Wikipedia osaa varsin hyvin yhdistää Tyyneysrukouksen stoaisuuteen, jonka ideaan kuuluu mielenlujuus ja kyky elää sovussa omien tunteiden kanssa. Stoalaisuuteen kuuluu olennaisena osana rationaalisuus. Stoalainen hyve koostuu tahdosta, joka on sopusoinnussa luonnon kanssa. Ainakin minun on helppo yhdistää AA:lainen käsitys Korkemmasta voimasta tähän sopusoinnun hakemiseen. Sopusointu on myötävirtaan kulkemista elämän suuressa virrassa. Sen vastakohtana on kuvitelma vääränlaisesta omavoimaisuudesta, jonka seurauksena on päätön ryntäily taistelusta toiseen. Tyyneysrukouksen sanoma on yksinkertaisesti se, ettei kaikkiin sotiin kannata osallistua.
Minun oma kokemuksen on se, että oman alkoholsimini taustalla oli olla koko ajan vastarinnassa kaiken kanssa. Ryhdyin useampiin hankkeisiin, kuin mitä ehdin saada valmiiksi ja jatkuva syyllisyys keskeneräisistä tekemisistä synnytti ahdistusta, jota sitten ratkoin etsimällä mielenrauhaa pullosta. Lähtökohtaisesti tyyneysrukous on pulloa rationaalisempi ja luonnonmukaisempi ratkaisu ahdistuksen tunteisiin, eli se stoalainen vaihtoehto.
Tyyneysrukouksessa on kolme osaa. Ensimmäinen osa varoittaa käyttämästä voimavarojaan väärin. Kaikkiin sotiin ei ole syytä rynnätä mukaan. Toinen osa kehoittaa ryhtymään mukaan täysin rinnoin niihin asioihin, joihin on ryhtymässä. On siis muiden ongelmia ja minun ongelmiani. Se kolmas osa tyyneysrukousta kehoittaa pitämään nämä omat ongelmat ja muiden ongelmat erillään toisistaan. Luovuttaminen AA:n näkökulmasta tarkoittaa siis luopumista jostakin, jotta joku muu asia tulee paremmin hoidettua. Omalla kohdallani olen todennut tämän siten, että Jumala saa hoidella Jumalan hommat ja minä hoidan omani.
Olkoon se siis Jumala, joka murehtii turhia, koska Jumalalla on isompi pää.
Olennaisin asia järjestöstä on minunkin ymmärryksaeni mukaan tuossa.
Jos jokin asia on maailmassa pielessä, niin se korjaantuu nimenomaan rukoilemalla.
Oon pitänyt tuota tyynäriä järkevänä sen tuoreesti kuullessani kesällä 20 v sitten, kun olin ekaa kertaa hoidossa ja kävin AA:ssakin.
Ei se mulle silti sen kummemmin auennut käytännön tasolla. Lienen samanlainen joissain asioissa kuten valtaväestökin eli melkonen puupää ja lastunnuolija.
Nyt lausuma tuntuu jo vähän läheisemmältä, kun sitä joskus osaa soveltaa arjessa ja on aivan konkreettisia tilanteita, joissa vetäytyy tilanteista pois. Eihän kaikkien tarvii kaikkea tietää ja miksipä sotkeentua ihan jokaisen faittiin mukaan niin suorassa lähetyksessä eli oikeassa elämässä, kuten myös tässä nettimaailman suppeassa kentässä, jossa kukin operoi saamillaan ilmaisukyvyillään ilman humaania kontaktia, ilman ilmeitä ja äänenpainoja ja aistien laukeamaa tilaa, ilman fyysistä ilmentymää ja tunnelman livepäivitystä.
Teoria on tullut vasta jälkeenpäin itselle tutummaksi ja ehkä se täydentää osaltaan omaa käsitystä taudinkuvasta.
Kiitos muistutuksesta ! ja hyvien asioiden sisäistäminen lienee sittenkin yksilöllistä. Fiksuimmat tyypit oppii jo toisten virheistä.
Kaikista edistyksellisimmät ihmiset meistä tiedostavat riskinsä ajautua alkoaddiktioon perimän kautta, eivätkä koskaan korkkaa ensimmäistäkään alkonormatiivista juomaa. Noita ihmisiä olen kohdannut näinä viitenä vuotena tämän tästä.
Kukaan ei ole varmaan vuosiin sanonut täällä lopettamon luihuilla orsilla, että alkoholismi on tunne-elämän sairaus,
kuten muutkin kemialliset himotukset. Ei se silti ole lakannut sitä olemasta.
Olen itse rikkinäinen, tunnevammanen mouhomaisteri.
Ajan myötä vainen eri asiat tulee tärkeemmiksi,
mitä ei voinut uskoa sillon ennen vanhaan, old times old times
ja pitää päästä irti, jostain ja se aina
vähän pelottaa
Näinhän se on. Alkoholismi on viimeisen päälle tunne-elämän sairaus. Aivotutkijat kertovat, että järki tulee päähän vasta reilun 20-kympin iässä. Jos se pää on ollut täynnä etanolia siihen mennessä jo 10 vuoden ajan, ei päässä taida enää olla oikein tilaakaan sille järjelle tulla päähän. Kun etanolinousut jää taakse, tunnenousut eikun vahvistuu. Monesti joutuu laskemaan kymmeneen, rukoilemaan, meditoimaan tai lähtemään kävelylle. Kesäsisin minulla mieli pysyy tyynenä golf-kenttiä kiertämällä. Meidänkin kentällä on monenlaista rauhoittavaa katseltavaa - mm. merikotka, tuulihaukka ja joutseen pesä. Viime kesänä bongasin variksenpojan, joka oli keksinyt ryhtyä matkimaan tuulihaukkaa.
Olen muuten aika samoilla linjoilla avauksen kanssa, paitsi että nähdäkseni Jumalalla ei ole isoa päätä eikä hän hoida omia hommiaan, koska häntä ei ole olemassa. Käsitteenä, ns. sosiaalisena konstruktiona, tai uskomuksen kohteena Jumala tietysti on olemassa, samalla lailla kuin Joulupukki. Hänen voi katsoa “tekevän töitään ihmisten kautta”, jolla voidaan välttää epäoleellinen teologinen dilemma jumaluuksien konkreettisesta olemisesta. Ihmiset hoitaa homman, uskoi sen takana olevan jumaluuksia tai ei.
Mutta siis Tyyneysrukouksen sisältö sinänsä on minustakin oivallinen: etenkin se viisauden toivominen, jolla erotetaan ne asiat joille voi tehdä jotain, ja ne asiat joille ei voi tehdä mitään. Näiden asioiden erottaminen ei nimittäin aina olekaan helppoa, eivätkä mielipiteet niistä mene yksiin. Sellaisia asioita tulee vastaan uutisissakin, aina kun niitä katsoo.
Haluan lisäksi korostaa myös rohkeuden merkitystä alkoholistille. Juomisellaan ahdinkoon joutuneen alkoholistin rohkeus joutuu koetukselle, kun järki sanoo, että apua tarvitsisi, mutta oman voimattomuuden myöntäminen tökkii vastaan. Osa alkoholisteista rohkenee hakea apua ja sitä onkin saatavana runsaasti sekä yhteiskunnan järjestämänä että vapaaehtoistoimintana.
Tänään et ole yksin
Näin se on. Sykkyrällä olevista tunteista juurikin pelko eri muodoissaan on se päälimmäinen. Kun apua pitäisi ryhtyä hakemaan, helposti nousee pelko pintaan ja apu jää hakematta. Monelle tuttu helvetti on turvaisampi kuin tuntematon taivas.
Huomenta. Tyyneysrukous oli alkutaipaleella aikamoinen rutistus henkisesti ymmärtää se oikein ja käyttää oikein elävän elämän tilanteissa.
Ja ärsytti suunnattomasti kun olin ihan hajalla ja elämä pirstaleina ympärillä niin joku neropatti lausuu “tyynärin” siihen. Paras apu olisi ollut vain lohduttaa ja tukea että jaksaa pahan päivän yli, eikä ylimielisesti tyyneyttä hokea, tai se tuntui ylimieliseltä. Ei ehkä tuo ihminen muuta keksinyt ja oli ihan hämmennyksissä hänkin, näin uskon. mutta niistä ajoista selvitty ja sanojan kanssakin edelleen ystävinä.
Luin äskettäin traumaperäisestä stressireaktiosta ja kun muistelen taaksejäänyttä elämää, raitistumisen alkuaikoja ja myöhemmin viime vuosina olleita raskaita aikoja niin tajuan, että noinhan se onkin. Jonkinlainen hyvää tekevä ymmärrys itseä kohtaan tuli.
En ole kyennyt ihan tyynesti hyväksymään asioita joille en voinut mitään viime vuosien aikana, kun se asia koski lastani niin ei siinä kovin tyyneksi itseään saanut. Mutta rohkeutta sain että tein mitä piti, en hylännyt ketään enkä tuominnut, tajusin miten rikkinäisiä me ihmiset olemme joskus. Rohkeutta vaatii myös irrottautuminen sellaisesta missä en ole paras apu, vaan ehkä vain tuotin tuskaa.
Vuosia sitten katsoin ohjelman, jossa pappi oli poliisien kanssa yöelämää seuraamassa jossain isommassa kaupungissa, en muista ohjelman nimeä, mutta muistan lopusta sen, kun poliisi sanoi, että hän antaa vanhemmille yhden hyvän neuvon: “rukoilkaa lastenne puolesta jos muuta ette voi”. Se jotenkin hätkähdytti, vanhempana emme joskus muuta voi kuin rukoilla.
Minä uskon rukouksen voimaan. Muusta en saa sitä voimaa.
Oletteko muuten lukeneet Tyyneysrukousta kokonaisuudessaan? samoin Fransiskuksen rukous on yksi hyvä rukous. Hyvää sunnuntain jatkoa.
On paljon tapauksia, joissa ihminen on sairastanut, rukoillut ja parantunut.
Onko se siis todiste siitä että rukous on parantanut ihmisen?
Jos rukous parantaisi säännöllisesti ja johdonmukaisesti ihmisiä sairauksista, niin kyllä se olisi.
Mutta kun maailmassa on miljoonittain ihmisiä jotka sairastavat tai kärsivät jostain muusta vaivasta, vaikkapa nälästä, turvattomuudesta, köyhyydestä, sorrosta, hyväksikäytöstä, ja rukoilevat ahkerasti eikä vaiva muutu miksikään, eiköhän tuo todista että parantuminen niissä onnistuneissa tapauksissa on johtunut joko jostain muusta tekijästä tai tapahtunut jopa sattumanvaraisesti eikä yhtgeys rukoiluun ole asiaa ratkaissut.
Tuossa se peruskysymys tämän asian kohdalla on, ja siitä ollaan tasan kahta mieltä. Tämä mielipide, jota nyt minä tässä keskustelussa olen puolustanut, on tämän foorumin kirjoittajissa näköjään selvästi vähemmistössä. Se ei kuitenkaan riitä , sekään, todisteeksi siitä että se olisi valetta ja keksitty “oikeauskoisten harhauttamiseksi” .
Jos muutama sata vuotta sitten olisi ratkaistu laskemalla enemmistön kanta, olisi auringon varmasti todettu kiertävän maata eikä päinvastoin. Asiasta ei kuitenkaan edes äänestetty, tutkimisesta puhumattakaan, koska pidettiin niin itsestäänselvänä että raamattu on tuonkin asian meille selittänyt.
^ Tyynärin voi kääntää uskonnottomaan muotoon (ihan niinkuin Suvivirrenkin : ) , jolloin se onkin toivomus tai tavoite, eikä rukous. Sen sisältö tai tarkoitus pysyy kuitenkin samana.
Pyrin saamaan rohkeutta muuttaa ne asiat mitkä voin,
tyyneyttä hyväksyä ne asiat mitä en voi muuttaa,
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Voila’ ! Jumalattoman tyyneystavoite. Mitäs tuosta sanot, mies metsänreunasta?
PS. Lomapuistolle kiitos rohkeuden (courage) huomioimisesta. Hyvin tärkeä asia minustakin. Sehän jo sinänsä on ihan jotain muuta, kuin jonkun kuvittelema voimattomaksi ja vetämättömäksi heittäytyminen.
Lienee aika johdonmukaista, että verenpaine laskee ja tunnekuohu asettuu rukouksen ja meditaation voimalla. Tunnekuohun rauhoittuminen on usein eduksi ja joskus jopa tarpeeen alkoholistille. Sitten lienee myös niin, ettei murtunut luu korjaannu rukoilemalla. Stoalaisittain ilmaistuna kuhunkin vaivaan kannattaa sovitella oikeanlaista lääkkeitä: Rukoile, jos stressaa tai muuten vain vituttaa. Mene lääkäriin, jos jalka on poikki.
Mikäpä siinä, jos noin ajattelee. Että hyväksyy sellaiset asiat joita ei muuttaa voi.
Ja varmaankin ihmisellä voi olla rauhallinen olo, jos tyynesti hyväksyy ne asiat joita ei voi muuttaa.
Kokonaan eri asia on se, että osa ihmisitä ei hyväksy kaikkia asioita, vaikkei niitä muuttaa voisikaan.
En pysty muuttamaan sitäkään, että maailman köyhyys ja nälänhätä ja turvattomuus olisi poistetavissa sillä työ- ja rahamäärällä joka nyt käytetään asevarusteluun ja sotimiseen, mutta ei poisteta koska se ei kaikkien etujen mukaista olisi.
En minä tuota muuttamaan pysty, tiedän, ei sitä minulle tarvitse edes kertoa.
Mutta, kun kuulun niihin jotka eivät silti vaan hyväksy sitä eivätkä haluakaan hyväksyä niin se nyt sitten on niin.
Monia asioita on, joita en voi muuttaa yksin, enkä edes yhdessä muiden muutosta haluavien kanssa -nyt tai lähitulevaisuudessa.
Silti, pieninpieni positiivinen vaikutus voi olla sillä että minä, ja miellläni yhteistoiminnassa muiden kanssa, edes yritän, ja pidän ehkä omalta pienenpienenpieneltä osaltani hengissä mahdollisuutta; jos sittenkin joskus tulevaisuudessa…
^ Juuri tuota tarkoitin, että tarvitaan paljon viisautta erottaa ne asiat, mihin voi vaikuttaa ja mihin ei voi vaikuttaa.
Paremman maailman puolesta nimittäin pystyy toimimaan jollain tavalla, vaikkei yksin pystyisikään ratkaisemaan jotain isoa epäkohtaa saman tien. Ei meidän tarvitse vain tyynesti hyväksyä, että köyhyys lisääntyy, tulee uusia sotia, tai että ilmastonmuutos tekee kohta suuren osan maailmasta asumiskelvottomaksi. Me voimme pieneltä osaltamme tehdä edes jotain. Pystymme tekemään valintoja.
Sen sijaan meidän on pakko hyväksyä esim. oma ikämme ja menneisyytemme. Meidän on hyväksyttävä, että joskus tuli törttöiltyä ja jupoteltua liikaa, ja että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Se on hyväksyttävä ja sen kanssa on elettävä.
Kukaan ei voi kääntää ajan ratasta taaksepäin, ja tehdä elämässä jotain johon mahdollisuus meni jo, taikka saada tehtyjä töppäyksiä tekemättömäksi. Niiden hyväksyminen se tyyneyttä vaatiikin.
Tällaisen asenteen omaksumiseen tyyneysrukous juuri pyrkiikin.
Alkoholistin kohdalla entistä juomista ei voi peruuttaa, tänään voi olla rohkeutta kieltäytyä ekasta huikasta, ja viisautta on erottaa eilinen juominen tämän päivän rattiudesta.
Ja jos rohkeus ei riitä oikean ratkaisun tekemiseen, rukoilu saattaisi avata silmät ja sydämen toimimaan.
Smokki vahvisti edesmenneellä sivulla tunne-elämäsairauskäsitteen. Sen myöntäminen on jätetty pois vamaankin
niin vanhanaikasena puhe- ja arkiteksteistä ja onhan se ehkä kätevää nykyajan deekun kannalta.
[i]"Tunne-elämän sairautena tiedetty kemiallinen riippuvuus alkoholiin.
Keskimääräisellä otannalla juoppo ei liene yhtään parempi tai huonompi kuin muutkaan,
missään asiassa. Taudin välittömän kärsimysluonteen tuoma alavireisyys johtaa usein
sellaiseen tuntemukseen ja lausumaan potilaalla… ja päihtymystila ja rapulat ja
vieroitusoireet eivät vastaa vallitsevaa todellisuutta sellaisena kuin suurin osa sen kiistatta kokee".
[/i]
Jostain omistani ^ tuon pätkän löysin, enkä varmasti tiiä, oonko sen ite kirjoittanut, mutta olen samaa mieltä.
Riitauttakaamme asia varmuuden vuoksi. Rakastuneena minä en skabaile kuin peittopainia beiben kaa.
Tyyneyttä ei ole liikaa, kun meinaa hermostua ja voihan sen tyynärin hokeman muuttaa mieleisekseen ja
vaikka trumppihenkiseksi siansaksaksi tai putlerityyppiseksi toisen asteen totuuden johdannoksi.
Asian ydin lienee tärkeempi. Ettei tuhlaa pateja variksiin ja pyryharakoihin. Että erottaa omat ongelmansa keijon ongelmista.
Ja että keijosmistakin voi parantua ja alkaa viettämään laatueloa, johon ei kemikaalipärskeet yllä. Onneksi on vapaa tahto !!
Kävin päivällä pitkällä kävelylenkillä ja mietin tuota AA:n tyyneysrukousta.
Miksi pitää pyytää joltain jumalalta voimien suomista?
Miksi ei vain voisi ‘rukoilla’ vain omia aivojaan/voimiaan tyyliin:
Ole vahva ja hyväksy ne asiat, joita et voi muuttaa, muuta ne asiat, mitkä pystyt. Äläkä sekoita niitä keskenään.
Kyllä se jumala taitaa piileksiä jokaisen omassa mielessä, sen kauempaa ei tarvitse etsiä, eikä sen kauemmas rukouksia lähettää.
Yliluonnollista ja ihmismielelle käsittämätöntä on, mutta jumala -jutut aikansa juttuja. Siinä mielessä, miten kristinusko ja AA:kin niitä käsitteleee.
There is something out there, I’m sure. But what it is
Ensinnäkin onneks olkoon seiskakypä rakastumisesta ja peittopainikumppanista… parasta mitä ihminen voi munasillaan tehdä…täysin samaa mieltä… …niin ja piristää noita touhuja kummasti myös pitkän avioliiton jälkeen, kun vaihtaa vähän maisemaa välillä… ihan vaan vaikka toiselle puolelle tellusta… …pistän jonku kuvan jossain vaiheessa.
Niin ja toi loppu on täyttä asiaa myös… ja erinomainen kiteytys… Tsemiä sinulle seiskakypä…oli tosi kiva kuulla sinusta jotain. niin ja hurtalle terkkuja myös!
Ihmisen mieli on muokattavissa. Kapteeni Koukun esittämä ajatusmalli toimii.
Kun jotain asiaa tarpeeksi monta kertaa mielessään toistaa, aivot alkavat käyttäytyä sen mukaisesti.
Sitä minkäkin tein, kun opetin itseni irti juopottelusta. Toistin varmaan tuhat kertaa samaa asiaa, kerroin itselleni hiljaa tai joskus metsässä puoliääneenkin jotain sensuuntaista että olen alkoholia käyttämätön henkilö, minun on hyvä olla aivan selvänä, ja alkoholi on minulle täysin yhdentekevä aine.
Aivan samoin ihminen voi vahvistua.
Itsesuggestiona on jopa hyvin yleinen se toistettava lause “olen päivä päivältä voimakkaampi ja tunnen oloni terveemmäksi” tai jotenkin siihen tyyliin. Ja se toimii. Monissa sairauksissa elimistö alkaa itse hoitamaan itseään kun usko paranemiseen on vahva. Ei sillä tietenkään påidä korvata lääke- tai lääkärinhoitoa sitä vaativissa tapauksissa, se kai on selvä asia.
Uskonnot käyttävät toistoa , tottakai, samoja asioita kerrotaan niin moneen kertaan että kuulijan mieli turtuu, ei enää epäile, jos ei heti niin kaikkea uskokaan niin ainakin kriittinen ajattelu loppuu, ja asia menee ikäänkuin huomaamatta perille ja jää aivoihin vaikuttamaan.
Mainosmiehet tuntevat saman asian. Toisto on avainsana.
Se, että hengellisissä yhteisöissä toki onnistutaan ohittamaan ihmisen oma ajattelu ja syöttämään aivoihin oman maailmankatsomuksen mukaista ideologiaa, ei tietenkään todista sen ideologian paikkansapitävyydestä tai pitämättömyydestä yhtään mitään.
Moraalisesti kyseenalaista on tottakai käyttää ihmisen hetkellistä heikkoa itsetuntoa, alennustilaa, elämäntilanteen kriisiä tai vaikkapa hätää oman alkoholiongelman johdosta hyväksi ja syöttää hänelle juuri silloin opetuksia Korkeammiksta voimista ja henkimaailman hurlumheista. Ainakin minun moraalikäsitykseni mukaan sellaista tilanteen hyväksikäyttöä ei pitäisi tehdä vaan pikemminkin varoittaa ihmisiä lähtemästä juuri sellaisella hetkellä tekemään maailmankatsomustaan koskevia linjanvetoja -niiden aika on silloin kun ihminen on tasapainossa ja pystyy rauhallisesti pohtimaan asioita.
…niin ja piristää noita touhuja kummasti myös pitkän avioliiton jälkeen, kun vaihtaa vähän maisemaa välillä… ihan vaan vaikka toiselle puolelle tellusta… 
…pistän jonku kuvan jossain vaiheessa.