Nyt pitäisi jotain ymmärtääkin asian päälle.
Hienoja juttuja kuulin toisten oivalluksista. Aika monelle Korkeampi Voima oli se AA-ryhmä. AA:sta tultiin hakemaan tukea raittiuteen, kun omat voimat alkoivat epäilyttää. Joku puhui elämän virtaan astumisesta. Uskontunnutuksena oli hänellä: “Elämä kantaa”. Kaiken kaikkiaan erilaisten ihmisten kokemusten kuuleminen on ollut erinomaisen hieno kokemus.
Vähäisin asia ei ole se, mitä tuo Sinisilmäkin mainitsee - oppia näkemän Jumala luonteeltaan rakastavana ja anteeksiantavana. Aika monelle alkoholistille jumalakuva on kodin, koulun ja elämän myötä muodostunut ankaraksi, arvottavaksi ja rangasituksia jakavaksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää itselleen armollinen jumalakuva.
Aikamoinen homma on omalla kohdallani ollut kaiken koulussa opetetun jumalatöhnän järjestäminen itselle ymmärrettävään muotoon. Tuo hindulaisiin liitetty 4000-vuotta vanha näkökulma on minusta aika hyvä:
Hieno näkökulma tuokin, että Jumala on yliaistillinen, mutta ei yliluonnollinen.
Rukousten sisältämistä opetuksista valtaan ja nöyryyteen nähden tulikin mainittua. Teho piilee toistossa.
Rukouksen kuuleminen, omassa mielessä pyörittäminen ja vaikka entisajan huoneentauluista päivittäin lukeminen vaikutti väkisin, ajattelipa rukousta sitten tarkoituksellisesti totuutena tai ei.
Ihmisen mieli on pehmeä ja muokattavissa.
Vallan koskemattomuuden opetus on yksi puoli, tottakai uskonnollinen viesti on yhtä tärkeä.
Rukoukseen pitääkin sisältyä ainakin taustalla, mainitsemattomana mutta tiedettynä, osoite johon se on suunnattu. Rukous on aina osa hengellistä kokonaisuutta, lähtökohtana pitää olla “tieto” siitä että on olemassa rukouksen vastaanottava puoli, Korkeampi Voima, joka toki sitten joko “kuulee” rukouksen" tai on kuulematta, millä päällä sattuu olemaankin.
Rukouksen kanssa on hyväksyttävä se, että usein rukous menee ihan hukkaan, ei mene edes alustavaan käsittelyyn, saati että pyyntöön vastattaisiin.
Toisella puolella on vastapainona annos pelkoa. Ei liene yhtään hengellistä oppia jossa ei olisi ainakin viitattu tottelemattomuuden aiheuttamiin sanktioihin. Ellei ihan kuumaa kiveä heitä herra taivaasta päähän, niin kostaa kumminkin. . Minäolen kiivas sinun isiesi jumala joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen… kyllä tuon uskominen nöyryyttä saa aikaan!
Ei se aina noin suoraa uhkausta ja nöyryyden vaatimusta ole, joskus riittää hiennhieno viittauskin siihen että ei kannata unohtaa rukoilua. Se pelko on jo valmiina, se kuuluu uskonnolliseen kulttuuriimme, ei siitä tarvitse erikseen mainita joka yhteydessä.
Se ankara, arvottava ja rangaistuksia jakava jumalakuva muodostuu kyllä myös ihan Raamattua lukemalla, tai monien uskonyhteisöjen tekoja ja saarnaajia seuraamalla. Sloganeissa kerrotaan että Jumala vihaa vähemmistöjä, vääräuskoisia ja niin edelleen.
Edelleen jossain määrin elossa olevan helvetti-opin mukaan Jumala tuomitsee ihmisiä helvettiin paistumaan ikuisiksi ajoiksi, elleivät ihmiset tottele kiltisti häntä ja ylistä häntä armollisena ja rakastavana isänä.
Jumala on kuin väkivaltainen alkoholisti-isä, joka pieksee ja pahoinpitelee perhettään kännissä ja sitten seuraavana päivänä katuu ja vakuuttelee rakkauttaan. Paitsi että Jumala ei kadu. Hän vaatii omiaan ylistämään ja rukoilemaan itseään nöyrästi, vaikka Hän miten heitä kurmoottaisi ja kiusaisi.
Jumala katsoo oikeaksi hukuttaa sotaa ja kurjuutta pakenevia lapsia mereen, salilii syyttömien ihmisten joutua kidutetuksi ja murhatuksi, mutta haluaa kuulemma pelastaa jonkun yltäkylläisyydessä rypevän juopon raittiiksi. Tälläisen Jumalan kanssa tekisi mieli todella vaihtaa pari valittua sanaa, että ‘WTF, Ukko?!’
No niin, jokainen voi tietysti keksiä oman Jumalakuvan, joka on rakastava ja lempeä. Mutta eikö silti ilmeistä ole tosiasia, että tällainen hyvä ja rakastava Jumalakin ei loppupeleissä ole muuta kuin mielikuvitusystävä: oman mielikuvituksen tulos?
PS. Tyyneysrukouksen sisältöä pidän siis edelleen hyvänä ja tärkeänä: rohkeuden, tyyneyden ja viisauden pyrkimystä siis. On samantekevää, sanooko sitä rukoukseksi tai pyrkimykseksi itsensä kehittämiseen.
Tottelemattomuuden aiheuttamat sanktiot ovat aika iso osa lasten peruskasvatusta. Sen huomaa helposti, kun kaupassa kuuntelee lasten kanssa liikkuvia äitejä. Ehkäpä tästä syystä ihmisillä on sisäänrakennettu tarve nähdä pahoista teoista rangaistavan ja hyvistä palkittavan. Toisaalta kasvattaminen lienee myös tarpeellista, sillä aika kauheita ovat huonosti kasvatetut lapsetkin.
Aika hyvä esimerkki tuosta sisäänrakennetusta tarpeesta on ilmastouskovaisuus, jolla ei varsinaisesti ole minkäänlaista hengellista luonnetta. Se vain tyydyttää jollain tavalla tätä sisäänrakennettua palkkion ja rangasituksen kaavaa. Jos syöt kasvisruokaa ja kuljet pyörällä töihin, olet hyvä ihminen ja maailma pelastuu. Muuten ilmasto lämpenee ja tulee vedenpaisumus. Innokkaimmat ovat jo ehdottaneet kuolemantuomiota niille, jotka eivät usko ilmastonmuutokseen.
Oikean hengellisyyden tarkoitus on pikemminkin päästä irti tuosta rangaistuksen ja pelon noidankehästä. Tätä irti pääsemistä voisi kutsua myös kasvamiseksi aikuisuuteen. Minun mielestäni tyyneysrukous edustaa juuri tuota oikeanlaista hengellisyyttä.
Totta on, että ahneutta ja vallanhimoa on siellä missä ihmisiäkin: Aika hyvin tätä kuvaa tämä kiva pikku kristillinen vitsi. Jumala keksi Jeesuksen ja syntien armahdyksen, luuli voittaneensa ja kysyi Saatanalta, joko tämä on valmis luovuttamaan, Saatana loi Jeesuksen ympärille kristinuskon ja nauroi Jumalalle kakkaisesti.
Minulla ei ole jumalakuvaa ollenkaan, on vain keskenään ristiriitaisia ja sisäisesti ristiriitaisia kertomuksia erilaisista jumalista. Ja on tieto että ihmiset palvelevat jumalia ja palvovat jumalia. Ja on tieto että jotkut suuttuvat tai kauhistuvat tai alkavat ylenkatsoa jos sanon ettei minulla ole yhteyttä minkään uskontokunnan jumaliin. En kuitenkaan perustele kantaani Raamatun ristiriidoilla tai muilla argumenteilla koska en halua horjuttaa kenenkään uskoa. Hyvin vähävaraisissa oloissa eläneet vanhempani taisivat tarvita uskonsa jaksaakseen elää normaalimittaiset elämänsä.
Sitten on kuitenkin myös niin että lapsuuteni maisemissa olivat uskovaiset parhaita naapureja, ystävällisiä, arvostavia, auttavaisia…
Sanktiolla ja sanktiolla on eroa. Nuhtelu tai viikkorahan pidättäminen on hieman eri asia, kuin vaikkapa ikuisiksi ajoiksi helvetin tuleen tuomitseminen. Tai hengiltä kivittäminen, jota Vanhassa Testamentissa suositaan.
“Uskovaisuus”-sanan käyttö on on tässä melko perusteetonta, koska kyse on todistetuista havainnoista liittyen ilmaston lämpenemiseen. YK:n ilmastopaneelikin koostui tiedemiehistä, eikä minkäänlaisista uskovaisuuden levittäjistä. Ilmastonmuutoksesta saatu tieto perustuu tieteellisiin havaintoihin sen lisäksi, mitä jokainen maapallon ihminen tuntee konkreettisesti sään ilmiöistä.
En ole muuten huomannut missään mitään kuolemantuomion ehdotuksia, joten onko nyt ihan tosi juttu vaiko ns. “vaihtoehtoinen fakta”
Siinä voit olla oikeassa, ettei ilmastonmuutoksen tutkimuksella ole hengellistä luonnetta. Sillä on järjellinen luonne.
Aikuisuuteen kasvamista on oivaltaa, että omilla teoilla on seuraukset, oli se seuraus sitten ilmastonmuutos, tai että rikoksista voi joutua tuomiolle. Tai että jos juot viinaa, siitä voi tulla krapula. Nämä on ihan konkreettisia seurauksia, sanoi niitä sitten “rangaistukseksi” tai vain seuraamukseksi. Tyyneysrukouksen tarkoitus ei ole sentään piittaamattomuus ja vastuuttomuus.
Sittenhän kristittyjen pitäisikin olla edelleen juutalaisia. Kristinusko kehittyi kuitenkin juutalaisuudesta ja Jeesuskin oli juutalainen, joten jos kristinusko peruttaisiin, jäljelle jäisi juutalaisuus.
PS. Ilmastonmuutos eroaa hengellisistä asioista siinäkin, ettei siitä tarvitse olla vastuussa Jumalalle, vaan omille jälkeläisille; seuraaville sukupolville.
